Koirat.com

Miten naukusella meni uudessa paikassa?

Vuorisumulla hyviä pointteja.

Ylipäänsä on tuntunut hassulta huomata, miten nopeasti moni etenee vaikeisiin tehtäviin ja pitkiin ratoihin. Miksi? Mihin niin kiire?

Miun piski on parivuotias, ja sen kanssa perusteita on jankattu ja jankataan ja tullaan jankkaamaan edelleen niin maan perusteellisesti: mihin fokusoida, mikä linja valita, miten säädellä nopeutta eri tilanteissa. Ratatreenissäkin tykkään todella paljon meidän kouluttajan tavasta suunnitella radat niin, että joka kerta esiin nousee jokin yksittäinen erityisesti opeteltava asia ja muuten jo opittuja perusteita vahvistetaan entisestään. Ei niin, että koko ajan pysytään omalla mukavuustasolla; mutta ehdottomasti ei myöskään niin, että tehdään suoraan radan osana asioita joita koira ei vielä osaa tai jotka ovat minulle itselleni hyvin hankalia.

Minä haluan treeneihin mennessäni ja rataan tutustuessani ymmärtää, mikä on tämän tehtävän idea koulutuksellisesti, sekä itseni että koiran kannalta. Mitä minä opettelen tämän radan/tehtävän avulla, ja mitä koirani opettelee?

Jokainen tosin toki määrittelee itse, miltä tahtoo ratasuorituksen agissa näyttävän ja miten siihen lähtee pyrkimään. Monille tämä tahti tuntuisi varmasti turhanpäiväiseltä viilaamiselta. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että jos olisin valinnut jonkin muun tien, meidän agilityharrastus olisi loppunut ennen kuin se olisi kunnolla alkanutkaan. Miun kokemattomuuden ja koirakaverin kiihkeyden kombinaatio olisi ollut aika tuhoontuomittu, jos olisin vain "alkanut tehdä".

Tiainen, sun harrastaminen kuulostaa niin kadehdittavan systemaattiselta ja mietityltä. Me ollaan tohon verrattuna vaan rallateltu ja vaikka oonkin ihan tyytyväinen siihen millainen agikoira mulla just nyt on (paitsi kooltaan, mutta sille en voi mitään), ja uskon, että treenaamalla saan siitä vielä enemmän irti , ei mulla varsinkaan parin ensimmäisen vuoden aikana ollut mitään hajua mistään ja niin tehtiin kuin käskettiin. Monta asiaa oltaisiin kyllä opittu nopeammin, jos oltaisiin osattu valita itse ohjaajat yms. eikä vain menty sinne, minne satuttiin pääsemään. Tosiaan kolme vuotta ollaan melkeimpä treenailtu (tosin myös runsaasti taukoiltu) ja nyt ekoja kisoja kolutaan.. Tosin johtuu kyllä enemmän mun reissuista kuin meidän taitotasosta..

Kisoissa näkee kyllä välillä melkoisia kiitureita: omistaja seisoo vielä lähdössä, kun koira teki jo. Mutta irtoavat ja hakeutuvat esteille ainakin.

^ Niin, mie synnyin agilitypiireihin siinä mielessä kultalusikka suussa että pääsin alusta asti hyvään oppiin, eli omaa ansiota tässä systemaattisuudessa ei ole omaa tuuria ja oppimisenjanoa enempää.

Meidän kouluttajan ansiosta treenaaminen on siis ollut systemaattista ja järjestelmällistä paljon ennen kuin olisin sitä itse osannut vaatia. Ja edelleen, jos nyt tuo tuki ja turva kiskaistaisiin pois meitä kaitsemasta, niin ihan hukassa olisin. Me kun ollaan koirakkona välillä varsin katastrofaalinen.

En viitsinyt tonne bongailuketjuun jatkaa, mutta naukunen suosittelen kyllä hyödyntämään tuota FB:n ryhmää.

Kiazi kirjoitti:

Eelea// Mikä tämän matto-jutun idea on? Ihan uusi metodi minulle. Haluaisitko valaista vähän?

Matto on osa Silvia Trkmanin koulutusmetodia, jonka mukaan aion kontaktit opettaa :) Käytännössä alussa koira opetetaan vain juoksemaan täysillä maton yli ja palkitaan ihan vain siitä, mutta pikku hiljaa palkka tulee vain osumista (miten "hit" oikein tässä yhteydessä pitäisi suomentaa?). Pallo tms. on aina houkuttimena juoksemiselle eli tavallaan koira palkkautuu joka yrityksestä, mutta kunnon palkinto ("jackpot") tulee vain oikeanlaisista suorituksista. Varmojen juoksukontaktien opettamiseen tarvitaan tuhansia toistoja ja paljon aikaa, mutta kun ne on kunnolla opetettu, ylläpitoa ei käytännössä (ainakaan Silvian mukaan ;>) tarvita (vrt. 2on2off).

En osaa tämän paremmin tässä vaiheessa selittää :D Tuon videon saa Silvian sivuilta ostettua, se oli kyllä suht kallis, 55 euroa, mutta (toivottavasti) hintansa väärti :)

Tuolla Trkmanin metodilla miekin ajattelin puomin opettaa sitten seuraavalle koiralle.

Eikös Trkman ole ainakin aiemmin käyttänyt lankkua?

Mun koirani on nyt vuoden ja kolme kuukautta, eli vuosi treenaamista takana. Nykyisin rata voi olla jo vähän haastavampi, koska tarkoituksena olisi kehittyä ja olla kisavalmis sitten kolmen kuukauden kuluttua (ja keppejä lukuunottamatta aikalailla ollaankin), mutta kun 12-viikkoisena pentu aloitti, on perusjuttuja ehditty hinkata. Kontaktit on hoidettu kuntoon kotipuolessa, A tuli mukaan kokonaisena esteenä vasta öö kesällä, eli koira oli n. 10 kk. Ja koiran iästä johtuen keppejäkin on alettu treenata vasta hiljakseltaan, pohjia on tehty kujalla tosin pidempään.

Ja sekin vielä: milloin koira(kko) on kisavalmis? Mie olen esimerkiksi sen verran perfektionisti, että me ei olla varmaan ikinä. Kynnykseni mennä kisoihin on niin korkealla, etten ehdi saavuttaa kisavalmiutta tämän koiran kanssa koskaan...

Niin, no, sitähän ei tiedä mihin se rima tulee sitten nostettua kun se taitotaso, jota nykyisellään tavoittelen, on saavutettu. Pessikin on noin periaatteessa ollut ihan "kisavalmis" jo 2011 kesästä, mutta yhtäkään starttia ei ole takana. Miksi?

innna kirjoitti:

Niin, no, sitähän ei tiedä mihin se rima tulee sitten nostettua kun se taitotaso, jota nykyisellään tavoittelen, on saavutettu. Pessikin on noin periaatteessa ollut ihan "kisavalmis" jo 2011 kesästä, mutta yhtäkään starttia ei ole takana. Miksi?

Miulla on ainakin syynä nimenomaan se perfektionismi ja se, etten ole kovin kisahenkinen muuten kuin itseäni vastaan. Miulle ostettiin teininä kisakireä, upea ja kallis kouluhevonen - kisahevoseksi. Valmentautumiseen laitettiin paljon rahaa ja aikaa. Loppujen lopuksi otin hevosella pari seurakisastarttia todellista tasoamme kaksi luokkatasoa helpommassa luokassa.

Nyt kun hevonen on vaihtunut koiraan ja treenaaminen on ulkopuolisen silmään varsin tavoitteellista, moni on yllättynyt, kun vastaus uteluihin kisasuunnitelmista on ollut "En mie edes tiedä kisataanko me ikinä".

^^ Mun mielestä koirakko on agilityssä kisavalmis kun koira osaa suorittaa esteet itsenäisesti, ohjaaja osaa 1-luokassa vaadittavat ohjauskuviot ja kun koira osaa seurata ko. ohjausta. Lisäksi tietenkin koirakolla on kisatilanteessa riittävän suuri motivaatio, että ne haluavat suorittaa radan ja ohjaajalla on koiraan riittävän hyvä yleinen hallinta, että sen kanssa voi kisapaikalla toimia.

Vuorisumu kirjoitti:

^^ Mun mielestä koirakko on agilityssä kisavalmis kun koira osaa suorittaa esteet itsenäisesti, ohjaaja osaa 1-luokassa vaadittavat ohjauskuviot ja kun koira osaa seurata ko. ohjausta. Lisäksi tietenkin koirakolla on kisatilanteessa riittävän suuri motivaatio, että ne haluavat suorittaa radan ja ohjaajalla on koiraan riittävän hyvä yleinen hallinta, että sen kanssa voi kisapaikalla toimia.

Milloin koira osaa suorittaa esteet itsenäisesti? Milloin ohjaaja osaa 1. luokassa vaadittavat ohjauskuviot? Milloin koira osaa seurata ko. ohjausta? Siis mitä haen takaa: millaiset kriteerit ohjaaja itselleen ja koiralleen asettaa, että voi rehellisesti sanoa noiden kaikkien asioiden olevan kunnossa?

Esimerkiksi estevarmuudessa: osaako koira kepit sitten, kun se pujottelee ohjaajan juostessa vieressä; vai vasta sitten, kun koira osaa hakea oikean sisääntulon vaikeimmasta mahdollisesta kulmasta ohjaajan juostessa tämän jälkeen päinvastaiseen suuntaan ja apuohjaajan nakellessa koiraa leluilla päähän. Mennäkö sitten, kun onnistumisprosentti on 80, vai sitten, kun se on 99,9?

Osaako ohjaaja liikkua radalla sitten, kun hän osaa tehdä valssin esteen 5 ja 6 välissä siten, että koira suorittaa ko. pätkän puhtaasti; vai vasta sitten, kun ohjaaja osaa ajoittaa valssin ja asettaa itsensä sellaiseen paikkaan, että koira valitsee lyhyimmän mahdollisimman reitin nopeimmalla mahdollisella tavalla ja kengänkärjetkin osoittavat oikeaan suuntaan läpi ohjauskuvion?

Vai jotain näiden väliltä? Vai mennäkö kisoihin vaan sitten kun tuntuu hyvältä mennä?

Vuorisumu kirjoitti:

Siis oletko harjoitellut kokonaista A:ta ja puomia ihan pikkupennulla??? HUI! Aa on tosi rankka este ja puomillakin on putoamisvaara (ja manssipennulla ohuet luut) joten en missään nimessä ottaisi niitä kuin korkeintaan ihan tutustumismielessä alle 7 kk manssipennun kanssa ja senkin jälkeen hyvin harkiten.

Ollaan kyllä, aluksi harvemmin ja pelkästään kontaktin kohdalla ja nyt enemmän. Merlin on nyt 9 kk. Toki radanpätkät on pieniä ja simppeleitä, tehdään ohjausharjoitusta ja toistoja, eikä vaikeita esteitä (eli keinu ja pussi) olla otettu juuri lainkaan, ennen kuin ne "helpot" on 100% varmoja. Merlinillä on tuo mainitsemasi "manssi"ongelma, varastaa lähtöjä, eikä seuraa kunnolla ohjaustani. Joko tuijottaa kasvojani tai sitten valitsee esteet itse. Puomilla kontaktit ovat loistavat eikä niissä ole ollut juuri koskaan ongelmaa ja A:kin alkanut parantumaan, kun vähennetty 2on2off-tekniikkaa siinä. Pelkissä kontaktiharjoituksissa ei suoriteta koko estettä. Meillä oli käytössä kontaktialusta, jota liu'utettu pois, nyt laatikko-tekniikkaa miettiessä voitaisi ottaa se uudestaan, että voidaan kotona treenata.

Vuorisumu kirjoitti:

Mä voin kyllä kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa lähes 100 varmaksi, että et tule saamaan A:lle varmaa kontaktisuoritusta manssille, et juoksu etkä 2 on 2 off ellet sitä ihan opettamalla opeta. Juoksukontaktien opettamisessa en osaa neuvoa, mutta esim. Tiaisen juuri kertoma tapa kuulostaisi ihan loogiselta. Helpommalla tosin varmaan pääset, jos opetat kaikille kontaktiesteille 2 on 2 offit. Tähän suosittelen laatikkotekniikkaa, josta esim. Lotta Vuorela osaa kouluttaa erittäin hyvin (asuu Riihimäellä). Ja jos sulla on joskus Tampereella käyntiä tai mä satun olemaan käymässä pääkaupunkiseudulla niin voin auttaa, jos laitat mulle yksäriä.

Meillä tuskin on mahdollisuutta lähteä hakemaan Riihimäeltä opettajaa, kun ei ole varaa treenata yksityisellä edes Helsingissä ja seuroihin on niin pitkät jonot. Jouduttiin lopettamaan Maiju Korhosen tunnit, kun ei sitten ollutkaan varaa. Olen katsonut Martini's Ranchin pentuagility-videoita jonkin verran ja lueskellut Agility Right From the Startia.

Vuorisumu kirjoitti:

Jos minulla olisi nyt Merlinin ikäinen manssipentu, niin: treenaisin sille kontaktien loppuosan toiminnan varmaksi laatikkotekniikalla siten, että se ottaa kontaktin ja pysyy laatikolla erilaisista häiriöistä, ohjauksista jne. huolimatta kunnes vapautat sen ja vasta kun homma toimii laatikolla, niin siirtäisin sen kontakteille. Siihen asti jättäisin kontaktit kokonaan pois ohjelmasta pois lukien keinu, jossa voisi harjoitella kolahdus = nami, pysy keinuvalla laudalla -> nami kombinaatioita.

Tätä treenaataan treeneissä puomikontaktin päällä, voisi kotiin ottaa oman varitaation vaikka pyyhkeellä.

[quote=Vuorisumu]Lisäksi harjoittelisin paljon juuri estehakuisuutta lyhyillä, koiran kannalta selkeillä estepätkillä. Eri ohjauskuvioita harjoittelisin ihan parin-kolmen esteen kombinaatioila, mutta siten, että kuviot sujuvat yhtä sujuvasti niin, hypyillä, pituudella, renkaalla, muurilla, putkilla, pussilla jne. Palkkaus pääsääntöiseti namikipolla/lelulla/apuohjaaja heittää.[quote]

Tässä mulla on vähän ongelmaa, koska namikippoa on käytetty, mutta Merlin jää lähes joka kerta tuijottamaan minua, ennen kuin osoitan uudelleen namikiposta palkkaa. Eilen saatiin kaksi kertaa (aita-puomi-aita) irtoamista harjoittelulla koira menemään suoraan kipolle, mutta sitten taas (aita-kepit) kulmauksia harjoitellessa koira jäi joka kerta katsomaan minua. Huono itoaminen ja itsenäinen esteiden suorittaminen on meillä pahin hidastaja tällä hetkellä. Palkkaa se ei kärtä kädestä tai lahkeesta. Paras palkka on vetoleikki lelulla, joka onkin meillä "jackpot", mutta lelun perään ei juuri juokse ja namin heittäminen taas johtaa melkein aina niiden etsimiseen maassa pidemmän aikaa.

^^Kisaradoista suoriutuminen on minusta aika hyvä mittari. 1-luokan radoilla koiran ei tarvitse osata itsenäistä pujottelua vaikeimmasta mahdollisesta kulmasta ohjaajan juostessa päinvastaiseen suuntaan ja apuohjaajan heitellessä koiraa leluilla päähän pystyäkseen tekemään virheettömän radan ihanneajan puitteissa

Naksutinkoulutuksessa nyrkkisääntönä pidetään usein, että harjoitusta kannattaa vaikeuttaa kun onnistumisprosenttin 80 %. Tästä voi sitten soveltaa että kun 1-luokan radat sujuvat virheettömästä omalla kentällä 80 % varmuudella, niin sitten voi lisätä vaikeusasetetta ja mennä epiksiin ja kun sama toteutuu siellä, niin sitten sinne virallisiin. Toki se on aina loppujen lopuksi jokaisen henkilökohtainen valinta, milloin itse katsoo itsensä ja koiransa olevan kisavalmis, mutta tuossa nyt yksi tapa määritellä asia.

Kilpailuarvostelujen kannalta agilityssä ei jaeta tyylipisteitä, vaikka toki lopullisen menestymisen ratkaiseen niin koiran ja ohjaajan fysiikka, taidot ja yhteistyön sujuvuus. Tuskin kuitenkaan edes MM-kisojen voittajakoirakot ovat kaikilta osin täydellisiä, vaan siinäkin kohtaa riittää, että on vain parempi kuin muut.

Ei sillä että siinä, että kouluttaa asioita vain omaksi ja koiran iloksi olisi jotain väärää. Tosin meille omistaja saa iloa siitä kilpailemisesta ja koirallakin vaikuttaisi olevan ihan hauskaa

Kettuprinssi kirjoitti:

Tässä mulla on vähän ongelmaa, koska namikippoa on käytetty, mutta Merlin jää lähes joka kerta tuijottamaan minua, ennen kuin osoitan uudelleen namikiposta palkkaa. Eilen saatiin kaksi kertaa (aita-puomi-aita) irtoamista harjoittelulla koira menemään suoraan kipolle, mutta sitten taas (aita-kepit) kulmauksia harjoitellessa koira jäi joka kerta katsomaan minua. Huono itoaminen ja itsenäinen esteiden suorittaminen on meillä pahin hidastaja tällä hetkellä. Palkkaa se ei kärtä kädestä tai lahkeesta. Paras palkka on vetoleikki lelulla, joka onkin meillä "jackpot", mutta lelun perään ei juuri juokse ja namin heittäminen taas johtaa melkein aina niiden etsimiseen maassa pidemmän aikaa.

Opetelkaa ensin sille namikipolle meneminen. Sen voi tehdä ihan kotosalla ja lenkillä sun muualla, ei tartte mennä hallille tekemähän.

Ensin päästät tyypin siihen kipolle läheltä, sitten lisäät etäisyyttä. Nostat koiran täpinöitä ennen kuin päästät, juttelet että no siellä ne on, namit namit, ihanaa mahtavaa, oi että - MENE!

Kun osaa juosta sinne namikipolle eikä häiriinny siitä että itse tulitat täpöllä perässä, niin sama hallissa estesuoralla. Ensin lähempää, sitten vaikka koko hallin pituudelta koira namikipolle. Ja hillitön hulabaloo ja riemu ja juhlat-bileet siellä suoran päässä.

Muoks, lisätään vastaus Vuorisumulle: lisätään vielä, että minusta ei ole mitään järkeä asettaa itselleen luettelemiani hardcore-vaatimuksia, jos kisaamaan halajaa, mutta tosiaan pointtina oli tuo jokaisen omien kriteereiden (ja persoonien) yksilöllisyys. Siinä missä joku kokee mielekkääksi kisaamisen silloinkin kun suurin piirtein osataan, joku toinen (esimerkiksi allekirjoittanut) ahdistuu jo ajatuksestakin itsestään kisaamassa, jos koira ei pujottele kun sen päähän nakataan lelu - näin havainnollistaen ja kärjistäen. Fiksua? No ei.

Kettuprinssi Kuten Tiainen jo vinkkasiki, niin Mun mielestä tässä vaiheessa on 100 kertaa tärkeämpää keskittyä nyt niihin peruspalikoihin joidenka pohjalle ja joidenka avulla rakennat sen muun osaamisen eli esim. siihen palkkaukseen. Unohtaisin nuo pitkät esteharjoitukset ja keskittyisin alkuaa esim. siihen palkkaukseen, että koira esim. etenee namikipolle ja/tai lelulle (ilman että alkuun on edes esteitä välillä) jne. Jos Merlin kerta jo tykkää vetoleikeistä, niin siitä on hyvä alkaa ajlostaa myös sitä kuolleeseen leluun tarttumista: kiinnostus leluun johtaa vetoleikkin kanssasi jne.

Katsoin vielä uudelleen tuon teidän videon ja sen perusteella Merlin liikkuu kontakteilla lähinnä sinun liikkeesi/kätesi mukaan. Puomilla sen takajalat on aika hädin tuskin puomilla, jolloin kun vauhti kasvaa niin menee helposti pitkäksi. A:lla se ainakin jossain kohtaa nimenomaan loikkaa alas (käden perässä), joten tuo käytös helposti jatkojalostuu kovinkin ylhäältä loikkaamiseen, jos ei sitä varsinaisesti opeta askeltamaan nimenomaan kontaktille. Manssi on sen verran nopea koira, että sille joutuu joka tapauksessa opettamaan itsenäiset kontaktisuoritukset.

Leikkimistä, namikippoa, rytmityksiä, paikallaoloa, kontakteja laatikolla jne. on helppo harjoitella kotona(kin), ja tosiaan tässä vaiheessa pääpaino kannattaisikin olla näissä perusasioissa. Teillä ei ole kiire mihinkään ja nopealla & kärsimättömällä koiralla ne puutteet perusteissa kostautuvat aina varmasti jossain vaiheessa.

Vielä: pussi on koiralle huomattavasti turvallisempi este kuin tuo A, joten sen voit kyllä ihan hyvin opettaa ja mieluumin jättää sen kokonaisen A:n suorittamisen vielä tässä vaiheessa vähemmälle.

innna, jäikö Ilo mediksi?

Mun mielestä ykkösluokan radat olisi meidän kannattanut käydä aiemmin, oltaisiin saatu nollat kasaan nopeammin. Nykyään ajattelen liian monimutkaisesti ja söhlään sitten, kun jään miettimään vaihtoehtoja. Kisakokemus on kanssa eräänlainen juttu. Se, että oikeasti pysyisi niissä päätöksissään. Varmaan joku joka ymmärtää agilityradan lukemisesta jotain jo valmiiksi, uskaltautuu kisaamaan nopeammin.

[b]Tiaista[/b käy kyllä vähän kateeksi: kisaheppaa ja kisakoiraa. Kun mä olin nuori, kisasin vuokratammalla, joka ei ollut mikään rakenneihme, pelkäsi kaikkea ja aina, kun MELKEIN osattiin helpon A:n jutut unohti, miten liikutaan, eikä koskaan edetty helppo B/re 80 pidemmälle. Sanotaan, ettei ehkä helpoin mahdollinen ratsu opetella, mutta sitäkin kultaisempi. Nykyään mulla on tommonen ex-ravuriin suorituskyvyltään vertautuva pystykorva (ja ennen tota tammaa kisasinkin ex-ravurilla, joka hädin tuskin kintuillaan pysyi). Ja hirveä kisavietti. :D Mutta enpä mä toisaalta mitään muuta koiraa huolisi.

Kisoissa käydään, koska toistaiseksi on tuntunut, että olen joka kerta oivaltanut jotain uutta ohjaamisesta yms., jotenkin paineen alla keskityn paremmin - ja kun ei se vielä ihan toivotonta ole. Sitten, kun esteet on 65 senttiä korkeita ja aikarajat sika tiukkia saattaa jäädä leikki sikseen. Epiksissä on kiva käydä, kun on jonkun muun kasaama rata eivätkä hinnatkaan huimaa päätä. Ja niihin voi mennä medinä.

Kiitos kummallekin vinkeistä. Pitää lähteä hinkkaamaan tuota namikippo palkkaa, olisi tosiaan mahtavaa saada irtoamiset kunnolla haltuun. Aikoinaan kun Akun kanssa treenattiin HAUlla, siellä ei juuri "vippakonsteja" käytetty, kädestä palkkausta lähinnä jne. ja koira oppi irtoamaan luonnostaan hyvin nopeasti. Mutta turhapa sitä kahta ihan eri koiraa verrata toisiinsa.

Ja mitä noihin ratavideoihin tulee, ne ovat treenien lopussa aina, niitä ei muuten siellä harjoitella (jokainen koirakko yhdistää omat harjoitteluesteensä isoksi radaksi ja mennään sitten vauhdilla läpi), liian raskasta olisi muuten niin koiralle kuin ihmisille. Meillä on selkeät suunnitelmat jokaiselle treenikerralla ja harjotellaa 2-3 asiaa per tunti. Eilen oli kepeille lähtetystä eri kulmista yhden hypyn kera ja irtoamista kolmella esteellä.

Meillä onkin epiksiin meno pennun ja papan kanssa 16.päivä.

Tiainen kirjoitti:

Miten naukusella meni uudessa paikassa?

Ihan hyvin, kiitos kysymästä! Halli on pienehkö eli treenit keskittyvät ohjaustekniikkaan ja pieniin pätkiin, mutta sehän passaa meille vallan mainiosti. Saatiin hyvä neuvo keppien treenaamiseen ja jo parilla toistolla huomasi että koira sai lisää vauhtia ja itsevarmuutta. Ohjaaja on mulle tuttu ihan muista kuin koiraympyröistä ja kun tunnetaan kohtuullisen hyvin niin ei tarvitse kainostella typeriäkään kysymyksiä. Kehui kovasti koiran kontakteja A-esteellä, jottain ollaan tehty oikein!

Tiainen kirjoitti:

Ylipäänsä on tuntunut hassulta huomata, miten nopeasti moni etenee vaikeisiin tehtäviin ja pitkiin ratoihin. Miksi? Mihin niin kiire?

lintuja kirjoitti:

Monta asiaa oltaisiin kyllä opittu nopeammin, jos oltaisiin osattu valita itse ohjaajat yms. eikä vain menty sinne, minne satuttiin pääsemään.

Mulla on kanssa vähän se näissä touhuissa että kun laji on mulle niin uusi ja oppimista on ihan hirveästi, niin sitä luottaa sitten siihen oppiin mitä tarjolla on. Mä myös osaan peittää häkeltymiseni hyvin ja saatan olemuksellani viestittää että tiedän mihin olen ryhtymässä, jolloin mulle helposti uskotaan vaikeita tehtäviä. Tämä itsetutkiskelu siis pätee kaikkeen muuhunkin, mutta agilityssä en osaa vielä tunnistaa että mikä on mulle liian vaikeaa ja mikä ei ja sitten kun siihen vielä päälle kehutaan että te teette hyvin niin sitten mennään helposti puolivillaisesti päin seiniä. Mä en vaan niin kauheasti osaa ottaa siitä painetta, koska toisaalta kun mä nyt tämän koiran kanssa näen konkreettisesti mitä siitä seuraa kun käytetään meille sopimattomia metodeja ja etenemisnopeuksia, opin lukemaan koiraa ja lajia ja osaan tehdä seuraavan kanssa paremmin. Tosin tän vanhemman koiran kanssa mulla onkin tavoitteena ihan puhtaasti vaan tarjota aktiiviselle koiralle mukavaa tekemistä ja opetella lajia.

Tiainen kirjoitti:

Ja sekin vielä: milloin koira(kko) on kisavalmis?

Mun henkilökohtainen näkemykseni asiaan on, että kisavalmiuden määrittäminen vaatii kisaamista. Möllejä ja epiksiä, koska kisoissa on kuitenkin aina niitä elementtejä joihin koiraa ei voi harjoittelutilanteessa valmentaa täysin. Universally speaking. Mä en itse ole luonteena erityisen perfektionistinen ja olen kisannut koiran kanssa toista lajia muutaman startin sillä asenteella että menen katsomaan, mikä vaatii vielä harjoittelemista. Toinen meni yli odotusten, toinen ihan penkin alle, mutta oh well, sellaista se on.

lintuja, ei tiedä vielä. Se on siinä ja rajalla. Ite oon mitannut sen kotona 43,5-senttiseksi, mutta näyttelyssä tuomari mittasi 42,5 cm... Pääsee kyllä niin iso itku jos maksiksi joutuu.