Koirat.com

Mulla ongelmana se, etten rakasta toista koiraani niin kuin rakastin ensimmäistä. Edes pentuna ei 2 herättänyt samoja tunteita kuin 1. Rakastan toki myös 2:sta, mutten yhtä sydäntä pakahduttavasti kuin 1:stä. Onko muilla samoja kokemuksia?
Vielä lisätäkseni, 2 on ollut paljon helpompi ja kiltimpi kuin 1.
1. tuhosi lähes koko asunnon, söi seiniä, jalkalistoja, kodinkoneita, huonekaluista puhumattakaan, silti ei ole ollut hetkeä jolloin sydän ei pamppailisi eniten Ykköselle..

Minä tykkään meidän kolmesta koirasta eniten keskimmäisestä. Se on temperamentiltaan mulle sopivin, älyttömän helppo arkikoira, kiva harrastekoira ja kaikin puolin nyt sellainen koira mikä on mun ihanteeni. Meidän ensimmäinenkin koira on hyvin vaivaton ja soma, nuorin taas on ikänsä ja rotunsa puolesta haastavampi ja vähän tuhma muutenkin Kaikki ovat painonsa arvoisia kullassa, mutta yksi on silti muita rakkaampi.

En minäkään tykkää kaikista meidän koirista yhtä paljon. Voisin jopa sanoa, että vanhimmasta en välitä juuri ollenkaan, vaan se piski kiristelee hermoja lähestulkoon päivittäin.

Nuorimmasta pidän ehdottomasti eniten, koska sen kanssa tulee touhuttua ja liikuttua eniten, ja edustaahan se jo rotunsa puolesta mun ihannekoiraa muutenkin. Nuo kaks ekaa on vähän sellaisia "turhanpäiväisiä".

Mäkin mietin ennen toisen koiran tuloa, että rakastaako sitä yhtä paljon kuin ensimmäistä. Alussa tietysti tuntui, ettei mulla oo mitään suhdetta Teuvoon, mutta kyllä se tässä pikku hiljaa on kehittynyt. En tiedä tulenko rakastamaan yhtä paljon kuin Väinöä, mutta sen näkee sitten vanhempana. Eikä siinä oo musta mitään ongelmaa vaikken rakastaisikaan, ihan yhtä lailla koirat saavat huomiota yms.
Se on kyllä jännä, kun oon pitänyt Väinöä maailman parhaana ja täydellisenä koirana, mutta nyt Teuvon myötä oon ruvennut huomaamaan tiettyjä "puutteita/vikoja". Se ei tietenkään oo vähentänyt mun rakkautta Väinöä kohtaan, Väinö kuitenkin on se mun eka koira ja siksi tulee varmasti aina olemaan erityinen.
Joten tulevaisuus sen näyttää tulenko rakastamaan toista enemmän kuin toista, sitä ei voi tietää eikä sille mielestäni mitään myöskään voi.

Eka oli eka ja siihen kiinty ihan omalla tavalla. Tällä hetkellä meillä on 6+ pentu (alle 3vk) eikä kehenkään oo kiintynyt samallailla. Kaikki paitsi miehen koira on mulle super rakkaita, haluttuja perheen jäseniä. Miehen koiruuteen en vaan saa sellasta yhteyttä mitä mulla on omieni kanssa. Voihan se olla et se on iha väärä rotunenkin jo mulle.

Erilaiset kiintymystasot on koiria kohtaan, kuten myös koirilla erilaisia kiintymystasoja ihmisiä kohtaan.
Tuo nuorempi tsekkiläinen sai minun kiintymyksen kunnolla heräämään vasta sen jälkeen, kun sillä todettiin silmäsairaus. Tai kyllähän minä sitä osasin epäilläkin, kun nuo silmät oli kummalliset. MUtta jotenkin aikaisemmin en antanut itselleni lupaa kiintyä siihen.

Näistä minun koirista tuo vanhempi on aivan tissiposki minua kohtaan, kyhnää,kiehnää ja kirputtaakin välillä. Mies aina vitsailee, että tuo koira on ihan palavasti rakastunut minuun.
Tuo nuorempi on taas kohta enemmän mieheni perään ja onpa aika voimakkaasti leimautunut tuohon vanhempaan koiraankin.

Kyllä vaan voi ! Meidän Vilma oli mulle aika pitkään "vain koira". Tietysti rakas ja tärkeä, mutta ei lähelläkään sellaista erityistä selittämätöntä tunnetta mitä Moonan kohdalla, tai edellisen sekarotuisen kohdalla on ollut.
Kappas kun koira on henkisesti kasvanut viisaaksi aikuiseksi (kohta 5v), ja suhde ja molemminpuolinen luottamus on tietysti syventynyt kun paljon on yhdessä tehty ja koettu.

Niin just tässä yksi päivä huomasin miettiväni, että on toi koira kyllä niin mahtava tyyppi. Sellainen auringonsäde mun päiviini että ilman sitä olisi kyllä todella tylsää .

Lopputulemana voin todeta että vaakakupeissa on nyt aikalailla saman verran. Jos nyt
pitäisi sanoa kumpaa rakastan enemmän niin en pystyisi valitsemaan.

Kyllä mun vaan on tunnustettava, että meidän koirista tuo vanhempi on mulle rakkaampi kuin nuorempi. Mutta en myöskään yhtään ihmettele tätä, sillä vanhempi toimii mun harrastuskoirana ja nuorempi taas on miehen koira, joten nuoremman kanssa ei tule pahemmin tehtyä mitään lenkkeilyä ja rapsutteluja kummempaa. Ei se suhde siis pääse edes syventymään yhtä paljoa, kuin vanhemman kanssa. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että vanhempi koirista nyt vaan sattuu sopimaan mulle luonteeltaan paremmin ja mä koen sen olevan tähän astisista koiristani se "elämäni koira". En tiedä tuleeko kukaan enää olemaan yhtä rakas kuin se, mutta nyt nuoremman myötä on kuitenkin huomannut, että todella rakkaiksi ne seuraavatkin muodostuu.

Kyllä koiria voi rakastaa eriasteisesti.
Mulla on laumassa nyt neljä koiraa. Kaksi näistä on alunperin miehen koiria, jotka yhteen muututtua liittyivät lopullisesti laumaan. Rakastan näitä koiria hyvin paljon, mutta side näihin koiriin ei oo yhtään niin vahva kun omiini.
Itsellä on myös niin, että omista koirista nuorempaan on selvästi syvempi yhteys. Se on monella tapaa omaan käteen sopivampi koira, kuin ensimmäinen koirani. Vaikka se onkin myös monesti paljon haastavampi, on se myös rotuna minulle juuri sopiva. Ensimmäinen koirani on tietenkin myös kaikella tapaa jumalattoman rakas. Ensimmäinen on aina ensimmäinen, mutta välillä me puhutaan hieman eri kieltä tän ensimmäisen kanssa
Varsinkin toisen tultua huomasin, että yhteys ensimmäisen kanssa rakoili. Tuntui, että juuri näki näitä vikoja ja toivoi, että "miks ei ole enemmän tälläinen tai vähemmän tuollainen". Harrastukset jäivät ensimmäisen koiran kanssa kun toisen kanssa touhuttiin vaikka ja mitä. Nyt vasta kun elämä on alkanu tasottua, on saanu uudestaan luotua yhteyttä ensimmäiseen. Ja varsinkin tuntuu kun toinenkin on kasvanu ja lisäksi laumassa pari muuta, on alkanu arvostaa jokaisen koiran omia hyviä puolia. Jokaisessa meidän koirassa on huonoja sekä hyviä puolia.

Kuten moni sanonu, jokainen koira on todella rakas - ensimmäinen vielä ihan specialilla tavalla, mutta kyllä tuo oma toinen koira on mulle tärkein.

Mulle molemmat koirat ovat yhtä rakkaita, mutta niissä rakastan ja arvostan eri ominaisuuksia. Välillä voisin molemmista tehdä rukkaset, mutta sitten ne tekevät jonkun jutun, joka taas saa ajatukset muuttumaan :D

Nuorempi on sellainen raivostuttavan rakastettava pikkuperkele, jonka menoon ei voi suhtautua kuin huumorilla vaikka se on aika usein koetuksella... Näin sen vanhetessa vähän harvemmin kuin nuorena, mutta viikoittain. Sitten se taas toisena hetkenä kaivautuu sohvalla ihan kiinni kainaloon ja se on menoa taas. Vanhempi on taas aikamoinen vellihousu ja oman etunsa tavoittelija, mutta kun sekin tekee tuon kaivautumistemppunsa tai nukahtaa rinnan päälle, niin sydänhän siinä sulaa. Välillä huomaan jaksoja, että pidän toisesta enemmän kuin toisesta, mutta näiden kahden kohdalla se sellainen perusrakkaus on kyllä yhtä isoa. Ajatus kumman vaan lähdöstä tekee pahaa enkä osaisi päättää kummasta luopuisin toisen edelle.

Molemmat yhtä rakkaita. En osaa sanoa kummasta tykkään enemmän kun se välillä vähän vaihteleekin =D

Kolme koiraa joista jokaista rakastan eri tavoin ja eri syistä mutta yhtä paljon. Vanhin on opettanut eniten ja sen kanssa on kuljettu läpi niin paljosta etten tiedä kuinka voin siitä koskaan luopua. Silti se vielä yllättää esimerkiksi olemalla käsittämättömän fiksu tenavan kanssa. Toinen on kuin ihmisen ajatus. Ehdottomasti eniten vain minun koira. Lauman pää johon voi luottaa missä tahansa
Nuorin on hupsuin, iloisin. Se jonka kanssa nauran eniten.

Minulla on ollut monta koiraa ja jokaista olen rakastanut, mutta eri tavalla. Kaikissa on ne omat hyvät ja huonot puolensa. Essi on kuitenkin ollut jotenkin erityisen rakas, vaikka ei tosiaan ole helpoin. Kun Elena kuoli, Essi oli 4kk ja silloin siitä tuli minulle erityisen tärkeä ja rakas. Vaikka Essin kanssa mikään ei ole ollut helppoa eikä sujunut hyvin, niin sille olen nauranut eniten. Sen oivallukset on vain niin hauskoja. Essin kanssa olen tuntenut suuria tunteita, niin negatiivisia kuin positiivisiakin, ehkä siksi siitä on tullut minulle niin rakas ja tärkeä. Ja kyllähän se ihan ensimmäinen oli rakas, kun oli ensimmäinen. Ja olin itse silloin teini ja koira oli tärkeä lohduttaja ja kuuntelija, niin siitä tuli siksikin niin rakas.

Voi. Tosin tiellä toinen koira on iskenyt kaikista eniten. Se vaan sopii miulle kun nenä päähän. Kyllä mie ensimmäistä ja kolmattakin rakastan, mut keskimmäinen on vaan ottanut isoimman paikan. En usko et kukaan koira tulee enää olemaan yhtä tärkeä.