Koirat.com

körppis kirjoitti:

Puhutko myös muuten luonnetestejä vastaan, siinähän pelataan elävällä luontokappaleella (koira), joka saattaa stressaantua pahastikin testin aikana, puhumattakaan paukkuarasta koirasta, joka sitten saa paskahalvauksen loppulaukauksien aikana?

En ja kyllä. Jokainen omistaja toivottavasti osaa arvioida itse kestääkö oma koira luonnetestin paineen eikä vie tieten tahtoen heikolla hermorakenteella varustettua koiraa luonnetestiin. Tästä syystä shelttiäni ei luonnetestata, bortsuni kyllä aikanaan.

Et ehkä tajunnut, että en ole kaikkea paimentamista vastaan. Työtarkoituksessa tehty paimennus on täysin ok ja minusta vielä hyväksyttävän rajoissa aiheutettua stressiä lampaille. Sen sijaan nämä elämyspaimennukset ovat täysin turhia stressin lähteitä lampaille.

Luonnetestin (ja MH-kuvauksen) ideana on muodostaa siitä puoleeton arvio rodun ja koirayksilön jalostusmahdollisuuksia ajatellen. Jos koira on tiedetysti jo paukkuarka, sitä on täysin turha viedä arvioitavaksi luonnetestiin koska sillä ei ole minkään valtakunnan jalostuksellista arvoa minkään rodun kannalta.

naukunen kirjoitti:

Eli ne lampurit tai paimennusta tarjoavat tilat, jotka ottavat vastaan koiria rotuun katsomatta (tai vaikka vaan ykkösryhmäläisiä) toimivat epäeettisesti, eivät ymmärrä lampaan sielunelämää ja ovat todennäköisesti vaan rahanahneita?

Mä vähän kaipailisin tähän edelleen vastausta heiltä jotka eettisiin syihin vedoten eivät harrastuspaimennusta kannata. Koetteko, että paimennusta tarjoavat tahot altistavat lampaita tietentahtoen stressille, tai että he eivät ymmärrä mitä paimennus mahdollisesti lampaille aiheuttaa? Mä vaan kuvittelisin että ihmiset jotka paimentavat omia lampaitaan omien koiriensa kanssa ja tarjoavat paimennusta myös muille olisivat sen verran vihkiytyneitä asiaansa etteivät antaisi lampaitaan paimennettavaksi jos kokisivat sen niille haitaksi. Onko Suomessa esimerkiksi sellaisia tiloja, joissa tarjotaan paimennusta vain työlinjaisille paimenille?

Kyllähän niitä löytyy. Nietosvaaran Päivi (paimennusylituomari, lampuri ja bordercolliekasvattaja) on yksi heistä, täältä löytyy vielä erikseen perustelut moiseen toimintaan.

^ Jep, juuri tuommoiset tekstit pistävät vituttamaan, kun kuten aiemmin nimimerkki Csia? kirjoitti, Unkarissa mudit ovat ennen kaikkea työkoiria, ja hyvät paimennusominaisuudet ovat todennäköisesti aika paljon korkeammalla prioriteeteissä kuin hyvät seurasesseominaisuudet. Mutta kun tätä rotua (tai kroaattia) ei tunneta, niin helppohan se on länkyttää tuollaista.

Bortsujen ja kelpieiden paimennustyyli myös eroaa aika ratkaisevasti muista. Mutta kuinka monella lampaita jonkin verran omistavalla on tarvetta koiralle, joka hakee lauman useiden satojen metrien päästä, ja kuinka monelle on enemmän tarvetta pienemmällä etäisyydellä työskentelevälle, tallissa sisällä auttavalle koiralle?

Lyytikäinen kirjoitti:

Jos koira on tiedetysti jo paukkuarka, sitä on täysin turha viedä arvioitavaksi luonnetestiin koska sillä ei ole minkään valtakunnan jalostuksellista arvoa minkään rodun kannalta.

Ei sinällään liity tähän keskusteluun, mutta mielestäni myös niiden heikompien koirien luonnetestaaminen on hyvin tärkeä asia jalostuksen kannalta. Ihan sama kuin jalostuksesta pois jäävien koirien viralliset terveystarkit. Rotuja ei voida jalostaa tavoitteellisesti ja tuloksellisesti, ellei ole tiedossa myös niiden heikoimmat lenkit.

Lasketaankohan holskuja enää oikeiksi paimeniksi? Ei tarvitse mennä montaakaan sukupolvea taaksepäin, niin sieltä löytyy niitä "talonmiehiä", jotka hoitivat pihan vartioimisen ja karjan liikuttelun. Olenkohan nyt kauhea eläinrääkkääjä, kun haaveilen muutamasta lampaasta (joskus sitten monen vuoden päästä) ja ajattelin ihan pokkana käyttää holskua niiden liikuttamiseen?

Lyytikäinen kirjoitti:

Luonnetestin (ja MH-kuvauksen) ideana on muodostaa siitä puoleeton arvio rodun ja koirayksilön jalostusmahdollisuuksia ajatellen. Jos koira on tiedetysti jo paukkuarka, sitä on täysin turha viedä arvioitavaksi luonnetestiin koska sillä ei ole minkään valtakunnan jalostuksellista arvoa minkään rodun kannalta.

Tiedonkeruuta koirien luonneominaisuuksista ei tehdä vain sen vuoksi, että saadaan tarkempaa informaatiota potentiaalisista yksilöistä. Ylipäänsä missä tahansa jalostettavassa ominaisuudessa tiedonkeruuta tehdään myös koko populaation nykytilanteen (vahvuuksine ja heikkouksineen) arvioimisen vuoksi. Ilman tiedonkeruuta jalostusta ei voida tehdä, ja mitä enemmän kaiken tasoisia koirapopulaation yksilöitä testataan jalostettavan ominaisuuden suhteen, sitä luotettavammin yksittäisten eläinten jalostuksellista arvoa voidaan arvioida (lasketaan niistä sitten indeksejä tahi ei) - ja sitä luotettavampi kokonaiskuva koko populaation tilanteesta saadaan.

Ei nyt liittynyt vallan aiheeseen, mutta oli mielestäni sen verran tärkeä asia, että pakko oli suu avata.

Riisis kirjoitti:

Ei sinällään liity tähän keskusteluun, mutta mielestäni myös niiden heikompien koirien luonnetestaaminen on hyvin tärkeä asia jalostuksen kannalta. Ihan sama kuin jalostuksesta pois jäävien koirien viralliset terveystarkit. Rotuja ei voida jalostaa tavoitteellisesti ja tuloksellisesti, ellei ole tiedossa myös niiden heikoimmat lenkit.

x 10

Kyllä minustakin paimennus harrastuksena on hieman arveluttavaa ihan millä tahansa rodulla, myös niillä hc paimenroduilla. Tilojen työkoirat ovat asia erikseen, mutta mikäli tämä

banaani kirjoitti:

, niitäkin koiria näkyi tuon päivän aikana jotka kävivät esim lampaiden korviin kiinni tai lähtivät jahtaamaan yhtä lammasta

on kovin yleistä, lampaiden juoksuttaminen huvin vuoksi on kyllä, noh, en keksi muuta sanaa kuin arveluttava. Myönnän etten ole tutustunut lajiin niin hyvin että osaisin arvioida kuinka lampaiden hyvinvointi yleensä on otettu huomioon ja kuinka poikkeuksellista yllä kuvattu on, mutta itse ehkä jättäisin paimentamisen tiloille, joilla siitä on oikeasti hyötyä ja lampaat tuntevat koiran ja päinvastoin. Ehkä joku koemuoto paimenkoirille on hyvä olla olemassa, mutta harrastelupaimennus... en kyllä oikein tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Varmasti hyvin toteutettuna harrastus voi olla lampaidenkin kannalta ihan OK, mutta kyllähän tuollainen lampaiden korvissa roikkuminen pitäisi pystyä estämään.

Nojoo, tuli kiireessä kirjoitettua ehkä "vähän" turhan kärjistäen ja hölmösti. Toki olen samaa mieltä, että heikompiakin koiria kannattaa testata luonteen osalta, ellei koira ole selkeästi niin heikko että se voi traumatisoitua pysyvästi testistä (sitä tapahtuu). Suhtaudun kyllä hyvin kriittisesti luonnetestiin ja erityisesti MH-kuvaukseen luonnetilastoinnissa niiden nykyisten tulosten kirjaamismuotojen vuoksi. Mutta se varmaan on jo ihan toinen keskustelunaihe, ehkä jatkamme täällä paimennusharrastuksesta.

innna kirjoitti:

^ Jep, juuri tuommoiset tekstit pistävät vituttamaan, kun kuten aiemmin nimimerkki Csia? kirjoitti, Unkarissa mudit ovat ennen kaikkea työkoiria, ja hyvät paimennusominaisuudet ovat todennäköisesti aika paljon korkeammalla prioriteeteissä kuin hyvät seurasesseominaisuudet. Mutta kun tätä rotua (tai kroaattia) ei tunneta, niin helppohan se on länkyttää tuollaista.

Bortsujen ja kelpieiden paimennustyyli myös eroaa aika ratkaisevasti muista. Mutta kuinka monella lampaita jonkin verran omistavalla on tarvetta koiralle, joka hakee lauman useiden satojen metrien päästä, ja kuinka monelle on enemmän tarvetta pienemmällä etäisyydellä työskentelevälle, tallissa sisällä auttavalle koiralle?

Päivihän varmasti länkyttää turhia...
Bc ja kelpie kyllä osaa työskennellä lähelläkin, tallissa, karsinassa jne.

^Sehän se pointti olikin. Tai sitten ei.

Lyytikäinen kirjoitti:

Luonnetestin (ja MH-kuvauksen) ideana on muodostaa siitä puoleeton arvio rodun ja koirayksilön jalostusmahdollisuuksia ajatellen. Jos koira on tiedetysti jo paukkuarka, sitä on täysin turha viedä arvioitavaksi luonnetestiin koska sillä ei ole minkään valtakunnan jalostuksellista arvoa minkään rodun kannalta.

Tuosta testaamis vs. populaatioasiasta samaa mieltä kuin pari muutakin, mutta täytyy vielä tähän sanoa, että on aika yksioikoista sanoa, että paukkuarka = ei minkään valtakunnan jalostuksellista arvoa minkään rodun kannalta. Paukkuihin reagointiakin on hyvin monen tasoista ja sekin on vain yksi ominaisuus koirassa ja esim. paimenkäytössä olevalla koiralla laukauksiin reagointi ei tule sen normaalissa työkäytössä tai arkielämässä välttämättä millään tavalla esiin, joten miksi jättää sellainen, käyttötarkoitukseensa erinomaisesti soveltuva koira automaattisesti pois jalostuskäytöstä? (Tosin paimenkäytössä olevia koiria harvemmin edes viedään luonnetestiin tai MH-kuvaukseen, todennäköisesti juuri sen vuoksi, että kyseisistä testeistä ei juuri ole hyötyä kun koiria kasvatetaan paimenkäyttöön. Jalostuskäytössä merkkaavat ominaisuudetä näkyvät siellä pellolla ja navetassa)
Esimerkiksi oma bc:n sai MH-kuvauksessa arvioksi sen vitosen eli käytännössä laukaisuarka, mutta kyseinen koira ei ole arjessa osoittanut merkkejä laukaisuarkuudesta (koiralle on ammuttu treenitilanteessa, sen kanssa on lenkkeilty ampumaradan vieressä ja ilotulitusten aikaan jne.) joten tämä ominaisuus tuli ilmi vasta MH-kuvaustilanteessa, kun pohjalla oli muutakin painetta. Itse en siis edelleenkään pidä ko. koiraa kovinkaan paukkuarkana, koska arki kertoo minulle enemmän kuin testitulos, vaikka toki sekin osansa.

En kyllä näin äkkiseltään ymmärrä, miksi kukaan koiraansa työvälineenä/työkumppaninaan karjatyössä käyttävä haluaisi jalostaa koiriinsa ominaisuutta, joka voi tehdä niistä täysin toimintakyvyttömän esimerkiksi ukkosen iskiessä ylle. Jos koira siis on jo lähtökohtaisesti paukku/ääniarka, miksi ihmeessä sitä ominaisuutta pitäisi viedä eteenpäin, varsinkaan työkoiralle? Ääniarkuus on kuitenkin tutkitusti erittäin voimakkaasti periytyvä ominaisuus.

Luonnetestistä taas vielä sen verran, ettei koira tosiaan välttämättä ole ääniarka vaikka se siellä reagoikin laukauksiin. Koiralla voi olla yksinkertaisesti hermot niin riekaleina paineistavan testin jälkeen, että se alkaa reagoimaan jopa laukauksiin voimakkaasti. Se kertoo siis koiran heikosta hermorakenteesta, joka puolestaan sekin on jalostuksellisesti melkoinen miinusmerkintä palveluskoirajalostuskäyttöä ja varmasti myös (paimen)työkoirakäyttöä ajatellen. MH-laukaustestaustilastot ovat minun mielestäni lähestulkoon yhtä tyhjän kanssa, niissä tuloksissa kun voi lukea (ja lukeekin) ihan mitä sattuu.

Niin pitää varmaan vielä erikseen varmistaa että ynnään itse yhteen laukaus/paukku/ääniarkuuden, varsinkin jos kyse on ns. testaamattomasta koirasta joka jo lähtökohtaisesti menettää toimintakykynsä tyystin ääniarkuutensa takia. Enkä edelleenkään välttämättä veisi tällaista koiraa testattavaksi luonteensa osalta, jos sen arki on jo valmiiksi rankkaa tämän ominaisuuden takia (phumattakaan siitä, jos kotona on tehty siedättämishoitoa pelon takia) saatika käyttäisi sellaista koiraa jalostukseen. Tilastojen valossa varmasti olisi hyvä saada näitä koiriakin pistettyä "ylös" jonnekin, mutta kyllä se arki ja yksittäisen koiran hyvinvointi vie voiton mitä tulee koiran rodun luonnetilastointiin.

^Sulta taisi mennä pointtini nyt vähän ohi. Puhuin nimenomaan sellaisista koirista, joiden paukkuarkuus on niin lievää, ettei se välttämättä tule esiin normaalissa paimenkoiran arjessa. Tuskin kukaan nyt ehdoin tahdoin paikkuarkuutta haluaa jalostaa, enkä sitä todellakaan väittänyt. Koira on kuitenkin yhdistelmä lukemattomista eri ominaisuuksista, niin fyysisistä kuin henkisistä ja lisäksi henkisten ominaisuuksien arvioimista vaikeuttaa se, että koiran koulutus ja oppimishistoria ylipäätään vaikuttaa luonteen ilmiasuun erittäin paljon. Paukkuarkuus/ ääniherkkyys jne. on vain yksi ominaisuus koirassa ja esim. paimenkoiran lievä ääniherkkyys ei välttämättä tule missään vaiheessa esiin. Jos sitä käytetään maatilalla paimenkoirana ja se voi olla aivan loistava paimenkoira ja tuottaa jälkeläisinä myös loistavia paimenkoiria. Onko tällöin mielestäsi tehty huono jalostusvalinta, kun jalostuksessa ei ole huomioitu sellaista koiran huonoa ominaisuutta, joka ei ole tullut ilmi työssä eikä arjessa eikä vaikuta koiran käyttöön sille suunnitellussa tehtävässä?
On asia aivan erikseen, jos ko. koiran ääniherkkyys/paukkuarkuus on niin voimakasta, että se vaikeuttaa koiran arkea, työssä tai vapaa-ajalla.

PK-koiran ja paimenkoiran optimaaliluonneprofiilit eivät ole (välttämättä) yhtenäiset.

Em. syistä esim. bortsujen kohdalla on omat riskinsä valita tilakoira jalostukseen, jos toiveissa on saada hyvä pk-koira, sillä hyvä tilakoira ei välttämättä ole optimaali pk. koira vaan se voi esim. käyttää hyvin voimakkaasti silmää, olla ääniherkempi tai varsin ohjaajapehmeä, mitkä ominaisuudet ovat jopa hyödyksi tai ei ainakaan haitaksi tilakoiralle, mutta huonoja ominaisuuksia pk-koiralle.

Lyytikäinen kirjoitti:


Luonnetestistä taas vielä sen verran, ettei koira tosiaan välttämättä ole ääniarka vaikka se siellä reagoikin laukauksiin. Koiralla voi olla yksinkertaisesti hermot niin riekaleina paineistavan testin jälkeen, että se alkaa reagoimaan jopa laukauksiin voimakkaasti. Se kertoo siis koiran heikosta hermorakenteesta, joka puolestaan sekin on jalostuksellisesti melkoinen miinusmerkintä palveluskoirajalostuskäyttöä ja varmasti myös (paimen)työkoirakäyttöä ajatellen.

Täytyy vielä sanoa tähän, että pelkkä reagointi laukauksiin, ei minusta juurikaan kerro koiran hermorakenteesta tai muustakaan. Esim. juuri paimenkorilta on jopa toivottavaa, että ne havainnoivat pienetkin asiat ympäristössä ja reagoivat nopeasti niihin pieniinkin muutoksiin, sillä se on yksi niistä ominaisuuksista, jotka tekevät niistä hyviä paimenia. Tämän vuoksi esim. bortsuille saattaa normikoiraa herkemmin napsahtaa LT:stä esim. laukaisukokematon -merkintä. Merkityksellisempää on reaktion laatu ja palautumisnopeus. Voimakas pelkoreaktio, täysi toimintakyvyttömyys tai hidas palautuminen ei tietysti saisi olla tyypillistä millekään rodulle eikä toivottavaa yhdellekään yksilölle.
Myös metsästyskoirilla pidetään huonona, jos laukaus ei saa koirassa mitään reaktiota aikaiseksi, mikä voi olla monelle yllättävä tieto.

Mä en ole sen enempää perehtynyt lampaiden stressinsieto- tai oppimiskykyyn, mutta poikkeavatko ne huomattavasti verrattuina muihin paimennettaviin rotuihin (esim. nauta tai poro)? Kun puhutaan paimentamisesta tässä keskustelussa, puhutaanko vain lampaiden paimentamisesta? Kerran olen ollut tuolla Somerolla katsomassa paimennuskurssia ja silloin kyllä vetäjä antoi ymmärtää, että kuuman sää takia lampaiden rasittumista rajoitetaan tavallista enemmän, mutta tämän nyt pitäisi olla normaalia eläimen kuin eläimen kanssa. Voiko lammasta ja hevosta edes verrata toisiinsa, vaikka molemmat ovat pakovietillä varustettuja saaliseläimiä? Poikkeavatko eri rotujen paimennustyylit toisistaan niin paljon, että toisia ei vain ole mitään järkeä käyttää lampailla?

Jos oletetaan, että lampaille kokeiltavat koirat eivät pääse hätyyttelemään lampaita liikaa tai käymään niihin oikeasti kiinni, niin stressaantuko lammas aina paimennustilanteista, niiden kokeneidenkin koirien kanssa? Onko lammas tosiaan niin kykenemätön tottumaan tietynlaisiin tapahtumiin, että paimentava koira aiheuttaa sille aina merkittävän stressitason nousun? Näin hevosihmisenä mä olen aina ajatellut, että kyllä saalisleäin kuin saaliseläin tottuu koiriin, jos saavat opiskella oikeassa seurassa. Hevonen saattaa "paeta" koiraa, vaikkei niitä oikeasti pelkäisikään. Eivätkö lampaat opi käyttäytymismalleja, jolloin ne "pakenevat" paimentavaa koiraa pelkäämättä tätä tosissaan?

Muoks. // Jos Suomessa paimennuskursseja vetävä ihminen ei suostu ottamaan mukaan kuin bortsuja ja kelpieitä, onko kyse pikemminkin heidän kokemattomuudestaan ja silkasta haluttomuudesta opetella muiden rotujen kanssa paimentamista? Jos on koko paimennusikänsä tehnyt tuota hommaa vain kahden rodun kanssa, niin toki on ymmärrettävää, että vieraampiin rotuihin siirtyminen vaatii oman energiansa. Kai niin roduissa kuin rotujen sisälläkin on jonkin verran eroja paimennustyyleissä? Mun mielestä ihan fine, jos joku ei halua nähdä tätä vaivaa. Onko sitten väärin, jos joku vetäjä jaksaa tutustua muihinkin rotuihin? Munkin mielestä vain kuulostaa kovin hassulta ajatukselta, että paimennusharrastukseen eivät sopisi nekään rodut, jotka nykypäivänäkin toimivat työkoirina paimennushommissa. Voiko niiden sopivuuttaa väheksyä vain sen taki, että ne ovat vieraita itselle tai nuo edeltäjien paimennusmeriitit ovat jostain maasta, joka ei ole niin fancy koiramaa?

Paukkuarkuus/ ääniherkkyys jne. on vain yksi ominaisuus koirassa ja esim. paimenkoiran lievä ääniherkkyys ei välttämättä tule missään vaiheessa esiin. Jos sitä käytetään maatilalla paimenkoirana ja se voi olla aivan loistava paimenkoira ja tuottaa jälkeläisinä myös loistavia paimenkoiria. Onko tällöin mielestäsi tehty huono jalostusvalinta, kun jalostuksessa ei ole huomioitu sellaista koiran huonoa ominaisuutta, joka ei ole tullut ilmi työssä eikä arjessa eikä vaikuta koiran käyttöön sille suunnitellussa tehtävässä?
On asia aivan erikseen, jos ko. koiran ääniherkkyys/paukkuarkuus on niin voimakasta, että se vaikeuttaa koiran arkea, työssä tai vapaa-ajalla.

En nyt ihan ymmärrä, että mikä tässä nyt oli se varsinainen ihmettelyn aihe...? Onko kukaan täällä mitään muuta väittänytkään, kuin että tiedetysti ja selkeästi ääniarka koira ei sovellu jalostuskäyttöön. Paimenrotuisille koirille ominainen herkkyys ja ääniarkuus ovat ainakin omaan mieleeni kaksi täysin eri asiaa. Ensimmäinen viittaa pikemminkin koiran vilkkauteen kuin pelkoreaktioon. Tästä taisit itsekin mainita, meillä vain on tavallaan vähän eri kriteerit paimenomaiselle herkkyydelle ja ääniarkuudelle. Itse käsitän ne siis ihan eri ominaisuuksina, kun sulle ääniherkkyys on ilmeisesti lievempänä ilmenevää ääniarkuutta? Tosin nyt kun asiaa tässä samalla mietin, niin onkohan niissä nyt niin kovin eroa kuitenkaan... Herkästä kun saadaan opettamalla hyvinkin äkkiä ääniarka. Onko kyse silloin periytyvästä ominaisuudesta, jota tulisi välttää? Missä se raja menee, missään rodussa? Kuitenkin sen "tiedetysti lievästi ääniaran" koiran 4-8 jälkeläistä voivat ollakin "ääniherkkyydeltään" jo totaalisen ääniarkoja. Onko koira silloin palvellut rotuaan jalostuksellisesti, kun jälkeläiset ääniarkuuden aiheuttamaa toimintakyvyttömyyttä lukuunottamatta omaisivatkin hyviä työkoiraominaisuuksia? Mitä ilmeisemmin kyse on niistä kasvattajan ja pennunomistajan henkilökohtaisista valinnoista ja huonojen ominaisuuksien priorisoinnista (täydellistä koiraa ei olekaan). Sama juttu se on allergiaan taipuvaisen tai epilepsiasuvun omaavan koiran "jalostuskäytössä".

Voimakas pelkoreaktio, täysi toimintakyvyttömyys tai hidas palautuminen ei tietysti saisi olla tyypillistä millekään rodulle eikä toivottavaa yhdellekään yksilölle.

Tämähän se pääpointti on ollut koko ajan.

Oma ihmettelyni lähti liikenteeseen tästä kommentistasi, josta ymmärsin, että mielestäsi laukaisuarkuutta osoittava koira on automaattisesti suljettava pois jalostuksesta, riippumatta reaktion laadusta tai voimakkuudesta tai koiran muista ominaisuuksista.

Lyytikäinen kirjoitti:

Luonnetestin (ja MH-kuvauksen) ideana on muodostaa siitä puoleeton arvio rodun ja koirayksilön jalostusmahdollisuuksia ajatellen. Jos koira on tiedetysti jo paukkuarka, sitä on täysin turha viedä arvioitavaksi luonnetestiin koska sillä ei ole minkään valtakunnan jalostuksellista arvoa minkään rodun kannalta.

Itse haluasin vain tuoda julki pointin, että koirien ominaisuudet ja jalostus ei ole monenkaan ominaisuuden kohdalta kovinkaan mustavalkoista ja kuten itsekin sanoit, ei edes MH-kuvauksen tai luonnetestin paukkuarkuutta testaava osio välttämättä kerro koirasta edes osatotuutta, edes sen paukkuarkuudesta.

Koiran jalostusarvon mitta on sen tuottamat jälkeläiset, joten jos jonkun koiran pennut ovat totaalisen paukkuarkoja, niin siitä on aika helppo todeta, että ko. koiran sukua ei kannata jatkaa enää enempää. Sama koskee montaa muutakin ominaisuutta. Jälkeläisnäytön pitäisi olla jalostuksen onnistumisen tai epäonnistumisen tärkein mittari ja kuten sanoit on jalostaminen aina priorisointia, mitä ei toki helpota se, että jokaisella kasvattajalla on oma näkemyksensä ihanteellisesta koirasta, joilloin ne prioriteetit saattavat samankin rodun sisällä vaihdella mahdollisimman pitkästä ja paksusta turkista luonnostaan sopivan kokoisiin flänkkikaariin. Jalostaminen, etenkin luonneominaisuuksien osalta perustuu vielä nykypäivänäkin hyvin vahvasti pelkkään mutuun ja tutkimustiedon valossa esim. luonnetestitulokset korreloivat varsin huonosti keskenään perinnöllisyystieteen näkökulmasta (esim. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/15962 )

Onneksi puhuin paukkuarkuutta (= ääniarkuutta) tiedetysti (= selkeästi) ilmentävästä koirasta enkä mistään muusta. Tekstiä ja sen sanomaa on helppo muuntaa mielessään syntyneiden mielikuvien perusteella (itsekin siihen sortuneena), eikö totta?

Juurikin niin