Takaisin




PEHKON ELäMää - Maanantaina, 26.12.2016 klo 20:40

Vuoden 2016 parhaat kuvat

Vuosi 2016 lähenee väistämättä loppuaan. Vuoteen on mahtunut paljon upeita hetkiä, onnistumisia, epäonnistumisia, hölmöilyä ja totistakin tekemistä. Se on sisältänyt paljon oppimista, leikkiä, iloa ja välillä, kuten elämään kuuluu, myös huolta ja surua. Valitsin vuoden aikana otettujen tuhansien koirakuvien joukosta omat kymmenen suosikkiani, joko kuvauksellisesti mielestäni hienoja tai tunnelmaltaan korvaamattomia. Osa kuvista on blogin puolella jo vilahtanut, mutta ehkä hieman eri muodossa. Käykää kurkkaamassa kaikki mun lempparit blogista.