MY STORMY SKY - Lauantaina, 29.01.2011 klo 12:13
Miksu ei ensin oikein näyttänyt tietävän, miten sen pitäisi suhtautua tuohon valkoisen pallosalaman lailla säntäilevään pentuun, joka pomppi röyhkeästi sohville ja seurasi sen kannoilla kuin sekopää hai vaivautunutta laivaa. Illan mittaan tilanne kuitenkin rauhoittui ja vakiintui. Silloin tällöin Tuffe edelleen innostuksissaan loikkaa Miksun alaselkää vasten, jolloin Miksu kiukkuisella rähähdyksellä karkottaa sen nopeasti tiehensä.
Kaksi koiraa samassa taloudessa antaa loistavan mahdollisuuden tarkkailla koirien välistä viestintää, hienovaraisia sävyeroja niiden eleissä ja käytöksessä. Oli hienoa huomata, kuinka yksi ainoa, melko yksinkertainen murahdus sai lukuisia eri tarkoituksia riippuen siitä, millä äänensävyllä se päästettiin. Kun Tuffe tunki päänsä Miksun jalkoväliin, murahdus kuulosti lähinnä moittivalta, ehkä hieman loukkaantuneelta, mutta kun Tuffe tuli liian lähelle Miksun ruokakuppia, murina lähti syvältä rinnasta ja paisui kuin ukkonen, uhkaavasti, varoittaen. Molemmilla kerroilla viesti meni perille, ja pahemmilta yhteenotoilta vältyttiin. En tiedä teistä, mutta minä voisin viettää kokonaisia päiviä tarkkailemalla tätä monisävyistä "koirapuhetta", niin paljon mielenkiintoisempaa se on "livenä", kuin koirakirjasta pysähtyneitä kuvia ja tönkköjä kuvailuja seuraamalla.
Joskus Miksun kiihkeä halu näyttää kiistämätöntä johtajuuttaan meni jo naurettavan puolelle, esimerkiksi silloin kun se kellahti selälleen ja venytteli aivan Tuffen kuonon edessä nauttien rapsutuksistani. Oli kuin se olisi oikein leveillyt kaverilleen, että "katso nyt kuinka hyvin minulla on asiat; tässä minä kiehnään vatsa pullollaan hyvää ruokaa omistajieni patjalla ja emännältä satelee rapsutuksia. Varmaan kelpaisi sinullekin..."
Koirien välisen viestinnän seuraaminen herkistää huomaamaan myös koiran omistajalle tarkoittamat viestit, katseet ja kosketukset. Esimerkkinä kerrottakoon tämän aamuinen tapaus.
Lähdin yksinäni Tuffen ja Miksun kanssa aamulenkille ladulle. Meillä ladun vierellä kulkee tallattu, leveä polku jalankulkijoille ja etenkin koiranulkoiluttajille. Kävelimme jonkin matkaa ladun vieressä ja käännyimme sitten metsäpolulle. Siinä kohtaa metsää risteilee kymmeniä polunpätkiä. Itse olen tutustunut vasta kahteen; pääpolkuun ja kapeampaan, joka vie lukuisten turhien kiemurtelujen jälkeen muutaman kymmenen metrin päähän polun alusta, ladulle. Tästä kapeammasta polustakin haarautuu vielä useita muita väyliä. Kerran tällaisessa kolmen polun risteyksessä Miksu - joka kulki edellä - kääntyi väärälle polulle. Ennen kuin ehdin viheltää sen takaisin, Miksu pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua kuin kysyen: "Minne sitten?" Koukistin sille sormeani ja nyökkäsin päälläni toista polkua kohti. Muuta ei tarvittu. Miksu käännähti kannoillaan ja säntäsi häntä ylpeällä kaarella osoittamalleni polulle.
Tapaus saattaa kuulostaa pieneltä ja merkityksettömältä, mutta minulle se oli hieno hetki. Oli ihanaa nähdä, kuinka pienestä merkistä oma koira ymmärtää, mitä sen omistaja siltä haluaa.
Tarkkailkaa koirianne. Oppikaa niiltä ja nähkää, kuinka ne oppivat teiltä.
Pakkasterveisin Miksu, Tuffe ja lumottu
Lelukoira
Serkut tulivat kylään. Mukanaan viittä vaille vuoden ikäinen pehmolelu, bichon frise Tuffe. Suloinen viirupää, täytyy myöntää, mutta silti niin...lelu. Itse en voisi kuvitellakaan omistavani jonakin päivänä tuollaisen trimmattun pumpulipallon, mutta makuja on monia. Eikä se ihan niin viaton ja suloinen ole kuin ensivaikutelma antaa olettaa. Äskenkin se lenkin jälkeen hepuloi niin, että matot rullautuivat ja lumi pärskyi ympäri taloa sen tassuihin paakkuuntuneista pampuloista. Näyttää koriste-esineeltä, mutta jossakin siellä, kaiken sen pehmoisen, kikkaran turkin alla, on oikea koira.Miksu ei ensin oikein näyttänyt tietävän, miten sen pitäisi suhtautua tuohon valkoisen pallosalaman lailla säntäilevään pentuun, joka pomppi röyhkeästi sohville ja seurasi sen kannoilla kuin sekopää hai vaivautunutta laivaa. Illan mittaan tilanne kuitenkin rauhoittui ja vakiintui. Silloin tällöin Tuffe edelleen innostuksissaan loikkaa Miksun alaselkää vasten, jolloin Miksu kiukkuisella rähähdyksellä karkottaa sen nopeasti tiehensä.
Kaksi koiraa samassa taloudessa antaa loistavan mahdollisuuden tarkkailla koirien välistä viestintää, hienovaraisia sävyeroja niiden eleissä ja käytöksessä. Oli hienoa huomata, kuinka yksi ainoa, melko yksinkertainen murahdus sai lukuisia eri tarkoituksia riippuen siitä, millä äänensävyllä se päästettiin. Kun Tuffe tunki päänsä Miksun jalkoväliin, murahdus kuulosti lähinnä moittivalta, ehkä hieman loukkaantuneelta, mutta kun Tuffe tuli liian lähelle Miksun ruokakuppia, murina lähti syvältä rinnasta ja paisui kuin ukkonen, uhkaavasti, varoittaen. Molemmilla kerroilla viesti meni perille, ja pahemmilta yhteenotoilta vältyttiin. En tiedä teistä, mutta minä voisin viettää kokonaisia päiviä tarkkailemalla tätä monisävyistä "koirapuhetta", niin paljon mielenkiintoisempaa se on "livenä", kuin koirakirjasta pysähtyneitä kuvia ja tönkköjä kuvailuja seuraamalla.
Joskus Miksun kiihkeä halu näyttää kiistämätöntä johtajuuttaan meni jo naurettavan puolelle, esimerkiksi silloin kun se kellahti selälleen ja venytteli aivan Tuffen kuonon edessä nauttien rapsutuksistani. Oli kuin se olisi oikein leveillyt kaverilleen, että "katso nyt kuinka hyvin minulla on asiat; tässä minä kiehnään vatsa pullollaan hyvää ruokaa omistajieni patjalla ja emännältä satelee rapsutuksia. Varmaan kelpaisi sinullekin..."
Koirien välisen viestinnän seuraaminen herkistää huomaamaan myös koiran omistajalle tarkoittamat viestit, katseet ja kosketukset. Esimerkkinä kerrottakoon tämän aamuinen tapaus.
Lähdin yksinäni Tuffen ja Miksun kanssa aamulenkille ladulle. Meillä ladun vierellä kulkee tallattu, leveä polku jalankulkijoille ja etenkin koiranulkoiluttajille. Kävelimme jonkin matkaa ladun vieressä ja käännyimme sitten metsäpolulle. Siinä kohtaa metsää risteilee kymmeniä polunpätkiä. Itse olen tutustunut vasta kahteen; pääpolkuun ja kapeampaan, joka vie lukuisten turhien kiemurtelujen jälkeen muutaman kymmenen metrin päähän polun alusta, ladulle. Tästä kapeammasta polustakin haarautuu vielä useita muita väyliä. Kerran tällaisessa kolmen polun risteyksessä Miksu - joka kulki edellä - kääntyi väärälle polulle. Ennen kuin ehdin viheltää sen takaisin, Miksu pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua kuin kysyen: "Minne sitten?" Koukistin sille sormeani ja nyökkäsin päälläni toista polkua kohti. Muuta ei tarvittu. Miksu käännähti kannoillaan ja säntäsi häntä ylpeällä kaarella osoittamalleni polulle.
Tapaus saattaa kuulostaa pieneltä ja merkityksettömältä, mutta minulle se oli hieno hetki. Oli ihanaa nähdä, kuinka pienestä merkistä oma koira ymmärtää, mitä sen omistaja siltä haluaa.
Tarkkailkaa koirianne. Oppikaa niiltä ja nähkää, kuinka ne oppivat teiltä.
Pakkasterveisin Miksu, Tuffe ja lumottu
