HALLAN HARHAA - Torstaina, 04.09.2014 klo 14:23
Äiti ennen jalkaonnettomuutta
Kuvittele pinkkitassuside niin tiedät miltä tassuvammainen äiti näyttää lenkillä. Jalka ei vaivaa sitä yhtään.
Kiipeilykiviä
Isin masu on parempi, mutta sillä on patti selässä joka mennään poistamaan ensi viikolla. Se patti vähän kiusaa sitä (se puree sen aina auki kun emännän valvonta pettää) ja vaikka ell sanoi kesällä ettei poistolla ole kiirettä (mikä lie vaaraton pattimus) niin se poistetaan nyt kun se on kerran hankala.
Isiii!!!
Isiä vähän naurattaa.
Minulla ei ole mitään vaivoja (koputan puuta) mutta emänä on paukkuarka eikä me siis voida mennä metsään. Käydään siis hiekkakuopilla missä aukea aava ravitsee mieltä. Minusta parasta on juosta rinnettä ylös ja alas kaverin kanssa. Harmillisesti vaan isi haluaa kans olla se joka haukkuu ja jahtaa joten välillä me ei voida kumpikaan tehdä sitä vaan tulee pattitilanne (auttaakohan se poisto tähän?) välillä sit tehdään kompromissi ja juostaan ja räksytellään vuorotellen. Emäntä tosin sanoo että luonnonrauha on kaukana meidän kanssa lenkkeilystä, mutta minen ymmärrä eikö se nää millainen rauha minuun tulee kun saan ensin aikani juosta ja leikkiä? (ja on se emäntäkin ihan iloinen oikeasti) Äiti ei suostu juoksemaan jos sille huutaa joten sen kans juostaan sit muuten vaan. Ja välillä sit juoksen vaan ihan yksin.
Äidin mielestä parasta on etsiä pupun kakkaa ja kiivetä puoliväliin jyrkkä rinnettä sekä juosta siellä vaakasuoraan upottavassa hiekassa.
Voi siellä painiakin.
Houkuttelevia rinteitä (emännän mielestä pelottavia):
Joihinkin rinteisiin "ei kertakaikkisen absoluuttisesti millään saa mennä" -sanoo emäntä. En oo ihan varma mitä se tarkottaa mutta se saa semmosen hepulin niistä rinteistä että suosiolla en sit mee.
Isi tykkää sekä himmailla ympäriinsä hiekkakuopilla että leikkiä mun kaa
Pieni maanvyöry! Ihan parasta!
ja yhdellä kuopalla on syöksykivi! Emäntä väittää etten tarvis niin usein fyysioterapiaa jos en hyppelis niin paljon. En tajua mitä se meinaa.
Oi kyllä vaan onnea on aavikko. Aukea hiekka. Auringossa lämmennyt ja jalan alla upottava. Niin ja hieman kostea savi. Se on kans onnea. Ja kiipeilykivet. Ja rinne. Kaikki se ihanuus mihin voi juosta. Kiva olla kotona.
Aavikkokoira,
Halla
ps. mulla on uusi kampaus. Se näyttää tältä:
Onnea on... aavikko.
Äidin jalka on parempi. Se ei ole vielä täysin terve, mutta turvotus laski ja varpaasta tuli ulos kamalan paljon mätää. Emäntä yökkäili, isäntäkin näytti pahoinvoivalta ja me muut oltais voitu putsata se koipi ihan itse. Jostain syystä siinä on pidetty nyt sidettä. Kolmantena päivänä äiti pääsi jo lenkille (koska se vietti aikaansa vaanien meitä milloin minkäkin nurkan takana ja hyökkäsi pahaa aavistamattoman uhrinsa niskaan kamalan murinan kera aina kun käveltiin sen ohi... minusta ja äidistä se oli kamalan hauskaa, mutta isi linnoittautui eteiseen ja kulki vain hyvin varovasti minnekään eikä emäntäkään pitänyt yöllisistä painimatseista. Äiti on siis lenkkeillyt side jalassa.Äiti ennen jalkaonnettomuutta
Kuvittele pinkkitassuside niin tiedät miltä tassuvammainen äiti näyttää lenkillä. Jalka ei vaivaa sitä yhtään.
Kiipeilykiviä
Isin masu on parempi, mutta sillä on patti selässä joka mennään poistamaan ensi viikolla. Se patti vähän kiusaa sitä (se puree sen aina auki kun emännän valvonta pettää) ja vaikka ell sanoi kesällä ettei poistolla ole kiirettä (mikä lie vaaraton pattimus) niin se poistetaan nyt kun se on kerran hankala.
Isiii!!!
Isiä vähän naurattaa.
Minulla ei ole mitään vaivoja (koputan puuta) mutta emänä on paukkuarka eikä me siis voida mennä metsään. Käydään siis hiekkakuopilla missä aukea aava ravitsee mieltä. Minusta parasta on juosta rinnettä ylös ja alas kaverin kanssa. Harmillisesti vaan isi haluaa kans olla se joka haukkuu ja jahtaa joten välillä me ei voida kumpikaan tehdä sitä vaan tulee pattitilanne (auttaakohan se poisto tähän?) välillä sit tehdään kompromissi ja juostaan ja räksytellään vuorotellen. Emäntä tosin sanoo että luonnonrauha on kaukana meidän kanssa lenkkeilystä, mutta minen ymmärrä eikö se nää millainen rauha minuun tulee kun saan ensin aikani juosta ja leikkiä? (ja on se emäntäkin ihan iloinen oikeasti) Äiti ei suostu juoksemaan jos sille huutaa joten sen kans juostaan sit muuten vaan. Ja välillä sit juoksen vaan ihan yksin.
Äidin mielestä parasta on etsiä pupun kakkaa ja kiivetä puoliväliin jyrkkä rinnettä sekä juosta siellä vaakasuoraan upottavassa hiekassa.
Voi siellä painiakin.
Houkuttelevia rinteitä (emännän mielestä pelottavia):
Joihinkin rinteisiin "ei kertakaikkisen absoluuttisesti millään saa mennä" -sanoo emäntä. En oo ihan varma mitä se tarkottaa mutta se saa semmosen hepulin niistä rinteistä että suosiolla en sit mee.
Isi tykkää sekä himmailla ympäriinsä hiekkakuopilla että leikkiä mun kaa
Pieni maanvyöry! Ihan parasta!
ja yhdellä kuopalla on syöksykivi! Emäntä väittää etten tarvis niin usein fyysioterapiaa jos en hyppelis niin paljon. En tajua mitä se meinaa.
Oi kyllä vaan onnea on aavikko. Aukea hiekka. Auringossa lämmennyt ja jalan alla upottava. Niin ja hieman kostea savi. Se on kans onnea. Ja kiipeilykivet. Ja rinne. Kaikki se ihanuus mihin voi juosta. Kiva olla kotona.
Aavikkokoira,
Halla
ps. mulla on uusi kampaus. Se näyttää tältä:
