Takaisin




MY STORMY SKY - Torstaina, 16.09.2010 klo 19:50

Vauhtihirmu iskee jälleen!

Syksyiset terveiset!

Kävimme päivällä rankalla pyörälenkillä Miksun kanssa. Viime kerrasta onkin jo aikaa, hupsista, ja varta vasten siihen tarkoitukseen ostetut valjaat ovat roikkuneet koukussaan turhan pantteina. Minun oli tarkoitus kohottaa meidän molempien kuntoa pyöräilyllä ja lenkkeilyllä kesälomalla, mutta kuka tervejärkinen rääkkäisi itseään ja koiraansa sellaisilla helteillä, kysynpä vaan?

Surkea tekosyy, tiedän, mutta niin siinä vain kävi, että pyöräretket jäivät hyvin vähiin ja lenkkeilysaldokin oli mukavan pyöreä nolla... No, omapahan on vikani, kun hengästyn agilitytreeneissä niin, etten pysty edes kehumaan mahtavaa agilityrakettiani, joka - näin sivumennen sanoen - on kyllä kehunsa ansainnut. Mutta nyt olen päättänyt ryhdistäytyä. Pyöräilyä, lenkkeilyä, rullaluistelua ja pitkiä vaelluksia syksyisissä metsissä, niin eiköhän tuo kunto tuosta kohoa. Ja tämä on lupaus.

Pyöräretki oli pisin, jonka olen Miksun kanssa tehnyt, ja myös rankin, sillä menimme ihan kiitettävän reipasta vauhtia. Älkää syyttäkö minua, tarkkailin kyllä koko ajan, miten Miksu jaksaa ja pidin usein taukoja, mutta Miksulla selvästi oli parempi kunto kuin kuvittelin, ja ylimääräistä energiaa vaikka muille jakaa. Se nyki hihnaansa kärsimättömänä ja haukkui riemastuneena, kun päästelimme niin kovaa kuin vain pystyimme (eli niin kovaa kuin minä pääsin, Miksu olisi juossut vieläkin kovempaa, vaikka minulla oli pyörä!) hiekkateitä pitkin. Se selvästikin nautti vauhdista ja siitä, että kerrankin sai juosta sydämensä kyllyydestä, eikä tarvinnut hidastella meidän rajoittuneiden kaksijalkaisten takia.

Olisittepa nähneet sen! Se melkein lensi, ja niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, se on silti paras tapa kuvata sen juoksua. Se näytti vinttikoiralta raajat pitkinä, ruumis matalana, korvat päätä vasten luimistettuina, täynnä räjähtävää voimaa, ketteränä ja nopeana kuin myrskytuuli. (Hitsi, että harmittaa, ettemme valinneetkaan sen nimeksi Stormwind!) Se oli uskomatonta. Oli melkein pelottavaa nähdä tuttu, leppoisa lemmikkini sellaisena, ja silti se sai sydämeni jyskyttämään myötäelämisen riemusta, kun näin vauhdin hurman Miksun silmissä. Luoja, se rakasti juoksemista!

Ja jälleen on kehujen aika, sillä vaikka viime pyörälenkistä on vierähtänyt jo jonkin aikaa, kröhöm kröhöm, Miksu muisti aivan ällistyttävän hyvin käskyjen merkitykset. Se kiihdytti laukkaan kun huikkasin "spurtti", räjähti täyteen vauhtiin kun hihkaisin "juokse!" ja hidasti laukan kautta raviin välittömästi kun sanoin "odota". Viimeisintä käskyä käytän tietysti myös agilityssä, joten siihen reagoiminen ei ollut yllätys, mutta varsinkin tuo "juokse" yllätti minut iloisesti, sillä en ollut oikeastaan ajatellut sitä varsinaiseksi käskyksi, vain innostavalla äänellä huudetuksi kannustukseksi, mutta kun kiljahdin tuon sanan, Miksu kiihdytti yhtäkkiä sellaiseen juoksuun, että minulle tuli kiire polkea.

Sellaista tänään, sunnuntaina on taas agilitytreenit!