Koirat.com

Meidän anoppi on aina kauhean huolissaan siitä onko Maurilla nälkä, kun koira menee kerjäämään huomiota. Aina kyläillessä anopin ensimmäiset sanat moikkaamaan menneelle koiralle on "Voi voi voi, sinä se varmaan haluaisit jotain, kun tuolla tavalla tuijotat? Voi että! Oletko sä tosiaankin noin nälkäinen lässyn lässyn...". Onneksi anoppi sentään on tajunnut, ettei Maurille saa mitä tahansa jääkaapista antaa, kun koiralla on sen verran herkkä vatsa. Anopin huoli koiran hyvinvoinnista ratkesi sillä, että sillä on nykyään aina jemmassa "hammasharja", eli joku dentastick, jonka saa antaa Maurille.

Oman isäni sain lopettamaan pullan syöttämisen koiralle, kun sanoin että seuraavan kerran kun joudutaan ripuloivan koiran takia maksamaan eläinlääkäriin 60 euroa, niin laskun maksaa hän. Aikaisemmin porukoilla vierailuiden jälkeen koira on oksentanut tai ripuloinut lähes joka kerta. Tuon kommentin jälkeen ei ole tarvinnut enää vierailuiden jälkeen jännäillä mitä seuraavana yönä koira lattialle pukeltaa.

Meidän naapurissa asuu samanrotuinen koira kuin Mauri ja joka kerta meidät nähdessään tämä naapuri kehuu kuinka hyvässä kunnossa Mauri ja voivottelee samalla oman koiransa "lievää" ylipainoa. Ja samalla naureskelee kuinka koiralle tarjoillaan marinoituja broilerin fileitä yms. herkkua, kun "se niin tykkää niistä". Pelottavaa kuinka ihmisiltä katoaa suhteellisuudentaju, kun kyse on omasta lemmikistä. Ja vaikka itse ollaan tietoisia koiran ylipainosta ja sen aiheuttamista terveysvaikutuksista, niin asialle usein vain naureskellaan. Itse en nähnyt siinä ohjelman 90-kiloisessa vaivalloisesti liikkuvassa rottweiler-lyllerökasassa mitään söpöä ja naureskelemisen aihetta. Ja omistajat kirkkain silmin väittää "Ei me tolle olla mitään annettu. Ainakaan hirveen paljon. Tai ainakaan kauhein usein."

Ehkä mä vaan oon ihan tunteeton ja kauhea natsi, kun syödessäni käsken viereen ilmestyneen koiran omalle pedilleen toiselle puolelle huonetta. Lähinnä se kuolaava nappisilmä ärsyttää. Ruokailun jälkeen koira saakin sitten tulla imuroimaan lattialle tippuneet muruset, mutta vasta luvan kanssa. Tuon koiran elämä pyörii sen verran ruoan ympärillä, että niiden pienten ruoanmurusten toivossa tottelee hyvinkin kiltisti, kun käsky käy omalle pedille.

Tämä on vähän OT kun kyse on nyt yhdestä läskistä ja kahdesta laiheliinista, mutta..
Jankutin äidille monesti, että ne koirat on vietävä edes kerran päivässä lenkille, kun omakotitalo ja niin helppo vaan siihen pihalle päästää. Teini-ikäiset veljet ei viitsineet vaivautua edes rahasta viemään niitä. Äiti taas valitti olevansa liian kiireinen (ihan oikeesti kyllä yleensä pois kotoa klo 8-22 kun elämäntilanne muuttui vähän aikaa sitten). Minä aina välillä otin äidin koirat meille hoitoon, kun me asutaan kerrostalossa ja käydään se kolme kertaa/päivä lenkillä. Se vaan on vähän hankalaa kun omiakin on jo neljä..

Mutta sitten, kuin tilauksesta, yksi 15v tyttö kyseli, voisiko lenkittää äidin koiria. No todellakin! Mielellään äiti maksaa tytölle, jotta pääsevät nyt turret sielläkin kunnon lenkille kerran päivässä.

Ja joku voi siellä nyt vaatia, että pitäisi päästä useammin, mutta kyllä mun mielestä riittää pienelle, erittäin raskasrakenteiselle koiralle yksi kunnon lenkki päivässä. Ja pihalla saavat sitten keskenään riekkua tietysti lisäksi useasti päivässä. Ja tiedän, vähän on OT. Älkää murhatko.