Koirat.com

Sarahialle kiitos kattavasta vastauksesta! Siinä mielessä poro voisi olla hyvinkin sopiva, että etsin hyvää harrastuskoiraa, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla kisatykki ja jolle pitää olla mahdollista pitää myös välipäiviä normaaleilla lenkeillä hyppimättä seinille. Mistäköhän kannattaisi lähteä hakemaan hyvää kasvattajaa? Onko kasvattajien "prioriteeteissä" paljonkin eroa? (vrt. Harrastuskoirat ja näyttelytähtiä kasvattavat) :)

Lapinporokoirien kasvattajia

Kannattaa kysellä mitä yhdistelmän vanhempien kanssa on tehty, tai harrastaako kasvattaja itse jotain lajia/näyttelyitä.

^^Toki voi katsoa onko vanhemmilla/lähisukulaisilla harrastustuloksia tms, mutta tärkeämpänä pitäisin sitä, että käy katsomassa niitä vanhempia. Lappalaiskoirissa kuitenkin on loppupeleissä sen verran vähän harrastuskoiria, että hyviä yhdistelmiä harrastusta silmälläpitäen löytyy myös sellaisista vanhemmista, mitten kanssa ei ole kokeissa/kisoissa käyty. Kannattaa myös valita/pyytää kasvattajaa valitsemaan pentu pentueesta harrastusta ajatellen. Jos vanhemmat harrastaa niin koita mielellään käydä katsomassa niitä siellä harrastamassa, eikä vaan kotioloissa. Saat paremman kuvan ominaisuuksista. Toki eri kasvattajilta löytyy erilaisia prioriteetteja, joko ihan yleisestikkin tai sitten yhdistelmien suhteen, mutta ei lpk:ssa esimerkiksi eri linjoihin ole koirat eriytyneet. Ja kun sinulla aikaa näkyi olevan vielä pennunhankinnan suhteen, niin suosittelen käymään katsomassa vaikka usemmankin eri kasvattajan tulevia mahdollisia jalostuskoiria.

^
Kiitos paljon molemmille. Juuri niin aionkin tehdä: käydä katsomassa mahdollisimman monia koiria eri kasvattajilta niin kisoissa kuin kotioloissakin että tiedän sitten paremmin mitä pitää silmällä lopullista kasvattajaa ja pentuetta valitessani. Mulla on kuitenkin ainakin vuoden verran aikaa vielä ennen kuin olen toista harrastuskoiraa ottamassa, ehdin hyvin tutustua koiriin, kasvattajiin ja ominaisuuksiin. :)

^Monilla paikkakunnilla pyörii myös omat "lappalaisreenit", joissa käy alueen koiria. Meillä Oulun seudulla esimerkiksi on vuoro, jolla käy sekä agilitya, tokoa, koiratanssia jne harrastavia lappalaiskoirakoita. Kannattaa katsella myös noita mahdollisia alueen lappalaisvuoroja, niissä on hyvä käydä katselemassa monia koiria ja samalla näkee myös eri lappalaiskoiria harrastuksissa Lappalaiskoirat ry:n sivuilta löytyy esimerkiksi aluekerhojen yhteyshenkilöiden yhteystietoja.

Olisikohan kellään vinkkejä porkkiksen totuttamisesta heppoihin? Minähän olen nyt menettänyt sydämeni ihan lopullisesti ratsastusharrastukselle ja haaveissa on jossain vaiheessa ihan oma polle.

Minni on heppoja tavannut muutaman kerran ja se taitaa luulla niitä paimennettaviksi poroiksi, nimittäin ensi tapaaminen oli sellainen, että koira oli pojan kanssa lenkillä ja poika piti sitä irti. Vastaan oli tullut pari ratsastajaa ja pojalla meni parikymmentä minuuttia siihen, että yritti saada koiraa kiinni, kun se juoksi pollejen ympäri haukkuen niille. Myöhemmin on muutaman kerran nähnyt kauempaa laitumella olevia heppoja ja niiden luokse olisi kova hinku.

Kysyin jo tallilta, saako joskus yrittää käydä Minnin kanssa heppoihin tutustumassa ja kyllä siihen luvan sai, mutta mietin vain miten tuon totuttelun saisi parhaiten aloitettua.

^Koulutuspalstalta löytyy aiheesta ketjuja:
"Koirat, hevostalli ja hevoset" ja "Koira paimentaa ponia".

Minun ei ole noita erikseen tarvinnut totuttaa hevosiin. Toinen vietiin vaan tallille, toinen on katsellut hevosia vaan lenkillä sekä hevosaidan vierestä kävellessä. Kummankaan kanssa ei ole ollut ongelmia hevosten suhteen. Molemmat näistä on myös poronpaimennustestin läpäissyt ja poroaidassa useammankin kerran käynyt.

Ehdottomasti kuitenkin tuossa Minnin tapauksessa koira kiinni hihnaan tai liinaan, ettei pääse ajattamaan hevosia ja väärä toiminta saadaan heti katkaistua ja kiellettyä ja rauhoitettua koira ja vahvistettua hallintaa. Namien kanssa vaikka ihmettelemään ja palkitaan ja kehutaan rauhallisesti koiraa oikeasta käytöksestä (=on rauhassa hevosten läheisyydessä). Aluksi vaikka tosiaan sieltä aidan takaa ihmetellen, tai mikä Minnille onkaan sitten se riittävä etäisyys, että kykenee vielä olemaan rauhassa. Kyllä se siitä!

Kuvatopikkiin jo laitoinkin, mutta tännekin pakko tulla hihittelemään, kun käytiin maananataina viihdyttävä keskustelu meidän nykyisen agivalmentajan kanssa. Puolisen vuotta yhteistyötä takana. Nyt sitten katseli Ronjaa ja tokaisi, että se on kyllä kaunis koira. Tämän jälkeen kysyi, ollaanko käyty näyttelyissä. Ei, koska ei sen kanssa saa käydä kuin match show'ssa. Miksei? No kun se on sekarotuinen. Hämmentyneenä tuli vastaukseksi, että hän on luullut sitä koko ajan porokoiraksi.

En mä nyt ehkä täysin yllättynyt ole tuosta luulosta, koska mähän olen sitä mieltä, että Sarahia linkittelee Ronjan wanabekaksoisolennosta kuvia tänne (kts. Rilla-kuvia). Luulisi kuitenkin, että tuo kippurahäntä vähintään olisi paljastanut.

^Ei se mun makuun ilmeeltään lpk:lta näytä ja häntä tosiaan on myös turhan kippura, joskin löytyypä niitä kippurahäntäisiä lpk:takin. Nättihän Ronja kyllä on noin muuten!

Lapinporokoira Kitaa taas harvemmin lpk:ksi tunnistetaan. Yleisimmin se on husky, mutta on ollut myös jämtti sekä malikka Tuo paimensukuinen suomenlapinkoira Ruka taas on hyvin usein lapinporokoira veikkauksissa.

Joo, siis mun silmään Ronja on ihan liian pystykorvamainen. Ilme on myös jossain määrin mun mielestä pehmeämpi kuin suurimmalla osalla porokoirista, liian pyöreät silmät ja pienet korvat - tai jotain. Mä lähinnä tarkoitin sitä, että rotuun perehtymättömälle erehdys on ehkä ymmärrettävämpi, koska on kuitenkin tyylilliset jossain määrin samanlainen porokoiran kanssa.

^ Esimerkiksi unintendedin Ohmullahan on aika kikkara häntä!

^Jep, Ohmulla on hyvinkin tiivis kippurahäntä. Kyllähän noita on tosiaan, harvemmin vain ihan näin selän päälle kiertyviä kuin esim. Ronjalla (ja Ohmulla). Kaivoin arkistoista nyt jonkun kuvan, vähän huonosti mulla kuvia Ompasta missä näkyisi kunnolla sen häntä.

Miten te olette ulkoiluttaneet lapinporokoira pentujanne näin talvella :o täältä löytyy yksi 3kk ikäinen narttupentu, joka palelee aivan älyttömästi ulkona ;s korttelin ympäri ollaan silloin tällöin kävelty, usein käydään vain pissalla. Tänään oltiin vapaana ulkona, mutta raukkahan ei halunnut jaloista lähteä pois ja tärisi niin paljon, että takin sisäänhän se oli napattava ja takaisin sisälle. Onko mitään järkeä ostaa pikkuiselle jotain vaatetta, kun ne jäävät pieniksi ja eihän tuon pitäisi palella edes turkkinsa ansiosta. Taitaa tuo paleleminen johtua siitä, että masu on vielä paljas ja karvaton?

^Tuonne toiseen ketjuun satuin juuri aiheesta kirjoittamaan, niin tuleepa sitten sieltä osin kopsittuna tännekkin Eli tottumisesta ja yksilöstä riippuvaa tuo. Minulla tuo suomenlapinkoira on syntynyt 2.1 ja tuli kevättalven pakkasiin. Alusta lähtien voitiin ulkoilla aivan huoletta, kun pentu oli tottunut pakkasiin pienestä. Lapinporokoira on syntynyt 25.8 ja tuli syksyä vasten. Oli siis kasvanut lämpimiin ja melkeen heti minulle tultua iski kunnon lumet ja pakkaset. Paleli alkuun sen verran, että ihan pikkupentuvaiheessa pidin itsetehtyä takkia päällä. Pian kuitenkin tottui ja kasvoi sen verran, että takki jäi käytöstä pois. Kaksi omaa kasvattipentuetta (lapinporokoiria) on syntynyt helmikuussa ja ovat tottuneet talviulkoiluun jo hyvin alle luovutusikäsenä (alkoivat ulkoilla 4vkoisena). Ovat näin myös aivan sujuvasti tarenneet kunnon lenkit ja ajat ulkona palelematta hyvinkin luovutusikäisenä. (Täällä ulkoilukuvia toisesta pentueesta alle luovutusikäisenä.)

Pennun kanssa voi olla siellä ulkona niin kauan kun se näyttää siellä viihtyvän. Riippuu tietty myös millaiset pakkaset on, että kauanko se siellä tarkenee. Pikkupakkasilla ei yleensä ole huolta, mutta jos on kovat pakkaset, niin sitten voi olla hyvä päästä välillä vähintään omistajan syliin lämmittelemään. Kaikkien pentujen kanssa olen aloittanut sisäsiisteysharjoittelut ihan heti alkuun, oli ne pakkaset millaisia tahansa. Pentua seuraten parhaiten näkee tarkenemisen ja sitten sen mukaan niitä ulkoilun pituuksia. Ja välillä voi tosiaan kopata vaikka syliin/takin alle lämpimään, jos siltä näyttää. Kannattaa koittaa myös innostaa pentu liikkumaan (vaikka leikkimällä, itse juoksemalla ja mukaan houkuttelemalla tms), sillä liikkuen tarkenee paremmin, kuin paikallaan kyhjöttäen.

Kiitos vastauksesta :)! Jos nyt oikein ymmärsin, niin tottumus kysymys myöskin, ja ei varmaan tuo palelu tee mitään haittaa? Hyvin näyttää ulkona muuten tuo Nasu viihtyvän, mutta itseäni aina pelottaa tuo täriseminen, että sisälle on kaapattu nopeasti :) voisihan sitä myöskin pyytää äitiä ompelemaan tuolle jonkun pusakan, itse kun en ole oikein hyvä ompelemaan... :D

tee Piible vanhasta villasukan varresta/säärystimestä/villapaidan hihasta paita !
Leikkaat vaan tarpeeksi pitkän pötkön, ja sitten jalanreijät vaan

Varmasti tottuu piakkoin pakkasiin kun vaan pitennät ulkoilukertoja ihan vähän kerrallaan.

Minun minikokoinen huskyharjoittelijani on päässyt ihan tositoimiin. Tuon pulkan kanssa ei ole ihan täysin sinut, mutta hiihtolenkeillä menee jo ihan loistavasti.

^Koiran kanssa hiihtäminen on kyllä kivaa Minä nuorena hiihdin paljon talvisin silloisen koiran kanssa. Poikien kanssa ei ole tullut kuin muutaman kerran käytyä, meren jäällä silloin. Täällä ei tule niin lähdettyä hiihtämään, kun ei kotoa suoraan pääse koirien kanssa lähtemään ja tuo meri tuntuu olevan melkeen ainoa paikka missä koirien kanssa käydä hiihtäen. Joku kiva läheltä menevä metsäreitti/kelkanjälki mitä koirien kanssa voisi mennä hiihtäen, olisi kyllä nykyäänkin ihana.

Meillä revitään tukkaa päästä ja kirotaan,tuosta pennelistä on tullut aivan mahoton! Kamala jääräpää ja murkkuilija siitä on tullut. :D
Riki täytti eilen 8kk, ja tosiaan tässä jo hetken aikaa ollut melkoista menoa lenkeillä että.. Koirien ohitukset on iso ongelma, kun kaikkia haluttas käydä moikkaamassa, kikkoja olen kokeillut ties mitä mutta eeei onnistu. Meinaa paniikki iskeä kun on ihan eka koira kyseessä, eikä oikeen tiiä mitä tehä.

Kertokaa hyvät ihmiset, millaisia teidän porkkikset on ollut pieninä? Mieluiten ne kaikkein pahimmat tarinat, niin ei iske hirvee hätä ton kanssa.

^Meillä ei ollut alkuun lapinporokoiraa, oli puhdasrotuinen lapinpirukoira. Repi terävillä naskaleillaan kaiken ja kaikki lähelletulijat. Olin pitkään varma, että ei sen kanssa koskaan voi edes lenkkeillä normaalisti, kun sen piti aina roikkua hihassa tai puntussa tai kengässä tai lastenrattaiden pyörässä. Miljoona lenkkiä, miljoona naarmua käsivarsissa ja miljoona miljoonaan pysähdystä ja kieltoa niin siitä pirukoirasta kuoriutuikin se porokoira.

Ai niin ja vaikka tuo on jo 2,5v niin huoneessa, jossa se hampaiden vaihtumisen aikaan majaili on iso reikä lattiassa ja toinen seinässä. Miehen on tuhat kertaa pitänyt jäljet korjata, mutta koska kyseessä on rakennusalan ammattilainen niin... siellähän ne ovat edelleen, kun suutarinlapsilla ei ole kenkiä eikä rakennuspuusepän talo ole viimisen päälle korjattu ja laitettu.