KENNELREKISTERI
Kennel Aleksandrian
Tuija Skippari
Ensimmäisen koirani sain kun olin 7v. Sekarotuinen Reksi. Se kasvoi niin isoksi, etten pystynyt hallitsemaan sitä. Vanhempani lopettivat sen 1.5 v vanhana.
8 v. sain ensimmäisen rotukoiran. Karkeakarvainen kettuterrieri Anu. Anu oli aivan ihana kotikoira, mutta luolaan se ei mennyt. Ensimmäisessä ja viimeisessä näyttelyssä se sai sertin. Anu eli 10 v.
Seuraava koira oli Kronforländer Av Rose Loce Suska. Jolla todettiin kaihi 5 kk ikäisenä. Kasvattajalta saimme uuden pennun Av Rose Loce Ciska. Ciska oli MVA ja teki 2 pentuetta. Jäkeläiset menestyi myös näyttelyissä.
V-79 ostin venäjänvinttikoiran Metsänreunan Viivuskan (Manta) Milestäni Manta oli kaunis koira.
Ensimmäinen näyttely Mantan kanssa oli katastrofi. Tuomari sanoi: sinulla on erittäin kaunis kotikoira, mutta näyttelytähteä hänestä ei koskaan tule. Avo 3 ja pahamieli.
Niistä sanoista minussa nousi ”kapina”, Ilman sitä en luultavasti olisi tänä päivänä koiramaailmassa mukana.
Päätin vielä jonakin päivänä omistaa hyvän koiran joka pärjäisi myös näyttelyissä.
Mantalle otin kaveriksi Akaasian Rosalindan. Rosi oli hyvä ratakoira joten muutama vuosi meni vinttikoiraratoja kiertäen. (Rosille ei koskaan kasvanut 5 cm pidempi turkki, mutta se oli todellinen metsästäjä)
Olen myös kasvattanut 3 Venäjänvinttikoirapentuetta. Paras oli A pentue. 6. pennusta 3 valiota ja kahdella 2x sert.
Perhesyistä olin välillä 2v. ilman koiraa.
Vuonna -87 sain kennelnimen ja ensimmäinen Bichon Frise` Taikametsän Dream Girl (Muru), seuraavaksi Murulle kaveriksi Frise´ Siru -88. Äitini kasvatti Frise`tä. Tutustuin rotuun v -81. Tiny Dols Isolde (Murun isoäiti)
Muru oli kuin vuosikertaviini. Parani vanhetessaan. Sai ensimmäisen sert. 7,5 v. Muru kuoli 14,5 v. Hänellä oli 2 x sert. Suomesta ja 1 Eestistä. Eestissä hän oli myös ROP.
Ensimmäisen kontaktin sain Bichon Havaneseen kesällä v- 89. Machos Toddy`s son oli näyttelyssä Hyvinkäällä.
Varasimme pennut Merja Luoma-Kyynyn (kennel Garantsias) kanssa. Merjalle urospentu ja minulle narttu.
Marraskuussa -89 Suomeen tuli 3 Havannaa. Uros Macho`s Fantastico ja nartut Macho`s Felicity ja Macho`s Fantasy.
Kun valkoinen Macho`s Fantasy Fin & Est & Dk Ch Euv- 91 Pmv-97, 12 X Cacib (Rölli) tuli minulle se oli unelmien täyttymys. Olin aina haaveillut tuovani koiran ulkomailta.
Rölli oli aivan ihana koira. Rölli kuoli 12 v. leikkauksessa.
Ensimmäinen Röllin pentue syntyi v.-91 (Fantasy/Fantastico) 3 urosta.
Valkoinen Fin & Est & Lux Ch V-94 Aleksandrian Blondy Ironside (Zimi eli Simo) (Best In Show -97 Imatra) Om. Tuula Suni, Joutseno
Soopeli Brown Ivanhow (Luffe)
Mustavakoinen Black Ikaros(Kassu) Om Varpu Koho, Kajaani
Simo on antanut minulle kasvattajana ja ihmisenä todella paljon, Suuri kiitos Tuulalle, Juhalle ja Jennikalle
Seuraava pentue syntyi v- 92 (Fantasy/ChDestiny`s Litle Shrimper)
2 Narttua ja uros
Fidel Castro (kerran näyttelyssä 1/2)
Fin&Est Ch Estv-94,-95,-98 Baltv-98, Pl&Pzsg-95,-97 Fantasys Girl (Fia) Om Hanna Hoffre`n-Pekkarinen
Multi Champion Fabulous Dream. (Axi) (Yksi voitokkaimmista nartuista kautta aikojen) Om Marjo Heikka
Tästä yhdistelmästa jäi sijoitukseen Fantasys Girl. Kiitos Hannalle monista yhteisistä näyttely matkoista ja hyvästä ystävyydestä.
Ensimmäisestä Fian pentueesta jäi sijoitukseen Fin & Est & S Ch Sv- 98 Aleksandrian Pretty Girl (Ida). Om. Tuula Suni, Joutseno. (Ida nukkui pois 14++ vuotiaana ja jätti syvän aukon omistajan ja kasvattajan sydämmeen ja kotiin.)
Vuonna -95 Blondy Ironsid (Simo) astui Pretty Girl:n. (Ida). 01.10. syntyi M pentue. 1 poika ja 2 tyttöä. Miss Karelia muutti Tanskaan ja Kans & Fin Ch, MV 98 Midnight Sun (Juuso) Riika Eerolalle Kyminlinnaan. Riikalla oli ennestään Frise` Fin & Est Ch Aleksandrian White Freedom (Tico)
Tämän jälkeen olen kasvattanut friseitä ja havannoja pienimuotoisesti. Mm. O Havanna-pentueeni oli erittäin hyvä.
Odorous Orkidea oli vai 15 kk ja 1 pvä. tullessaan Fin & Est Ch. Hän oli myös Lux Ch ja Best In Show 3 pentu Messukeskuksessa.
On The Rocks on fin & Est Ch, Pl & Plzg-95
Vuolasvirtapalkinto n:ro 413 minulle myönnettiin vuonna 1998 ja
SuKoKa palkinto 10 vuotta myöhemmin vuonna 2008
90 luvulla olen esittänyt menestyksekkäästi useamman kasvattaja ja jälkeläisluokan
Mm Helsinki Messukeskus ja Haminassa Macho`s Fantasy:n jälkeläisluokka Best In Show
90 luvun loppupuolella harrastukseni hiipui perhesyistä. Muutin Kouvolasta Helsinkiin tyttäreni kanssa v-96. Mukana vain kolme koiraa. Vanhukset Frise` Muru, Havanna Rölli ja Fin & Est Ch Aleksandrian Celestial Ceres Nyytti
Vuonna 2000 tapasin tulevan mieheni Matsin. Hän oli innostunut koirista ja näyttelyistä. Niinpä harrastus virisi jälleen. Kiitos hänen.
Muutimme 2002 Porvooseen omakotitaloon ja niinpä koiramäärä alkoi taas lisääntyä.
Mieheni ansiosta vuonna 2001 S & Fin Ch V-00, Sv -99, -00, Pmv -99 Voila Wow That`s It astui Idan. (Pretty Gril)
Näistä pennuista Fin Ch (4x Casib) Ida`s Futuristic (Mimmi) jäi Tuulalle ja Fin & Lv & Lit Ch, Baltv -04 (3x Cacib) Ida`s Fable Elf.
Molemmat ovat pärjänneet näyttelyissä ja jatkamme heidän kanssa. Jälkikasvuakin on. Niistä saat lisätietoja Lillin ja Mimmin kotisivuilta.
Vielä lopuksi. Kiitos kaikille näistä ihanista vuosista. Kunnia kuuluu eritoten Tuulalle ja Juhalle, Hoffre`n:in Hannalle, Karhun Sannalle, Sare`n Helille, Charlotte ja Toni Saariaholle, tyttärelleni Helmille ja miehelleni Matsille.
Ei pidä myös unohtaa niitä monia työtunteja jotka kasvattien omistajat ovat tehneet koiriensa eteen. Mm Marjo Heikka. Riikka, Anja ja Hannu Eerola.
Jalostusapua olen saanut Havannalaisten osalta mm.Taru Vaniolta, Pernilla Glumstrand (kennel Voila`, Kävlinge) ja Vibike ja Jörgen Petersen (kennel Friehedshåbs, Tanska)

RODUT:
YHTEYSTIEDOT:
Kennel Aleksandrian
Tuija SkippariHelsingintie 645
06830 Kulloonkylä