Takaisin




ILOISET TASSUT - Lauantaina, 21.09.2013 klo 16:58

Ensimmäisten päivien ihmettelyä

Eilen saapui Ilo-tyttönen, ja alku oli aika ihmeellistä meille kaikille. Riemu hieman mustistelee eikä leiki pennun kanssa, muttei kuitenkaan ole agressiivinen ja antaa pennun tulla ruokakupille ja viedä luut.
Iloa on ihmetyttänyt viereinen kauppa, johon tosin totuttiin jo ekan kerran jälkeen. Pissat on tullut sisälle jo muutamia kertoja, sanomalehdelle Ilo ei ole tottunut tekemään joten ne ovat tällähetkellä aika turhia, enkä tiedä aionko kunnolla niiden päälle tarpeiden tekemistä edes opettaa.
Käytiin eilen koirapuistossa molempien kanssa, Ilo seurasi minua tiiviisti ja Riemu teki omia juttujaan niinkuin aina muutenkin. (nuuski hajuja ja juoksenteli välillä mun perässä juostessani karkuun) Saatiin vähän leikittyäkin Ilon kanssa koirapuistossa. Aamullakin käytiin koirapuistossa kun siellä ei niin aikaisin muita ollut, ja meno oli aika samanlaista, Ilo hieman itsenäisemmin kyllä nuuski hajuja ja ei ollut niin mun perässä.

Otin eilen yhteyttä kahteen Turun seudulla olevaan yhdistykseen, jotka harjoittaa PK-lajeja, mä kun haluaisin Ilon kanssa alkaa harrastaa (tavoitteellisesti?) jälkeä ja nyt olen haustakin kiinnostunut, Riemunkin kanssa jälki voisi olla hyvä harrastus kun se tota nenää käyttää aika hyvin. Toinen paikka on kuitenkin Paimiossa asti, mikä on mulle autottomana melko kaukana, pitää toivoa että toinen paikka olisi lähempänä. Tottikset olisi kyllä taas tässä lähempänä.

Riemu on oppinut viikon aikana kurkkaamaan ja kierimään melko hyvin, käsiä kyllä tarvitsee vielä että ymmärtää mitä halutaan. Rally-TOKOn eka kerta melkein vuoteen edellisviikolla meni tosi hyvin! Otettiin rata, ja mä sain vähän palautetta eteenmenosta että miten sen saisi tehtyä paremmin kun Riemu menee vinoon.
Kehuja saatiin loistavasta kontaktista ja Riemu kuulemma näytti sitlä että olisi vaikka puuhun mennyt jos olisin pyytänyt. :) Eli hyvä fiilis jäi ekasta kerrasta! Tälläviikolla ei päästy treeneihin kun olin kipeänä, mutta maanantaina taas, en tiedä vielä että otanko Iloa mukaan leikkimään, tai sitten se saa harjoitella yksinoloa.

Nyt kun toi pentunen on vähän tottunut tähän "kaupungin" hälinään, niin kohta uskaltaa jo mennä vähän paremmin tarkastelemaan uusia liikkuvia ja ääntä pitäviä juttuja, ehkä ensviikolla uskaltaudutaan jo bussiakin kokeilemaan.

Toivottavasti Riemu pian syttyisi Ilon leikkiinkutsuille, olis kiva jos sekin nauttisi toisesta koirasta ja saisi seuraa ja paremman leikkikaverin kuin kissat. :)