Koirat.com

Kai täällä on muitakin raihnaisia kuin minä? Onhan?

Joo mä olen ihan jostain jämäpaloista koottu. Äiti tosiaan on sanonut ettei heillä ollu isän kanssa opiskelijoina varaa ostaa priimaa Mutta itkuhan sille oikeasti tulee jos sen kanssa alkaa puhumaan enempi joten mä olen nykyisin sit aina ihan vaan hyvässä kunnossa kun käyn kotona...

Mulla on selkä kipuillu enempi tai vähempi aina. Sitä ei vaan kukaan uskonu ennen ku joskus lukiossa kun huomattiin että skolioosihan siellä on. Ihan kunnon kurvi: 38 astetta alaselässä. Paska homma sikäli että jos se ois huomattu pari vuotta aiemmin niin asialle ois voinu jotain tehdäkin. Toi alaselkä mulla kipuilikin pitkään, mutta se on nykyisin aika kiltisti. Kai mä oon oppinu jotain sen kanssa tekemään oikein ja kasvattanu sinne lihaksistoa tukemaan sitä.

Mutta nyt hajoo sit kaikki muut paikat. Mulla on yliliikkuvat nivelet ja niitä pirulaisia särkee ajoittain ihan kunnolla. Nilkoista on lekuri ilmottanu että niitä ei saa sit enää ikuna nyrjäyttää tai ne on mennyttä peliä... Välillä ne lukkiutuu inhottavasti ja sit ne ei toimi pätkääkään. Ranteet tekee samaa ja sillon ei pysy käsissä mikään eikä pysty tekeen mitään. Onneksi rannetuki auttaa siihen ja mä olen oppinu aika näppäräksi vasemman käden käyttäjäksi (harvemmin paukkuu molemmat yhtä aikaa) ja toimii asiat kyynerpäilläkin ja suulla tarvittaessa, ovet aukeaa varpailla. Vaikka välillä ei tiedä itkiskö vai nauraisko kun kannattelee kyynerpäillä jotain ja aukoo ovea selkä takakenossa varpaalla hapoen Polvissa on jotain hämärää. Ne on kuvattu ja siellä on ehkä joku ylimääräinen lipare tms joka välillä menee hankalaan paikkaan jolloin polvea ei pysty suoristaan eikä jalalle varaan kunnolla painoa. Sit hipsitään yhdellä jalalla. Lonkat paukkuu kans ja joku vuosi sitten mä huolestuin kun aloin kuulla naksumista pääni sisällä :ehe: sit selvisi että siellä vihoittelee se nivel joka kiinnittää tän nupin tuohon muuhun kroppaan. Oletettavasti se sanoo jonain päivänä sopimuksen irti ja sit mulla ei enää oo päätä... Kylmä ottaa niveliin ja ilmanpaineet ja melkein mikä vaan. Tällä hetkellä prakaa lonkat, selkänivelet ja ranne. Aika normitilanne.

No lihaksistohan ei tieteskään tykkää kun nivelet elää ihan omaa elämäänsä ja mä olen vuosia treenannut niitä tukemaan selkää ja muuta. Se oikeasti kyllä auttaakin. Aina siihen saakka kunnes ongelma on se että lihakset ottaa ja kramppaa ja tulehtuu. Kun on kunnolla lihaksia niin ne jaksaa krampata oikein niin maan perusteellisesti. Viimeksi lääkärissä käydessä sitä oli ihmettelemässä useampi lekuri "en oo kyllä ikinä nähny tämmöstä! koita se on ihan kivikova! kiertääköhän siellä veri ollenkaan Lisäksihän tässä on se hauskuus että 10 vuotta mulle on sanottu että treenaa selkää ja treenaa selkää. Nyt kuuluu ohje että ei saa olla tämmösiä selkälihaksia kun ne kramppaa treenaa vatsaa... mä oletan että jahka treenaan sen niin lääketieteen käsitys on taas muuttunu. Yritän muistaa venyttää, verryttää ja huoltaa noita lihaksia. Hieroa niitä ei uskalla kun ne tahtoo tulehtua siitä joka kerta. Viimeksi meni 2 viikkoa ihan harakoille kun vähän kokeiltiin auttaisko hieronta.

Eli mun ongelma on se että skolioosi vetää rangan vinoon. Sit ne yliliikkuvat nivelet yläselässä naksuu ja paukkuu fasettilukkoihin (ja sit ei voi hengittää syvään ja sattuu kun on vaatteet päällä). Kun ne aukastaan niin lihaksisto on krampannu itsensä jumiin. Jumi tulehtuu... sit tarvitaan tulehduslääkekuuri. Ja kun se kuuri loppuu niin mullapas on vielä fibromyalgia joka jää ylläpitämään sitä kipua. Se viheliäinen vaiva ei myöskään anna mun nukkua. Ei oikein koskaan kunnolla. Aina väsyttää. Kesällä se on pahempi kun ei tykkää helteestä. Siksi mäkään en tykkää kuumasta. Nää vetoisien kelien nivelsäryt on paljon pienempi paha kuin kesäkuuman rytmihäiriöt, nukkumattomuus ja yleinen pahoinvointi yhdistettynä jatkuvaan kipuun.

Mut joo. Kivun kans oppii olemaan. Välillä siihen on tooosi väsynyt. Ei jaksaisi yhtään. Mutta eipä oo vaihtoehtoja. Toisaalta ne hetken kun ei ole kipeä on kyllä autuaallisia. Meillä koirat onneksi lukee aika hyvin ja osaa olla hirmu kiltisti lenkillä kun mä oon kipee ja Yuki osaa tukea mua liukkailla kun fibro on pahana ja tasapaino heittää. En uskalla aatellakaan missä kunnossa oisin jos ei ois noita eläimiä. Niiden kans on pakko mennä vaikka sattuski ja lopulta se liike on parempi kuin paikoilleen jääminen. Lisäksi kipeille nivelille tekee hyvää kun joku pehmyt ja lämmin nukkuu niiden päällä.

Oikeasti se mikä tässä eniten risoo onkin se että tulevaisuus pelottaa välillä hulluna. Mietityttää millaseksi tää vielä menee. Kauanko kipuja jaksaa. Saako jostain töitä joita pystyy tekemään. Ja mä haluaisin lapsen. Ihan tosissani haluaisin. Mutta en tiedä voinko tai kannattaako se. Sekin risoo että on välillä niin kädetön. Ja toisista riippuvainen. Onneksi on mies joka ymmärtää.

Täällä kanssa jämäpalat saanut, paitsi ilmeisesti paremmista paloista kuin sinä (Tigru).

Pehmytkudosreuma eli Fibromyalgiaoireyhtymä joka on todettu myös äidillä ja siskolla, minulla se onneksi on lievimpänä, mutta jännetupitulehdukset ranteissa on lähes kuukausittaisia ja niihin tosiaan tulehduskipulääkekuurit aina. Erilainen rasitus arjessa (näppäimistön vaihto tmv.) aiheuttaa lähes heti kivun ranteisiin.
Yliliikkuvat nivelet jotenkin kuuluvat kuvaan, naksuu ja poksuu, varsinkin ranteet kun niitä vain heilutan ylös ja alas. Kauhea rutina käy. Lonkkanivelet ja istuinluut myös poksuvat välillä, vielä ei ole pois paikoiltaan lähtenyt ja kovasti lihaskunnon ylläpitämisellä sitä koetan välttää (ratsastus ton todettu hyväksi kun on niin monipuolinen).

Toinen jalka (vasen) on lyhyempi kuin toinen, tämä aiheuttaa selkään ja rintakehään ja oikeastaan koko yläkroppaan (ketjuvaikutus) suuria lihasjumeja joidenka takia fysioterapeutillakin pääsin käymään jo 14-vuotiaana (fysioterapeutti ihmetteli että ei ole montaa yhtä kokonaisjumissa olevaa henkilöä uransa aikana tavannut..). Venyttelyn ja verryttelyn pitäisi olla säännöllistä.

Migreenikin todettu vuosi sitten. N. kerran kuukauteen saan kohtauksen, onneksi lievästä päästä, mutta n.6h pitää nukkua pimeässä ja hiljaisessa ja viileässä että lähtee pois. Estolääkitystä en saa masennuslääkkeiden yhteensopivuuden takia vain pelkillä vahvoilla buranoilla voi lääkitä.

Poskiontelot ovat ahtaat. Tänä vuonna neljä kertaa lääkärissä, 3/4 oli nuhan ja flunssan takia. Ne pitkittyvät ja päätyvät lähes aina lopulta poskiontelon tulehdukseksi. Ihan pienestä pitäen ollut. Punkteerausta (laajennusta onteloihin) on pari kertaa harkittu, mutta operaatio ällöttää liikaa..

Vielä viimeisenä kaikkein oudoin tauti joka on myös krooninen jolle ei voi mitään: hyvänlaatuinen asentohuimaus. 14-vuotiaana sain todella oudon kohtauksen jonka aikana tuntui että olen humalassa, huimasi, pyörrytti, oksetti kun huimasi, kaatuilin, en pysynyt pystyssä. Lääkäriin mentiin ja lähetettiin korvapolille ja diagnoosiksi tuli tämä. Normaalisti esiintyy keski-iän ylittäneillä naisilla, mutta minulla ollut ilmeisesti ihan syntymästä lähtien. Oksentelin autoissa jos en nähnyt tietä (silmä ja korvan tasapainoelimet eivät pelanneet yhteen=huimaa ja oksettaa). Nykyään voin olla autossa jos voin katsoa tielle.
Eli siis yksinkertaisuudessaan: mikä tahansa häiriö tasapainoelimessä/sitä ympäröivissä massoissa ja/tai silmän ja tasapainoelimen yhteistyö ei toimi= asentohuimaus kohtaus joka kestää muutamista minuuteista parhaimmillaan viikkoja.
Tietyillä pään heiluttelu tekniikoilla sitä pystyy auttamaan ja helpottamaan, antaa massojen asettua paikoilleen.
Viimeksi kun sain kohtauksen johtui se siitä että niistin nenää ja se olikin liian tukossa, korvassa poksahti=> asentohuimauskohtaus.
Kaikki tivolilaitteet missä pyöritään niin ei, valssia en voi tanssia kun pyörryttää, itseni ympäripyöriminen kaksi kertaa voi laukaista kohtauksen. Ja mitä vanhemmaksi olen tullut sitä helpommin se tulee. Ja olen vasta 19-vuotias.

Samaa joskus miettinyt kuin Tigru. Jos olisin koira, olisin jalostuskiellossa.

Täällä kans skolioosi-potilas! Mutkaa ollu pahimmillaan 43 astetta, parin asteen päässä leikkauksesta. Nyt on tultu parempaan päin, ja magneettikuvissa vuosi sitten keväällä oli enää 29 astetta! Magneettikuvissa olin tosiaan siksi että tuli välilevyn pullistuma... Varmaan tuon skolioosin takia. Ihme on, että selkä on nuinkin paljon suoristunu, toisaalta pituutta ei ole tullu yhtään lisää, eli ite kuvittelen että mutka vaihtunu vaan yläselkään.. No, ei voi tietää. Vatsalihastreeni ja jooga on mitkä mut pitää liikuntakykyisenä, jos jää jumpat väliin niin oon aivan jumissa ja kipee.

Eniten tämän vaivan kanssa inhottaa se, että se rajoittaa elämää aika lailla. Ammatinvalinta on tosi vaikee juttu, kun selkä ei kestä istua, seisoa tai kävellä pitkään, vaan kaikkia pitäisi olla vaihtelevasti. Lievästi kumarassa asennossa en voi tehdä mitään yhtään, enkä nostella painavia tavaroita. Lisäksi jos selkään pamahtaa fasettilukko, niin silloin ei tehdä yhtikäs mitään. Noihin on auttanut minulla kalevalainen jäsenkorjaus, sillä on auennut kaikki lukot ja lähtenyt jumit. Ja liikunta yleensä, jos paikalleen jää niin tilanne vain pahenee.

Ja kun selkä on kipeä/lihakset pinteessä, vaikuttaa se tietty koko muuhunkin kroppaan. Minulla on reisilihakset monesti tosi krampissa, sen takia polvet kipeet, ja niska-hartia seudun säryt on myös todella yleisiä. Tulevaisuus on mysteeri, en tiedä kestäisikö minunkaan selkä+kroppa raskautta, tai ehkä kestäisi, mutta kuin kipeä sitä olisi. Myöskään lisää välilevyn pullistumia en haluaisi, se vei toimintakyvyn todella pitkäksi aikaa, ja jätti pysyviäkin hankaluuksia, esim. en uskalla joihinkin asentoihin taivuttaa missä selkä silloin paukahti ja hyppiä tai juosta en voi enää ollenkaan. Mutta näillä mennään, omaa kroppaa kuitenkin tuntee sen verran että tietää mitä se milloinkin tarvii, ja sen pohjalta sitten porskutellaan eteenpäin.

Minäkin. Joskin paremmista osista sentään kuin Tigru mutta on tässä omat vitsauksensa, ihan tarpeeksi etten sanoisi.

Mulla on niinikää yliliikkuvat nivelet ja ahtaat hermokanavat. Siitä syystä jännetupentulehdukset ja muut ranteissa on turhankin yleisiä. Oikeassa ranteessa mulla on vaikea ganglio (todennäköisesti, toinen vaihtoehto on pehmytkudoskasvain mutta mieluummin ottaisin tuon ganglion), johon maanantaina tehtiin ensimmäinen pehmytkudospunktio. Sattui ja sattuu edelleen niin paljon ettei pysty kuvaamaankaan, ja sormista toimii vain kolme. No, maanantaina ei toiminut yksikään joten on tässä edistytty. Punkioita voi tehdä kuukauden välein yhteensä kolme, elän toiveissa josko tuo yksikin riittäisi. Jos ne ei auta, leikkaukseen mitä kuitenkin saan odotella koska kotona on hoidettavana 5 kuukautinen vauva. Sen kanniskelu ei kyllä ole herkkua näissäkään olosuhteissa. Hermosärky on kaikkein inhottavinta särkyä, eikä siihen oikein lääkkeetkään auta. Ainakaan tuo panadol joka tällä hetkellä on mun ainoa oljenkorsi joka vaivaan.

Mulla on myös vaikea aurallinen migreeni. Kohtauksia on pahimmillaan viikottain 1-3. Kestävät yhdestä viiteen päivään ja päättyvät armottomaan oksenteluun. Laukaisevia tekijöitä on niin paljon että olo tuntuu toisinaan ihan yhdyskuntakelvottomalta: kuumuus, hajuvesi, kirkkaat valot, kovat äänet, välkkyvät valot, jyrkät lämpötilan vaihtelut, univaje, vahvat mausteet ym. puhumattakaan hormonivaihteluista. Puolet vuodesta olen tavallisesti estolääkityksellä ja loput yritän selvitä triptaanien kanssa. Paitsi nyt kun on tuo vauva, puren hammasta ja syön panadolia.

Vasemmassa nilkassa on julkisen terveydenhuollon ansiosta rakennevamma. Se ei pysy sijoillaan ja särkee jatkuvasti, palloluun ala puolelta on aikanaan murtunut joku pikkuluu, joka sittemmin luutui väärin kun terveyskeskuksessa ei sitä viitsitty kuvata vaan tuikittiin vaan kortisonipiikkejä "tulehtuneeseen" jalkaan. Kun sitten oikea vaiva selvisi, ei enää mitään ollut tehtävissä. Vasen jalka on lyhyempi kuin oikea koska nilkka on painunut lysyyn. Tämä taas aiheuttaa ongelmia alaselän kanssa ja saa jalat puutumaan.

Mulla on alhainen verenpaine ja siitä johtuen usein tuota hyvänlaatuista kiertohuimausta, mikä on varsin ärsyttävää vaikka saattaa kuulostaa suht pieneltä ongelmalta. Rytmihäiriöt ovat arkipäivää, ja vievät välillä tajunkin. Kesä on paha rytmihäiriöiden ja migreenin suhteen.

Olen sairastanut elämäni aikana 2 vaikeaa keuhkokuumetta ja 2 keuhkoputkentulehdusta. Vasen puoli keuhkoista on vaurioitunut toisesta keuhkokuumeesta niin ettei palaudu enää. Varsinkin nuha- ja allergia-aikaan olo on kuin olisi kala kuivalla maalla, niin vaikea on saaha vedetyksi happea. En ikinä ennen ajatellut että niinkin yksinkertainen asia kuin hengittäminen voi olla niin vaikeaa. Keuhkot on siinä pisteessä, että keuhkokuumetta ei parane enää "hankkia" joten flunssassa saa olla todella tarkkana. Mun oikea korva on myös puolikuuro, sekin julkisen terveydenhoidon ansiosta. Mutta olen onnellinen ettei kokonaan kuuro, mitä oli kuitenkin pari kuukautta. Senkin kanssa on oppinut elämään, koira kulkee varsinkin iltaisin aina oikealla puolella koska sieltä puolelta en kuule jos joku lähestyykin.

Mun vammoista ja vioista suurin osa on perittyjä; rytmihäiriöt, migreeni, matala verenpaine ja allergiat. Loput ovatkin sitten hoitovirheitä, voinette kuvitella ettei luottamus julkista terveydenhuoltoa kohtaan ole häävi.

Kipuun tottuu mutta kyllä siihen väsyykin. Aina ei jaksaisi millään. Hammasta purren sitä kuitenkin koittaa parhaansa mukaan elellä, yrittää keskittyä elämän positiivisiin puoliin ja olla valittamatta, koska oikeasti asiat voisivat olla paljon pahemminkin. Aina se ei kuitenkaan kauheasti lohduta. Eteenpäin mua auttavat ihana mies ja tytär sekä tietenkin tuo karvainen kaveri, joka jotenkin vaan aina tietää miten milloinkin olla.

Ei voi muuta sanoa kuin toivottaa paljon voimia muillekin jämäpaloille!

Paikat on ihan sairaan jumissa, joten ei kovin kiva olo kyllä ole.Pääsispä pian hierontaan!

Mill kirjoitti:

Mulla on alhainen verenpaine ja siitä johtuen usein tuota hyvänlaatuista kiertohuimausta, mikä on varsin ärsyttävää vaikka saattaa kuulostaa suht pieneltä ongelmalta

No tosiaan sitä kroonisesti itse sairastavana tiedän että se on kaikkea muuta kuin pieni ongelma. Varsinkin jos lähdetään kaatuilemaan ja oksentelemaan eikä pysytä pystyssä kuin maailmaa pyörii karusellia ympärillä.

Hitsi että on tervettä porukkaa täälläkin! Eikait tässä muuta kuin että voimia kaikille supersairaille ja varsinkin näille kroonisten sairauksien sairastajille!

Täällä myöskin skolioosi ja selässä tuolla lannerangassa kahdessa nikamavälissä välilevyn rappeumat. (josta lääkäri totesi mulle mun papereita sen paremmin katsomatta n.5v sitten, et "se on kyl ihan yleinen teillä yli nelikymppisillä". )
Yliliikkuvat nivelet myös täällä riesana ja siitä johtuen lääkärin mukaan kerää herkästi nestettä. (Leikkaukseen jonossa ranteen tälläisen nesterakkulan vuoksi)
Luultavasti sama toisessakin ranteessa.
Olkapää leikattu työtapaturman vuoksi kahdesti ja siinä on nyt pysyvästi n. 10% työkyvyn alenema. (näin vakuutusyhtiön mukaan)
Sydänlääkitys on ollut n. 9v sinustakykardiaan ja lisälyöntisyyteen.
Ja nivelrikon ja nivelpsorin välillä lääkärit ei oikein ole vielä päässyt selvyyteen kumpi on.
Ja ikää kuitenkin jo 28v.

Olikohan tuossa kaikki..

Missähän mä olin, kun niitä ehjiä osia jaettiin..

Noh joo, kyllä mäkin aina välillä mietin että mistä kakkosluokan linjapudokkaista mutkin on kasattu, mutta mulla ei sentään ole kovia kipuja 24/7.

Notkoselkä on kaiken pahan alku ja juuri. Kaikki oli ihan ok-hyvin kun ratsastin vielä säännöllisesti, nyt kun se on jäänyt muista syistä pois, on tilanne taas vähän huonompi... Iskias käy kylässä säännöllisesti, välilevyt paukkuu ja tyrät rytkyy.
Selkäleikkaus on edessä jossain vaiheessa, varmaan n. viiden vuoden sisällä. Äitin selkä on leikattu nyt vissiin kolme vai neljä kertaa, ja enon selkä ekan kerran hänen ollessa kolmekymppinen, joten kaikella todennäköisyydellä ei mullakaan niin kauheen kauaa mene että se kunnolla paukahtaa.
Oikeassa olkapäässä on kroonistunut olkanivelen limapussin tulehdus, ollut yläasteelta asti. Naksuu ja poksuu ja polttaa välillä ihan mielenkiintoisesti (mun henk.koht. ilmanpainepuntari!), mutta ei sille vissiin oikeen mitään voi tehdä, kuin piikittää kortisonia (mikä ei nappaa) tai poistaa koko pussi (mikä sekin tuntuu vähän rajulta toimenpiteeltä). Tähän kipuun oon itse asiassa jo niin tottunut, etten meinannut muistaa edes mainita
Myös ranteet oireilee helposti, mutta tiedän jo mitä hommia välttää (esim. rumpujensoittamista...), joten varsinaisilta tulehduksilta oon viime aikoina välttynyt. Ranteiden ja nilkkojen takia juoksin reumatesteissäkin joskus, mutta mitään ei koskaan löytynyt, joten näillä mennään...

Enemmän käytännön haittaa on kuitenkin erilaisista allergioista ja mun taipumuksesta herkistyä erinäisille jutuille.
Mulla on allergiaperäinen astma diagnosoitu, se on kyllä tällä hetkellä oireeton, ja hyvä niin.
Olen allerginen herra ties mille (erinäiset pölyt mm. heinä-, kissat, rotat, tomaatti, sulfa, tietyt liimat, kiiwi...) ja herkistynyt mm. ibuprofeenille, parasetamolille, SLS:lle sekä muille erilaisille kosmeettisille hajusteille, teho- ja väriaineille. Lisäksi noita herkistymisiä tulee koko ajan uusia lisää, viimeisin SLS ja joku muu juttu mitä on muissa pesuaineissa, esim. astianpesuaineissa ja ihan suihkusaippuassakin. Niidenkin kanssa nyt vielä pärjää kun eivät käy kuolemaksi, aiheuttavat lähinnä punoitusta, turvotusta, aristusta, hilseilyä, paukamia ja kutinaa. Jee.
Kyllä mä uskallan ihan ahkerasti syödä uusia juttuja, mutta kauneuden- ja ihonhoitotuotteiden kanssa joudun olemaan aika tarkka. Ihan turha ostaa mitään missä on teollisia hajusteita ja väriaineita.
Toisaalta sitten taas, mulla ei ole keliakiaa, laktoosi-intoleranssia, atooppista ihoa tai siitepölyallergiaa. Siitä jaksan olla joka päivä kiitollinen.

Kärsin myös megalomaanisista kuukautiskivuista, nyt on toimiva hoito kun asennutin ehkäisykapselin loppukesästä (ja tämän seurauksena huomasin olevani allerginen käytetyn haavateipin liimalle, sain ihan kivat vesikellot joiden parantuminen kesti kauemmin kuin itse haavan) eikä mulla ole ollut vuotoa sen jälkeen. Asteikolla 1-10 sanon kivuksi 9, koska mua ei ole koskaan sattunut kovempaa kuin kuukautisten aikana parhaimmillaan, mutta todennäköisesti ON olemassa kovempaakin kipua Kipua seuraa verenpaineen romahdus, oksentelua, ripuli ja pyörtyilyä. Harkitsen vakavissani kohdunpoistoleikkausta, jos raskaus & synnytys ei tule tähän auttamaan.

Ei muuta Ikää 26v.

*muoks* typot

Ikää 21 vuotta ja lonkkavika. Molemmissa lonkissa.
Oikeassa oli vuonna 2007 keskivaikea ja vasemmassa lievä. Koko ajan kuluvat ja nyt tuntuu että tuo vasen saavuttaa keskivaikean just.
Oikeaa koitettiin tähystää, mutta apua siitä ei ollut. Lääkärit ei tee asialle mitään enää. Muutaman vuoden välein kuvataan kuitenkin. Nyt vaan vaivan kanssa eletään, ammattia piti vaihtaa ja miettiä muutenkin. Koirista en luovu kuitenkaan niin kauan kun jalat kantaa

*symppaa jannien menkkakipuja täysillä*
Mulla myös sellaset kivut, et meinaa kramppien aikana taju lähteä ja kylmä hiki nousee otsalle, oksennus ei oo kaukana ja maha on muutaman päivän sellanen läpipasko, tai siltä ainakin tuntuu.
Pitäisköhän käydä tsekkaamassa endometrioosi..

Nii joo ja munasarjoissa mulla on muistaakseni 3 kystaa (en oo käynyt niissä tarkastuksissa aikoihin, kun en yhtään tykkää olla rönkittävänä ) ja jos nousee nopeasti istumasta seisomaan, ni järjetön viiltävä kipu tuntuu alavatsassa.

Ja tuon löysien nivelten vuoksi mulla jouduttaneen muutaman vuoden sisään kiristämään vasenta olkapäätä.

Tsemppihalitukset kaikille kipuilijoille. <3

^Mulla ei edes pitäis olla endometrioosia, tai sitä ei olla tutkittu sen enempää (vissiin tähystyksessä pitäis) koska "muut kivut" puuttuu. Mulla vaan on kovat kuukautiskivut, jee.

Mä en yhtään ihmettele että naisia on joskus pidetty kirottuina kuukautisvuodon aikaan, koska voin vaan kuvitella miten kovista kivuista kärsivien naisten on pitäny pärjätä ilman särkylääkkeitä.

Täällä kans yksi jalostuskiellossa oleva (:D). Vaikkakin mun viat on onneksi pienimpiä kuin teidän joidenkin täällä. Polvissa mulla on kondromalasia = pehmentynyt rusto, joka kai voi jopa parantuakin iän tullessa tai viahtoehtoisesti myös pahentua. Oireilee siis niin, että jalkoja ei voi pitää pitkiä aikoja koukussa koska aiheuttaa pahoja kipuja. Ihan siis pitkä aikainen istuminenkin alkaa särkeä jalkoja. Kipu on sellaista, että tuntuu esim. portaissa siltä että polvi pettää alta mutta ei kuitenkaan petä. Olkoot sitten syy tai seuraus tuosta polviongelmasta niin mun nelipäinen reisilihas (iso lihas tossa reiden päällä) on ihan kivikova ja jumissa, sitä on yritetty hieroa mutta se lihas vaan karkaa alta eikä venyttelykään auta...

Kantapäähän mulla iskee aina aika ajoittain tulehdus (en nyt muista nimeä tähän hätään), jonka takia ei voi jalalle laittaa painoa. Lisäksi mun nilkoissa on jotain hämärää vikaa..

Mulla on niskat myös täysin jumissa kokoajan, joka aiheuttaa sitten tietty niiden kipujen lisäksi hirveitä päänsärkykohtauksia. Mua on hierottu ekan kerran 11-vuotiaana, jolloin hieroja totes ettei oo ikinä tavanut ketään, jolla ois niskat niin jumissa. Muistan kerran joskus 15-vuotiaana kun oli niskat ihan jumissa ja äiti yritti auttaa hieromalla niin kun koski tohon niska-hartian yhtymäkohtaan niin tuntu kuin ois laittanut puukkoa sinne. Lisäks mulla on alaselässä kaks isoa lihasjumipattia, jotka aiheuttaa kans erinnäisiä kipuhetkiä.

Lisäksi mulla aiheuttaa hirveitä päänsärkykohtauksia kun mun vasemmassa silmässä se silmänliikkeitä ohjaava lihas on löysä ja joutuu tekemään hirveesti töitä pitääkseen silmän oikeassa asennossa.

Täällä ilmottautuu yksi viallinen kans
Vikaa löytyy nilkasta, jossa on hermovaurio. Hermovaurio on ollut vasta vuodesta 2007, mutta sitä aikaisemmin (joskus vuonna 98-99, en muista tarkalleen, teini-ikäsenä kuitenki) nilkka on oireillut tuntemattomasta syystä. Kaikki sai alkunsa muutamasta hassusta juoksuaskeleesta, jonka seurauksena nilkka taittui ja kuului kauhea rusahdus. Nilkka kuvattiin silloin eikä mitään vikaa löyty -> liimaside ja keppien kanssa kulkemista. Nilkka ei kuitenkaan lähteny paranemaan vaan jatkui kipuleimista. Syytä ei tiedetty ja kuvauksissa tuli käytyä useasti. Vuonna 2005 huomattiin vika. Fysioterapeutti epäili, että jänne oli jäänyt luun päälle puristuksiin. Magneettikuvissa kuitenki selvis, että kyseessä onki hermo eikä jänne.
Nilkka leikattiin ja tietenki mun tuurilla se tulehtu, tuli fistelia leikkausalueelle asti. Eli nilkka uudestaan auki ja leikkausalueen puhistus. Sen jälkeen alko sitte hermokivut. Ja niistä on kärsitty ja kovasti. Kipupoli tuli hyvin tutuksi paikaksi mulle. Nyt oon kuitenki onneksi saanu vähä helpotusta elämään uuden operoinnin myötä.
Sehän se oiski ollu hienoa, että kivut ois pysynee vaan nilkan alueella, vaan ihminen kun on kokonaisuus niin muutki paikat kärsi (ja kärsii edelleen). Selkä vähä väliä kipeänä (pientä madaltumaaki muutamassa nikamassa), sekä muutaman kerran ihan tulehtunu, lonkat oireilee sekä toinen jalka myös rasituksesta.
Vaikka nyt oonki helpotusta vähä saanu, ei se valitettavasti tarkota sitä, että oisin täysin kivuton kuitenkaan. Kivut tulee seuraamaan lopun ikää mukana, sekä loppuiän kipulääkitys.

Mäkin voin liittyä tähän joukkoon kipeiden, vaikkakaan en kyllä lähelläkään niin pahoista kärsi kuin moni muu <- tuo surunaama siis muiden suurille säryille.

Mulla on jonkin sortin lonkkavika, tai kai se on vaan löysä. Oikea lonkka ns. muljahtaa kuin pois sieltä kuopastaan ja aiheuttaa ihan järjetöntä (onneksi ohimenevää) kipua, ja jalalle on vain pakko runtata miltei koko paino, että se menisi takaisin paikalleen. Mikäli en saa sitä kohdilleen, onnun kuin mikäkin kanttura eikä liikkuminen ole kovin kivaa. Tämä ei kuitenkaan ole jokapäiväistä, mutta silti ilkeä vaiva kohdalle osuessa. Oikean jalan jalassa on muutenkin joku vika kun en pysty astumaan sille kunnolla aina ja se kipeytyy todella herkästi, jalkaterässä on jokin klumppu mistä ei ole tietoa mikä se on, mutta kipeä se on. En ole jaksanut näyttää sitä lääkärille vielä vaikka on aika pitkään tuossa jo ollut.

Vaivaisenluut aiheuttavat kipuja välillä, mutta tuo nyt on täysin oma vika kun on kasvuiässä pitänyt liian pieniä kenkiä koska "jalat olivat niin isot". Joku muinainen japsisyndrooma jalkojen suhteen täällä siis.

Rannekanavan ahtauma aiheuttaa välillä viiltäviä kipuja käsiin, ja silloin kun on paha niin ei voi kuin itkeä, oikeasti, kun sattuu. Nyt on ollut monta kuukautta oikea ranne niin kipeä, että sitä ei pysty taivuttamaan kunnolla ja kaikenlainen tekeminen sattuu siihen. Mutta pientä tuokin. Helposti tulee kuitenkin käsiin rasitusvammoja ja ne kipeytyvät aika pienestäkin tekemisestä.

Allergiaa ja ihottumaa löytyy, mutta ei niin hirveitä että elämää kamalasti rajoittaisivat. Suurinta harmia aiheuttaa nämä talvet kun ihottuma ilmestyy niskaan ja leviää sieltä päänahkaan enkä voisi oikein värjätä hiuksia tmv ja näytän variksenpelättimeltä juurikasvuineni. Mutta mieluummin niin kuin se, että ihottuma ärtyy ja koko hiuspohja on pelkkää haavaa. Eniten suututtaa silloin kun ihottuma leviää kasvoille ja etenkin silmien alueelle ja koko silmäluomet on niin turvonneet ettei meinaa saada silmiä auki. Silloin tekisi mieli lukittautua sisälle, vaikkakin haitta on enemmän kosmeettinen kuin kivulias.

Sama sitten kuin tuossa yllä keimulla, eli totaalisen jumittunut niska-hartia-alue (mutta ei kyllä noin nuoresta). Hierojalla käyn ja se oli kauhistunut selän tilasta, mutta mulla hieronta auttaa ja päänsäryt on vähentyneet ja muutenkin esim. alaselkäkivut helpottaneet todella paljon.

Sitten on kaikenlaisia ikäviä vatsavaivoja mille ei oikein ole löytynyt selitystä. Välillä parempia aikoja ja välillä todella ikäviä kun mikään ei oikein tunnu sopivan vaan pakki menee solmuun. Kahvin jättäminen kyllä auttoi jo jonkin verran ja onkin toiminut paremmin tämän pari viime vuotta, vaikkakaan ei vieläkään mitenkään loisteliaasti. Kipuja on usein, ja vatsa turpoaa kuin 9kk raskaana olevalla.

Siinäpä ne sitten varmaan olikin.

neruda kirjoitti:

Vaivaisenluut aiheuttavat kipuja välillä, mutta tuo nyt on täysin oma vika kun on kasvuiässä pitänyt liian pieniä kenkiä koska "jalat olivat niin isot". Joku muinainen japsisyndrooma jalkojen suhteen täällä siis.

I feel you o/ Multa leikattiin oikeesta jalasta vaivasenluu ja lyhennettiin jotain luunpäätä sieltä pois, 2006 kun mä olin 22. Olin kuulemma nuorin sen lääkärin leikkaama vaivasenluupotilas. Vasemmasta jalasta ei oo vieläkään tarvinnu leikata, mutta kai se on edessä joskus.
Mä en oo edes käyttäny liian pieniä kenkiä/korkokenkiä paljoa tmv, täkin on sukuvika.

Täällä yksi huonosti rakennettu tapaus hei
Pahimpana vaivana skolioosi, joka aiheuttaa ajoittain hyvin koviakin selkäkipuja ja jumeja. Selkä siis on pääsääntöisesti aina kipeä, mutta välillä paljon kipeämpi kun yleensä..

Muita vaivojakin löytyy, esimerkiksi stressin aiheuttama ihottuma (nokkosihottuma) johon ei mikään ole auttanut ja koivet/kädet/vatsa ajoittain sen näköiset kun olisin eksynyt tiikerin kanssa samaan häkkiin korkeasaaressa.

Ja jottei liian helpolla pääsisi niin löytyy multa toki myös migreeni, joka ilmoittaa itsestään toisinaan. Myös paniikkihäiriö löytyy, joka pysyy lääkityksen kanssa aika hyvin aisoissa, mutta kovan stressin alla puskee läpi sieltäkin.

Sitten on myös erikoisena vaivana puutuminen. Oleilu asennosta riippumatta mulla puutuu älyttömän herkästi raajat, lähinnä jalat. Ei ole ihan vaan muutama kerta kun on vieraita ollut kylässä ja on pitänyt sohvalta nousta hakemaan kahvia tms. ja jalat on olleet niin pahasti puutuneet että pari askelta on päässyt eteenpäin ja mätkähtänyt lattialle. Huvittavaa, mutta esimerkiksi haku ja rauniotreeneissä hyvin kiusallista.

Siinäpä nyt ne ensimmäisenä mieleen juolahtanee.

Jalostuskiellon voi määrätä tännekkin, onneksi en halua ikinä mitään muuta kuin karvavauvoja. Ja jos karvattomia haluaa, niin onneksi voi adoptoida.
Yläasteella minulla jäi vasen kyynärpää raskaan heilurioven ja ovenkarmin väliin. Ette halua tietää miltä se tuntuu. Kyyneleet tirahti silmiin, samana iltana nousi 39 asteen kuume ja hirvittävät kyynärpääkivut 1½vuodeksi. Jouduin käyttämään urheilijoille tarkoitettua kyynärpäätukisidettä useamman kuukauden ja tilanne rauhoittui. No, ongelma siirtyikin sitten 1½vuoden jälkeen vasempaan ranteeseen. Rannetta käännellessä kuuluu hirveä rutina ja pauke, ja jos kättä jännittää ja rannetta kääntelee 90 asteen kulmassa kämmenpuoli alaspäin, ulompi luu pomppii ihan miten sattuu ranteen päässä. Ranteella ei myöskään voi nojailla älyttömiä aikoja, ja kova puristaminen tuo kans hirveät rannekivut. Prätkällä ajaessa kyynärluun pää kipeytyy ihan ketusti ja sitten ei oo kivaa. Kyykkypyörällä ajaminen ei tule kuuloonkaan, vaan ajoasento pitää olla suorempi. Ja ranteesta ei kuvissa löydy mitään vikaa, pitäisi varmaan tuo kyynärpää kuvauttaa.

Ja sitten jalkaongelmia. Lonkat, polvet ja nilkat. Lonkat lukkiutuvat ja niissä on ilmeisestikkin jotain häikkää lääkärin mukaan. Antoi sellaiset kivat ohjeet millä lonkan virheasento korjautuu ja on tuo auttanut jonkin verran. Polvikipuja kukaan ei ole saanut selville, olen juossut miljoonissa verikokeissa ja parilla erikoislääkärillä ja useimmat niveliin kipuja aiheuttavien sairauksien testit on tehty. Mitään ei löydetty. Lääkäri ehdotti buranaan reseptiä, 400mg. Burana ei auta mihinkään. Useamman kerran polvet on ollut niin kipeät, etten ole voinut kävellä. Niitä ei ole voinut edes taitella, ne tuntuvat kuumilta ja natisevat. Ex-poikaystävä joutui kantamaan minut yhden jos toisenkin kerran asioilleni vessaan, kun en itse voinut kävellä. Ja jos olin yksin, niin sinne mentiin konttaamalla tai ryömimällä itkun kanssa. Ja itketti niin pirusti vaikka ei liikkunutkaan. Nykyään osaa jo tunnistaa varoitusmerkit ja ottaa sitten heti useampi särkylääke, sillä jos ne pääsevät yllämainittuun kuntoon, niin se on kaksi päivää ja niillä ehkä sitten voi jo astua pari askelta.
Lonkatkin joskus menevät tosi huonoon kuntoon ja esimerkiksi viimeksi, kun kävin koiran kanssa kävelemässä 5½km, viimeiset kaksi kilometriä oli jo sellaisia että olisin halunnut tilata taksin kotiin kun käveleminen sattui niin jumalattomasti. Mutta millä maksat kun rahat on kotona. Kipu jatkui päiviä kipulääkkeistä huolimatta, ja sitten otin äidiltäni vähän äkäsemmän kipulääkkeen ja se meni pois sillä eikä ole moneen päivään onneksi vaivannut.
Nilkat ei onneksi ole niin pahat, vähän vihlontaa aika ajoittain. Kaikki vaivat pahenevat kylmässä jonka takia joudunkin suojaamaan nivelet hyvin kylmää vastaan. Mutta aina sekään ei auta.

No olihan täällä muitakin raihnaisia! Ikävää toki sinänsä ja pistää vähän miettimään oliko joku siinä jonossa jossa jaettiin priimaosia? (no ok esim mun mies on ollu siinä jonossa, sillei kremppaa ku polvi ja seki meni tapaturmasesti).

Vertaistukea varten mä tätä ketjua perustelinkin. Eli täällä saa rauhassa vollottaa, valittaa, jakaa neuvoja, tietoja ja vinkkejä :)

SpiralCulture kirjoitti:

Jalostuskiellon voi määrätä tännekkin, onneksi en halua ikinä mitään muuta kuin karvavauvoja. Ja jos karvattomia haluaa, niin onneksi voi adoptoida.

Niin paitsi ettei voi. Tai mä en ainakaan luultavasti läpäisis seulaa joka adoptiolapsia varten pitäis läpäistä.

Tigru kirjoitti:

Niin paitsi ettei voi. Tai mä en ainakaan luultavasti läpäisis seulaa joka adoptiolapsia varten pitäis läpäistä.

Nojoo, en ikinä oo tarkemmin ottanut asiasta selvää, ja lapset ei ole minulle tosiaankaan mikään ajankohtainen aihe. Mutta sen verran oon tulevaisuutta suunnitellu, että haluaisin adoptoida ulkomailta. Paperisodat ja vaatimukset saa olla sitten sen ajan murhe. Pääsis vaan ensin töihin!

Adoptiovanhemmille on kyllä melkosen tarkat kriteerit, vaikka äkkisältään luulis sen olevan helppo juttu, kun lapsia kuitenkin uusia perheitä vailla on varsinkin ulkomailla. Mutta se onni on, jos on onnistunut löytämään kumppanin joka on terve, niin lapsi tuskin saa ainakaan kaikkea vikaa itseltä. Toivottavasti..

Unohin eilen että mulla on vielä kinkkisiä vatsavaivoja tuohon päälle, tosi tarkkaan saa kahtoa mitä syö tai mennee vatsa sekasin. Liittyy paljolti allergioihin ja laktoosi-intorelanssiin, mutta sitten on ihan selittämättömiä kipuiluja mitkä vaan tulee ja menee.

Mutta kylläpä meitä jämiä tosiaan löytyikin, kiva kyllä tämmönen vertaistukipaikka.