Koirat.com

Meillä oli sellainen *hlvetinprkle!* porkkis sen ensimmäiset elinkuukaudet. Ekat kaksi päivää oli pahimmat. Koira roikkui meidän himpun alle 3-vuotiaan puntissa, riipi kädet verille heti kun selän käänsin. Valvoi lasten leikkejä keskellä huonetta nuokkuen mutta ei suostunut asettumaan ja jos meno yltyi liian kovaksi, koira meni puremaan ja huutamaan lapsille. Pyrki koko ajan paimentamaan lapset sohvan nurkkaan kyhjäämään.
Meillä oli ihan hirveä alku, mutta nyt voin sanoa, että meillä on aivan loistavan ihana porkkis täällä kotona. Aluksi meinasin nakkoa hanskat tiskiin ja melkeinpä palauttaa koira takaisin kasvattajalle, mutta sisulla ja periksiantamattomuudellani kun sain koiran ruotuun, siitä kuoriutui hyvä koiranalku.

Murkkuajat oli kanssa ihan työtä täynnä. Muita koiria pieksettiin ihan armotta, jos en puuttunut välittömästi.
Nykyään sietää ne koirat, joita itse siedän. piste.

On noissa kaikissa kakaroissa kyllä omat haasteensa ollut kun ipanoita ovat olleet, mutta aina niistä on hyvä tullut ajan kanssa Niinhän se yleensä koirien kanssa on, että kun sen ensimmäisen vuoden-kaksi jaksaa tehdä työtä, niin sen jälkeen se on se "ihmisen mieli" (Kunnes sitten pappautuvat/mummoutuvat ja toteavat, ettei käskyt enää koske niitä ). Nuorten koirien tekemisiä meillä on ollut parit rei'itetyt housunlahkeet, parit syödyt listat, syödyt pöydäm- ja tuolin jalat, muutama syöty johto ja sohvan kaluttu alareuna. Mutta kaikesta huolimatta tykkäilen kovasti puuhata pentujen kanssa. Se on aina niin palkitsevaa kun on se uusi "tyhjä taulu", jolle alkaa opettamaan niitä asioita
Ja Tibetille vinkiksi noihin ohituksiin, että elä vaihtele tekniikoita niiden ohitusten kanssa liikaa. Sekin voi hämmentää koiraa, jos hypitään tyylistä toiseen.

Sarahia, jep olen pyrkinyt että teen kaiken kuitenkin samanlailla. En vaan oikeen tiedä mistä olisi helpoin lähteä, paikallaanolo ja kontakti,ohitus edes vierellä eikä välttämättä kontaktissa vaiko sitten kontaktissa vierellä. Mikään ei meillä toimi, eikä minkään palkkion kanssa. Täälä tulee niin harmillisen vähän koiria vastaankin, ettei niitä saa kunnolla treenattua yhden lenkin aikana. Tosin tuppaan turhautumaan jo ekan pieleenmenneen ohituksen jälkeen, mökötän silloin hetken ja sitten jatkuu taas.. :D Eikä mulla oo yhtäkään hyvinkäyttäytyvää koirakaveria jonka kanssa vois noita reenailla.
Meillä olis kaikki koirat niiiin kivoja kavereita että kaikkia pitäs päästä moikkaamaan,hihnassakin.
Kaikkeni yritän että pysyn positiivisena tuon kanssa, välillä se vaan on "hieman" hankalaa.

Ohituksiin on hirveästi erilaisia tapoja, miten kukin tykkää mennä. Minä en itse kontaktia vaadi ohituksissa, kun meillä ainakin se helpolla kuumuttaisi koiria turhaan kun ohituksesta tulee "juttu". Tsemppiä ohituksiin, kyllä se siitä vielä!

Kysytäänpäs täällä kun porkkeihin kuitenkin liittyy ; Mitä tarkoittaa porokoiran silmätarkastustuloksessa; 'Muu verkkokalvon sairaus : epäilyttävä'?

^Muu verkkokalvon sairaus on ainakin merkintänä yleensä retinopatiakoirilla. Epäilyttävä taas missä tahansa silmälausunnossa tarkoittaa, ettei varmaa diagnoosia ole tehty. Epäilyttävä diagnoosin saaneet koirat kannattaa tarkata uudestaan jonkin ajan päästä. Tällaisen diagnoosin saaneella koiralla ei välttämättä ole mitään perinnöllisiä silmäsairauksia.

Heipparallaa porkkisporukka!

Koiran harkinta ollut nyt piiiitkään mielessä ja, kiitos tämän nettisivun, aloin tutkimaan kaikkea mahdollista porokoirista. Ja kieltämättä innostusta rotua kohtaan on jo niin paljon, että olen viittä vaille valmis soittelemaa ja laittamaa sähköpostia kasvattajille ihan "tositarkoituksella"

Mutta,mutta.. Pää on täynnä kysymyksiä ja toivoisin että teillä täällä olisi vinkkejä ja vastauksia niihin!

Elikkäs, kyse on siis minun ensimmäisestä omasta koirasta ikinä. Ja olen ymmärtänyt, että lpkt ei olisi helpoimpia motivoida. Elikkä kuinka vaikeaa niiden motivointi loppupeleissä on? En tiedä kestääkö mun "itsetunto" jatkuvaa epäonnistumista koulutustilanteissa, kun tosiaa kokemusta ei ole juurikaan, niin onko kuinka todennäköistä että saan repiä hiuksia päästäni, kun koiraa ei kiinnosta työskennellä minun kanssa?

Ja sitten jos se lpk on "the one" , niin onko suuria eroavaisuuksia urosten ja narttujen välillä?

Koittakaa saada jotain selvää, ja kiitos jo etukätee vastauksista! :)

Heippa pinde, welcome. ;)
Mä voin vähän yrittää valasta kysymyksiin, itselläkin tuo alle 10kk ikänen porkkis on eka koira ikinä.
Mulle toi koira on ollu tietyissä asioissa todella haasteellinen, mitä nyt voi tietenkin odottaakkin kun on eka koira. Riki on onneks melko ahne, niin motivointi on ollut suht. helppoa. Tietyissä paikoissa, pihalla, ei meinaa nami auttaa ja täytyy sillon keksiä muu "heikkous" millä saa totteleen, myös lelupalkka meillä toimii jotenkuten. Oon huomannu ton melko kovapäseks, mutta taas, mihkäs minä vertaan. :D Uskon että löytyy helpompiakin motivoitavia, mutta paaaaljon vaikeempiakin. Mulle toi on loppuviimeks ollu sellanen sopiva, kun oon halunnutkin tehdä jonkinverran töitä ton koulutuksen kanssa. Esim. lenkeillä koiraohitukset ja vetäminen on ollut vaikeita ton kanssa, mut ollaan alettu pääseen tyydyttäviin tuloksiin sinnikkäällä harjoittelulla.
Mutta uskon että sen lannistumisen jälkeen tulee aina niin hyvä fiilis siitä onnistumisesta, ettei ihan masennu. Itekkin olin paniikissa että saanko tosta kunnon kansalaisen, ja huonojen jaksojen jälkeen on aina tullut sitä hyvää, kun vaan reenaa. ;) Kyllä tolla mun mielestä on kuitenkin sen verran sitä tekemisen intoo, ettei se ihan kylmäks sua jätä työskennellessä.
Narttujen ja urosten välisiä eroja en osaa sanoo, mulla on tuo uros.

Hope so sait nyt jotain tosta irti! (:

^kiitos kattavasta selostuksesta, tällasia mie just tarviin!

Eli haastetta on, mutta mikään ei ole mahdotonta.. kuulostaa ihan lupaavalta

Vielä kun kuulis noista urosten ja narttujen eroista? Itsellä ollut aina uros mielessä (miellän ne jostain syystä "yksoikosemmiksi", who knows why) ja on ihan kannustavaa kuulla, että teilläkin siellä nimenomaa ensimmäinen koira on uros. Kun välillä miettinyt oisko se uros liian haastava... Mutta sehän on niin tapauskohtasta! :)

Mulla on kanssa porokoirauros, nyt hieman yli 2v. Sen voin sanoa että oppii kaiken aika helposti, mutta se motivointi ja kiinnostuksen ylläpitäminen on ollut jokseenkin haasteellista.

Ihan normaalissa kotielämässä on helppo motivoida ja on mielestäni suht. helppo koira (koulutettuna), mutta sitten kun haluaa esim. tokoa harrastaa, niin joutuu vähän enemmänkin käyttämään mielikuvitusta ja etsimään tietoa että miten se porokoira oikein saadaan vireeseen.. Mutta jos koiran kanssa harrastelee ja puuhaa paljon, niin usein se motivaatio tulee sieltä jostain yhdessä tekemisestä.

Mutta on niitä vaikeampiakin motivoitavia, varsinkin metsästyspystykorvaroduissa. Taas perinteisemmät paimenkoirarodut on ehkä helpompi motivoida tiukasti ihmisen läheisyydessä tekemiseen.

Mun mielestä urokset on ehkä jotenkin suoraviivaisempia, ja niille pitää olla ehkäpä mustavalkoisempia. Nartut on kuulemma helpompi kouluttaa ja ovat nöyrempiä ihmiselle, mutta riippuuhan se yksilöstä.

Juu, ja mulla on kanssa ensimmäinen koira, ja päädyin lapinporokoiraurokseen. En ole katunut, kyllä se on niin kultakimpale, vaikka välillä on saanut takoa koulutuksen kanssa päätä seinään... :)

Kiitos Porotus_82 ! Taas tiedän vähän enempi :)

Mulla olis viel yks kysymys, jos vain viitsitte vähän valaista. Kun mulla on tässä pari päivää hoidossa pari mittelspiz poikaa ja olivat kyllä hirveen suloisia, mutta kuten arvata saattaa, kovia haukkumaa ja kaikki pienetki äänet sai kiihtymää nollasta sataa nanosekunnissa. Olen kyllä tietonen että porokoirat on kovia haukkumaa, mutta onko kovin ääniherkkiä? Onko yksilöllistä? Koulutettavissa?

Asun kyllä maalla, eli mitää seinänaapureita ole (lähimmät naapurit asuu parin sadan metrin päässä) joita se haukkuminen häiritsisi, mutta tuo mittelien tapa reagoida esim. naapurista lähtevän raktorin ääneen oli jossain kohtaa kovin puuduttavaa. Ja välillä itse en kuule mitää erikoista ni kaksikko singahtaa umpiunesta ovelle räkyttämää. Niin onko porokoirissa tätä samaa?

Mun mielestä porokoirat on enemmänkin työssään herkästi haukkuvia, riippuu tietenkin minkä katsovat olevan työtä. Tai siis en ole oikeastaan tavannut ääniherkkiä porokoiria, tai turhaan haukkuvia oikeastaan. Varmaan on myös koulutuskysymys. Jos niillä ei ole tarpeeksi tekemistä, niin varmasti voivat tietty haukkua "turhaan" tai siis keksiä itselleen työtä (esim. vahtimisen) jota toteuttaa haukkumalla. Samoin jos on stressaantunut, niin helposti olotila tulee ilmi vaikka haukkumisena tai viheltämisenä.

Mutta porokoirahan mielellään usein juttelee, ja kaikkeen toimintaan saattaa kuulua jokin ääni; mölinää, örinää, vinkumista, viheltämistä jne. Ja vinkuminen on mielestäni se, mihin pitää enemmän kiinnittää näillä huomiota kuin haukkuminen. Vinkuminen jää helposti "päälle". Meillä porokoira haukkuu (ilmoittaa) jos tulee jotain epäilyttävää meidän pihalle, mutta lopettaa kun itse tulen paikalle (eikä sillä ole lupaa räksyttää kaikkea ohimenevää pihalla). Haukkuu myös komentaessaan, leikkiessään ja uhan kohdatessa. Vinkuu aina kun tylsää ja kun elämä on epäoikeuden mukaista. Mutta turhaan ei hauku, eikä mitä tahansa ääniä. Mulla itseasiassa on aika hiljainen porokoira, ei hauku edes agilityssä (useimmiten porokoirat haukkuu silloin vähintään), mutta osaa sentään haukkua käskystä :)

Mun mielestä se on ihan koulutettavissa, jos koira meinaa varoittaa jokaikistä ääntä mitä kuulee. Useinhan nuo ottavat tilanteen omiin tassuihinsa, jos tuntuu että omistaja ei kykene hoitamaan tilannetta (ja suhde ei ole kunnossa), ja silloin sitä ääntä saattaa tulla enemmänkin ja muita käyttäytymisongelmia tietenkin.

Mutta varmasti on erilaisia porokoiria, joten voi ääniherkkyyttä löytyäkin joistain, tai herkkähaukkuisuutta. Ja muut osaa tietty kertoa omia kokemuksiaan.

Kiitoksia jälleen!

Tämä kuulostaa aika pitkälle siltä, mitä oon muualtakin saadun tiedon mukaa ymmärtänyt. Piti vain varmistaa. Välillä toki tuntuu, että varmistelen/kyselen/mietin ihan turhiakin asioita, mutta se kuuluu luonteesee ja haluan mahdollisimman paljon kaikkea tärkeää ja turhaa tietoa ennen päätöksiä.

Täytyy sanoa, että itsekin varauduin vaikka mihin ongelmatilanteisiin, ja tuohon haukkumisen kitkemiseen, tuhoamisen estämiseen yms. Mutta sitten kun pentu tuli, niin ne vastaantulleet ongelmat olivat sitten aivan jotain muuta, mihin en ollenkaan osannut varautua.

Kaikesta kuitenkin ollaan selvitty kun tietoa olen ahkerasti kerännyt ja miettinyt koiran kannalta parhaimmat vaihtoehdot, ja miten se ymmärtäisi parhaiten mitä haluan. Tietenkin muiden porokoiraurosten omistajien tuki ja samankaltaiset kokemukset ovat auttaneet silmittömästi.

Tuntuu että elämä porokoiran kanssa on niin vivahteikasta. Jotenkin porokoiran kouluttaminen varsinkin ei mene kuten oppikirjoissa, vaan siinä saa oppia tuntemaan koiraansa ja varsinkin eri motivointitapoja, jotta koiran saa toimimaan kuten haluaa. Varsinkin kun kyseessä on rotu, joka ei ole kyselemässä kokoajan omistajansa vieressä "mitä sit tehdään" (niin kuin jotkut perinteisemmät palveluskoirarodut), vaan keksii muuta tekemistä jos ei sillä hetkellä muutakaan ole. Ja vastaavat parhaiten johdonmukaiseen, tiukkaan, mutta lempeään koulutustapaan. Usein viretila näillä koirilla ei ole niin korkealla luonnostaan, joten ei voisi kuvitella oikeastaan esim. pakotteiden käyttöä koulutuskeinona.

Näyttääpi ehken erittäin todelläköiseltä että pian kämpässä tallustelee pieni poropallero tämän nykyisen poropojan kaveriksi. Urosihminen pääasiassa olen, mutta silti tämä ehkä-penne tulisi olemaan narttu ihan sen vuoksi että yhteiselo tulee varmasti olemaan helpompaa. Ainoa ongelma tulisi olemaan pennen nimi, mulla on pitkä lista urosten nimiä muttei yhtään valmiiksi mietittyä nartulle..

Pitkään mietin jonkin toisenrotuisen hieman pienemmän koiran ottamista (mm. bedlingtoninterrieri sekä nämä pienemmät saksanpystkorva-rodut, heikkoina hetkinä myös villakoira), vaan näin aina ajataukset palasivat takaisin porokoiriin - minkäs sille voi kun kerran on löytänyt itselle sopivan rodun.

^Pelkään, että meillekin loppujen lopuksi käy juuri noin... Minäkin olen miettinyt seuraavaksi yhtä jos toistakin rotua. Seuraavaksi tulee tytölle koira ja se on tipsu, mutta saattaapi hyvin käydä, että kun aikanaan sitten etsin tuolle Minnille seuraajaa niin se ei olekaan haaveilemani bedlari vaan uusi poro...

Mäkin löydän itseni haaveilevan koko ajan enemmän ja enemmän porokoirasta...onneksi on vielä muutama vuosi aikaa jahkata ennenkuin kolmannen koiran hankkiminen tulee ajankohtaiseksi.
Ellei sitten Moonan velipoika tupsahda meille eläkekotiin .
Ai miten niin olen jo ilmoittanut, että kun Vertillä paimenenen ura loppuu ja jos sama kohtalo edessä kuin mitä Moonallakin olis ollut niin se voi tulla meille...

Toistan täällä vaan itseäni...kuume senkun pahenee..Minä; jolla ei koskaan ole ollut pahemmin pentukuumetta vaan olen halunnut mielummin aikuisemman koiran, löydän itseni tämän tästä haaveilemasta pienestä terävähampaisesta pikku poropirulaisesta .
Noh, ompahan ainakin aikaa sellaiset pari vuotta kartoittaa kasvattajia ja odottaa sitä itselle sopivaa yhdistelmää...Onneksi tuo meidän vajaa 2-v lappari vielä ajoittain perseilee ihan urakalla, ei pääse kuume äitymään ihan holtittomaksi.
//muoks, voisittekin kertoa kaikista hirveimmät riiviötuhot ja temput, jos himmentäisi hieman tätä kuumetta .

Ensimmäiset pari kolme kuukautta oli kädet naarmuilla ja vaatteet riekaleina, kun neiti pirukoira ei millään meinannut uskoa, että ihmisissä ei roikuta. Toisaalta lapset jätti rauhaan melkein alkuunsa, kun ei annettu niiden kimpussa riehkata. Eli ehkä saan tuosta syyttää itseäni, kun en tarpeeksi kovasti raaskinut kieltää pentua riekkumasta itseni kimpussa. Toisaalta pääsipä eroon niistä vaatteista, joihin oli totaalisen tympiintynyt, kun koira repi ne ja oli pakko ostaa uusia.

Hampaiden vaihtuessa repi palan nukkumahuoneensa seinästä ja lattiamaton sekä sai vielä ison kolon aikaiseksi lattiaan. Ne ovat siellä vieläkinkolmen vuoden takaisesta muistoina, vaikka isäntä on rakennusalan yrittäjä, kun eihän suutarin lapsella ole kenkiä eikä rakennusalan ihmisen talo ole viimeistelty tai sitä viitsi edes korjailla.

Jännittää jo nyt mitä kaikkea meillä on edessä, kun poropentu tulossa ensi kesäksi. Toisaalta. Kerkeen kuvittelemaan pahimmat ennen sitä :D meille avokin kanssa koira on ensimmäinen ihan oma, kokemusta noin muuten kyllä löytyy kun koiratalouksissa molemmat asuttu