Koirat.com

Tuo on sinänsä hassu juttu, kun ihmiset puhuvat etteivät halua isoa koiraa sen takia, että hirvittää jos sitä ei saa hallittua. Toisaalta kun kuitenkin yleensä isommatkin koirat ovat sen verran tavoille opetettavissa, ettei niitä tarvitsekaan pystyä hallitsemaan pelkällä voimalla. Jotkut ovat niin vahvoja, että kyllä siinä hitoikseen tekemistä onkin rotevammallakin ihmisellä, jollei se koira yhtään mitään tottelisi vaan halutessaan menisi kuin katujyrä.

Tässä kun tuumiskelin, niin voi kai sanoa, että ison koiran kanssa eläminen vaatii omistajaltaan ehkä eniten sen tietynlaisen mielenlaadun, koska onhan niitä kuitenkin pienillä ja heppoisillakin ihmisillä ilman mitään ongelmia. Lähinnä kai on kyse siitä paljonko kutakin huvittaa vaivaa nähdä, että se koira pysyy tilanteessa kuin tilanteessa hanskassa.

Tätä keskustelua lukiessa mulle on aika selvää miksi oma rotu on niin pieni Se menee useiden ihmisten inhokkilistalla niin moneen lokeroon

Ennen olisin sanonut että pienet (seurakoira)rodut.

Nyt sanon että rodut joilla ei tee mitään, eli harrasta pk-lajeja ja niissäkin niin että on mahdollisuus menestyäkkin. Näin ajatellen pk-lajeja ja niissä toivottavasti menestyminenkin!

Mutta joskus minulle tulee vielä kuitenkin se pieni seurakoira lisäksi, jonka kanssa ei tarvitse kuin kainaloida ja nauttia ulkoilusta, ei treenaamisen ja menestymisenpaineita- ei stressiä =)

Muistan kyllä ajan kun sen koiran pitää olla tosi egonjatkekoira, canecorso prescanario tms, että näyttää coolilta ;) Niin se ajatusmaailma muuttuu. Tosin sillon parikymppisenä nyt muutenkin oli näytettävä mahd coolilta, oli tilanne/asia mikä tahansa!

Tigru kirjoitti:

Tätä keskustelua lukiessa mulle on aika selvää miksi oma rotu on niin pieni Se menee useiden ihmisten inhokkilistalla niin moneen lokeroon

Niinhän se menee, että joka rodulla on ne omat fanittajansa kuitenkin, kun eihän niitä eri rotuja näin paljon kai muuten olisikaan. Luonteeltaan bedlarit on musta kyllä suht kivoja, mutta se turkki olis näin laiskalle puunaajalle liian paha rasti ja sitten se koiraraukka näyttäis aina aivan kaamealta. Hyvin hoidettunahan ne on ihan nättejäkin. Olen koettanut miettiä mikä niitä terriereissä oikein on, ettei ne itselle kolahda. Ehkä se on siinä, kun ne on sellasia mahdottomia väkkäröitä ja innostuessaan pomppivat kuin superpallot ympäriinsä. Se myös vahvistaa mielikuvaa terriereistä ärsyttävinä pikkupiskeinä varmaan osittain ihan suotta, kun on niin usein tullut tavattua näitä erityisesti pikkuterrejä, jotka on otettu perheeseen kun ne on niin pikkusia ja söpöjä, ja sitten unohdettu sujuvasti, että niillä on vähän enemmän usein luonnetta ja toiminnanhalua kuin arvaisikaan. Ne on sitten olleet sellaisia kodin pieniä räkyttäviä superpallotyranneja ja voi että sellaset voi olla rasittavia...

Kannanpa oman korteni kekoon, vaikka olisi ehkä varmaan helpompi listata ne rodut jotka suostuisin ottamaan...

Terrierit ja snautserit, nope nope ja nope. Tuossa ylempänä Piiskahäntä kirjoittikin jo mun ajatukset sanoiksi terriereistä, eli niistä on vain jäänyt mieleen sellainen rasittava kuva. Osa terriereistä ei myöskään edusta sellaista ulkonäköpuolta mitä omalta koiralta toivoisin.

Liian pienet ja pulloharjat, eli chihut, bichonit, coton de tulearit, bologneset, kääpiöpinserit jnejnejne.

Ulkonäöltään lähellä ääripäitä tai muuten "kummia", mäyräkoirat, corgit, enkkupullat, mopsit ja muut lyttykuonot, tanskandoggi, irlanninsusikoira... eiiih D: sopivat mittasuhteet kiitos.

Metsästyskoirat, ei vaan ole tarvetta.

Ja sitten ne muut... Sakut, laumanvartijat, chow chow, dogo argentinot, paimenkoiratkin vähän hiinä ja hiinä. Varmasti olisi enemmänkin mutta tässä nyt ehkä ne "tärkeimmät".

^ Vähän samoilla fiiliksillä täällä, helpompi listata ne mitä vois ottaa. No, jos nyt jotain rustailis:

Seurakoiraryhmä: Sieltä ainoastaan tiibetinspanieli on siinä ja siinä turkin ja kuonon puolesta että voisin harkita vanhana eläkepäivien ratoksi, muut ei vaan sytytä, ulkonäön, turkin tai luonteen puolesta.
Parrakkaat: Ei vaan kiehdo ulkonäöllisesti tippaakaan.
Spanielit:Ollu myös mun makuun aina jotenkin ällöjä. Englannincockeri on pentuna söpö, mutta ne riippukorvat ja turkki on vaan semmonen että ei innosta, sit kun vielä viettiä löytyy niin noup. Ja ne cavalier-paratkin vielä siellä joukossa.
Vieteistä päästäänkin metsästys- ja muihin tosi vietikkäisiin koiriin. Ei ole käyttöä, tykkään pitää koiraa vapaana turvallisin mielin. Pystykorvarodut on ihanan näköisiä kylläkin.
Lyttynaamat ja muut äärimmäisyydet: Jep, omistan corgin. Ja mua harmittaa kovasti välillä kun toinen on ihan mutkalla kun ei pääse kirputtaan takapäätään ku töppöjalat luistaa alta. Luonne tällä on ihan kultaa, mutta jalat sais olla pidemmät.
Lyttykuonot, huhhuh... Ikänsä univajeesta ja hengitysvaikeuksista kärsivä koira kun olis niin siisti omistaa... Ikävän näkösiäkin vielä ne kuonottomat naamat.
Irlikset ja tanskandoggit on kivoja kateltavia, mutta en kans jaksais sitä että koira pääsee jokapaikkaan ilman että edes nousee takakoiville. Eivätkä ole kovin pitkäikäisiäkään, ja syö hervottomia määriä.
Äärimmäisen raskasrakenteiset ja liika-ihoiset rodut on kans hieman surku näky.
Terrierit, poislukien staffi. Muut ei vain sytytä ihmeemmin, osa on semmosia häsliä tai ärrimurreja että ei oo mun kuppi teetä.
Noutajat: Tollerien ulkonäkö on super-ihana, mutta ei sovi nää koirat omaan käteen, enkä saa näistäkään ihmeempiä ihkutusfiiliksiä.
Tosi alkukantaiset rodut: En usko että pysyis hanskassa, upean näköisiä kun ovatkin. Sama pätee näihin "egonjatkerotuihin". Joitain tykkään katella kaukaa, mutta en uskaltaisi itelleni semmoista ottaa.
Osa vinttikoirista: Osasta tykkään etenkin luonteen puolesta, mut osa näyttää ja tuntuu vaan jotenkin niin pöhköiltä keijukaisilta. Vaikea selittää, mutta silkkeni, whippet ja cirneco on semmosia joista pidän (ja faaraokoirakin ulkonäöllisesti), muut ei niinkään.
Oiskohan siinä ollu kaikki...

Olipa hauskaa lukea koko ketju läpi, sai nauraa useamman kerran, etenkin "pokemoneille" Mun kleini-pokémonista olikin näköjään puhuttu edellisellä sivulla, kiitos kehuista!

Sitten asiaan:
1) Terrierit. Yksikään ei nappaa kunnolla, ainoa joka ei ole ehdoton nou-nou on bedlari. Niidenkin turkki voisi olla mulle liian hankala. Liikaa häslinkiä, liikaa ärrinärriä.
2) Ryttynaamat ja pätkäjalat Mulle on ehdottoman tärkeetä, että koiran rakenne ei tule vastaan metsälenkkien pituudessa, sohvalle hyppäämisessä tai agilityn harrastamisessa. Hengittäminen on myös asia, josta en tingi.
3) Kultainen- ja labradorinnoutaja. Mun ehdottomat inhokkikoirat top 2. Traumoja.
4) Metsästyskoirat, ei käyttöä.
5) Saksanpaimenkoira, bokseri ja dalmis. Terveys
6) Kaikki sellaiset bullityyppiset, corsot, edes bullterrierit tai amstaffit. Ulkonäkö ei vaan yhtään iske, traumoja näistäkin.
7) Liian vietikkäät harrastusmasiinat, esim suurin osa käyttömaleista. Liian silmäkoirat, koko BC ja kelpie rotuina ei ole nounou, mutta niiden sisällä tietyt linjat.
8) Rodut, joilla on niin paljon karvaa ettei silmiä näy ja piirteet on hukassa. Tähän menee myös suurin osa parrakkaista, vaikka niiden kohdalla voisin harkita poikkeusta jos olisi muuten täysi kymppi.

Huh, ehkä helpompi olisi ollut sanoa minkä voisin ottaa: Spitzin, paimenen, FCI5-paimenen, silkkenin, joskus eläkkeellä jonkun terverakenteisen pokémonin. Lähes kaikista koirista oon aina tykännyt, mutta aika valikoiva oon omieni suhteen.

Ite en ois ikinä uskonut ottavani joskus villakoiran, mutta niin se vaan mieli ja ihanne muuttuu ja tommonen karva apina on minun sydämeni vienyt Pikkukoiratkin oli joskus ehdoton ei, mutta täytyy sanoa että jopa tommoset valkoiset pörröiset pikkukoirat saa minut huokailemaan ihastuksesta

Mutta siis ehdottomat eit on just nää kuonottomat, lyhytjalkaiset tai muuten rakenteeltaan jotenkin "normaalista" poikkeavia. En ottais esim tanskandoggia vaikka ulkonäkö onkin upea, mutten myöskään esim venäjäntoyta, menee liian pieneksi ja hinteläksi. Ja tietysti sellaiset joille ei noin muuten ole käyttöä kuten muutkin on listannut, laumanvartijat ja muut vahtikoirat, metsästyskoirat jnejne.

Näitä on jotenkin tosi mielenkiintoinen lukea miten kukakin on omiin suosikkeihinsa/inhokkeihinsa päätynyt. Itselläni on semmoinen mieltymys yleensäkin koirien suhteen, että niiden pitää olla tietyllä tapaa aika itsenäisiä, ja mieluusti työkoiria, ei pelkästään seuraksi tarkoitettuja. Sen takia varmaan mikään varsinainen seurakoira ei sopisi mulle ollenkaan, koska ne juurikin ovat sitten niitä kainalossa kiehnääjiä, ja kun niillä ei yleensä ole kovin paljoa vietikkyyttä mihinkään suuntaan. Nimenomaan koiralla pitää olla viettiä, jotta siinä on "se jokin". Toki tasapainotettuna niillä hyvillä hermoilla. Esimerkiksi valkkarin (ja muitakin paimenryhmäläisiä ehkä) voisin jopa ottaa kyllä muuten, mutta hitto kun olen ilmeisesti nähnyt ihan liikaa niitä piipittäjiä joilla ei pää kestä... ja mun pää ei kestä sellasta koiraa, jonka pää ei kestä. Harrastuskoirassa pitää olla kyllä virtaa, mutta metsään mennään, jos ei se enää meinaa osata rauhoittua. Tää alkaa mun mielestäni olla liian monen pk-rodun ongelma nykyään ja sen takia en edes jaksaisi alkaa kaivaa suurimmasta osasta niistä itselleni koiraa. Periaatteessa ne ovat hienoja koiria, mutta voi hitto miten paljon silkkaa shaibaa kasvatetaan...

Saanko mä nyt ihan ihmetellä, kun tässä samalla sivulla on mainittu kahdesti ettei terrierit käy kun ovat niin häsliä sähliä ja silti molemmille kuitenkin kelpaisi staffi, joka on varmasti pahimmasta päästä? Ei siis sillä, mä en itsekään pidä terriereistä yleisesti ottaen. Jostain syystä borderi on kyllä alkanut miellyttää, bedlarinkin voisin ottaa seurakoirailemaan.

^Mulla se ehkä vetoaa staffissa ja mainitsemassani bullterrierissä niiden hösläyksestä huolimatta, kun ne on semmosia bullimallisia jässiköitä eikä niinkään taas niitä partasuita vieterikinttuja, ja jotenkin myös semmosia rehdimpiä luonteeltaan kuin monet muut terrierit. Siis vaikka ne on sellasia toimeliaita, niin ne eivät tunnu salakavalilta, tai miten sen nyt sanoisi. Vaikea selittää. Tuossa yhdistyy tavallaan sekä ulkonäkömieltymys että sitten tuo hankalammin selitettävä luonne-ero.

^ En olisi itse osannut sanoa paremmin. Vieterikinttuset pikkunokat/partasuut, jotka tuijottaa sitä lelua innosta täristen ja nappaa sormetkin mukana jos ottaa lelun käteen pistääkseen sen liikkeelle. Mulla on lähinnä kokemuksia isän vaimon sk ketturerrieristä, joka on niin saakelin innoissaan ihan joka asiasta, hyppii järkyttäviä loikkia, eikä sitä oo pyydetty ajattelemaan itse missään kohtaa -> se vaan menee ja poukkoilee pihallakin minne sattuu, säntää jotain ääntä karkuun niin pitkälle kun pääsee ennenkö vilkasee että mikä se mahto ollakaan, vaikuttaen siis ihan maaniselta ja räjähdysherkältä tapaukselta. Muutkin terrierit jotka on nähnyt ohimennen, koheltaa menemään sen kummemmin miettimättä (bedlareita lukuunottamatta), tai sitten räksyää minkä kerkiää. Kaikki staffit mihin olen ulkona törmänny käyttäytyy lunkisti, toki ihmisistä ja tekemisestä innostuen, mutta eivät liiku pää pyörien "omg omg omg miten siistiä!"-fiiliksellä koko ajan. Sisätiloissa en ole vielä päässyt staffimurjakkeita harmikseni tapaamaan, paitsi näyttelyhallissa (jossa ei voi rodunomaista käytöstä odottaakaan).

Meillä avo on se, jolla tuntuu olevan hurjasti mielipiteitä sopivasta rodusta. Eniten sitä nyppii koiran koko, kun sen mielestä ihanteellinen koira on semmonen n. 15 kg painoinen sintti. Kummasti se on tottunut noihin meidän elukoihin kun se eilen totesi, et ne on aika pieniä Ehkä tässä jonain päivänä saan hankkia oikeasti koiran kokoisen koiran Ei sillä, haluan mä joskus myös sen tiissinvälisessen.

Hmm! Itse lähinnä ensisijaisesti sulkisin pois rodut, joilla on jotakin rakenteellista häikkää tai runsain mitoin perinnöllisiä sairauksia. Rakenteellisella nyt viittaan juurikin noihin äärimmilleen vedettyihin lyttykuonoihin ja vastaaviin - en tahtoisi koiran jokapäiväisen elämän hankaloituvan moisten seikkojen vuoksi. Olisi harmi, jos esimerkiksi liikkumista joutuisi rajoittamaan tällaisen ominaisuuden takia.

Luonteen puolesta en ottaisi koiraa, jolle en pystyisi takaamaan viettien ideaalia toteuttamista tai kertakaikkiaan valtavaa energiantarvetta. Kaikista itsepäisimmät, dominointiin taipuvaisimmat ym. rodut suljen myös pois, en välttämättä uskaltaisi luottaa kykyihini handlata sellaista.

Sitten jos mietitään sellaisia "sekundaarisia" ominaisuuksia (ulkonäkömieltymykset yms.), niin tuskinpa tulen ottamaan mitään kääpiörotua... Todella pitkä tai trimmattava turkki tuntuisi myös liian työläältä, sellaista en haluaisi. Esimerkiksi joku maltankoira ei (kaikessa suloisuudessaankaan) kyllä olisi juuri se mun rotu.

-Pienet koirat, koska ne ei vaan tunnu koirilta jos ne on pieniä.
-Doberman, koska tuntemani doberman oli niin paha höseltämään että ihmettelin miten sen kans voi elää.
-Norjan harmaa hirvikoira, koska se haju, turkki ja ulkonäkö yms muutenki epämiellyttävä.
-Villakoirat
-Pitkäkarvaiset koirat
-Jättirodut, koska ne ei mahdu mihinkään ja kuvittelevat olevansa pieniä.
-Karjalankarhukoira, ehkä muutenkin moni metsästyskoirista
-Vinttikoirat, koska pelkästään ulkomuodollinen kysymys.