KENNELREKISTERI

Kennel Saltzdal

Kennelrekisteriin
KÄYTTÖ- JA SEKALINJAISIA SAKSANPAIMENKOIRIA TYÖHÖN, HARRASTUKSEEN JA VAPAA-AIKAAN.

Vaikka Kenneltoimintani on vasta hiljattain alkanut, ovat Saksanpaimenkoirat kuuluneet elämääni lapsuudesta asti. Muistan vieläkin, kun ensimmäinen pentumme tepasteli taloomme 1982. Siitä saakka sydämeni on kuulunut tälle rodulle. ♥

Olen suorittanut SPKL:n Koulutusohjaajakurssin ja Kennelliiton kasvattajakurssin, sekä olen allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.
Tällä hetkellä suoritan Spl:n kasvattajakurssia.
Ensimmäinen pentueeni näki päivänvalon 25.12.2007 ja Kennelnimen sain vihdoin 2008.

Kasvatustyöni lähtökohtana on Terveys!
Tärkeimpänä periaatteenani kasvatustyössäni on terveiden, hyväluonteisten sekä rakenteisten koirien kasvattaminen. Meillä on tavoitteena parantaa terveyttä, säilyttää rodun hyvä rakenne liikkeineen sekä viettiominaisuudet.
Saksanpaimenkoiran kanssa täytyy olla hyvä työskennellä ja harrastaa sekä sen on sovelluttava kaikkiin harrastuslajeihin.

Koirien kanssa harrastamisesta on vuosien mittaan tullut elämäntapa ja nykyään koulutus sekä kasvatus kuuluvatkin jokapäiväiseen elämääni. Järjestämme myös mm. tottelevaisuus- ja jälkileirejä. Kasvatustyössä kaikkein palkitsevinta on nähdä kun pennut syntyvät terveinä, saavat hyvän ja aktiivisen kodin, jossa niistä huolehditaan hyvin. On hyvin tärkeää saada kuulla pentujen kuulumisia, niin iloisissa kuin surullisissakin asioissa.

Tällä hetkellä perheeseemme kuuluu 3 Saksanpaimenkoiraa, Spu Svarzekoks Woima "Roki", Spn kantanarttuni Sonorian Dalinda "Cindy" sekä hänen tyttärensä Saltzdal Aurora "Lola". Uutena rotuna perhettämme ilahduttaa hurmaava Pyreneittenmastiffi, LaGran Perla Encendimiento "Vappu" 1v. 4kk:tta. Tarkoituksena olisi aloittaa kasvattamaan myöskin tätä upeaa laumanvartijarotua yhdessä saksanpaimenkoiran rinnalla.

Kasvatamme noin 1:n (max 2 ) pentueen vuodessa.
Pennut myydään eläinlääkärin tarkastamina, rekisteröityinä sekä sirutettuina.
Pennun hintaan sisältyy myös virallinen lonkka- ja kyynärkuvaus kasvattajan järjestämässä luustokuvaustilaisuudessa koirien ollessa n. 1,5v.
Kaikista pennuista tehdään virallinen Kennelliiton kauppasopimus!
Kaikkien koiriemme ajan tasalla olevat luustotilastot löytyvät kennelliiton tietokannasta ja kennelsivuiltamme löydät vielä tarkempia tietoja.

Kennelimme sijaitsee Keuruulla, maaseudun rauhassa, puolentoista hehtaarin tontilla, jossa on tilaa koirien juoksennella. Pihapiirissämme on uusi kennel-/hoitolarakennus, jossa on 6 erikokoista yksiötä sekä 1 iso koppi 2-3 saman perheen koiralle. Meille voi tuoda koiransa hoitoon lomien ajaksi tai vaikka vain päivähoitoon.

Ostaessasi saksanpaimenkoiraa mieti onko sinusta juuri tämän rodun omistajaksi.
Voit soittaa, niin kerron mielelläni lisää rodusta, sen ominaisuuksista ja vaatimuksista.
Meidän pennuilla ei ole näyttely tai kilpailupakkoa, mutta toivon tietysti, että niiden kanssa harrastettaisiin edes jotakin. Jokaisen, joka ottaa saksanpaimenkoiranpennun, täytyy ymmärtää, että se on ainakin tapakasvatettava yhteiskuntakelpoiseksi ja sen koulutus alkaa heti pennun saavuttua uuteen kotiin. Autan sinua koirasi kouluttamisessa sen elämän varrella, mutta ilman sinun panostasi, sillä ei ole merkitystä.

Olet tervetullut tutustumaan Kenneltoimintaamme sekä hoitolatiloihin, kunhan sovitaan tulostasi etukäteen. Ennen klo 10.00 sekä 18.00 jälkeen emme vastaanota vierailijoita, kuin poikkeustapauksissa, koska silloin on hoitokoirien ruokinta sekä ulkoilutus ajat!

Tervetuloa!

Ira Paarvala
Kennel Saltzdal
Lankkuantie 41
42700 Keuruu
kennelsaltzdal@hotmail.com
050-46 33 963
050-46 33 793
Saltzdal Aku 1,5v.

RODUT:

YHTEYSTIEDOT:

Kennel Saltzdal
Ira Paarvala
Lankkuantie 41
42700 Keuruu
Puhelin:
050-46 33 963
Sähköposti:
kennelsaltzdal@hotmail.com
Kotisivut:
www.kennelsaltzdal.com