BLOGI - Tigru

Hallan harhaa

Blogi seuraa Hallan kasvua pennusta aikuiseksi ja kaikkea sitä mihin pieni koiranpentu voikaan törmätä. Sivurooleissa nähdään Hallan vanhemmat Savu ja Yuki, jotka asuvat Hallan kanssa samassa kodissa.

HALLAN HARHAA - Lauantaina, 26.10.2013 klo 00:40

Voiko flättiä kouluttaa?

Emäntä ja isäntä siis unohtelivat meidät pitkin ja poikin tätä maata ja minut viimeisenä (vaan ei suinkaan vähäisimpänä!) Vaniksen helmoihin. Minulla oli selkeä aavistus hoitopaikassa olosta jo valmiiksi: Vanis ja mies vaikuttivat varsin järkeviltä olennoilta (molemmat olivat kehuneet kuinka hieno olen ja pitäneet minua sylissä), Ada näytti ihan Pessiltä tai no tyttö-Pessiltä mutta kuitenkin ja Jere ja kolme mustaa mörköä olivat mukavan rauhallisia vaikkakin vahingossa kasvaneet karhun kokoisiksi. Mutta se flätti.
Lue lisää
HALLAN HARHAA - Tiistaina, 22.10.2013 klo 10:14

Koirakuukausi (emäntä kirjoittaa)

Annan emännän lainata blogia kun sillä on kerrankin joku hyvä ajatus...
Lue lisää
Tigru
Blogin kirjoittana toimii Tigru. Blogia kirjoittaa Hallan puolesta Hallan orja ja emäntä Saana. Samalla olen Hallan vanhempien Savun ja Yukin omistaja. Halla on ekan pentueeni ainoa narttu ja seuraan itsekin mielenkiinnolla sen kasvua.