Koirat.com

^Minä taas olen niin kyllästynyt ihmisiin, jotka toitottavat "kihlaus on lupaus avioliitosta"! No se voi olla ihan mitä tahansa kahdelle ihmiselle, mitä he ITSE haluavat. Jotkut pariskunnat menevät kihloihin ikinä suunnittelematta sen enempää ja se on okei! Tyhmää, että tälläisestä vanhasta perinteesta yritetään vieläkin tehdä jotain "pitäisi"- juttua.

Sori, mutta näin minä ajattelen. Minulle nimittäin myös kävisi aivan hyvin, että minulta kysyttäisiin haluanko mennä kihloihin. Se avioliitto tulisi sitten myöhemmin, jos olisi tullakseen.

Mä en ylipäätään ymmärrä sellaista asennetta, että asiat pitää tehdä juuri näin ja näin. Mun puolesta jokainen tehköön miten haluaa. Menköön naimisiin tai pysyköön kihloissa, miten tykkää. Ite en tykkää jos joku tulee kinaamaan, että kyllä sen kihlauksen olisi pitänyt mennä näin ja näin.
Meillä meni homma "ei niin perinteisesti", mutta ei muo haittaa ollenkaan.
Mut nää on näitä ikuisuuskysymyksiä mistä vängätään joka keskustelupalstalla.

Mutta sitähän se "kihloihin" meneminen tarkoittaa. Että on lupautunut avioliittoon kyseisen ihmisen kanssa. Se, onko häät vuoden, tai kahdenkymmenen päästä siitä, lienee samantekevää.

Mutta ei sillä, en minäkään ole mikään normiperinteiden kannattaja. Mulla on vieläkin sama sormus, vaikka ollaan naimisissa. En siis halunnut mitään vihkisormusta erikseen. En myöskään vaihtanut sukunimeä. Ja sitä on monet ihmetelleet. "Pitäähän se sukunimi nyt vaihtaa!". Ai miksi pitäisi? Yhtä paljon mä olen naimisissa silti, vaikka mulla onkin oma nimi.

Kyllähän se kihlaus ihan OIKEASTI ja alunperin tarkoittaa sopimusta ja lupausta avioliiton solmimisesta vastaisuudessa. Eli kihlaus = kosinta. Mä sanoin miehelle aikoinaan, että sitten kun kihlaudutaan, niin kahden vuoden sisällä on mentävä naimisiin. Ja eipä siinä sitten mennytkään kuin reilu vuosi :) Me ei muuten koskaan hankittu kihlasormuksia, pelkästään vihkisormukset. Me mentiin myös maistraatissa naimisiin, läsnä oli vajaa parikymmentä vierasta, joiden kanssa sen jälkeen mentiin ravintolaan syömään. Ja illalla oli sitten noin 60 vieraan (lähinnä kavereita) aika vapaamuotoiset bileet eräässä saunatilassa.

Ja lisäys edelliseen : Mä en ois missään nimessä halunnut polttareitakaan, mutta siihen mulla ei valitettavasti ollut mitään sanomista.

Mua mies kosi polvillaan ja varsin romanttisestikin vielä (ei olla kumpikaan muuten kovin romanttisia, joten musta oli kiva että sitä oli juuri tuossa kosinnassa). Sovittiin, että naimisiin mennään sitten kun se on taloudellisesti mahdollista, eli sitten kun avo pääsee valmistumisen jälkeen töihin. Jokainen tekee niinku tykkää, mutta olen kyllä sitä mieltä että kihlaus = lupaus avioliitosta. Muutoin en ole mitenkään normiperinteiden kannattaja, kun ei nuo omatkaan juhlat edusta sitä perinteistä suomalaista hääjuhlaa.

Serkku oli ihmetellyt kun mulle tulee polttarit, koska "eihän teillä ole kuitenkaan edes oikeita häitä" eli ei olla kutsuttu kuin kummankin perheet perjantaina syömään ja lauantaina juhlitaan 40 hengen kaveriporukassa.... Mielenkiintoinen kommentti.

Mulle tulee valkoinen, polviin asti ulottuva mekko ja kaunis sormus. Kummatkaan eivät maksaneet paljoa, mutta ovat tosi mieleiset. Miehelle ei tule vihkisormusta eikä aio kihlasormukseensakaan kaivertaa hääpäivän päivämäärää, koska muistaa sen joka tapauksessa kuitenkin.

^ Kyllä me vaan pidettiin polttarit parille semmoisellekin kaverille, jotka eivät edes pitäneet mitään juhlia, vaan menivät "salassa" naimisiin. Ja polttarit pidettiin siis naimisiinmenon jälkeen :)

Tosin eipä meidän omatkaan häät varmaan monen mielestä ollu mitkään "oikeet" häät, mutta hauskaa oli ja se on pääasia.

Mitkähän ne on ne oikeat häät..

^Muakin kiinnostais tietää, mitkä on oikeat häät. Kun tarvis sitten kuitenkin olla persoonalliset, vähän erilaiset ettei huku massaan, omasta uskontokunnasta tai uskontokuntien ulkopuolelta, miellyttää mahdollisesti myös sukua ja pitää kaverit samalla tyytyväisenä... Aikamoinen soppa.

Ja jokainen, joka joskus vielä vieraslistalla ollessaan tulee nillittämään meidän häistä ettei ne ole "oikeat", niin saa jäädä orrelle soittelemaan. Ne tulee kuitenkin olemaan meidän juhlat, ei muiden.

^Heh, ne oikeat häät ainakin mummoni mielestä olisi sellaiset, että on se kirkko, pappi, vanhemmat pitää puheet, häävalssi, jne, eli ts. perinteiset. No, meillä ei aivan näin ollut.

Mies kosi polvillaan sormukset valmiina ihan kotona myöhään illalla, kun oltiin vielä kaksin. Kukan hän oli käynyt poimimassa äkkiä kerrostalon pihamaalta sillä aikaa kun itse olin suihkussa Hääpäivää ei vielä lyöty lukkoon, vaan sovittiin että sitten kun on varaa.
Ehdimme olla kihloissa 2 vuotta, ja maistraatissa tapahtui vihkiminen. Oli tosiaan yllättävän tunnelmallisesti koristeltu tila. Meillä ei ollut läheisiä paikalla.
Seuraavana päivänä vasta pidimme juhlat ulkoilma-tunnelmissa vuokraamallamme "mökillä". Olisin mielelläni sen vihkijän tuonut juhlapaikallekin, mutta päätimme tässä asiassa säästää. Ja kieltämättä tuli vähän mokattua kun ei tarpeeksi ajoissa valinnut sitä vihkipäivää, tai en tiedä olisiko hyödyttänyt, kun vihkipäivät olivat kesäaikaan vain ti ja pe. Mukavat, vajaa 40h juhlat, osa jäi yömyöhiin, vanhimmat henkilöt ja äidit lapsineen poistuivat aikaisemmin.

Mutta kyllä olen minäkin sitä mieltä, että jos kihloihin mennään, niin se nimenomaan on lupaus avioliitosta. Ei mitään muuta, vaikka kuinka olisi muille "oma asia". Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä tapahtuuko vihkiminen seuraavana päivänä, vai 10 vuoden päästä.

Oikeat häät on tietysti sellaiset, missä vannotaan valat papin ja seurakunnan edessä kirkossa, läsnä kaikki sukulaiset ja ystävät. Perinteinen hääpuku, morsiuskimppua unohtamatta. Juhlissa on sitten kaikenlaiset puheet ja seuraleikit morsiamenryöstöineen ja kimpun/sukkanauhan heittoineen. Ja ylenpalttiset ruokatarjoilut. Häävalssia ei sovi myöskään unohtaa.

Meillä ei ollu mitään näistä, joten ne ei tainnu olla oikeat häät :)

^ Ei meilläkään! Ihan vääränlaiset häät oli. Mutta en muunlaisia olisi huolinukhaan!

Mä oon aina henk.koht vihannut kaikkia noita morsiamenryöstöjä. Ja ne kaikki leikit, eiiih.

Minä oon tätä aihetta kovasti miettinyt. En tiedä, haluanko kovin isoja häitä. Sukulaiset ovat paha ongelma. Haluaisin kutsua vain ne, joiden kanssa oikeasti olen yhteyksissä ja niin pois päin, mutta tällainen valikoiminenhan toki aiheuttaa vain närää. Toisaalta jos kutsuu kaikki sukulaiset (tädit, sedät, serkut perheineen), niin juhlista tulisi väkisinkin isot. Lisäksi on kavereita, jotka kutsuisin mieluummin kuin puolia sukulaisista ja haluaisin heidät joka tapauksessa kutsua. Mitenköhän sellainen järjestely toimisi, että pitäisi juhlat erikseen..? Tai päivällä virallisen juhlan ja vapaamman iltajuhlan... Mutta ketähän sinne päiväjuhlaan kutsuisi...? Kutsuisiko kaveritkin vai pelkät sukulaiset..? Ääh, onpa vaikeaa tämä häiden miettiminen, onneksi ei ihan lähiaikoina tarvitsekaan päättää. Taitaa olla parasta vain käydä kaksin maistraatissa ja lähteä suoraan häämatkalle, säästyisi rahaakin, karata vain.

Täällä on sitten hassuja puheita. Kait sitä nyt kaikki voi pitää sellaiset häät, kuin itse tykkää. Tai olla pitämättä kokonaan, jos se tuntuu hyvältä. Sen pariskunnan oma juhlahan se on, joten kyllähän ne häät pitää olla sellaiset mikä itsestä hyvältä tuntuu. Ei niitä kenekään sukulaisen tai muun takia tarvitse järjestää tietyllä tapaa, tai järjestää ylipäätään.

Kihloihin menosta. Itse koen niin, että kun kihloihin mennään, niin silloin aiotaan naimisiin mennä. Ei se kihlautuminen itsessään ole varsinaisesti mikään, vaan kyllä siinä vaiheessa olisi tarkoituksena keskustella siitä naimisiin menosta. Se on sitten eriasia, milloin se naimisiinmeno on, mutta siinä vaiheessa siitä täytyisi olla jonkinnäköinen suunnitelma (vaikka sitten suunnitelmana se, että kun rahavarat sallii, jos isot häät tahtoo pitää).

Elba kirjoitti:

Oikeat häät on tietysti sellaiset, missä vannotaan valat papin ja seurakunnan edessä kirkossa, läsnä kaikki sukulaiset ja ystävät. Perinteinen hääpuku, morsiuskimppua unohtamatta. Juhlissa on sitten kaikenlaiset puheet ja seuraleikit morsiamenryöstöineen ja kimpun/sukkanauhan heittoineen. Ja ylenpalttiset ruokatarjoilut. Häävalssia ei sovi myöskään unohtaa.

Meillä ei ollut pappia, eikä kirkkoa. Sukulaiset ja ystävät oli kyllä mukana, vieraita oli satakunta. Hääpuku ei ollut perinteinen, morsiuskimppu oli kallakimppu täydennettynä ritarinkannuksella. Juhlissa oli puheita, lauluja, seuraleikkejä, sulhasenryöstä, kimpun ja sukkanauhan heitto, ruokatarjoilut, bändi ja bileet kahteen yöllä. Häävalssina meillä oli bändin esittämän Annies Song, johon olimme tehneet tanssiesityksen (emme siis tanssineet ihan perusvalssina).

^Noh, minulla/meillä ongelmana olisivat sukulaiset, jotka kehittävät takuu varmasti riidan, jos ei kaikkia mukaan kutsuta. Se nyt on selvä, että puku/puvut, juhlapaikka, ohjelma yms. on sellaisia kuin me halutaan eikä sellaisia kuin sukulaiset haluaa.

Noh, onneksi ei tosiaan olla kihloissa, niin ei tarvitse enempää päätänsä näilläkään vaivata.

^^ Ihan mielenkiinnosta, tapahtuiko teillä se vihkimenenkin juhlapaikalla vieraiden edessä vai olitteko käyneet etukäteen maistraatissa? Millainen juhlapaikka teillä oli? Hääpuvusta näinkin jo kuvan tuolla toisessa ketjussa, tosi kaunis oli. Ja kallat sopii hyvin hääkimppuun tai yksittäin kukiksi, vaikka vanhempi kansa ne hautajaiskukiksi mieltääkin. Minusta ne on vaan hienoja, oli sitten tilaisuus mikä tahansa.

Itse en tule ikinä kirkossa papin edessä vihkivaloja vannomaan. Olen ollut monissa kauniissa kirkkohäissä, joissa on ollut ihana tunnelma, mutta omaan elämään ja maailmankuvaan se ei vaan sovi. Oma äiti on kuitenkin ystävällisesti ilmoittanut (vaikkei mikään into-uskovainen ollenkaan ole, perinne-sidonnainen kylläkin), ettei mihinkään siviilihäihin tule, eikä ne ole oikeat häät eikä oikea avioliitto jos ei pappi ole aamenta sanonut. Eikä kuulemma kukaan muukaan sukulainen sinne tulisi ja se olisi loukkaus kaikkia kohtaan. Wtf, aivan älytöntä. Noh, tästä on yritetty keskustella niin asiallisesti kuin korkeammillakin sävyillä, mutta näin vaan on. Saahan sitä toki ihmisellä mielipide olla. Ja kai se sitten niin on, että jos me joskus tästä naimisiin asti päästään, oma äiti eikä puolet suvusta ole siellä mukana, tai jos on niin kyräilee ja puistelee päitään. Ei sekään kovin mukavalta tunnu. Ja toki voisin myös tehdä suvulle mieliksi ja liittyä kirkkoon ja kuunnella papin lätinät, ei se mua tapa eikä vahingoita, mutta jotenkin sekin tuntuu väärältä, enhän mä suvun takia enkä niitä varten naimisiin mene... Ja kun vielä yritin sitäkin kysellä, että mites kun mun serkku meni naimisiin vaimonsa kanssa ihan maistraatissa puoliksi salaa, laittoi toimituksen jälkeen tekstarit tutuille ja tarjosi hyvää ruokaa ja täytekakkua lähimmille heidän kotona parin viikon päästä. Kukaan ei siitä vinkunut, vaan kaikki oli vaan iloisia. Mutta kun he olivat jo kertaalleen tahoillaan avo- ja avioliitossa olleet ja kummallakin lapsia edellisen puolison kanssa. Siinä siis syy, miksi "vääränlainen" vihkiminen olikin ok heidän osaltaan. Reilu peli.

Ja entäs se mies-osapuoli sitten? Hän ei kuulu kirkkoon myöskään eikä usko jumaliin, ei ole edes koskaan kastettu. Armeijassa kävi rippikoulun kun pääsi sillä livistämään jostain epämieluisasta lumihankiryöminnästä. Ja mies kyllä on puhunut, että haluaisi kirkkohäät, ihan vain siksi, että vanhoissa kirkoissa on hienot puitteet ja urut kuulostaa juhlavalta. Missään muualla ei tietenkään juhlavaa musiikkia ja hienoja puitteita voi olla. ("Ei se ole sama asia") Ja mies on sellainen inttipää, ettei hevillä luovuta, jos on jotain saanut päähänsä. Tällaisen pikku ristiriidan takia valoja ei edelleenkään ole vannottu eikä naimisiinmenosta ole sen kummemmin puhuttu tai sitä suunniteltu. Kihloissa kyllä ollaan oltu 2 vuotta. Yhdessä pian kymmenen. Kaikki näyttää siltä, että mä olen tässä se, joka haraa vastaan ja pitää tyhmyyteen asti kiinni omista periaatteistaan, vaikkei niistä joustaminen vahingoittaisi mua millään tavalla, tekisi vaan asiat helpommaksi. Ja kirkosta voisi erota heti häiden jälkeen. Mutta miten musta nyt ei vaan tunnu oikealta myötäillä, että no okei, liitytään kuukaudeksi kirkkoon ja kaikki on tyytyväisiä. Syynä tähän mun kirkkovastaisuuteen on ihan vaan se, että olen täys ateisti ja pettynyt kristinuskoon. Tuntuisi jotenkin hölmöltä seisoa ehkä elämänsä tärkeimpänä päivänä siellä papin edessä kuuntelemassa jumala-puheita ja pyhää henkeä. Tekopyhältä, se se sana oli. Se vaan tuntuisi väärältä.

Mä voisin kyllä pitää isommatkin häät jossain kauniissa paikassa, tälläytyä hienoon hamoseen, tarjota sukulaisille ja ystäville runsain mitoin ruokaa, juomaa ja hauskanpitoa ja juhlistaa meidän yhteistä taivalta läheisten ihmisten kanssa. Tai miksen periaatteessa voisi ihan vaan maistraatissakin käydä visiitillä tavallisena torstaipäivänä farkuissa ja käydä ukkokullan kanssa syömässä sen jälkeen, kotona korkata kuoharipullo. Ilmoittaa sukulaisille, että btw, vaihdoin sitte sukunimeä tossa viime viikolla. Mutta että kirkon alttarille, isämeidänrukoukset, vihkiraamatut, pyhää henkeä ja jumalan siunausta... eeeeih. No, eipä tässä mikään kiire ole avioliiton satamaan. Näinkin on asiat ihan hyvin. Ans kattella nyt miten homma etenee, vai eteneekö ikinä.

Muoks, väkänen ja kirjotusvirheen korjaus, kalat tosiaan eivät sovi morsiuskimppuun, kallat sen sijaan hyvinkin.

Lainaampa tuolta aiemmalta sivulta itseäni Vihkiminen oli meillä siis juhlapaikalla. Juhlapaikkana oli eräs nuorisoseuran talo, jonka koristelimme kivaksi. Tuolla pari sivua taaksepäin on kuvia häistämme, ja niissä näkyy myös vihkimisestä jokunen kuva.

Sarahia kirjoitti:

^Menimme juhlapaikalle hyvissäajoin sivuhuoneeseen odottelemaan vieraiden saapumista, jotta emme olleet näkyvillä vieraiden tullessa. Vanhemmat, kaaso ja bestmanit ohjailivat sitten vieraat juhlasaliin paikoilleen ja tulivat infoamaan meille, kun kaikki olivat paikoillaan. Musiikin soidessa ennen laulun alkamista mieheni käveli salin etummaisesta ovesta vihkimispöydän viereen odottamaan ja laulun alkaessa minä kävelin isäni saattamana taemmasta ovesta. Vihkiminen tapahtui salin toisessa päässä olevan hääkaaren edessä (näkyy kuvista). Heti vihkimisen jälkeen serkkuni lauloi meille toivomamme laulun ja sen jälkeen kohotettiin yhteinen onnittelumalja, jonka jälkeen siirryimme salin toiseen päähän oman pöytämme ääreen hetkeksi, jonka jälkeen aloitettiinkin ruokailu :)

Itse menin naimisiin 2 todistajan edessä maistraatissa ja juhlittiin todistajien ollessa vieraana, kotona ryystettiin kahvit.

Voihan se olla et tulevaisuudessa joskus juhlittaa isommin vaikka sitä et tullaan isovanhemmiksi,mä inhoon olla juhlan keskipisteenä.

catja kirjoitti:

Itse haluan kyllä komean valkoisen mekon, mutta korkokengät taidan vaihtaa suosiolla converseihin :)

Mä oon kans ajatellu jättää korkkarit pois ja laittaa jonkun tyyppiset ballerinat tmv jalkaan, ihan senkin takia kun ollaan niin saman pitusia. :D Jannien linkkaamat kengät näytti tosi kivoilta!

Mä yhdyn kans tähän, että kihlaus on lupaus avioliitosta, koska sitähän se merkkaa. Ei naimisiin välttämättä heti tarvi mennä, mutta mennään kuitenki.

Myö ollaan oltu kihloissa 19.6.98 asti ja nyt oli vakaana aikomuksena astua vihille tänä kesänä,mutta kuinka kävikään..ostettiin helmikuussa uus talo ja kaikki hääsäästöt on menny remppaan joten niitä odotellessa en tiiä muuttaisko se mitään hyvä on ollu näinkin.Ehkä mie alan jo suunnitella tyttärien häitä :)