Koirat.com

Internetissä törmää nykyään yhä enemmän sukupuolten väliseen taisteluun, jossa tuntuu pääasiallisena tarkoituksena mollata toista sen sijaan, että haettaisiin rauhaa ja yhteisymmärrystä.

Esimerkkinä:
HS: Parisuhteissa mies ei päätä enää mistään

On niitä, jotka jaottelevat mielellään miehet tietynlaisiksi (kiinnostaa vain autot, kalja, on töissä tekniikan/teollisuuden parissa) ja naiset tietynlaisiksi (kiinnostaa meikit, shoppailu jasisustus ja ovat töissä hoitoalalla). Toisaalla on sitten nämä leirit, jotka ovat toisissa äärilaidoiss. Naisia, joiden mielestä silikonirintojen ottaminen on aina miesten luomaan kauneusihanteisiin alistumista, kotiäitiyden valitseminen on miehen komentovallan alle alistumista, strippiklubit pitää kieltää ja miehiä, jotka ajattelee kaikkien naisten olevan huoruleita, miehen vahvempi sukupuoli ja että miehen on biologisista syistä oltava perheen pää ja naisen kylkiluusta veistetty kotiorja.

Minua ainakin ahdistaa tämä jako, ja tuntuu että se on internetissä levinnyt kulovalkean tavoin viimeisten vuosien aikana. Seurustelin aikoinani yhden miehen kanssa, jonka olen jälkeenpäin tajunnut kuuluvan tuohon "miehet naisia ylempänä" -kastiin, ja hänen elämänsä vaikutti hyvin tyhjältä ja vihamieliseltä.

Mitä ajatuksia tämä aihe teissä herättää? Aihe on niin laaja, että tähän aloituspostaukseen on vaikeaa kirjoittaa kaikkea mitä haluaisin, joten jätän tämän nyt vain tähän ja palaan kirjoittelemaan lisää kunhan keskustelu on virinnyt.

Oikeastaan ensimmäinen ja viimeinen ajatus joka tuosta artikkelista esimerkiksi virisi oli vähän paha mieli, kun tajusin itsekin puhuvani toisinaan miehen hupsutteluista vähän huvittuneeseen sävyyn esimerkiksi töissä. Siinä on ainakin mulle itselleni kehityskohde, koska mua muutenkin ärsyttää sellaiset perinteiset arkikielikliseet kuin "miehet ovat sikoja" tai isoja lapsia, jne. Kun ei ne oo.

Huomasin myös ärsyyntyväni tässä taannoin tilanteesta, jossa mies kyseli sopisiko hänen pitää toverinsa kanssa peli-ilta meillä kotona tiettynä viikonloppuna. Vähän ajan päästä mies sai kaveriltaan tekstiviestin jossa kysyttiin "Menikö läpi?", mistä mun tuli sellainen olo että mä oon joku pirttihirmuhallitus jolle täytyy tehdä esityksiä ihan arkisista asioista. Kai se on vähän oman kotitilanteen, huumorin ja tietyn käyttäytymismallin kombinaatiota, eikä se nyt mikään iso asia ole mullekaan, mutta mä haluaisin että mut nähtäisiin mun omassa parisuhteessa keskustelukykyisenä kumppanina eikä minään kaulinta heiluttavana Justiinana. Ja näin onneksi onkin. Se mikä mua myös vaivaa välillä itsessäni, on se että mun päässä asuu joku ihan toinen persoona joka haluaa välillä kriisitilanteessa väkisin ymmärtää väärin ja olla ihan helvetin epälooginen. Just sellainen ihminen, josta miehet sitten toteavat toisilleen syvään huokaisten, että naiset. Se on ihan perseestä, koska se on hirveän stereotypista ja joudun välillä ihan tosissani keskittymään etten heitä sitä vaihdetta ihan typerässä paikassa päälle. Oon siitä joskus miehen kanssa ääneen puhunutkin, että se on merkillistä miten se kiusaus on välillä niin vahva, ja miehelle taas ihan vieras käsite.

Miehellä taas on perusajatuksena hirveän vahva bros before hos - ajattelumalli ja puolustaa tulisesti ystäviään parisuhdeongelmissa joista ei oikeastaan tunne kuin toisen puolen. Mä taas yritän aina tarkkailla asioita objektiivisesti enkä päättää että tyttökaverin poikaystävä on ihan mulkku, kun saattaa olla että vastapuolessakin on inasen vikaa. Tällaisia ehkä enemmän kuitenkin sukupuolisidonnaisia asioita mä huomaan meillä ihan tavan arjessa, mutta siihen se oikeastaan jääkin. Ei meillä ole miesten tai naisten kotitöitä, sisustus on yhdessä pohdittu jne. En siis henkilökohtaisesti koe että asia vaivaisi mua millään tasolla, vaikka sen olemassaolon huomaankin.

Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe, joka elää melkoisen muutoksen alla. Asenteet ovat muuttuneet todella paljon viimeisten vuosikymmenten aikana ja toisaalta jos hypätään rajan yli itään niin ollaan taas aivan eri lähtöpisteessä. Kulttuurillisiakin eroja siis on.
Itse joudun miettimään sukupuolirooleja myös työni puolesta varhaiskasvatuksessa. Siitä tekee vaikeaa se, että perheitä on niin erilaisia. Myös monikulttuurisuus tuo moninaisuutta tähän. Joillekin on kauhistus jos suunnittelen kaikille samaa toimintaa ja yritän miettiä esim leikki ympäristöjä niin että ei olisi erikseen tytöille suunnattua kotileikkiä ja pojille suunnattua autoleikkiä, ja toiset taas vaatii sitä.
Nykyaikana ei ole enää niin selvää, mitä on olla mies ja mitä on olla nainen. Siksi on myös vaikeaa kasvattaa mihinkään "sukupuoleen". Toisaalta ajattelen että sukupuolet kuitenkin ovat olemassa jollain tapaa. Jos meillä ei olisi sisäsyntyistä tarvetta olla jompaa kumpaa sukupuolta, ei pitäisi olla myöskään transseksuaaleja. Heillähän on vahva tunne että eivät ole oikeassa kehossa ja kokevat olevansa toista sukupuolta.

Mä olen viime aikoina miettinyt tosi paljon miehen roolia omissa parisuhteissani.

Mulla on aikoinaan ollut kovat kriisit naisihmisen stereotypian ja oman itseni yhteensovittamisessa, ja jossain kohtaa totesin että se on kuin tunkisi neliskanttista palikkaa pyöreään reikään, eli ei onnistu. Ei kiinnosta tälläytyminen ja vaatteet siinä määrin missä määrin naisilla yleensä kiinnostaa, tykkään olla näkyvä ja esillä, en ole erityisen siisti.

Kriisi syntyi siitä, kun olisin halunnut olla naisellinen nainen, jotta olisin kuulunut johonkin joukkoon. Teini-iässä tuntui monesti siltä, etten kuulu tyttöjen porukkaan, mutten oikeastaan ole täyspainoinen poikaporukan jäsenkään. Pahimpien teinihöyryjen mentyä ohi, vähän vajaa parikymppisenä aloin sitten hyväksyä sen, että olen Minä, teen Omia Juttuja eikä minun tarvitse yrittää sopia mihinkään lokeroon. Olen tehnyt aika isojakin ratkaisuja, jotta oppisin hyväksymään itseni, ja nykyään alkaa asiat olla aika mallillaan eikä kiinnosta muiden mielipiteet. 25-vuotiaaksi asti piti elää.

Mulla on parisuhteissa ollut ongelmia sen suhteen, että olen melko analyyttinen ja tykkään puhua asioista asioina ja käsitellä tunteet sitten erikseen. On monesti tuntunut, että miehet tavallaan kaipaa niitä pimppirageja, jotta voivat tuntea olevansa se looginen osapuoli ja pääsevät huokailemaan naukusen mainitsemaa "naiset!" -huokailua.

Ja mä olen tajunnut, että mulle ei yhtään sovi parisuhteessa se rooli, että olen loogisempi ja järeämpi! Mä en halua olla sellaisen miehen kanssa, joka itkee, kilahtelee, mököttää, jonka kanssa on vaikea puhua. Mä en halua olla se suhteen peruskallio, joka sanoo viimeisen sanan, haluan että mies on se. Jos mulle tulee sellainen olo, että pystyn komentamaan miestä, kunnioitus miestä kohtaan häviää. Alan huomaamattani pompottaa toista, jyrään ylitse. Silloin ollaan tilanteessa, jossa olen itse turhautunut ja toinen ahdistunut.

Mulle on ollut aika vaikeaa myöntää se, että Minä, Itsenäinen Nainen, haluan miehen, joka pitää tietyllä tapaa tämän paketin kasassa ja kenestä on mulle vastusta henkisellä tasolla. Mä en yhtään tykkää siitä, että toinen myötäilee ja antaa periksi, musta on vaan hyvä, että mies pystyy sanomaan suoraan, ettei hän ei halua kolmatta koiraa, isompaa asuntoa tai lähteä mun kanssa tankotanssikurssille, ja että jos asia on mulle kynnyskysymys niin sitten täytyy miettiä tätä meidän juttua uusiksi, sillä hän ei tällä hetkellä ole valmis/ei halua. Pahinta on, jos toinen myöntyy asiaan vasten tahtoaan.

Olen monesti törmännyt kulmien kohotteluihin ja epäuskoisiin vastaväitteisiin, kun kerron että mä en välttämättä edes haluaisi sellaista suhdetta, jossa miehellä ei ole munaa määrätä loppupeleissä kaapin paikkaa.

Ihanan selkeästi te edellä kirjoittaneet osaatte ilmaista ajatuksianne ko. aiheesta!
Minusta tuntuu, että mitä enemmän ajattelen...no, sanotaan nyt vaikkapa sukupuolia ja niiden välistä kuilua, sitä sekaisemmaksi ajatukseni menee ja pää pyörälle.
Olen suunnilleen ikäni pähkäillyt mitä transseksuaalit oikeastaan tuntevat, jos ovat lapsesta asti tunteneet (siis biologisesti miehet) itsensä naiseksi. Minkälaisiksi he mieltävät naisena/tyttönä olemisen ja kuinka paljon itseään pitää muuttaa päästäkseen ´tavoitteeseen`. Jne.

On sanonta, että ikä on vain numero. Ikäkysymykseen uppoutumatta olen tätä nykyä melkein taipuvainen ajattelemaan, että sanat nainen ja mies ovat vain kirjaimia. Liian vaikeita käsitteitä.

Itseäni ainakin eniten ärsyttää tässä internetmollauksessa yhä vain kasvava suomalaisen naisen haukkuminen. Suomalainen nainen on "läski", "ruma", "epänaisellinen", "siiderivalas"... Ja mitähän vielä. Yleensä noihin mollauksiin liittyy vielä se, kuinka paljon parempia ja siveellisempiä "aasialaiset kaunottaret" ovat. Kuin ei tähän maahan muka mahtuisi naisia laidasta laitaan? Sitäpaitsi läheskään kaikki suomalaiset naiset eivät ole edes ylipainoisia mistään läskistä puhumattakaan (ja itseasiassa tutkimusten mukaan isompi osa suomalaisista miehistä on hieman ylipainoisia kuin naisista)... Kiinnostaisi tietää ovatko ne mollaavat miehet sitten itse kaikki jotain mr. world -tasoisia? Esimerkiksi eräs täällä vieraillut ulkomaalainen (naispuolinen) kaverini totesi, että ovatpa suomalaiset naiset yleisesti ottaen kauniita.

Toka eksäni, joka oli kaikin puolin upea ja suoraselkäinen mies (ja lienee edelleen, ero ei siis johtunut siitä että mies olisikin paljastunut joksikin muuksi...) ja täydellinen vastakohta noille suomalaisten naisten haukkujille, totesikin minulle kerran: "No ne miehet jotka haikailee vaan niiden aasialaisten perään on sellasia, jotka ei halua tasa-arvosta parisuhdetta minkä suomalaisen naisen kanssa saa." Ja en nyt tarkoita etteikö parisuhde voi olla tasa-arvoinen aasialaisenkin kanssa, itselläni on aasialaisia kavereita ja he ovat ihan yhtä eurooppalaisia ja nykyaikaisen vapaamielisiä kuin muukin kaveripiiri...

Mutta on se vaan kumma, kun ei sitä omaa perimää/juuria voi yhtään arvostaa. Tuleekohan niille mollaajille yhtään mieleen, että samalla tulee haukuttua myös oma äiti, isoäiti ja mahdollinen sisko?

Nyt tulee sitten niin tajunnanvirtaa ettei punaisesta langasta ole varmasti tietoakaan, mutta täältä linkoaa.

Minua tietyllä tavalla ärsyttää, kun nykyään tuntuu että monet yrittävät häivyttää sukupuolet kokonaan ja asetetaan kaikki samalle viivalle. Se kun on kaikesta pyristelystä huolimatta fakta, että miehet ja naiset ovat erilaisia. Jos eivät olisi, niin miksi esimerkiksi monilla transsukupuolisilla on niin vaikeaa elää kehossaan?

Ei ole olemassa mitään tyypillistä miestä tai tyypillistä naista, vaan kaikki me olemme omalla tavallamme sekoitus molempia. Minä esimerkiksi olen monessa asiassa hyvinkin äijä, mutta tunnen silti selkeästi olevani nainen ja välillä olen niin prinsessa että itseäkin huvittaa. Olen tyytyväinen itseeni tällaisena, ja olen hirveän iloinen että asun maassa jossa on mahdollista olla oma itsensä.

On silti tiettyjä asioita jotka miehissä ja naisissa vain ovat erilaisia, ja yksi niistä on esimerkiksi fyysinen voima. Tottakai on naisia jotka ovat esimerkiksi bodaamisesta johtuen vahvempia kuin monet miehet, mutta siis lähtökohtaisesti nainen useimmiten jää fyysisessä mittelössä miehen jalkoihin jos sellainen tilanne tulee. Samoin miesten ja naisten tapa ajatella ja toimia on monesti erilainen, ja kärjistäen sanottuna naiset useimmiten tekevät asioita ja päätöksiä tunteella, ja miehet järjellä. Jälleen on erikseen mainittava että on hyvin rationaalisesti toimivia naisia ja supertunteellisia miehiä enkä tarkoita että naiset liihottavat pää pilvissä ilman tolkun häivää, mutta puhun taas noin yleisesti ottaen. Tiedän että etenkään tuota ajattelun ja päättelyn erilaisuutta ei saisi sanoa ääneen, mutta sanonpa kuitenkin koska ainakin omassa elämässäni ja tuttavapiirissäni olen lukemattomia kertoja saanut huomata että totta se on.

Minua raivostuttaa että etenkään Suomessa kukaan kokee että naisten asema olisi jotenkin hirmuisen huono. Kyllä, tietyissä asioissa parantamisen varaa löytyy edelleen (jos nyt ajatellaan vaikka miesten ja naisten palkkoja), mutta noin yleisesti ottaenhan me köllötellään täällä kuin herran kukkarossa. Tyttäriä ei ympärileikata, me saamme lähteä ulos tismalleen sen näköisenä kuin itse haluamme, me voimme potkaista kelvottoman aviomiehemme kartanolle ja jatkaa itsenäistä elämää jos siltä tuntuu emmekä silti ole yhtään huonompia ihmisiä, saamme itse päättää teemmekö lapsia vai emme ja alkanut raskaus voidaan päättää abortilla naisen päätöksellä, me saamme käydä koulua ja tehdä töitä, on laitonta vetää naista turpaan jos tämä tekee mautonta makaronilaatikkoa, saamme mennä itsenäisesti ilman saattajaa mihin tahansa eikä kukaan edes pidä sitä outona, saamme äänestää ja meidän sanamme on esimerkiksi oikeudessa täsmälleen yhtä painava kuin miehenkin, ylipäätään meidät otetaan vakavasti ja meihin suhtaudutaan yhtä arvokkaana ihmisenä ja yksilönä kuin miehiinkin. Kaikkea ei tarvitse eikä pidä tasapäistää ja naisten ja miesten eroavaisuuksia voi minun mielestäni hyvin myös arvostaa eikä pelkästään hyssytellä, ja ennen kaikkea toivoisin että muutkin osaisivat arvostaa kaikkea sitä hyvää mitä meillä täällä lintukodossa on, sen sijaan että keskitytään repimään pelihousunsa kun jossakin katalogissa tytöllä oli pinkit ja pojalla vaaleansiniset lelut.

Lurch kirjoitti:

Kyllä, tietyissä asioissa parantamisen varaa löytyy edelleen (jos nyt ajatellaan vaikka miesten ja naisten palkkoja),

Siis voisiko joku viisaampi valaista miulle tätä asiaa, koska joka ikisessä työehtosopimuksessa mitä olen lukenut, palkka on aivan tasan sama oli sukupuoli mikä tahansa. Vai tarkoittaako tää naisten huonompi palkka sitä että naisvaltaisilla aloilla on huonompi palkka kun miesvaltaisilla? Voisiko se johtua ihan vaan siitä että naiset eivät ole yhtä uskaliaita ja röyhkeitä neuvottelemaan aloilleen parempia palkkoja? Miulla on monia ystäviä sos. ja terveysalalla ja he aina valittavat paskoja palkkoja ja huonoja työoloja, mutta sitten käy ilmi ettei kukaan uskalla kertoa pomolle mikä mättää. Tälläkin hetkellä kaveri on töissä vanhustenhoitokodissa, jossa ylitöistä ei saa rahakorvausta ollenkaan, vaan vapaapäivän, vaikka ilmeisesti pitäisi saada valita kumman haluaa. Kukaan ei ole tästäkään sanonut johtajalle, kuiskitaan ja valitetaan vaan kahvihuoneessa. Firmoissa joissa on miesvalta, asiat hoituvat niin paljon suoremmin, pääluottamusmiehelle kerrotaan mistä kenkä puristaa ja hän menee ja ottaa asian puheeksi johtajan kanssa.

Mutta joo, meni vähän offtopic kun en vaan ymmärrä tuota palkkaero juttua.

Muuten en ota kantaa koko aiheeseen, kun en oikein ole perehtynyt. Suomessa naisilla on ihan superhyvä olla, enkä nyt oikein keksi mitään valittamista. Jokainen olkoon juuri sellainen kun haluaa ja lapsesta asti pitäisi lapsen identiteettiä vahvistaa sellaiseksi kuin lapsi haluaa, eikä väkisin tunkea "tytön" tai "pojan" rooliin, amen.

PS. Saan sitten tytön tai pojan joskus, se pukeutuu Darth Vaderiksi päiväkodin juhliin, piste.

Mä oon hyvin samoilla linjoilla ajatuksineni Lurchin kanssa. Ja nyt on hankala ulostaa mitään omaa lausetta, kun tuntuu että toistaisi mitä muutama on jo täällä sanonut :D Mutta yritetään, hyvää ajatusvirtaa täältäkin tulossa, josta punaisesta langasta ei varmaan ole tietoakaan :D

Mun mielestä on ihan selkeästi eri rooleja, ylipäätään eri ihmisillä, sukupuolesta riippumatta. On herkkää ja on kovaa, joku loogisempi järjellä ajattelija ja toinen tykkää seurata tunteita ja spontaanisti. Mä oon ihan pienestä pitäen sopeutunut paremmin poikaporukoihin, tarhasta lähtien ja ekaluokan opettajan sanoin "Myrkun pystyi laittamaan riehakkaimpien poikien kanssa tekemään ryhmätöitä" ilman ongelmia. Silti koen itseni naiselliseksikin, jopa hyvin herkäksi sellaiseksi, joka seuraa tunteitaan hyvinkin vahvasti ja itkee menkkahormooneissa kauniille sinfonialle. Samalla tykkään pelata hyvin miesvoittoisia pelejä ja kavereina on varmasti enemmän miehiä, kuin naisia.

En myöskään ymmärrä mikä mielensäpahoittamisen kulttuuri tästäkin on ruennut nousemaan. Jos jokin kokee eroja sukupuolirooleissa, niin voiko hänen antaa niin kokea, ilman että hänen mielipidettään lytätään heti, vain koska kaiken pitäisi olla suurettoman tasa-arvoista? Eikö ole tasa-arvoista antaa myös toisen olla eri mieltä, jos siitä ei oikeasti ole mitään haittaa kenellekään? Tähän nyt toki voi lyödä pöytään ne ääripäät joiden mielestä nainen on aina keittiössä ja mies tekee kaikki työt, ja samalla heidän kasvattamansa lapsi kokee olevansa väärässä kehossa ja kasvaa mielenterveydellisesti hyvin epävakaaksi kun vanhemmat ei tue tätä ajatusta ollenkaan. Mutta mun usko ihmiskuntaan ei ole vielä niin lytätty, ja toivon ja ajattelen ja uskon että suurinosa ihmisistä ja vanhemmista rakastaa lastaan sellaisenaan kuin lapsi on ja tukee tätä siinä kasvussa. Varsinkin nuoremmassa vanhempien sukupolvessa (20-30vuotiaat) muutos on huikea, verrattuna niihin jotka on kasvatettu hyvin vanhoillisestikin ajattelemaan.

On jotenkin todella absurdia ajatella että nykymaailma ei olisi täydellinen, koska on SUKUPUOLIEROJA, siis biologisia faktoja, ja näitä ei tietty ihmisryhmä tunnu haluavan enää nostettavan edes lauseissa ylös, koska se olisi epätasa-arvoista..

Epätasa-arvoista on mun mielestä olla kunnioittamatta toista ihmistä, tai vaatia enemmän toiselle sukupuolelle etuja. Musta jopa feminismi on mennyt tietyissä piireissä aivan ylitse, ja nainen saa esimerkiksi hakea miestä joka on komea, rikas, urheilullinen, osaa kokata, herrasmies jnejne, mutta jos mies haluaa naiselta ulkonäköä ja mielenterveydellistä tasapainoa, niin mies on sikasovinistinatsipaska ja femin(atsit)istit haukkuu tämän lyttyyn.
Näistä löytyy esimerkkitapauksia ympäri internettiä aivan hurja määrä (toki kaikki ei oo totta ja monia feikkejä ja trolleja löytyy, mutta tää on tää suunta mihin feminismi on ottanut askeleen..). Iso osa USA:sta mikä ei nyt ihan hirveästi yllättä, mutta näkee (ja kuulee ja lukee) sitä täällä Suomessakin :))
Näiden takia oikein osaa enää suhtautua länsimaissa etujaan ajavaan feministiin kovin vakavasti (toki, heitäkin on fiksuja ihmisiä, en lyttää ketään vain "feministi"-nimikkeen takia), kun on oikeasti niitä Lurchin mainitsemia ongelmia muissa maissa, missä naisilla ei oikeasti ole mitään arvoa muutakuin synnytysmuulina oleminen.

Summasummarum, ihan minkä tahansa aatteen voi vetää yli.

Lurch ja Myrkku selostikin kaiken mikä mulla oli pointtina, joten empä toista enää heitä/teitä :D

Ja Kadaver kertoi miks mä haluan "perunteisen" miehen (.. josta päästään mun alimpaan juttuun, miksi miehellä on mun mielestä vaikeampaa kuin naisella):

Ja mä olen tajunnut, että mulle ei yhtään sovi parisuhteessa se rooli, että olen loogisempi ja järeämpi! Mä en halua olla sellaisen miehen kanssa, joka itkee, kilahtelee, mököttää, jonka kanssa on vaikea puhua. Mä en halua olla se suhteen peruskallio, joka sanoo viimeisen sanan, haluan että mies on se. Jos mulle tulee sellainen olo, että pystyn komentamaan miestä, kunnioitus miestä kohtaan häviää. Alan huomaamattani pompottaa toista, jyrään ylitse. Silloin ollaan tilanteessa, jossa olen itse turhautunut ja toinen ahdistunut.

Mulle on ollut aika vaikeaa myöntää se, että Minä, Itsenäinen Nainen, haluan miehen, joka pitää tietyllä tapaa tämän paketin kasassa ja kenestä on mulle vastusta henkisellä tasolla. Mä en yhtään tykkää siitä, että toinen myötäilee ja antaa periksi, musta on vaan hyvä, että mies pystyy sanomaan suoraan, ettei hän ei halua kolmatta koiraa, isompaa asuntoa tai lähteä mun kanssa tankotanssikurssille, ja että jos asia on mulle kynnyskysymys niin sitten täytyy miettiä tätä meidän juttua uusiksi, sillä hän ei tällä hetkellä ole valmis/ei halua. Pahinta on, jos toinen myöntyy asiaan vasten tahtoaan.

Mut joo, sen verran voisi sanoa, että olen vanhoillinen siinäkin mielessä, että noin evoluutiota ajatellen mies on tarkoituksella mies ja nainen nainen. Me ollaan elukoita, eikä karvoistamme päästä. Tottakai ihminenkin on vuosien saatossa muuttunut hurjasti, mutta edelleen vaistot ohjailevat meidän käyttäytymistä ehkä enemmän kuin osataan enää ajatellakaan (esim. miehen leveäpyllyinen naisvalinta ei ole ihan vain humalapäissään baarista valittu hoito jne.). ei väistämätöntä (eli luonnollista näin evoluutiosta yhä puhuen) voi väistää, se on sama kun yrittäisi väittää että aurinko on vihreä. Mutta, ehdottomasti samat oikeudet pitäisi olla kaikilla, koska se on mahdollista ja ylipäätään inhimillistä. enemmn vaivaisin silti päätä muslimimaiden naisten asemaan kuin suomalaisten naisten, vaikka toki täälläin joutuu joskus oikeuksistaan kiinni pitämään.

Feminismi/fanaattiset tasa-arvon puolustelijat on siitä hauska piirre/ihmiskunta, että paljon vaaditaan sitä kuuluisaa tasa-arvoa sukupuolten välillä, vaan silti miestä vaaditaan olemaan mies talossa joka suurinpiirtein pitää muijaa hellan ja nyrkin välissä ja ei ole eka kerta, kun samassa lauseessa monesti tokaistaan kaikenhuipuksi, että "ei minun tarvitse koska olen nainen".. monesti miettinyt sitäkin, että miksi mm. sinne inttiin ei ole mennyt kaikki naiset tasa-arvon nimissä, vaan siellä on ihan pieni kourallinen. Taas päästään tähän, että mä oon nainen.

Kun miettii oikeasti molempien sukupuolten asemaa, niin kyllä mä kokisin jopa että miehillä on vaikeampaa. Pari esimerkkiä: perheväkivalta miestä kohtaan = miehelle vaan nauretaan. Isän oikeus lapsien huoltajuuteen = täysin olematon. Työelämä = vaaditaan jopa mahdottomia. Isyysloma = käytännössä ei mitään. Naisellinen/huolehtiva/kiltti/herkkä mies = ei varmasti käy flaksi yhtä herkästi kuin ns pahalla pojalla. Ymmärrän toisaalta, miks miehet sitä viinaa kittailee niin paljon, mun mielestä miehillä on enemmän paineita ylipäätään elämässä. Nainen voi aina "näyttää närhenmunat" ja naisella ei ole koskaan ns. mitään hävittävää.

Mmaija, naisten ja miesten erot palkoissa tarkoittaa juurikin sitä, että jos otetaan satunnaisotannalla 100 naista ja 100 miestä ja lasketaan näiden ryhmien keskipalkka, on miesten palkka keskimäärin suurempi. Koska miehet ovat aloilla, joilla tienaa enemmän.

Itse olen myöskin päätynyt tilanteeseen, että minun palkkani tulee tuskin koskaan olemaan suurempi kuin mieheni, ja olen jopa ajatellut, että koska mieheni tienaa hyvin, ei minun tarvitse ja voin keskittyä tekemään sitä minkä koen kutsumuksenani. Olen ollut huomaavinani, että miehelläni on jonkinmoista kunninanhimoa työelämässä, että hän ihannoi uralla etenemistä ja uskaltaa pyytää koko ajan uusia vastuualueita ja tarkoituksen mukaisesti pyrkii "eteenpäin". Ja onkin edennyt urallaan aika paljon viime vuosien aikana, juuri siksi, että on koko ajan kärkkymässä etenemismahdollisuuksia. Minä taas ajattelen enemmänkin työtäni pitkällä ajalla, että keskityn tekemään yhden asian kerrallaan hyvin, ja ehkä sitten muutaman vuoden päästä kun olen saanut tuudittautua hyvin sujuvassa helpossa työssä, että voisin edetä johonkin uusiin tehtäviin. Lisäksi ajattelen väistämättä sitä, että muutaman vuoden päästä jään mahdollisesti äitiyslomalle, parhaimmillaan monta vuotta menee ohi työäelämässä ja sitten pitäisi taas orientoitua työhön uudelleen. Kun mieheni luultavasti tekee muutaman kuukauden isyyslomat ja jatkaa koko ajan normaalisti töissä. Että kyllä sekin hieman sotkee asioita.

Enkä voi sanoa, ettenkö nauttisi ajatuksesta, että minulla olisi varaa jäädä äitiyslomalle pidemmäksi aikaa jos saisimme lapsen tässä muutaman vuoden päästä. Sen sijaan mieheni olisi varmasti kauhuissaan jos joutuisi jäämään vaikka sairaslomalle vuodeksi kotiin. Että kyllä meillä on hyvin erilainen suhtautuminen työhön ja tulevaan perhe-elämään ja lasten hoitamiseen.

lallimus kirjoitti:

Naisellinen/huolehtiva/kiltti/herkkä mies = ei varmasti käy flaksi yhtä herkästi kuin ns pahalla pojalla.

No käänteisenä ihan sama pätee naisiinkin. Se perinteinen kiltti, herkkä ja naisellinen nainen on edelleen paljon suositumpi kuin "miesmäinen"/vahvatahtoinen/tunnekylmä nainen. Sukupuolesta huolimatta nämä ovat niitä asioita jotka vain alitajuntaisella tasolla vetoavat vastakkaiseen sukupuoleen.

Beauceron kirjoitti:

Se perinteinen kiltti, herkkä ja naisellinen nainen on edelleen paljon suositumpi kuin "miesmäinen"/vahvatahtoinen/tunnekylmä nainen.

Minä taas oon aina kokenut, että tämä on ennemminkin yleinen käsitys siitä miten asia on ennemmin kuin totuus. Tokikin kun mä olen nimenomaan tuota jälkimmäistä niin yksikään mies ei ole mulle koskaan sanonut että mää kyllä tykkäisin ennemmin ihan toisenlaisesta, mutta musta moderni suomalainen mies ei lähtökohtaisesti etsi kilttiä kotirouvaa omaa maskuliinisuuttaan buustaamaan. Mutta kyllä mä sen olen omakohtaisesti huomannut että tietyt miehet jopa vähän säikähtävät meikäläisen huumoria. Tai yllättyvät kun en tyydy esimerkiksi miehen ystävien keskuudessa olemaan koristeeksi otettu edustusvaimo vaan avaan suuni ja osallistun keskusteluun. Mutta onneksi useimmat eivät varsinaisesti yritäkään saada naista mihinkään lokeroon.

Mullakin tulee tällaisista keskusteluista yleensä mieleen ajatus, että yritetään väkisin tehdä ongelmia sinne, missä niitä ei edes ole.

Esimerkiksi joidenkin sukupuolineutraalisuudesta vaahtoaminen menee minun mielestäni jo ihan täysin överiksi.

Joku (Lurch?) taisikin jo sanoa, että eipä esimerkiksi meillä täällä suomessa ole sen kaltaisia sukupuolieroja/kahtiajakoa joiden takia se oma elämä kamalasti vaikeutuisi, tai minä en ainakaan näe, että missä ne on? Jos nyt ei tosiaan puhuta vaikka noista palkoista. Ja onko tosiaan niin, että vaikka mies- ja naislääkäri samassa asemassa saavat eri palkkaa? En ole asiaan yhtään perehtynyt. Jos näin on, niin onhan se ihan hullua.

Aamulla oli Huomenta Suomessa juttua tyttöjen ympärileikkauksesta. Jotenkin tuli mieleen, että kovin on vähäpätöisiä nää meidän sukupuoliin liittyvät erot ja mahdolliset ongelmat. Täällä ketään tuskin silvotaan sen takia, että syntyy naiseksi.

Putkiaivon mielipide notta vähän on väkisin väännettyä vastakkainasettelua...

Lallimus, mielestäsi miehet on väistämättä sellaisia kuin ovat ja naiset sellaisia kuin ovat evoluution takia, mutta silti tiedostat, että miehet vetävät aika monessa asiassa lyhyen tikun, kun on kyse vanhemmuudesta, väkivallan kokemisesta tai vaikkapa tunteellisuudesta? Etkö näe mitään ristiriitaa tässä omassa ajattelussasi? Feminismi nimenomaan ajaa niitä aatteita, että mies voisi olla väkivallan tai raiskauksen uhri ilman stigmaa ja naureskelua, mies voisi olla rakastava ja läsnäoleva vanhempi ja samalla viivalla äidin kanssa kun huoltajuutta jaetaan, että naisellinen/huolehtiva/kiltti/herkkä mies olisi yhtä arvokas kuin yhteiskunnan ihannoima macho mies. Ja nämä kaikki asiat saavutettaisiin sillä, että naiselliset ominaisuudet, kuten juuri hoivaaminen, herkkyys, tunteellisuus, jopa fyysinen heikkous, hyväksyttäisiin ihan yhtä arvokkaina piirteinä kuin tunnekylmyys, kovuus, loogisuus, jne. Tottakai Suomessa tasa-arvon suhteen ollaan ikään kuin käytännön toimien tasolla hyvillä kantimilla, mutta tämäntyyppinen asenneilmapiiri sen sijaan jyllää (mitä ilmeisimmin tämänkin keskustelun pohjalta) vielä hyvin vahvana.

Ja voisitko vielä antaa jonkun käytännön esimerkin, missä feministi olisi sanonut, että miehen pitää olla KUNNON MIES, joka pitää naisensa nyrkin ja hellan välissä? Itse kun en ole tällaiseen ajatteluun törmännyt missään, en nais- enkä miesfeministien keskuudessa.

muoks.
Lisäyksenä blogiteksti Empowering femininity, jossa puhutaan just tuosta naisellisten ominaisuuksien huonompana pitämisestä. En ota kantaa muuhun tuossa tai kyseisen kirjoittajan muihin teksteihin, kun en lukaissut kuin tuon.

lallimus kirjoitti:

Isyysloma = käytännössä ei mitään.

Höpöhöpö ;) Isälle korvamerkittyä vapaata on 54 arkipäivää, äidille 105. Vanhempainvapaan n. 6kk ja hoitovapaan siihen asti, kun lapsi täyttää 3v saa pitää kumpi vain :)

innna kirjoitti:

Ja nämä kaikki asiat saavutettaisiin sillä, että naiselliset ominaisuudet, kuten juuri hoivaaminen, herkkyys, tunteellisuus, jopa fyysinen heikkous, hyväksyttäisiin ihan yhtä arvokkaina piirteinä kuin tunnekylmyys, kovuus, loogisuus, jne.

Eikös täs pitäisi olla itsestäänselvyys? Eihän mikään piirre ole toista "parempi" tai "huonompi", suurinosa naisista vaan tuskin haluaa vaan miestä joka on fyysisesti heikompi kuin itse on tai itkeskelee useammin kuin nainen menkkahuuruissa. Kyllä itse ainakin kaipaan juurikin sitä tietynlaista "vahvuutta" miehessä, sellaista joka luo tukea ja turvaa ja joka on se järjen ääni. Ja lohduttaa meikää kun juurikin niissä menkkahuuruissa itken että en osaa päättää otanko muroja vai puuroa aamupalaksi.

^ Ööh.

innna kirjoitti:

^ Ööh.

Menikö meikältä nyt jotain ohi?