Koirat.com

Idefix kirjoitti:

Täytyy sanoa, että oli se sitten kielioppivirhe tahi ei, niin minä korjaan milteipä aina, että se on Satulle tai Satun. Nimi on Satu ei Sadu Jos kyse on sadusta, taivutellaan se sitten sadulle, sadun jne.

Mutta voihan se nimi olla "sadun" mukaan annettuu, eikä vain nippu kirjaimia peräjälkeen? Itse käyttäisin sitä taivutusta, jota nimen haltija itse itsestään käyttäisi. Meni väärin tai ei - jos nimi selkeästi merkitsee jotakin kielellämme, taivutan myös mielelläni merkityksen mukaan (vaikka en henkilöä tuntisikaan, mutta korjaan toivottaessa.) Jos taas henkilön nimi ei mitään selkeästi tarkoita, taivutan sen toisin. (esim Outi, Outin jne.)

Umber kirjoitti:

Mutta voihan se nimi olla "sadun" mukaan annettuu, eikä vain nippu kirjaimia peräjälkeen? Itse käyttäisin sitä taivutusta, jota nimen haltija itse itsestään käyttäisi. Meni väärin tai ei - jos nimi selkeästi merkitsee jotakin kielellämme, taivutan myös mielelläni merkityksen mukaan (vaikka en henkilöä tuntisikaan, mutta korjaan toivottaessa.) Jos taas henkilön nimi ei mitään selkeästi tarkoita, taivutan sen toisin. (esim Outi, Outin jne.)

No minä vähän tälleen nimen haltijan näkökulmasta kirjottelinki Vähän huonoa itseilmaisua, mutta juuri tuota hain, että kutsutaan siten kun toivotaan kutsuttavan kieliopillisesta oikeellisuudesta huolimatta.

Notte kirjoitti:

Miten muuten taipuu teen monikon partitiivi? Teetä -> Teitä..? Eh? Vai pitäisikö sanoa mieluummin teelaatuja, teelajikkeita?

Varmaan ainakin varmempi sanoa teelaatuja. Tee taitaa olla vähän samanlainen sana kuin esimerkiksi englannin furniture. Ei voi sanoa a furniture tai many furnitures vaan pitää käyttää ilmaisua piece(s) of furniture. Ainakin taivutuksen hankaluuden takia menee samaan kastiin, vaikka virallisesti näin ei olisikaan.

On se ainakin hyvä, ettei suomenkielessä ole näitä heittomerkkejä ja isoja alkukirjaimia keskellä sanaa, kuten esim. ranskankielessä.

Tuttavani, syntyperäinen ranskalainen, oli ranskankielen opettajana Hesassa. Hän meni erään kerran helsinkiläiseen ravintolaan, jossa käteen lyötiin ranskankielinen menu. No, ruoka tilattiin ja syötiin. Sitten tarjoilija tuli hakemaan lautasen ja samalla tiedusteli, oliko ruoka maistunut.

Tuttavani oli laskenut kätensä tarjoilijan käsivarrelle ja lähes kuiskaten sanonut "kana oli oikein hyvää, mutta koskahan mahtaa tulla se prostituoitu jonka äsken tilasin". Tarjoilija oli vetänyt herneen nokkaansa, mutta tuttavani oli selittänyt, että noin kuin menussa on ilmoitettu, niin hän kylläkin tilasi huoran, eikä kanaa. Puhutaanhan suomeksikin "ilolinnusta". No ranskankielessä ne heittomerkit ja isot kirjaimet tekevät ihmeitä....

^ Missä ranskan kielen sanassa on iso kirjain keskellä sanaa? Ja muutenkin, olisi mielenkiintoista tietää mitä menussa on lukenut, ainoa vaihtoehto mikä tulee mieleen, on että siellä on lukenut putain/pute poulen/pouletin/poussinin sijaan. Vai onko kanalle muka muitakin nimityksiä?

Sangen mielenkiintoista tosiaan.
Kielet muuten eivät ole yhdyssanoja. Ne kirjoitetaan aina erikseen, esim. suomen kieli, ranskan kieli.

Olen maailman huonoin kaikissa kielioppiin liittyvissä asioissa. En osaa minkään kielen kielipppia. Vaikka oon aina tykännyt kirjoittaa ja oon kirjoittanut joskus paljonkin, on kielioppi silti ihan hukassa. Kyllä mä aina pyrin kirjoittamaan mahdollisimman selkeästi, vaikkei pilkut sun muut osu aina välttämättä oikeelle kohalle.

Meidän koko perhe, tai oikeastaan kaikki me sisarukset, ollaan aina oltu kovia keksimään sanoja. Miehelle oli ihan uusi juttu, että omia sanoja voi keksiä ja että niitä voi vielä käyttääkin arkipuheessa. Nykyään se luulee, että kaikki oudolta kuullostavat sanat joita käytän on mun ite keksimiä. Se ei meinaa millään uskoa, että osa sanoista on tullut siskoilta ja osa äitiltä.
Välillä mun pitää ihan netistä kaivaa, että kyllä tätä sanaa muutkin käyttää.
Esim. mies luuli, että olin keksinyt sanan arbuusi.

Niin ja nuorempana mulla oli tapana kirjoitella uusia sanoja joihin törmäsin ylös. Välillä ne tarttui myös puheeseen.

Ai niin, tuosta tulikin mieleeni häiritsevä taivutusmuoto. Miksi niin monet taivuttavat äidin väärin? Sitä en ole ikinä ymmärtänyt, kun kyseessä on kuitenkin hyvin yksinkertainen astevaihtelun alainen taivutus. Äiti-äitin -taivutus on silti todella tavallinen kirjoitetussakin kielessä .

^ En tiedä, onko muiden syyt samanlaisia kun mulla, mutta itse taivutan toisinaan tahallani väärin. Kutsun äitiä usein hellittelynimillä, tyyliin äitikkä, äityli jne, ja koen, että äitille -taivutus on jotenkin pehmeämpi/intiimimpi . Äidille -muotoa käytän sitten virallisemmassa tekstissä/puheessa.

^^Minä en vaan osaa käyttää puheessa tai kirjotuksessa äidille -taivutusta, se on jotenkin niin virallisen kuulonen eikä "sovi" minun puhetyyliin.

^^Täällä samoin, esimerkiksi perheen kesken puhun äitistä, muualla äidistä. Kuulostaa tosiaan hellemmältä noin, ja kohta syntyvälle esikoiselle myös tulee varmaan ennemmin juteltua "tule äitin syliin" kuin "äidin syliin". Ja kyllä meillä isikin tulee olemaan isi eikä isä. Vanhemmiten tulee varmaan sanottua iskäksi. :)

Hassua . Minun korvaani taas äitin-muoto kuulostaa vain virheellistä tai lapsen kieleltä. Se mua ihmetyttääkin aina, kun ihmiset puhuvat lapsilleenkin äitistä. Toisaalta, mä en ymmärrä itsestään kolmanessa persoonassa puhumista muutenkaan. Mun mielestä on lapsen älykkyyden aliarviomista puhua itsestään "nimellä" pronominien sijaan. Kyllähän se lapsi tietää miksi vanhempia kutsutaan.
Ja aargh, iskä! Mä en voi sietää sitä sanaa! Hyi hyi. Mun elämä on kyllä hirveän rankkaa toisinaan .

Ainakin kotiseudullani tuo "äitin" (tai vielä vahvemmin murteella "äetin") on ihan tyypillinen tapa taivuttaa. Johtunee murteesta. Monesti omasta suusta kuuluu vielä tuo vahvempi murreversio "äetin".

Toivottavasti ei katoa suusta tuo savolaismurre täällä etelässä asuessa. Oon aina tykänny kauheesti Savon murteesta ja harmittaa, kun osa kotona käytetyistä sanoista on jäänyt omilla teilläni ollessa pois. Kuusivuotiaana puhuin erinomaista Savoa, kun eräs graduntekijä kiersi haastattelemassa kylän lapsia ja aikuisiakin (tutki murteita eri paikkakunnilla) ja vuosia myöhemmin minulta kysyttiin lupaa käyttää ko. haastattelua jossakin oppikirjassa. Olin puhunut kuulemma hyvin tyypillistä ko. asuinalueen murretta. Ja minä olin höpötellyt tädille vain barbeista ja kaverin kanssa leikkimisestä.

Myös minä pohdiskelin eilen tuota äiti-sanan taivutusjuttua ja tulin omasta kielenkäytöstäni siihen tulokseen, että kun puhun omasta äidistäni sanon tai kirjoitan yleensä äitin, äitille. Samoin, kun puhun itsestäni lapsille sanon aina "Anna äitille!" Mutta, kun puhun äideistä yleensä sanon/kirjoitan kyllä äidille, äidin, äidillä... Eli sanoisin niin, että ainakin itse käytän tuota sanaa itsestäni ja omasta äidistä aikalailla erisnimen tavoin, mutta kun puhun vaikka lasten kaverien äideistä niin en soita "Villen äitille" vaan "Villen äidille".

Ranskan kieli on kyllä siitäkin hassua, että sana voi muuttaa merkitystään riippuen siitä, sanotaanko se kohteena olevan substantiivin jälkeen vai ennen.

^^ Mulla samoin.
Oma äiti on äiti, ja taipuu äitille. Muut ovat äidit taipuvat äidille.

Vanis: Minä käytän tuota äiti sanaa itsetäni lähinnä noiden pienimpien kanssa. Kyllä isommille tulee sanottua että "minä autan", mutta pienille sanoo automaattisesti "äiti auttaa". Ja kun pieni itkee tulee sanottua, että "äiti tulee", mutta isompien huutaessa apuun sanoo vain että "tulen tulen!"

Äidistä tuli mieleen, mä olen vasta aikuisena alkanut kutsua äitiä äidiksi. (Ja kyllä se taipuu äidille). Mutta en lapsenakaan sanonut äitiä äidiksi. Ihan pienestä (lue: tarhaikäisestä) pitäen kutsuin häntä omakeksimälläni lempinimellä, jolloin kaikki luulivat yleensä, että puhuin siskosta tms. Ja monet haukutkin sain, että miksi en voi sanoa äitiä äidiksi (varsinkin teini-iässä ihmiset luulivat että se on osa kapinointa). Sen sijaan äitiä se ei koskaan haitannut, hänestä se oli meidän oma juttu. Mulla ei ole nykyäänkään puhelimessa eikä missään mainittuna äitiä, vain tuo lempinimi. Mutta nykyisin puhun kyllä äidistä, koska en jaksa enää selitellä. Kaverit toki tietävät, ja monet hämmästelevät, miten voin kaikkien näiden vuosien jälkeen puhua yhtäkkiä äidistä, outoa mun suuhun.

Muoks. Ja sitten on hullua, että iskä on iskä. Ei missään nimessä omalla nimellä. Mutta meidän perhe on aina ollutkin vain minä ja äiti ("isäs on jossain" / "isälläs on uusi perhe siksi se ei ole meidän kanssa"). Jotenkin minusta nimi on paljon tunnepitoisempi ilmaisu ihmisestä, siksi varmaan mullakin on tullut tuo ero jo lapsena. Iskä on joku iskä jota näkee silloin tällöin, mutta johon ei ole kovin kummempaa sidettä.

^Mun luurissa äidin tilalla lukee Hirmu ;D

^^Siskontyttö sanoi äitiään pienenä endeksi. <3 Harmi kun se jäi pois päiväkerhon myötä.