Koirat.com

Jatketaan tänne porkkiskeskustelua.

Mitäs teidän elikoille kuuluu? Täällä Nuga nauttii keväästä, toinen on ihan innoissaan taas kaikista uusista tuoksuista sun muista. Ja kohta alkaa agitreenikausikin, kentän kuivumista odotellessa! Jos vaikka jo kesällä startattaisiin, who knows. Tokossa viimeistä AVO1:stä käydään kokeilemassa toukokuussa, sitten päästäisiinkin jo voivottelemaan ihan tosissaan...

Täällä odotellaan porkkisvauvan syntymistä ja mietitään hankintoja...

Toistaiseksi tuossa kuvassa saa olla vähän toisenlainen elikko, eli rakas edesmennyt afgaanini alias Ransa Rafkaani (1993-2006).

Meillä vaihtui auto, mies on tänään menossa hakemaan uutta autoa, VW Transporter-bussia ja minä olen tuohon ajatellut ostaa häkin ennen koirulin kesäistä saapumista. Mikähän koko olisi sopiva porkkikselle? Noita häkkejä kun ei viitsisi kovin montaa ostaa vaan kerralla sellainen, johon sopii sitten aikuisenakin.

Liityin tuossa lappalaiskoirayhdistykseenkin ja perjantaina sain mieluisaa postia, kun kaksi lehteä löytyi laatikosta, niitä lueskellessa on viikonloppu sujunut mukavasti. Varmaan tässä ennen vauvelin kotiutumista poikkean täällä aina aika ajoin kyselemässä hölmöjä.

Tässä lumien sulaessa ollaan mietitty tarhan rakentamisen aloittamista, millaisia tarhoja/koppeja teiltä löytyy? Mieheni on rakennusalalla, joten ihan itse tullaan nuo väsäämään. Mies eilen minulta kyseli, millainen pohja siihen tarhaan kannattaisi tehdä, puhui jotakin hiekkakuorman tilaamisesta... Eihän pentua tietenkään heti olla yksin tarhaan lykkäämässä, mutta olisipa jotain konkreettista tekemistä kun sitä alkaa väkertää ja sitten aikanaan saisi aloittaa hetimiten tarhaan tutustuttamisen.

^Tarhasta en muuta osaa sanoa, kun itsellä ei ole ikinä ollut, että hiekka ei välttämättä ole paras pohjamateriaali kun märkänä mahtaa sotkea aika paljon. Joku suht hienojakoinen/pyöreähkö sora (sellainen jolla ihminenkin pystyy avojaloin kävelemään) on varmaan vähiten sotkeva. Hienojakoinen ja pyöreähkö siksi, etä olisi tassuystävällinen koiralle.

Koiratarhojen/koppien koolle/materiaaleille jne voi laittaa varmaan aikuisten palstalle ihan yleisen oman ketjunsa, jos haluaa enempikin vinkkejä, eikä haittaa vaikka ne on muunkin rotuisien omistajilta.

Nämä on nyt melkeen kallistumassa sellaiseen päätökseen, että se olisi se lapinporokoira.
Ajattelimme soitella hieman kenneleihin, kysellä, ja sitten kun tulisi pennun aika, käytäisiin tutustumassa enemmän, ihan paikan päällä (:

Jos kaikki menee niin kun on suunniteltu ja nartun astutus onnistunee, niin meille pitäisi saapua oma porovauva alkusyksystä :) . Sitä odotellaan jo innolla meillä, saapahan meidän Soma itsellensä kaverin :) .

Heippa porokoiraihmiset!

Aina ajoittain pohdiskelen sen tulevan koiran rotua, jonka jossain vaiheessa hankin toiseksi harrastuskoiraksi. Varmaan kuitenkin aikaisintaan parin vuoden päästä, joten tässä on hyvin aikaa pohdiskella. Tällä haavaa huomaan kuitenkin hakeutuvani etsimään yhä enemmän ja enemmän tietoa lapinporokoirasta.

Lukemieni kuvausten perusteella rodussa miellyttää luonne kovastikin. Ja ulkonäkö. Todennäköisesti olen sitten joskus hakemassa koiraa, jossa riittää virtaa ja potentiaalia tavoitteellisempaan harrastamiseen tokossa ja agilityssä, tässä järjestyksessä. Pk-oikeudet olisi kiva bonus. Tällä hetkellä perheessä asustelee kääpiöpinseriuros, 15 kk, ja muutenkin mulla on aika kääkkäpainotteinen koirahistoria. Näitä kun on ollut lähemmäksi 15 vuotta. Kääkkä ei kuitenkaan ole tokoon mikään paras mahdollinen rotu, koska esimerkiksi toistonkestävyys ja miellyttämisenhalu ovat aika olemattomia. Joten seuraava koira tulee olemaan toisen rotuinen, jos tämä laji on se ykköslaji.

Ainakin näillä näkymin haen siis koiraa, jolta löytyy enemmän yhteistyöhalukkuutta ja toistonkestävyyttä. Arkuus ja ylipehmeys ovat ehdoton ei. Koira saisi kuitenkin olla selvästi pehmeämpi kuin nykyinen kääkkäpoika, joka on koirana varmasti sieltä kovemmasta päästä (eli se, että joku asia uppoaa selkärankaan, ottaa paljon toistoja, mutta toisaalta koira ei kyllä saa minkäänlaisia traumoja yhtään mistään). Kääkän motivointi on myös haastavaa, joten haen ehkä enemmänkin sellaista koiraa, jolta löytyy luonnostaan sitä halukkuutta ihmisen kanssa toimimiseen toisin kuin näiltä. Saalisviettiä pitää olla, mutta tätähän porokoiralta ilmeisesti löytyy. Mitä asioita olette kokeneet haastavimpina porokoiran koulutuksessa?

Millainen on porokoiran yleinen liikunnan/aktivoinnintarve? Tulevan koiran ohjelma tulisi todennäköisesti olemaan sama kuin nykyisen, eli arkisin päivän pisimmän lenkin pituus olisi tunnin luokkaa, viikonloppuisin liikutaan enemmän. Pyrin juoksuttamaan koiraa vapaana vähintään kerran viikossa. Viikkoon sisältyvät koiran kasvettua parit tunnin ohjatut treenit ja lisäksi sekalaista älyllistä aktivointia silloin tällöin pienempien treenituokioiden tai aktivointilelujen parissa. Koira ei saisi kuitenkaan ahdistua ja pistää taloa uuteen uskoon, jos jonain päivinä liikutaan vähemmän. Ajoittain kuitenkin saattaa tulla niitä jaksoja, jolloin liikunta ja aktivointi jäävät muutamaksi päiväksi vähemmälle. Kääkästä pidän rotuna siinä, että se sopeutuu hyvin myös tällaiseen vaihteluun, mutta aina riittää virtaa toimintaan. Miten porokoira sopeutuu tähän? Mikään sellainen bc-tyylinen sähköjänis ei ole ihan sitä mitä haen, koska kaipaan koiralta myös sitä sopeutuvuutta.

Onko turkki kuinka mahdoton kurakeleillä/karvanlähtöaikaan yms? :) Olen jo hyvin vahvasti tottunut siihen, että koiran turkki on helpoin, mitä löytyy (mitä ei ole odotettavissa, jos muunrotuinen tulee taloon). Kertokaapa ihan kaikki porokoiran turkista (koko karu totuus), niin tiedän mitä on odotettavissa, jos alan tosissani harkita rotua. Onko karvanlähtö karvanlähtöaikaan jotenkin vähäisempää, jos koira on ihan sisäkoirana (niin kuin meillä varmasti tulee olemaan)?

Millä tavoin muuten suomenlapinkoira ja lapinporokoira tarkkaan ottaen eroavat luonteiltaan? Olen jäänyt sellaiseen käsitykseen, että lappari olisi jotenkin "helpompi". Lappari nyt joka tapauksessa on täysin poissuljettu vaihtoehto - ulkonäöltään vain liian pörröinen minun makuuni. Sen verran ulkonäkökriteerejä tulevan koiran kohdalla kuitenkin on, että sen tulee miellyttää omaa silmää. :)

Sitten vielä se haukkuminen. Kokemukseni mukaan ainakin suomenlapinkoira tuntuu olevan varsin innokas haukkumaan. Tällaisia siis ovat olleet lähes jokainen näkemäni yksilö. Kuinka äänekkäitä lapinporokoirat ovat? Hirvittävä määrä haukkumista joka tilanteessa ("jee, olen innostunut", "mulla on tylsää" jne.) ei ehkä ole se minun omin juttuni, joten sen pitää olla karsittavissa vähintään koulutuksella pois/suhteellisen vähäiseksi.

Tulipa pitkä sepustus. Toivottavasti jaksatte lukea!

^Koitampa vastailla, kaikkeen mitä muistan mistä kysyit.
Lapinporokoira ei ole mikään ideaali rotu tokoon, mutta soveltuu kyllä toki siihenkin. Näiden kanssa joutuu usein käyttämään enemmän työtä koiran motivointiin ja viretilaan/sen ylläpitämiseen, kuin vaikka nyt esimerkiksi sen bc:n kanssa.

Kääkkien toistonkestävyydestä en tiedä, koska en rotua henk.koht tunne, mutta mahdottoman toistonkestäviä ei lpk:kaan ole. Tyypillisesti lapinporokorat ovat ohjaajapehmeitä. Saalisviettiä löytyy vähän vaihdellen yksilöstä riippuen. Lpk:lta ei suinkaan välttämättä löydy riittävästi saalisviettiä pelkkään ns patukalla palkkaamiseen reenaamisessa. Välipalkkana kuitenkin usein toimii.

Rauhoittumaan opetettu, aikuisen lpk:n pitäisi kestää pari päivää vähemmällä, jos jostain syystä niin tulee, mutta nuoren koiran kanssa saa usein tehdä työtä enemmän. Minulla esimerkiksi tuo vajaa nelivuotias kestää hyvin sairaspäivät jne, että menee pari päivää lähes lenkittömänä, mutta sitten kun siitä lenkille päästään niin kyllä se koirassa näkyy. Sisällä se hakee tuollaisina aikoina enemmän huomiota leluja tuomalla jne.

Turkki on kurakeleillä helppo (ellei satu tulemaan pitkäkarvaista lpk:ta), mutta karvanlähtö sen sijaan on.. no kaamea. Nartut usein pudottaa karvat muutaman kerran vuodessa totaalisesti, uroksilla karvanlähtö on omien kokemusteni perusteella usein pitempi, eikä niin kerralla kaikki -tyylinen. Meillä karvanlähtö on jopa tuon suomenlapinkoiran kanssa helpompi, kuin lpk:n, sillä siinä kun slk:sta karva lähtee tumppuina, tai pysyy turkissa kunnes sen harjaa pois, varisee lpk:n irtokarvat kaikkialle. Jos muuten slk:ssa ainoa ei-syy on liika karvallisuus, niin niistä läytyy ulkonäöllisesti hyvin erityyppisiä koiria. Eipä tuo minunkaan ps-slk kovin karvatursas ole.

Tässä kitasta harjausräpsyä viimekesältä

Ja sitten video (ei minun tekemäni) "Miksi siivousintoilijan ei kannata hommata lapinporokoiraa"

Lapinporokoira on haukkumalla paimentava rotu, ja on rotutyypillisesti haukkuherkkä. (Kokemusten valossa sanoisin, että jopa usein slk:ta haukkuherkämpikin.) Yksilöittäin kuitenkin toki löytyy vaihtelua, aivan kuten molemmissa roduissa. Meillä Kita on hyvin haukkuherkkä, mutta koulutuksella senkin on saanut hiljaiseksi. Meillä ei koirat hauku ovikelloa, eikä pihallaollessaaan ohikulkijoita jne. Irti kun päästään niin sitten huudetaan. Lappalaiskoirat tyypillisesti leikkiessaan haukkuvat paljon. Intohaukahduksia Kitalla tulee välillä reenatessa, tylsyys ilmenee ennemmin piippaamisena kuin haukkumisena. Piippaajia lpk:ssa on myös paljon. Reenatessahan tämä usein ilmenee odottelutilanteissa.

^Kiitos vastauksista :)

Ainakin tulostilastojen valossa lpk vaikuttaisi olevan kääkkää huomattavasti parempi rotu tokoon. Kääkillähän ei taida olla yhtään tulosta EVL:sta ja VOI:ssa on kisannut 1-2 koiraa aikojen saatossa. Ja onhan tämä kuitenkin lapinporokoiraa huomattavasti suositumpi rotu. En sinänsä etsi sellaista rotua, jolla tokossa kisaaminen olisi helpointa. Kunhan tie vaan ei nousisi niin nopeasti pystyyn kuin kääkän kanssa. Ja kun tällaiseen rotuun on tottunut, tulee varmasti positiivisena yllätyksenä se, että koiralla voi olla yhteistyöhalukkuutta ihmisen kanssa jo luonnostaan. Kiinnostaa edelleenkin tietysti se, että mitkä asiat ovat olleet lpk:n koulutuksessa haastavimpia?

Mites yleisesti tuo meidän elämänrytmimme, eli riittäisikö tuollainen aktivoinnin & liikunnan määrä lapinporokoiralle?

Mutta tuo turkki... Kiitos valaisevista kuvasta ja videosta. Olisi aikamoinen elämänmuutos talouteen, jossa ei ole ikinä tarvinnut imuroida ainakaan koirankarvojen takia. En pidä kuitenkaan tuota täysin poissulkevana esteenä, vaatii vain "hiukan" totuttautumista ajatukseen. Mutta onhan tässä aikaa... Sanoit, että nartut pudottavat turkkinsa totaalisesti muutaman kerran vuodessa ja uroksilla turkinlähtö on pitkäkestoisempaa. Kyselen varmaan tyhmiä, mutta kumpi on todennäköisesti helpompi turkinlähtömielessä? Toinen koira tulee todennäköisesti olemaan narttu, mutta uroskaan ei ole poissuljettu - rodusta riippuen. Ja onko turkki sitten karvanlähtöaikojen ulkopuolella suhteellisen helppo? Tosiaan, tässä taloudessa ei ole ikinä ollut koiraa, jolla olisi ollut "oikeaa" karvanlähtöaikaa, niin siksi nämä asiat kiinnostavat. :)

Onkos muuten lpk-urosten ja narttujen välillä konkreettisia luonne-eroja? Ja esiintyykö rodussa arkuutta/heikkohermoisuutta missä määrin? Tietysti selvittämällä vanhempien & suvun luonteet huolellisesti voi vaikuttaa siihen, että tuleva pentu olisi "tervepäinen", mutta nämä asiat kiinnostavat silti.

Lpk miellyttää omaa silmääni monin verroin enemmän kuin slk. Pidän siitä, että koiralla on sellainen slimmi, sporttinen figuuri. Ehkä tuo "täysin poissuljettu" on vielä tässä vaiheessa vähän voimakkaasti sanottu, joten olisin kiinnostunut kuulemaan myös slk:n ja lpk:n keskeisistä luonne-eroista. Lpk miellyttää myös sen takia enemmän, että jostain syystä olen törmännyt ei-niin-kovin mukaviin suomenlapinkoirayksilöihin. Mut tämän takia ei tietysti kannata koko rotua suolata, koska näiden koirien käytöshäiriöt/-kummallisuudet ovat olleet enemmänkin omistajalähtöisiä.

Tuleeko näistä muuten flegmaattisia kesähelteillä tuon turkin vuoksi? Vai oheneeko se kesäksi sen verran, että koira kuitenkin jaksaa/haluaa työskennellä? Yksi tuntemani slk muuttui kesäisin aina flegmaattisuuden perikuvaksi, joten ihan tällaista koiraa en hae. Bonuksena kääkkään verrattuna lpk:ssa olisi ainakin se, että talvisin ei tarvitse rajoittaa ulkona harrastamista. Kääkän kanssa ei kyllä pysty pitämään mitään tottistuokioita ulkona pakkaskeleillä, mitä ajoittain kaipailen.

Eiköhän tuo teidän elämänrytminne riitä. Tosin nuoren koiran kanssa saattaa mahdollisesti joutua enemmänkin tekemään. Meillä tuo slk tuntuisi pärjäävän todellisuudessa aivan hyvin remmilenkeillä, kunhan saa nuuskutella ja touhuta. Toki se innoissaan vapaanakin ollessaan on. Kuitenkin tuo lpk tuntuu aivan eritavalla tarvitsevan sitä juoksemista vapaana. Saatetaan käydä kahden tunnin lenkki (joka minulla meinaa sellaista n. 10km), ja koira saattaa jokaisen sivuavan metsätien kohdalla koittaa piipitellä minulle ja kysyä, jotta eikö mentäisi tuonne juoksemaan irrallaan. Kun tullaan kotiin ja päästetään koira irti niin se juoksee sen kahden tunnin lenkinkin jälkeen riemulenkkiä juoksemisen ilosta.

On mahdotonta sanoa, kumpi on helpompi turkinhoitomielessä. Pitkälti varmaan makukysymys. Minä olen "urosihminen", ja siksi nuo kotona asuvat onkin uroksia. Minulla se tosin ei tule karvanlähdöstä, vaan muista asioista. Minusta tuo on karvanlähtöä lukuunottamatta hyvin helppo turkki. Eipä sitä tarvitse mitenkään hoitaa, ei harjata jne. Kurakeleillä voi joutua toki tassut pyyhkäisemään jne.

Nartut ovat usein uroksia nöyrempiä ja pehmeämpiä, joskus näillä myös arkuutta selitellään nöyryydellä. Luonnetestitilastoa sekä lapinporokoirista, että suomenlapinkoirista löytyy täältä. Piippaajia löytyy paljon sukupuolesta riippumatta, eli koira vähän "vuotaa". Muuten ei-niin-priimat hermot ehkä niinkään ilmene.

Ei minulla ainakaan koirat muutu kesällä fleguiksi. Ihan päivän kuumimpaan aikaan ei kyllä tosin mielellään hirveitä tehdä, eli kesällä pitkät lenkit yleensä sijoittuu aamupäivään tai iltaan. Samoin agit jne mielellään hoidetaan ilta-aikaan, jos vaan mahdollista.

Yleensä lappalaiskoiran kanssa koulutuksessa (kun puhutaan kisaamistasoisesta hommasta) on haasteellisinta koiran motivoiminen työskentelyyn. Lappalaiskoirat ovat perinteisempiin paimeniin verrattuna itsenäisempiä ja siksi motivoinnin kanssa saa tehdä jonkin verran työtä. Asiat lappalaiskoira oppii yleensä suht nopeasti, mutta työehtosopimus pitää keskustella kuntoon. Omimmillaan lappalaiskoirat ovat yleensä maastolajeissa, joissa saavat työskennellä "itsenäisemmin".

Kyllä porokoiran semmoiseen perusharrastamiseen saa suht helpolla motivoitua, vaikka se ei olisi sika-ahne tai erityisen vietikäs. Motivointiongelmat tulee esille sitten kisatilanteissa, kun pitäisi tehdä pitkiä suorituksia palkatta hyvässä vietissä. Itse valitsisin harrastuskoiraksi uroksen, mutta minäkin olen ns."urosihminen".

^Juuri näin, perusharrastamiseen kyllä, mutta siinä vaiheessa kun puhutaan pitkäkestoisista kisa/koesuorituksista, saa motivoinnin kanssa jo tehdä työtä. Esim tokossa alo/avo vaatii koiralta ihan jo suorituskestävyydeltään aivan eriluokkaa kuin voi/evl.

Tokoilen porkkikseni kanssa aktiivisesti koetasolla. Ihan hyviä harrastelukoiria nämä ovat, mutta motivaatio ei tosiaan ole itsestäänselvyys. Oma koirani tekee mielellään ihan mitä vain, mutta vain rajoitetun ajan, toistonkestävyydessä on toivomisen varaa. Samaa harjoitusta ei voi toistaa muutamaa kertaa enempää yhden treenikerran aikana. Vaikka nämä ovatkin nopeaoppisia, kilpatasolla - ja etenkin yläluokissa - tokoa harrastaessa tulee väkisinkin eteen tilanteita, jolloin toistoja pitäisi saada alle vähän enemmän kuin se muutama per treenikerta. Tämä on mielestäni yksi rodun heikoista kohdista tokokoirana. Tietenkään tuo ei pitkäjänteiselle kouluttajalle ole etenemiseste, mutta kyllä toistoakestämättömän koiran treenaaminen on mutkikkaampaa/hitaampaa.

Minun porkkikseni on mielestäni aika saalisviettinen, se motivoituu hyvin saalisleikeistä ja patukkapalkkaus onnistuu. Tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys rodussa, kuten edellä jo tulikin ilmi. Minunkaan koirani ei motivoidu saalisvietillä loputtomiin: se jaksaa innostua lelusta tietyn aikaa, minkä jälkeen se "sammahtaa" eikä leikkiminen enää maistu niin hyvin. Treenit pitää suunnitella lyhyiksi ja tehokkaiksi, jotta motivaatio säilyy.
Koetyöskentely on asia erikseen. Palkattomaan työskentelyyn on panostettava hurjasti, jos haluaa sen toimivan - ja sittenkin on vaarana, että koira tympääntyy kokeissa käymiseen. Alaluokissa tämä ei välttämättä tuota vielä ongelmia, mutta yläluokkien liikkeet vaativat jo niin paljon pelkkää ylläpitotreeniä ja koiralta pitkää pinnaa kokeessa toistettaessa, että motivaation eteen saa todella nähdä vaivaa. Vielä senkään jälkeen lapinporokoiralle ei luultavasti saa niin näyttävän näköisiä suorituksia kuin jollekin vilkkaammalle ja vietikkäämmälle paimenkoiralle. Tämähän ei tietenkään tarkoita, ettei kympin arvoisia liikkeitä olisi mahdollista rakentaa - ne vain eivät tosiaan ole niin näyttävät.

Toinen heikko kohta on äänenkäyttö. Suunnilleen kaikki tuntemani lapinporokoirat huutaisivat tai piippaisivat hyvin mielellään koko suorituksen läpi, jos vain saisivat päättää. Omani kanssa olen tehnyt paljon työtä ja saanut ääntelemisen karsittua lähes kokonaan pois. Sitä ennen koiralla oli tapana haukahdella vauhtiliikkeissä (luoksetulo, nouto, ruutu) ja vinkua kaikissa muissa liikkeissä. Kotioloissa koira on hyvinkin hiljainen, mutta treenitilanteessa ja leikkiessä se mielellään päästelee höyryjä haukkumalla.

Jos ohjaaja jaksaa nähdä vaivaa koulutuksen eteen, porkkiksesta saa aivan kelpo tokokoiran. SM-tasolla näitä ei pahemmin näy, minkä ymmärrän hyvin, mutta arvokisathan eivät olekaan joka ohjaajan tavoite. Jokapaikanhöylinä toimivat minusta loistavasti, pk-lajeihinkin porkkiksesta saa ihan mukavan harrastuskaverin.

Täällä on ollut varsin mielenkiintoista ja opettavaista keskustelua, kiitoksia. :)

Eli samoihin ongelmiin törmäisin todennäköisesti porkkiksen kanssa kuin kääkänkin kanssa. Ainakin kääkän kanssa riittävän motivaation rakentaminen ja sen ylläpitäminen on työn ja tuskan takana. Tosin näiden tapauksessa jo ihan mölleihin tähtäävällä harrastelutasolla - kääkän tapauksessa jo yhden liikkeen riittävän keston treenaaminen on vaativaa. Eli tuttua puuhaa sinänsä. Ihan mitään SM-tason tokoilua ei ole mielessä, mutta koetasolle haluan tämän seuraavan koiran treenata. Tosin tännekin ehkä enemmänkin sellaisella "koulari kerrallaan"-mentaliteetillä ja sinne asti, minne (omistajan) rahkeet riittävät.

Tämä kaikki on ollut todella arvokasta tietoa ja auttaa varmasti sitten, kun lopullisen rotuvalinnan aika tulee. Mulla on listalla muutama muukin "potentiaalinen" rotu, joissa kaikissa on ne omat hyvät ja huonot puolensa, joten saa nähdä, että mihin sitten parin vuoden päästä päädytään. Tällä haavaa lpk kuitenkin kiinnostaa edelleenkin, haasteistaan huolimatta. Tämä nykyinen nuorukainen on ainakin hyvä harjoittelukappale näissä motivointiasioissa. Mutta siihen asti tulen varmasti nykimään täältä hihaa, jos tulee jotain kysyttävää mieleen. :)

^Tässä kannattaa aina ottaa myös huomioon mihin ihmiset vertaa kertoessaan. Kääkän kouluttamisesta en tiedä yhtään mitään, kun en yhtään kääkkää henk.koht tunne, mutta voisin kuvitella sen olevan työläämpää kuin lapinporokoiran. Sitten taas jos verrataan lapinporokoiraa vaikka bc:hen niin lapinporokoira jää äkkiä jälkeen motivoinnissa. Kyllä lapinporokoiran saa ihan suht nätisti kyllä motivoitua tokossa avo/alo tasolle. Ongelmat alkaa lähinnä kun siitä pitemmälle suunnataan.

^Joo, näin mä itsekin järkeilin. Todennäköisesti, kun tällaiseen rotuun on tottunut, niin lpk tuntuu aika paljon helpommalta motivoida, kun siltä kuitenkin löytyy luontaisesti edes jonkun verran yhteistyöhalukkuutta ihmisen kanssa vrt. tämmöinen koira, jonka rodun tausta on itsenäisenä rotta- ja vahtikoirana. Tiedä sitten, että onko näiden kahden rodun koulutettavuus edes samalla planeetalla, mitä tokoon tulee. Mutta kiva on ollut kuulla näistä haasteista juuri niin kuin te porkkisten omistajat olette ne kokeneet. Ne on kuitenkin niitä asioita, joiden kanssa itse joutuisi painiskelemaan, jos päädyn hankkimaan saman rodun edustajan, sillä ne kokeet nyt joka tapauksessa tulevat olemaan tähtäimessä.

Nyt tulee tänne ihan tälleen asiasta poiketen mutta toivon että ketään ei haittaa.

Perjantaina aloimme haravoimaan kenneleitä ihan kunnolla, (lauantai-sunnuntai olin vaeltamassa) ja kova homma olikin. Siis nettisivujen kautta katottiin. Kuinkahan paljon niitä porkkiskenneleitten nettisivuja on, no en osaa sanoa tarkalleen mutta paljon!
N. Miljoonasta kennelistä 23 pääsi mun listalle*. Luettiin kuvaukset ja katseltiin sivuja ja koiria oikeen toden teolla. Siinä sitten loppuaika viikonlopusta sujuikin ihan mukavasti... :D
Yöt luin koirakirjoja ja kun aloin osata ne tuhannet (jotka luin läpi monta kertaa) ulkoa, oli aika mennä kirjakauppaan ja sieltä mukaan tarttui Lapinporokoira -kirja (pelkästään porkkiksista) ja suuri Koiranhoito-opas. Niissä sitten riitti lukemista ja päähänkin tarttui vaikka mitä uutta hyödyllistä tietoa.
Kirjaston kaikki kirjat on luettu...

*Lista on siis kenneleistä sellanen, jota sitten selataan vielä enemmän se 10000 kertaa ja jonne mahdollisesti sitten soitellaan ja kysellään pentuja kun aika on tullut.

Olen onnellinen

Täältä löytyy myöskin äskettäin 8kk täyttänyt porkkisneiti, jolla juuri juoksut menossa ja murkku mitä todennäköisimmin jo mennyt. Voisi sitä kai tähän jonkinlaista romaania Uudista alkaa rustaamaan, jos se porkkiksista kiinnostuneita kiinnostaa (ei tosiaan ole ollut kuin tämä yksi porkkisjuniori, joten en rodusta yleisesti osaa mennä varmaksi mitään sanomaan, muuta kuin kuultua ja luettua).

Uudi oli pikkupentuna joskus suoraan sanottuna karmea, ja hermothan siihen meinasi mennä, vaikka tiesin juuri millaista se tulee olemaan. Uudi kokeili kaikkea: saako pöydälle hypätä, saako sohvalle hypätä, saako ovesta rynniä, saako haukkua koko ajan, saako syödä kaikkea, tarvitseeko noita ihmisiä oikeasti totella, saako vastaantulijoiden päälle hypätä tai edes haukkua niille, saako juosta karkuun, tarvitseeko tulla takaisin, tulevatko ihmiset jos haukkuu (yksin ollessa), saako huomiota jos puree kantapäästä/nilkasta/pohkeesta/käsivarresta/sormista/nenästä/poskesta/varpaista/korvasta, saako hiuksia repiä, saako kaikkea mahdollista varastaa, tulevatko ihmiset mukaan leikkiin jos niitä juoksee karkuun seteleitä tai laskuja suussaan jne... Uudi oli pentueen kilteimpiä ja rauhallisimpia pentuja kun haimme sen, mutta osoittautuikin hieman toisenlaiseksi ;)
Hyvin U kyllä oppi, se oli innokas, energinen, ahne ja saalisviettinen - joskaan kärsivällisyyttä ei ollut paljon nimeksikään, eikä ollut mitään niin tylsää kuin neljä toistoa maahanmenoa. Energiaa oli ihan älyttömästi, ja koko ajan piti tehdä jotain jotain jotain, vaikka sitten vain juosta kahdeksikkoa ihmisten ympäri samalla kimakasti haukkuen.

Murkkuiän ensimmäiset oireilut ilmaantuivat jo hieman alle 5kk ikäisenä, mikä oli toisaalta hyvä: en ehtinyt tottua rauhoittuneeseen Uudiin ja haaveksia siitä, kun murkkua pukkasi päälle. Pentuaikaan verrattuna murkkuikä oli suorastaan älyttömän helppo: vain hieman mahtailua minulle (yritti komentaa ja jos ei halunnut esim. lenkillä edetä, pisti maahan makaamaan tai alkoi riehua, hyppiä ja purra - ja eihän se matka tietenkään siitä sitten edennyt), ja aika paljonkin tottelemattomuutta, outojen mörköjen pelkäämistä, epävarmuutta ja toisille koirille räyhäämistä. Vapaana en Uudia pitänyt ollenkaan aitaamattomalla alueella tuohon aikaan, sillä en yksinkertaisesti luottanut siihen tai sen tulemiseen paljon lainkaan. Täytyy myöntää, meillä oli aika huono suhde tuossa 5-6kk iässä.
Murkkuiässä taas ei koulutus kiinnostanut, vaikkei virtaa enää niin älyttömästi ollutkaan (voi tosin johtua myös meidän silloisesta huonosta suhteesta): toiset koirat, toiset ihmiset, puut, lehdet, hajut ja vaikka kivet kiinnostivat enemmän kuin minä ja tylsät namini, joiden eteen - hyi sentään - pitäisi työskennellä.

Nopeasti se murkkuikäkin oli ilmeisesti ohikin (ei ole ollut n. kuukauteen paljon minkäänlaista murkkuilua, tokihan tämä on mieleltään vielä aika kakara), jos ei vielä tule jotain ihme mörköaaltoa, ja meidän suhde on mennyt niin paljon parempaan, etten voi uskoakaan. Voin ihan kaunistelematta sanoa, että on todellakin ollut kaiken tuon vaivan arvoista, että U on nykyään millainen on: juuri täydellinen minulle, tietysti muutamia pieniä vikojaan lukuunottamatta, mutta ei kukaan ole täydellinen (ja se on vasta noin nuori) U kuuntelee, ottaa todella paljon kontaktia, ohittaa myös läheltä toiset koirat kauniisti seuraten/tullen vain vierellä (tähän päästäksemme tarvittiin paljon verta, hikeä, kyyneleitä ja omaa itsepäisyyttäni), nauttii tekemisestä ja on todella motivoitunut tokoonkin, osaa rauhoittua monissa paikoissa, lopettaa haukkumisen käskystä, rauhoittuu käskystä, tulee yhä varmemmin luokse (nyt tosin on juoksu, joten en voi pitää irti), tukeutuu minuun ja tajuaa jo, mitä saa tehdä ja mitä ei. Nyt kun ajattelen nopeasti, sanoisin että Uudihan on tosi helppo ja oppinut paljon ihan itsestään, mutta tarkemmin mietittynä eihän se sitä aina ole ollut. Mutta yksilöhän sekin, ihan kakarakin vasta, ja nykyään ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen.

Muutamalla sanalla kuvattuna U on siis nykyään innokas, energinen, osaa rauhoittua kun mitään ei tehdä, ahne, saalisviettinen, todella älykäs (järkeilee itse paljon, osaa avata pentuportin ja ovet, eikä sille enää meinaa keksiä tarpeeksi vaikeita aktivointileluja), signaaliherkkä ja lukee ihmisiä herkästi (niin hyvässä kuin pahassa), oppii nopeasti mutta on kuitenkin suhteellisen kova huonoille kokemuksille, ei mene lukkoon hankalissa tilanteissa vaan puskee eteenpäin, rohkea, hieman itsepäinen (vähentynyt huomattavasti, nykyään joskus jopa kuuliainen), laumaviettinen, tekemisenhaluinen, sosiaalinen niin ihmisiä kuin toisia koiriakin kohtaan (katsotaan nyt parin vuoden päästä miten asia sitten on) mutta silti ilmoittaa tunkeilijoista haukkumalla (vaikka ottaakin avosylin vastaan), huumorintajuinen ja joskus jopa hieman kujeileva, ja se rakastaa huomiota, rapsutuksia, ruokaa, leikkiä ja toisia koiria.

^Yleensä ns. "murkkuikä" tulee siinä noin vuosikkaana, kun koira alkaa aikuistua. Pentu-uhmailut on tuossa alle/noin puolivuotiaana. Tässä linkki ketjuun Teinimutanttininjakoirien omistajien pulinaa (+9 kk) jos kiinnostaa lueskella muiden kokemuksia murkkukoirista.

^ Voipi olla, mutta Uudin tapauksessa vaikuttaa erittäin vahvasti murkkuiältä, myöskin kasvattajan mielestä (jätti itselleen samasta pentueesta nartun, heillä myös samanlaista). Pentu-uhmailujen jälkeen seesteistä ja kilttiä taukoa oli suunnilleen n. kuukausi, kun alkoi pukata tämä tottelemattomuus, mörköjen pelkääminen, epävarmuus, toisista koirista ja hajuista kiinnostuminen + nyt sitten eka juoksu. Voihan se tietysti olla, että oli murkkumaista pentuaikaa, mutta pidetään sormet ristissä ettei vielä tulisi mitään puolet pahempaa murkkuikää

Mitä konkreettisia eroja suomenlapinkoiralla ja porokoiralla on? Onko aktiivisuudessa, ja motivoinnissa kovasti eroa rotujen välillä? Mulla on nyt jotenkin semmoinen kuva että slk on helpommin motivoitavissa hommiin, vai olenko väärässä? Muutenkin rotujen välisiä eroja otan mielellään vastaan! :)