Koirat.com

Me ollaan miehen kanssa ensimmäisen koiran hankintaa suunniteltu/haaveiltu jo kohta kaks vuotta. Koiran mukanaan tuomassa vastuussa ja sitoutumisessa ei meitä huoleta mikään, eli varmasti tulis saamaan kaiken mahdollisen huolenpidon ja hoidon sekä virikkeet ja harrastukset, mitä vaan voidaan keksiä.

Ainut ongelma, minkä takia koiranhankinta on edelleen vain siellä haaveilun asteella, on elämäntilanne. Ensin esteenä oli asumisasiat. Ei haluttu hankkia koiraa, minkäänlaista, kerrostaloon. (Joo, paljonhan ne ihmiset niitä siellä pitää, mutta ei haluttu riskeerata naapurisopua eikä myöskään koiran viihtyvyyttä.) Nyt ollaan sitte muuttamassa paritaloon, mistä löytyy se oma pihaki, ja aitauski olis valmiina. Asumispuoli kunnossa siis. Nyt ongelmana on kuitenki työasiat. Vaihdettiin vuoden alussa toisen palkkatyö yrittäjyyteen, jolloinka luonnollisesti työpäivät piteni, varsinki mulla, mutta myös miehellä sinne 12h--> päivässä. Kyllähän sitä jossain määrin tuosta päivän pituudesta aina voi tinkiä, että ollaan ihan laskeskeltu kello kourassa työtunteja, mutta silti, se 9h päivässä poissa kotoa joko yhteen menoon tai pätkittäin, on se välttämätön, minkä koira joutuis yksin viettämään, vaikka kuinka soviteltais aikatauluja jne.

Turhauttaa vaan niin paljo, ku koira on meille se suuri unelma, mutta ei kuitenkaa haluttas sitä ottaa, jos ei aivan parhaita kasvuoloja voida tarjota. Ja nää työkuviot tulee kuitenki samanlaisena jatkumaan ainaki sen 5v. eteenpäin.

Eli kysymys kuuluu, mitenkä paljo muilla joutuu koiruudet olemaan itsekseen? Ja saa ottaa kantaa tuohon meidän tilanteeseen, ihan rehellisiä mielipiteitä kiitos!:>

^ Silloin kun meille tuli pentu, meillä oli sattumalta viiden päivän loma koulusta. Heti tämän viiden päivän jälkeen pentu joutui olemaan sen 8,5 h yksin kotona, joka arkipäivä. Suurin osa suomalaisten työpäivistä työmatkoineen kestää tuon verran ja jos se koettaisiin suuren suureksi ongelmaksi niin tuskinpa kovin monella sitä koiraa olisi. En usko että koira siitä kärsii, kunhan se saa aktiviteetteja ja liikuntaa tarpeeksi ja sen tarpeista huolehditaan muutenkin.
Me olemma asuneet kerrostalossa nyt 2 vuotta koiran kanssa, enkä ole kokenut tässä asumismuodossa mitään ongelmaa. Ihan omasta viitseliäisyydestä se on kiinni, koira saa kuitenkin sen liikuntansa asunnon ulkopuolella. Ei sille itselleen ole sen suurempaa merkitystä asuuko se kerrostalossa vai rivitalossa (tietenkin lasken tästä nyt pois laumanvartijat yms.). Me viemme koiraa ulos 4-6 kertaa päivän aikana, emme itsekään ole sisällä viihtyviä tyyppejä.

Nyt muutamme kerrostalosta luhtitalon alakertaan, johon kuuluu oma piha. Tuo piha on enemmän meidän ihmisten mielihalujen takia, halutaan grillata yms. Toki se on koiran kannalta myös mukava, mutta en usko että tulen kuitenkaan koiran aamu-tai iltapissityksiä hoitamaan omalle pihalle.

Me mietimme ihan samoja juttuja kuin tekin ennen kuin hankimme koiran. Suurin osa, elleivät lähes kaikki, "ennakkoluulot" osoittautuvat kuitenkin vääriksi. Täytyy silti muistaa, että aikaa koira vie ja omia menoja joutuu ehkä suunnittelmaan hieman pidemmällä tähtäimellä kuin ennen.

^^ Mun rehellinen mielipide on ainakin se, että jos koira joutuu olemaan yksin = nukkumaan päivässä 9-12 tuntia sit siihen vielä yö n. 7 tuntia päälle, on se ihan liikaa. Vuorokaudessa on 24 tuntia ja jos koira viettää niistä 16- jopa 19 löhöten, niin öh.. Miksi se koira ylipäänsä pitää hankkia? Ensisijaisesti pitäis miettiä sopiiko minun elämäntyylini koiralle, eikä sopiiko koira minun elämäntyyliini.

Ihan kivasti mietitte tuon asumisasian, mutta mä kyllä väittäisin, että kerrostalossa asuva, runsaasti liikuntaa ja virikkeitä saava, hyvin vähän yksinoleva koira on onnellisempi kuin isossa omakotitalossa yksinään päivät pitkät löhöävä koira..

Rez kirjoitti:

Mun rehellinen mielipide on ainakin se, että jos koira joutuu olemaan yksin = nukkumaan päivässä 9-12 tuntia sit siihen vielä yö n. 7 tuntia päälle, on se ihan liikaa.

Etkö sinä sitten käy töissä? (Tai aio mennä töihin koirasi elinaikana?) Mä en taas ymmärrä, miksi koiralle pitäisi toimia viihdetoimistona. Töiden jälkeen ennen nukkumaanmenoa olevasta ajasta koiran kanssa lenkkeily ja oleminen toki lohmaisee ison osan ajasta, mutta en mä vapaapäivinänikään katso tarpeelliseksi koko ajan keksiä koirille aktiviteettiä. Meillä on koirien osalta siitä hyvä tilanne, että on tosi harvoin, kun ne joutuu oikeasti olemaan yksin tuntia-kahta pidempään, kun mies on päivisin kotosalla, mutta en mä siitä syyllisyyttä kokenut, kun molemmat oltiin päivät pois kotoa, että koirani jotenkin kärsisivät.

Rezille: Voi kuules, jos moni ajattelisi noin niin ei kovinkaan monella olisi koiraa. Itse en ole huomannut koirani kärsivän 8-9 h yksinoloista laisinkaan, kun tietää sen kun tulemme kotiin niin pääsee lenkille ja lenkiltä kotiin tultaessa menee omatoimisesti nukkumaan(jo siis paljon ennen kun me menemme nukkumaan).

Koiralle varataan aika kyllä siitä 24 tunnista ja se riittää varmasti monelle koiralle, toki rotu/yksilökohtaista tämäkin, että kuinka pitkä se aika on, mutta kuitenkin.

Tosin nyt olen äitiyslomalla mutta palaamassa kuitenkin töihin vielä tässä vuoden päästä ja taas koira "JOUTUU" olemaan kotona yksinään pidempiä aikoja ja JÄLLEEN koirani ei siitä mitenkään kärsi.

On tietysty hyvä jos pystyy koiralle tarjoamaan enemmän aikaa, mutta kuinka moni paljon kotona oleva, kuitenkaan käy sen koiran kanssa sen enempää ulkona kun ne jotka ovat töissä päivästä sen 9 h? Esim. minä käyn nyt kotona ollessani koiran kanssa tasan yhtä pitkiä lenkkejä kun ennen kotiin jäämistäni ja samanlailla käyn kerran viikossa treenaamassa. Ja hyvin tuo tuossa pärjäilee ja jää kotiinkin yksin ihan mielellään. Toki koiralle varmaan mielekkäämpää kun olen kotona, eikä sen tartte olla yksin, mutta olen huomannut, että aika paljon se nukkuu kotona ollessa vaikka minä olenkin kotona. Ja siis vaikka labbiksen omistankin niin se ei suinkaan ole mikään flegmaattinen rotunsa edustaja vaan energinen nuori koira ja silti sopeutunut oikein hyvin näihin muuttuneisiin elämäntilanteisiin.

maddy kirjoitti:

Meillä on koirien osalta siitä hyvä tilanne, että on tosi harvoin, kun ne joutuu oikeasti olemaan yksin tuntia-kahta pidempään, kun mies on päivisin kotosalla, mutta en mä siitä syyllisyyttä kokenut, kun molemmat oltiin päivät pois kotoa, että koirani jotenkin kärsisivät.

Meillä oli samoin, silloin kun olin vielä viime vuonna töissä. Koirat eivät olleet oikeastaan ikinä keskenään kun mies teki (ja tekee edelleen) normaalia päivätyötä iltapäivään ja itse tein mieluiten iltatöitä juurikin mm. koirien takia että niiden kanssa on aina joku kotona. Eihän mies niitä viihdyttänyt millään tavalla mutta päästi toki ulos aina kun hätä, antoi tarvittaessa ruuan jne. Toiveena on, että pääsen työpaikkaan jossa saan tehdä ainakin osaksi myös iltavuoroja koska se koirien eduksi. Ja itse poden huonoa omaatuntoa jos koirat olisivat 8 tuntia keskenään, vaikkakin se varmasti ihan normaalia lähes kaikilla. Mutta meidän koirat eivät ole joutuneet juurikaan tuollaisia päiviä keskenään viettämään, toki osaavat olla tarvittaessa. Voisin kuvitella että koirat meillä aika onnellisia kun minä olen aina kotona. Vaikka en niitä todellakaan koko aikaa aktivoi niin kuitenkin pystyn viettämään niiden kanssa aikaa rajattomasti. Onhan se koirillekkin sitten taas iso muutos kun saan töitä.

Lunatic kirjoitti:

mutta kuinka moni paljon kotona oleva, kuitenkaan käy sen koiran kanssa sen enempää ulkona kun ne jotka ovat töissä päivästä sen 9 h?

Minä.

Mullakin on ollut nyt yliopisto-opintojen takia paljon enemmän ns. "vapaa-aikaa", joten olen kotona paljon enemmän kuin ollessani amiksessa. Kuitenkin tuo aika, jonka olen kotona, minun on istuttava nenä kiinni kirjassa monta tuntia, oikeastaan se ihan sama 8 tuntia kuin jos kävisin töissä/jossakin muussa koulussa. Tämäkään ei koiraa häiritse, se nukkuu tai puuhailee omiaan. Syö luuta tms. Toki tilanne on nyt sikäli parempi, että voin käyttää koiran lenkillä ja ulkona milloin tahdon ja lukutauoilla puuhailla koiran kanssa sekä järjestää oman vapaa-aikani paremmin jos tarvitsee. On myös ollut luksusta päästä lenkille talvella valoisaan aikaan.

maddy kirjoitti:

Etkö sinä sitten käy töissä? (Tai aio mennä töihin koirasi elinaikana?) Mä en taas ymmärrä, miksi koiralle pitäisi toimia viihdetoimistona.

En, enkä tule käymään seuraavaan kuuteen vuoteen (paitsi ehkä viikonloppuisin). Opiskelemassa kyllä (toivottavasti), mutta se nyt on vähän vapaamuotoisempaa kuin yheksän tunnin työ. Tällä hetkellä koirat on yksin kolmena päivänä viikossa noin neljä tuntia kerrallaan. Mähän nimenomaan olen koirieni viihdetoimisto, kukas sitten? Varsinkin tuon nuorimmaisen kanssa on ihana treenailla, temppuilla ja tehdä pitkiä vaelluksia metsiin.

monna83 kirjoitti:

Lunatic kirjoitti:
mutta kuinka moni paljon kotona oleva, kuitenkaan käy sen koiran kanssa sen enempää ulkona kun ne jotka ovat töissä päivästä sen 9 h?

Minä.

Ja minä.

Lunatic kirjoitti:

tse en ole huomannut koirani kärsivän 8-9 h yksinoloista laisinkaan

En nyt väitä että koira kärsisi, mutta mistä sen tietää? Mä oon kamerasta nähnyt mitä noi yksinollessaan puuhaa ja sen verran voin sanoa ettei ne ainakaan nuku.

Mun henkilökohtainen kauhu on aina ollut just se 9 tunnin työpäivä, minkä jälkeen ei jaksa ku lyhistyä sohvalle ja koirat vaan.. On.

^ Kyllä mä ainakin 9h työpäivän jälkeen jaksan vielä lenkkeillä, treenata (haku, tottis, esineruutu jne.), leikkiä koirien kanssa, tehdä kotityöt, katsoa telkkaria ja muuta mitä nyt elämään kuuluu. Mä saan enemmän aikaiseksi kotona, ollessani töissä, kuin sillon, kun olen lomalla.

Eihän perheelliset ihmisetkään saa työpäivän jälkeen vain lysähtää sohvalle, vaan pitää jaksaa hoitaa lapsia, leikkiä niiden kanssa, ulkoilla, hoitaa kotia jne. Semmoista se elämä nyt yleensä vaan on.

Rez, ihan mielenkiinnosta, mitä ajattelit tehdä opintojen loppumisen jälkeen? Osa-aikatöitä, töitä kotona? Vai millä elätät itsesi niin, ettei koirien tarvitse olla täyspitkää työpäivää yksin kotona?

^^ Samoin. En ole muutenkaan paikoillani viihtyvää sorttia, tykkään mennä ja touhuta. Ei siihen ole koskaan vaikuttanut 8 h koulupäivä (amiksessa me tehtii ihan kunnon työpäiviä pajalla kuten työelämässäkin) enkä muista olleeni koskaan niin väsynyt, etten olisi saanut koiraa/kotia hoidettua. Aikaa on itseasiassa jäänyt ylikin kun tuon seurasessen kanssa ei kovin pitkiä treenailuja voi sen mielenkiinnon puutteen ja mukavuudenhalun takia tehdä. Nyt on tulossa ihan harrastuskoira täyttämään tämänkin vapaa-ajan lohkon.

muoks. väksyn lisäys

Hienoa, että pystytte olemaan koirienne kanssa ja teette niiden kanssa myös enemmän kun olette kotona. Mutta kyllä moni ihminen käy töissä ja on poissa 9 h ja silti heillä on koira, eikä se tähän mennessä ole minun käsittääkseni ollut eläinrääkkäystä/huonoa koiranomistamista.

Minä sitten olen varmasti "huono" koiranomistaja kun käyn töissä... tottumis/asenne kysymyksiä nämä on ja koira tottuu joko siihen, että on sen 9 h yksin ja pääsee sitten lenkille kun ilta koittaa TAI siihen, että omistaja on koko ajan kotona ja käy tunnin välein ulkona sen/niiden kanssa. Koira on aika sopeutuvainen eläin loppujen lopuksi ja aika paljon saisi käydä, että koira kärsisi yksin olosta. Ja meillä kyllä nykyään nukutaan kun yksin ollaan kotona.

Tietyti se rajoittaa meillä sitä(tai rajoitti kun minäkin olin töissä), että en kyllä mielellään enää duuni päivän jälkeen lähtenyt mihinkään mihin koira ei voi tulla mukaan, jos ei mieskään kotiin sitä olisi mennyt lenkittämään, sillä se olisi ollut jo mielestäni liikaa, että eka se 9 h yksin, 5 min pissatus ja taas koira yksin kotiin muutamaksi tunniksi... joku roti meillä kuitenkin tuon koiran pidossa on ja se tiedostettiin silloin kun sitä otettiin.

Ja meillä kyllä rankan duuni päivän jälkeen lähdettiin sinne lenkille, oli väsynyt tai ei, ei siinä vaan ole muita vaihtoehtoja.

Niin ja meillä perheessä vielä pieni vauva, joka vaatii myös osansa, mutta silti se koira hoidetaan tässä taloudessa... niin se elämä vaan menee koirallisen(ja nykyään perheellisen) arjessa.

Mä ainakin myönnän että joskus ei sen työpäivän jälkeen ne voimat riitä mihinkään ja silloin koirien kanssa vietetty aika on vähäisempää. Mutta ainakin nämä meidän sessut osaa asennoitua siihen että joku päivä otetaan löysemmin, ei ne silloin ole vaatimassakaan mitään suuren suurta aktivointia. Mä en silti koe olevani huono koiranomistaja, omien voimavarojen mukaanhan jokainen tekee nämä asiat ja ainakin mulle on tärkeää että annan sen 100% panokseni töissä ja sitten loput jaan sopivasti kotihommien ja koirien kesken. Yleensä niin että koirat saa enemmän huomiota niinä väsypäivinä kuin pölypallot tai pyykit.

Lomilla ja viikonloppuisin mäkin touhuan enemmän koirien kanssa ja käyn niiden kanssa useemmin ulkona yms, mutta se johtuu tietysti ihan siitä että silloin ne kulkevat mun mukana suurimman osan ajasta. Ja mä myös huomaan että viikonlopun jälkeen koira jää mielellään nukkumaan aamuisin kun lähden töihin.

Veikkaanpa että aika harvalla olisi tässä maassa koiria jos ne ei saisi olla yksin sitä 8-9 tuntia päivässä. Silloin kun olin töissä kodin ulkopuolella, koira oli monesti 9 tuntia yksin, 8 tunnin työvuoro plus puolen tunnin työmatka mennen tullen. Meillä ainakin koira nukkui lähestulkoon koko ajan, jokusen hetken pureskeli luuta (joskus videoitiin työpäivä). Jos itse olin aamuvuorossa ja mies iltavuorossa, koira oli todella vähän yksin mutta ne päivät/viikot oli musta äärimmäisen tylsiä kun ei miehen kanssa nähty ollenkaan. Mies nukkui kun aamulla lähdin ja oli jo lähtenyt kun tulin töistä, itse taas olin jo nukkumassa kun mies tuli kotiin. Mä en ikinä tahtoisi sellaista koiraa joka ei pärjää työpäivää yksin. Nyt olen äitiyslomalla, mutta sitä ennen tein perhepäivähoitajan töitä kotona. Koira ei ollut yksin, mutta en sille ehtinyt huomiota antaa kuitenkaan kun alle 1-vuotiaita pyöri nurkissa enimmillään kolme. Koira oli omissa oloissaan tai paimensi lapsia. Se on hyvä toki jos joku pystyy järjestämään taloudellisesti niin että voi aina olla koiran kanssa kotona, tai jos haluaa olla puolison kanssa vuorotellen kotona, mutta ei se että koira on työpäivän ajan yksin ole mikään este koiran ottamiselle eikä mitenkään minusta tee huonoa koiranomistajaa.

Alkuperäiseen kysymykseen vastauksena: ennen kuin otin koiran :D

Mulla ja miehelläni ei oo kummallakaan koskaan ollu omaa koiraa, ja vaikka kuinka oli kirjoja luettu ja valmistauduttu teoriatasolla, ja tavattu koiria ja juteltu kasvattajan kanssa, niin kyllä pennun tulon jälkeen on jokusen kerran tullu mietittyä että mitä tulikaan tehtyä. Välillä toivoisin että toi kakara vaan katoais jonnekin, tai että voisin kelata taaksepäin, tulla järkiini ajoissa ja jättää koirahaaveet sikseen. Mutta onhan siitä paljon iloakin, ja jonain päivänä siitä toivottavasti tulee aikuinen koira joka on sisäsiisti, osaa käyttäytyä eikä herätä mua aamuisin ennen kuutta.

Mutta niin.. halusin vaan kertoa näiden "en ole katunut päivääkään"-hehkutusten jälkeen, että muunkinlaiset tunteet on mahdollisia ;)

Siis wtf

Normaalit tasapainoisesti elävät koirat kyllä pystyy ihan rauhallisesti olemaan ne tunnit kun ihmiset on töissä. Ja meillä kyllä nukkuu koirat öisin, joten yöaikaa ei mitenkään voi lukea yksinoloon. Miten sitä voi ees verrata siihen?

On se tietenkin aikamoinen ero jollain aktiivisemmalla rodulla ja normaaliaktiivisella.
Mutta eiköhän ne sellaisen rodun omistajat itsekin sen tiedä ja mun puolesta saa lenkittää koiriaan vaikka viisi tuntia putkeen ja olla kaikki päivät kotona.
Ja kai sellaset koirat nyt jotenkin kärsii, jotka on saanut ensin lenkkiä ja huomiota ihan olan takaa ja sitten jätetään kun nallit kalliolle kotiin moneksi tunniksi.
Eikös joku sellainenkin juttu ollut kuin eroahdistus.

Voisko tähän otsikon alle mennä tällainen toisen koiran pohdinta kanssa? Vaikka onhan tuossa OT:ta minun johdollanikin tullut jo muutama viesti...

Eli itse haluaisin kovasti toisen koiran(varmaan halunnut jo pari vuotta). Nykyinen on siis vähän päälle neljä vee ja meille syntyi juuri lapsi, joka on siis kohta 5 kk. Vielä ei siis ehkä ole juuri SE hetki ottaa tähän vielä pentua pyörimään, mutta olen vaan pohtinut ja pohtinut, että milloinkas sitten... Odottaako, että tämä lapsi tästä kasvaa ja hankkia koira vasta kun hän on isompi? Mutta mitäs sitten jos toista lasta ruvetaankin tekemään... odottaako sitten, että sekin lapsi on jo isompi... ääh!

Pitäisi juuri miettiä riittääkö aika kahden koiran treenaamiseen vielä perhe-elämän jatkoksi... Pitäisikö nyt vaan keskittyä nykyiseen koiraan ja ottaa toinen vasta sitten kun nykyinen jää "eläkkeelle" agilitystä(ykkös harrastuksestamme)? Hö, vaikeeta on!

Mulla oli aikoinaan myös noita koira-lapsi-toinen koira-pohdintoja. Ensimmäinen koira otettiin silloin kun jo odotin, se kotiutui meille kun olin muistaakseni kolmannella kuulla raskaana.. Eli Ninja oli jotakuinkin puolivuotias, kun tyttö syntyi. Uusi pentu tassutteli meille, kun lapsi oli vuoden ikäinen.
Nythän tuo tyttönen on jo kolmevuotias ja kulkee mielellään lenkeillä mukana. Treenien ajaksi se on vietävä isovanhemmille hoitoon, mutta ne on kyllä oikein tyytyväisiä siitä, että tyttö siellä kyläilee.

Niin juu, Ninjan kanssahan ei tuloshakuisesti harrasteta mitään 3/3 etupään takia, mutta harrastellaan uitenkin. Bean kanssa sitten harrastetaan ihan tuloshakuisesti useampaakin lajia ja se kyllä syö aikaa.

Mie mietin pari vuotta oman koiran ottoa. Kotikotiin en saanu lupaa ottaa koiraa. Olin siis 21v kun eka oma koira tuli, tosin hieman yllättäen. Ei oltu varauduttu yhtään mitenkää. Mukaan saatiin vaan panta ja hihna. Koirakin lähti kaikkea muuta kuin "oikeaoppisesti" matkaan Puolisen tuntia tutustuttiin ja koira kyytiin. Ja paras koira siitä sit tulikin!

Nykyiset on sit tullu harkiten ja parin vuoden välein.

Meidän perheellä on ollut eläimiä oikeastaan koko mun elämän ajan, joten mulle on ollut lähes itsestäänselvyys hankkia itsellekin jonkinlainen karvalapsi. Aluksi piti tulla kissa, mutta miehen mielestä kissat on tyhmiä. Mies harrastaa metsästystä ja sanoi, että haluaa itelleen metsästyskaverin, joten päädyttiin sitten (metsästys)koiraan. Koirakuume jylläsi vahvana, mutta meidän silloiseen kämppään ei saanut ottaa elukoita. Kun sitten lopulta saatiin varmistettua oma asunto (jossa tietenkin lemmikit sallittu), niin pentu kotiutui kaksi viikkoa meidän muuton jälkeen. Mitäpä sitä aikailemaan, kun koiran hankkiminen olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin (oli siihen oikeasti muitakin syitä). Muutama kuukausi ennen koiran tuloa lueskeltiin kaiken maailman koirakirjat läpi ja koiran kotiutuessa toivottiin vaan parasta.

Onhan koira suuri vastuu ja siihen pitää olla valmis, että sitä saattaa "joutua" katselemaan sen 15 vuotta. Meilläkin oli miehen kanssa opiskelut vielä hieman vaiheessa, mutta taloudellinen tilanne kuitenkin oli sen verran hyvä, että ei tarvinnut sen puolesta pelätä, ettei koiran ylläpitoon olisi varaa.

Enemmän mä olen nyt kun toista koiraa ollaan hankkimassa, niin paniikissa siitä, että ollaanko valmiita siihen, mitä kaksi koiraa tarvitsee. Ja mitä jos ne ei tulekaan toimeen? Mitä jos tapahtuu asia X ja sitten kaikki menee päin peetä, yms?