BLOGI - Tigru

Hallan harhaa

Blogi seuraa Hallan kasvua pennusta aikuiseksi ja kaikkea sitä mihin pieni koiranpentu voikaan törmätä. Sivurooleissa nähdään Hallan vanhemmat Savu ja Yuki, jotka asuvat Hallan kanssa samassa kodissa.

HALLAN HARHAA - Torstaina, 28.02.2013 klo 10:28

Lopun ajat (mitä oikein tapahtui osa 2/2)

Lokakuussa 2012 meillä alkoikin sitten ihan erilaiset ongelmat. Kaikki alkoi lokakuun lopussa, kun Madilla todettiin esinahan-, iho- ja virtsateidentulehdus (stressiperäinen mitä suurimmalla todennäköisyydellä).Tällöin siis ensimmäisen kerran oli ongelmia pissaamisessa siten, että pissaaminen oli selvästi vaikeaa.
Lue lisää
HALLAN HARHAA - Maanantaina, 25.02.2013 klo 14:25

Mitä oikein tapahtui? (1/2)

Mitä sitten tapahtui? Miksi adoptioisästä tulikin enkeli liian varhain? Mitä meiltä jäi kesken?

Monen kodin kautta tullut adoptioisi tuli tänne sillä tiedolla, että se vähän stressaa nartuista eikä siksi sovi leikkaamattomien narttujen kanssa samaan laumaan (ainakaan jos narttuja on monta ja se on siellä myös juoksuajat). Mitään pakkoa tai kiirettä varaisillä ei ollut sillä ongelma ei ollut paha ja muuten varaisi oli oikein hieno eläin.

[img]http://taigalta.
Lue lisää
HALLAN HARHAA - Tiistaina, 12.02.2013 klo 16:19

Mitä enkeli-isistä muistan...

Mulla on aina ollut kaksi isää. Yuki, joka on mun oikea isi ja asuu meillä. Ja Korvakoira Madi joka on ollu mun adoptioisi.
Lue lisää
Tigru
Blogin kirjoittana toimii Tigru. Blogia kirjoittaa Hallan puolesta Hallan orja ja emäntä Saana. Samalla olen Hallan vanhempien Savun ja Yukin omistaja. Halla on ekan pentueeni ainoa narttu ja seuraan itsekin mielenkiinnolla sen kasvua.