BLOGI - Tigru

Hallan harhaa

Blogi seuraa Hallan kasvua pennusta aikuiseksi ja kaikkea sitä mihin pieni koiranpentu voikaan törmätä. Sivurooleissa nähdään Hallan vanhemmat Savu ja Yuki, jotka asuvat Hallan kanssa samassa kodissa.

HALLAN HARHAA - Tiistaina, 31.07.2012 klo 01:01

Teemalauluja

Muistatte varmaan, kun kerroin teille emännän taipumuksesta keksiä lempinimiä? No nyt se ei enää tyydy pelkästään lempinimiin, vaan se on alkanut kehittää teemalauluja. Toistaiseksi se on tyytynyt hyräilemään niitä kotona, mutta se on jo alkanut keskustella ihmisten kanssa siitä, mikä niiden koirien teemalaulu olisi.

Oikeastaan teemalaulu on jo vanha juttu.
Lue lisää
HALLAN HARHAA - Tiistaina, 17.07.2012 klo 17:27

Urasuunnitelmia

Mä en ole enää aikoihin ollut pentu ja nyt kun ympärillä Lotta ja Ilo on molemmat kohta aikuisia niin mun on kai myönnettävä etten ole enää mikään ihan teinikään. Senpä takia olen viime aikoina miettinyt että mitähän alkaisin isona tekemään? Keväällä käytiin Kaapon kanssa lenkillä ja siellä asiaa tuli pohdittua enemmänkin. Nyt kun emäntä sai lopultakin sen lenkin kuvat käsiteltyä ja nettiin niin palasin pohtimaan asiaa.
Lue lisää
HALLAN HARHAA - Sunnuntaina, 01.07.2012 klo 19:51

Saksikäsi Emäntä

Emännällä ja mulla on aina ollut hiukan erilainen käsitys turkin hoidosta. MUN mielestä turkista tulee hyvä jos sitä uittaa riittävästi ja sitten kuivaa sen luomusti eli juoksemalla tai kieriskelemällä heinissä tai hietikossa. Emännän mielestä turkista tulee hieno jos se raahaa mut kylppäriin, tunkee mut kylpyyn, käyttää kaikkia mömmöjä, kietoo mut pyyhkeisiin, imuroi mua sillä kamalalla koiraimurilla, jonka se osti, ja sitten se käyttää surinakonetta ja saksia.
Lue lisää
Tigru
Blogin kirjoittana toimii Tigru. Blogia kirjoittaa Hallan puolesta Hallan orja ja emäntä Saana. Samalla olen Hallan vanhempien Savun ja Yukin omistaja. Halla on ekan pentueeni ainoa narttu ja seuraan itsekin mielenkiinnolla sen kasvua.