Koirat.com

^Kamalaa! Toivottavasti paranee ja toipuu pian.

Mua itseäni hermostuttaa toi koira, kun ei ole ilmeisesti sitten sunnuntain kakannut ollenkaan. Sillä oli silloin sunnuntaina ripuli eikä saanut illalla mitään ruokaa. Maanantaina sai pelkkää nappulaa ja on nyt saanut koiranmakkaraa, eli ruokaa on kyllä saanut, mutta mitään ei tule ulos. Ei edes yritä. Se on kyllä ihan normaali, ei näytä kipuilevan, aamulla ja äsken ulkona sai leikkikohtauksiakin. Lämpö 37,9. Eli ei kai muuten mitään aihetta huoleen, kun yleiskunto on hyvä.

SaMaJa kamalaa mitä Armakselle on käynyt ! Varmasti säikäytti ihan kunnolla

KiraKira en olis sinuna vielä huolissaan, Vilmalla (ja kaverin koirallakin) on ollut pari kertaa ihan sama juttu, ensin ollut rippellä ja sitten kun on saanut kunnon ruokaa taas, niin on ollut pari päivää kakkaamatta.
On varmaan suolisto vaan niin tyhjänä, että jää ne ruuat sinne pitemmäksi aikaa tai imeytyy kaikki tai jotain
Jos on kerta muuten ihan reipas ja aktiivinen.

Sydän syrjällään tämän ketjun aina avaa. On ollut nyt paljon eirtyisen raskaita tai ikäviä asioita.

- hyvää toipumista ja kuntoutumista aivoinfarktin saaneelle veljelle. Pysäyttävä tapahtuma nuorelle, hyväkuntoiselle nuorukaiselle. Voimia hänelle ja läheisille!
- vakavat mielenterveyshäiriöit ovat niin raastavia, että happi ja sanat loppuvat. Omassakin lähipiirissäkin on ollut vuosikymmeniä sitä lajia sirkusta, joka ei todellakaan naurata.
- rohkeusmitali hänelle, joka on avannut sydäntään ja mieltään, mutta saanutkin ymmärryksen ja empatian sijaan tyrmäystä ja nokittamista
- jaksamista kaikille, joilla on vaikeita päätöksiä koiran käytöksen ja koko elämän suhteen

^ Nimiltä mainitsematon yhteenveto muutamasta asiasta, jotka ovat jääneet mieleen tätä ketjua lukiessa.

Henniet kirjoitti:

Siitepölytiedote

Heinä alottelee jo Silmät rähmii ja nenä vuotaa. Vaihtoehtoisesti oon alkanut nyt vasta viime päivinä reagoida koivuun, mutta enpä usko.

Voi vattu!! Meillä oln tännä eka päivä ilman kortisonia tolla junnulla ja vika päivä tolla kohtauksen jälkeisellä ventolineannoksella. Voisin melkein pistää vedonlyönnin pystyyn siitä monenko päivän päästä tulee seuraava astmakohtaus.

Mä en nyt vaan mitenkään pysty ymmärtämään tota lapsi yksin ulkoiluttamassa koiraa, etenkään minkään näkösellä taajama-alueella. Itehän olen ala-asteikäisenä (omaa kilttiä koiraa ulkoiluttaessa) saanut pihasta mun koiran päälle hyökänneen beaglen pohkeeseeni kiinni sen verran reippaasti, että edelleen näkyy haaleat arvet. Toisella kertaa sain bernhardilaisen koirani päälle. Omat muksut ei tule ulkoiluttamaan meidän koiraa ilman aikuista tyyliin alle 15-vuotiaana, kun noita vatipää koiranomistajia riittää vaikka oma ois kuinka hanskassa. Saati jos koira ois lasta isompi tai "haastava" luonteeltaan..

Vatipäistä koiranomistajista tulikin mieleen.. Aamulla kävin kuopuksen(rattaissa) ja koiran kanssa lenkillä (alkuun metsässä ulkoilureittiä pitkin ja myöhemmin sit narussa kävelyteitä). Mulla oli koira irti tuolla ulkoilureitillä. Näin, että vastaan tulee kultsu, mutta totesin et oman saan pidettyä vieressä ilman naruakin (sain vielä varmistuksksi rattaat koiran ja kultsun väliin ja olin just leikkinyt koiran kanssa kepillä ja keppi sattu oleen mun kädessä) kepillä houkutellen/palkaten ihan varmasti. Oltiin just päästy ohi, kun oma stoppas yhtäkkiä. ihmettelin, et mikä hitto nyt tuli, mut kultsun omistajahan oli sit päättänyt päästää koiransa mun koiran perseeseen kiinni. Oma on nyt ollut jotenkin superherkillä mun mielialojen suhteen ja mulla on onneks nopeet karjasurefleksit. Saman tien kun oma stoppas ja näin silmäkulmasta, et mitä siellä tapahtuu ärähdin ja oman huomio kiinnitty heti takas muhun. Kultsun omistaja varmaan pitää mua jonain raivopää nipona, mut ihan sama.

Asiallinen kirjoitti:

Pitikin ostaa kaksi jääkahvia, en kerennyt juomaan toisesta puoliakaan kun tuli taas hirveet tärinät. Mutkun toi jäälatte on vaan niiin hyvää

Mä tiedän, että mulle tulee pari tuntia kahvin juomisen jälkeen hirvee olo, mahaan sattuu, kädet tärisee ja kylmää hikeä pukkaa. Mä en tajua, miks mun on joka keskiviikko juotava perhekahvilassa kahvia ja tänään vielä kaks kuppia. Onneks jo helpotti noi oireet, mut ei se kivaa ollu.

Hui, mikä yö SaMaJalla! Toivottavasti Armaksen vointi kohenee nopsaan.

KiraKira: Meilläkin voi mennä ripuloinnin jälkeen muutama päivä ennen kuin koira on kakannut. Maha on vaan mennyt niin totaalityhjäksi ja sit ripuliruokana käytetyssä riisissä+lihassa+piimässä taas on kivin vähän sitä mikä jää hyödyntämättä.

Mun piti nähdä py tänään aamupäivästä, mutta se ei vastannut puhelimeen. Laitoin sitten viestin että lähden himaan ja nähdään myöhemmin, kun ajattelin että se laiskimus vaan nukkuu eikä kuule puhelimen ääntä, mutta se ei ole vieläkään vastannut puhelimeen kertaakaan! Mua alkaa jo vähän pelottaa, onkohan sille sattunut jotain. Todennäköisesti se joskus huomenna kertoo unohtaneensa puhelimen kotiin lähtiessään koululle tms. mutta silti mua pelottaa.

Ei tällä ole koskaan ennen ole tuollaista ollut ripulin yhteydessä. Harmittavan herkkä vatsa tuolla taitaa olla... Katsotaan nyt tässä vielä, josko sieltä jotain alkaisi tulemaan.

Treffasin tossa viikonloppuna yhtä nöffiharrastelijaa (kasvattaa niitä myös pienimuotoisesti) ja juteltiin kaikkea rotuun liittyen. Meille siis ehkä tulossa nöffi vuoden-kahden päästä. Natu rakastui hänen narttunöffiinsä täydelliesti ja leikkivät koirapuistossa tosi nätisti. Tänään tuli sitten häneltä sähköpostia perään, että mulle ei sovi nöffi ollenkaan, koska olen "paimenkoiraihminen"? ja on liian vaarallista ottaa samaan talouteen iso ja pieni koira (tuota kommenttia kyllä kyseenalaistan kun taloudesta löytyy jo corgi ja seefferi ).
Rupes suututtaa ja harmittaa ihan sikana, että hän sai tommosen kuvan musta ja lyttäs koirahaaveet täysin.

^ Älä välitä, noita vaan löytyy. Mä suunnittelin joskus erään isomman koiran (narttu aikuisena 40-50kg) ottoa ton fifin kaveriksi ja laitoin postia eräälle kasvattajalle joka kasvattaa kumpaakin rotua. Hän vastasi tiukasti, ettei ikinä suosittele näin pientä ja näin isoa koiraa samaan talouteen ja painotti, että tuskin tulisi yhteiselosta mitään jne. Kuitenkin selitti että heillä ovat koirat aina kokoerosta huolimatta tulleet toimeen ilman ongelmia Mutta joo, kai tuollainen on sitten mahdollista ainoastaan hänen kattonsa alla, kun suorastaan käski vaihtamaan suunnitelmia.

Täälläpäin onneksi lapset lenkkeilee vain turvallisten cavaliereiden tai borderterrierien kanssa, yhdellä (n. 10v) pojalla on rähjä lapinkoira, mutta muuten isommat koirat on aikuisilla. Mutta on hurjan näkönen yks parivaljakko, kun on joku 45kg norjanharmaahirvikoira ja semmonen 40 kg painava, laiha nainen, ihan anorektisen näkönen. Ja se haukku vie sitä kun märkää rättiä, mut onneks ei oo vihanen koira.

Polvi on parempi jo tänään onneks, mutta tuntuu kyllä edelleen inhottavalle. Ärsyttää kun en päässyt viemään koiraa kunnolla ulos, kun sillä on masu kipeä/ripsrips. Kun pystyin käyttämään vaan ihan vähän matkan päässä ja sitten sisällä sen mahasta kuului hirveän kovia kaikkia semmosia suolistoääniä. Onneksi ei kauaa joutunut odottamaan (alle tunti) niin pääsi äitin kanssa ripsuilemaan sitten ihan metikköön. Toivottavasti toi paranis, en tiiä onko se jännitysripsua vai mitä, kun eilen oli tosiaan mukana siinä onnettomuudessa ja näki kun mä itkin ja huusin. Ja muutenkin vähän jännä tilanne, oisko voinu mennä siitä masu vähän sekasin. Olihan toi murahtanu poliiseillekki kun pyörähtivät paikalla... Nolo. Tai sitten ripulin syyhnä eilisen raa'at jotkut lihaisat luut. En tiiä, toivottavasti äkkiä menis ohi, kun oli niin pahana että oli kakkinu yöllä ihan sisälle ulko-oven eteen.

Paniikkitilanne. Kämppis muuttaa pois 1.7. (hyväksyi tänään asuntotarjouksen) ja mulla on huomiseen asti aikaa keksiä, mitä teen.

Vaihtoehtoja:
Poikaystävä muuttaa tyttärensä kanssa kämppiksen tilalle
TAI löydän huomiseen mennessä yksiön
TAI irtisanon kämpän ja toivon löytäväni yksiön heinäkuun alkuun mennessä
TAI en irtisano, valmistaudun maksamaan heinäkuun vuokran yksin (853e on mulle yksin liikaa, ehkä just yhden kuukauden menis...) ja toivon elokuun alkuun mennessä löytäväni uuden asunnon tai jonkun muun ratkaisun
TAI löydän tähän kämppiksen huomiseen mennessä, mutta kun siinäkin olisi sitten omat ongelmansa.

Toi poikaystävä+tytär samaan asuntoon olisi ehkä vahvin kortti, mutta toisaalta ehkä älytön ratkaisu reilu puolen vuoden yhdessäolon jälkeen, vaikka kuinka nytkin asutaan käytännössä yhdessä molemmilla vuorotellen. Olisin ehkä halunnut vähän lisää aikaa miettiä tätä.............

/muoks: Tein TAI-viidakosta vähän luettavamman. Tyhmää, kun ei voi käyttää tota esikatselua, niin tarttee muokata aina jokaista viestiä, kun ei vaan osaa ikinä kirjoittaa kerralla oikein...

Henniet kirjoitti:

Paniikkitilanne. Kämppis muuttaa pois 1.7. (hyväksyi tänään asuntotarjouksen) ja mulla on huomiseen asti aikaa keksiä, mitä teen. Vaihtoehtoja: Poikaystävä muuttaa tyttärensä kanssa kämppiksen tilalle TAI löydän huomiseen mennessä yksiön TAI irtisanon kämpän ja toivon löytäväni yksiön heinäkuun alkuun mennessä TAI en irtisano, valmistaudun maksamaan heinäkuun vuokran yksin (850e on mulle yksin liikaa, ehkä just yhden kuukauden menis...) ja toivon elokuun alkuun mennessä löytäväni uuden asunnon tai jonkun muun ratkaisun TAI löydän tähän kämppiksen huomiseen mennessä, mutta kun siinäkin olisi sitten omat ongelmansa.

Toi poikaystävä+tytär samaan asuntoon olisi ehkä vahvin kortti, mutta toisaalta ehkä älytön ratkaisu reilu puolen vuoden yhdessäolon jälkeen, vaikka kuinka nytkin asutaan käytännössä yhdessä molemmilla vuorotellen. Olisin ehkä halunnut vähän lisää aikaa miettiä tätä.............

Voi ei, todella paljon tsemppiä sulle.
Ihan uskomatonta että joutuu tekemään noin ison päätöksen yhdessä päivässä.
Nyt voi olla hankala löytää asuntoja, kun taas lähtee porukkaa opiskelemaan muille paikkakunnille kesän jälkeen. Riskihän se olisi irtisanoa, mutta minä ehkä itse tekisin niin, ja koittaisin saada asuntoa muualta. Tai sitten se yhteenmuutto. Ainahan sitä voi kokeilla, jos ei toimi, niin eri asunnot..?

Mä varmaan tuossa tilanteessa muuttaisin sen miehen kanssa yhteen, mikäli se sille passaisi.
Ainahan sitä voi siitä sitten muuttaa erilleen jos menee sukset ristiin. Eihän sitä tartte yhteistä rahapussia tai omaisuutta hankkia heti alkuunsa. Eli elelisitte vähän kun kämppiksenkin kanssa tähän asti, tiesti ruoka politiikka ois järkevää hoitaa yhteisenä, mutta sähkölaskut ja vuokra puoliksi yms. Eihän siinä ainakaan mitään häviäisi, kun vaihtoehtona on a: saada joku ihan vieras (mahdollisesti hankalakin ihminen) kämppikseksi b: saada se yksiö ja maksaa enemmän vuokraa kuin nyt tai C.maksaa koko vuokra yksin

Tää ei nyt oo purkautuminen suorastaan, mutta tosta Armaksen reaktiosta tuli mieleen asiakas, joka kertoi koiran joutuneen shokkiin muurahaisten pistoista.

Australian- tai cairninterrieri oli siis ollut omalla pihallaan ja yhtäkkiä omistaja tajusi, että koira makaa tajuttomana siellä. Oli mennyt katsomaan eikä mitään reaktiota. Mitään selkeitä jälkiä ei näkynyt ja omistaja lähti viemään koiraa päivystykseen. Ell ei uskaltanut tehdä mitään kun mitään ulkoisia jälkiä ei näkynyt eikä ollut mitään diagnosoitavaa. Oli sitten pienen määrän kortisonia tyrkännyt ja koira oli alkanut hetken päästä näyttämään heräämisen merkkejä. Sitten oli hetken päästä lähtenyt turpoaamaan joka paikasta ja kun sen jälkeen näytti selkeästi allergiselta reaktiolta niin kortisonia sitten oltiin tykitetty ja koira voi nyt hyvin.

Omistaja oli kotiin mennessään mennyt tutkimaan tarkemmin kohtaa, josta löysi koiran ja siellä oli polttiaisten( ne pienet punaruskeet murkut?) pesä. Koira oli tietty käyny pesää tonkimassa ja saanu kaikki kimppuunsa ja saanut sitten murkkujen myrkystä reaktion eli niidenkin suhteen kannattaa olla varovainen!

Asiallinen ja Eetla: Me jutellaan miehen kanssa vielä illalla, ja siihen ratkaisuun mä ehkä kuitenkin mieluiten taipuisin, että se tähän muuttaisi. Tää on vaan mun kolmas (vakava/ylipäätään) parisuhde ja kolmas kerta, kun muuttaisin jonkun kanssa yhteen, joten muhun on iskenyt jo melkoinen pessimismi... Ja pelottaa kertoa vanhemmille, kun uskonnollisista syistä nää mun ratkaisut on niille aika tiukkoja ja aiheuttavat paljon pahaa mieltä. Mutta me keskustellaan illalla miehen kanssa, ehkä oon sitten fiksumpi.

Tänään pääsin töistä pois muutaman tunnin etuajassa, kun paniikki iski ihan yhtäkkiä päälle ja aloin itkeskellä ja tahdoin tulla kotiin selvittämään asioita. Sain huomisenkin työvuoron vaihdettua iltaan, niin hätätapauksessa mulla on virka-aika käytettävissä asioiden hoitamiseen.

Oltiin me kämppiksen kanssa siitä puhuttu reilu viikko sitten, että sillä ja sen poikaystävällä on hakupaperit vetämässä, mutta sanoivat valinneensa kohteet niin spesidioidusti, että tuskin kuukausiin tarjotaan. En todellakaan varautunut siihen, että viikko varoituksesta ollaan tässä jamassa.

Mä en taas ymmärrä miksi nää ajatukset piinaa mua. On vaan yksinkertaisesti niin paska olo suoraan sanottuna.

Tottakai aika parantaa haavoja jne, mutta mikä v*ttu siinä on, etten vieläkään opi, että niin kauan kun oon 125%:sti suhteessa, mä oon aina se ketä sattuu. Koska mä olen se, joka kanssa pitää lupauksensa kun sanoo ettei mene koskaan pois. Mä olisin ollut valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven toisen ja meidän yhteisen hyvinvoinnin takia. Sitten sitä on niin pirun sinisilmäinen, ettei sitä näe, että on yksin valmis vaikka hautaan toisen vuoksi, ennen kuin on liian myöhäistä. Ei se ole mitään paskapuhetta, etten tolle ihmesäädölle pysty lupaamaan mitään. Vaikka oltais törmätty vuoden päästä niin tilanne varmaan olisi ihan sama. Nää mun arvet alkaa ihan omiaan avautumaan täällä eikä siihen mitkään pikkulaastarit auta. En mä pysty olemaan ihmisten ilmoilla jos mulla lysähtää psyykkinen tasapaino yhtäkkiä näin pohjamutiin kun nyt.

Tottakai mä tiesin, etten oo mitenkään voinut olla niin kovaksi kehkeytynyt ja nopea paranemaan, että sen yhen kännisen puhelun ansiosta olisin pystyny unohtamaan kaiken ja jatkamaan matkaa. Mut en mä uskonut, että se iskisi tajuntaan yhtä kovaa kuin se itse puhelukin. On varmaan paljon ihmisiä, jotka sanoo tätä samaa mitä mä seuraavaksi sanon ja monen mielestä se onkin täyttä huuhaata, koska aikahan parantaa haavat ja läpäläpä. Mä en vaan pysty enää olemaan niin hullu, että antaisin itsestäni kaiken jollekin toiselle, rakastaisin toista kaikella mitä mä olen ja olisin valmis vaikka mihin jos toinen pyytäisi. Mä en vaan enää pysty. Mä en uskalla, enkä halua enää olla se joka jää yksin. Mä mielummin pakenen kun kaikki on vielä hyvin ennen kun on liian myöhäistä.
Ei vittu mä en jaksa. Haluan pois.

Shane, höh, kurjasti esitti asiansa tapaamasi henkilö. Toivottavasti et haaveitasi kuitenkaan vielä haudannut. Hyviä ja omiin kriteereihisi sopivia kasvattajia kyllä varmaan löytyy useampi, kuten varmaan olet ottanutkin selvää? Jos viitsit, voisitko yv:llä kertoa kuka oli kyseessä? Alkoi kiinnostaa kellä tuollainen ajatusmaailma on.