Takaisin




NASULA - Keskiviikkona, 09.06.2010 klo 22:24

Luvattoman hiljaista

Pitkästä aikaa...

Otti nuo viimeiset työviikot tosi koville ja vaikka neitien kanssa touhuttiin paljon, niin koneella ei joutanut pyllyä kuluttamaan. Nyt alkoi loma ja riittää taas aikaa ja energiaa näille tärkeämmillekin asioille!

Metsäreissuja on tehty ja lehmiä haukuttu päivälenkeillä (oli muuten hurjan mielenkiintoisia otuksia Viggo -neidin mielestä). Viggo on kasvanut hurjasti ja alkaa nyt näyttää ihan jo koiran kokoiselta.

Käskyjä ei olla enää opeteltu uusia, vaan koitettu vahvistaa jo opeteltuja pysyviksi. Olisi sitten hyvin hallussa ennen murkkuikää. Vähän kyllä on neiti itsepäinen välillä. Tottelee tasan silloin kun huvittaa tai jos vaihdan koulutusmakupaloiksi nakinpalasia =D Miten niin muka perso herkuille... Tokoahan meillä ei ole tarkoitus harrastaa, mutta hyvä on silti olla peruskäskyt hallinnassa (istu, maahan,seiso, vierelle, seuraa, tänne, luokse). Tuo seisominen tuottaa eniten vaikeuksia yllättäen. Pylly meinaa väkisin lysähtää kenttään jossain vaiheessa. Näyttelyitä varten olisi kuitenkin kiva tuokin saada hiottua toimivaksi. Hyviä vinkkejä vastaanotetaan!