Ohjeet ja säännöt
Takaisin
AIKUISTEN PALSTA - Maanantaina, 28.05.2012 klo 16:52

Kiusaaminen & kasvatus

Siirry sivulle: 1 2 3

keimu

keimu
Viestimäärä: 4166

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Tiistaina, 29.05.2012 klo 16:00  
+
0
Mä en kyllä ihan täysin ymmärrä sellaistakaan ohjeistusta, että kerrotaan lapselle "anna takasin samalla mitalla". Eikö oleellisempaa olisi nimenomaan tehdä lapselle selväksi se, että kellään ei ole oikeutta kiusata ketään (edes takasin) ja sellainen käytös ei ole missään nimessä hyväksyttävää?

Onko se nyt ihan oikeasti se toivottu käytös, että jos joku tulee vetämään turpiin (edes henkisesti) että vedetään takaisin turpiin (edes henkisesti)? Puolensa saa toki pitää, mutta takaisin antaminen on ihan eri asia mielestäni.

Johannna

Johannna
Viestimäärä: 3614

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Tiistaina, 29.05.2012 klo 16:43  
+
0
^ Maailma on raaka ja lapset myös. Jotenkin se, että yhdestikin "alistut" kiusatuksi etkä uskalla sanoa mitään vastaan, johtaa ihan varmasti siihen, että homma jatkuu.

Itse olen ohjeistanut omaa tyttöä niin, että ikinä ei saa toista lyödä, vaan tarkoitin tuolla "anna samalla mitalla takaisin" lähinnä sitä, että ei vain ota haukkumisia/pahoja sanoja nätisti vastaan, vaan sanoo takaisin. Ja se ei välttämättä tarkoita sitä, että haukut itse sitä toista.
Parempi sekin mielestäni, että vaikka sitten haukut takaisin, kuin että otat itseesi ja alat esim. itkemään, joka varmasti vain lisää bensaa liekkeihin.

Kuten sanoin, (koulu)maailma on raaka, ei siellä aina mitkään nätit ohjeet auta. Kova kovaa vastaan.

Mietin monesti sitä, että jos veljeni ei olisi vetänyt niitä kiusaajia turpaan, niin olisiko se kiusaaminen vain jatkunut ja jatkunut? Olisiko se ollut sitten muka parempi? Kun tosiaan opettajien, rehtorin ja vanhempien kanssa tuota keissiä oltiin käyty monet kerrat läpi, tuloksetta.

Väkivalta ei ole hyvästä, mutta ilmeisesti se on joskus ainoa tapa saada se kiusaaminen loppumaan. Ja se on mielestäni pieni hinta siitä, että säästyt ehkä vuosien piinalta. Niille kiusaajille tuskin jäi niistä turpakäräjistä mitään traumoja, toisin on kiusatuksi tulleilla. Henkinen väkivalta ne arvet jättää.
Advice is what we ask for when we already know the answer but wish we didn’t.


Ebeli

Ebeli
Viestimäärä: 1296

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Tiistaina, 29.05.2012 klo 18:25  
+
0
Mua kiusattiin ala-ja yläasteella. Ala-asteella se ei vielä ollut erikoista, jotain typerää haukkumista ja väitteitä että tunkisin paperia rintsikoihin. Oikeastaan aina tässä taustalla oli yksi tyttö, joka ei pitänyt erityisesti minusta, koska halusi olla mun kaverin "bestis" (oli siis sellanen tyyppi, että vaan yhden kanssa hengasi kerrallaan). Hän oli tosi nätti tyttö ja urheilullinen. Valitettavasti niin olin minäkin, ja sen lisäksi vielä huomattavasti parempi koulussa, joten sen perusteella sitten olin aika kova kilpailija. Oli kuitenkin ärsyttävää, kun selän takana puhuttiin paskaa ja jokaista tekemistä arvosteltiin.

Aluksi se oli vaan paskan puhumista ja typerää jauhantaa. Sen vielä kesti. Jossain vaiheessa jollain kolmannella osapuolella on flipannut päässä. Tästä mun kiusaajasta alettiin kirjoittelemaan kaikkea ihan törkeää vessoihin, sen numeroa jaettiin netissä ja sitten sille soitteli jotkut että ne tietää missä se asuu, ja on yksin kotona. Kaikkea tosi sairasta. Sitten se alkoi vielä saamaan sähköpostia, missä sitä haukuttiin lisää ja kerrottiin, että kaikkien näiden tekojen takana olisin ollut minä. Ja samaan syssyyn, mitä paskaa minä muka olin puhunut koulussa joka päivä. Että sinällään on sen jälkeen ihan ymmärrettävää, etten kuulunut ko. tytön suosikkeihin. Mä tosin en ollut niiden tekojen takana, enkä vielä tänä päivänäkään tiedä kuka oli. Joka tapauksessa se kolmas osapuoli vihas meitä molempia ja teki samalla munkin elämästä helvettiä, koska sain vihat niskaani muiden tekemisistä.

Tän jälkeen tilanne paheni mun osalta, puolet luokasta oli mua vastaan, mun entinen paras kaveri uskoi, että mä olen tosiaan niiden tekojen takana. Kiusaaja tytöllä oli isosisko ja yks toinen kaveri, jotka uhkas hakata mut, mikäli jossain näkee, joten en hirveästi uskaltanut liikkua sellaisissa paikoissa, missä nekin liikkui. Ne alkoi soittelemaan mulle haukkumispuheluja (mulla oli r-vika) ja soitteli myös mun poikaystävälle. Perättömiä juoruja liikkui koskien sekä minua ja esim. mun äitiä. Kaikkea muhun liittyvää arvosteliin, kävelin väärin, olin opettajien lellikki (tosiasiassa vaan fiksusti käyttäytyvä ja lahjakas) että meni maku koko koulun käynnistä. Kerran pidin esitelmää, ja tää porukka vaan mellasti eikä kuunnellut. Jätin esitelmän kesken ja sanoin, että lukekaa kirjasta jos ette viitti kuunnella. Oli vissiin opettaja samaa mieltä, sain kympin. :D

Joka tapauksessa yläaste ei tosiaan ollut mun suosikkiaikaa. Onneks mulla silti oli kavereita rinnakkaisluokilta ja vuotta nuoremmista. Vaikka tää yks porukka olikin mua vastaan ja teki elämästä välillä sietämätöntä, olin silti suosittu ja sekin oli omiaan aiheuttamaan lisäkateutta.

On toisaalta valitettavaa, että ulkonäöllä pääsee vähän liian pitkälle tässä maailmassa. Ne joiden naama ei miellytä, joutuu tekemään joskus ihan sairaasti hommia, päästäkseen samaan asemaan kun ns. kauniimmat oppilaat. Mutta myönnän kyllä itsekin, että joskus oli vaan liian helppoa saada huomiota sillä, että sattui omistamaan sopivat geenit. Toisaalta olen miettinyt, olisinko jäänyt yksin kiusaajieni armoille, jos olisinkin ollut vaan ihan tavallisen näköinen.

TwoBeans

TwoBeans
Viestimäärä: 1258

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Tiistaina, 29.05.2012 klo 19:17  
+
0
Nyt kun oikeen tätä miettii niin en kai minäkään periaatteessa kiusaamiselta ole välttynyt. Olen aina ollut aivan mahtavaa kiusaamismateriaalia, hyvä koulussa, vähän ruma, "se erilainen nuori". Mutta jotenkin olen noista traumoitta selvinnyt enkä muista hirveästi kärsineeni huuteluista ja muista. Ala-asteella olin heppatyttö henkeen ja vereen, ja 3 kaveruksen kanssa leikittiin vielä kuudennellakin hevosleikkejä välitunnilla kun muut oli jo niin teinejä. Varsinkin pojat tuosta sitten huuteli ja kiusasi, mutta me vähät välitettiin, korkeintaan huudettiin jotain takaisin. Hikkeksi haukuttiin toki sekä ala-että yläasteella. Tosiasiassa en edes nähnyt hirveästi vaivaa numeroiden eteen, minusta peruskoulu oli aika helppoa. Lukiossakin vaikeaa oli vain matikka ja fysiikka. Meillä ei ollut kovin paljoa rahaa, joten vaatteeni eivät olleet mitään muotireleitä. Siinäkin toki aihetta nälvintään. Kasilla aloin pukeutua mustaan, niitteihin, ketjuihin, goottivaatteisiin, meikkasin silmät ja suun mustiksi. Tästäkin kettuiltiin, mutta se lähinnä nosti minussa anarkiaa ja kapinaa, ja haeskelin entistä shokeeraavampia asusteita.

Lukiossa olin satanistihuora ihan yleisenä nimikkeenä. Huora ehkä käänteisesti siksi, että minulla oli vaan se yksi poikaystävä enkä käynyt juurikaan bileissä. Tais olla penkkarit ja 100päivää-kemut ainoat. Olisi pitänyt jätkät vaihtua ja käydä siellä hillumassa missä muutkin. Onneksi tuohon aikaan ei ollut vielä mitään facebookia ja nettikään ei ollut yhtään niin isossa roolissa. Minkä mahtavan kanavan se olisikaan avannut. Lukioaikaan oli sitten ihan muita ongelmia elämässä niin rutosti että joukosta ulkopuoliseksi jättäminen, syrjintä ja huutelu ei tuntuneet missään. En edes osannut kaivata massojen seuraa tai hyväksyntää kun muuten meni niin päin helvettiä.

Jälkikäteen en ole noita juuri miettinyt ja tosiaan mukulanakin talloin vaan sitkeästi omia polkujani vaikka se sitten aiheuttikin epäsuosiota. Tosiystävät kuitenkin pysyi.
- beauceron uros Laku 2/2013
- valkoinen paimenkoira Luna 6/2010
- shetlanninlammaskoira Eetu 2/1993 - 1/2007

Alerte

Alerte
Viestimäärä: 3317

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Torstaina, 31.05.2012 klo 20:35  
+
0
Wanha juttu, mutta mielenkiintoinen:

Koulusurmat: Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja

Kertoo siis kiusatusta, joka on kokenut olevansa vaaraksi yhteiskunnalle, koska on tuntenut, että ilman apua hänen raivonsa ja kostonhimonsa ilmentyisi massamurhana.
antibrittiläistynyt mudisti & corgisti (God save the Queen!)

I’m a witch woman high on tobacco and holy water.

Amadare

Amadare
Viestimäärä: 47

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Torstaina, 31.05.2012 klo 21:26  
+
0

hypophrenia kirjoitti:


Ala-asteella sain kiusausta osakseni, koska olin liian herkkä. Itkin ihan älyttömän helposti ja otin kaikki itteeni, josta sitte kaikki (etenki pojat) sai aihetta haukkumiselle.
Noin yleensäkki jos miettii, ni ala-asteella tyttöjen meno alko jossai vaiheessa (ehkä 4.-6. luokalla) olla ihan älytöntä narttuilua. Asiat sanottii suoraa ja kärkkäästi; kellä on rumat hiukset/paita/reppu, ketkä sai istua samassa pöydässä ruokalassa ja ketkä valittii joukkueisii viimesinä. Muistan miten paljon kaikkea aina vertailtii ja miten jotku "korkeimmat tahot" sai luvan arvostella ja asettaa sääntöjä, minkä mukasia kaikkien pitäis olla.



Veit jalat suustani hypophrenia, tuo touhu ala-asteen viimeisillä luokilla on jotain aivan käsittämätöntä, erit. tyttöjen keskuudessa. Itsekin olin ERITTÄIN herkkä kouluaikoinani, (ja olen kyllä vieläkin): itkin myöskin tosi helposti, eikä siihen paljoa tarvinnut, että kyyneleet alkoivat valua silmistä. Tätä sitten käytettiin tehokkaasti hyväksi kiusatessa 3. luokasta eteenpäin muiden ikäisteni toimesta. Muutenkin KAIKKI mitä tein/omistin/sanoin/jne. oli aina väärin: sidoin kengät väärin jalkaan, takki oli vääränlainen, puhuin liikaa/liian vähän, penaali oli tyhmä, jne. Sokerina pohjalla oli se, että minulla oli (JA ON) etutukka - siis aivan järkyttävää, eiks ni? Kaikki muut olivat kasvattaneet etutukan pois paitsi minä, ja minulle tehtiin hyvin selväksi, että minun kannattaisi seurata muiden esimerkkiä.

Lisäksi kuudennella luokalla sain useasti kuulla, että olen läski (todellisuudessa hieman alipainoinen/normaalipainoinen), huonokuntoinen ja tietysti ruma. Ruma taisin olla kyllä jo aiemmin, mutta tämän huomattelu lisääntyi kuudennella luokalla. Kavereita minulla onneksi oli, mutta myöhemmin kävi sitten ilmi, etteivät kaikki niin lojaaleja kavereita olleetkaan: oli puhuttu pahaa selän takana ja muuta.

Kiusaaminen jatkui myös yläasteella (huolimatta koulun ja luokkakavereiden vaihtumisesta): olin yhä vieläkin ruma/ epämiellyttävä/ ties mitä. Pojat alkoivat huomautella ulkonäöstäni ja suurinosa luokkani tytöistä dumppasi minut porukan ulkopuolelle ja alkoivat puhua minusta p*skaa. Taas kaikki mitä tein/sanoin/omistin oli väärin ja jos tulin liian lähelle tyttöporukkaa (just minding my own business, en siis lähestynyt tyttöjä), niin tytöt vilkaisivat minua huvittuneena ja siirtyivät muualle. Ilmeisesti minussa oli jotain tarttuvia bakteereja, tms?

Yläasteen aikana sitten romahdinkin melko pahasti, eikä mikään tuntunut enää kivalta. Koulunkäyntikään ei sujunut enää samaan malliin, koska olin yksinkertaisesti liian väsynyt tehdäkseni edes mitään yksinkertaisia tehtäviä. JOKA IKINEN ilta mennessäni nukkumaan valvoin 1-3h ja itkin miettiessäni sitä, mikä minussa oli vikana. Oli erittäin harvinaista jos viikosta löytyi edes yksi päivä, etten itkenyt. Lopulta pääsin koulukuraattorin luokse yhdeksännellä luokalla joka ohjasi minut johonkin nuorisoprojektiin pariksi vuodeksi. Sieltä siirryin lopulta nuorille ohjattuun psykoterapiaan ja sen jälkeen terapeutille, jonka luona käyn nyt kolmatta vuotta. Ja tämän kaikki ihan vain sen paskan takia, mitä ihmiset sanoivat ja tekivät minulle noiden seitsemän vuoden aikana. On jotenkin hassua ajatella, että asiat, jotka ovat tapahtuneet minulle 3-9. luokilla vaikuttavat minuun VIELÄKIN, vaikka täytän pian 22-vuotta.

Toisaalta se myös surettaa ja turhauttaa, koska nämä kokemukset ovat vaikuttaneet enemmän, kuin olisin voinut kuvitella: itsetuntoni on aivan nolla, pelkään sosiaalisia tilanteita enkä uskalla sanoa ihmisille vastaan. Nämä kaikki ovat vaikuttaneet koulunkäyntiin, työssäkäyntiin ja jopa omaan parisuhteeseeni, koska en ole pystynyt uskomaan, että olisin a) kelvollinen opiskelija b) hyvä työntekijä c) hyvä tyttöystävä. Minulla kesti yli 1,5 vuotta ennen kuin uskoin täydellisesti, että nykyinen poikaystäväni (ja sittemmin kihlattuni) todella pitää minusta. Sitä ennen olin uskonut, että syvällä sisimmässään poikaystävä varmaan pitää minua tosi ärsyttävänä, yksinkertaisena ja tyhmänä, muttei kehtaa sanoa sitä ennen kuin jättää minut. No, ei ole onneksi jättänyt ja ollaan oltu 4,5 vuotta yhdessä nyt.

Noiden yläasteaikaisten tyttöjen kanssa olen pitänyt sellaisen 2,5h pituisen keskustelun tästä kiusaamisesta kun olin 19-v, ja siitä, miksi he tekivät minulle niin: asiat tuli puhuttua ja erottiin kaiketi ihan neutraaleissa väleissä heidän kanssaan. Silti olisin melkoinen iloinen, jos kaikki ne ilkeät sanat, katseet ja kokemukset olisivat jääneet kokematta. Varsinkin kun kysyin tytöiltä syytä kiusaamiseen, niin vastaus oli: "Ei me tiietä.. ei siihen ollut oikeen mitään syytä, ei sussa ollut mitään vikaa". Hienoa. Käytin siis viisi-kuusi vuotta elämästäni siihen, että yritin miettiä mikä minussa oli niin kauheaa, että yläasteajastani piti tehdä täyttä helvettiä. Sitten sainkin kuulla, ettei mitään syytä ollutkaan.

Murmuu

Murmuu
Viestimäärä: 455

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Perjantaina, 01.06.2012 klo 00:51  
+
0
Olen miettinyt kiusaamista viime aikoina paljon, tai oikeastaan niitä ala- ja yläkoulujen kiusattuja tyyppejä. Lapset on kyllä uskomattoman tyhmiä, ilkeitä ja julmia. Ei meidänkään luokan kiusatussa pojassa alakoulussa mitään varsinaista vikaa ollut, mutta hän oli todellinen silmätikku kaikkien kuuden luokan ajan. Hänen elämänsä on täytynyt olla yhtä helvettiä. Mentiin eri yläasteille, joten en tiedä, miten hänelle sitten kävi.

Yläkoulussa oli kanssa yksi aika erikoinen poika, jota vähän hyljeksittiin ja halveksittiin. Aika rauhassa hän sai kuitenkin olla, mutta silti - yksin. Kyllähän tähän maailmaan erikoisiakin ihmisiä mahtuu.

Silloin sitä ei niin ajatellut (enkä itse osallistunut varsinaiseen kiusaamiseen), mutta nyt on surettanut ja kaduttanut ihan hirveästi. Ja vaikka olen vihdoin 26-vuotiaana tullut siihen tulokseen, että olisin valmis kestämään kaikki lapsen mukanaan tuomat hirveydet (univelat, oman elämän ja parisuhteen pilalle menon) ja haluamaan pessimistisestä asenteesta huolimatta perheen, mietin, mihin maailmaan oikein lapsen hankkisin. Entä jos omasta lapsesta tulee se joka luokan pakollinen kiusattu?

ransa

ransa
Viestimäärä: 2006

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Perjantaina, 01.06.2012 klo 06:48  
+
0
^Tai siitä omasta lapsesta voi tulla myös kiusaaja. Vaikka kuinka kotona teroitat, ettei ketään saa kiusata ja syrjiä niin silti voit löytää itsesi tilanteesta, jossa istut koululla selvittelemässä kiusaustapausta, jossa oma lapsi istuu siellä kiusaajien puolella. Minulle kävi kerran näin. Toista kertaa ei kyllä enää poika ole samaan langennut, kun puhuttiin vakavasti. Tosin jo tuossa tilanteessa opettajat sanoivat, että kun tapaus otettiin esille ja alettiin käsitellä, minun poikani oli se, joka heti näytti katumuksen ja pyysi anteeksi. Hänen osallistumisensa oli hieman passiivista, eli oli lähinnä rivissä muiden mukana naureskelemassa. Silti pidin sitä todella kamalana, en olisi uskonut, että kaiken sen jälkeen mitä oltiin kotona puhuttu hän voisi olla kiusaajana. Mutta lapsi ei ole vanhempansa ja kenestä tahansa voi tulla kiusattu - tai kiusaaja.

Kysymys oli sellaisesta kaveriporukan sisäisestä naljailusta ja vastaavasta, joka meni liian pitkälle loppujen lopuksi, eikä kaikilla enää ollutkaan niin hauskaa. Luokka oli viides ja tapaus todella avasi silmät sille, miten paljon se kaveripiiri voi vaikuttaa tuollaiseen. Sen jälkeen vihdoin avasin suuni todella kunnolla ja kerroin pojalle omat kokemukseni toiselta puolelta. Toistamiseen ei ole tarvinnut vastaavaan tilanteeseen joutua, poika uskaltaa nykyään enemmän käyttää aivojaan tilannearviointeihin eikä lähde mukaan kaikkeen.

evvk

evvk
Viestimäärä: 186

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Perjantaina, 01.06.2012 klo 09:10  
+
0
Minusta tuntuu, että herkkä ja ujo lapsi on hyvin altis kiusaamiselle. Toinen syy voi olla se, että on erikoinen ja siitä muut saavat syyn kiusata. Itse olen herkkä, mutta niin kärkäs sanomaan vastaan kiusaajille, ettei minua ole kiusattu pahemmin. Lähinnä minä olen ollut sellainen ei-suosittu tyttö, joka on ollut ulkona kaikista piireistä, muttei varsinaista kiusaamista ole ollut (vaikka niin aikoinaan ajattelin).

Yksi asia mikä minua harmittaa ihan älyttömästi on se, että itse olen saattanut kiusata yhtä tyttöä ala-asteella (neljännellä tai viidennellä luokalla). Koskaan en ole mennyt mukaan kun muut ovat kiusanneet jotain tiettyä ihmistä, mutta muistan että itse en vaan tykännyt yhdestä tytöstä ala-asteella. Ei mitään muistikuvaa mitä olen tehnyt tai miksi en hänestä tykännyt. Tämän tytön isosisko tuli kerran minulle sanomaan jotain siskonsa kiusaamisesta ja se taisi havahduttaa minua siihen, että tämä tyttö oikeasti koki minun kiusaavan, jota en siis ollut tajunnut tätä ennen. Sen koommin en ole kiinnittänyt mitään huomiota kyseiseen henkilöön. Jälkeenpäin vain harmittaa kun olen ollut niin ajattelematon ja ilkeä, että toinen kokenut minun kiusaavan.

Ala-asteella en ollut itse mikään hylkiö vaan elin normaalia lapsuutta kavereineen päivineen. Ainoastaan pojat haukkuivat siinä toivossa, että raivostun, mutta sitä ei taideta kiusaamiseksi laskea (vaikkakin poikien sanat isosta takamuksetsa ja nenästä ovat jääneet mieleen ja kummittelevat mielessä aina). Kuudennella luokalla meidän luokkaan tuli tyttö, jota oli kiusattu edellisessä koulussa ja sama tahti jatkui meidän koulussa. Itse tajusin silloin, ettei "lyötyä saa lyödä" eli vaikken erityisemmin tykännyt kyseisestä tytöstä niin en missään nimessä kiusannut, koska muut niin tekivät. Tässä tytössä oli jotain joka sai kaikki, varsinkin suositut tytöt, käyttäytymään todella julmasti. Tyttö yritti päästä muiden suosioon mielistelemällä, mutta tätä käytettiin häikäilemättä hyväksi. Hänen naaman edessä esitettiin kaveria, mutta selän takana ja rivien välistä kuittailtiin. Tyttö oli vain niin epätoivoinen, ettei sanonut mitään kun hänen "kaverit" tekivät todella ilkeitä "jekkuja" hänelle (mm kaatoivat jääkylmää vettä päälle). Toki tytöt yltyivät kun toinen antoi tehdä itselleen mitä vain siinä toivossa, että hänet hyväksyttäisiin. En valitettavasti muista miten tämä kiusaaminen sai loppunsa.

Yläaste oli itselleni aika kamala paikka. Olin vihainen teini ja muistan vihanneeni suunnilleen kaikkea silloin. Minulla oli vain muutama kaveri ja muiden kanssa välit olivat joko neutraalit tai sitten vihamieliset. Muutamien suosittujen tyttöjen kanssa tuli välillä sanaharkkaa, mutta minua ei suoranaisesti kiusattu, koska sanoin aina kärkkäästi takaisin enkä "murtunut" muiden edessä. Yläasteella oma empatiakykyni oli sen verran kehittynyt, että omasta vihaisuudestani huolimatta tiesin ettei muita saa kiusata. Yritin olla aina ystävällinen sellaisille ihmisille, joita muut kiusasivat tai hyljeksivät. Tuntuu, että mielisteleminen ja epätoivoinen hyväksynnän haku oli yleistä kiusatuilla. Sain kaverikseni tytön, jota oli ala-asteella kiusattu, mutta yläasteella kiusaaminen oli lähinnä ulkopuolelle jättämistä. Tyttö viihtyi minun ja kaverini kanssa ja tässäkin uudessa kaverisuhteessa tyttö matki ja koitti olla mahdollisimman paljon mieliksi. Tietenkin se oli hiukan ärsyttävää, mutta toisaalta ymmärrettävää, koska tyttöä ei oltu koskaan ennen hyväksytty ja hän varmaan ajatteli ettei omana itsenään tule koskaan hyväksytyksi. Olen yhä tämän tytön (nykyisin siis naisen) kaveri ja selvästi kiusaaminen on jättänyt jäljet. Hän ei vieläkään osaa olla ns. oma itsensä ihmisten kanssa vaan on luonut kovan kuoren itselleen. Varsinkin isommassa porukassa huomaa kuinka hän on aivan erilainen kuin mielestäni oikeasti on. Monia ystäviäni tämä ärsyttää, koska ihmisestä huomaa ettei ole aito. Itseä asia ei ärsytä, koska tiedän millainen ihminen pohjimmiltaan on ja miksi hänellä on epäaito kuori.

Itse ajattelin yläasteella olevani kiusattu, mutta myöhemmin olen huomannut, että eihän se mikään kumma ole ettei minusta ole tykätty, kun olen ollut koko ajan pahantuulinen ja negatiivinen kaikkea kohtaan. Uskon, että olen omalla käytökselläni ajautunut siihen asemaan, ettei muut ole minusta tykänneet ja sitten kun joku on vielä kehdannut sanoa jotain minulle päin naamaa, olen siitä vielä saanut vettä myllyyn ja ollut vielä enemmän negatiivinen ja vihainen kaikille ja kaikesta. Onneksi lukiossa tuo vaikea murrosikä meni ohi ja sain olla taas normaali oma itseni. Yläasteen taistelutovereiden kanssa en ollut enää lukiossa tukkanuottasilla. Minuun ei enää kiinnitetty mitään huomiota, koska en ollut enää lerssi otsassa koko ajan.

jannie

jannie
Viestimäärä: 4637

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Perjantaina, 01.06.2012 klo 09:12  
+
0
Mä olen nyt viime päivinä pohtinut mun kouluaikoja ja sitä, olinko kiusattu. Mulla on sellainen olo että olin, mutta näitä lueskellessa oon havainnut ettei mulla ole oikeastaan yhtään selkeää muistoa yksittäisestä kiusauskerrasta?

Ala-asteella oletettu kiusaus oli ihan "normaalia lasten harjoittamaa syrjintää", olin luokan lihavin tyttö ja aina viimeisenä liikuntatunnilla kun valittiin joukkueita. Toiseksi viimeinen oli silloinen paras kaverini, joka vaihtoi toisesta koulusta, eikä siis sillon 90-luvun alussa sellasta tapahtunu meidän koulussa... :nauru:
Ruokajonossa mua etuiltiin ja sanottiin, että ei sulla oo kiire kun oot jo valmiiksi lihava, ja pyöriteltiin silmiä otin ruokaa sitte kuinka paljon tai vähän tahansa.
Parhaiten syrjintä kävi ilmi kuitenkin ihan arkipäiväisissä jutuissa, se "huonompana pitäminen" - meidän luokalla oli 6 tyttöä ja jos pulpetit laitettiin uuteen järjestykseen niin, että kaikki tytöt istuivat samassa ryhmässä - me oltiin aina kaverini kanssa kasvot vastatusten kun muut 2 "pariskuntaa" saivat istua vierekkäin. Aina. Ja jos jaettiin tytöt tasajoukkueisiin, niin me ei KOSKAAN päästy samaan joukkueeseen. Toki mä olen ollut itekin vähän vähempään tyytyväinen, oon purrut hammasta ja kestänyt - ei mun ole ollut mikään pakko pitää itsestäni meteliä, toisin kuin näiden muiden vielä nykyäänkin. Vaikka toisaalta, muistan mä rikkoneeni tahallani yhden tytön talvitakin kiinnityslenksun koska hän oli välkällä sanonut, että vain vauvat käyttää haalareita (ja puhutaan siis ehkä kolmannesta luokasta...). Mä olen myös ala-asteella ollut kerran jälki-istunnossa, tosin mulla ei oo enää hajuakaan, miksi :nauru:

Pärjäsin kuitenkin ala-asteella koulussa hyvin, ja muistaakseni se oli pääasiassa ihan kivaa. Mulla oli kavereita myös muilta luokilta, ja joo, me ollaan ja vielä kuudennella leikitty hevosia välitunnilla :wink: BaeLiana tuolla jo toteskin, että ollaan oltu enemmän tai vähemmän kuin paita ja peppu jo yli 15 vuotta :nauru:

Yläasteella sitte taas.. pääsin englanti-painoitteiselle luokalle, ja melkein kaikki uudet luokkakaverit oli vieraita. Heppajuttujen kautta kumminkin sai aika hyvin tutustuttua muihin samanikäisiin samaa koulua käyviin, joten kaveripiiri laajeni. Silti muistan tunteneeni oloni välillä niiiiin yksinäiseksi, ja ehkäpä kieltämättä kavereiden hankkimista ois voinu helpottaakin jos en ois lakannu näyttäytymästä koulussa säännöllisesti... :kieli: Ysin alussa tutustuin kuitenkin paremmin siihen yhteen meidän luokan "erilaiseen tyttöön", ja mä en voi kuin kiittää häntä olemassaolostaan, koska hänen seura oli mulle todella todella todella tärkeää. Kiitos Maikki <3
Mullahan on siis yläasteajoilta reilusti yli 50% ajasta poissaoloa, lukematon määrä jutteluita rehtorin ja kuraattorin ja opettajien kanssa, mutta peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo on silti reilusti yli 8 ja pääsinkin pois peruskoulusta poikkeusluvalla. Lukupäässä ei siis ole vikaa... :nauru:

Lukiossakaan en paljoa jaksanut näyttäytyä, sieltäkään en muista yhtään varsinaista kiusaamistapausta mutta se aika on muutenkin erinäisistä syistä vähän hämärän peitossa. Sanottakoon nyt näin, että mulla ei ollut ihan kaikki muumit tukevasti laaksossa niinä vuosina, yläasteen henkinen stressi ei jäänyt sille kynnykselle. Lopetin päivälukion kesken 3 kertaa, ja silloin kolmannella kerralla siirryin iltalukioon ja rykäisin itteni ylioppilaaksi, nostaen todistuksen keskiarvoa herra ties kuinka monta numeroa ja saaden stipendin ruotsista. :nauru:

Mä muistan varmaan ikuisesti, kun kävin juttelemassa ekaa kertaa ennen iltalukion alkua sen rehtorin kanssa, ja se pyöritteli mun papereita ja sanoi, että "ihan kivastihan sulla näitä kursseja on kertynyt, ekaa vuottahan opiskelit?" "joo, ei kun kolmatta" "???!! no, sitten saattaa tulla kiire jos ensi keväänä meinaat kirjoittaa". Mä olin siis haalinut kolmessa vuodessa kasaan yhtä paljon kursseja kuin muut normaalisti vuodessa... :shifty:

Amiksesta valmistuin sitten 2009, selvästi jo vanhempana ja viisaampana. Oli mulla yhä motivaatio-ongelmia raahautua kouluun, mutta nyt se ei johtunut kavereiden puutteesta vaan siitä, että mun mielestä suuri osa meille opetettavista asioista vaan oli yksinkertaisesti tyhmiä.
Hyvänä esimerkkinä pakollinen tiedonhaun kurssi, jota ei voinut suorittaa tenttimällä vaan siellä oli läsnäolopakko. Kurssilla opeteltiin mm. käyttämään googlea ja kirjaston tietokantaa, hakemaan töitä ja lukemaan bussiaikatauluja. Siiis, oikeasti?!
Amiksestakin muistan joidenkin yrittäneen nälviä, mutta mä koen jo olevani niiiin sellasten yläpuolella, että oksat pois. Ei se ole mun häpeä, vaan heidän.

--

Eli. Mä en siis varsinaisesti tiedä olenko ollut oikeasti koulukiusattu, vai olenko vain kuvitellut kaiken - vai enkö ole vain huomannut kaikkea. Kouluajoista on jäänyt ns. ilkeä kutina, sellanen minkä paikkaa ei voi kohdistaa ja täten rapsuttaa pois.
Mäkin olen tainnut olla se vähän erilaisempi nuori, tai ainakin mun käytös on ollut HYVIN erilaista kuin muilla.

Eniten siis ihan oikeasti ENITEN HARMITTAA se, että jostain syystä mulle on kouluvuosista juurtunut päähän käsitys siitä, että opiskelu ei sovi mulle, että mä olen tyhmä enkä opi enkä osaa. Se johtuu osaksi ihan varmaan siitä, että mulle on jäänyt ikävä fiilis niistä ajoista, mutta mistä se johtuu?

Kiusattiinko mua oikeasti yhtään sen enempää kuin keskivertokoululaista muutenkaan, vai olenko vain kuvitellut kaiken?
O.o there's no s**t like oh s**t
Perhospojat Hugo & Elmo http://blog.perhosvaikutus.net/
kollektiivilaihduttajat http://crazydogladies.blogspot.fi/

Melina

Melina
Viestimäärä: 3297

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Lauantaina, 07.07.2012 klo 15:19  
+
0

Johannna

Johannna
Viestimäärä: 3614

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Lauantaina, 07.07.2012 klo 23:26  
+
0
^ Mulla heräsi jostain syystä epäilykset heti tuota tarinaa kohtaan, kun siitä ekan kerran kuulin. En tiedä kyllä miksi.
Mielestäni on todella mautonta keksiä tuollainen tarina, mikäli se "huijaukseksi" paljastuu. Toivottavasti tuo juttu, ja minä, olen väärässä.
Advice is what we ask for when we already know the answer but wish we didn’t.


Sonik

Sonik
Viestimäärä: 4788

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Sunnuntaina, 08.07.2012 klo 00:44  
+
0
Mun mielestä on peräti julmaa sanoa, että "on ihan sama onko juttu totta vai ei, kun se ihan hyvin VOISI olla ja joillekkin on"
Mulle se ei oo ihan sama, kun vietin monta iltaa lukien noita päiväkirjoja ym. ja itkeä vollotin juuri tuon tytön kohtalolle.. :(
Ja eniten pisti nyt ihmetyttämään se, että tämä isä on kirjoittanut juuri tuona julkisuuteen annettuna kuolinpäivänä sinne blogiinkin niin koskettavia sanoja "vuosipäivän" vuoksi ja ihmiset sytytteli niitä virtuaalikynttilöitä ja nyt kerrotaankin, että jopa tuo päivä on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.
Onko ollut välttämätöntä mennä noin pitkälle oikean henkilöllisyyden salaamisessa..
shelamu "Savu" ja "Koda", cpku "Sumu"
SavuSumua
KC:n crazy dogladies
If you see light at the end of the tunnel, It's the light of the oncoming train.

maddy

maddy
Viestimäärä: 3432

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Sunnuntaina, 08.07.2012 klo 16:04  
+
0
Mä en kyllä usko, että tuo tarina olisi keksitty, vaan ymmärrän hyvin tarpeen suojella vanhempia ja erityisen järkevänä pidän sitä, että koulua ei ole paljastettu, koska sillä ei ainakaan ole mitään merkitystä. Eivätköhän kiusaajat ihan itse tiedä, mitä ovat aiheuttaneet, ilman, että saavat lynkkausuhkailuja. Sitä paitsi kirjailijahan on luvannut esittää todisteita Elisan ja vanhempien olemassaolosta, mutta ei ole luvannut luovuttaa niitä lehdistön käyttöön.

boxerowner

boxerowner
Viestimäärä: 1490

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Maanantaina, 09.07.2012 klo 06:20  
+
0
Haiskahtaa kyllä kusetukselta... Ja mä en kans tajua noita puheita, että ei sen väliä, vaikka tätä nimenomaista tyttöä ei olisi olemassa; joku teinityttö on kuitenkin tappanut itsensä kiusaamisen vuoksi. Totta munassa sillä on väliä, tuossa on keksitty itse tyttö, sen vanhemmat, päiväkirja merkintöineen ja sitten idea, että tästä tehdään kirja, kiusaamista vastustava kampanja ja mitä vielä.. Se on niin suunnitelmallista, että kyllä sillä vaan on väliä.

Hesarin kuukausiliitteessä on haastateltu kotimaisten kielten keskuksen tutkijaa ja jo pelkästään hänen kommenttinsa on ainakin mun mielestä aika vahva näyttö siitä, miten tässä on kaikkien tekstien takana vain yksi ihminen.

Jos minä ja moni muu epäilijä olemme väärässä niin so be it, mutta mitä muutakaan voi odottaa, jos vain yksi nainen on äänessä ja vastaa kaikesta yhteydenpidosta. Miksi perheen isä ei voi todistaa toimittajalle olemassaoloaan (ilman, että haastattelu päätyy lehtiin) mutta antaa tyttärensä henkilökohtaisen päiväkirjan puolituntemattoman naisen käsiin, että väsääs siitä joku kiva kirja.
Bokseriuros ~ Rape 3.6.2000 - 29.4.2010
Bokserinarttu ~ Rebekka 15.7.2010 Ready, steady, go!
Bokserinarttu ~ Armi 15.6.2012

Karvakamu

Karvakamu
Viestimäärä: 6366

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Maanantaina, 09.07.2012 klo 09:35  
+
0
Mutta onhan tuo kirjailija luvannut näyttää todisteet tytön olemassaolosta, mutta lehti ei ole niitä halunnut kun ei olisi saanut itselleen pysyvästi? Aika hassua sekin.
Lotta 09/11
Villa 02/13
Enkelikoira Peppi

Koirailua & käsitöitä

Tonteria

Tonteria
Viestimäärä: 2481

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Maanantaina, 09.07.2012 klo 09:45  
+
0
^Eikös se "todiste" ollut kuolinilmoitus josta oli poistettu kaikki henkilötiedot ja päivämäärät?

Muoks. Ja lehden on pakko turvata pyllynsä, ymmärrän ihan hyvin että edes jutun tehnyt toimittaja tahtoo haltuunsa edes kopion jostain muusta kuin pyhästä hengestä.
Kodinturva(tuho)joukkona häärää ja mökeltää ssu Giteas Inverno, "Pyry"
Rakas enkelikoirani, ssu Giteas Ginori, "Arttu"

Hullut koiranaiset biksukuntoon
Kuvatuksia

(Viestiä on muokattu maanantaina, 09.07.2012 klo 09:46)

Karvakamu

Karvakamu
Viestimäärä: 6366

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Maanantaina, 09.07.2012 klo 10:26  
+
0
^ Jutussa, jonka minä luin, ei ollu et mitä ne todisteet olis ollu. Oli vain "hallussa olevat todisteet".
Lotta 09/11
Villa 02/13
Enkelikoira Peppi

Koirailua & käsitöitä

Sonik

Sonik
Viestimäärä: 4788

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Maanantaina, 09.07.2012 klo 10:36  
+
0
Ja eikös sitä nyt voitais allekirjoittaa sellainen sopimus, jossa vanhemmat ottavat yhteyttä lehteen ja lehti sitoutuu olemaan paljastamatta näitä henkilöllisyyksiä.
Tuskin hesarikaan haluaa mitään oikeusjuttua niskaansa rikkomalla tuollaista sopimusta. :mietiskel:

Ei siitä hyötyis kukaan jos nimet, paikkakunnat ja koulu tulis julkisuuteen.
Mutta kyllä hyväkin asia pitäisi pystyä hoitamaan muutoin kuin vedättämällä.
shelamu "Savu" ja "Koda", cpku "Sumu"
SavuSumua
KC:n crazy dogladies
If you see light at the end of the tunnel, It's the light of the oncoming train.

Beauceron

Beauceron
Viestimäärä: 840

VS: KIUSAAMINEN & KASVATUS - Maanantaina, 09.07.2012 klo 10:42  
+
0

Amadare kirjoitti:


On jotenkin hassua ajatella, että asiat, jotka ovat tapahtuneet minulle 3-9. luokilla vaikuttavat minuun VIELÄKIN, vaikka täytän pian 22-vuotta.

Toisaalta se myös surettaa ja turhauttaa, koska nämä kokemukset ovat vaikuttaneet enemmän, kuin olisin voinut kuvitella: itsetuntoni on aivan nolla, pelkään sosiaalisia tilanteita enkä uskalla sanoa ihmisille vastaan.



Tämä on ihan kuin omasta suustani, tosin olen nyt parin viime vuoden aikana oppinut vihdoin sanomaan vastaankin mutta vieläkin olen osittain turhan alistuva. Esimerkiksi kavereiden haukkumisille en uskalla sanoa vastaan koska turhan usein pelkään menettäväni heidät. Juuri tuo yksinjäämisen pelko onkin mulla sosiofobian lisäksi vahva koska olin kaikki tienivuoteni koulussa yksin (koulun ulkopuolelta sitten oli kuitenkin yksi kaveri).

Jos se olisikin edes loppunut yläasteen lopussa, mutta kun vielä täysin eri paikkakunnalla ja eri porukkaa käsittävässä lukiossakin pojat haukkuivat ja naureskelivat mun ulkonäköä selän takana tyyliin "v*tun ruma" (tytöt tuntuivat siellä sen sijaan olleen jo fiksumpia ja kypsempiä).

Juuri siksi että pojat olivat aina sanoneet raaempia asioita mulle jäi myös joksikin aikaa käsittämätön pelko vastakkaista sukupuolta kohtaan. Hetero kyllä olen aina ollut, eli kyse ei ole siitä etteikö mua olisi miehet kiinnostaneet, vaan siitä että noiden kokemusten jälkeen jännitti hemmetisti että jos joku tuli luokse, tuliko se vain irvailemaan tai tehdäkseen musta pilaa (sellaistakin kun valitettavasti olen kokenut että joku on vain pilkatakseen esittänyt olevansa kiinnostunut).

Siitä tuli ikään kuin noidankehä, eli jo pelkästään se että suhtauduin varauksella/ pelolla miehiin ja että se näkyi ulospäin saikin sitten myös täysin tuntemattomat jätkät ja joskus jopa vanhemmat miehet myös vieraissa kaupungeissa ihan eri puolella Suomea huutamaan negatiivista kommenttia ulkonäöstäni tai tuijottamaan halveksuvasti. Ja tietysti se että sitä alkoi jo kuulla tuntemattomien suusta vapaa-ajalla eikä pelkästään koulussa vain lisäsi entisestään varautuneisuutta.

Joten omalla kohdallani lisäisin vielä listaan vaikeudet poikaystävän löytämisessä yhä näin 23-vuotiaanakin. Itse en ole koskaan seurustellut noin pitkään eikä se tähän asti ainoa poikaystäväkään löytynyt kuin vuosi sitten.

Kun en oikein enää osaa spontaanisti hymyillä (vaikka haluaisinkin) enkä edes ottaa suoraa katsekontaktia jos tapaan jonkun täysin uuden ihmisen, usein miesten ensireaktio on lähinnä "mikä totakin vaivaa"/ "onko tolla joku vamma"/ "mikset sä hymyile". Varsinkin kun mulla on lisäksi aika voimakas jännitystila päällä selän ja olkapäiden lihaksistossa joutuessani sosiaalisiin tilanteisiin ja vieläkin jäljellä postraumaattista stressiä.

Montaakaan, edes sellaista jotka olisivat ujoja eivätkä ulkoisesti mistään parhaasta päästä, ei sitten jaksa aidosti kiinnostaa vaan lähinnä yhden illan panona tai muuten pelkän seksin kannalta. Ja nekään joita sitten kiinnostaa eivät yleensä pysy 1.-3. treffejä kauempaa, yleensä siinä vaiheessa kuuleekin heidän suustaan sen "sä olet niin kamalan kylmä ja vakava". Ja kun ei sitä viitsi heti alussa mennä oikeaa syytäkään käytökselle sanomaan, jos joku kysyy vakuuttelen vain että se on vain alkuvarautuneisuutta. Jopa ne kaveritkin jotka ovat löytyneet jo saatuani traumat jaksavat ihmetellä että "vaivaako sitä jokin" ja olenpa yhden suusta sellaistakin kuullut että hän jo luuli ettei mulla ole tunteita. Tosiasiassa vain pelkään näyttää tunteeni ulospäin.

Kaiken kukkuraksi se ainoa poikaystäväni vielä sanoi suoraan päin naamaa paitsi negatiivista kommenttia ulkonäöstäni (se kyllä vaikutti olleen silkkaa ajattelemattomuutta, mutta kyllä se silti satutti), myös jättäessäni hänet tyyliin "no sulla tulee sitten olemaan yksinäinen ja onneton loppuelämä, koska mä olisin ollut se ainoa mies joka sut ottaa ja menee naimisiin sun kanssa". Kyllä tuollaisesta vaan jäi yhä näin aikuisiälläkin aika paha maku suuhun kaikkien niiden menneisyyden traumojen jälkeen.

Että kyllä mun mielestä ainakin on täyttä totta että systemaattinen, raaka ja pitkään jatkunut kiusaus riistää henkisesti monen ihmisen elämän, osan sitten valitettavasti fyysisestikin. Elämä on käytännössä tuhottu vuosiksi jos joutuu kokemaan jatkuvaa stressiä sosiaalisissa tilanteissa tai elämään paniikkihäiriöiden keskellä, ja vaikka traumoistaan yli pääsisikin ei niitä menetettyjä vuosia saa takaisin. Vaikka mä muuten kiltti ja edelleen vähän alistuva olenkin, niin sen stressin takia myös hermostun nopeasti jos joku alkaa kommentoida liikoja mun traumaattista käytöstä - kun tietää ettei itse sille voi mitään mutta haluaa silti ettei se näkyisi ulospäin.

Eniten itselläni harmittaa että olin alunperin hyvin sosiaalinen, puhelias ja hymyilevä tyttö aina siihen asti kunnes se vuosien piina alkoi. Ja nyt sitten vieläkin on ihan normaalin oloisia uusia ihmisiäkin tavatessa automaattinen pelkotila päällä vaikkei itse edes huomaisi käyttäytyvänsä niin... Ja kaikki kuitenkin johtuu pohjimmiltaan siitä että vieläkin osittain pelkään mitä mun pärstästä ajatellaan, koska sitä se kiusaaminen kuitenkin alusta alkaen koski.
Life is 10 % what you make it and 90 % how you take it

  Siirry sivulle: 1 2 3
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä20190
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä4676
Viestejä yhteensä518377
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään13
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös224331
(Tilastot päivitetty viimeksi 24.11.2014 klo 14:00)