Ohjeet ja säännöt
Takaisin
AIKUISTEN PALSTA - Tiistaina, 27.04.2010 klo 12:41

Milloin tunsit olevasi valmis ottamaan koiran?

Siirry sivulle: 1 ... 3 4 5 6

saije

saije
Viestimäärä: 4425

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 01.03.2011 klo 09:44  
+
0

neruda kirjoitti:

Ai kamala mitä täältä ketjusta sai lukea. Onko koira todella tärkeämpi kuin parisuhde? Siis jos koiraa ei voi pitää yhtään yksin, vaan toinen käy päivätöissä ja toinen iltatöissä. Onko siinä enää parisuhdetta ollenkaan? Mua jotenkin tökkäs tuo niin kamalasti, että huh, koska tuo kuulostaa sitten taas siltä, että suhde on hoitovastuun jakamista eikä mitään muuta. Kuinkas ne yhteiset romanttiset hetket vietetään jos koiraa ei voi jättää yksin? Ja jos sitä ollaan aina eri aikaan töissä, niin kyllähän sitä siitä toisesta vieraantuu? Vai? En mä vain uhraisi parisuhdettani sen vuoksi, että koiran olisi "parempi" olla. Tai no, parempi ja parempi. Jotkut koirat eivät esimerkiksi nuku kunnolla kuin vain yksinollessaan, koska kun isännät on kotona, täytyy taloa vahtia. Yksinollessaan voi sitten rentoutua ja nukkua taju kankaalla. Voiko olla koiralle hyväksikään se, ettei se ole koskaan yksin? Vai? Mietinköhän mä nyt jotenkin nurinkurisesti. Tietty sitten jos koiralla on oma rauhoittumispaikka niin asia lienee eri. Silti.

Mä kyllä ajattelen että koiran kun koiran tulee kestää se n. 8-9h yksinolo kun sille tarjotaan muutoin riittävästi aktiviteettia. Juuri sitä varten niitä aktivointileluja sun muita on, että koira voi niillä puuhailla yksinollessaan, ei siihen kaivata omistajaa seuraamaan viereen ja ihastelemaan miten hienosti se rekku nyt saa sen namin sieltä pallosta. yli 10h yksinolot alkaa mun mielestä olemaan sitten jo todella liikaa, kukaan ihminenkään jaksa hätäänsä pidättää sitä kahtatoista tuntia. Jos töitä on liikaa, ja tekee 12h työpäivää niin, että koira joutuu olemaan yksin kotona, kannattaa mun mielestä haudata se haukkuhaave siksi aikaa että työolot on normalisoituneet ja inhimillistyneet. Eikä koiraa voi sen tähden ottaa, että olisi joku joka odottaa sitä kun tulet kotiin.



Tämä oli kyllä just kirjoitettu suoraan minun päästä! :)
Valkoinen ruotsinhirvikoira "Nimue" Syntynyt 26/3/11 ♀
Valkoinenpaimenkoira "Nila" Syntynyt 14/12/12 ♀
Valkoinenpaimenkoira "Loru" Syntynyt 13/9/15 ♀
Karjalankarhukoira "Lyyra" Syntynyt 15/6/17 ♀

Sakuliina

Sakuliina
Viestimäärä: 20

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 01.03.2011 klo 10:14  
+
0
Otsikon kysymykseen vastaus on minulla että olen pienestä tytöstä saakka halunnut koiraa mutta en ole sitä saanut. Ulkoilutin naapureitten koiria ja hoitelin niitä se oli ihanaa! Sitten 23 vuotiaana lueskelin apulan ilmoituksia ja siitä se ajatus sitten lähti. Miehen kanssa listattiin miinukset ja plussat eli siis suomeksi tulot ja menot ja mietittiin tulevaisuutta ja sitä että JOS ero tulee niin mitä sitten ym asiat käytiin läpi. Sitten silmiin sattui pentu ilmoitus ja siinä se sitten oli meille oli saapumassa pentunen kotiin! Harmi vain ettei yhteiselo ensimmäisen ja rakkaan koiran kanssa kestänyt kovin kauaan (oli 8kk kun jouduttiin päästämään kivuttomille saarille) mutta sydämmessä on aina ja tällä hetkellä meillä on koira elämässä mukana ja nyt tuntuu siltä etten voi elää ilman koiraa <3
Saksanpaimenkoira Rico RIP<3
Saksanpaimenkoira Beni

Minski

Minski
Viestimäärä: 60

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 01.03.2011 klo 11:02  
+
0
Tiesin n. 4-5 vuotta sitten yksin muuttaessani, että tulen koiria elämäni varrella omistamaan varmaan aina. Silloin en vielä seurustellut ja ajattelin, että koiran hankinta voi vuoden jos toisenkin odottaa sitä, että toivottavasti yhtä koirarakkaan kumppanin löytäisin jne jne. Noh, mies löytyi ja mikä parasta, ihan taattu koiraihminen heti alkuunsa. Siinä suhteen vakiintuessa oikein kunnolla koiran ottaminen tuli yhä vain ajankohtaisemmaksi. Kahlasimme läpi rotuja, mitä sitäkin helpotti se, että toiveemme tulevalta koiralta olivat oikeastaan ihan ulkonäköä (ei oleellisin) myöten samat. Molemmat olimme opiskelijoita (mitä minä olen yhä vielä pari kk :D) ja sen vuoksi arvellutti rahallinen puoli. Näine hyvineen kului sen n. pari vuotta, kun erääseen pentueeseen törmäsimme ja loppu onkin sitten tiedossa. Toisin sanoen, ei sitä lopulta missään vaiheessa kirkastunut mikään lamppu pään päällä ilmoittaen; "Hei, tänään olen valmis! :aurinko:" Monien pähkäilyjen ja sattumusten summa, eikä tämän valmiimmaksi olisi tullutkaan. :)
saksanpaimenkoira x suomenajokoira Simo s. 27.02.2010.
(Viestiä on muokattu tiistaina, 01.03.2011 klo 11:03)

Piimäenkeli

Piimäenkeli
Viestimäärä: 859

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 01.03.2011 klo 11:36  
+
0
Mä en ole ikinä varmaan edes ajatellut, ettenkö olisi valmis koska vaan kantamaan vastuuta eläimestä.:mietiskel: Jos joku eläin on eksynyt nurkkiin pyörimään, sitten se elämä mitoitetaan niin, että eläin tulee hoidettua ja elätettyä. Ensimmäistä koiraa varatessa elämäntilanne oli enemmän kuin kaaosmainen. Olin pentua varatessa asunnoton ja silloinen työpaikkakin oli määräaikainen, uudesta ei mitään tietoa, eikä muutenkaan tietoa siitä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Toinen koira oli jo asettunut taloksi, ennen kuin edes harkitsin niinkin typerää ideaa kuin ison kodinvaihtajan ottaminen.

Kuulostaa monen mielestä varmaan tosi vastuuttomalta, mutta molemmat otukset on silti tullut hoidettua ihan hyvin ja elämää on sitten järkätty sitä mukaan millä kokoonpanolla on menty. Sen verran voin luottaa omaan tukiverkostoon, ettei varmasti tarvitse eläinten kanssa tai ilman kadulla asua tai nälkää nähdä. Muu on sitten kompromissien tekemistä ja asioiden arvottamista.
Voi joutua itkemään vähän, jos on antanut kesyttää itsensä.

hupellus

hupellus
Viestimäärä: 228

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 01.03.2011 klo 12:00  
+
0
Minä oon kans aina pitäny itsestäänselvänä että pystyn huolehtimaan koirasta. Nyt on alkanu tulla sellanen olo että haluaisin kymmenen oman koiran mukanaan tuoman kokemuksen ennen kuin kokisin olevani valmis ottamaan koiran. Mutta niinhän se menee että kokemattomana on lähdettävä kokemuksia hakemaan. Ja siksi koen nytkin olevani täysin aloittelijana valmis. Sen tiedän että oon paljon valmiimpi kuin pojun tullessa. Toivottavasti myös seuraavan koiran jälkeen himpun viisaampi.

Nyt kun oon katsellut uutta tulokasta niin vähän pelottaa miten jotkut kasvattajat on niin itsevarmoja. En usko hetkeekään että koskaan voi tietää kaikkea tai että kaikki mikä on nyt faktaa, ois sitä vielä 10 vuoden päästä.

NataliaNala

NataliaNala
Viestimäärä: 283

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 01.03.2011 klo 13:00  
+
0
Mulla on erittäin huono itsetunto ja siksi kestikin sellainen kahdeksan vuotta ennen kuin vihdoin päätin uskaltaa ottaa sen ensimmäisen ikioman koiran (perheessämme siis oli ja on edelleen pappakoiruus, jonka hoidosta olen ollut vastuussa tosi paljon jo kovin nuorenakin. Ei siten että multa olisi sitä vaadittu, vaan koska minä itse halusin ja vaadin niin.).
Jotenkin sitä edelleen uskon että oon tosi huono koiranomistaja, vaikka mun elämän ykkösasia on tällä hetkellä Nala. Kaikki muu menee typyn jälkeen... (pitäisi huolehtia itsestäänkin edes puoliksi niin hyvin kuin yritän huolehtia Nalasta. En edes tuota pysty kirjoittamaan ilman sanaa yritän :nolo:)
Mulle työharjoittelu koirahoitolassa oli ponnahduslauta sille että päätin nyt olevan vihdoinkin uuden koiran aika. Ja en ole kyllä katunut, en vaikka otin rescuen, jolla oli omat ongelmansa, mutta todella helpolla pääsin kun monilla muilla rescueilla on paljon pahempia traumoja ja käytöshäiriöitä kuin mitä Nalalla on ikinä ollut.
Puhutaan ihmisen "eläimellisestä" julmuudesta. Mutta se on hirvittävän väärin ja loukkaavaa eläimiä kohtaan: eläin ei ikänä pysty olemaan yhtä julma kuin ihminen, yhtä taiturimaisesti, yhtä taiteellisesti julma.
Karamazovin veljekset

Alerte

Alerte
Viestimäärä: 3393

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 01.03.2011 klo 16:56  
+
0
Mä sain ensimmäisen koiran kymmenvuotiaana. Se ei ollut erityisesti mikään perhehankinta, vanhemmilla eivät koirat kiinnostaneet, joten kasvatin sen pääosin itse. Ja se näkyi, ei mitenkään positiivisessa mielessä. Vasta koiran vanhemmalla iällä osasin oikeasti kouluttaa sitä ja sainkin siitä sitten irti ihan mielettömiä asioita. Todella typerä, mutta kasvattava kokemus. Olin haaveillut koirasta koko ikäni, enkä lapsena luonnollisesti osannut ajatella mitään vastuukysymyksiä.

Toista oli sitten toisen koiran hankinta. Rotuja aloin miettimään tosissani jo paria vuotta aikaisemmin, ja itse rodun päätin noin vuotta ennen kuin varsinainen koira tuli. Se oli hidas, mutta kannattava prosessi. Asuin ensin muutaman kuukauden kaupunkiasunnossa tämän vanhemman koiran kanssa, minkä kautta pystyi sitten hyvin heijastelemaan, mitä toinen mokoma saattaisi tuoda tullessaan. Listasin myös huolellisesti vanhemman koirani hyviä ja huonoja ominaisuuksia ja niiden kautta yritin löytää kultaisen keskitien, jotta löytäisin mieluisanlaisen koiran. Siinä vaiheessa kun pennun tulo alkoi olemaan käsillä, aloin kuitenkin kovasti hermoilemaan, koska vanhalla koiralla oli ikää jo 8 vuotta, ja minulla heräsi kovastikin kyseenalaistuksia itseäni kohtaan, osaanko tehdä tulevasta koirasta kunnon kansalaisen. Valitsemani rotu oli huomattavasti haastavampi ja vielä kasvattajan kommentit pentueen lujapäisimmästä riiviöstä huolettivat. Puhuin kuitenkin kasvattajan kanssa paljon näistä asioista, omista koulutustekniikoistani ja muusta, jolloin hän saattoi vakuutta minulle, että tulen pärjäämään koiran kanssa. Sellaista myönteistä vahvistusta tarvitsinkin. Se on tuonut uskoa vähän vaikeampiinkin hetkiin.

No, koira siis tuli, ja vieläpä erittäin kiireelliseen elämänvaiheeseen, näin jälkeenpäin ajateltuna liian kiireelliseen - puolen vuoden jälkeen olin kertakaikkiaan aivan poikki. Mutta siitä se sitten lähti rullaamaan. Jotenkin aloin ajattelemaan, että kenties koskaan ei ole aivan täydellistä hetkeä ottaa koiraa. Elämä on kuitenkin sellaista, että kaikkea voi sattua, ja useimmiten ihan inhimillistäkin. Komppailen kuitenkin edellä keskusteltua, että koiralle pitää löytää aikaa, mutta koiran pitää viettää myös omaa aikaansa. Vaikka se hankintaan elämänkumppaniksi, ei se tarkoita, että aivan kaikki pitää tehdä koiran ehdoilla, hylätä muut asiat elämässä elääkseen pelkästään koiralle. Kun kaikesta huolimatta koira on vain koira.
uudelleenbrittiläistynyt mudisti/corgisti

Suden Sade

Pikipaimenia

Pikipaimenia
Viestimäärä: 1713

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 01.03.2011 klo 18:21  
+
0

Bubunen kirjoitti:

Lopullisen päätöksen tein kun eräs ystäväni sanoi, että koira on vähän niinkuin lapsi: oikea aika sille on aina ja ei koskaan. Täytyy vain itse tehdä päätös parhaan tietonsa avulla, sillä kukapa meistä voisi rehellisesti väittää tietävänsä tarkkaan missä on ja mitä tekee 10 vuoden päästä. Se on kuitenkin tosiasia että elämäntilanteet muuttuvat. Jos siis odottaa aina vain sitä "parempaa" hetkeä, saattaa joutua odottamaan ikuisesti.



Kaivoin tämän tuolta alkupäästä kun katsoin olenko jo vastannut tuohon otsikon kysymykseen.

Mulla on myös ollut lapsuudesta asti oma koira haaveena ja sitä ootellessa hoitelin jyrsijöitä ja poneja/hevosia talleilla sekä tietenkin kavereiden tai perhetuttujen koiria. Muutin kaupunkiyksiöön ja olin pitkään sitä mieltä ettei sellaiseen voi koiraa ottaa, ja jatkoinkin jyrsijöiden parissa vielä pari vuotta kunnes sitten kertakaikkiaan oli aika koiran tulla. Oppi ainakin nopeasti sisäsiistiksi kun ruokakuppi oli aina lähistöllä niin eihän silloin sopinut paikkoja liata kun uloskin oli mahdollisuus päästä (juu, 5krs tosin mutta sentään hissi).

Koiran ollessa reilun 3v. muutettiin kehyskuntaan ja nyt on edessä kevät ja toivottavasti toinen koira huhtikuun lopulla kotiutumassa. Sinkkuna elelen ja rahatkin on tiukalla asuntolainan kanssa, mutta tämä "pikkusiskohanke" on elänyt vahvasti jo reilut 3 vuotta ja viime vuonna jo katselin pentuja muttei sieltä vielä silloin tullut sopivaa. Niinpä olen päättänyt uskaltaa ja onneksi työyhteisökin on koiramyönteinen, sekin helpottaa, koska pentu sattuu tulemaan juuri sesongin korvilla, eikä minulla ole mahdollisuutta tai haluakaan pitää sitä kuukauden kesälomaa pentua varten, vaan luulen tällä kertaa pärjääväni vähemmälläkin vapaalla.

Varmasti tässä ehtii jopa katumaan tehtyjä päätöksiä muutamankin kerran ja jopa pennun (toivottavasti)kotiuduttua, mutta niinpä allekirjoitan täysin tuon bubusen tekstin jota yllä lainasin.
Schipperket Minka s.2005 Kiri s. 2011

Ihminen on ihmiselle apina

magik

magik
Viestimäärä: 3965

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 01.03.2011 klo 19:05  
+
0
En ole valmis vaikka mulla on kaksi koiraa mutta en vissiin voi elää ilman koiraa kun 8-vuotiaasta muksusta asti ollut koira.
*2x serobi-uros ja narttu. Synt. 09/2012
*Kääpiövillakoira mix narttu. Synt. 05/2018

banaani

banaani
Viestimäärä: 2252

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Keskiviikkona, 02.03.2011 klo 00:03  
+
0
Itse olen elämäni varrella elänyt perheessäni kahden koiran kanssa ennen tätä nykyistä omaa koiraa. Kun molemmista aika jätti jo vuosia sitten, jäi kytemään haave omasta koirasta. Viime syksynä kun oli enemmän aikaa päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Itselläni ei ollut mitään ''hetkeä'' jolloin olisin tajunnut olevani valmis. Ajatus kyti mielessäni ja saavutti pisteen, jolloin uskalsin toimia.

Kovasti haluttaisi toinenkin koira ja rotukin jo tiedossa, mutta se joutuu nyt odottamaan vuosien päähän (opinnot päätöksessä ym).
papillonmix Veeti 9/10
islanninlammaskoira Eikar 5/12
blogi

volkodav

volkodav
Viestimäärä: 974

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Keskiviikkona, 02.03.2011 klo 08:10  
+
0
Minulle, tai kenellekään perheestäni ei ole tullut sellaista valaistusta milloin olen/ olemme valmiita koiran hankkimiseen. Minulla on aina, ihan vauvaikäisestä lähtien, ollut koira. Lapsuudenkodissakin oli ihan käytäntönä, että kun koirasta aika jätti, otettiin uusi. Vähän sama tyyli on jatkunut myös omassa elämässäni.

TwoBeans

TwoBeans
Viestimäärä: 1258

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Lauantaina, 05.03.2011 klo 23:02  
+
0
Meille tuli perheeseen tuo Eetu-sheltti kun olin 8-vuotias. Tarina meni niin, että olen natiaisesta asti tullut paremmin toimeen eläinten kuin ihmisten kanssa, ja manguin ja manguin koiraa, kunnes äiti siirryttyään 3-vuorotyöstä päivätyöhön vihdoin suostui, ja tietysti silloin hoiti taustatiedon etsimisen ynnä muut, ja rodun valinnan. Mulle olisi silloin kelvannut mikä tahansa millä on 4 jalkaa ja häntä.

Eläimet ja erityisesti juuri koirat ovat muillakin tavoilla olleet aina tärkeässä osassa elämääni niin lapsuudessa kuin nuoruudessakin, ja jotenkin itsestäänselvää on aina ollut, että kun Eetusta aika jättää, hankin toisen koiran. Mutta kas, kun se päivä koitti, että jouduin rakkaasta shelttipapasta luopumaan, en pystynytkään edes ajattelemaan toista koiraa hihnani päässä. Plus asuin siihen aikaan kerrostaloyksiössä vuokralla, opiskelin ja tein kaikki illat ja viikonloput töitä. Pari vuotta Eetun kuoleman jälkeen alkoi ajatus koirasta heräillä, ja aloin etsiskellä sopivaa rotua vai vihkaa.

Jotenkin mua on aina kummastuttanut se, miten ihmiset koiranhankinta-ajatuksiin suhtautuu. "Mut siitähän on ihan hirvee vaiva" "Ethän sä sitten voi koskaan lähteä mihinkään" "Ymmärätkö sä miten paljon se kahlitsee sun menoja, ja sitten kun se kuolee niin tulee suru" (öö-mitä menoja...) "Mitä sä nyt semmosta riesakses oot ottamassa"... Aina kaikki näkee koiran vaan ylimääräsenä vaivana ja riippakivenä, ja toitottaa miten siihen menee rahaa ja aikaa jne... Hemmetti, mä ainakin töksäytän seuraavalle joka ilmoittaa olevansa paksuna, että "Mitä sä nyt semmosta, lapsistahan on ihan hirveesti vaivaa, kauhea riesa kun tarvii aina miettiä mihin sen saa hoitoon, ja nehän syökin kauheen paljon ja tarvii leluja ja mopoautoja ja rippilahjoja..." :twisted: Ja mulla sitten taas ei ole mitään tarvetta tai halua hankkia lapsia. Ja siihenkin kaikki on hokeneet, että kyllä se mieli muuttuu, mutta eipä vaan vielä ainakaan ole. Näkemys vaan vahvistunut, että mä en äidiksi koskaan halua. Vaikka saahan sitä kelkkansa kääntää joskus jos siltä tuntuu...

Mä otin koiran siksi, että koen, että mun elämääni vaan kuuluu eläimet ja lemmikit. Koira on ihana kumppani ja kaveri, tykkään lenkkeillä, ja koiran koulutus ja sen kanssa harrastaminen kiinnostaa. Elämä tuntuis jotenkin oudos vajaalta ilman koiraa. Kaikkein mieluitenhan mä eläisin jossain korvessa maatilalla elukkalaumani kanssa, mulla olis koiria, kissoja, muutama kana, lammas ja hevonen, ja elelisin lottovoittorahoilla siellä kaiket päivät. Tarvittas vaan nyt se lottovoitto, ja semmonen 7 millin luokkaa ainakin kiitos. Siihen asti täytyy vaan käydä duunissa leipänsä ja Lunan nappuloiden eteen.

Ja mitä tuohon työ- ym keskusteluun tulee, kyllä mä olen sanonut pomolle, etten tee iltaa koiran takia. Ja sen takia menetin tunteja, ja rahaa. Ei voi mitään. Nykyisessäkin työpaikassa ilmoitin, että iltatöitä en aio tehdä, koska meillä mies tekee kympistä kuuteen tai kahdelsaan-vuoroa. Ja vaikkei se Lunan kanssa mitään teekään, pääseepä ainakin pissalle eikä tarvi olla tuolla pienessä kodinhoitohuoneessa niin pitkään. Ja oma vapaa-aika nykyään kuluu koiran kanssa touhutessa hyvin pitkälti, ja kyllä, on ne menemiset rajoittuneet. Ei tule enää juurikaan käytyä keikoilla, kyläilemässä (jos ei voi Lunaa ottaa mukaan), reissussa, shoppailemassa... Mutta eipä tuo paljon haittaa. Kukin viettää sitä vapaa-aikaansa miten haluaa. Ainoa, mikä vähän harmittaa, on saliharrastuksen kärsiminen. Ennen treenasin 4-5 x viikossa, nykyään ehkä 2. Ei vaan ehdi. Mutta elämä on valintoja. Ja niin kauan kun päivästään on toimeentulonsa vuoksi uhrattava se 8 tuntia työntekoon ja 8 tuntia nukuttava, jäljelle jäävä aika on niin lyhyt, ettei kaikkea voi saada.
- beauceron uros Laku 2/2013
- valkoinen paimenkoira Luna 6/2010
- shetlanninlammaskoira Eetu 2/1993 - 1/2007

minchi

minchi
Viestimäärä: 74

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Sunnuntaina, 06.03.2011 klo 10:20  
+
0
Minä sain ensimmäisen koirani (kääpiömäyräkoira) kun olin täyttänyt 9 vuotta, sen jälkeen pisin paussi ilman mitään koiraa on ollut 9 kuukautta (tämän nykyisen ja edellisen dallun välissä). Eli siihen koiranomistajan vastuuseen on vaan kasvanut. Ystävän kanssa ollaan naureskeltu että kun muut teininä viiletti aamuun asti kylillä niin me kipitettiin ajoissa kotiin lenkittämään koiraa ja kun muut nukkui kankkustaan niin me oltiin aamulla yhdessä lenkillä piskien kanssa. :hymy: Sitä ihan luonnostaan järjestää menonsa ja elämänsä "koiraa ajatellen", nyt kun ollaan lapsiperhe niin kotonhan sitä muutenkin ollaan pääasiassa ja tää nykynen ei ole tainnut montaa kertaa olla edes sitä tavallista työpäivänmittaa yksinään. Kyllä se on minusta ihan vain asenteesta kiinni lähteekö sinne lenkille duunipäivän jälkeen, jaksaahan sitä koirattomat ihmiset ravata tsumpaamassa ja pumpeissakin vielä työpäivän päälle, miksei koiranomistaja jaksaisi lenkkeillä ja touhuta koiransa kanssa?

I see spots.

selevätsävelet

selevätsävelet
Viestimäärä: 62

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Torstaina, 16.02.2012 klo 17:51  
+
0
Enpä tuon kysymyksen eteen ole joutunut:nauru:
piti oikein pohtia asiaa...
Meidän perheeseen oli tullut ensimmäinen koira, kun olin muutaman kuukauden ikäinen. Isä oli innokas metsästäjä ja otti pennun: karjalankarhukoiran ja suomenpystykorvan sekoituksen.
Sen kanssa sitten kasvoin: niin pienestä kuin muistan oli isän kaverina sekä metsällä, että koiran hoidossa. Sittemmin hän otti sekarotuisen beaglenkin. Äiti ei osallistunut mitenkään koira-asioihin.
Ensimmäisen ikioman koiran sain ollessani 13-vuotias. Kasvattaja oli tuttu, samalta kylältä, olin kiertänyt mukanaan näyttelyissä ja ollut hoitamassa pentueita. Neljännestä collie-pentueesta sain sitten oman poikapennun. Se sitten eli kanssani ylä-aste ajan, kaupunkiin muutot, opiskelut, parisuhteen ja avioliiton sekä ensimmäiset lapseni näki myös. Aivan mahtava luonne, ei haukkunut, ulisi tutuille, toimi mm itkuhälyttimenä:nauru: Neljätoista vuotta meni hienosti, kunnes takajalat lähti alta.
Otin sille 19-vuotiaana puolalaiselta ystävättäreltäni labradorinnoutajan vahinkopentueesta "puolan tuliaisia", isä oli teollisuusvartija ja rodultaan podhalanski. Komia ja energinen sekä tottelevainen musta suuruus oli se!
Seuraava parivaljakko oli collie ja berni. Bernikin eli yli 12-vuotiaaksi. Kilttejä ja lasten kanssa toimeentulevia oli molemmat, tai no berni ei edes noteerannut lapsia, outo; ja collie oli haukkuherkkä sekä pallohullu!
Nyt on sitten tuo kakara. Se podhalanski jäi silloin aikoinaan rotuna kytemään takaraivoon. Haettiin oikein ite autolla Krakovasta puhdasrotuinen valkoinen valloittaja viime pääsiäisenä. Se olikin melkein yhdeksän kuukauden odotus. Syyskuussa aloitettiin meilailu kasvattajiin, yksi emä jäi tyhjäksikin. Sitten soittorumba eläinlääkäreihin ja eviraan, vuosikin vaihtui ja täytyi tarkistaa sen hetket säädökset ja ohjeet. Loppu hyvin, kaikki hyvin...tuossa se kasvaa ja komistuu päiväpäivältä!
:shhh:nyt tekisi mieli sille kaveria:viheltel:

Harmaan

Harmaan
Viestimäärä: 120

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Torstaina, 16.02.2012 klo 23:32  
+
0
Olin koiran saadessani vasta teini-iän kynnyksellä ja varmasti tunsin olevani valmis koiran ottamiseen, kun sitä niin kovasti halusin ja vanhemmiltani vinguin vuodesta toiseen. Ihan hienosti kyllä kannoin koirasta päävastuun kunnes opiskelut kutsuivat muualle ja koira jäi vanhemmille. Näin jälkikäteen mietittynä olisin todella omaan koiraan valmis vasta sitten, jos joskus on varaa ottaa iso asuntolaina ja ostaa tontti, jolle rakentaa tilat ulkokoirille ja jossa voin asua pysyvästi koiristani huolehtien. Jos olisin lapsena miettinyt koira-asiaa kotoa muuton kannalta, niin en olisi silloin koiraa ottanut.

Bender

Bender
Viestimäärä: 126

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 10.11.2015 klo 10:17  
+
0
Siis kaivan nyt tämän vanhan keskustelun esille, kun en muuta keksi. Herranjestas, en tiedä enää mikä on päässä vialla kun koiran hankintaa puin ja puljaan jo ties monetta vuotta. Aiemmin käynyt jo kertaalleen niin, että vuosien koiratoiveen jälkeen kun se olisi vihdoin ollut tulossa (pentu tiedossa) niin iski hirveä ahdistus ja tunne, etten haluakaan koiraa. Tuolloin iskin jäitä hankkeeseen ja ajattelin odottaa parempaa hetkeä.

Nyt sitten olisi taas "se parempi hetki", olen jo pari kuukautta päivittäin lukenut ja pohtinut koiran tuloa, neuvotellut lähipiirin kanssa, miettinyt jo valmiiksi ratkaisua mahdollisiin ongelmatilanteisiin, lukenut koiran kouluttamisesta ja päätynyt siihen, että nyt voisi pentu tulla. Mutta mitä vielä?! Heti kun olisi pentu tiedossa, niin iskee valtava ahdistus ja pelko, etten tiedä haluanko sittenkään koiraa ja jaksanko varmasti sitoutua yli kymmenen vuoden vastuuseen? Aivan uskomatonta, miten voi tämä mieli temppuilla näin. :ttou: Mistä tiedän onko tämä vain ylitunnollisen ihmisen ahdistelua uuden asian edessä vai onko niin etten olekaan koiraihminen ja parempi olisi tyytyä elelemään ilman koiraa? :suru: j

a korostan että kyseessä on jo yli kymmenen vuotta kestänyt haave koirasta joka välillä tulee ja välillä menee. Nyt jos jätän taas pennun ottamatta niin olenko parin vuoden päästä taas saman tilanteen edessä? Miten tämä voi olla näin vaikeaa? :eitietoo::poppari:
Petit brabancon Eino 11/15

magik

magik
Viestimäärä: 3965

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 10.11.2015 klo 11:12  
+
0
^No jos vaan pelkäät sitä vastuuta (tuntematonta)kun sulla ei koiraa ole entuudestaan ollut. Voipi olla ihan normaalia. Voisin kuvitella ettet kadu jos koiran otat. Olethan sitä niin kauan kuitenkin halunnut. Ota joku helppo luontoinen koira ensimäiseksi koiraksi.
*2x serobi-uros ja narttu. Synt. 09/2012
*Kääpiövillakoira mix narttu. Synt. 05/2018

Bender

Bender
Viestimäärä: 126

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 10.11.2015 klo 11:41  
+
0
^niin, sitä itsekin luulisin. Todella ärsyttävää kun ei voi vain innolla odottaa pentua. Välillä olen innoissani, välillä ahdistaa hirveästi. Tiedän kyllä, että jos se koira tulee niin siitä kyllä huolen pidän, mutta jos se ahdistus ei menekään ohi niin ei se ole kivaa kenellekkään. Kunnon puppybluesit ennen kuin koko pentua nähnytkään :eek: ehkä minulla on nyt joku kuvitelma päässä, että kaikki muu elämä sitten loppuu kun pentu tulee. Todellisuudessa ei juurikaan muuttaisi arkeani, paitsi lisääntyvän ulkoilun suhteen ja tietenkin pentuaikana vaatii paljon. Entiedä, ahdistavaa kun ahdistaa :hymy:
Petit brabancon Eino 11/15

magik

magik
Viestimäärä: 3965

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 10.11.2015 klo 11:56  
+
0
^Niin ymmärrän =/ Mieti kumpaa haluat enemmän että otat koiran vai et ota? Jos vastaus on että haluat enemmän koiran ku se ettet ottais koiraa niin sitten mun mielestä kannattaa ehkä ottaa :kieli:.
*2x serobi-uros ja narttu. Synt. 09/2012
*Kääpiövillakoira mix narttu. Synt. 05/2018
(Viestiä on muokattu tiistaina, 10.11.2015 klo 12:02)

Bender

Bender
Viestimäärä: 126

VS: MILLOIN TUNSIT OLEVASI VALMIS OTTAMAAN KOIRAN... - Tiistaina, 10.11.2015 klo 12:27  
+
0
On omalla tavallaan niin vaikeaa ajatella millaista se todellinen arki on sitten sen koiran kanssa, kun ei sitä ole koskaan ollut. Hoitokoiriin taas ei saa samanlaista suhdetta kuin omaan koiraan niin sekään ei ole kuin osatotuus. Minulla on tietynlaisia "ihanneajatuksia" millaista koiran kanssa eläminen olisi ja sitten on kauhuskenaarioita millaista se pahimmillaan olisi :mietiskel: koita siinä nyt sitten pähkäillä elääkö koiran kanssa vai ilman :nauru:
Turhauttaa niin paljon, olin jotenkin sillä mielellä että tällä kertaa mietin ennen yhteydenottoa kasvattajiin asian viimeisen päälle ja silti iski heti sen jälkeen ahdistus kun pentu olisi ehkä tiedossa. Sietääkö sitten vain tämä olo ja antaa mennä ja katsoa mitä siitä tulee ja pahimmassa tapauksessa kantaa sitten vain seuraukset? Tai vaihtoehtoisesti jälkikäteen miettiä, että mitä minä silloin oikein sekoilin :nauru:
Petit brabancon Eino 11/15

  Siirry sivulle: 1 ... 3 4 5 6
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä25828
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä5787
Viestejä yhteensä543771
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään0
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös263030
(Tilastot päivitetty viimeksi 23.10.2019 klo 14:00)