Koirat.com

Meillä haukutaan pari merkkihaukkua ovikellolle ja autossa on haukuttu jossain vaiheessa jonkun verrankin mutta ollaan saatu jo suurimmaksi osaksi kitkettyä pois. Ja tunnen bichoneita jotka ei hauku ollenkaan. Että yleisesti ottaen eivät ole mitään haukkuherkkiä.

Vastaantulijoihin suhtautuvat kanssa hyvin, harvoin näkee bichonin kellekään rähisevän, vaikken väitä etteikö poikkeuksiakin olisi.

Muoks, ajatuskatko :) anteeksi.

Bichonit suhtautuu ystävällisesti ihmisiin ja muihin koiriin, meidän tytön mielestä kaikki ihmiset on huippukivoja, häntä heiluu ja ollaan ihan intona kun pääsee morjestamaan. Muihin koiriin suhtautuu hiukan varauksellisesti mutta aina ystävällisesti kuitenkin. Hitaammin lämpiää mutta pian jo leikki sujuu.

Sisällä ollessa haukkuu jos kuulee jonkun tulevan, ja joskus ikkunasta katsoessa haukkuu tulevia. Sitä on yritetty kitkeä pois komentamalla, yleensä ottaen ei haku kyllä juuri ollenkaan. Tuntuu että vain haluaa ilmoittaa kotona ollessa kun on joku tulossa. Mahtavan hyvä vahtikoira, varmaan nuolis rosvojen naamat ja häntää heiluttais. :)

Meillä Anni on aika kova haukkumaan, yksin ollessa sille on naapurinsovun vuoksi jätettävä haukkupanta. Muuten kun ollaan kotona, Anni saattaa hiljaa haukahtaa, murahtaa äänille rapusta, mutta jos ääni on luja, esim. joku juoksee rapussa, niin sitten seuraa haukkusarja. Postille myös haukutaan aina. Ihme ettei Nelli ole vielä omaksunut tätä haukkumista, se pikemminkin säikähtää, kun Anni alkaa haukkumaan ja juoksee mun luo. Ulkona Anni haukkuu joillekin koirille ohitustilanteissa, rullaluistelijoille ja skoottereille mutta ei mopoille. Veljen kanssa olisi tarkoitus seuraavalla Jyväskylän reissulla siedättää Annia rullaluistelijoihin, kun veljeltä löytyy semmoiset.
Mutta vahtihaukuksi mä sanoisin tuota Annin haukkua, mikä on kyllä välillä rasittavaa.

Millaisia teidän bichonit on luonteeltaan? Onko ne rohkeita vai arkoja, kuinka reippaita lenkkeilemään, miten tulevat juttuun muiden koirien kanssa? Ovatko koiranne kotona aktiivisia vai enemmän pötköttelijöitä? Mitkä on niiden lempijuttuja elämässä, esim. rapsuttelu, leikkiminen..?
Ja mites terveysasiat, millaisista vaivoista teillä on kärsitty vai onko käyty vaan rokotuksilla? Mä en viitsi kirjoittaa Annin sairauskertomusta tähän koska se on niin pitkä, että varmaan mulla menisi tunti kun alkaisin naputtaa..

Täällä esittäytyy taas yksi bichon frisén omistaja :) Meillä kotona asustelee jo yli 12-vuotias bichoninarttu Siru. Siru on kamalan kiltti ja ihmisrakas ja lenkillä yleensä innokas tutustumaan muihin koiriin. Mieleisimmät leikkikaverit ovat samankokoisia tai vähän pienempiä kuin itse, isommille, liian tuttavallisille tai vilkkaille koirille saatetaan vähän murahtaa. Vanhemmiten lenkkien pituudet ovat kyllä roimasti lyhentyneet, ennen Siru jaksoi helposti kävellä vaikka kymmenen kilometrin lenkkejä, nykyisin ei välttämättä huvita lähteä enää kotitietä pidemmälle. Välillä Siru tosin vieläkin innostuu lähtemään kauemmaskin, etenkin 9-vuotiaan kaverin, Nelli-beaglen kanssa.

Siru pysyi todella terveenä suunnilleen 8-vuotiaaksi asti. Siihen mennessä ei tullut eläinlääkärille asiaa muuten kuin rokotusten takia, vanhemmiten vaivoja onkin sitten tullut enemmän. Ensinnäkin Sirulla on ilmestynyt iholle sinne sun tänne varmaan kymmeniä näppylöitä (ell:n mukaan jonkinlaisia syyliä, sinänsä vaarattomia, ellei se rupea niitä mitenkään auki repimään etteivät sitten pääse tulehtumaan). Silmän alle on ilmestynyt ihmeellinen patti, josta tuli pitkään mätää (nyt jo parempi, kun hoidettiin bacibactilla). Lisäksi Sirulla oli viime syksynä ihmeellinen epileptinen kohtaus jonka seurauksena sitten tutkittiin veriarvot, mutta kaikki oli kuitenkin niiden mukaan ok eikä sen jälkeen ole mitään samanlaista onneksi ilmennyt. Hammaskivikin Sirulta on poistettu pari kertaa. Lisäksi Siru on jo pitkään aina välillä ontunut vasempaa etujalkaansa, ja viime syksynä se söi siihen rimadylkuurin ja sen lisäksi se sai neljä cartrophenpiikkiä, ja vähän nuo ehkä tuntuivatkin auttavan eikä nilkutus ole sen jälkeen ollut yhtä pahaa.

Suurinpiirtein puolitoista vuotta sitten Sirulle oli pissatulehdus, joka hoidettiin antibioottikuurilla. Nyt kuitenkin luulen, että tuo tulehdus on voinut tulla uudestaan, koska Siru on ollut viime aikoina kummallinen ja etenkin tänään ollut selvästi kipeän oloinen. Se on juonut paljon enemmän ja tänäänkin pissannut kahdesti sisälle, kun ei ole ehtinyt ulos asti. Äsken tarjottiin myös ruokaa eikä sekään maittanut. Huomenna olisi tarkoitus viedä pissanäyte eläinlääkärille. Nytkin tuo reppana vain tuossa takana nukkuu ja tärisee :( Kyllähän se huolestuttaa, etenkin kun tämän emäkin kuoli yhdeksän vuoden iässä virtsa- ja lisääntymiselinten sairauteen (en tiedä tarkemmin mihin). Toivottavasti tuo tulehdus ei vain sitten leviä esim. kohtuun, mikä olisikin sitten jo vakavampi juttu. Että tällaista meillä.

Kysyisin tässä samalla mielipiteitä punkkipannoista. Onko kokemuksia, hyviä/huonoja? Itse mietin, jos hankkisin sellaisen Sirulle täksi kesäksi. Edellisinä kesinä punkkeja on jouduttu irroittamaan Sirusta kymmeniä :/

Voisin vähän päivitellä tänne tilannetta. Tänään siis vietiin pissanäyte eläinlääkärille, joka ei suinkaan löytänyt virtsasta tulehdusarvoja, mutta glukoosia kylläkin. Myöhemmin otettiin verikoe, joka vahvisti asian: Sirulla on diabetes. Nyt aletaan sitten hoitaa sitä asianmukaisesti :/ Huolettaa vain, että auttavatko ne insuliinipistokset ja ruokavalion muutos, kaikissa tapauksissa nimittäin eivät. Pitää vain nyt toivoa parasta...

^Onneksi vaiva on nyt selvinnyt. Tsemppiä teille!

Itse omistan 3-vuotiaan Bichon Frise-uroksen nimeltä Dani. Dani on luonteeltaan melko rauhallinen, kuitenkin innostuessaan vauhtia riittää. On uusissa tilanteissa usein arka ja varauksellinen, mikä ei käsittääkseni kuitenkaan ole toivottavaa Bichonilla. Tykkää todella paljon ihmisistä, mutta toisista koirista ei aina niinkään. Leikkii kyllä toisten kanssa useimmiten ainakin jonkin aikaa. Tuohon arkuuteen ja epävarmuuteen liiittyy mielestäni myös se, että haukkuu lenkillä usein muille koirille. Sisällä haukkuu ovikellolle ja toisinaan rapun äänille. Postille ei koskaan. Sanoisin kuitenkin, että Dani on melko haukkuherkkä Bichon.

Lempipuuhaa taitaa olla ihmisten kanssa leikkiminen. Sillä on muutama lempipehmolelu (Joiden nimet se tunnistaa ja hakee pyydettäessä.), joita se retuuttaa jalkojen juureen ja istuu tuijottamaan. Jos ei tuijotus tepsi, niin se antaa lelusta äänimerkin (vingauttaa sitä kerran). Ja tuijottaa sitten taas. Saattaa se kyllä vinkua itsekin. Dani on suht. innokas vinkuja. Onneksi se on kuitenkin iän karttuessa pikkuhiljaa vähentynyt. Osuutensa varmaan silläkin, että vinkumalla ei meillä saa huomiota.

Meillä ollaan harrastettu agilitya/tokoa lähinnä omaksi iloksi. Kovasti Dani tykkää, vaikka alkuun ajattelin että esim. puomille en sitä koskaan saa tuon arkuutensa takia. Niin se vain puomillekin meni pienen harjoittelun jälkeen.

Danilla on kaverina Havannankoira-tyttö Tilda, jolla on ikää 2 vuotta. Ikäeroa näillä on päivälleen 10 kuukautta.

Toiann kirjoitti:

Joja, meillähän on sitten samanikäiset pikkuiset. :) Samalla tavalla minäkin olen nyt sekoittanut ne pentunappulat sinne sekaan että ne tulee käytettyä. Ne on ihan näinä päivinä loppu niin sitten siirrytään kokonaan niihin isoihin. Meidän neiti on aina syönyt oikein hyvällä halulla mutta viime päivinä on ruoka maistunut vähän huonommin, tuntuu kuin ei ihan olisi nälkä. Ollaan ruokittu vielä 3 kertaa päivässä mutta luulen että olisi aika siirtyä jo 2 kertaan. Tai sitten on hampaita irtoamassa ja sen takia arastelee syömistä. hmm.. Kuinka monta kertaa päivässä sinun koirasi syö?

Meillä poika on syönyt 3 kertaa, mutta samaa vikaa ollut täälläkin ettei ruoka meinaa maistua. Hampaita on irronnut ja uskon, että tämä on syynä.. Monesti on pitänyt aivan kantaa kupille, että on innostunut edes vähän napsimaan.

Mitä annatte napujen lisäksi?
Mä oon antanu raejuustoa ja piimää. Sitä yrjölän puuroa meinaa koittaa ja maksalaatikkoa on myös joskus vähän antanut..

Siru ei ollut syönyt mitään moneen päivään, eikä insuliinikaan tuntunut auttavan. Koira oli vain apaattinen eikä halunnut ketään luokseen. Tänään mentiin Sirun kanssa eläinlääkäriin ultraan, jossa huomattiin, että Sirun kohtu oli täynnä nestettä. Lisäksi virtsarakossa näkyi suurehko kivi sekä sen seinämä oli rosoinen, ell:n mukaan saattoi olla kasvaimia. Myös suolessa näkyi poikkeama, joka saattoi olla kasvain tai suurentunut imusolmuke. Vaihtoehtoina oli joko nukutus tai leikkaus heti pikimmiten, mutta ell:n mukaan toipuminen olisi hyvin epävarmaa ja Sirun diabeteksen vuoksi mahdollisuudet anestesiaan olivat hyvin suuret. Niin me raskain mielin päätimme päästää Sirun koirien taivaaseen. Kulta sai viimeisen piikin ja nukkui rauhallisesti ikiuneen. Ikävä on suurin ja itku ei ota loppuakseen. Täytyy vain ajatella, että teimme nyt oikein ja Siru on nyt kivuttomassa ja onnellisessa paikassa metsästellen sisiliskoja <3

^Voi miten surullista. :( Otan osaa suureen suruusi.

^^Voimia ja jaksamista teille.

Kiitos teille molemmille, voimia todella tarvitaan. Minusta tuntuu, etten kokonaan edes ymmärrä, että Siru on poissa. Minulle se, että Siru on osa perhettämme, oli aina ollut tavallaan "itsestäänselvyys", ja siksi tämä ehkä tuntuukin niin omituiselta. Olinhan kuitenkin vain nelivuotias, kun neiti meille saapui, enkä oikeastaan muista elämää ennen Sirua. Olo on nyt jotenkin tyhjä. Olisi edes ollut enemmän aikaa totuttautua ajatukseen, nyt oli reilu kolme päivää. Tuntuu, että vasta eilen illalla kunnolla tajusin sen, että nämä saattavat olla Sirun viimeiset päivät.

Mutta elämä jatkuu. Tänään kävin ostamassa hopeisen, sydämenmuotoisen riipuksen, jonka sisälle saa kuvan. Nyt Siru kulkee mukanani minne menenkin.

Otan osaa SDNkorento koirasi poismenon vuoksi.
Aina kun lukee että jonkun koira on kuollut, niin usein alkaa miettiä sitä että omankin koiran vuoro tulee aikanaan ja miten rankkaa se sitten on. Jos on suurinpiirtein elänyt koiran kanssa esim. 13 vuoden ajan tiiviisti ja yhtäkkiä sitä ei olekaan...

Mä olen vähän miettinyt että jos steriloisin Annin syksyllä, koska nykyään sen operaation voi tehdä niin, että leikataan vaan munasarjat ja jätetään kohtu paikallalleen. Tällöin leikkaushaavasta tulee pienempi, jolloin toipuminen on nopeampaa. Kohtu vain sitten surkastuu ja ei voi enää tulehtua. Tällä tavalla leikkaamalla myös virtsankarkailun riski on pienempi kuin että myös kohtu otetaan pois. Se vähän mietityttää, että miten Annin painon saisi pidettyä kurissa leikkauksen jälkeen kun tuo on vähän taipuvainen lihoamiseen. Millaisia kokemuksia teillä on koirienne sterilisoinnista?

Ei ole ilmeisesti täällä hirveästi kokemusta steriloinnista, mutta terveyspalstalla on kyllä niille oma ketjukin, olet varmaan huomannut. :) Itsekin olen kyllä melko varma, että sitten joskus, jos ja kun tulee oma koira hankittua, se steriloidaan. Sen verran kuitenkin yleisiä kohtutulehdukset yms. kuitenkin ovat. Tai sitten ollaan aina juoksujen jälkeen supertarkkoina ja jos vähänkin jotakin erilaista koirassa ilmenee niin eläinlääkäriin tarkistamaan.

Mutta mitäs teidän bichoneille kuuluu tässä vaiheessa kesää? :)

Annoin justiinsa äsken tolle ölliäiselle ruoan, aamulenkki suoritettiin klo 12:05 - 12:40 ja ruoka siis klo 14:20, sisälsi nappulaa, Pedigree märkäruokaa, hammasjauhetta ja pari kasvimaalta noukittua hernettä. Kappas kappas, ruoka tuli suoraan syömisen jälkeen sulamattomana ulos, tai ainakin puolet siitä. Nyt sitten arvuutellaan oliko syy se märkäruoka, herneet (herneitähän ei oltu keitetty, mutta ne oli muussattu pieneksi silpuksi ja niitä oli vain kaksi, ajattelin että sulaisivat kuitenkin kun laitoin ihan pieneksi, mutta jokatapauksessa se oksensi ne ulos, eli ehkä sitten eivät sula?) vai kenties riehuminen suoraan ruoan jälkeen. Koira taisi myös hotkia aikalailla, joten kyse oli todennäköisesti tästä ja riehumisesta, mutta enää en siitä huolimatta pistä raakoja herneitä ruokaan vaan keittelen ne sitten ensiksi. Turha ottaa riskejä kun sulamaton ruoka kumminkin voi aiheuttaa myös suolitukoksia.

Mutta muuten kuuluu hyvää. Tänään illalla klo 18:10 olisi tarkoitus aloittaa lämmittelyt epävirallisia möllejä eli tuplaepävirallisia agilitykisoja varten kurssiryhmä järjestää, saas nähdä miten meillä menee ja alkaako sataa. Täytyy lenkkeillä sitä ennen kunnolla jotta koira pysyy nahoissaan, välillä se on ihan piukeana innosta - liiaksi. Tottakai on hyvä että vauhtia löytyy, mutta viimeaikoina se on ollut välillä semmosta sähläystä että parempi kuluttaa osa siitä energiasta pois ennen radalle menoa. Mutta eipä oteta noin epävirallisesta tapahtumasta sen enempi stressiä.

Ihanaa että on tullut huikan vilposammat ilmat nytten, vaikka koira tosin 13. pv vedeltiinkin lyhyeksi ettei turkki nyt sinänsä enää kovin pitkä ole, nini on se nyt kuitenkin kiva että se helle hetkeksi menee pois kun kuumettuuhan tuo joka tapauksessa vaikka karva onkin lyhyttä, lenkkeily onnistuu paljon paremmin vilposammalla kelillä eikä agilityharjotuksiakaan tarvitse välttämättä sijoittaa ihan iltamyöhään.

Meillä eletään tällä hetkellä hieman epätietoisuuden aikoja, kun tällä viikolla kumpikin koira menee Aistiin korvien magneettitutkimukseen. Tarkistetaan siis, mikä tilanne on välikorvissa, kun sinne ei oikein muuten näe ja siellä on molemmilla ollut tulehdusta. Samalla kuvautan Danilta lonkat epävirallisesti, kun aina joskus olen ollut huomaavinani että Danin liikkuminen on jäykän oloista. Se on myöskin paljon hitaampi portaissa kuin toinen koirani. Nehän ovat toki eri rotuisia, joten en tiedä voiko niitä keskenään edes verrata.

Eilen sitten asia tuli taas mieleen, joten kokeilin Danin lonkkia, ja sehän kiljahti. Tilda ei kiljahtanut. Mielestäni olin varsin helläkätinen. Lueskelin sitten netistä lonkkaniveldysplasiasta, ja siellä sanottiin että ko. vaivoista kärsivä koira kulkee usein ns. pupuloikalla ja istuu paljon. Ihan kuin Dani. Eli siitäpä sitten kehitin tuon ajatuksen, että pakko saada kuvattua lonkat. Onhan tuo ihan hyvä selvittää jo senkin takia, että Danin kanssa olemme hiukan jo kokeilleet agilitya, ja tarkoitus olisi tänä syksynä jatkaa sitä. Ei sitten jatketa, jos jotain on. Polvethan Danilla on 0/0. Tosin siitä on jo pari vuotta kun ne on tutkittu.

Välillä sitä tuntee itsensä vähän luulosairaaksi, kun sitä huolestuu kaikesta vähänkin epätavallisesta koiran käytöksessä.

^^ Johtuiskohan juuri tosta ahmimisesta, meillä ainakin kävi aika helposti niin, että ruoka tuli sulamattomana ulos, jos koira pääsi annoksen hotkaisemaan nopeasti. Jossakin vaiheessa alettiinkin antamaan ruoka muutamassa erässä ja väliin muutaman minuutin tauot, ja hyvin pysyi ruoka sisällä näin. En oikein usko, että nuo pari raakaa hernettä olisi sen voinut aiheuttaa, vielä kun ruoan yhteydessä sai ja muussattukin oli. Mutta niinkuin sanoit, parempi olla ottamatta turhia riskejä. Mites teillä muuten kisat meni, pysyikö Iiris edes jotenkuten nahoissaan?

^ Parempihan se tietty näin päin on, kuin että ajattelee, että "No ei kai sillä nyt mitään sen kummempaa, vaikka vähän erilaiselta vaikuttaakin...". Varsinkin kun koirat yrittää niin vahvasti olla näyttämättä sitä, jos niillä jotakin kipuja tms. on. Kerropa sitten tännekin, että mitä ell:ssä selvisi, sekä lonkkien että korvien suhteen, toivottavasti ei mitään vakavampaa.

Tuolla saattaa kyllä olla myös jokin vatsapöpö, kakka on ollut aika löysää jo monen viikon ajan ja pitäisi nyt pikkuhiljaa alkaa jo vissiin johonkin toimenpiteisiin sen kovettamiseksi. tänään tuli taas puklat agilitykentällä, tosin haukkasi siinä vähän ruohoa että todennäköisesti johtui siitä. Mutta vatsa sillä on hiukan sekaisin muutenkin. En olekaan muuten koskaan ennen siivonnut oksennusta nurmikolta kakkapussilla, mielenkiintoinen kokemus.

Ei tuo meinannut pysyä nahoissaan ollenkaan, tilanne oli aika uusi ja koiria 13. Meidän vuorolla se oli ihan innosta piukeana eikä olis pysynyt siinä ekan esteen edessä odottamassa ollenkaan, karkasi siitä kerran mutta saatiin ottaa uusi lähtö kun ajanotossakin tapahtui jokin sählinki. Muuten rata meni virheettömästi ajalla 0.41, mutta kepeillä se sekosi ihan täysin ja virhepisteitä ropisi 30 koska ei löytänyt sisääntuloaukkoa (kepeissä kujat). Kepithän oli vinossa ja me ollaan aina vedelty suorilta, kun tähän yhdistetään se yli-innokkuus niin eipä kai sitä muuta voinut odottaakaan kuin sähläystä. Mutta siitä huolimatta tultiin neljänsiksi!

Tänään reeneissä ei ollut enää niin innokas, ehkä hiukan laiskahko, todennäköisesti johtuu siitä että oli kisat juuri eilen ja sitten heti seuraavana päivänä reeneihin. Mutta hienosti se niitä veteli kunnes sen oksentamisen jälkeen meni vähän into koko touhusta, voipi olla että myös jäi vähän paha maku suuhun pitää kyllä selvittää tuo vatsajuttu pikimmiten.

^Paranemisia Iirikselle!

Me siis vierailimme Aistissa. Sielläkin, kun eläinlääkäri tutki lonkkia, Dani kiljui kuin syötävä. Danista päädyttiin sitten ottamaan lonkkien röntgen ja alaselän magneettitutkimus. Ja tietenkin otettiin se suunniteltu magneettikuva päästä.

Lonkkien röntgen- ja alaselän magneettikuva olivat kuitenkin ihan normaalit, eli mitään rakenteellista vikaa siellä ei ole, mikä oli tietysti loistava uutinen. Eli lääkärin mielestä tuo kiljahtelu lonkkia käsiteltäessä saattaa olla pehmytkudosperäistä (lihakset, nivelet tms), tai muutos voi olla niin pieni, että kuvassa sitä ei vielä näy. Voi myös olla, että Dani ei vain pidä lonkkien käsittelystä, ja reagoi tuolla tavalla.

Eli nyt sitten ilmeisesti täytyy vain seurata tuota tilannetta, ja jos alkaa ontumaan tms., niin otan uudelleen yhteyttä. Toinen mitä ajattelin kokeilla, josko varovainen hieronta/venyttely auttaisi. Olen itsekin käynyt kurssin, ja minulla on kirjakin, mutta voisin ehkä viedä jollekin ammattilaiselle. Valitettavasti se ei vain onnistu vielä, koska Danin välikorvissa on edelleen tulehdusmuutoksia. Tulehduksesta kärsivää koiraa ei saa näet hieroa. Danin ulkokorvista löytyi lisäksi hiiva.

Että tämmöistä meillä. Agilitya saadaan kuulemma harrastaa. Sehän on meillä sellaista todella pienimuotoista, eli emme kilpaile. Koiran terveyden ehdoilla toki kuitenkin mennään, eli tulehdus- tai kiputilanteessa emme aio harrastaa. Syyskuussahan meillä nuo harkat olisivat alkamassa.

Iiris on ollut nyt muutaman päivän pelkällä naksukuurilla, eli ei ruoan sekaan mitään muuta ylimääräistä kuin pari kertaa keitettyjä kasviksia ja omenaa. Vatsa on kovettunut huomattavasti ja kakka jo kohtuu normaalia. Vatsan löysyys johtui todennäköisesti siitä että oli tullut monenmoista uutta sapuskaa kerralla, uusi koiranmakkara ja märkäruokaa jne. Nyt ruvetaan sitten antamaan pieniä määriä kerrallaan ja totutellaan uusiin ruokiin uudestaan, josko nyt pysyisi vatsa hyvänä. Onneksi tämä ei yleensä ole kovinkaan herkkämahainen.

Pitäisikin viedä tuo lenkille nyt :--)