Koirat.com

^Juurikin näin!
Torumista en tosiaan tarkoittanut, vaan nimenomaan tuollaista positiivisella mielellä ja äänensävyllä tehtävää "herättelyä". Ja sitten, kun liike tai liikkeen osa seuraavalla yrityksellä onnistuu, niin sitten pistetään bileet pystyyn, ja palkataan isosti.

henh, mä vähän kattelin sun touhuja. Ootte kyllä kehittyneet todella paljon, mutta haluaisin huomauttaa parista asiasta koskien palkkausta.

Ensinnä istu-maahan-vaihtojen palkkauksista, en sitten tiedä, toistuuko aina, mutta videolla ainakin palkkasit aina niin, että kun olit koiran vieressä, palkkasit maahanmenosta ja kauempaa istumisesta. Ja lisäksi epäilen, että koiran osittainen nouseminen maahan-istuminen-siirtymässä johtuisi siitä, että palkkaat koiran heittämällä sille palkan ilmaan.

Seuraamista katsellessani huomasin sinun kulkevan melko kyyryssä (joka ainakin minun tietojeni mukaan lasketaan vartaloavuksi). Ja myös jo huomautetun asian huomasin, eli koira tulee vinoon ja autat sen suoraan. Jos jo ehdotetut vinkit eli koiran omaa toimintaa odottaminen ei auta, suosittelisin helpottamaan treeniä siten, että koiralla on helpot mahdollisuudet onnistua. Esimerkiksi takaa tai sivulta perusasentoon tuleminen on huomattavasti helpompaa kuin suoraan edestä.

Lisäksi tarkkailin tuota mainitsemaasi vilkuilua. Huomasin tässäkin kohtaa palkkausketjun. Koira kulkee hienosti, kunnes vilkaisee jonnekkin muualle. Kun koira jälleen katsoo sinuun, palkkaat sen. Koiralle on muodostunut ketju seuraa kauniisti -> vilkaise muualle -> katso ohjaajaa ja saa palkka. Ketju pitäisi rikkoa ja palkata koira ennen kuin se vilkaisee muualle. Muuten matkan lisääntyessä tulee uusi ketju seuraa kauniisti -> vilkaise muualle -> katso ohjaajaa äläkä saakkaan palkkaa -> vilkaise uudelleen muualle -> katso taas ohjaajaa saadaksesi palkka ja saa palkka. Tuolla tavoin meille on käynyt.

Sinun pitää olla kuitenkin rohkea, etkä saa ottaa vain paria askelta voidaksesi palkata koiran ennen muualle vilkaisua. Koiran rajat pitää hakea, ja pikkuhiljaa sitten venyttää niitä. Jossain vaiheessa raja ylitetään ja koira vilkaisee muualle, jolloin koira sillä hetkellä menettää mahdollisuuden palkkaan. Tämä hetki kannattaa merkata jollakin ilmaisulla (ei siis kiellolla), jonka jälkeen tehtävä aloitetaan alusta ja koira saa uuden mahdollisuuden palkkaan. Koirat ovat fiksuja eläimiä, ne oppivat kyllä vedättämään ohjaajaa mahdollisuuden saatuaan.

Juu mä ymmärsin kyllä ettette tarkottanu varsinaisesti torumista.

Strikku kirjoitti:

. Esimerkiksi meillä on virheen merkkinä "oho, upsista!"-lausahdus, joka on koiralle enemmänkin "Ai ei tää mennytkään näin. Nyt mun pitää skarpata vähän et saan palkan"-ajatus kuin ehdoton kielto.

Niin siis mä pelkään ettei siitä tuu Jalille mikään "nyt mun pitää skarpata" vaan "blääh, ei palkkaa tiedossa, ei sitte!". Jos ymmärrätte. Kun tän kiinnostus voi lopahtaa oikeesti sadasosasekunnissa...

Nuo meiän istu-maahan jutut on aika uus juttu eli ei olla tota kauaa harrastettu eikä oo mitään vakiintunutta palkkaustakaan tuohon tullu. Oon antanu palkan käestä, heittäny, takapalkkana... En siis usko että on tota nousemista yhistäny tuohon palkan heittämiseen.

Tuo vilkuilusta palkkailun bongasit varmaan tuolta vanhalta videolta? Oon ainaki yrittäny tuota vähentää iteki kun huomasin. Perusasennossa saatan tosin tehdä tuota eli palkkaan kun ottaa kontaktin, mutta yritän siinäkin palkata vain kun kiinnittää taas huomion muhun ja vaatia sitten pitkää katsekontaktia ja palkata siitä. Heh, kyyryssä mä varmasti kuljen kun tuijottelen että tuleeko se mukana ja kädet on jäykkänä sivuilla

Ei sillä, kyllähän tää varmasti vedättääki mua välillä ihan sata nolla

Mä en vaan oo mikään hirvee pilkunviilaaja (), oon tähän mennessä pitäny vaan tärkeempänä että saan sen ees tekemään kivasti ja nytkun siihen on jotakuinki päästy niin heräs pikkasen tokoinnostusta emäntäänki. Mutta saapi nähä miten paljon jaksan alkaa viilaamaan noita asentoja eli päästäänkö koskaan kisaamaan. Kunhan nyt hauskaa yhessätekemistä

^Kyllä mä sen vilkuilun siltä uudemmalta videolta bongasin.

Ja muakin jänskätti, miten tuo suhtautuu tuohon virhesignaaliin, mutta ihan hyvin se sen on ottanut vastaan. Kun tuohon virhesignaaliin on yhdistynyt uusi mahdollisuus, koira ajattelee virhesignaalin positiivisesti. Virheellisen suorituksen jälkeen siis tulee heti uus mahdollisuus, niin koira jatkaa innoissaan tekemistä. Ainakin meillä toimii, ja koira yrittämäsä vielä vähän innokkaammin ja vielä vähän paremmin, kun on menettänyt palkkamahdollisuuden. Se haluaa palkkansa ja kun palkka on hyvä, se jaksaa yrittää intopiukeena virheen jälkeistäkin suoritusta.

30 metrin seuruu kahdella tempon vaihdoksella ja yhdellä käännöksellä täydellisesti! Oon niin ilonen kun ollaan Eikar-junnun kanssa edistytty kuukauden sisään seuraamisessa tosi paljon.

Tänään oli hyvä tilanne reenata paikkamakuuta häiriössä kun tässä lähellä oli ala-astelaisten hiihtokisat eli melua ja melskettä oli melko paljon Kun sain ensin selitettyä pikkuisille ettei tänään silitellä kun harjoitellaan, niin laitoin Eikan maahan ja menin n. 7m päähän. Tein vain minuutin mittaisen kun oli niin paljon häiriötä, ja hyvin se pysyi.

Toissa päivänä Eikar kävi vähän kierroksilla ja se ilmeni luoksetulossa haukahtamisena. Tuo on ensimmäinen kerta kun on haukahtanut reenatessa. Kahden toiston jälkeen se ymmärsi ettei palkkaa heru jos käyttää ääntä. Sain yhen hyvän toiston ja lopetin siihen. Tänään kokeilin yhen taukopäivän jälkeen miten sujuu ja ei tullut haukahdustakaan vaikka otin 15 metristä

Tokobostoni jälleen vauhdissa. Ulkotreenit tehtiin tosiaan hetken mielijohteesta ja ohjaajan päässä oli miljoona muutakin ajatusta eli ei täysillä mukana jonka huomaa siitä, että Domilla katkeaa kontakti välillä ja kattelee muualle, mutta jos jotain positiivista täytyy etsiä niin seuraaminen tuntuu toimivan jotenkin niin, että käytän kainalopalkkaa = lelu. Ei ainakaan edistänyt hirveesti mitä se kyllä tekee esim. ruuan kanssa ulkona. Joten tästä lähdin treenataan ulkona lelun kanssa ja sisällä omalla sapuskalla. Häiriönä meillä oli lapsia kattelemassa Domin touhuamista.
Möllitokoon ei voi enää ilmoittautua joten se siitä. Kyllä se kevät kohta tuolta tulee niin päästään treenailemaan enemmän ulos ja häiriökokemusta.

Jos jotain kommentoitavaa videosta niin antaa palaa vain! Muiden mielipiteitä on aina kiva kuulla.

Kantapäänkautta oppineena olen todennut hyväksi periaatteeksi, että huomautan koiraa (oho, hups = mahdollisuus palkkaan poistui) virheestä vasta sillon kun voin olla 100% varma, että se osaa harjoteltavan liikken. Meillä tälläinen liike voisi olla vaikka istuminen. Istumista on tehty monessa ympäristössä ja monessa häiriössä. Toistoja on takana useita tuhansia. Ja jos se tästä huolimatta ei jostain syystä istuisi, voisin siitä huomauttaa että "nyt tarkkana hei" ja sitten uusi toisto.

Mutta jos koiran kanssa joku liike on alkuvaiheessa tai harjoituksen alla, ei ole mielestäni kovin reilua koiraa kohtaan huomauttaa virheestä. Alkuvaiheessa kun niitä virheitä tulee.
Jos virheestä huomauttamisen ottaa liian ajoissa liikkeeseen mukaan, vaarana on että koiran mielestä huomautuksesta tulee osa liikettä. Koira jää jumiin ohjaajan apuihin. Herkällä koiralla huomauttaminen (riippumatta äänensävystä) voi vaikuttaa myös vireyteen ja toistokestävyyteen. Koira ei myöskään halua tarjota niin paljon.

Toki koiria on erillaisia. Jotkut koirat kestävät huomauttamisen paremmin kuin toiset. Oma koirani on hyvin herkkä ja myös jää kiinni tosi helposti ohjaajan apuun. Itse siis olen pyrkinyt välttämään kaikkea houkuttelua. Valo on koulutettu pääsääntöisin sheipaten, eli tarjoaminen on sille tuttua. Kun näin on, on sen virheen sattuessa aina helpompi lähteä korjaamaan itse. On myös kiva treenata koiran kanssa, joka ei pelkää virheitä vaan osaa korjata ne itse hyvällä vireellä. :)

Aattelin että täältä voisin saada mielipiteitä noudon opetukseen pennulle, ideoita otetaan siis avosylin vastaan!
Olen hankkimassa koiranpentua, tarkoituksena harrastaa tokoa kisamielessä niin pitkälle kun mun rahkeet riittävät. Noudon opetus on kuitenkin ennenkin aiheuttanut mulle harmaita hiuksia (vanhempien koiran sain opetettua lopulta noutamaan leikin kautta saatiin varma ja hyvä nouto aikaseksi, vihasi noutokapulaa varmaan eniten maailmassa :D), joten aattelin kysyä teiltä miten olette pennulle leikin kautta opettaneet noudon alkeita, ylipäätänsä opettaneet noudon?
Mielessäni muotoutui suunnitelma, että pienenä leikkisin pennun kanssa erilaisten noutokapulan muotoisten lelujen kanssa, vahvistaisin leikin kautta nouto- ja kantoviettiä. Jotenkin haluisin totuttaa myös tulevaisuutta varten yhdistämään metallisiinesineisiin positiivisen mielikuvan että esim. pentuna pidettäisiin vaikka lusikkaa myös leikkileluna ja kaikkia erilaisia puusta-muoviin-metalliin. Kuulostanko ihan pähkähullulta hyödyttääkö tuollainen edes tulevaisuuden noudon opetusta? Tarkoituksena ei siis leikkiä noutokapulalla pentuna missään vaiheessa, vaan noutokapulan tapaisilla leluilla.

Noudon tulevaisuudessa haluaisin opettaa mieluiten ekana kuntoon lelulla/puupalikalla sen jälkeen siirtyä vaiheittain noutokapulaan ja kapulan tullessa koiralle maailman kivoimmaksi asiaksi ruveta keskittymään pitämiseen rauhassa ja sen vahvistamiseen. Näin olen ennenkin kouluttanut, useimmat ihmiset vain pitävät tässä ongelmana sitä tulevaisuudessa kapulan mälväämistä ja leikkimistä. Kokemuksia? Naksutinkoulutus ei oo koskaan ollut se mun juttu, silläkään en haluisi lähteä noutoa opettamaan tai tällä taktiikalla että kapula suuhun väkisin, viime tokokoiran sain ainakin vihaamaan noutoa eniten maailmassa tällä tavalla.
Kaikkia ideoita ja ehdotuksia otetaan vastaan :)

Mä aloin holskun kanssa pohjustamaan noutoa ihan alusta lähtien sillä, että kehuin aina, kun se kantoi jotain suussaan. Oli sitten sukka tai joku roska. Avaimiakin se tykkäsi kantaa. Aina kun toi tavaran mulle, sai namia. Vaan tästä huolimatta noutokapula oli yök ja puolen vuoden naksuttelun jälkeen oltiin siinä pisteessä, että se nosti kapulan lattialta 20 cm korkeudelle ja sylkäisi äkisti pois. Mun käsistä se ei meinannut ottaa kapulaa lainkaan. Kadulta kyllä keräsi roskat ja kiikutti innoissaan mulle.

Vaikka oma holsku on tooosi herkkä ja "anteeksi että olen olemassa"-tyyppinen koira, saatiin ns. pakkonoudolla noin kuukaudessa tosi hyvä nouto. Kun vaakakupissa painoi iltaruoka, niin äkkiä alkoi kapulan pitäminen kiinnostamaan.

Sanana tuo pakkonouto kuulostaa ikävältä, mutta ei sen tarvitse olla sitä. Ilman mitään hirveää haloota kapula koiran suuhun, kevyesti mutta jämäkästi pidetään leuat kiinni, kehu ja palkka. Ensin on kuitenkin hyvä opettaa koira niihin käsiin kuonon ympärillä, ilman kapulaa.

Holskusta nouto on kivaa ja nyt me työstetäänkin sitä, ettei se karkaa noutoon ennen käskyä. Vähän se meinaa mälvätä, mutta johtunee siitä, että ollaan tehty noutoa tosi vähän viime aikoina. Pitäisi tehdä enemmän ihan pelkkiä pitoharjoituksia, että saisi puututtua mälvämiseen.

Mä olen käyttänyt noutoharjoituksiin ohjatun noudon kapulaa, koska se on kevyt nostaa ja sitä voi viskoa sisätiloissakin.

Mä olen kanssa opetellut nyt pennun kanssa noutoa Riisiksen mainitsemalla taktiikalla. Aloitin noudon opettamisen tunnarikapulalla ettei kapulan paino/koko olisi kynnyskysymys. Tarjosin aluksi kapulaa koiralle joka otti sen automaattisesti hampaiden väliin, mutta kapulanpitopaikka oli tietty täysin epäselvä ja kapulaa oli kiva mälvätä, joten alussa tehtiin ihan vain sitä että kapula kävi nopeasti mutta rauhallisesti kulmureiden takana, jonka jälkeen hienovaraisesti poistin kapulan suusta ja palkkasin rauhallisesti kehuen ja namittaen. Mä en ole naksulla saanut ikinä noudossa muuta aikaiseksi kuin instantin phtyi-efektin, meillä toimi tuo rauhallinen palkitseminen. Sitten kun koiralle oli selvää että kapula otetaan suuhun, pidensin pitoa pitämällä hellästi kuonon molemmilta puolilta kiinni, ja kun pitäminen onnistui viitisen sekuntia molempien käsien kanssa aloin häivyttää ensin päällimmäistä kättä ja lopulta myös leukaa tukevan käden. Nyt ollaan siinä pisteessä että koira istuu edessä mun seistessä, ojennan sille sorvatun noutokapulan, se pitää sitä vaaditun ajan ja luovuttaa sen sitten kun tartun kapulaan. Harjoitteluvaiheessa istuin sängyllä niin että koira sijaitsi jalkojen välissä mahdollisimman lähellä mua, jotta luovutusasennosta tulisi tiivis.

Vanhemman koiran kanssa ei käytännössä tehty minkäänlaista noutoharjoittelua pentuna, ja se paineistuu siitä edelleen hurjasti eikä sen kanssa tuo käsillä pitäminen tuota oikein tulosta, joten se on saanut aina vähän saalistaa kapulaa jotta tarttuisi hanakammin. Pentu taas on kovempi eikä oikein vielä ymmärrä paineistumisen päälle, niin sen kanssa oli suhteellisen helppo mennä tuolle kapula suuhun-linjalle.

Viestistäni tuli pieni romaani, jota kukaan tuskin jaksaa lukea. Ensimmäinen osa kuitenkin käsittelee kieltoja ja toinen noudon opettamista.

Itse pyrin välttämään kaikkea kieltoon tai huomautteluun viittaavaa kaikessa koulutuksessa. Niiden käytöstä en ole kokenut olevan mitään hyötyä; ennemminkin liikkeet ovat lähteneet menemään päin mäntyä siinä vaiheessa kun olen huomautteluun sortunut. Rehellisesti sanottuna käytän edelleen turhan paljon kieltoja koulutuksessa ja tästä pahasta tavasta yritän koko ajan päästä eroon. 99% käyttämistäni kielloista on ihan turhia ja/tai ajoitettu väärään hetkeen. Kieltoja ja huomautteluja on vain turhan helppo käyttää silloin kun turhautuu ja muut keinot ”loppuvat”. Koiran syyttäminen virheiden teosta on paljon helpompaa kuin tarkastella mitä itse tuli tehtyä väärin.

Itse jätän vain yksinkertaisesti huomioimatta, jos koira tekee jotain väärin. Se ei saa palkkaa eikä sen suoritusta kommentoida millään tavalla. Haluan, että koirani uskaltavat tehdä virheitä hyvällä mielellä ja yrittää tehdä edes jotain. Tämä on paljon positiivisempaa kuin, jos koira muuttuisi täysin passiiviseksi. Tekemisestä on helpompi poimia oikeat toiminnat kuin tekemättömyydestä. Ei ole kovinkaan reilua lähteä rankaisemaan koiraa sellaisesta mitä koira ei tiedä itse tekevänsä väärin.

Minun koirani eivät tee tahallaan väärin tai piruile tahallaan minulle. Ne tekevät juuri niin kuin niille on opetettu. Kaikki niiden tekemät virheet ovat tavalla tai toisella johdettavissa takaisin minuun; mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Pyrin kouluttaessani koiriani järjestämään treenit sellaiseksi, että koiralla on mahdollisuus vain ja ainoastaan onnistua. Juuri onnistumisten varaan rakennetaan valmis liike ja hyvä vire. Epäonnistumiset vain kasvattavat epävarmuutta koirassa ja huonontaa virettä. Reaalimaailmassa täydellisiä treenejä tietysti on hankala järjestää ja olen itse vielä niin huono kouluttaja, että omat koirani tekevät kyllä jatkuvasti vääriä suorituksia. Jos siis koirani tekevät virheellisiä suorituksia, lähden miettimään mikä menee väärin; pitäisikö tehtävää helpottaa, pitäisikö omaa käskytystä muuttaa, onko häiriö ylivoimainen jne.

En lähtisi itse ratkaisemaan koiran huono virettä huomauttelun keinoin. Jos koira ei keskity tehtävään, lyhennän treeniaikoja, pidän taukoa ja pidän uudestaan tai sitten haen lisää motivaatiota oikeasta palkkauksesta. Joskus on jopa hyvä ihan palata pelkästään koiran leikittämiseen hyvän työskentelymotivaation palauttamiseksi.

sassu kirjoitti:

Aattelin että täältä voisin saada mielipiteitä noudon opetukseen pennulle, ideoita otetaan siis avosylin vastaan!

Itse olen opettanut sheltilleni noudon naksuttamalla. Shelttini oli sen tyyppinen koira, että se ei halunnut kantaa mitään suussaan. Noudon opettaminen vei useita kuukausia ja vaati paljon kärsivällisyyttä, mutta lopussa kiitos seisoi. Nykyään Tinjan nouto on lähes idiootinvarma kympin liike ja se on ansioitunut ”eksyneiden” noutokapuloiden palauttaja (Tinja käy oma-aloitteisesti hakemassa minulle kaikki kentän laidalle unohtuneet noutokapulat). Naksuttamisella ollaan myös edistytty valtavasti metallikapulan noudossa, joka oli vielä kamalempi Tinjalle kuin puukapula.

Tinjan kanssa aloitettiin naksuttelu ihan siitä, että kapula oli maassa ja se sai eka palkan siitä, kun vain oli kiinnostunut kapulasta ja siitä edettiin pikkuhiljaa siihen, että Tinja koski hampaillaan kapulaan. Siitä edelleen vaadittiin, että Tinja kävelee muutama askeleen kapula suussaan ja lopulta siihen, että kapula palautetaan minulle.

Bordercollieni olen opettanut noutamaan ensin heittämällä kapulaa sen ollessa pentu ja Hilla on saanut hakea kapulan saalisvietin avulla. Tätä tapaa en kyllä suosittele, sillä tässä koulutusmenetelmässä on turhan suuri riski, että koira rupeaa käsittelemään rumasti kapulaa, ja itsekin jouduin pidättelemään useasti henkeä miten käy. Hillalle nätti kapulakäsittely opetettiin takaperin ketjuttamalla, eli aloitettiin siitä, että Hilla istui sivullani ja tarjosin sille kapulaa ja se sai palkan heti siihen tarttuessaan. Tästä sitten edettiin niin, että kapulaa siirrettiin yhä lähemmäs ja lähemmäs maata, kunnes se oli maassa asti ja Hilla nosti kapulan minulle. Vasta sitten ruvettiin pidentämään matkaa kapulan ja minun välillä.

Itse en opettaisi noutoa pakkonoutona, sillä se vaatii todella kovaluontoisen koiran onnistuakseen. En myöskään pidä henkilökohtaisesti pakkonoudon koulutusperiaatteesta. Pakkonoudossa turhan helposti koira oppii hakemaan huonossa vireessä kapulan. En myöskään lähtisi opettamaan noutoa sillä tavalla, että koiralle tulisi mielleyhtymä kapulasta leluna. Se johtaa puolestaan liian helposti kapulan pureskeluun ja pyörittelyyn sekä siinä helposti tulee helposti luovutuksessa ongelmia, jos koirasta kapula onkin kivempi kuin ohjaajan tarjoama palkka (Tämäkin on koettu ). Minä pyrin siihen noudon koulutuksessa, että kapula on vain väline, jolla saavutetaan parempi palkka.

Nouto on hyvä aloittaa mahdollisimman kevyellä kapulalla ja metallikapula on hyvä ottaa mahdollisimman aikaisin harjoituksiin mukaan. Joitakin koiria saattaa häiritä ohjatun noutokapulan leveät lappeet, joten harkintaa kannattaa käyttää aloittaako noudon harjoittelun niillä vai tavallisella sorvattulla puukapulalla.

Mun on pakko vielä kerran kommentoida tätä kieltojutskaa. Mä oon huomannu tuota kouluttaessani, sillä jos en huomauta virheistä, tuo tekee niitä kerta kerralta enemmän. "Nokun mä sain viimeksin tehä tän" tai "Ei mun viimekskään tarvinnu tehä näin!". Ton kanssa pitää pitää kiinni vaatimuksista, ja jos lipsuu kerran, niin sit saa lipsua jatkossa aina. En toki huomauta koiraa virheestä ennenkuin tiedän sen osaavan asian.

Negatiivinen vahviste on ihan toimiva jos osataan purkaa se positiivisesti vahvistamalla. Voi ajatella omaa kouluttamistaan ja miettiä tuleeko koiralle kuinka paljon kieltoja verrattuna kehumiseen ja palkkaamiseen. Jos ajetaan koira sellaiseen konfliktiin että se siitä paineistuu tai passivoituu, on käytetty aivan liian kovia vahvisteita eikä tilannetta ole osattu purkaa. Esimerkkinä omasta treenistä: "seuraa" - koira menettää kontaktin muutaman askeleen jälkeen häiriön vuoksi - hymähdystyyliin "hyh hyh" - kontakti palautuu - rauhallinen "hyvä" - seuraaminen jatkuu muutaman askeleen - "JESS!" - ja reilu leikkipalkkaus. Tässä koira saa palautteen siitä että vilkuilee muualle mutta tilanne puretaan ja koira saa palkan hyvästä seuraamisesta. Tässä tietysti huomioidaan häiriön vahvuus koiran osaamiseen, jos häiriö on hyvin vaativa, ei siitä huomauteta vaan ainoastaan palkataan kontaktin palautumisesta. En ymmärrä monissa esimerkeissä käytettyä kärjistystä siitä että jos käytetään negatiivista vahvistetta, ei koiraa palkita positiivisesti. Esimerkkien passiiviset ja haluttomat koirat juontavat siihen ettei niiden toimintaa ole positiivisesti vahvistettu tai negatiiviset vahvisteet on liian isoja.

^Pelkällä positiivisella vahvistamisella ei voi koiraa kouluttaa. Siitä taidamme olla yhtä mieltä? Muutenhan koiran kouluttaminen olisi pelkkää namien syöttelyä tai lelun heittelyä. Oppiakseen koiran on erotettava väärä toiminta oikeasta. Palkatta jättäminen on kuitenkin myös negatiivinen vahviste.

Kuten yllä kirjoitin, käytän itsekin todella paljon huomauttelua. Aivan liiankin paljon. Tarkkaan harkitusti negatiivinen vahviste (myös huomauttelu) on oiva apukeino koulutukseen. Ongelmaksi vain muodostuu, että huomautuksen pitää osua juuri oikeaan hetkeen, esimerkiksi seuraamisessa juuri sille sekunnille kun katsekontakti tipahtaa. Jos näin ei käy, on huomautus auttamattomasti liian myöhäistä eikä koira enää tajua mitä se teki väärin. Itse koen olevani turhan hidas reaktioiltani ja siksi mieluummin jätän väärät toiminnat huomiotta. Tämä on paljon turvallisempaa kuin jos vahingossa käyttäisinkin kieltoa oikeaan toimintaan.

Satunnaisiin virheisiin huomauttelu voikin olla oiva apukeino. Mutta jos virhe toistuu, olisi syytä miettiä olisiko parempi keino helpottaa tehtävää. Toistuva virhe kertoo, että koira ei oikeasti osaa asiaa. Kaikenlaisiin huomautteluihin jää helposti myös koukkuun, mutta niitä ei voi käyttää kisatilanteissa. Siksi pyrinkin kouluttamaan koirani niin, että minun ei tarvitse korjata niiden tekemisiä huomauttelun kautta.

Minä en itse korjaa kontaktin tiputtamista huomauttamisella, vaan jos koira tiputtaa katsekontaktin kesken seuraamisen, pysähdyn itse, jolloin koira siirtyy perusasentoon ja pystyn uuden seuraa-käskyn kautta nostamaan vireen oikealle tasolle. Vaihtoehtoisesti teenkin jotain yllättävää, esim. täyskäännöksen, jolloin saan taas koiran skarppaamaan. Pyrin myös siihen, että mitään liikettä ei aloiteta ennen kuin koira on täysin keskittynyt minuun, ja pyrin jo etukäteen arvioimaan häiriön vaikutuksen ja ennakoimaan milloin koira saattaisi katsekontaktin tiputtaa ja lopettaa seuraamisen ennen tämän tapahtumista.

Jokainen negatiivinen vahviste tarvitsee vastapainokseen vielä suuremman positiivisen vahvisteen ja siitä olen Remuxin kanssa täyssä samaa mieltä. Omieni koirien kanssa passiivisuus ei todellakaan ole ongelma; meillä on ennemminkin ongelmaa liiallisen aktiivisuuden kanssa, kun ne eivät aina osaa kohdistaa energiaansa ja haluansa näyttää miten hienoja ja taitavia koiria ne onkaan oikeaan toimintaan. Ne kestävät turhankin hyvin kaikkia minun kieltoja sun muita hölmöilyjä.

En kohdistanut kirjoitusta kehenkään erityisesti. Mutta erityisesti nettikirjoituksissa yleensä aina kärjistetään nämä negatiiviset vahvisteet, pakotteet yms jotka ovat monien mielestä niin epäreiluja ja käyttökelvottomia. Jos joutuu jatkuvalla syötöllä huomauttelemaan, kannattaa vetää johtopäätös ettei koira osaa vielä. Mutta käyttämäni esimerkki on koiralta joka osaa seurata bh kaavion läpi hyvällä kontaktilla. Mutta joka saattaa katkaista kontaktin jos toinen koira haukkuu, leikkii tms tapahtuu ympärillä.

TinjaHillan tektistä löysinkin siis näköjään määritelmän miten shelttini opetin noutamaan juuri noin takaperin ketjuttamalla! Onko muilla kokemuksia tälläisestä opetus tavasta itselle se ainakin tuntui luonnosimmalta ja parhaimmalta.
Mietin tässä vielä että onko tulevaisuudessa mitään hyötyä että pienenä olen tarjonnut leluiksi esim metallistalusikkaa/putkiloa tai pyörää puupötkylää? Kyselin toiselta keskustelupalstalta noudon opettamiseen vinkkejä ja yksi heistä vastasi pitäneen pentuna koiralla ainoastaan metalli ja noutokapulaa leikkivälineinä ajatuksena tuo kuulostaa minusta kuitenkin vähän hassulta.
Mietteissä myös käynyt tämä joidenkin käyttämä taktiikka noudon opetuksessa, kapula mukaan kaikkialle sitä hellitään ja lopulta koira tulee kapulasta niin kiinnostuneeksi että nouto saadaan alkuun sen kautta, kokemuksia tästä?
Niin monta tapaa opettaa ja riippuu kyllä niin koirasta mutta olisi kiva ettei nyt ihan heti noudosta tulisi minulle kynnyskysymystä koko harrastamisessa :(

Remux: Vaikka vastasinkin viestiisi, niin en suoraan kaikkea kohdistanut sinuun. Koiran koulutus varsinkin tokon kannalta on minun oma "lempilapsi", josta tykkään väitellä ja lukea uusia näkökantoja ja oppia lisää uutta. En usko, että koiran koulutuksessa olisi yhtä oikeaa totuutta ja Roomaan pääsee monta tietä. Toiselle kouluttajalle sopii erilaiset tavat kuin toiselle. Siksi pyrinkin kertomaan vain miten itse teen kommentoimatta onko oma tapani jotenkin erityisen oikea tai väärä.

Minulla on paha tapa kirjoittaa pitkästi ja liian mustavalkoisen kuuloisesti, kun yritän karsia turhaa tekstiä pois, että saisin mielipiteeni mahdollisimman ytimekkääseen muotoon. En ole itse täydellinen kouluttaja, kaikkea muuta. Tunnen olevani edelleen aika aloittelija, vaikka näyttääkin uhkaavasti siltä, että nuorimmainen koirani starttaa voittajassa parin kuukauden sisällä. Toisen koiran kanssa tappelemme edelleen pitääkö paikkamakuussa oikeasti pysyä.

Tuohan voisi olla melkein minun kirjoittama, mun koira ei vain vielä starttaa voittajassa

Taistelin pitkään tuon paikkamakuun kanssa, se vain huononi ja huononi. Viimein sain sen riittävän voimakkaalla negatiivisella vahvisteella kerrottua ettei sieltä nousta -> eli karjaisin EI heti kun se lähti nousemaan. Sen jälkeen se on pitänyt. Luulen että sekoitti asiaa kun olemme treenanneet pk-tyyppistä luoksetuloa niin lähti ennakoimaan sitä makaamisesta.

Nykyisen positiivisenvahvistamisen aikakautena on monille kaikki negatiivissävytteiset sanat kauhistus. Ehkä senkin vuoksi sitten ongelmakoiriakin on enemmän kuin koskaan. Koiralle ei uskalleta sanoa ei.

Itse aloitan uuden asian opettamisen niin, että pyrin maksimoimaan onnistumiset eli että koira saa palkkaa onnistuneista suorituksista ja muut vain jätän huomioimatta. Sitten kun koiralla on joku idea siitä mitä siltä haetaan, niin saatan merkata ei-halutut suoritukset oho-sanalla, jonka merkitys on että hupsis, tuolla ei saa palkkaa. Tällöin onnistumisprosentin eli osaamisen pitää olla jo sillä tasolla, että joudun tuon ohon sanomaan vain hyvin satunnaisesti. Varsinaista kieltoa käytän vain jos koira tekee jotain todella kiellettyä tai vaarallista tai sellaisen toiminnan yhteydessä jonka koira todistetusti osaa, eli on samanlaisissa tilanteissa tehnyt lähes 100 % varmuudella oikein jo pidemmän aikaa ja sitten tekee jotain pöllöä tai alkaa säätämään omiaan tms.

Oman kokemukseni mukaan tuollaisten todellisten kieltojen käyttäminen tilanteissa, joissa koiralta vaaditaan jotain sellaista minkä opettelu on vielä kesken, saa koiran helposti vaan epävarmaksi ja passiiviseksi. Toki reagointi riippuu osittain koiran oppimishistoriasta ja siitä millä logiikalla koiralle on pitkässä juoksussa opetettu asioita. Vietti-pakko-palkka systeemillä koulututulle koiralle pakotteet "kuuluvat" asiaan ja ne ovat oppineet reagoimaan pakotteisiin tietyllä tapaa ja tietävät että oikein reagointi johtaa palkkaan, eikä niiltä odotetakaan oma-aloitteisuutta, joten kokonaisuus on koirallekin varmasti looginen. Oma koulutustapani pyrkii kuitenkin olemaan enemmin operantti.

Minäkin opetan mieluiten mahdollisimman operantisti, vähintäänkin positiivisesti vahvistamalla. Mutta näkemykseni mukaan täysin operanttiin koulutukseen tarvitsee juuri sopivanlaisen koiran ja koulutukseen saa käyttää lähes 24/7 saadakseen suorituksesta varman. Vietti-pakko-vietti systeemillä pelkästään koulutetaan kuitenkin aika vähän enää, enemmän kaikki on yhdistelmää pohjautuen positiiviseen vahvistamiseen. V-p-v otetaan käyttöön vasta nostettaessa koiran virettä todella ylös, tällöinkin asia on yleensä jo opetettu positiivisesti. Esimerkiksi tokossa vietin nostaminen niin ylös on tarpeetonta.

Käyttämässäni esimerkissä paikkamakuun osalta koiralle oli jo selvää mitä paikkamakuu tarkoittaa. Maahan meno on opetettu ensimmäisenä liikkeenä ja paikkamakuuta on vahvistettu päivittäin lähes 1,5v ajan. Koira osasi aiemmin paikkamakuun 2min mutta se lyheni parissa kuukaudessa 15s kun jo nousi.