Takaisin




MONITOIMIMäYRäKOIRAN LYHYT OPPIMääRä - Sunnuntaina, 15.07.2012 klo 11:14

Näyttelyyn valmistautumista... Emäntä panikoi. Jo nyt.

Tänään sai Iines uuden tukan näyttelyä varten. Ihmeesti sitä karvaa vielä lähtikin, vaikka nypitty on 1,5kk sitten joten nyt oli kyseessä pelkkä siistiminen! Tassut, korvat, ylä- ja alalinjan tarkistus sun muuta pientä säätöä. Nyt pitäisi olla sitä myöten selvä ettei ennen näyttelyä tarvitse muuta kuin leikata kynsiä. Näyttelyyn aikaa siis 3 viikkoa, Kuopioon ollaan menossa lauantaina ja sunnuntaina, elokuun 1. viikonloppuna.

Iines onneksi osoitti taas uskomatonta periksiantamattomuutta, olihan Hänen Korkeutensa päättänyt että tänään ei kynsiä leikata. Pidemmän aikaa tästä keskusteltiin, välillä jopa vähän kovasanaisesti (molempien osalta), mutta puolen tunnin jälkeen kaikki kynnet oli vihdoin leikattu. Meikäläisellä käsivarret naarmuilla ja jopa pieni hampaanrikama peukalossa (murrosikä?!), mutta päästiin lopulta kuitenkin yhteisymmärrykseen. Kynsienleikkuu on aina ollut Iinekselle hieman akilleenkantapää, näyttää kyllä vaikka mitkä temput... Jo luovutusiässä osasi huutaa kuin hinaaja sumussa kun kynsisakset vietiin edes lähelle. Koko pentue teki saman kyllä jo ensimmäisessä kynsienleikkuussa, olin paikalla toteamassa. Ilmeisesti siis imetty äidinmaidossa, emänsä ja varsinkin mummokoira osaavat olla kyllä todella dramaqueeneja mitä kynsien leikkaamiseen tulee...

Nyt siis aletaan psyykata itse emäntää näyttelyä varten, aikataulut kun ilmestyivät torstaina niin jännitys jo kuplii vatsanpohjassa. Miten ihminen voikin jännittää koiranäyttelyä näin paljon? Ja jo tässä vaiheessa?!