Koirat.com

Rez: Se on kyllä totta, että siihen siinä ei oikein ole apua. Ellei sitten koira saa pyörähtää siihen takaperin. Noh, jokatapauksessa se on hauska temppu ja kehittää hyvin takapäätä

Mun varustuksena on kevyttoppa-asu, tekniset alusvaatteet, villasukat ja talvikumisaappaat. Pipot ja kaulaliinat mahdollisuuksien mukaan villaa/silkkiä tms. lämmintä luonnonkuitua ja nyt oon tykänny käyttää myös nahkahanskoja. Mä en oo ajatellutkaan hirveästi noita pakkasrajoja treenaamiselle, mutta ei oo kyllä treenattu missään älyttömissä pakkasissa.

Harmi, että levii liikkeet käsiin . Millanen tilanne sulla on nyt? Vieläkö ehtii kasata ja nostaa siihen kisaan?

Mikene: Saapi täällä varmasti olla keskustelussa mukana! Kelpiestä voi saada sattumalla ei-niin-säänkestävän yksilön, tai siis mulle on just sattunut yksilö, joka ei pidä sateesta. Se kyllä toimii, mutta se selvästi inhoaa sitä. Ja kaiken kukkuraks ite viel rakastan sadetta ihan sikana !

Ja sitten niitä siinämielessä alustaherkkiä taitaa olla useampikin, että paikoillaan makuu ei maistu, jos on ällö maa. Mutta pakkasia pitäs kyl kestää, varmaan siitäkin toki löytyy poikkeuksia.

Muoks. Laitetaan Valo 7kk kuva tännekin:


Ja samalla tuli mieleen Rezille kysymys, milloin Rico rupes nostaa jalkaa?

^ Kah, satuinpa sopivasti palstalle. Kyllä kait tässä ehtis, vaan ku nuo pakkaset.. Just piti alkaa tippumaan vaan ei ku eilenki illalla -12. Treenattiin kyllä silti. Seuruu on ihmeellisen tuntuista, en oikein tiedä miten ton kintut sojottaa ja jätättääkö se vai mitä. Ei tunnu yhtään siltä ku normisti, on ennemminki edistänyt ja painanut liikaa. Ruudussa paukkaa liian taakse. Onnistumisiakin oli kyllä, mutten uskalla hehkuttaa julkisesti. :D

Jalka rupes nousemaan miehekkäässä 7 kk iässä. Olin aika hämmentynyt ku vanhempi koira oli merkkaamisen mestari jo nelikuisena.. Mutta niin sekin on yksilöllistä. Rico ei oo kylmänarka, mutta treeneissä vesisade ja isommat lätäköt inhottaa hiukan (vapaalla ei). On kyllä aika iso miinus. Naksuttelemalla edettiin kuiteski viime kesänä ihan mukavasti. Uimaan tuo menee mielellään.

Tuun tukkimaan väärän rodun topikkiin, mutta siis, Duke nosti jalkaansa ekan kerran 11kk vanhana.. Ja pissaa vieläkin tosi paljon kaikki tassut maassa, mutta kun on naisseuraa nousee jalka ellei kaksikin, pakkasilla nimittäin taitelee 2 tassulla pystyssä

^ No ei tätä oikein voi tukkia ku yks viesti tulee viikossa. :D Hehheh kaipa ne tosimiehet sit pissii kahdella kintulla. Olis muuten kiva tietää miten muiden keepiet suhtautuu toisiin koiriin?

Kelpieimmeiset !

Minä olen hankkimassa koiraa ensi vuonna (tämä on kiveen hakattua :D). Haen ensisijaisesti nykyisen mudini kaltaista harrastuskoiraa. Vaikka periaatteessa jo tiedänkin, mitä haen, haluan käydä vielä kaikki mahdolliset vaihtoehdot huolella läpi, kun koiraa ei niin usein hankita. Selailin vasta ennen mudinhankintaa kirjoittamaani päiväkirjaa harrastuskoiran rotuvalinnan vaikeuksista, ja sieltä muistin taas kelpun. Mä olen tosi kauan fanittanut australiankarjakoiraa, mutta se on ehdottomasti poissuljettu vaihtoehto liian vaikeana rotuna - kelpie tuntuu ainakin sitä helpommalta vaihtoehdolta.

Joten, jos tässä seuraavaksi kerron vähän mudini pohjalta millaista koiraa etsiskelen, ja miten paljon pystyn tarjoamaan koiralle. Toivoisin, että lukisitte nämä ja kommentoisitte, vastaako kelpie ollenkaan sellaista koiraa, jonka oletan sen olevan, tai että sopisiko se mahdollisesti minulle, vai onko siinä kenties jotain liikaa.

Mikä mudissa on parasta, ja mitä toivoisin seuraavan koiranikin kutakuinkin olevan:
- Keskikokoinen, kevytrakenteinen, liioittelematon, ketterä. Pystyy liikkumaan vaivatta maastossa kuin maastossa, esim. hyppäämään itse autoon, ei ole liian painava (voi hätätilanteessa napata syliin), kykenee nopeisiin käännöksiin ja suunnanvaihtoihin (agility). Perusterve, turkki 'silittämällä siisti'.
- Pysyy aina laumansa lähellä, irtiolo ja samalla lähipiirissä pysyminen tulee melkeinpä luonnostaan - no, sanalla sanoen paimenkoiramaisuus
- Motivoituu mistä vain, tekee mitä vain, innostuu heti annetusta tehtävästä, on erittäin miellyttämishaluinen ja siten ihana koulutettava Reipas, rohkea, eteenpäintyöntyvä, utelias ja iloinen. Suhteellisen sosiaalinen koirien ja ihmisten kanssa, mutta ei ylenpalttinen.

Mikä mudissa mättää, ja miten toivoisin seuraavan koirani eroavan siitä:
- Notte on kamalan terävä ja puolustushaluinen. Tähän yhdistettynä pinkeähermoisuus ja saadaan tulokseksi ongelma, minkä kanssa olen saanut painia kaikista eniten. Kippo lentää nurin tosi herkästi, ja ison osan aikaa saa käyttää siihen rauhoitteluun. Lisäksi mudi on tavattoman herkkähaukkuinen, mikä on raivostuttavaa. Notte on myös joissain tilanteissa turhan pidättyväinen (jopa arka?), ja vaikka sosiaalistamisharjoituksia on tehty pennusta asti, ei ole ihmeellistä, että murahtaa vieraalle jos tämä silittää 'väärästä' paikasta, tai vaihtoehtoisesti pelkää kuollakseen mätsärituomaria, jolla on kertakäyttösadetakki. Noo on myös varsin ääniherkkä, kaikki raketit, isot pamaukset yms. saavat aikaan sekopäisen räyhäämiskohtauksen, josta koiraa on vaikea tavoittaa. (Mä haaveilen vieväni piskin luonnetestiin, koska olen alkanut epäilemään, että se vain yksinkertaisesti on paukkuarka.) Mutta toisaalta agiesteet saavat romahtaa sen alle, leikkuulauta tippua päähän, ja saatan vahingossa seuruussa astua sen tassulle, eikä se ole millänsäkään, mikä on mielestäni hyvä asia.

Tahtoisinkin, että seuraava koirani olisi ensisijaisesti tasapainoisempi. Kelpit (ja tässä yhteydessä myös bc:t) ovat omien kokemuksieni mukaan aina olleet sellaisia kuin mudi, mutta ilman tätä yllämainittua 'ikävämpää överipuolta' ja luonteeltaan avoimempia. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Mitä minä pystyn tarjoamaan koiralle:
- 2-3 tuntia lenkkeilyä joka päivä, mukana paljon vapaanaoloa, leikkimistä, ja pieniä harjoituksia nameilla. Kesäisin pyörän kanssa. Talvilajeista olisin kiinnostunut kokeilemaan potkurinvedättämistä ja koirahiihtoa (mut me ei olla vielä yhtenäkään talvena oltu Notten kanssa Suomessa paitsi silloin kun se oli pentu ).
- Kotona päivittäin 5-10 minuuttia harjoittelua, namienetsintää tms. aktivointia.
- 1-2 (toko/agi) treenit viikossa. Kisaaminen houkuttaa, mutta toistaiseksi ulkomailla asuminen on tehokkaasti estänyt tämän (lähistöllä ei ole yhtään tavoitteellisesti treenaavia kerhoja). Mutta ensi vuonna on siis tarkoitus muuttaa takaisin Suomeen, joten eiköhän tämäkin korjaannu
- Näiden aktiviteettien jälkeen ainakin Notte on ihan tyytyväinen ja rauhallinen kotioloissa, ilman mitään ongelmaa, ja on kiva kotikoira.

Niin ja pitää siitä vielä kertoa, että yksi kesä Notte leikki tosi pitkään kelpien kanssa, ja niillä synkkasi ihan heti. Ne olivat todella hauskaa katsottavaa, koska niin samanhenkisiä, samannäköisiä ja samankokoisiakin (Notte on yli-iso mudi).

Kiitos jo etukäteen vastauksista

Kelpietä ei itseltä löydy vaan bc, mutta vastaampa silti sillä oman kokemukseni mukaan erot näiden kahden rodun välillä ovat välillä pienemmät kuin eri yksilöiden välillä.

Notte kirjoitti:


Mikä mudissa on parasta, ja mitä toivoisin seuraavan koiranikin kutakuinkin olevan:
- Keskikokoinen, kevytrakenteinen, liioittelematon, ketterä. Pystyy liikkumaan vaivatta maastossa kuin maastossa, esim. hyppäämään itse autoon, ei ole liian painava (voi hätätilanteessa napata syliin), kykenee nopeisiin käännöksiin ja suunnanvaihtoihin (agility). Perusterve, turkki 'silittämällä siisti'.
- Pysyy aina laumansa lähellä, irtiolo ja samalla lähipiirissä pysyminen tulee melkeinpä luonnostaan - no, sanalla sanoen paimenkoiramaisuus
- Motivoituu mistä vain, tekee mitä vain, innostuu heti annetusta tehtävästä, on erittäin miellyttämishaluinen ja siten ihana koulutettava Reipas, rohkea, eteenpäintyöntyvä, utelias ja iloinen. Suhteellisen sosiaalinen koirien ja ihmisten kanssa, mutta ei ylenpalttinen.

-Ensimmäinen kohta tästä pitää paikkansa, vaikka jotkut näyttelylinjaiset kelpieurokset ovat omaan silmääni kyllä melko raskaita.
-Tuo lähellä pysyminen onkin sitten vähän niin ja näin. Osa koirista pysyy hyvinkin siinä näköpiirissä, mutta osa sekä bc:stä että kelpiestä tykkää liikkua varsin kaukanakin omistajasta, myös lenkeillä. Ne kyllä tietävät missä omistaja liikkuu, mutta ei välttämättä toisin päin. Tässä siis suuria eroja eri yksilöiden välillä ja varmasti osittain koulutuskysymy.
- Jälkimmäiseen kohtaa kyllä, mutta toisaalta kannattaa muistaa, että bc:n tai kelpienkään kanssa asioita ei välttämättä saa ilmaiseksi ja vaikka tietyt asiat etenevät helposti, saattaa ongelmat yllättää jossain ihan muussa asiassa kuin jollain toisella rodulla.

Notte kirjoitti:

Mikä mudissa mättää, ja miten toivoisin seuraavan koirani eroavan siitä:
- Notte on kamalan terävä ja puolustushaluinen. Tähän yhdistettynä pinkeähermoisuus ja saadaan tulokseksi ongelma, minkä kanssa olen saanut painia kaikista eniten. Kippo lentää nurin tosi herkästi, ja ison osan aikaa saa käyttää siihen rauhoitteluun. Lisäksi mudi on tavattoman herkkähaukkuinen, mikä on raivostuttavaa. Notte on myös joissain tilanteissa turhan pidättyväinen (jopa arka?), ja vaikka sosiaalistamisharjoituksia on tehty pennusta asti, ei ole ihmeellistä, että murahtaa vieraalle jos tämä silittää 'väärästä' paikasta, tai vaihtoehtoisesti pelkää kuollakseen mätsärituomaria, jolla on kertakäyttösadetakki. Noo on myös varsin ääniherkkä, kaikki raketit, isot pamaukset yms. saavat aikaan sekopäisen räyhäämiskohtauksen, josta koiraa on vaikea tavoittaa. (Mä haaveilen vieväni piskin luonnetestiin, koska olen alkanut epäilemään, että se vain yksinkertaisesti on paukkuarka.) Mutta toisaalta agiesteet saavat romahtaa sen alle, leikkuulauta tippua päähän, ja saatan vahingossa seuruussa astua sen tassulle, eikä se ole millänsäkään, mikä on mielestäni hyvä asia.

Tahtoisinkin, että seuraava koirani olisi ensisijaisesti tasapainoisempi. Kelpit (ja tässä yhteydessä myös bc:t) ovat omien kokemuksieni mukaan aina olleet sellaisia kuin mudi, mutta ilman tätä yllämainittua 'ikävämpää överipuolta' ja luonteeltaan avoimempia. Korjatkaa, jos olen väärässä.

-Ensimmäisen kohdan osalta varmasti suurin osa sekä bc:stä että kelpieistä ei ole niin teräviä tai puolustushaluisia kuin mudit, mutta toki poikkeuksiakin löytyy. Samoin eivät myöskään usein ole herkkähaukkuisia.
-Avoimuuden suhteen toive mielestäni pätee keskimäärin myös.
- Valitettavasti myös bc:ssä ja kelpieissä esiintyy jonkin verran paukkuarkuutta ja arkuutta ylipäätään, vaikka se ei tietenkään ole toivottavaa, joten suvun suhteen kannattaa siinä mielessä olla tarkka.

Luulisin, että kelpie voisi sopia sinulle vallan mainiosti.

Vuorisumu kirjoitti:

Luulisin, että kelpie voisi sopia sinulle vallan mainiosti.

Mä oon samaa mieltä!

Kelpien hankinnassa kannattaa mun mielestä kiinnittää ihan ekstrahuomiota koiran linjaan - näitähän on working- ja showlinjaisia toisin ku mudeja, sekä yhä enenevässä määrin em. sekoituksia. Oma koira sekä useat muut joista oon kuullut, reagoivat tosi herkästi ohjaajan jännittämiseen, stressiin ja tyytymättömyyteen.. Negatiivisiin tunteisiin ylipäänsä. Tää voi näkyä paineistumisena ja passivoitumisena (+ mahd. sijaistoiminnot), jolloin ohjaaja on entistä tyytymättömämpi --> kierre on valmis. Toisaalta joskus vire voi myös ns. keittää yli. Tapaamani wörkit on olleet tulisempia ja niissä on sellaista tasaista säpinää, mitä seuraavalta koiraltani toivon. Ne paahtavat töitä riippumatta ohjaajan ajatuksista, mikä voi olla toisaalta hyvä ja toisaalta huono asia. Ääniherkkyyttä ja varautuneisuutta esiintyy molemmissa linjoissa, joten vanhempien käytöstä ja niitä luonnetestituloksiakin kannattaa tutkiskella.

Varmasti joltain löytyy ihan päinvastaisiakin kokemuksia, mutta nää omasta muistista. Itse asiassa eilen oli just treeneissä puhetta tästä ohjaajan mielentiloihin reagoinnista!

Tossa on tullut kyllä aikalailla hyviä pointteja jo, mäkin luulen kyllä, että kelpie voisi sulle sopia vallan mainiosti. Tottakai täytyy vakiona suositella kasvattajien kanssa juttelemista ja koirien tapaamista

Mullahan on niin, että meinasin ensin ottaa mudin, mutta kummitätini sanoi minulle, että mun kannattaisi ehkä ottaa aluksi joku vähän vähemmän pätäkkä koira, eli ei niin terävä ainakin. Siispä vaihdoin loppuviimeksi mudista juuri kelpieen. Hyvin meillä on mennyt, mutta kyllä se mudikin houkuttelisi kokeilla joskus!

Rezin mainitsemaa linjajuttua täytyy varmaan myös korostaa, kun just nyt eletään ainakin senlaista murrosta (tai sitten se murros on jonkinlaista alkavaa ymmärrystä minun pääni sisällä), että working kelpieitä saa rekisteröidä australiankelpieiksi. Se on niin moninainen juttu, siinä on hyvää ja huonoa molemmille linjoille, enemmän hyvää jos kasvattajat osaavat sitä käyttää fiksusti. Rotufoorumilta löytyy kelpieiden oman osuuden alta keskustelu nimellä Kaisa Hilskan esitys syyskokoukseen, jos muistan nimen oikein. En pysty referoimaan sitä, sillä oma mieleni on vielä liian kesken niiden ajatusten kanssa.

Sitten kanssa kannattaa lukea tuota rotujärjestötovereiden bortsujen omaa ketjua täällä kc:ssä, siellä oli juurikin vilkas keskustelu erilaisista bortsujen ominaisuuksista, mistä suurinosa on ihan pätevää myös kelpielle. Rezin selittämä paineistuminen tuli siellä esiin myös. Kun tuossa toivoit, että koira on reipas ja iloinen ja eteenpäinpyrkivä ym, niin se on tietysti se tavoite, mutta jos joutuu tuohon Rezin kuvailemaan kierteeseen, niin sitten ollaan siitä kaukana. Sit vaan hanskat tiskiin ja kun ohjaaja on päässyt ongelman yli, yritetään uudestaan ja mielellään vähän erireittiä. Vuorisumun jutuista haluaisin kompata erityisesti tuota, että periaatteessa bc:stä ja kelpiestäkin voi saada käsiinsä terävän ja hieman huonohermoisen yksilön, mutta yhdistelmiä, joista semmoinen ei ole todennäköinen, riittää varmasti. Mun kelpieni on myös avoin, mutta olen kuullut useasta kelpiestä, jotka eivät esimerkiksi pidä samaa sukupuolta olevista koirista. Ihmisiin varautuneesti suhtautuvista en ole tainnut kuulla niin, että ainakaan muistaisin.

Joo, mun kokemukset ovat vielä todella suppeita. Jos samaa kysyisi viiden vuoden päästä, osaisin sanoa varmastikin paljon enemmän. Aijuu, sen voisi sanoa, että kelpieillä on jonkinverran ruvennut näkymään selkävaivoja ja bc:llä ainakin OCD:tä. Niitä kannattanee pohtia, on toki myös muitakin rodulle muita sairauksia todennäköisempiä sairauksia.

Rez, haluaisitko laittaa, mitä ajatuksia heräsi siellä treeneissä? Mä alan nyt just oppimaan tuota kelpien mielialaan reagointia pikkuhiljaa.

Laitetaas vielä tännekin Valo 8kk/17,1kg/50cm kuva:

mmirmeli kirjoitti:

Rez, haluaisitko laittaa, mitä ajatuksia heräsi siellä treeneissä? Mä alan nyt just oppimaan tuota kelpien mielialaan reagointia pikkuhiljaa.

Lähinnä keskusteltiin just tuosta vireen säätelyn hankaluudesta. Sekalinjaisen kelpien omistaja halusi toiseksi koiraksi täysin working-linjaisen, koska halusi koiran, joka ei reagoi ohjaajan pienimpiinkin mielialan muutoksiin passivoitumalla tai ylikuumenemalla. Hän näyttää kyllä saaneen tilaamansa! :) Koira on ihan intopinkeenä koko ajan, eikä ohjaajan pienet töppäilyt lannista sitä yhtään. Kestokyky on ihan äärettömän hyvä, koira ei näytä pahemmin tarvitsevan edes palkkaa kun tekeminen itsessään on niiiiin siistiä. Joissain tilanteissa ominaisuus käy tietysti itseään vastaan (roiskiminen, liika röyhkeys) mutta yleisesti ottaen koiran mielentila ja asenne on harrastamiseen aikas optimit. Ei oo varmaan epäselvää millainen otus mulla on seuraavaks koiraks mielessä. :D Sitten joskus..

Ja hei huom. nää on edelleen ihan vaan mun omia mielipiteitä ja kokemuksia.

^Uuuu, tuollainen koira kuulostaa just täydelliseltä! Itsekin pistän samanlaisen seuraavaksi tilaukseen, bortsun kylläkin. Vaikka onhan se niin paljon ohjaajastakin kiinni miten koira toimii ja mitä siitä saa irti.

Ja sori tämä tuppautuminen, lueskelen vaan tätä kelpieketjuakin.

Kivaa, vastauksia

Vuorisumu kirjoitti:

-Tuo lähellä pysyminen onkin sitten vähän niin ja näin. Osa koirista pysyy hyvinkin siinä näköpiirissä, mutta osa sekä bc:stä että kelpiestä tykkää liikkua varsin kaukanakin omistajasta, myös lenkeillä. Ne kyllä tietävät missä omistaja liikkuu, mutta ei välttämättä toisin päin. Tässä siis suuria eroja eri yksilöiden välillä ja varmasti osittain koulutuskysymy.

No joo, ehkä oikeastaan tarkoitin juuri tuota, että koira ainakin pysyy 'läsnä'. Kun Noo on vapaana, se saattaa huidella himpun verran kauempanakin tai piilossa, mutta jos vaihdan suuntaa, se tulee saman tien jostain puskasta jatkamaan samaan suuntaan. Eli tarkkailee kyllä mihin suuntaan menen, ja oikeastaan varmaan voisi ilmaista niin, että minä päästän koiran silmistäni mutta koira ei koskaan minua. Toisaalta käskyn alaisena tulee ihan lähettyville, jos edessä näkyy jotain, mikä vaatii varovaista lähestymistä. Eli hyvältä ja tutulta kuulostaa ! (Vrt. keeshondini, joka sillä sekunnilla kun siihen ei enää kiinnittänyt huomiota, karkasi surutta tiehensä, jopa useaksi tunniksi..)

Rez kirjoitti:

Oma koira sekä useat muut joista oon kuullut, reagoivat tosi herkästi ohjaajan jännittämiseen, stressiin ja tyytymättömyyteen.. Negatiivisiin tunteisiin ylipäänsä. Tää voi näkyä paineistumisena

Tuttuakin tutumpaa. Mä itse jännitän monissakin tilanteissa, jolloin koirakin alkaa jännittää. Luonnollisesti tämä on enemmän minun kuin koiran ongelma, kun en tavallaan osaa tukea koiraa tarpeeksi, mutta toisaalta myös parempihermoinen koira voisi olla kiva pari. Sanotaanko, että en halua koiraa, joka ei mitenkään reagoi mun mielentilaani, mutta toisaalta en koiraakaan, jonka rohkeus romahtaa silmissä vain siksi, että mulla itselläni pelottaa. Pitääpä tutustua vielä noihin linjaeroihin tarkemmin ! Rekkaanpa kelpiefoorumille. Mä olen jotenkin automaattisesti aina ajatellut, että mulle sopisi show-kelpie, mutta oikeastaan mulle on ihan sama, mitä linjaa se edustaa, kunhan se on tasapainoinen, sopeutuvainen ja hyvähermoinen, mutta silti säpäkkä.

mmirmeli kirjoitti:

Mullahan on niin, että meinasin ensin ottaa mudin, mutta kummitätini sanoi minulle, että mun kannattaisi ehkä ottaa aluksi joku vähän vähemmän pätäkkä koira, eli ei niin terävä ainakin. Siispä vaihdoin loppuviimeksi mudista juuri kelpieen. Hyvin meillä on mennyt, mutta kyllä se mudikin houkuttelisi kokeilla joskus!

Mudi on kiva rotu, mutta se on hirveän hajanainen. On erikokoisia, erilaisia korvia (luppaa, pystyä, pyöreää, terävää) ja jopa erilaatuisia turkkeja (laineet vs. tiukat kikkurat). Notte tapasi kerran ikäisensä unkarilaisen mudinartun, ja ne eivät edes näyttäneet samanrotuisilta. Notte oli ison, pitkulan ja jopa tanakan näköisen verrattuna kahta kertaa pienempään, siroon, neliömäiseen unkarinserkkuun. Sama luonteissa. Mudeissa mulla ärsyttää, että löytyy kahta aika jyrkkää koulukuntaa: a) on niitä, jotka haluavat mudeista helposti käsiteltäviä b) on niitä, jotka tahtovat mudeista ehdottomia kisatykkejä ja energiapaukkuja. Mitä olen törmännyt, on tuloksena joko flegmaattisia, tosi epämudimaisia otuksia, tai sitten niitä hermostuneita piippaajia, jotka pyörivät väkkärää. Se kultainen keskitie.. Kyllä minäkin ensisijaisesti haluan harrastuskoiran, jonka kanssa on kaikesta huolimatta mukava ja helppo elää

Mä kyllä alan todella innostumaan kelpiestä !

Misteli kirjoitti:

Vaikka onhan se niin paljon ohjaajastakin kiinni miten koira toimii ja mitä siitä saa irti.

Totta se on tuokin. Vaan jos koiran työmoottori piiputtaa eikä voimaakaan oikein löydy, ei niitä pahemmin tyhjästä nyhjästä. Tekniikan sitä vastoin oppii koira ku koira. Tietysti kesto pitää aina rakentaa huolella ja tehdä tekemisestä hauskaa! :)

^ Kelpiefoorumilla en oo ite käynyt ku pari kertaa, mutta jotenkin mulla on semmonen kuva ettei siellä pahemmin wk omistajia pyöri? En oo kyllä ihan varma asiasta. Mä en niinkään tiedä johtuuko ohjaajan mielialoihin reagointi heikosta hermorakenteesta, vaan (liiasta) ohjaajapehmeydestä. Toisaalta tää on plussaa esim. lenkkeillessä, koira kun toimii lähes telepaattisesti. Kannattaa käydä livenä katselemassa kelpieitä vaikka agi- ja tokokisoissa!

Rez kirjoitti:

Mä en niinkään tiedä johtuuko ohjaajan mielialoihin reagointi heikosta hermorakenteesta, vaan (liiasta) ohjaajapehmeydestä.

Mielestäni ainakin Misti reagoi vahvasti kaikkeen ja myös mun mielialoihin eikä se ole silti heikkohermoinen vaan hyvin ohjaajapehmeä. Misti on juurikin liian ohjaajapehmeä ja paineistuu erittäin helposti ja sitten fiilis on ihan nollassa. Se myöskin luovuttaa ja passivoituu helposti. Mistiä pitää koko ajan tsempata ja innostaa, jotta se saa varmuutta mutta äkkiä se myös muuttuu takaisin epävarmaksi. Huomasin äsken juuri noudon pitoasentoa treenatessa, että heti se oli ihan paineessa ja luovutti, vaikka koko ajan innostin. No saatiin me lopuksi muutama onnistuminen. Misti on siinäkin mielessä hyvin haastava koira, kun se on niin kamalan pehmeä ja pelkää kuollakseen epäonnistumista ja suunnilleen kusee alleen. Pienempänähän se ilopissaili, mikä käsittääkseni kertoo hyvin pehmeästä, alistuvasta ja epävarmasta koirasta.

Vaikka bc ja kelpie ovat yleisesti ottaen ohjaajapehmeitä niin rajansa kaikella, ja kannattaa kiinnittää tarkkaan huomiota siihenkin ominaisuuteen vanhemmissa. Pehmeä koira ei kestä kovia otteita ja sen kanssa virheitä voi olla vaikea korjata. Mutta omasta mielestäni pahinta siinä on juuri se, kuinka se koira paineistuu ja into latistuu, jos jokin ei suju heti niin kuin pitäisi tai jotain yksityiskohtaa aletaan kunnolla hinkkaamaan. Silloin ei ole aina niin helppoa saada koira taas innostumaan ja yrittämään parhaansa. Itse olen tullut nyt siihen tulokseen, että otan mieluummin sen ohjaajakovan ja ehkä rämäpäisenkin koiran, joka ei pienistä välitä vaan antaa aina parhaansa eikä hevillä luovuta.

Lusikka soppaan vain..
Itse olen kokeillut kahden eri kelpien ohjaamista aksassa. Täytyy sanoa, että on ollut todella valaisevaa. Koirat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Suosittelen siis rotua (mitä tahansa rotua) harkitsevalle, että kannattaa yrittää päästä ohjaamaan tai vaikka vain leikkimään rodun eri edustajien kanssa.
Minäkin annoin Titon kaverille ohjattavaksi ja useampi on leikkinyt sen kanssa. Silloin näkee vähän käytännössä jotain puolia rodussa. Tietysti koulutuksella on suuri merkitys, mutta näillä paimenilla on yleistä se, että ne lähtevät kenen tahansa ohjattavaksi/leikitettäväksi. Töitä tehdään, kun niitä on tarjolla. Tämä ominaisuus kannattaa hyödyntää ja kysellä, josko voisi kokeilla jonkun koiraa. :)

^ Laitatko vaikka yksärillä keitä kelpoja oot ohjannut ja miten ne toisistaan erosi? Toisen kyllä tiedänkin, heh.

Misteli kirjoitti:

Mistiä pitää koko ajan tsempata ja innostaa, jotta se saa varmuutta mutta äkkiä se myös muuttuu takaisin epävarmaksi. Huomasin äsken juuri noudon pitoasentoa treenatessa, että heti se oli ihan paineessa ja luovutti, vaikka koko ajan innostin. No saatiin me lopuksi muutama onnistuminen. Misti on siinäkin mielessä hyvin haastava koira, kun se on niin kamalan pehmeä ja pelkää kuollakseen epäonnistumista ja suunnilleen kusee alleen.

Mun mielestä kuvailemasi kaltainen käytös ei kerro pelkästään liioitellusta ohjaajapehmeydestä, vaan myös pienestä toimintakyvystä ja heikosta paineensiedosta? Jos koira menettää toimintakykynsä kotitreeneissäkin ja sitä pitää koko ajan "nostaa", niin.. No, haasteelliselta kuulostaa. Mielialoihin reagoinnilla hain itse lähinnä ohjaajan silminnähtävää suuttumista/turhautumista tai kakat housussa -jännittämistä. :D Jälkimmäiseen en usko oman koiran reagoivan, koska alkuaikojen kisat meni hyvällä sykkeellä.. Sen sijaan kunnon ärsyyntyminen on ehdoton ei, tappaa tunnelman totaalisesti. Miten harjoittelette noutoa?

^Ahaa, oukki doukki, kiva tietää lisää Mistin ominaisuuksista :D Sillä juu luultavasti on myös heikko paineensietokyky vaikka itse hermorakenne näyttäisikin olevan kunnossa. Misti tosiaan passivoituu helposti, vaikka mäkin olen yrittänyt kouluttaa sitä positiivisin vahvistein, tsempata ja innostaa. Misti haluaa tehdä aina oikein, eikä kunnolla kestä hinkuttamista. Mistihän ei myöskään koskaan esimerkiksi tarjoa mitään oma-aloitteisesti vaan odottaa minun käskyjä. Oikeastaan melkein ainoa mitä se on itse tarjonnut on seuraaminen eikä sitä tarvinnutkaan opettaa esim. imuttamalla. Tuosta toimintakyvyn puutteesta en osaa oikein sanoa, kyllä Misti joskus menee toimettomaksi mutta ei ehkä varsinaisesti lukkoon... Mä en osaa vielä kunnolla tulkita näitä juttuja ja liittää niitä johonkin tiettyyn luonteenpiirteeseen tai ominaisuuteen, joten sori.

Noutoa ollaan tehty vaikka kuinka pitkän aikaa ja tänään kapulan pitotreeni jostain syystä paineisti Mistiä. Silloin nouto on kiva, kun se saa juosta hakemaan kapulan ja silloin luovutuskin on siitä ihan jees. Mutta jos aletaan tosissaan hinkkaamaan eli tekemään esim. pelkkää pitotreeniä, niin silloin Misti joskus paineistuu ja passivoituu. Koska Misti ei osaa itse mitään tarjota, niin itse tarjoan kapulaa sille, jotta Misti saa ottaa sen suuhun. En siis tunge kapulaa sille väkisinkään vaan se saa ottaa sen itse kädestäni. Mini-bctä saattaa alkaa ahdistamaan, kun menee liian viilaamiseksi. Mistin lemppariliikkeitä tokossakin on kaikki vauhdikkaat jutut, kuten ruutu ja merkki ja se noutokin kokonaisuudessaan.
Haasteellista siis on: liika ohjaajapehmeys, huono paineensietokyky ja mahdollisesti vielä se toimintakyvyn puute. Nämä yhdistettynä rauhallisuuteen, passiivisuuteen, terävyyteen ja arkuuteen sekä temperamenttiseen ja vaativaan ohjaajaan/omistajaan, niin pahimman luokan sopan ainekset on kasassa. Onhan tuo kieltämättä jännän luonteinen koira, enkä kyllä edelleenkään oikein tiedä onko se lintu vaiko kala tai jotain sinne päin...

Ja täähän on kelpiepulina, ei pitäisi bordercollieihmisellä tulla em. kaltaisista asioista kirjoittelemaan.

Rez, u got "mail". :)

Misteli kirjoitti:

Mistihän ei myöskään koskaan esimerkiksi tarjoa mitään oma-aloitteisesti vaan odottaa minun käskyjä.

Se kuinka herkästi koira tarjoaa eri toimintoja on monesti hyvin pitkälti kiinni siitä, onko koiralle opetettu, että eri toimintojen tarjoaminen on jees ja jopa suotavaa. Jos koira on pennusta saakka tottunut siihen, että sitä ahjataan ja houkutellaan tai että tekeminen kannattaa vain erillisestä käskystä, niin ei se koskaan opikaan tarjoamaan, ei välttämättä edes bortsu tai kelpie. Paimenkoirien luonteenominaisuuksiin kuuluu ihan tutkitustikin, että ongelmatilanteessa ne saattavat helposti "kysyä" apuja/ratkaisuehdotusta ohjaajalta ja vasta jos neuvoja ei heru, ne yrittävät itse ratkaista ongelmaa. Tämä ominaisuus on tietenkin ollut hyödyllinen koirille, jotka työskentelevät tiiviisti ihmisen kanssa ja joiden on toivottavaa olla "kuuliaisia" pienillekin ihmisten antamille käskyille ja vihjeille.

Mä ehdin jo voivotella aikuisten puolella tuosta kun Notte ei koskaan tarjoa mulle mitään, mistä mulle tulikin mieleen taas yksi juttu, mitä voisin kysellä kelpieistä.

Eli mulla on ollut vasta kaksi koiraa, keeshond Ruffe ja mudi Notte, joten nämäkin ajatukset tulevat puhtaasti siltä pohjalta, mitä kokemuksia olen saanut juuri näiden koirien kanssa.

Ruffe oli tavattoman välkky koira. Se oppi uuden tempun minuuteissa. Sille ei tarvinnut kuin vaikka vain opettaa jotain siihen suuntaan, ja se saman tien paikkasi itse loput, ts. hoksasi aina heti, mistä oli kyse, toimi kuin ajatus. Jos Ruffelle opetti jotain liikesarjaa pätkissä, se hyvin aikaisessa vaiheessa alkoi yhdistelemään koko jutun yhtenäiseksi omassa päässään. Mutta Ruffe oli myös luonteeltaan tavattoman ekonominen: se yritti monesti tehdä jotain temppuja itselleen helpommiksi, jättää jotain välistä pois, ja kokeilla, menisikö se näin myös läpi. Se keksi aina variaatioita ja myös sovelsi niitä vähän joka paikkaan, myös ei-toivotuissa tilanteissa. Jos Ruffelle heitti lelun, se katsoi tarkalleen, mihin lelu on lentämässä, eikä astunut metriäkään väärään suuntaan, ettei olisi joutunut kävelemään ylimääräistä. Ruffen keskittyminen oli erittäin hyvää, sen vieressä olisi voinut räjähtää ydinpommi, ja se olisi silti vain pitäytynyt juuri omassa suorituksessaan.

Mutta. Nämä hetket piti kaivamalla kaivaa Ruffesta esille. Sen motivaatio ei nimittäin ollut mikään paras mahdollinen. Se teki silloin kun sille itselle sopi, ja esimerkiksi treeneissä ei yleensä ollut sopiva hetki hänelle. Ja monesti se saattoi tehdä jonkin asian kerran todella hyvin ja sitten ihmetellä, minkä kumman takia mä haluan tätä toistella, kun hän osaa sen jo. Miksi se pitäisi tehdä uudestaan ?

Notte taas on blondi. Vika voi olla myös siinä, että mä en ole mikään maailman lahjakkain koirankouluttaja, mutta voisin myös väittää, että Notte on vähän sellainen höslä hömppä. Jos Nottelle haluaa opettaa uuden asian, siihen kannattaa varata useampi päivä. Notte ei hoksaa, eikä Notte myöskään tarjoa (sain Aikuisten palstalta hyviä vinkkejä tämän harjoittamiseen, joten pitääpä kokeilla ). Sille pitää toistaa, toistaa, ja toistaa samaa asiaa aina vain uudestaan ja uudestaan, kunnes jossain vaiheessa hehkulamppu syttyy. Nottelle voi huoletta opettaa liikesarjoja pätkissä eikä se missään vaiheessa ymmärrä, että ne kuuluvat yhteen, kunnes itse näytän, ja alan opettaa niitä samana röykkiönä. Ja sittenkin se on monesti vähän hölmön näköisenä.

Notten hyvä puoli on, että sen kanssa voi harjoitella vaikka maailman tappiin asti. Sillä ei motivaatio lopu sitten koskaan. Ja kun se vihdoinkin oppii jonkin asian, se toistelee ja tekee sitä hyvin. Mutta. Notte ei sovella. Notte ei ole itsenäinen. Ja monesti tuntuu, että me edetään superhitaasti, kun saan vääntää sille kaiken rautalangasta. Kaikki pitää tehdä uudestaan. Vaikka sama juttu tehtäisi vain hieman eri yhteydessä, se pitää opettaa uudestaan. Notte on myös vähän hassu. Jos perhonen tulee lentelemään sen lähelle kesken suorituksen, se mitä todennäköisimmin jää vain toljottamaan tätä ötökkää. Notte oppi vasta kaksivuotiaana katsomaan ylöspäin ja paikantamaan, että ääniä tulee myös ylhäältä. Jos Nottelle heittää lelun, se juoksee päättömästi suoraan vain johonkin suuntaan, ja sitten pysähtyy, ja alkaa katsella, minne ihmeeseen se lelu oikein lensi. Ja monesti se ei sitten sitä enää löydäkään..

Eli summa summarum, mä ehkä vähän toivoisin tuollaista 'anteeksiantavaa' koiraa, joka ei analysoisi liikaa mua ja keskittyisi muhun vaan yrittäisi pyrkiä suoraan kohti sitä tehtävän päämäärää. Joka tajuaisi asioita, olisi älykäs ja kiero, niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta, sillä pitäisi olla Notten motivaatio. Miten te luonnehtisitte kelpieitä ? Minkälaisia ne ovat ?

^ Toi kuulostaa ihan terrieriltä! :D

Mulla nyt ei ole ku yksi kelpie, mutta.. Kuten tässä on jo tullut esille, R lukee mun mielialoja toisinaan vähän turhankin tarkasti. Lähinnä se tatti otsassa -mielentila on se mikä laskee koiran hetkessä ihan alas ja suorituksesta jää jäljelle pelkkä tekniikka. Myös yhden asian liika hinkkaaminen laskee virettä, ku sitten taas working-linjainen treenikaveri meinaa lähinnä kiehua yli. R nimenomaan analysoi kaikki mun pienet liikkeet: jos pikkurilli osoittaa agissa väärälle esteelle, siellä on myös koira. Toisaalta jos oon ite epävarma liikkumisestani, alkaa koirakin hissutella jne. En kylläkään yleistäis tätä miksikään kelpien normaaliksi toiminnaksi, meillä on vaan molemmilla jonkin verran kipuhistoriaa niin taidetaan jotenkin toimia toistemme peileinä? Kuka tietää.

Rico oppii ihan hirveän nopeasti ja tarjoaa koko ajan aktiivisesti toimintaa (toisaalta se on siihen myös pennusta opetettu). Kalsaritemppuilu onkin ihan parasta ajanvietettä! Eilen opeteteltiin seisomaan kahden pienen kukkaruukun päällä. :D Se rrrakastaa lumipalloja ja kaiken lentävän saalistus on parhautta. Toisaalta pallon käyttäminen palkkana aiheuttaa helposti kyttäysefektin varsinkin vauhtiliikkeissä.. Koira siis hiipparoi matalana ja ennakoi käskyjä.

R rrrakastaa ihmisiä, mutta joitain mukamas epäilyttäviä hiippareita pitää joskus haukkua. Esim. toissapäivänä hallilla vesikanistereita kantava mies oli potentiaalinen turvallisuusriski. Toi on jotenkin hassu koira, uudenvuoden raketit se viittaa kintaalla mutta jos sen päälle putoaa vaikka pieni sohvatyyny, se säpsähtää ja on niiiin kyrsiintyneen näkönen. Lenkillä koira toimii parhaiten ilman remmiä, sillä mikään ei oo sen mielestä siistimpää ku vetäminen. Joo vetojuoksu on ehkä osallisena tässä, mutta normilenkeillä ei niin hauskaa. Eipä mulla muuta, nyt oikeesti se tenttikirja käteen mars!