Takaisin




PENNUSTA AIKUISEKSI - Torstaina, 06.05.2010 klo 22:59

Ensimmäinen iltamme

Nyt Nalle on jo reilut puolitoistavuotta mutta onneksi kirjoitin ylös melkein joka päivä nallen kehityksestä, kasvusta, kokemuksista ja kaikesta Nallen elämään liittyvästä.

Ensimmäinen päivä - pitkäperjantai 4.2009

Kun saavuimme nallen kasvattajan luo, olikin nallella hurjat jahtaamis leikit käynnissä. Olin ottanut nakkeja taskuuni mukaan joita syötin nallelle, että hänen olisi mahdollisimman helppo lähteä kotia kohti. Ilman tuttuja hajuja. Nalle ei edes vilkaissut taaksen kun lähdimme ajamaan autolla kotiin. Matkaa oli reilut 200 km.

Oli jo hyvin myöhä kun saavuimme kotia. Nalle nuuski ja tutusti uuteen kotiinsa, sen jälkeen levitin patjani lattialle joihin minä kuin myöskin nalle simahdimme. Muihin paikkoihin tutustuminen saisi jäädä huomiseksi!Olihan meillä suur päivä huomenna tulossa kun tutustuisimme kunnolla toisiimme ja ystäviemme koirakavereihin :)