Koirat.com

Kyselyikä on koko ikä.

Laitan tän tännekin, vaikka kirjoitin jo terveyspuolelle... Täältä tuntuu tulevan nopeammin vastauksia :)

Mitkä vaivat/vammat voivat aiheuttaa etujalan ontumisen noin 5kk vanhalla pienellä koiranpennulla? Olkanivel ja kyynärä kuvattu puhtaaksi, taivutuskokeissa ei oireile yhtäkään niveltä. Ei kipureaktioita palpoidessa. Polvet ok. Ell kertaalleen jo terveeksi todennut, mutta tänään pitemmän lenkin jälkeen levon jäljiltä alkoi taas ontua, ja nyt ontuminen voimistuu koko ajan ja koira pitää hetkittäin tassua ilmassa esim seistessä ja istuessa. Varaa kuitenkin painoa sille, kävelee ja ravaa. Antaa tutkia ja koskea, ei arista selvästi mitään kohtaa. Mitä siitä kannattaisi nyt tutkia, ja missä? Ortopedille? Fyssarille? Oireet alkaneet vuoden alussa pikkuhiljaa, olleet ajoittain poissa ja isomman rasituksen jälkeen palaavat. Lihasrevähdysdiagnoosi saatiin ensin, mutta en nyt sitten tiedä, kun oireilu on niin epämääräistä.

^Onko anturoissa tai kynsissä mitään? Onko tulehdusarvoja katsottu? Mietin siis vaihtoehtona, jos koiralle on sattunut esimerkiksi kynteen joku repeämä, mitä ei ole havaittu ja se on aiheuttanut tulehduksen, joka näkyy ontumisena. Anturaan uponnut pieni kivi, lasinsiru tms, joka vaikeuttaa kävelyä? Jos sinne anturaan on joku pieni murunen uponnut, niin se voi olla hankala erottaa paljaalla silmällä kun se voi näkyä pelkkänä pienenä pisteenä.

Muoks. Katiskan linkki jossa röntgenkuva anturan sisällä olevasta hiekanjyvästä

^Kynsissä ei pitäisi olla mitään, olen niitä leikellytkin tässä eikä yhdessäkään näy mitään traumajälkiä, eikä koira arista kynsienleikkuuta. Ei reagoi myöskään kynsien "heilutteluun" millään lailla. Tassunpohjat on kaksi ell:ä tutkinut, eikä niistä löydy mitään. Itse käyn ne päivittäin läpi nyt, kun oireita on ollut silloin tällöin, ihan vaan varmuuden vuoksi, enkä ole löytänyt minäkään mitään anturoista tai niiden välistä, en myöskään varpaanväleistä.

Tulehdusarvoja ei ole katsottu. Turvotuksia/kuumotusta/lämpöä/nestekertymiä ei ole ainakaan niin, että palpoidessa tuntuisivat. Myös vasenta jalkaa on tutkittu, että jos olisikin kipu alunperin siellä, ja sitä varoessa on saanut rasittuneen oikean jalan kipeäksi. Vasemmastakaan jalasta ei kuitenkaan ole saatu mitään reaktioita eikä anturoista/tassuista ole mitään löytynyt. Polvetkin tutkittiin ja takajalat taivutettiin ja jokainen nivel käytiin läpi ihan siksi, että jos tulisikin takapään ongelmista nuo etujalan vaivat, mutta ei.

En voi ymmärtää

^suosittelen ehdottomasti fyssaria seuraavaksi, oma parsonini on varsinainen ongelmakimppu, eikä ole ihan yksi kerta kun olemme menneet tutulle fyssarille periaatteella "tässä jalassa on joku vika mut ei mitään käryä missä kohtaa tai mistä tullut" Aina on saatu vika paikallistettua ja helposti. Esimerkiksi viimeksi tiesin 100% varmuudella että oikean etujalan jossain varpaassa on jotain, mutta ei aristanut väännellessä eikä ollut turvoksissa. 15 sek myöhemmin löytyi kohta ja vaiva, sisävarvas venähtänyt ylemmästä nivelestä, kannuskynnen alta ja kipeä olikin. Toinen vaikeasti löydettävä vaiva on hauisjänteen tulehdus tai venähdys, saman koiran kanssa tuli myös 2 lääkäriä ja röntgenkuvat kierrettyä ennen kuin ortopedi tunnisti mistä on kyse. Koiran ontumisen kanssa tavan eläinlääkärille meno on vähän sama kuin menis selkävaivan kanssa terveyskeskuslääkärille, yleisimmät syyt saa pois suljettua mutta ei juuri muuta apua. Toivottavasti saat jotain apua Poppylle, tiiän hyvin miten vainoharhaiseksi tulee kun kyttää koko ajan ontumista.

^ Nyt on laitettu sähköpostilla kysely fyssarille, josko ehtis jos ens vkolla kurkata jalkaa. Toivottavasti löytäisi edes kipukohdan, sekin jo helpottaisi, kun tällä hetkellä kaikki on niin ärsyttävän epämääräistä!

^hyvä homma ja toivottavasti ei ole mitään vakavaa! Sen verran vielä, että kunhan vika löytyy, meille on suurta apua laserhoidosta venähdysten ja jumien hoidossa, ei tarvita kuin pari kertaa ja vaivasta on päästy. Ennen laseria, koira sai vähintään kerran vuodessa kortisonia hauisjänteen tulehdukseen, se ärtyi aina liukkailla keleillä (vaikka kulki vain hihnassa), viimeiseen kolmeen vuoteen ei ole tarvittu kuin pari laserkertaa ja kiukutteleva jänne on taas ollut kuosissa

Olen kuullut muiltakin hyviä kokemuksia laserista. Myös hevospuolella tuntuu toimivan tiettyihin vaivoihin. Toivotaan, että meillä ongelma on sellainen, ettei tarvitse mitään jatkuvaa tai vuosittaistakaan "pakkohoitoa", mutta kaikki keinot kokeillaan, mistä apu saattaisi löytyä! Onneksi koira on pirteä ja halukas liikkumaan, niin en ihan sydän sykkyrällä ole sen tähden kuitenkaan. Mulla on tapana ottaa aika rankasti omien lemmikkien sairastelut, ja toki aina heti epäilemässä pahinta...

Mun kaverin sakemanni kävi myös rtg:ssä epämääräisten ontumisten takia (jotka paheni aina liikunnalla) kahteenkin kertaan, mutta mitään ei löytynyt. Magneettikuvat sitten paljastikin jotain ihan muuta, nimittäin kyynärissä oli varislisäkkeen irtopalat ja koira sai tuomion että leikkauksesta huolimatta ennuste kotikoiranakin on vaan kohtalainen

Toivottavasti teillä ei nyt ole mitään vastaavaa! Mutta tosiaan ne rtg-kuvat ei aina paljasta kaikkea.

nolle kirjoitti:

Mutta tosiaan ne rtg-kuvat ei aina paljasta kaikkea.

Tiedän. Mulla oli itelläni pari vuotta sitten jalka kipeänä pitkään, kun putosin hepan selästä. Röntgenissä ei näkynyt mitään, ja magneettiin lähdettiin tarkistamaan, olisiko kierukkavamma. Lopulta jalasta löytyi kuitenkin murtuma sääriluusta. Se vaan jostain syystä ei näkynyt röntgenkuvissa. Tavallaan on tyhmää, että röntgen on yhä se ensisijainen tutkimusmenetelmä, koska se on epävarmempi ja terveydelle haitallisempi kuin magneetti. Halvempi joo, ja nopeampi, mutta monissa tilanteissa magneetin avulla säästyttäisiin turhilta tutkimuksilta ja pitkittyneiltä sairaslomilta.

Näin helposti huolestuvaisena ja jahkailuun taipuvaisena ihmisenä kysynkin seuraavanlaista;

Tottuuko kuinka nopeasti/helposti koiran ulkoilutus rutiineihin?

Saattaa olla hassu kysymys, mutta tämä askarruttanut. Koiraa minulla ei siis ole.

Zou kirjoitti:

Näin helposti huolestuvaisena ja jahkailuun taipuvaisena ihmisenä kysynkin seuraavanlaista;

Tottuuko kuinka nopeasti/helposti koiran ulkoilutus rutiineihin?

Saattaa olla hassu kysymys, mutta tämä askarruttanut. Koiraa minulla ei siis ole.

Omalla vajaan vuoden mittaisella kokemuksella sanon, että koiran ulkoilutus on lopulta kivaa ihan eri tavalla kuin olis olettanut. Samoin se on raskasta ihan eri tavalla kuin olis olettanut. Lopultakin saldo lienee hyvin koirasta ja ulkoiluttajasta riippuvaista. Sekin varmasti vaikuttaa, jos homman voi jakaa jonkun toisen kanssa tai jos se on kokonaan omalla kontolla. Myös asumismuoto vaikuttaa. Pikkukoira omakotitalossa ulkoilee osittain vain pihalle päästämällä, mutta iso koira (ja pentu) kerrostalossa kaupungin keskustassa on vähän toinen tarina. Koiran luonne ja mahdolliset taipumukset erilaisiin ongelmakäytöksiin vaikuttavat työläyteen. Mutta eniten itseäni hämmästytti se, miten koiran kanssa on paljon paljon hauskempaa lenkkeillä kuin olisin koskaan olettanut etukäteen.

Toisaalta kolmen lapsen kasvattamisen jälkeen kyky mukautua kaikenlaisiin rutiineihin on itsellä melko korkealla. Myös oma motivaatio vaikuttaa aivan ratkaisevasti.

Zou kirjoitti:

Näin helposti huolestuvaisena ja jahkailuun taipuvaisena ihmisenä kysynkin seuraavanlaista;

Tottuuko kuinka nopeasti/helposti koiran ulkoilutus rutiineihin?

Saattaa olla hassu kysymys, mutta tämä askarruttanut. Koiraa minulla ei siis ole.

Mulla on ekan koiran hankinnasta nyt sen verran aikaa että ihan varmuudella en muista, mutta uskoisin että sama kaava kuin muihinkin rutiineihin tottumisessa pätee eli kun jaksat sinnikkäästi pitää rutiinista kiinni 2 viikkoa niin tapa vakiintuu. Toki kestää sitten aikansa tottua siihen että oikeasti ulos on mentävä vaikka sataisi puukkoja taivaalta, mutta siihenkin tottuu aika nopeasti (ja sitten onkin ihan typerä olo jos koirat on hoidossa eikä ulos ole pakko mennä...).

Pennun kanssa oli ainakin minusta niin jännää ja kivaa olla ulkona ihmettelemässä että se auttoi alussa kovasti ja kun ne lenkit pitenee vähitellen pennun kasvaessa niin siihenkin saa tottua vähän kerrassaan.

Kyllähän siihen koiran lenkittämiseen tottuu nopeasti, mutta oppiiko siitä ikinä tykkäämään on asia erikseen. Mulla oli koira lapsuudessa jolloin vastuu jaettiin siskon ja äidin kanssa, nyt hoidan koiraani yksin ja kyllä se edelleen näin neljän vuoden jälkeen on aikamoista pakkopullaa välillä. Olen helpottanut elämääni sillä että meillä ei ole rutiinia tai aikatauluja. Ulkona käydään tarpeeksi, mutta koira on minulla ollessaan (tuli noin kaksi vuotiaana) totutettu siihen että joka aamu ei olla lenkillä seitsemältä, joskus käydään iltalenkillä neljältä yöllä ja seuraavana päivänä sitten pitkälle puolenpäivän jälkeen. Olen myös alusta asti pitänyt rauhallisia päiviä, osaksi laiskuuttani mutta myös sen takia että sitten kun olen kipeänä tms. niin koiralla ei hajoa pää heti kun ei kahteen päivään käydä sillä pitkällä päivälenkillä.

Mä myönnän, että varsinkin pilkkopimeillä syyskeleillä koirien päivittäisen liikunnantarpeen täyttäminen on toisinaan aikamoista pakkopullaa. Kevättalvesta loppukesään lenkkeily on mukavaa ja sen verran tavallista ettei sitä jaksa kovin edes pohtia että onkohan tää nyt kivaa vai ei, mutta jotkut ajanjaksot on sellaisia että kyllä nypeltää. Mutta juu, kyllä mä ainakin paatuneena laiskamatona totuin koiran kanssa ulkoiluun hyvinkin nopeasti ja muutoin aina niin tylsä jalan liikkuminen sai ihan uuden ulottuvuuden.

Hirveellä kesähelteellä tai jäätävillä paukkupakkasilla se lenkille lähteminen venyy myöhäseen tai sit laiska/mukavuudenhaluinen ohjaaja keksii toisen keinon purkaa se virta pois. Rutiiniksi se kyllä muodostuu herkästi, mutta joinain päivinä se on kivaa ja toisina taas vähemmän miellyttävää.

Ykskoiranen kirjoitti:

Myös asumismuoto vaikuttaa. Pikkukoira omakotitalossa ulkoilee osittain vain pihalle päästämällä, mutta iso koira (ja pentu) kerrostalossa kaupungin keskustassa on vähän toinen tarina.

Eipä ne pikkukoiratkaan missään pihalla saa liikunnantarvettaan saa tyydytettyä ja piha on melkosen tylsä paikka koiran olla yksinään. Oma koira ei ainakaan viihdy yhtään yksin vanhempien pihalla ja jos sen kanssa siellä hengailee, niin ei se siellä juoksentele, ellei heittele palloa tai oo siskon koiraa juoksukaverina. Se ei edes tee tarpeitaan pihalle, joten ei sen kanssa pääsis lenkkeilystä laistamaan, vaikka oiski piha.

Lenkkeily ei tosiaan aina oo kivaa, mutta kyllä siihen on tottunukki. Jos vaikka on jossain, eikä tartte koiraa lenkittää, ni parin päivän päästä on jo kauhee hinku lenkille. Mikään ei tuuleta päätä paremmin ku metsälenkki. Ja musta on ihanaa kattoa lenkillä, miten koira nauttii, sen voimalla jaksaa lenkkeillä sillonki, ku sataa kaatamalla tai jäätyy pakkasessa pystyyn. Ja ihan hyvin voi välillä ottaa rennosti ja tehä vähä lyhyemmät lenkit.

Mulla tulee ne tää on perseestä -olot lähinnä kurakelien yhteydessä. Silloin kun syksyllä (tai keväällä) riittää piiiitkään sitä hemmetin kurakeliä niin ei kyllä ihan tosissaan nappaa mennä ulos.

Minä olen lenkillä kulkenut (lukuunottamatta pientä väliajanjaksoa ilman koiraa) viimeiset n.20v. Ja kyllä se lenkille lähteminen tuntuu välillä olevan niiiin ison työn takana kun tympäsee, eikä huvita jne. Mutta suurimmaksi osaksi sitten kun sinne saa lähdettyä ja käytyä tulee kuitenkin vaan hyvä olo

Varmaan kaikille tulee välillä niitä päiviä, kun ei vaan huvita. Mutta se lenkkeily nyt vaan kuuluu siihen koiran omistamiseen, eikä sille mitään voi.
Itse ainakin totuin nopeasti lenkkeilyyn. Ja tosiaan alussahan se on pelkkää ulkoilua, ei varsinaista lenkkeilyä. Ja kun lenkkejä pikku hiljaa pidentää, niin samallahan siihen tottuu.
Välillä kun tulee sellainen päivä, ettei jaksa erityisen pitkää lenkkiä tehdä, niin yleensä seuraavana päivänä onkin huono omatunto ja lenkkeillään sitten edellisen päivän edestäkin.

//Muoks. se piti vielä lisätä, että jos koira onkin muualla hoidossa, niin en yhtään osaa nauttia siitä, ettei ulkona tarvi käydä. Yleensä vien vähintään roskat, että pääsen ulos.

Koirien kanssa lenkkeily on mulla muodostunut niin rutiiniksi, että tuntuu aivan idiootilta lenkkeillä ilman koiraa