Hae viesteistä
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
AIKUISTEN PALSTA - Lauantaina, 31.01.2015 klo 10:02

Kysy mitä vain mistä vain! 22

Siirry sivulle: 1 2 3 ... 51

suibe

suibe
Viestimäärä: 1153

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Maanantaina, 02.02.2015 klo 19:00  
+
0
Pihan funktio koiran ulkoilutuksesta riippuu myös aika paljolti pihan koosta ja maastosta. Esim. pienellä rivarin takapihalla ei mikään koira varsinaisesti ulkoile, vaikka kävisikin siellä silloin tällöin pikaisesti pissalla. Toisaalta esim. mökillä mä en kamalasti lenkitä koiria, kun meillä on iso piha, johon kuuluu metsääkin, ja koirat saavat siinä ison osan päivästä mennä. Silloinkin, kun Penny oli ainut koira, se juoksi kyllä ittensä väsyksi mökkireissuilla ihan joka päivä, eikä olisi tarvinnut periaatteessa mitään ylimääräistä. Kyllä mä sielläkin omaksi riemuksi yleensä päivittäin yhden pienen lenkin teen, mutta kun en teillä uskalla ihan vapaana pitää, on koirallekin varmasti kivempi juosta omalla pihalla tai metsässä kuin mennä hihnassa pitkin tienlaitaa. Kyllä mä väittäsin, että meidän mökkipihalla isommankin koiran ulkoiluntarve tulisi aika helposti täytettyä, jos koira on yhtään semmoinen itsenäinen tyyppi, että keksii itse itselleen viihdykettä :nauru:

Mua tympii lenkeistä ihan kaikkein eniten illan viimeinen pissatus. Mä olen niin iltauninen, että kävisin iltalenkin mieluiten jo ennen kahdeksaa, mutta on mielestäni vähän kohtuutonta pitää koira ulkoiluttamatta kellon ympäri, jos ajatellaan, että aamulla kasin aikaan vasta pääsisi seuraavan kerran ulos. Etenkin pentuaikana vikat pissatukset illalla on ihan tuskaa,kun ne joutuu tekemään juuri ennen nukkumaanmenoa. Kesällä ei niin haittaa, mutta mun molemmat koirat on olleet ihan pahimmassa sisällepissimisiässä mukavasti siinä loka-marraskuun loskapaskapimeydessä :roll: Aamulenkinkin mieluiten tekisin vasta oman aamupalan jälkeen, ja aikuisen koiran kanssa se on ihan ok. Pennun takia me kuitenkin tällä hetkellä mennään aamupissalle heti kun sängystä nousen.
schippn 08/2012
schippn 08/2014

Tutuli

Tutuli
Viestimäärä: 3982

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Maanantaina, 02.02.2015 klo 19:16  
+
0
^Joku metsänen iso piha onkin jo ihan eri asia, jos koira vaan tykkää yksinään puuhailla. Alissa ei yksinään juokse yhtään, eikä varsinkaan missään mökillä, täytyyhän sitä nyt tarkkailla, mitä ihmiset tekee. :nauru:

Mä pidän ilta- ja aamulenkin välisenä maksimiaikana 12 tuntia, mut on se väli joskus pidempiki, ku nukkuuki vahingossa pidempään. :shifty: Joskus oon myös unohtanu, et teinki iltalenkin jo aiemmin ja nukkunu tyytyväisenä pitkään aamulla. Usein Alissan viel myöhäispissatukselle, jollon mennään heti pissan jälkeen sisälle, ni voi sit nukkua hyvillä mielin pitkään. Alissa onneks jaksaa pidättää ja nukkuu tyytyväisenä, vaikka edellisestä ulkoilusta ois jo se 12 h. Mä meen aamulenkille aina ennen aamupalaa, joskus oon tehny tunninki lenkin, jos on kiva ilma. Tulee samalla hyvät aamuaerobiset. :nauru:
Shetlanninlammaskoira Alissa 23.11.2008
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006

Tigru

Tigru
Viestimäärä: 2736

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Maanantaina, 02.02.2015 klo 20:11  
+
0
Tottakai se lenkille lähtö välillä nyppii jos keli on huono tai itse on väsynyt/kiireinen/stressaantunut tms mutta ihan samalla lailla mua nyppii moni muukin päivittäin tehtävä juttu aika ajoin (niinku vaikka meikin pois peseminen illalla tai roskiksen vieminen tms) mutta ne vaan tehdään ja sillä hyvä. Käsitin tottumiskysymyksen enemmän sellaiseksi että koska siitä tulee normaali arkea ja sitä siitä tulee mun mielestä aika nopeastikin eli vaikka ois aika patalaiska sohvamakoilija niin kyllä sitä koiran kanssa tottuu lenkkeilemään jos vaan päättää koiran ottaa ja sen kunnolla hoitaa (mä en itse todellakaan harrastanut minkäänlaista liikuntaa säännöllisesti kun koiran otin, mutta lenkillä käynnin myötä olen saanu revittyä itsestäni irti paljon liikkuvaisemman minän ja silloinkin kun haluaisin vaan völlätä sohvalla ja katsella leffaa niin koirat tulee liikutettua vaikka salille tms ei todellakaan tule lähdettyä).
Taigalta (poetry in motion): bedlingtoninterriereitä.

Ykskoiranen

Ykskoiranen
Viestimäärä: 398

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Tiistaina, 03.02.2015 klo 08:09  
+
0

Tutuli kirjoitti:



Eipä ne pikkukoiratkaan missään pihalla saa liikunnantarvettaan saa tyydytettyä ja piha on melkosen tylsä paikka koiran olla yksinään. Oma koira ei ainakaan viihdy yhtään yksin vanhempien pihalla ja jos sen kanssa siellä hengailee, niin ei se siellä juoksentele, ellei heittele palloa tai oo siskon koiraa juoksukaverina. Se ei edes tee tarpeitaan pihalle, joten ei sen kanssa pääsis lenkkeilystä laistamaan, vaikka oiski piha.



Tota...kuten kirjoitin (!), niin myös tarkoitin, että osittain lenkkeilyä voi korvata pihalla ololla. Eli juurikin siten. Että pikaisen pissatuksen voi hoitaa myös sinne menemällä. Varsinkin pentuaikaan helpottaa huomattavasti sisäsiisteysopettelun aikaan. Tietenkin asia riippuu myös koirasta - ja siitä mihin se totutetaan. Ei kai se mitenkään ihan pätemätön ajatus ole, että isomman koiran liikunnan tarve on inasen suurempi, joten pihan antimet riittää kehnommin.

En kylläkään itse ole sillä kannalla, että pienimpienkään koirien pitäisi tyytyä pelkkään pihalla oloon. Mutta sellaisiakin koiria on, joiden näin täytyy elää. Kuten vaikkapa naapurimme viisi koiraa, joita en ole tainnut ikinä nähdä hihnalenkillä. Ne selvästi ulkoilevat vain omalla pihalla.

Ennen kaikkea se oma piha helpottaa aikatauluissa. Kun sen ihan pahimman hädän voi joidella pihallakin, saa hiukan liikkumavaraa lenkkiaiakatauluunsa. Samoin voi joinain päivinä liikkua kerralla enemmän ja sitten välissä vain piipahtaa pihaan "vessaan". Eikä kai pihalle tarvii sitä koiraa yksin laittaa, vaan jos piha on, niin yleensä siellä on itsellekin puuhasteltavaa. Koira sitten ulkoilee siinä lumitöiden, haravoinnin tms. ohessa mukana. Sitä voi pihalla temputtaa ja kouluttaa, eikä aina tarvitse miettiä, minne uskaltaa mennä harjoittelemaan vapaanaoloa vaativia juttuja.

Eli siis - lenkkeilyä tarvitsevat kaiken kokoiset koirat. Mutta pienelle kakskiloiselle se oma piha tarjoaa kyllä ihan mukavasti huojennusta välttämättömään lenkkimäärään (joka nyt muutenkin on vähäisempi kuin isommille kavereille). On se iloksi isommankin kanssa. Meillä esim. päivittäinen Dentastix on aina hakuleikki, jossa koira etsii pihaan piilotetun herkkunsa seuraten jälkeämme. Se on niin kivaa hänestä, ettei todellakaan tarvita ihmistä seuraksi. Iltapisut hoituu sitten tarvittaessa samalla.

Tässä minusta vähän sama kuin lasten kanssa. Eihän se, että oma piha on pienemmille kätevä ulkoilupaikka ja vähentää tarvetta käydä leikkipuistoissa, tarkoita tietenkään sitä, ettei lapsia tarvitse koskaan "ulkoiluttaa" muulla tavoin. Myös siten, ettei koirankaan kanssa mieti lopulta sitä, kuinka ankeaa lenkkeily on. Kuten ei lapsia hankittuaan harmittele sitä, että niiden kanssa pitää sääännöllisesti ulkoilla. Näin, vaikka joskus ei yhtään huvittaiskaan lähteä. Yleensä niin lapsen kuin koirankin into asiaan saa ulkoiluttajankin hyvälle mielelle. Vesilätäköstä tai lumisateesta innostuva lapsi / koira on aika aseistariisuva.

Havahduin justiinsa siihen, että aiemmin vähän pakkopullalta tuntuneet lumityöt eivät nykyään harmita, kun ne saa tehdä koira seuranaan. Jopa roskiksen vieminen on tapahtuma, kun koira tulee mukaan, samoin aamuisen lehden haku - myös sateella.

PS. Jotain aivan mitätöntä postimerkkikokoista terassia rivarin takana en edes kutsu pihaksi. Sehän on lähinnä parveke maan tasossa. Pikapissitykseen kyllä sekin käy.
(Viestiä on muokattu tiistaina, 03.02.2015 klo 08:13)

piiskahäntä

piiskahäntä
Viestimäärä: 745

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Tiistaina, 03.02.2015 klo 09:20  
+
0

suibe kirjoitti:


Mua tympii lenkeistä ihan kaikkein eniten illan viimeinen pissatus. Mä olen niin iltauninen, että kävisin iltalenkin mieluiten jo ennen kahdeksaa, mutta on mielestäni vähän kohtuutonta pitää koira ulkoiluttamatta kellon ympäri, jos ajatellaan, että aamulla kasin aikaan vasta pääsisi seuraavan kerran ulos. Etenkin pentuaikana vikat pissatukset illalla on ihan tuskaa,kun ne joutuu tekemään juuri ennen nukkumaanmenoa. Kesällä ei niin haittaa, mutta mun molemmat koirat on olleet ihan pahimmassa sisällepissimisiässä mukavasti siinä loka-marraskuun loskapaskapimeydessä :roll: Aamulenkinkin mieluiten tekisin vasta oman aamupalan jälkeen, ja aikuisen koiran kanssa se on ihan ok. Pennun takia me kuitenkin tällä hetkellä mennään aamupissalle heti kun sängystä nousen.



Tää vois niin olla mun kirjoittamani!!
En tiedä, kyllä siihen lenkkeilyyn/ulkoiluun kuitenkin jotenkin rutinoituu. Enemmän tosiaan niin, että sit jos on koirat jossain hoidossa niin tuntuu hölmöltä kun ei tarvikaan välttämättä lähteä ulos. Ja muutenkin koko lenkkeily ilman koiraa on tosi tylsää. Jotenkin se on voimaannuttavaa nähdä miten koira nauttii siitä liikkumisesta, oli keli mikä hyvänsä. Ja tosiaan, sehän riippuu koirasta saako se paljonkaan liikunnallisesti irti pelkästä pihalla hengailusta, vaikka olisi isokin piha. Jotkut touhuavat enemmän myös itsenäisesti, ja toisille pitää joka tapauksessa olla järjestämässä sitä tekemistä, jolloin se on aivan sama lähteekö lenkille vai ollaanko vain kotipihalla, koska se koiran aktivointi sitoo omistajan ajan joka tapauksessa.
"Sitä saa mitä vahvistaa."

Tutuli

Tutuli
Viestimäärä: 3982

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Tiistaina, 03.02.2015 klo 12:47  
+
0

Tutuli kirjoitti:

Eipä ne pikkukoiratkaan missään pihalla saa liikunnantarvettaan saa tyydytettyä ja piha on melkosen tylsä paikka koiran olla yksinään. Oma koira ei ainakaan viihdy yhtään yksin vanhempien pihalla ja jos sen kanssa siellä hengailee, niin ei se siellä juoksentele, ellei heittele palloa tai oo siskon koiraa juoksukaverina. Se ei edes tee tarpeitaan pihalle, joten ei sen kanssa pääsis lenkkeilystä laistamaan, vaikka oiski piha.



Ykskoiranen kirjoitti:

Tota...kuten kirjoitin (!), niin myös tarkoitin, että osittain lenkkeilyä voi korvata pihalla ololla. Eli juurikin siten. Että pikaisen pissatuksen voi hoitaa myös sinne menemällä. Varsinkin pentuaikaan helpottaa huomattavasti sisäsiisteysopettelun aikaan. Tietenkin asia riippuu myös koirasta - ja siitä mihin se totutetaan. Ei kai se mitenkään ihan pätemätön ajatus ole, että isomman koiran liikunnan tarve on inasen suurempi, joten pihan antimet riittää kehnommin.

Ennen kaikkea se oma piha helpottaa aikatauluissa. Kun sen ihan pahimman hädän voi joidella pihallakin, saa hiukan liikkumavaraa lenkkiaiakatauluunsa. Samoin voi joinain päivinä liikkua kerralla enemmän ja sitten välissä vain piipahtaa pihaan "vessaan". Eikä kai pihalle tarvii sitä koiraa yksin laittaa, vaan jos piha on, niin yleensä siellä on itsellekin puuhasteltavaa. Koira sitten ulkoilee siinä lumitöiden, haravoinnin tms. ohessa mukana. Sitä voi pihalla temputtaa ja kouluttaa, eikä aina tarvitse miettiä, minne uskaltaa mennä harjoittelemaan vapaanaoloa vaativia juttuja.

Eli siis - lenkkeilyä tarvitsevat kaiken kokoiset koirat. Mutta pienelle kakskiloiselle se oma piha tarjoaa kyllä ihan mukavasti huojennusta välttämättömään lenkkimäärään (joka nyt muutenkin on vähäisempi kuin isommille kavereille).



Okei, puhuitkin pikapissatuksista, sain vaan tästä vähän eri kuvan:

Pikkukoira omakotitalossa ulkoilee osittain vain pihalle päästämällä.

Mun mielestä yhdenkään koiran päivittäistä liikuntaa ei voi korvata pihalla hengailulla. Harvalla on kovin suurta pihaa, ja harva koira tykkää juosta yksinään pihalla. Mutta tietysti pihasta on iloa ja koiraa voi siellä aktivoida. Ja itekkin kirjotit, että ei kai sitä koiraa tarvii sinne pihalle yksinään laittaa. Ei tarvii ei, mutta jos puhutaan oman "lenkkeilytaakan" keventämisestä pihan avulla, niin ei se oikeen toimi, jos sinne pihalle joutuu koiran kanssa kuitenkin menemään. Jos mulla olis piha ja haluaisin sen avulla korvata vaikka tunnin lenkin, niin joutuisin seisomaan siellä Alissan kanssa ja heittelemään vaikka palloa saadakseni sen liikkeelle, mikä ei välttämättä ole kovin järkevää liikuntaa pidemmän päälle. Ja kuten kirjoitin, oma koirani ei suostu tekemään tarpeitaan pihalle, ei edes pissaa, ja tiedän tälläisiä koiria olevan enemmänkin. Kaikille se piha ei siis tarjoa helpotusta edes tarpeiden teossa.
Shetlanninlammaskoira Alissa 23.11.2008
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006

nolle

nolle
Viestimäärä: 874

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Tiistaina, 03.02.2015 klo 13:12  
+
0
Mun koirista Rolle on just sellanen pihassa jököttäjä, että ei kyllä yksin saisi mitään liikuntaa pihassa, eikä se siellä ulkona viihdykään jos mä en ole siellä. Raju taas on niin omatoiminen kaveri että sitä kun seurailee ikkunasta niin ei voi kun nauraa. Koko ajan kauhea touhotus päällä ja välillä on keppiä ja lumipalloa ja muita leluja suussa joita se itsekseen viskelee ja juoksee perässä, kaivaa lunta ja rallittaa :nauru: mulla ei siis ole omaa pihaa, vaan porukoiden luona on iso piha aidattuna, luulen että tuo on Rajullakin osittain uutuuden viehätystä kun ei joka päivä pääse tuolla tavalla itsekseen menemään. Ja käytetään me silti joka päivä koirat lenkilläkin vaikka pääsevätkin siellä pihaan :hymy:
spu-Raju s. 03/2014 entinen poliisiprojekti
spu-Roti s. 06/2016 poliisiprojekti

Muistoissa
xu-Rolle s. 10/2010 - 12/2015♥



Ykskoiranen

Ykskoiranen
Viestimäärä: 398

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Tiistaina, 03.02.2015 klo 16:15  
+
0

Tutuli kirjoitti:

Ja itekkin kirjotit, että ei kai sitä koiraa tarvii sinne pihalle yksinään laittaa. Ei tarvii ei, mutta jos puhutaan oman "lenkkeilytaakan" keventämisestä pihan avulla, niin ei se oikeen toimi, jos sinne pihalle joutuu koiran kanssa kuitenkin menemään.



Jos jonkun kokoinen ha yleensä on, niin ehkä siellä on halua ja syytäkin olla muutoinkin kjin vain koiran takia. Lumenluontia, haravointia yms. pihatöitä ainakin minulla on. Kesäisin tietenkin sitten ollaankin vain pihalla, eikä sisällä ollenkaan.

Jos mulla olis piha ja haluaisin sen avulla korvata vaikka tunnin lenkin,



Tekee siis sen tunnin lenkin, mutta ei sitä lyhyempää. Ainakin itse ehkä eniten väsyttää aamun ja illan lenkki, ei niinkään se päivän pitkä rupeama.

niin joutuisin seisomaan siellä Alissan kanssa ja heittelemään vaikka palloa saadakseni sen liikkeelle, mikä ei välttämättä ole kovin järkevää liikuntaa pidemmän päälle. Ja kuten kirjoitin, oma koirani ei suostu tekemään tarpeitaan pihalle, ei edes pissaa, ja tiedän tälläisiä koiria olevan enemmänkin. Kaikille se piha ei siis tarjoa helpotusta edes tarpeiden teossa.



Jos teillä ei ole omaa pihaa, niin eihän koira tietenkään sitten siihen ole pissipaikkanaan tottunut. Omassa pihassa koko kesäajan luuhaava koira luultavasti pissat oppii sinne tekemään. Tai kai tässäkin on yksilöllistä vaihtelua, mutta jos oma piha alusta saakka on vessakäytössäkin, niin eiköhän se suju.

nolle

nolle
Viestimäärä: 874

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Tiistaina, 03.02.2015 klo 16:59  
+
0
^Meillä on koululla ulkotarhat koirille käytössä, jossa koira saa olla koulupäivän ajan jos omistaja niin haluaa. Tarha ja piha on tietenkin eri asiat, mutta kyllä tuossa tarhakäytöksessäkin huomaa isoja eroja, miten toiset pissaa ja kakkailee ihan huoletta sinne, kun taas esim. omat ei tee tarpeitaan ollenkaan, lukuunottamatta Rollea joka saattaa merkata tarhan kulman sinne mennessään. Noin muuten ne juoksee aina heti tarpeilleen kun päästän ne tarhasta ja koskaan en oo kakkoja sieltä löytänyt.
spu-Raju s. 03/2014 entinen poliisiprojekti
spu-Roti s. 06/2016 poliisiprojekti

Muistoissa
xu-Rolle s. 10/2010 - 12/2015♥



Helmi12

Helmi12
Viestimäärä: 1591

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Tiistaina, 03.02.2015 klo 20:05  
+
0
Minulla on pieni aidattu takapiha (asun luhtitalon 1. kerroksessa) ja Elena ei ole koskaan pissannut sinne. Vaikka se oli vasta 4kk kun tähän muutin. Olin alussa sen kanssa parikin tuntia pihalla mutta ei. Kun sitten vein sen hihnassa etupihalle, pissasi heti ja kova hätä olikin. Helmi taas kyllä pissaa tuohon pihallekin, ei mitään ongelmaa. Myös meidän sekarotuinen koira (kun olin lapsi) oli niin “sisäsiisti” ettei koskaan tehnyt tarpeitaan isolle pihallemme. Ihan pikkupentuna kyllä, mutta aikuisena ei enää.

naukunen

naukunen
Viestimäärä: 5081

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Tiistaina, 03.02.2015 klo 20:16  
+
0
OT, mutta mun seropi ei myöskään tee tarpeitaan mun porukoiden eikä miehen asunnon tontille. On se sen verran helppo kuitenkin aamulla, että lähtee ulkorakennuksen taakse tai naapurissa olevalle joutomaatontille omin nokkineen ja tulee takaisin sitten kun lystää. Mutta ei meilläkään pysty koiria millään tavalla "ulkoiluttamaan" pihalle päästämällä, collie vaatii kokoajan multa liikettä ja seropi lähinnä töhöttää nenä maassa laiskasti hetken ja jää sitten istuskelemaan.
Rise to reset the world.

Zou

Zou
Viestimäärä: 17

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Keskiviikkona, 04.02.2015 klo 10:25  
+
0
Kiitos kaikille vastanneille! :-)

Itsellä ollut koirakuume enemmän ja vähemmän useita vuosia, nyt taas todella todella kova! Kuten sanoin, olen murehtija märehtijä ihminen, ja ehkä se suurin epäily koiran ottamisessa onkin se, miten ulkoilutuksiin tottuisin.. Olen niin aamu uninen että mitenköhän sitä aina pääsisi itsensä raahaaman ylös sieltä sängyn pohjalta.. U_U kuitenkin kuullut juuri sitä muiltakin, miten siihen tottuu kyllä, vaikka alussa olisikin pakkopullaa. Kuitenkin niin usein mietin, miten olisi ihana ulkoilla mutta piru vie sitä on niin vaikea lähteä yksin tuonne hoipertelemaan.

nolle

nolle
Viestimäärä: 874

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Keskiviikkona, 04.02.2015 klo 11:10  
+
0
^Minäkin oon tosi aamu-uninen, mutta ei se ainakaan meillä tuota ongelmia. Koirat nukkuu niin pitkään kun minäkin ja sitten kun herään niin lähetään heti ulos :wink:
spu-Raju s. 03/2014 entinen poliisiprojekti
spu-Roti s. 06/2016 poliisiprojekti

Muistoissa
xu-Rolle s. 10/2010 - 12/2015♥



innna

innna
Viestimäärä: 4768

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Keskiviikkona, 04.02.2015 klo 12:10  
+
0
Eipä sitä tosiaan tarvi aikaisin nousta kuin pennun kanssa ellei halua. Me ollaan heräilty tuossa puoli yksitoista ja kumpikin koira haluaa vielä jatkaa unia, eikä siis olla lähdetty vielä pihalle. Työpäivinä tietenkin joutuvat käymään ennen kuin minä lähden töihin. Mutta kannattaa se kuitenkin tajuta, että koiran ottaminen muuttaa elämää pysyvästi.
Pessi ja Ilo ja Aura <3
"The only real radicalism in our time will come as it always has — from people who insist on thinking for themselves and who reject party-mindedness." - Christopher Hitchens

Sufa

Sufa
Viestimäärä: 394

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Keskiviikkona, 04.02.2015 klo 12:48  
+
0
Mä toivoin, että koiran myötä heräisin aikaisemmin(tai ainakin helpommin), mutta pyh! Väinö tulee joka aamu kellon soidessa mun kainaloon nukkumaan, eikä yritäkään saada mua nousemaan. :nauru:

Zou

Zou
Viestimäärä: 17

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Keskiviikkona, 04.02.2015 klo 13:10  
+
0

innna kirjoitti:

Mutta kannattaa se kuitenkin tajuta, että koiran ottaminen muuttaa elämää pysyvästi.



Juu kyllä, uskon että tämän jo ymmärrän, ehkä siksi niin paljon märehdinkin :D

Lisään vielä kysymykseksi ehkä entistä "typerämmän" kysymyksen; kiintyykö pentuun/koiraan varmasti ja kuinka se teillä kävi?

naukunen

naukunen
Viestimäärä: 5081

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Keskiviikkona, 04.02.2015 klo 16:29  
+
0
^ Mä en kiintynyt mun ensimmäiseen koiraan välittömästi, mä nukuin huonosti ja mä olin itkuinen ja mä märehdin isolla ämmällä että vituiksi mänee ihan kaikki mikä nyt vaan voi mennä. Ekan kuukauden jälkeen alkoi helpottamaan kun pidätyskyky kehittyi ja yksinolot alkoi sujua. Sitten taas toinen kun tuli niin ei stressannut sitten yhtään, rotukin oli sopivampi ja meidän "henkilökemia" natsasi paremmin kuin vanhemman koiran kanssa joten pentu tuntui omalta ja supermahtavalta heti. Helppoon koiraan on toki helpompi varmaan kiintyä kuin hankalaan.

Nykyään en voisi kuvitellakaan elämää ilman, kyllä ne vie koko käden aika tehokkaasti kankeasta alusta huolimatta.
Rise to reset the world.

magik

magik
Viestimäärä: 3965

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Keskiviikkona, 04.02.2015 klo 17:18  
+
0
Mie kiinnyin pikkuhiljaa. Jotkut varmaan kiintyy heti =). Taino kyl vähän heti, mut suurempi kiintymys myöhemmin. Ei mullakaan ole kiire aamulla ulos,herään kyl yleensä suht aikasin mut ei tartte heti rynnätä ulos.Voin vaikka juoda teetä tai surffailla vähän netissä tms mitä milloinkin ennenkun ulos tarvii mennä.

muoks. Ja mulla on ollut 8-vuotiaasta asti koira. Tuskinpa enää haluan ilman koiraa elää? Olen niin tottunut tähän koiraelämään. (nyt olen siis 30v)
*2x serobi-uros ja narttu. Synt. 09/2012
*Kääpiövillakoira mix narttu. Synt. 05/2018
(Viestiä on muokattu keskiviikkona, 04.02.2015 klo 17:21)

Wallen

Wallen
Viestimäärä: 9188

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Keskiviikkona, 04.02.2015 klo 18:52  
+
0
Kurakeleillä lenkille ei millään huvittaisi lähteä ja niinä vuoden pimepimpinä aikoina kun lunta ei ole kerennyt sataa, mutta siihenkin tottuu onneksi. Ja enää en varmaan osaisi lenkkeillä ilman koiraa. Meillä on yleensä viikossa yksi päivä, kun ollaan ja löhöillään (eli mulla on pitkä päivä koulussa tai muuten tosi paljon kouluhommia), eikä ainakaan vielä ole Luka siitä juippiintunut. Ja monesti jos ollaan vaikka maanantaina käyty tosi pitkä lenkki (n. 10km), niin seuraavana päivänä otetaan vähän höllemmin.

Iltapissatus on ehkä kaikkein pahin ja avo yleensä hoitaa sen, kun myöhempään valvoo. Mutta meillä Luka pärjää hyvin kellon ympäri pissaamatta ja on rauhallinen aamullakin. Ja saattaa olla niinkin, että esimerkiksi viikonloppuina se vasta saattaa tunti meidän heräämisen jälkeen itse kömpiä makkarista unilta :nauru:
mittelspitz unique bachelor "luka" // 1.12.2012

maddy

maddy
Viestimäärä: 3542

VS: KYSY MITä VAIN MISTä VAIN! 22 - Keskiviikkona, 04.02.2015 klo 19:12  
+
0
Zoun kysymykset on musta aika osuvia. Eivät missään nimessä hölmöjä tai typeriä!

Mulla on kestänyt aikaa kiintyä lemmikkeihin. Alkuun ihmettelinkin, että missä vika kun olin hinkunut koiraa koko ikäni ja kun sellainen sitten oli, se ei ollutkaan "rakkautta ensisilmäyksellä". Muistan miettineenikin, että nyt jos tuon tilalle vaihdettaisiin toinen koiranpentu, en osaisi juuri tuota yksilöä kaivata tai surra. Sitten vuosi-pari myöhemmin jouduin melkein ajamaan tien sivuun, kun aloin miettiä, että joskus tulee eteen koirasta luopuminen ja itkuhan siinä tuli auton ratissa. :nauru:

Lenkkeilyyn tottuu, mutta on hetkiä, jolloin siitä ei todellakaan pidä tottumuksesta huolimatta. Kipeänä, hirveällä ilmalla jne. Ja mitä tulee omaan pihaan, niin erikoista kyllä, meilläkin koirat väsyttävää itsensä mökillä, mutta kotipihalla eivät. Ja kotipiha on paljon isompi kuin mökkipiha... Tosin eipä me mökkisaaresta lenkille tulla lähteneeksikään, joten hyvä vaan kun pihalla oleminen tuntuisi riittävän aktivoinniksi. Monella koiraihmisellä tuntuu olevan haaveissa oma talo ja piha vähän syrjempään, mutta mulle ainakin kävi niin, että kun lenkkeilymaastot on sellaiset että hihnaa ei tarvita ikinä ja suoraan kotipihassa pääsee metsään, pidemmän päälle ne samojen metsäautoteiden kulkemiset alkaa väsyttää talvella auraamattomien teiden umpihangista puhumattakaan. Kaupungissa pystyin valitsemaan, menenkö metsään vai kävelyteille ja lenkkivaihtoehtoja oli enemmän, kun joka pissatuslenkilläkin pystyi päättämään, käännynkö tuosta kadunkulmasta vai menisinkö sittenkin lähikaupan ohi tänään. Vaihtelu virkisti kummasti... Kymmenessä vuodessa maalla asumista en ole oikein tottunut noihin puuduttavan samanlaisiin lenkkimaastoihin. :eitietoo:

  Siirry sivulle: 1 2 3 ... 51
Hae viesteistä
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28166
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6324
Viestejä yhteensä545663
Uudet käyttäjät tänään1
Viestiketjuja aloitettu tänään1
Viestejä kirjoitettu tänään4
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265827
(Tilastot päivitetty viimeksi 20.04.2024 klo 16:30)