Ohjeet ja säännöt
Takaisin
AIKUISTEN PALSTA - Sunnuntaina, 02.05.2010 klo 23:46

Oikeusapua koiran tapaturmalliseen kuolemantapaukseen!

Siirry sivulle: 1 2 3 ... 5

Pikkukirsu

Pikkukirsu
Viestimäärä: 20

OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Sunnuntaina, 02.05.2010 klo 23:46  
+
0
Jos tiedät jotain lemmikin tapaturmallista kuolemaa koskevista lakiasioista: esimerkiksi sairaalan hoitovastuuta tai omaisuusvahinkoa koskevista lakipykälistä, tai tunnet jonkun joka tietäisi niin kerro minulle, apusi on korvaamatonta!

Noin kuukausi sitten kämppikseni syöttivät koiranpennulleni heidän mukaan kourallisen verran kokolihapihvin huonoja osia (mikä ei tulisi minulle kasvissyöjänä mielenkään, varsinkaan kun liha oli ihmiselle tarkoitettua: voissa paistettua ja suolattua!) Huomasin että jotain on vialla kun koira uikutti ja kakoi sylkivaahtoa, sekä sen vasta oli turvonnut: kiidätin sen Viikin yliopistolliseen eläinsairaalaan, jossa lääkärit mm. tutkivat vatsaa ultraäänellä sekä yrittivät saada koiran oksentamaan. Koira ei oksentanut mutta ei kakonut enään niin paljoa, joten pääsimme yöksi kotiin. Aamulla herättyäni n. 6 tuntia myöhemmin koira oli kuollut n. puoli tuntia aikasemmin, ja sain ruumiinavauksen tiedot 1-2 viikon sisällä puhelimitse: koiran keuhkot olivat täyttyneet nesteestä koska sen ruokatorveen oli juuttunut rusto pihvistä. Pyysin tulokset myös kirjallisina, ja muistutin niistä vielä äskettäin sähköpostitse.

Onko kuolemasta vastuussa eläinlääkäri, joka teki hoitovirheen kun päästi kuolemaa tekevän koiran kotiin? Vai onko kyseessä kämppisteni aiheuttama omaisuusvahinko jonka kämppikseni ovat minulle velvollisia korvaamaan? (Koiran arvo on 717€, jonka lisäksi koiran kuolemasta aiheutui kuluja 270€ verran: kotivakuutus korvaa enintään 340€ koska koira on sekarotuinen. Maksettavaksi jää siis sen jälkeen n. 650€) Toinen kämppiksistä syötti suurimman osan lihasta, toinen antoi pienen palan. Heidän mukaan minun olisi kuulunut estää heitä syöttämästä koiraani. Minusta taas olisi reilua että he ostaisivat minulle uuden pennun tai antaisivat sen ostohinnan. Mutta mitä sanoo laki?
(Viestiä on muokattu sunnuntaina, 02.05.2010 klo 23:50)

Jagster

Jagster
Viestimäärä: 1534

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Maanantaina, 03.05.2010 klo 06:57  
+
0
Kuka tahansa lakimies voi auttaa sinua, mutta periaatteessa korvausvastuu on vahingoissakin ja maksaja on kämppis. Mutta olet sinä sitten kuinka tahansa vegaani, joka ei ymmärrä että lihaa, huonoa jollain mittarilla, voi aivan mahtavasti antaa lihansyöjäksi syntyneelle koiralle - voissakin paistettuna - niin silti koiran täytyy kyetä syömään eläinperäistä. Jonka jälkeen voidaan todeta, että koirassa on ollut jotain vikaa jos se lihaan kuolee, joten korvausvastuu saattaisi ollakin kasvattajalla. Tai sitten katsottaisiin, että kyseessä oli pelkkä onnettomuus, jolloin vastuu on sinun - vakuutus olisi kannattanut.

Rikosjuttua et saa aikaiseksi, ja jos siviilikanteen häviät, niin maksat kaikki jutut. Yritä saada neuvottelemalla jotain.

Eläinlääkäri ei tuon tarinan mukaan ole tehnyt mitään virhettä.
--
koiratiedon ja -taidon rautalankahässäkkä
http://www.katiska.info
***
Katiskan eJulkaisut
http://www.katiska.info/ejulkaisut

Paulchen

Paulchen
Viestimäärä: 591

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Maanantaina, 03.05.2010 klo 08:51  
+
0
Missä sekarotuisesta saa maksaa yli 700e?

En usko että tällaisesta tapauksesta on suoranaisesti lakiin kirjoitettu, mutta tuntuu aika epätodennäköiseltä että kämppiksesi joutuisi vastuuseen kun syöttää lihaa lihansyöjälle, vaikkakin sitten ilman lupaa. Normaali koira kun ei myöskään kuole siihen että saa "huonompaa" (ihmisten lihoissa ei kyllä koiran kannalta edes ole huonoa lihaa, kun ne syövät ihan oikeasti huonoakin lihaa) lihaa, joten kämppiksesi tuskin on asiaa mitenkään pahalla tarkoittanut.

Reilua toki silti olisi, että he korvaisivat ainakin hoitokulut. Eikö heidän kanssaan tosiaan voi mitenkään neuvotella niin kuin aikuisten ihmisten kesken on tapana?

snadra

snadra
Viestimäärä: 68

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Maanantaina, 03.05.2010 klo 09:22  
+
0
Asianajotoimistoilla on usein omat erikoisosaamisalansa. Jos haluat ottaa yhteyttä asianajajaan, valitse toimisto, joka on erikoistunut vahingonkorvauksiin. Asianajajien palkkiot voivat nousta kyllä taivaisiin, ja kannattaisinkin mieluummin että otat yhteyttä oikeusaputoimistoon.

En osaa sanoa, olisiko tässä tehty mitään rikosta, etkä edes välttämättä halua aiheuttaa kämppiksellesi rikosrekisteriä tai sakkoja. Jos kuitenkin haluat, voit tehdä rikosilmoituksen (onnistuu vissiin netissä) ja pyytää poliisia tutkimaan onko rikosta tapahtunut.

Käsittääkseni kyseessä olisi tuottamuksella aiheutettu esinevahinko, joka korvataan esineen arvosta (eli koiran hinta). Vakuutuksesta saamaasi osuutta et saa uudestaan, mutta tuon jäljelle jäävän summan voisit saadakin. Kannatan, että olet yhteydessä oikeusaputoimistoon (löydät tietoa sivulta oikeus.fi). Siellä on kuitenkin ammattilaisia töissä, ja heiltä saa apua halvemmalla kuin asianajotoimistosta, tietyissä tapauksissa oikeusapu voi olla ilmaista. Netistä ei usein löydä oikeita neuvoja, eikä itse lakia lukemalla voi oikeastaan koskaan päätyä oikeaan lopputulokseen. Silloin ei helposti näe metsää puilta, eli takertuu vain pykäliin, eikä ota huomioon muita oikeuslähteitä, tai oikeuden kokonaisuutta ja sen vaikutusta yksittäisen lain pykälän tulkintaan.

Sen verran täytyy vielä vinkata, että asia selvinnee helpoiten sopimalla siitä kämppiksesi kanssa oikeussalin ulkopuolella. Käsittelyajat Suomessa ovat pitkiä (voi kestää useamman vuoden), ja hävitessäsi jutun voit joutua maksamaan oikeudenkäyntikuluja.
Venäjäntoy Oliver s. 19.1.2010

Pikkukirsu

Pikkukirsu
Viestimäärä: 20

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Maanantaina, 03.05.2010 klo 10:07  
+
0
Jagster:
Vaikka itse olenkin jonkinsortin vegaani (lakto-ovo vegetaristi), niin koira söi tietenkin ihan normaalisti tavallista penturuokaa ja maustamatonta kanaa. Tarkoituksenani oli ainoastaan korostaa ettei minulle tulisi mieleenkään syöttää pennulleni ihmistä varten valmistettua lihaa (rasvassa ja suolassa uitettua varsinkaan, eihän se ole terveellistä edes ihmisvauvalle!), kun en edes itse sellaista valmistaisi itsellenikään.
Koira ei kuollut lihaan, vaan ruumiinavauksen mukaan siinä olleeseen rustoon joka repi kurkun auki, niin kuin jo ensimmäisessä viestissä kerroin. Koira oli myös todella pienikokoinen, 700g painava pentu.

Paulchen:
Pennun ostohinta oli 650€, jonka lisäksi piti maksaa vielä erikseen penturokote 67€ eli arvo oli yhteensä 717€. Pentu oli 3kk vanha venäjän toyterrierin ja chihuahuan sekoitus.

snadra:
Kiitos kattavista tiedoista! Kämppikset yrittävät painottaa vastuttani koska en estänyt heitä, jonka takia he eivät suostu maksamaan koko jäljelle jäävää summaa. Tarkoititko, että se olisi mahdolista saada kotivakuutuksen, vai kämppisten kautta? Nyt on sentään jotain mihin vedota, ja tiedän mistä saan tarvittaessa oikeusapua. Kiitos! :)

snadra

snadra
Viestimäärä: 68

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Maanantaina, 03.05.2010 klo 10:19  
+
0
Tarkoitin, että kämppikselläsi voisi olla velvollisus korvata jäljellä oleva summa.

Kämppiksesi on vissiin täysi-ikäinen? En usko, että vastuuta voi oikeastaan sysätä sinulle vain koska et sanonut että koiralle ei saa syöttää lihaa. Aikuisen ihmisen luulisi tajuavan, että pienikokoiselle (tai suurellekaan) koiralle ei voi antaa lihan jämäpaloja (elikkäs pikkuluita yms). Mielessä pitäisi käydä, että koira voi tukehtua luihin. Jos hän ei itse voi syödä paloja, miksi hän kuvittelisi, että koira voisi ne syödä.
Venäjäntoy Oliver s. 19.1.2010

griffon

griffon
Viestimäärä: 5797

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Maanantaina, 03.05.2010 klo 10:33  
+
0
Mä yrittäisin neuvotella kämppiksen kanssa korvauksesta, koska ei tuo ainakaan lääkärin vika ollut. Kyllä meillä on pennutKIN saaneet niin kokolihapihvin kuin jauhelihapihvinkin paloja (palojen koko suhteutettuna koiran silloiseen kokoon) mutta miten kokolihapihvissä voi olla rustoja?? Vai ymmärsinkö nyt oikein?

(Huisin hinnan olet sekoituksesta maksanut)
Minkä nuorena oppii, sen vanhana unohtaa
Kuvia omista koirista
Muistoissa Laku 2002-2013

Pikkukirsu

Pikkukirsu
Viestimäärä: 20

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Maanantaina, 03.05.2010 klo 11:04  
+
0
Snadra: ”Jos hän ei itse voi syödä paloja, miksi hän kuvittelisi, että koira voisi ne syödä. ”
No niinpä!

Kyseessä oli sellainen ohueen muoviin pakattu melkein kilon köntti naudanlihaa, jota kämppiset sitten paistoivat pannulla itselleen. Sain ruumiinavauksen tiedot puhelimitse: kurkusta oli heidän mukaansa löytynyt rusto, ja lääkäri oletti, että kyseessä oli ollut kokolihapihvi. Kyselin vielä lopullisten, kirjallisten tulosten perään (voi kuulema mennä 3-6kk), ja hoitavan eläinlääkärin pitäisi olla minuun yhteydessä.

Pikkukirsu

Pikkukirsu
Viestimäärä: 20

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Tiistaina, 11.05.2010 klo 00:40  
+
0
Vakuutus korvasi 500€ ja jäljelle jäävä summa on yhteensä 554€ (omavastuu, penturokote, eläinlääkärikuluvakuutus, eläinsairaalan päivystys ja toimenpidemaksut + matkakulut) Kämppikset eivät suostuneet allekirjoittamaan velkakirjaa tästä, joten se menee todennäköisesti oikeusaputoimiston kautta perintään edes joiltain osin. Sen lisäksi voisin otaa esille tuon elänlääkintävahinkojen arviolautakunnan, josko asianajaja lähtisi hoitamaan asiaa myös siihenkin suuntaan.

Aberkios kirjoitti:

MIelestäni tässä keississä on kaksi selvää virhettä. Ensimmäinen oli se kämppistesi ääliö temppu, että pienikokoiselle kääpiökoiran pennulle syötettiin "kourallinen" jotain jäämärustoja! Normaalijärkinen ihminen tajuaisi, että pelkästään suolapitoisuuden nousu pennun koko huomioon ottaen olisi hengenvaarallinen. Toinen, suorastaan käsittämätön moka oli se, että ruokatorveen jäänyttä rustonpalaa ei todettu vastaanotolla. Vierasesineitten poistaminen koirien ruokatorvista on ihan perusjuttuja heti rokotusten jälkeen. Lisäksi kuvaamasi oireet olivat tälle diagnoosille tyypilliset, joista tyhmemmänkin elukkalääkärin olisi pitänyt vetää oikeat johtopäätökset!

Koiramme-lehden huhtikuun numerossa (nro 4) sivulta 4 alkaen on samanlainen tapaus. Tutustuppa siihen. Jos et eläinlääkärin kanssa pääse yhteisymmärrykseen, ota yhteyttä Eläinlääkintävahinkojen arviolautakuntaan. Mikäli tarvitse oikeusapua, ota yhteyttä kotipaikkakunnan oikeusaputoimistoon ja selvitä mahdollisuutesi maksuttomaan oikeusapuun (kokonaan tai osittain). Älä hyväksy asian pitkittämistä tai muuta vetkuttelua. Yritä pitää tunteet kurissa ja pelaa järjellä, vaikka vaikeaa onkin. Ja lopuksi, vihjaa eläinlääkärille asian jättämisestä asianajajan haltuun, mikäli asia näyttää pitkittyvän. Lykkyä tykö!

Rushdie

Rushdie
Viestimäärä: 142

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Tiistaina, 11.05.2010 klo 01:00  
+
0
Kumma kun minulle tulee aivan hyvinkin mieleen syöttää koiralleni niin ihmisille kuin koirillekin tarkoitettua lihaa, ja ihan pentukoirillekin. Ja luita ja rustoja päälle. Jos koira kuolee lihaan, vika on kyllä koirassa, ei lihassa tai sen antajassa. Ihan sama onko kyseessä "ihmisten" liha vai ei. Ei terve pentu tukehdu ja kuole ihmisille tarkoitetussa lihassa olevaan jänteeseen. Samoin terveelle koiralle, myös pennulle voi aivan huoletta antaa ihmisruoan jämäpaloja, kyllä terve koira popsii menemään isommatkin rustot, luut ja sitkeät lihapalat. Aika uskomatonta että täällä porukka on ihan täysillä sitä mieltä ettei koiralle voisi antaa ihmisten paistista hukkapaloja!

Saako arvata että kyseessä on siis joku tällainen superpieni pienten muotirotujen sekoitus? Järkyttävä hintakin viittaisi siihen. Menikö koira kunnon ruumiinavaukseen, oltaisiin nähty onko sillä synnynnäisiä kehitysvammoja elimistössä?

Voihan eläinklinikkaa koettaa saada jonkinlaiseen vastuuseen, mutta tuskin sieltä mitään korvauksia irtoaa. Pentu on ollut valmiiksi vammainen, veikkaan jotain kehityshäiriötä nielussa/kurkussa ja lisäksi jotain muuta fyysistä ongelmaa.

Ikävää toki että pentusi näin menetit. Jatkossa kannattaa ehkä katsella vähän vähemmän äärimmilleen jalostettuja rotuja (tai niiden sekoituksia) ja muistaa, että kohtuullinen hinta hyvinhoidetusta sekarotuisesta on 100 euroa. Sen yli menee rahastukseksi ja on suuri syy epäillä pentutehtailua ja pimeää koirakauppaa, joihin valitettavan usein liittyvät myös nämä sairaat pennut.
Hälytysryhmäpelastuskoira, BH Voitto (X -04)
Pelastuskoiraoppilas, FI MVA BH AD Veikko (mudi -07)

Power is nothing without control!
(Viestiä on muokattu tiistaina, 11.05.2010 klo 01:03)

Pascha

Pascha
Viestimäärä: 32

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Tiistaina, 11.05.2010 klo 07:28  
+
0
Luulenpa että antoivat liikaa pennulle kerralla ja pentu varmaan hotki pureksimatta kunnolla. Toivottavasti saat rahasi takaisin, ääliöitä noi sun kämppikset.
You can't buy charisma!

Rorys

Rorys
Viestimäärä: 5244

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Tiistaina, 11.05.2010 klo 09:44  
+
0
Öh, se nyt ei ole mitenkään "kehityshäiriöisten superkalliiden muotirotujen sekoitusten" ongelma, että luun-tai rustonpala voi jäädä kurkkuun. Muutaman tapauksen tiedän, jossa ihan aikuinen, painotetaan vielä että terverakenteinen keskikokoinen rotukoira, on meinannut tukehtua luunpalaan ahneuksissaan. Näitä koiria on sitten jouduttu roikotettaa takajaloista ja ravisteltu jotta luu on saatu irtoamaan.

Oma koirani harrastaa myös raakojen broiskunkoipien kanssa sitä, että kun jäljellä on enää juuri ja juuri sen suuhun mahtuva pala, se alkaa väkisin niellä sitä kokonaisena pureksimatta. Noihin tilanteisiin olen puuttunut ja jäljellä oleva pala on pilkottu pieneksi.
Että vaikka se koira söisi sille tarkoitettua ja ominaista ruokaa, se ei tarkoita sitä että se välttämättä ahneuksissaan tajuaisi mikä sille on kaikkein paras syöntitapa.

Vanis

moderaattori
Vanis
Viestimäärä: 6114

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Tiistaina, 11.05.2010 klo 11:36  
+
0

Pikkukirsu kirjoitti:

Vakuutus korvasi 500€ ja jäljelle jäävä summa on yhteensä 554€ (omavastuu, penturokote, eläinlääkärikuluvakuutus, eläinsairaalan päivystys ja toimenpidemaksut + matkakulut)


En itsekään suostuisi tuollaiseen vaatimukseen. Et tietenkään voi sisällyttää vaatimukseesi vakuutusta ja rokotusta. Ne ovat normaaleja kuluja joihin kämppiksesi eivät voi vaikuttaa.

Pikkukirsu

Pikkukirsu
Viestimäärä: 20

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Tiistaina, 11.05.2010 klo 18:30  
+
0
Vanis:
Laitan kaikki laskut oikeusavustajalle joka lähettää vaatimuksen niiden pohjalta, mutta summa tosiaan koostuu suurilta osin kotivakuutuksen omavastuusta ja sairaalan toimenpide- sekä päivystyskuluista. Olimme alun perin sopineet suullisesti että laitamme vakuutuksen jälkeen jäljelle jäävän summan kolmeen osaan ja kämppikset maksavat vähintään 50€/kk, mutta he eivät noudattaneet tätä, jonka takia laitoin tämän viestin tänne. Kiitos koirat.com:in osasin hakea oikeusapua ja tajusin, etten todellakaan ole millään tavalla vastussa kämppisteni teosta.

Rushdie:
Vaikka kaikki tietämäsi koirat ovatkin hirven kokoisia jätemyllyjä ja saavat ravinnokseen ainoastaan tien varresta löytyneitä raatoja, en silti leikkisi lemmikin hengellä syöttämällä sille mitään syömäkelvotonta, en nauloja enkä puuta, kuten en myöskään kovia luita, rustoja tai edes jänteitäkään taimitään jossa niiden jäämiä voisi olla. Pienikin siru voi juuttua ikävästi ruokatorveen, repiä sen rikki ja painaa henkitorvea niin, että keuhkoihin kertyy nestettä ja koira kuolee. Vai oletko kenties vuorannut koirien ruokatorvet teräksellä ja syötät niille iloisesti puu- ja metallitöidenkin hukkapalat?

Obduktiosta tehdyn ruumiinavauspöytäkirjan päälöydös oli suuri vierasesine (rustoinen lihanpala) ruokatorvessa. Vierasesine sijaitsi ruokatorvessa rintaontelon puolella sydämen ja henkitorven päällä, ja se oli selvästi painanut henkitorvea kasaan. Koiran menehtyminen johtui todennäköisesti voimakkaasta keuhkopöhöstä, (nesteen kertymisestä keuhkoihin) joka on kehittynyt henkitorven ahtautumisen takia. Keuhkopöhö häiritsee kaasujen vaihtoa keuhkoissa ja johtaa nopeasti elimistön hapen puutteeseen. Vierasesineestä johtuen ruokatorvessa todettiin akuutti haavainen tulehdus ja voimakasta verenvuotoa. Myös henkitorven ympärillä todettiin lievää verenvuotoa ja pöhöä.

Ps. koiria on monenlaisia, ihan kuten meitä ihmisiäkin! Suurin osa koirista on jalostettu pilalle,varsinkin suuret rodut.
(Viestiä on muokattu tiistaina, 11.05.2010 klo 18:38)

Amos

Amos
Viestimäärä: 376

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Tiistaina, 11.05.2010 klo 19:32  
+
0
Mielestäni kukaan ei ole penniäkään korvausvelvollinen pakosta, koska koiraa ei ole tahallisesti kukaan tappanut. Tämä on kirjoitusten perusteella ollut vahinko, todella ikävä sellainen, mutta olisi myös voinut sattua Pikkukirsulle itselleenkin.

Tämän kirjoituksen perusteella myös minä voisin vaatia joltakulta korvauksia koska koiraltani on poistettu molemmilta puolilta isot poskihampaat, johtuen liian isojen / kovien luiden pureskelusta. Kuitenkin kyseessä on arvokas paperikoira joka on menestynyt myös näyttelyissä.
Sekarotuinen Luna 06/09
R.I.P Lusifer 20.2.2006 - 5.2.2013

Pikkukirsu

Pikkukirsu
Viestimäärä: 20

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Tiistaina, 11.05.2010 klo 20:56  
+
0
Kyseessä on omaisuusvahinko, toisen osapuolen tuottama. On kyseessä sitten tietokone, designmaljakko, perintövaasi tai koira, on vahingon aiheuttaja korvausvelvollinen, vaikka vahinko olisi aiheutettu humalassa, vahingossa, tahallaan, tai muuten vaan.
Jos itse olisin tappanut koirani tai kämppiksen koiran tekemällä näinkin tyhmän tempauksen, ottaisin vastuun siitä, olisi se sitten vahinko tai ei. Sinun paperikoirasi poskihampaat on ihan turhaa provokaatiota, mutta voit toki haastaa sen joka näitä luita näyttelykoirallesi on tarjonnut, tai amerikkalaisittain sen luita myyneen yhtiön koirasi poskihampaiden tärvelemisestä =D

Amos kirjoitti:

Mielestäni kukaan ei ole penniäkään korvausvelvollinen pakosta, koska koiraa ei ole tahallisesti kukaan tappanut. Tämä on kirjoitusten perusteella ollut vahinko, todella ikävä sellainen, mutta olisi myös voinut sattua Pikkukirsulle itselleenkin.

Tämän kirjoituksen perusteella myös minä voisin vaatia joltakulta korvauksia koska koiraltani on poistettu molemmilta puolilta isot poskihampaat, johtuen liian isojen / kovien luiden pureskelusta. Kuitenkin kyseessä on arvokas paperikoira joka on menestynyt myös näyttelyissä.

(Viestiä on muokattu tiistaina, 11.05.2010 klo 20:58)

Rushdie

Rushdie
Viestimäärä: 142

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Tiistaina, 11.05.2010 klo 21:28  
+
0
Pikkukirsulla on vielä paljon opiskeltavaa koirista, ihan koiran perushoidostakin. Liha, luut ja rustot ovat luonnollisinta ruokaa mitä koirallesi voit syöttää. Jos se kasvissyöjästä tuntuu inhottavalta, ei voi kuin sääliä koiraa jolta nämä perusruoat viedään ihmisen päähänpistojen vuoksi. Jos koira on jalostettu niin pienikokoiseksi, ettei se enää pysty hyödyntämään luonnollisinta koiranruokaa mitä on olemassa, on vika koirassa, tai pikemminkin sen jalostaneessa ihmisessä, ei ruoassa jota koiraeläimet ovat vuosituhannet syöneet.

Oma, aikuisena 16-kiloinen koirani on popsinut rustoluita siitä asti kun on alkanut kiinteitä syödä. Kun mentiin kasvattajalle viisiviikkoisia pentuja katsomaan, siellä ne pistelivät rustoja menemään. Ja niin sen kuuluu ollakin.

Ymmärrän kyllä että olet surullinen ja vihainen koirasi menetyksen vuoksi. Mutta nyt on vain käynyt ikävä onnettomuus, jota on edesauttanut mitä ilmeisimmin koiranpennun aivan huomattavan pieni koko ja hentorakenteisuus. Mitään vakuutuskuluja saati penturokotuksia et todellakaan voi alkaa kämppiksiltäsi periä. On heidän syytä pahoillaan olla, mutta itse en näe tässä onnettomuudessa kellään olevan erityistä korvausvelvollisuutta.
Hälytysryhmäpelastuskoira, BH Voitto (X -04)
Pelastuskoiraoppilas, FI MVA BH AD Veikko (mudi -07)

Power is nothing without control!
(Viestiä on muokattu tiistaina, 11.05.2010 klo 21:29)

Pikkukirsu

Pikkukirsu
Viestimäärä: 20

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Keskiviikkona, 12.05.2010 klo 00:04  
+
0
Ehkä ei olisi pitänyt edes mainita koko kasvissyöntiä, kun kaikki marginaaliset lihansyöjät hyökkäävät heti kieli pitkänä dissaamaan omasta eroavaa näkemystä ja toitottamaan omaa mahtavuuttaan joka on tietenkin ainoa oikea vaihtoehto, sekä kertomaan minulle että koirani joutuu automaattisesti noudattamaan ruokavaliotani mikä ei kävisi edes mielessäni! Sen lisäksi saan vielä kuulla että olen pilannut koko eläimen omalla valinnalla, vaikkei koiran ruokavalio liity millään tavalla omaani. Tämä ei edes liity koko aiheeseen!

Totta kai koirat jyrsivät luita, porsaan korvia ja ties mitä, vaikken itse niitä jyrsikään. Kannattaa vain olla varovainen mitä koiralleen antaa, kun vierasesineen poistaminen kurkusta on näemmä yksi yleisimpiä päivystyskäyntien syitä, ja valitettavasti koituu ihan kaikenlaisten koirien kohtaloksi. Ihan samalla tavalla iso koira voi tukehtua, siinä missä pienikin.

Niin ja älkää takertuko noihin penturokotuksiin ja vakuutusmaksuihin, ne ovat 1/5 koko korvattavasta summasta.

KadaverinAlterEgo

KadaverinAlterEgo
Viestimäärä: 3720

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Keskiviikkona, 12.05.2010 klo 00:39  
+
0

Pikkukirsu kirjoitti:

Ehkä ei olisi pitänyt edes mainita koko kasvissyöntiä, kun kaikki marginaaliset lihansyöjät hyökkäävät heti kieli pitkänä dissaamaan omasta eroavaa näkemystä ja toitottamaan omaa mahtavuuttaan joka on tietenkin ainoa oikea vaihtoehto, sekä kertomaan minulle että koirani joutuu automaattisesti noudattamaan ruokavaliotani mikä ei kävisi edes mielessäni! Sen lisäksi saan vielä kuulla että olen pilannut koko eläimen omalla valinnalla, vaikkei koiran ruokavalio liity millään tavalla omaani. Tämä ei edes liity koko aiheeseen!


Itse kuitenkin kerroit, että et halua koirallesi syöttää mitään syömäkelvotonta, joksi sisällytit myös kovat luut, rustot, jänteet ja kaiken sen, missä edes voisi olla niiden jäämiä. Ei kukaan ole hyökännyt sinun vegetariuttasi vastaan. Sinulle on kerrottu, että kovat luut, rustot ja jänteet ovat koiralle luonnollista ravintoa eikä niitä missään nimessä pitäisi koiralta kieltää.

Ja jos yhtään Rushdien aiempia viestejä selaat, huomaat pian että "hyökkäys" tuskin on kovin henkilökohtainen. :wink:
When we arrive in the middle of nowhere
Don't act like you know, I been here so many times
I never seen you before
But now that I have, I don't wanna see you no more

Amos

Amos
Viestimäärä: 376

VS: OIKEUSAPUA KOIRAN TAPATURMALLISEEN KUOLEMANTA... - Keskiviikkona, 12.05.2010 klo 07:45  
+
0

Kyseessä on omaisuusvahinko, toisen osapuolen tuottama. On kyseessä sitten tietokone, designmaljakko, perintövaasi tai koira, on vahingon aiheuttaja korvausvelvollinen, vaikka vahinko olisi aiheutettu humalassa, vahingossa, tahallaan, tai muuten vaan.
Jos itse olisin tappanut koirani tai kämppiksen koiran tekemällä näinkin tyhmän tempauksen, ottaisin vastuun siitä, olisi se sitten vahinko tai ei. Sinun paperikoirasi poskihampaat on ihan turhaa provokaatiota, mutta voit toki haastaa sen joka näitä luita näyttelykoirallesi on tarjonnut, tai amerikkalaisittain sen luita myyneen yhtiön koirasi poskihampaiden tärvelemisestä =D



Tarkoitus ei ollut provota todellakaan, provoilua tässä topicissa on mielestäni vertaus sinun kasvissyöntiin ja koiran lihansyöntiin. Tai tuo oma viittauksesi amerikkalaiseen tyyliin haastaa kaikki oikeuteen jotka vähänkin kynnelle kykenevät. Mutta edelleen, nämä ovat ikäviä vahinkoja joista harvemmin saa korvauksia koska kukaan ei tahallisesti koiraa tappanut. Lähinnä tuollainen oikeusteitse korvausten hakeminen uuvuttaa ja vie aikaa, minullakin on siitä kokemusta. Ja se on vielä helvetin kallistakin. Ainut vaihtoehto on puhua vahinkoon liitytyvien ihmisten kanssa asiallisesti ja saada heiltä jonkinlasta korvausta ell-kuluihin. Näin itse toimisin, koska ottamasi vakuutus korvaa eläimen hinnasta osan ja loppua ei ole velvollinen kukaan korvaamaan. Näissä asioissa pitää muistaa kuitenkin kohtuus.
Sekarotuinen Luna 06/09
R.I.P Lusifer 20.2.2006 - 5.2.2013

  Siirry sivulle: 1 2 3 ... 5
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28159
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6320
Viestejä yhteensä545646
Uudet käyttäjät tänään5
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään9
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265818
(Tilastot päivitetty viimeksi 16.04.2024 klo 17:15)