Koirat.com

Mä katoin jotain tommosta koirapelastusohjelmaa, en muista nyt mikä maa se oli, mutta jokatapauksessa. Siinä oli näitä agressiivisempia koiria eroteltu pantojen väreillä, eli väri y oli (koira)agressiivinen ja väri x super(koira)agressiivinen, tai jotain vastaavaa. Joku koira oli ollut siellä tarhalla kahdeksan vuotta, jolloin sen väri alennettiin väristä x y:hyn (ei enää räyhännyt niin paljoa) ja sille alettiin etsiä kotia, että se saisi rauhalliset eläkepäivät... Musta vähän outoa. Kivako sen koiran siellä koiratarhan kopissa elää yksin kahdeksan vuotta, ja ihmiskontaktia saa ehkä jotain 20 min per päivä.

^ juu se on sitä americanaa, antaa kaikkien kukkien kukkia ja kuihtua hiljaa pois.. Joku koiratarhasarja neloselta taitaa olla kyseessä?

Vissiin sarja Koiralle koti, kuulostaa ainakin tutulta.. On kyllä itekin tullut katottua sitä välillä niin pahoilla mielin. Yhdessä jaksossa sinne tuotiin koira, jonka suussa oli järkyttävänkokoinen kasvain. Sitä sitten lähdettiin leikkaamaan ja leikkauksessa selvisikin, että se kasvain on levinny leukaluuhun ja leikkauksen yhteydessä täytyisi koiralta poistaa alaleukakin lähes kokonaan. No arvata varmaan saattaa, valitsiko ne silti leikkauksen vai lopetuksen.

En vaan ymmärrä, miksei sitä koiraa voitu nukuttaa siihen paikkaan, kun se oli kerta leikkauksen tähden jo unessakin. Sit lopussa vaan iloittiin, että hei yllättävän näppärästi koira kuitenkin oppi syömään toisella puolella suuta, vaikka sillä ei ollu alaleukaa ollenkaan.
Kaikkea muuta kuin hyvän mielen ohjelma tuo rescuesarja.

^Jep, näitä "pelastettuja" noissa tuntuu riittävän. Se on ihmisluonnon pehmeyttä pahimmillaan. Helppohan se on tässä sormea heilutella mutta joku raja sentään..

Oon kans samaa mieltä ton tv-ohjelmassa olevan periaatteen suhteen kun useat muutkin, että vähän voisi miettiä että onko se elämä koiralle elämisen arvosta jos sillä valuu kuola hallitsemattomasti ja syöminen on todella hankalaa koska ei ole kokonaista alaleukaa. Tuo vain siis yhtenä esimerkkinä.

Mie olin itelleni miettiny vielä n. vuosi sitten että tulis rescue ulkomailta, koska ei ollu sellasta tarvetta rotukoiralle kun tulis kotikoiraksi ja leikkimieliseen harrasteluun. Ja koska suomalaiset sekarotuset on hyvin usein epämääräsistä ja rahanahneista oloista peräisin jollaisia ei haluaisi tieten tahtoen tukea, tai sitten just näitä haastavampia, isoja rotumixejä joita taas en kaipaa itselleni. Mutta ei tsiisus todella niitä markkinointitekstejä! Kuten edellisellä sivulla oli ollu puhetta, laitetaan kaikki elämäntarinat ja sydämen murskaavat kokemukset joita se koira on joutunu kokemaan jotta se olis myyvämpi, ei hyvää päivää. "Minä olen ollut kuusi vuotta tarhalla odottamassa sinua. Minulla on vain yksi jalka, mutta sillä yhdellä jalalla sinua kovasti rakastaisin!" (tuommonen oli yhdessä kirjassa jota silmäilin kirjastossa, hieman kärjistetty esimerkki mutta kyl kirjaston hiljaisuus rikkoutui hieman kun tuolle putos.)
Mun mielestä on aivan sama, että mistä se rescuekoira on löytynyt ja mitä kurjuuksia kokenut, mieluummin luen koiran nykyisestä luonteesta ja suhtautumisesta ihmisiin, koiriin ja uusiin asioihin, koska ne on ne asiat mitkä pitäis päätökseen koiran koon ja iän lisäksi vaikuttaa, ei sääli.

dinski kirjoitti:

"Minä olen ollut kuusi vuotta tarhalla odottamassa sinua. Minulla on vain yksi jalka, mutta sillä yhdellä jalalla sinua kovasti rakastaisin!"

Kiitos päivän nauruista

Henkilö tuttavapiiristäni otti ulkomaiselta rescue-tarhalla kasvaneen koiranpennun, jonka emo oli pahasti ihmisagre. Muistaakseni myös emo tuotiin Suomeen johonkin kotiin, samoin kaikki pennut. Nyt tämä 1-2 vuoden väliltä oleva mussukka on siinä tilassa, että se vihaa ihmisiä, omistajiaan lukuunottamatta. Itse koiran tavanneena voin sanoa, että pelotti jumalattomasti, kun se laski pään alas ja rupesi tulemaan hampaat esillä kohti ja tajusin, etten ikinä ehtisi siitä sohvalta pakoon ja että ainoa tapa saada koira pois kimpusta, olisi käydä painimatsiin sen kanssa. Omistaja sai onneksi koiraa pannasta kiinni, niin haavereilta vältyttiin. Olivat omistajat ottaneet itku kurkussa tähän koirat tuoneeseen tahoon yhteyttä ja ilmeisesti hän oli käynyt koiran tilaa katsomassakin, ja kommentoinut jotakin suuntaan "eihän tää tilanne ole yhtään niin paha, kuin olin luullut eikä nini paha kuin voisi olla". Koira on kerran päässyt hihnasta pakoon ja ollut jonkun naapurin lahkeessa kiinni (jos oikein ymmärsin) ja kukaan ei tämän pariskunnan luona halua vierailla, koska koira meinaa syödä ihmiset. Ovat käyneet ongelmakoirakouluttajalla ja kyseessä on siis äärimmäinen ihmispelko, joka purkautuu agressiivisuuteena. Näissä tilanteissa vaan mietin, että mikä nämäkin koirat Suomeen tuonutta ihmistä riivaa, kun suhtautuu koiran tällaiseen käytökseen asenteella "eihän tässä mitään". Koira on vaaraksi ympäristölle ja kaikki johtuu peloista ja mahdollisesti pentuiän traumoista, mutta onneksi se silti pelastettiin ja sen annettiin elää, koska olisihan kuolema kamalampaa kun jatkuva pelkääminen ja sen tuoma stressi.

Musta tässä näkyy hyvin ihmisten vieraantuminen kuolemasta ylipäätään. Kuolema on jotakin pelottavaa, surullista, pahaa ja kaikin tavoin vältettävä asia. Siihen ei suhtauduta enää osana elämää, vaan se on jotakin, mitä pitää vältellä hinnalla millä hyvänsä.
Se ei ole kovin tervettä.

^^ Oleppa hyvä.
Mut tosissaan, on munkin mielestä äärimmäisen väärin ettei koirien luonteista tai ihmisiin/asioihin suhtautumisesta joko kerrota ollenkaan (ennen kuin ostopäätös on tehty) tai sitten niitä vähätellään rankasti. Ja ei se ole mitään elämistä jos joutuu kuollakseen pelkäämään ja stressaamaan jatkuvasti. Yhdellä rescue-tarhalla oli muistaakseni semmonen koira, joka meni aivan täysin paniikkiin joutuessaan pimeeseen huoneeseen, koira siis huusi kun syötävä ja vissiin laski alleen ja juoksi ympyrää etsien ulospääsyä tilanteesta, vaikka huoneessa olis ollu muitakin. Mutta, tästä asiasta kerrottiin peittelemättä ja koira on ilmeisesti sittemmin päässy kotihoidossa siedättämällä ongelmasta lähes kokonaan eroon. Rehellistä toimintaa siis kovasti kaipais monille rescuejärjestöille, ei mitään nyyhkytarinoita.
Mutta aika hurja kokemus kyllä tuo kertomasi, huhhuh! Rescuejärjestöjen pitäis ihan tosissaan alkaa valistamaan ihmisiä siitä, miten vaativia ja hankalia rescuesesset voi olla.

Muoks. väksy lisää! Ja tuo on Morre kans ihan totta. Kohtahan ihmistenkään ei enää tarvitse kuolla kun osataan tehdä kaikki keinoelimet ja muut, jei.

Kyllä jopa (tai etenkin?) rescue-tarhoilla voisi pitää tiukasti mielessä sen, että koira ei sure menetettyä elämää. Ei se ajattele ja pelkää kuolemaa, ja monelle se olisi pelkästään helpotus. Koiraa ei ole kuitenkaan luotu elämään pienessä tarhassa ilman laumaa ja ihmiskontaktia vaikka kuinka pidettäisiin perustarpeista huolta, ei se eläin vain ole onnellinen. Suretti ihan älyttömästi katsoa juurikin sitä jaksoa missä vanha koira-agre uros oli elänyt samassa tarhassa yksin monta vuotta. Koiranelämää? Ei todellakaan.

Mutta samassa sarjassa on myös paljon todella positiivisia tarinoita. Monesti amerikkalaisilla tarhoilla lopetetaan koiria aika surutta, jos on käytösongelmia tai sairauksia niin piikille samantien koska ne vähäiset resurssit pyritään käyttämään parhaimman adoptio-potentiaalin omaaviin koiriin mikä on tietysti ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Sarjan Dogtownissa taas pyritään hoitamaan kaikki hoidettavissa olevat vammat eikä koira joudu lopetettavaksi sen takia että on pelokas tai arka, ylienerginen, koira-aggressiivinen tai muuten käytösongelmainen. Monet näistä koirista kuitenkin pääsevät yli ongelmasta kun vähän jaksaa yrittää ja antaa eläimelle aikaa ja asiantuntevaa ohjausta.

Raja pitää vetää kaikkeen, jos koirasta ei vain tule adoptiokelposta vaikka kuinka yrittäisi niin lopettaminen on varmasti armelias ja ihan hyväksyttävä vaihtoehto. Etenkin sairaiden koirien lopettaminen on tuossa sarjassa niin tabu että välillä itkettää katsoa niitä kipeitä koiraparkoja jotka ei ymmärrä miksi sattuu, ja kaikki sen takia että tulisi vielä muutama vuosi melkein koiran arvoista elämää lisää.

Dawkes kirjoitti:

Vissiin sarja Koiralle koti, kuulostaa ainakin tutulta.. On kyllä itekin tullut katottua sitä välillä niin pahoilla mielin. Yhdessä jaksossa sinne tuotiin koira, jonka suussa oli järkyttävänkokoinen kasvain. Sitä sitten lähdettiin leikkaamaan ja leikkauksessa selvisikin, että se kasvain on levinny leukaluuhun ja leikkauksen yhteydessä täytyisi koiralta poistaa alaleukakin lähes kokonaan. No arvata varmaan saattaa, valitsiko ne silti leikkauksen vai lopetuksen.

En vaan ymmärrä, miksei sitä koiraa voitu nukuttaa siihen paikkaan, kun se oli kerta leikkauksen tähden jo unessakin. Sit lopussa vaan iloittiin, että hei yllättävän näppärästi koira kuitenkin oppi syömään toisella puolella suuta, vaikka sillä ei ollu alaleukaa ollenkaan.
Kaikkea muuta kuin hyvän mielen ohjelma tuo rescuesarja.

Mä olen nähnyt Suomessa hyvin samankaltaisen tapauksen. Koira oli löydettäessä liki nälkään nääntynyt laiminlyönnin ja vaikean hoitamattoman leukavamman takia. Se ei voinut avata suutaan, eikä siksi voinut syödä vaikka ruokaa olisikin tarjottu. Sille tehtiin useampi massiivinen kokeellinen leikkaus (operaatioiden hinta oli tuhansia, ja sekin ole alehinta, sillä jotkut lääkärit halusivat kokeilla voiko vamman vielä leikata ), ja lopputulos on silti varsin epämuodostunut ja takuuvarmasti kivulias. Koira on kärsinyt pentuajan ravinnonpuutteesta niin, ettei sitä edes tunnista rotuisekseen. Se muistuttaa rotuaan etäisesti, mutta kaikki on vain pielessä.
Minulta ei ainakaan heru senttiäkään tuollaiselle toiminnalle, jos varat käytetään liki kuolleiden eläinten pelastamiseen, kun kuka tahansa normaalijärkinen ihminen lopettaisi koiran siihen paikkaan.

stefi kirjoitti:

Eksyin lukemaan tämän keskustelun näin omaa adoptiokoiraa odotellessani.

On tosi vaikea löytää ylipäätänsä mitään järkeviä ja asiallisia ajatuksia rescue-eläinten ulkomailta tuonnista, mikä suuresti yllättää. Henkilökohtaisesti minun on tosi vaikea ymmärtää, miten niin moni takertuu tähän asiaan tuo "sädekehän" hakemisen ajatus mielessään.

Vanha viesti, mutta ihmettelen ihan samaa...

Tässä alkaa jo tämän ketjun perusteella vähän pelkäämään, mikä mahtaa olla vastaanotto (puskatason ofc) harrastustoiminnassa, mikäli mahdollisesti meille tulevan rescuekoiran kanssa sellaista aletaan puuhailemaan. Mutta eipä siinä, osoitelkoot sormella ja sanokoot että halusin sädekehän pääni päälle tai haukkukoon koiran kapiseksi ulkomaanrähjäksi. Pitää vain takoa kalloonsa, että millään muulla ei ole mitään väliä kuin sillä, että koirani ja minä pääsemme taivaltamaan yhdessä elämää eteenpäin ja että meillä on kivaa yhdessä.

Ihmettelevätkö nämä samat ihmiset, miksi Suomeen päästetään pakolaisia?
Miksi järjestetään jotain kummikeräystä ulkomaan tsunamien ja muun vastaavan hyväksi, kun niitä autettavia on Suomessakin?
Eikö tällä perusteella kaikki ulkomaanapu ole sädekehän hakemista?
Uskottavuutensa puolesta toivon mukaan yksikään sädekehästä puhuja ei ole koskaan antanut mihinkään ulkomaankeräyksiin rahaa...

Minulle olisi kelvannut suomalainen sekarotuinen, mutta jo edellistä koiraa hankkiessani totuus iski vasten kasvoja; useimmiten puhelimeen vastasi nainen venäläisellä aksentilla, olisi myynyt sekarotuisen minulle mielellään, mutta ehtona oli kaikissa tapauksissa joku näistä: 1. maksu käteisellä, ei missään nimessä tilille 2. emoa ei saa nähdä 3. pentu tuodaan minulle, minä en saa mennä hakemaan pentua kotoa 4. rahat myyjälle ennen kuin koko pentua edes nähdään 5. pentu tuodaan joka tapauksessa Virosta/Venäjältä vasta parin viikon päästä ja sen näkee sitten, mitä sieltä tulee. Kaikissa näistä tapauksista olin 90 % varma että jos sieltä pennun ottaisin, tukisin pentutehtailua. Sitä en halunnut tehdä.

Minulle olisi periaatteessa kelvannut rotukoira, mutta miksi olisin sellaisen ottanut? En aio missään nimessä kilpailla (ei kiitos enää koskaan minkäänlaisia kilpailuja koira- tai hevospiireissä...), ja valtaosa kasvattajista haluaa kasvateiltaan tuloksia. En aio teettää koiralla pentuja, en kaipaa mahdollisuutta saada koirastani muotovaliota. Minä haluan vain harrastaa. Sen voi tehdä sekarotuisellakin ja sanotaanpa nyt rehellisyyden nimissä vielä sekin, että se ei maksa 1500 euroa, toisin kuin rotukoira. (Ja koska joku tulee nyt kuitenkin sanomaan, että koiraa ei oteta jos ei ole rahaa... taloudellisia vaikeuksia ei ole, mutta taloudellista järjenkäyttöä löytyy.)

Se väitetty riski siitä, että ulkomaanrähjälläni saattaisi olla jokin piilevä sairaus, ei pelota yhtään. Edellinen rotukoirani menehtyi kahden vuoden iässä munuaisten vajaatoimintaan, eikä sekään ollut odotettavissa. Ei ne rotukoiratkaan mitään kullalla valettuja puhtoisia riskittömiä enkeleitä aina ole.

Jos minä nyt sitten olen sädekehän tavoittelija, saan kai sanoa rotukoirien omistajia egonpönkittäjiksi?
Ei, en oikeasti ole tätä mieltä. Toivon, ettei kukaan tosissaan ole myöskään sitä mieltä, että rescuekoirien ottajat haluavat sen sädekehän. Varmaan niitäkin on, mutta eiköhän niitäkin ole, jotka esittelevät rotukoiraansa kuin amispoika pappabetalar-Bemariaan ja joille rotukoira on lähinnä senjonkinjatke. Sitten on niitä toisia, joilla oli ihan oikea syy valita rotukoira.
Samoin kuin on meitä toisia, joilla oli ihan oikea syy ottaa rescuekoira.

autumn kirjoitti:

Ihmettelevätkö nämä samat ihmiset, miksi Suomeen päästetään pakolaisia?
Miksi järjestetään jotain kummikeräystä ulkomaan tsunamien ja muun vastaavan hyväksi, kun niitä autettavia on Suomessakin?
Eikö tällä perusteella kaikki ulkomaanapu ole sädekehän hakemista?
Uskottavuutensa puolesta toivon mukaan yksikään sädekehästä puhuja ei ole koskaan antanut mihinkään ulkomaankeräyksiin rahaa...

Mua lähinnä ihmetyttää, miksi rescuekoiria pitää aina verrata pakolaisiin. Koira ei ole ihminen, siinä on aika iso ero.

Naapurissamme onkin sellainen "eksoottinen pystykorva" jonka kuulin nyt omistajaltaan tuodun matkaltaan Thaimaasta (tai vastaava kaukomaa). Pentuna haettu joltain tarhalta, nyt arviolta neljävuotias ja arka (tai pidättyväinen vieraita kohtaan mutta omistaja itse luonnehti arkuudeksi). Mutta jollain tapaa kuitenkin "streetwise", antoi selkeitä viestejä kaverini nuorelle (myöskin pidättyväiselle) tollerille, ei ollut kimppuun käymässä ainakaan vaan olisi omistajan sanoin väistänyt. Mielenkiintoinen otus, mutta onpa mahtanut olla show tuottaa se tänne. Sellainen pystykorvainen sileäkarvainen pienehkö keskikokoinen sekarotuinen..nättihän se on.

autumn kirjoitti:

Minulle olisi periaatteessa kelvannut rotukoira, mutta miksi olisin sellaisen ottanut? En aio missään nimessä kilpailla (ei kiitos enää koskaan minkäänlaisia kilpailuja koira- tai hevospiireissä...), ja valtaosa kasvattajista haluaa kasvateiltaan tuloksia. En aio teettää koiralla pentuja, en kaipaa mahdollisuutta saada koirastani muotovaliota. Minä haluan vain harrastaa. Sen voi tehdä sekarotuisellakin ja sanotaanpa nyt rehellisyyden nimissä vielä sekin, että se ei maksa 1500 euroa, toisin kuin rotukoira.

Kiinnostuksesta kysyn, että mitä haluat harrastaa? Mun on nimittäin vähän vaikea ymmärtää tätä yhtälöä siinä mielessä, että haluat harrastuskoiran, et ole kiiinnostunut kilpailemisesta, joten otat rescuekoiran jonka taustasta et välttämättä tiedä mitään.

Valtaosa kasvattajista kun ei mielestäni vaadi kasvatinomistajiltaan kilpailuttamista yhtään missään rodussa. Väitän että suurin osa bordercollieistakin myydään ensisijaisesti aktiviisiin ja harrastaviin koteihin ja vähemmistönä ovat ne kennelit joissa kasvattaja painostaa kilpailemaan. Ehkä jotkut ipomalikat myydään ensisijaisesti tavoitteellisiin koteihin, mutta sitä kun ei seropilla harrasteta pätkän vertaa niin. Eihän kaikista koirista siihen ole, kyllähän se on tiedossa. Olettaisin siis että olet kiinnostunut palveluskoiratyyppisistä roduista, kun koet että kasvattajat vaativat tuloksia, koska no, harva vehnäterrierikenneli varmaan vaatii tottelevaisuuskokeissa käymistä. Niin siksi oon lähinnä kiinnostunut, että miksi ratkaisu on ottaa yksilö jonka potentiaalia tai terveyshistoriaa et tunne millään tasolla.

Ei mulla siis mitään seropeja vastaan ole tahi niillä harrastamista, kun itseltänikin löytyy muutaman koulutustunnuksenkin kilpaillut vahinkopiski. Harmi vaan että koira ei ollut niin innokas kuin itse olin ja sen ura loppui nelivuotiaana jatkuvia selkävaivoja aiheuttaviin lonkkiin. Sen vuoksi meiltä löytyy myös kaksi ykkösryhmäläistä toimeliaista ja kattavasti terveystutkituista suvuista. Eihän se mitään takaa, mutta todennäköisyys saada sitä mitä haetaan paranee.

"Minulle olisi periaatteessa kelvannut rotukoira, mutta miksi olisin sellaisen ottanut? En aio missään nimessä kilpailla (ei kiitos enää koskaan minkäänlaisia kilpailuja koira- tai hevospiireissä...),"

Tämä on se yleinen puolustelu sille, miksi ostetaan paperittomia ja sekaroituisia. Samoina "Ei me aijota käydä näyttelyissä, ei me tarvita papereita". Juu, mulle on aivan sama mitä sieltä ulkomailta raahataan tänne, kunhan ne ei ala tuomaan "eksoottisia"tauteja mukanaan, oli ne rodullisia tai roduttomia.
Mutta ne paperit ei ole koirilla sen takia pelkästään, että niitä voi käyttää näyttelyissä ja kokeissa! Eiköhän ne paperit takaa tietoja kyseisen kasvattajan jalostustyöstä, koirien terveystuloksista, näyttely ja -koetuloksista sukupolvien taakse yms. Sitten kun ihmiset vielä tajuaisivat todellakin katsoa ja vaatia terveystuloksia ja jättää ne enkkubullat ostamatta niin olisi parempi kuin hyvä.

Minusta tuo paperittomien koirien omistajien perustelu on todella typerä. Minä sanoisin että joko on A) pihi B) rahaton (ei täälläkään rahalla juhlita mutta enään ei tule muita kuin rotukoiria joilla on PAPERIT) C) välinpitämättömyyttä; onko se niin justiinsa jos se pentu nyt onkin pentutehtaasta?- tulipahan pelastettua se!

Oma syyni hommata paperiton rotikka, oli persaukisuus ja kun se oli saatavilla HETI!

autumn kirjoitti:

Minulle olisi kelvannut suomalainen sekarotuinen, mutta jo edellistä koiraa hankkiessani totuus iski vasten kasvoja; useimmiten puhelimeen vastasi nainen venäläisellä aksentilla, olisi myynyt sekarotuisen minulle mielellään, mutta ehtona oli kaikissa tapauksissa joku näistä: 1. maksu käteisellä, ei missään nimessä tilille 2. emoa ei saa nähdä 3. pentu tuodaan minulle, minä en saa mennä hakemaan pentua kotoa 4. rahat myyjälle ennen kuin koko pentua edes nähdään 5. pentu tuodaan joka tapauksessa Virosta/Venäjältä vasta parin viikon päästä ja sen näkee sitten, mitä sieltä tulee. Kaikissa näistä tapauksista olin 90 % varma että jos sieltä pennun ottaisin, tukisin pentutehtailua. Sitä en halunnut tehdä.

Mutta jos rescuen haluaa, niin kyllähän suomestakin löytyy eri paikkakuntien löytöeläinkodeista kodittomia koiria. Ei sitä varten ulkomailta tarvitse roudata tai ostaa virolaista pentua. Ja tiedän minä kyllä heti tällekkin vuodelle useammankin pentueen ihan suomalaisia seropeja, joista pääsee varmasti vanhempia katsomaan.

autumn kirjoitti:

Varmaan niitäkin on, mutta eiköhän niitäkin ole, jotka esittelevät rotukoiraansa kuin amispoika pappabetalar-Bemariaan ja joille rotukoira on lähinnä senjonkinjatke. Sitten on niitä toisia, joilla oli ihan oikea syy valita rotukoira.

No harvemmin on vastaan tullut, että ihmiset ottaisivat rotukoiran egonpöntkitykseksi. Yleensä se otetaan ihan sen takia, että koiralta halutaan tiettyjä ominaisuuksia (koko, ominaisuudet, karvanlaatu, rakenne jne) sekä halutaan tietää koiran taustoja. Tämä on fiksua, seropin otto on arvalla vetämistä, joskus käy hyvä tuuri, mutta jos on jotain toiveita koiran suhteen niin koirasta voi tulla myös ihan muuta. Riippuen haluaako esim. sen harrastuskoiran, metsästyskoiran tai ihan vaan helpon kotikoiran, on sitä varten kehitetty eri ominaisuuksilla olevia rotuja, jotta olisi helpompi saada niihin omiin tarpeisiinsa vastaava koira. Se, että kodissa on tarpeisiin istuva koira on sekä ihmisten, että myös koiran etu.

Kyllähän niitä seropeja tosiaan saa ihan kunnollisiltakin tyypeiltä hankittua, ei niiden tarvi olla mitään hämäriä pentutehtailijoita.
Onhan täälläkin ollut joskus keskustelua henkilö(i)stä, jotka eivät esim. halua kuulua kennelliittoon ja kasvattavat koiria sen instanssin ulkopuolella.

Ja minun mielestäni seropien "kasvattaminen" ei ole muutenkaan mikään synneistä suurin, mikäli vanhemmat on tutkittuja ja pennut asianmukaisesti hoidettuja.

Nykyisetkin koirarodut on jalostamalla kehitetty. Ennen roduksi jalostamista, kyseiset koirat eivät ole olleet rotupuhtaita nykyisen rotunsa edustjia. Monet nykyisitä koirararoduista ovat varsin nuoria ja roduiksi jalostettu vaikkapa 1990-luvulla (esim. valkoinenpaimenkoira). Tällaisen vanhan jäärän mielestä siis vastikään syntyneitä. Ei kai mitenkään voida ajatella, että meillä tällä hetkellä on varmasti kaikki koirarodut, mitä ikinä voidaan haluta.

Toisaalta kyläkoiramainen suunnittelematon sekarotuisuus tuo meille tietoa siitä, millainen koira on eläinlajina ilman ihmisen jalostusvaikutusta. Sitä kautta voidaan ajatell ymmärryksemme koirasta eläimenä lisääntyvän.

En näkisikään mitenkään "oikean" ja "väärän" kautta sattumanvaraista sekarotuisuutta, harkittua monirotuisuutta ja puhdasrotuisuutta. Ennemminkin olisi tarpeen, että tietoa siitä, mitä voi näiltä erilaisilta koirilta odottaa tai mitä arvailla vaikkapa pennun kehityksestä, on riittäväati ja se tvoittaa ne ihmiset, joille se olisi tarpeen.

Rescue-koiran hankinta voi olla tapa saada itselleen sekarotuinen koira aikuiseksi tai lähes aikuiseksi kasvaneena, jolloin ei tarvitse jännittää sitä, minkä kokoiseksi pentu kasvaa lopulta.

autumn kirjoitti:

Ihmettelevätkö nämä samat ihmiset, miksi Suomeen päästetään pakolaisia?
Miksi järjestetään jotain kummikeräystä ulkomaan tsunamien ja muun vastaavan hyväksi, kun niitä autettavia on Suomessakin?
Eikö tällä perusteella kaikki ulkomaanapu ole sädekehän hakemista?
Uskottavuutensa puolesta toivon mukaan yksikään sädekehästä puhuja ei ole koskaan antanut mihinkään ulkomaankeräyksiin rahaa...

Ei näitä asioita voi millään verrata rescuetoimintaan. Ihmiset ja eläimet ovat ensinnäkin kaksi täysin eri asiaa ja syyt näiden auttamismuotojen kritisoimiseen tuskin ovat samat kenelläkään.
Maahanmuutto on laaja poliittinen kysymys, ja usein sitä kritisoivat juuri ne ihmiset, joilla ei ole ymmärrystä eikä tietämystä yhteiskuntarakenteesta ja väestönkehityksestä. Pelkistetysti ajatellaan että ei oteta tänne mitään mamuja -> enemmän fyffee suomalaisille ja kohta kaikilla on oma Audi, ja kun ei syydetä rahaa apua tarvitseviin maihin, ollaan omavaraisia ja on millä mällätä. Toisinaan kritiikin takana on myös ihan puhdas rasismi. Tämä kuva kiteyttää minusta oikein hyvin nykyajan ajattelumallin.

Rescuetoiminnan kritisoimisen takana tuskin on mikään poliittinen ajattelu tai rasismi koiria kohtaan. Tässäkin ketjussa kritiikki on kohdistunut mm. elinkelvottomien ja sopeutumiskyvyttömien koirien pelastamiseen. Minusta se on sinänsä hyödyllisten resurssien tuhlaamista eikä ole oikein niitä koiriakaan kohtaan. Minulle henkilökohtaisesti on aivan sama, hankkiiko joku koiransa Peräseinäjoelta vai Romaniasta, kunhan sillä koiralla on kohtuulliset lähtökohdat sopeutua uuteen kotiinsa. Ikänsä kadulla elänyt, parantumattomasti sairas tai pahoin vammautunut, arka tai aggressiivinen koira ei minusta ole sellainen, ja on lähinnä itsekästä altistaa se kaikelle sille stressille. Aivan liian usein pelastamisen huumassa unohtuu se tosiasia, että stressikin on eläimelle kärsimystä, eikä koira osaa ajatella että sen omaa parasta tässä ajatellaan, ja että kauhistuttavan lentomatkan jälkeen sillä on kiva puhdas peti ja rakastava ihminen ja kyllä elämä on sitten kivaa kun vaan pelko ja pakokauhu hälvenevät. Sitten pitääkin vain opetella elämään hissukseen kerrostaloasunnossa ja kulkemaan julkisissa ja väistelemään lapsia, rullaluistelijoita ja miehiä, ja mitä ikinä se onkaan edellisessä elämässään joutunut pelkäämään. Ne resurssit pitäisi minusta kohdistaa sellaisiin koiriin, joille ei koidu kohtuutonta stressiä siitä pelastetuksi tulemisesta.

Kuolemankielissä löydettyjen ja parantumattomasti sairaiden koirien kuntouttamista en hyväksy myöskään, kun niitä apua tarvitsevia on niin paljon. Olisi paljon armeliaampaa lopettaa ne huonokuntoisimmat ja traumatisoituneimmat, kuin harjoittaa niillä esim. kokeellista kirurgiaa ja tee-se-itse-fysioterapiaa. Siksi olisi tärkeää pyrkiä muuttamaan kohdemaiden suhtautumista eutanasiaan.