Takaisin




KUIN IHMISEN MIELI - Sunnuntaina, 27.10.2013 klo 20:07

Syksy ja sateet

Hohhoijaa...se on syksy taas ja itsestä kuoriutuu mitä laiskin ulkoilija. No onneksi ei meidän hurtatkaan kovasti vesisadetta rakasta, joten jonottelevat aikapian sisälle pahimpien kuurojen alta. Henkkoht inhoan kylmää ja olenkin suunnitellut ottavani kaikki karvaiset kaverit sänkyyn nukkumaan ja hautautua peiton alle, suunnittelin että nousisin sitten toukokuun tienoilla.

Enää ei elää näytä niin epätoivoiselta, kuin kuukauden päivät sitten, mutta haasteita on vieläkin. Olen tehnyt koirastani painekattilan. Rontti oppii nopeasti ja pohjattoman ruokahalunsa vuoksi on myös helppo palkata. Huomasin tuossa vanhoja käkyjä hioessa ,että nopeutta ja yritystä sekä oma-alotteisuutta ei koiralta puutu, mutta tarkkuus kärsii ja asioita tehdään vähän sinnepäin. Huomasin myös että oma ajoitus palkkaamisessa on välillä aivan hukassa ja palkkaan aivan vääristä asioista. Nyt onkin sitten keskittyminen näihin.
suurimmaksi ongelmaksi koen pään ja naksuttimen yhteistyön. Ei sikäli että tulisin jäljessä vaan olen kerennyt jo klikkaamaan reaktion omaisesti ennen kun olen edes saanut koiralta toivottua liikettä tai edes suuntaa. Tämähän ei tietysti höyrykattilan kanssa työskentelystä tee ihan helppoa, kun vahvistelen myös epätoivottuja käytöksiä kuten tuota säheltämistä treenatessa. Dieselin kanssa tätä ongelmaa ei ole koska tuo tekee kaiken kovin varovaisesti ja siinä jää itselläkin aikaa havainnoida liikkeen suuntaa. Rontin kanssa pitää olla itse niin hiton nopea että menee liian nopeaksi.
Mieheni onkin ilmoittanut että meidän koti-treenien aikaa kuullostaa kun sisällä olisi vihainen orava, eikös kuitenkin ole hyvä asia jos vahvistetiheys pysyy korkeana? :D

Omaan myös äärimmäisen huonon tavan koiran ohjaajana, mielestäni jotkut asiat ovat tylsiä treenata ja nämä asiat jättäisin mielummin pois harjoittelusta tai ainakin harjoittelen niitä tosi laiskasti. Myönnettäköön että yleensä nämä asiat ovat niitä vähän vaikeampia minulle opettaa tai työskentely on ollut hieman takkuista ja haastavaa. Jotta meidän treenit eivät menisi ihan pelleilyksi ja temppujen treenaamiseen, turvauduin treeni päiväkirjaan johon kirjaan ylös treenattavan asian, tavoitteet, osa tavoitteet sekä edistymisen ja uuteen asiaan voidaan siirtyä vasta edellisen asian ollessa vihjeen liittämis vaiheessa. Tuntuu toimivan, koska Dieselkin osaa jo melkein tulla sivulle. (Toko liikkeet tai ylipäätään perustottelevaisuus harjoitukset ovat minusta tylsiä, vaikkakin ovat myös hyödyllisiä arjessa, minä vaan opettaisin mielummin älyvapaita temppuja.)

Palaan tuhon meidän edistymiseen vähän tarkemmin ensikerralla.