KOIKKERI EPPE - Sunnuntaina, 13.11.2016 klo 13:57
Kukahan nuijapää on keksinyt portaat? Ja pimeät porraskuilut kierreportaineen? Onko ihmisten tosiaankin asuttava päällekkäin pikku kopeissaan? Minua ei yksinkertaisesti huvittanut kulkea portaissa ylös ja alas. Se suorastaan Pelotti. Luhtitalon kylmä, kostea ja pimeä porraskuilu ei myöskään kuulu lempipaikkoihini. Liukkaat porrasaskelmat tuntuvat tassujeni alla... öö... liukkailta. Lenkkeilyni tämän osion tein mieluummin isäntäväkeni sylissä. Jostain syystä he kuitenkin sitkeästi yrittivät saada minut kävelemään portaissa ja eräs tehokas keino oli jättää minut ypöyksin (no, metrin päässä seisoi tuo kävelyttäjäni, jos sen yksinäisyyden tasosta nyt olette niin kovin kiinnostuneita) kolmanneksi alimmalle askelmalle. Ruoskien (lue: nameilla houkuttelemalla) he lopulta saivat minut taipumaan tahtoonsa ja raikuvien aplodien saattamana astuin loput askeleet tyylikkäästi maanpinnan tasalle. Tämä tapahtui ensi kerran noin viikko sitten, enkä enää jaksa rimpuilla vastaan ja kävelen portaat ja porraskuilut ilman sen suurempia seremonioita. Myös teräsritilät ovensuissa eivät ole minulle enää mikään este. Itse asiassa niiden yli ei minulla sanottavasti ole ollut vaikeuksia siirtyä. Epämukava alusta, mutta selviän siitä kyllä.
Sitä valkoista tavaraa on nyt tullut taivaalta varsin paljon ja maisema on muuttunut... öö... valkoisemmaksi. Ja liukkaammaksi. Tämän takia emäntäni päätti hankkia minulle tossut, joiden tarkoituksena oli estää holtittomat kaatumiset ja suojata pieniä tassujani kylmyydeltä. Näiden luistonestovälineiden testaus suoritettiin sisätiloissa. En juurikaan laittanut vastaan niiden asentamista, mutta ensimmäiset askeleet niiden kanssa saivat oloni tuntumaan typerältä. Ja varmaankin myös näyttämään typerältä, koska emäntäni taittui kaksinkerroin armottomaan kaakatuksen. Päätin kuitenkin urheasti suoriutua minulle annetusta tehtävästä. Toisella askeleella kaikki neljä tassuani kuitenkin päättivät hakeutua välineistä huolimatta eri suuntiin, osan välineistä jo sinkoillessa sinne tänne. Kaakatus lisääntyi siinä määrin, että olin jo huolestunut emäntäni hengenahdistuksesta ja säntäsin kohti avoimempaa tilaa tassujen kieltäytyessä tottelemasta minua. Nyt tiedän mitä tarkoittaa sana "kylkimyyryä". Harrastin sitä pitkin lattiaa ja vapauduttuani viimeisistä kahlitsevista tossuista totesin, että ne eivät sovellu minulle. Kaakatuksesta päätellen emäntäni tuntui olevan samaa mieltä.
Tapasin eilen veljeni Ekin ensimmäistä kertaa sitten viime näkemän... Jotenkin tuo lause kuulostaa oudolta?! Siitä on neljä viikkoa kun meidät tempaistiin rakastavan emomme Teten lämpimästä sylistä tähän kylmään maailmaan... Taisi vaan olla Tete mielissään kun pääsi meistä villeistä kakaroista eroon.
Tapaamisemme Ekin kanssa sujui hiljaisesti. Olimme tietysti kasvaneet ja muuttuneet neljässä viikossa paljon. Tuoksut olivat kuitenkin tutun tuntuiset ja selvittelimme viime hetken kuulumiset lähinnä viittomakielellä ja maltillisesti painiskellen.
Kaakatusta pakoon kylkimyyryssä
Hau!Kukahan nuijapää on keksinyt portaat? Ja pimeät porraskuilut kierreportaineen? Onko ihmisten tosiaankin asuttava päällekkäin pikku kopeissaan? Minua ei yksinkertaisesti huvittanut kulkea portaissa ylös ja alas. Se suorastaan Pelotti. Luhtitalon kylmä, kostea ja pimeä porraskuilu ei myöskään kuulu lempipaikkoihini. Liukkaat porrasaskelmat tuntuvat tassujeni alla... öö... liukkailta. Lenkkeilyni tämän osion tein mieluummin isäntäväkeni sylissä. Jostain syystä he kuitenkin sitkeästi yrittivät saada minut kävelemään portaissa ja eräs tehokas keino oli jättää minut ypöyksin (no, metrin päässä seisoi tuo kävelyttäjäni, jos sen yksinäisyyden tasosta nyt olette niin kovin kiinnostuneita) kolmanneksi alimmalle askelmalle. Ruoskien (lue: nameilla houkuttelemalla) he lopulta saivat minut taipumaan tahtoonsa ja raikuvien aplodien saattamana astuin loput askeleet tyylikkäästi maanpinnan tasalle. Tämä tapahtui ensi kerran noin viikko sitten, enkä enää jaksa rimpuilla vastaan ja kävelen portaat ja porraskuilut ilman sen suurempia seremonioita. Myös teräsritilät ovensuissa eivät ole minulle enää mikään este. Itse asiassa niiden yli ei minulla sanottavasti ole ollut vaikeuksia siirtyä. Epämukava alusta, mutta selviän siitä kyllä.
Sitä valkoista tavaraa on nyt tullut taivaalta varsin paljon ja maisema on muuttunut... öö... valkoisemmaksi. Ja liukkaammaksi. Tämän takia emäntäni päätti hankkia minulle tossut, joiden tarkoituksena oli estää holtittomat kaatumiset ja suojata pieniä tassujani kylmyydeltä. Näiden luistonestovälineiden testaus suoritettiin sisätiloissa. En juurikaan laittanut vastaan niiden asentamista, mutta ensimmäiset askeleet niiden kanssa saivat oloni tuntumaan typerältä. Ja varmaankin myös näyttämään typerältä, koska emäntäni taittui kaksinkerroin armottomaan kaakatuksen. Päätin kuitenkin urheasti suoriutua minulle annetusta tehtävästä. Toisella askeleella kaikki neljä tassuani kuitenkin päättivät hakeutua välineistä huolimatta eri suuntiin, osan välineistä jo sinkoillessa sinne tänne. Kaakatus lisääntyi siinä määrin, että olin jo huolestunut emäntäni hengenahdistuksesta ja säntäsin kohti avoimempaa tilaa tassujen kieltäytyessä tottelemasta minua. Nyt tiedän mitä tarkoittaa sana "kylkimyyryä". Harrastin sitä pitkin lattiaa ja vapauduttuani viimeisistä kahlitsevista tossuista totesin, että ne eivät sovellu minulle. Kaakatuksesta päätellen emäntäni tuntui olevan samaa mieltä.
Tapasin eilen veljeni Ekin ensimmäistä kertaa sitten viime näkemän... Jotenkin tuo lause kuulostaa oudolta?! Siitä on neljä viikkoa kun meidät tempaistiin rakastavan emomme Teten lämpimästä sylistä tähän kylmään maailmaan... Taisi vaan olla Tete mielissään kun pääsi meistä villeistä kakaroista eroon.
Tapaamisemme Ekin kanssa sujui hiljaisesti. Olimme tietysti kasvaneet ja muuttuneet neljässä viikossa paljon. Tuoksut olivat kuitenkin tutun tuntuiset ja selvittelimme viime hetken kuulumiset lähinnä viittomakielellä ja maltillisesti painiskellen.
