KENNELREKISTERI
Kennel Acierto's
Hei,
olen Niko Karhu, 23-vuotias koiraharrastaja Kontiomäestä, Kainuusta.
Asun koirien kanssa omakotitalossa, jossa niille on aidattu piha.
Keskityn pääasiassa kasvattamaan havannankoiria ja pienimuotoisemmin kiinanharjakoiria ja irlannin settereitä.
Olen harrastanut koiria vuodesta 1996, koiranäyttelyitä vuodesta 2001 ja olen kasvattanut ensimmäisen pentueeni 2009.
Pentueeni on suunniteltu tarkoin, teen pentuja vain periaatteella, että saan siitä jatkoa itselle. Etsin aika-ajoin yhteistyökykyisiä yhteisomistus- ja sijoituskoteja.
Mikäli on mitään kysyttävää, ota reippaasti yhteyttä!

RODUT:
YHTEYSTIEDOT:
Kennel Acierto's
Niko KarhuSotkamontie 5
88470 Kontiomäki