Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOIRARODUT - Lauantaina, 10.04.2010 klo 14:17

Lapinporokoirat

Siirry sivulle: 1 ... 13 14 15

mimmu87

mimmu87
Viestimäärä: 304

VS: LAPINPOROKOIRAT - Maanantaina, 09.09.2013 klo 15:11  
+
0
Lukaisinpa tän keskustelun läpi, kun pentukuume vaivannut jo hyvän tovin ja lapinporokoira yhtenä hyvänä vaihtoehtona kakkoskoiran virkaa täyttämään sitten joskus.. Pentukuumeesta huolimatta toinen koira ei ole tulossa ainakaan vuoteen, koska tämä nykyinen flattikin on vajaa kaksi vuotias ja meidän lapsemme vasta 2kk.
Mietinkin ylipäätään onko pienen lapsen kaveriksi ihan älytön idea ottaa kuviota sotkemaan pentukin... Kertoilla saa siis myös, jos sattuu olemaan kokemuksia pienen lapsen ja pennun (mieluiten nimenomaan porokoiran pennun) yhteiselosta.

Mutta niitä kysymyksiä mihin en ainakaan huomannut vastausta palstaa selatessani..
Lapsiperheellisenä perheenä kiinnostaa tietää onko lapinporokoira kovin lapsirakas rotu? Paimentaako helposti lapsia, näykkiikö paimentaessaan?

Koira olisi tulossa myös harrastuskaveriksi. Ei mihinkään verenmaku suussa harrastamiseen, mutta toki toivon, että etenemismahdollisuudet on olemassa. Lähinnä ajatuksena on harrastaa tokoa ja rally-tokoa niinkuin nykyisenkin koiran kanssa. Myös agility ja haku kiinnostaa, mutta tiedän, että kaikkeen oma aika ei riitä, joten nuo harrastukset saattavat siirtyä hamaan tulevaisuuteen.
Motivoinnista tuolla olikin juttua, että porokoira ei ole kovin helposti motivoitavissa. Kiinnostaakin tietää onko narttujen ja urosten välillä eroa, kumpi taipuu todennäköisesti paremmin harrasteluun? Ja onko täällä palstailijoita, jotka kisaavat tokossa/rally-tokossa koiransa kanssa ja millaisin tuloksin?

Tykkään kovin paljon nykyisen koiramme luonteesta, mutta tuossa flatti luonteessa on muutama mutta minkä takia uutta flattia ei ole tulossa. Meidän neitimme on älyttömän ihmisrakas, kuppi menee totaalisesti vieraista nurin. Toivoisin, että tuleva koira olisi ennemminkin välinpitämätön vieraita kohtaan tai sitten ystävällisen rauhallisesti suhtautuva. Toki rodun sisällä on yksilöllisiä eroja, mutta kiinnostaa tietää miten rodunomainen porokoira yleensä vieraisiin suhtautuu.
Ja vaikka tykkään myös tämän nykyisen koiramme iloisuudesta ja hössöstä asenteesta niin silti toivon, että seuraava koira olisi perusluonteeltaan hieman totisempi ja asioihin lungisti suhtautuva otus, kahta häärää ei ehkä pää kestäisi. :nauru: Kuulostaako ollenkaan lapinporokoiralta?

Lapinkoiristahan itselläni on kokemusta, kun nuorena niitä ehti muutamakin hoitokoirana olemaan. Tykkäsin rodusta, mutta joku siinä kuitenkin oli etten itselleni sellaista halunnut. Toisaalta mietinkin onko lapinporokoirakaan minun rotuni, kun lapinkoirakaan ei kerran ollut. :mietiskel: Ja tuo karvanlähtö tosiaan kauhistuttaa, kun kuvia katsoin koirienne karvanlähdöistä.
Hyvinhän tässä on aikaa asiaa mietiskellä. Mielenkiinnolla jään oottelemaan vastauksia ja lisää kokemuksia rodusta. :hymy:

Sarahia

Sarahia
Viestimäärä: 4470

VS: LAPINPOROKOIRAT - Tiistaina, 10.09.2013 klo 14:19  
+
0
Kyllä lpk sopii lasten kanssa kunhan niihin tottuu/totutetaan, mielellään tietty nuoresta, niinkuin mikä tahansa muukin rotu. Lappalaiskoiran paimennustapa ei ole näykkivä ja se ei saisi missään nimessä näykkiä lapsia, eikä paimennettavia. Toiset yksilöt saattavat paimentaa lapsia, mutta ei nämä mitään niin maanisia paimentajia ole kuin monet lammaspaimenet. Lappalaiskoira ennemmin haukkuu paimentaessaan. Tietty sitten on omistajan vastuulla opettaa ja karsia koiralle oikea tapa olla lasten kanssa. Lapinporokoirakin on kooltaan sen kokoinen koira, että hyvin voi vahingossa tarkoittamatta teilata pienen lapsen kumoon.

Harrastuskaveriksi lpk sopii, kun ei tosiaan ole aivan hirveät tavoitteet etenemisessä. Minä harrastan lpk:n (ja slk:n) kanssa agilitya sekä koiratanssia. Olen myös jäljestänyt paljon ihmisjälkeä koirien mielenvirkistykseksi ja ollaan myös tottisteltu jonkinverran. Tokokokeessa ei olla lpk:n kanssa käyty, mutta tässä yksi vuosien takainen tottisteluvideo tuon lpk:n kanssa. En näkisi, että harrastamisen suhteen on eroa sukupuolella muuta kuin siinä, että nartun kanssa harrastamista voi juoksut ja niiden aiheuttamat mahdolliset "mielenmuutokset" haitata.

Lpk yleensä kyllä innostuu vieraista, mutta voisin kuvitella rauhoittuvan helpommin kuin noutajat, joista ainakin itselläni on aika höselö kuva :nauru: Meillä vieraiden tullessa koirat kyllä menevät innoissaan tervehtimään, mutta sitten vieraiden asetuttua koirat rauhoittuvat tai tarjoavat itsensä viereen rapsutettavaksi. Lpk:ssa on myös vähän pidättyväisempiä koiria, mutta harvemmin lpk silti suhtautuu aivan kylmänviileästi vieraisiin.

Kannattaa käydä jonkun, tai vaikka useammankin kasvattajan tai harrastajan luona tutustumassa koiriin, niin saat paremmin kuvaa :hymy: Jos Oulun seudulla asut, niin minun koiriini saa tulla toki myös tutustumaan.

(Viestiä on muokattu tiistaina, 10.09.2013 klo 14:20)

mimmu87

mimmu87
Viestimäärä: 304

VS: LAPINPOROKOIRAT - Tiistaina, 10.09.2013 klo 17:36  
+
0
Kiitti Sarahia vastauksista. Sun kotisivuja onkin tullut useampaankin otteeseen stalkattua. Kita on upean oloinen koira ja tuo parkkiväritys.. :love:
Itse asun Tampereella, että Ouluun on vähän pitkä matka, muuten olisin tullut kyllä kylään. Tässä koitan rotuvaihtoehdot rajata muutamaan kiinnostavimpaan rotuun niin ajatuksena olisi sitten käydä rotuihin tutustumassa näyttelyssä ja kasvattajan luona, jotta saan päätökselle varmuuden.
Lapinporokoira ulkonäöltään ja kooltaan on ehdottomasti paras vaihtoehto, mutta nuo harrastusominaisuudet on mietityttänyt aika paljon (plus se kamala karvanlähtö :eek: )
Kiva kuulla, että lapsiin suhtautuvat pääsääntöisesti hyvin.
Ne vanhat suomenlapinkoirat joita nuorena kävin ulkoiluttamassa olivat ainakin hyvin lapsirakkaita, että jos suhtautuminen on samaa luokkaa niin eipä luulisi ongelmaa olevan. Muutenkin olivat kovin mukavat koirat, mutta joku niissä vaan kuitenkin mättäsi. Toisella ei juurikaan ollut miellyttämisen halua eikä oikein innostunut ruuasta eikä leluista niin motivointikin oli vähän niin ja näin. Toinen olikin ihan huippu, totteli hienosti ihan vaan kehujen toivossa ja oppi lukemaan niin hyvin ihmisten eleitä, että emmepä ensimmäiseen pariin-kolmeen vuoteen tajunneet koiran olevan kuuro. Se oli kyllä hieno koira. Siinä ei kyllä oikein mätännyt mikään, mutta en usko sellaista lapinkoiraa enää löytäväni.
Jotenkin oon sitten ajatellut josko lapinporokoira olisi varmemmin tälläinen helpommin motivoitava.
Onko lapinporokoirat yleensä jäyhempiä kuin lapinkoirat?
(Viestiä on muokattu tiistaina, 10.09.2013 klo 17:38)

ransa

ransa
Viestimäärä: 2013

VS: LAPINPOROKOIRAT - Perjantaina, 13.09.2013 klo 09:03  
+
0
Nuorimmainen muksu tässä sabotoi minun kirjoitusyrityksiäni.... tuohon lapseiasiaan vain sen verran, että en kyllä keksi nontakaan rotua, jotka olisivat lapsiperheeseen lpk:ta parempia. Meille ainakin on sopinut ihan täydellisesti. Ihan pikkupentuna joutui komentamaan pois lasten kimpusta, mutta hyvin äkkiä tajusi sen, että niissä ei roikuta. Ainakaan Minnillä ei ole sitä näykkimällä paimentamisen taipumusta, se paimentaa vain äänellään ja juoksemalla ympärillä.

Tällä on myös äitinsä perintönä varsin välinpitämätön suhtautuminen vieraisiin. Ei edes hauku niitä, jos ei jostain syystä niitä koe uhkana. Toki silloin, jos tulijana on tuttuja "vieraita" kuten usein vierailevat perheen isovanhemmat neiti sekoaa siinä kuin muutkin lapset ja hakee huomiota.

Ainakaan meidän Mönniäinen ei ole jäyhä tai tosikko. Enemmänkin sellainen joka paikkaan lasten mukana tahtova hupeltaja. Ahnas se on ja kyllä oikean herkun ja hetken kohdalle osuessa helposti motivoitava. Mutta ainakin tämä kyseenomainen neiti on sellainen, jolla riittää riistaviettiä vaikka muille jakaa ja jos sattuu ihana myyränhaju tms. nenään niin se kyllä motivoi tuhat kertaa enemmän kuin ihmiset ikinä voivat ja silloin ei auta mikään.

Ja missihymy on täydellinen. Vaikka minä usein leikittelen ajatuksella mikä koira meille seuraavaksi tulee niin luulenpa, että kun se oikeasti on ajankohtaista niin näihin porohöpsöihin kallistun.
(Viestiä on muokattu perjantaina, 13.09.2013 klo 09:06)

Porotus_82

Porotus_82
Viestimäärä: 216

VS: LAPINPOROKOIRAT - Perjantaina, 13.09.2013 klo 09:41  
+
0
Meilläkin porokoira paimentaa lähinnä haukkumalla. Avomiehen kanssa jos oikein riehuu niin voi näykkäilläkin, mutta en usko että lapsia paimentaisi hampailla (kuten ei kissojakaan paimenna), kuten ei ole lampaitakaan paimentanut hampailla, vaan haukkumalla ja liikkumalla.

Meillä ei ole tottunut lapsiin, mutta uskon että tulisi hyvin toimeen tuttujen lasten kanssa, mutta yrittäisi varmasti toimia jonkinlaisena järjestyksenvalvojana niiden kanssa (ja saattaisi vahtia omia lapsia vieraiden ihmisten/lasten kanssa). Tuttujen lasten kanssa Pyry menee hienosti.

Noutajiin verrattuna ei meidän poro ainakaan ole hirveän vilkas, ja rauhoittuu nopeammin. Eikä ole sellainen sählä. Oppii nopeasti niin hyvät kuin huonot tavat, joten hyvän peruskoulutuksen tarvitsee. Meillä ainakin näin aikuistunut porokoirauros on todella helppo kaveri mukaan joka paikkaan, mutta siihen on kyllä käytetty paljon aikaa peruskoulutukseen. Meillä harrastetaan agilityä, tokoa ja jälkeä, ja menee hyvin kun ei tosiaan verenmaku suussa treenaa, ja ottaa treenauksen rennosti ja vaihtelevasti. Meillä kaikessa treenissä pitää olla ehdottoman positiivinen ja aidosti iloinen, muuten pieni porokoira huomaa heti jos oma asenne ei ole kohdallaan, eikä välttämättä sekään tee innolla mitään.

Pyry on vähän kyllä tosikko, ja sille pitää olla ehdottoman selkeä kaikissa säännöissä. Ja se on vähän poliisi ja järjestyksenvalvoja. Tää tykkää paljon kaikista ihmisistä, ja mielellään olisi tapaamassa kaikkia. Karvaa kyllä lähtee, mutta toisaalta taas koira pärjää talvella todella hyvin ilman vaatetusta. Ja meillä ainakaan porokoiran karva ei tartu vaatteisiin, kun taas kissojen karvoja on joka paikassa. Silloin kun karvaa lähtee, niin helpottaa kun koira harjaa usein. Porokoiralla on silleen maaginen turkki, että siihen ei jää kiinni lumipaakut, eikä risut, takiaiset yms.. Jos se kuraa itsensä, niin kurakin karisee kuivuessaan helposti pois. Porokoiraa ei tarvitse usein pestäkään, ja meillä ainakin porokoira on hyvin siisti.

Olen sellaisessa uskomuksessa että nartun kanssa olisi helpompi harrastaa (jos ei ota huomioon juoksuaikoja), tosin nartut on ehkä pehmeämpiä, joten riippuu ihan siitä onko omasta mielestä helpompi harrastaa pehmeän vai kovemman koiran kanssa. On ne uroksetkin useimmiten hieman pehmeitä. Urokset on tällaisia putkiaivoja, joten mulle on helpompi harrastaa uroksen kanssa.
Lapinporokoirauros Pyry 03/2011
Lapinporokoirauros Halti 08/2014

- Porokoiran silmissä voi nähdä revontulien leiskun ja hönkäyksissä kuulla shamaanien noitarummut -

mimmu87

mimmu87
Viestimäärä: 304

VS: LAPINPOROKOIRAT - Tiistaina, 17.09.2013 klo 16:51  
+
0
Kiitos teillekin vastauksista! :hymy:
Kyllähän tuo kuulostaa, että porokoira saattaisi sopiakin.
Toisaalta edelleen tuota porokoiran tokoon sopivuutta, itseäni ohjaajana ajatellen, mietiskelen. Oon niin tottunut tuohon flattiin, joka tekee aina innolla sata lasissa, tosin innostus lakkaa yhtä nopeeta, jos liikaa samaa toistaa tai treenit on liian pitkät.
Oon kuitenkin jo niin tottunut tuohon tuon iloiseen hännän heilutukseen ja tuohon oma-aloitteisuuteen, että mietin onko lapinporokoira itselleni liian flegmaattinen treenatessa.
Pitäs käydä varmaan ihan katsomassa paikan päällä niin selventäisi enemmän.
Muuten uskoisin kyllä olevan ainakin lähellä sitä mitä haetaan. Ja ulkonäöltään kauniimpaa saa hakea. :peukku:

Porotus_82

Porotus_82
Viestimäärä: 216

VS: LAPINPOROKOIRAT - Keskiviikkona, 18.09.2013 klo 12:38  
+
0
Mun täytyy sanoa, että oma porokoira oli vielä jonkin aikaa sitten mulle aika haasteellinen tokokoira. Mä kun olen itse niin rauhallinen ja flegu, niin mulle varmasti olisi sopinut tokokoiraksi sellainen vilkkaampi noutaja tai lammaspaimen. Porokoiran kanssa oon taas saanut aika paljon oppia, miten koiraa koulutetaan, ja porokoira ei toimi aina ihan niin kuin haluisi, vaan siinä joutuu itse miettimään paljon. Mutta on se vaan palkitsevaa kun saa yhteistyön kuntoon ja kaikki toimii hienosti (varsinkin kun tietää että sen eteen on tehty töitä).

Mulla siis tällä hetkellä porokoira toimii tosi iloisesti ja innokkaasti tokossa. Se on vaatinut sen, että olen opetellut itse iloisemmaksi ja pirteämmäksi ja innokkaammaksi (mikä oli vaikeaa) ja että olen täysillä tekemässä mitä ollaan tekemässä. Silloin on Pyrykin täysillä mukana. Myöskään paljon toistoja ei (eikä pitkiä treenejä) tuon kanssa voi tehdä, mutta toisaalta se oppii nopeasti, niin miksi niitä toistoja tehdä. Kun tekee kerran kaksi liikkeen tai liikkeen osan oikein niin se riittää meille. Paljon on pitänyt myös opetella sosiaalista ja aktiivista palkkausta. Ja leikkimistä palkkauksen muotona. Ja siis porokoira voi lukea hyvin tarkkaan omistajansa mielenliikkeitä ja reagoi niihin jo ennen kun itse tajuaa että on huono päivä. Ja jos vähänkin on huono päivä, niin todellakaan ei kannata yrittää kouluttaa porokoiraa samana päivänä :)

On niitä taisteluhaluisia, hyvin vilkkaita, ja innokkaita porokoiria, mutta ne saattavat vaatia sitten enemmän puuhaa kotonakin. Mutta siis paljon riippuu siitä että mistä vanhemmista porokoiran otat ja minkä pennun pentueesta. Periaatteessa rauhallisempi on parempi lasten kanssa, mutta ei välttämättä tokossa. Kumpi on sitten tärkeämpää..

Aika paljon riippuu siitä minkä pennun otat, mutta varmasti vaikuttaa paljon kuinka alusta alkaen panostetaan palkkaukseen. Mä ainakin seuraavan porokoiran pennun kanssa (vähän on pentukuumetta taas) panostan paljon leikkipalkkaukseen ja sosiaaliseen palkkaukseen pennusta asti, ja sitten kun leikkiminen onnistuu häiriössä, niin sitten aletaan rakentamaan muuta tekemistä häiriössä.
Lapinporokoirauros Pyry 03/2011
Lapinporokoirauros Halti 08/2014

- Porokoiran silmissä voi nähdä revontulien leiskun ja hönkäyksissä kuulla shamaanien noitarummut -

mitz

mitz
Viestimäärä: 50

VS: LAPINPOROKOIRAT - Sunnuntaina, 02.02.2014 klo 10:41  
+
0
Asusteleeko kukaan koiransa kanssa Hyvinkäällä tai lähellä? :) Olisi kiva tutustua mikäli teitä täällä on. Kohta palkitaan oman odotuksen ensimmäinen vaihe, eli pentujen syntymä lähenee ja sitten helpottaakin jo kun kuvia näkee pienistä. Montaa koirakkoa en läheltä tunne ja olisi kiva saada koirakavereita pennulle :)

Porotus_82

Porotus_82
Viestimäärä: 216

VS: LAPINPOROKOIRAT - Lauantaina, 08.02.2014 klo 22:06  
+
0
En nyt muista ketään heti, joka asuisi Hyvinkäällä. Kannattaa kysellä vaikka fb:n lapinporokoira-ryhmässä, niin sieltä voi löytyäkin.

Mekin asutaan 1,5 tunnin päässä Hyvinkäältä. Mistäs pentueesta penneli on syntymässä?
Lapinporokoirauros Pyry 03/2011
Lapinporokoirauros Halti 08/2014

- Porokoiran silmissä voi nähdä revontulien leiskun ja hönkäyksissä kuulla shamaanien noitarummut -

Susahukkanen

Susahukkanen
Viestimäärä: 28

VS: LAPINPOROKOIRAT - Tiistaina, 11.02.2014 klo 09:05  
+
0
Osaisiko joku täällä sanoa ovatko keltaiset silmät hylkäävä virhe porokoiralla?
Rotumääritelmän mukaan vaaleat silmät mustalla koiralla ovat "vain" virhe. Parkilla sallitaan vaaleammat silmät ja perään lisätään "mutta eivät keltaiset". Sinisilmäisyys on laitettu hylkääviin virheisiin.

Itse saan tästä sen käsityksen, että keltaiset silmät ovat virhe, mutta kerta niitä ei ole listattu hylkääviin virheisiin, niin ei niistä voi hylkyä antaa.
Vai voiko hylky tulla jostain muustakin kuin hylkääviin listatuista virheistä?

Muistelisin jostain päin nettiä löytäneeni tällaisen hylkytapauksen, mutten sitä enää löytänyt ja jäi vaivaamaan.
~~ koiraton koirafriikki, kateellinen teille kaikille ~~

Sarahia

Sarahia
Viestimäärä: 4470

VS: LAPINPOROKOIRAT - Tiistaina, 11.02.2014 klo 11:00  
+
0
^Ikinä en ole silmien värin takia hylkyä tulevan, arvostelussa saatetaan toki huomauttaa niistä. Silmät pitäisi olla mielellään tummat, kuitenkin väriin sopivat. Välillä näkee kuitenkin kovin vaaleitakin silmiä. Riistaparkilla Kitallakaan ei mitkään tummat silmät ole.



Puppy91

Puppy91
Viestimäärä: 59

VS: LAPINPOROKOIRAT - Maanantaina, 22.09.2014 klo 19:51  
+
0
Siirrän keskusteluni tänne, niinkuin ylläpito ehdotti :) Eli:

Heipä hei :nauru:

Täällä n. neljä vuotta sitten kirjoittelin juuri Tampereelle muuttaneena, että koira vaiko eikö koiraa, koira vaiko eikö koiraa, mikä koira !!!
No, nyt tosiaan se neljä vuotta on kulunut. Edelleen ja yhä - se koira on mielessä. Ja tuntuu, että jatkuvasti vain vahvemmin. Olen jopa vuosien aikana hieman masentunut, osittain olemme tulleet siihen tulokseen, että se johtuu jopa siitä, että minulla ei ole sitä lemmikkiä. Olen kasvanut vauvasta asti koirien, hevosten ja monien monien muiden kotieläinten ympäröimänä. Kun muutin Tampereelle, kaikki lähti kerralla - 13v saksanpaimenkoiramme kuoli, 3 hevostani myytiin kotoa muuton vuoksi, kissat jäivät vanhempieni luo, kaikki oli yhtäkkiä poissa. Kaikki se karvainen, ja turvallinen, eläimet.

Täällä mietin ääneen koiraa ja sen rotua. Kuulin monia tarinoita siitä, että kannattaa odottaa, jos lähdet vaihto-opiskelemaan, opiskelet, jne jne. Nyt täytyy sanoa, että olen kyllästynyt odottamaan. Olen löytänyt elämääni jälleen hevosten lähdön jälkeen urheilun - harrastan kuntosalia n.5 kertaa viikossa, sekä ratsastusta silloin tällöin. Lopetin kynsihommat allergian vuoksi (tein niitä 3 vuotta). Jossain vaiheessa toivon pääseväni kouluun tai koulutukseen. Viihdyn edelleen välillä yksin, siis ilman muita ihmisiä. Mutta olen hulluna liikkumiseen.

Haluan lenkkikaverin. Haluan "karvakamun", jolle taas jutskata murheet. Haluan elämääni jonkin, joka on se minun ilopillerini ja ilonaiheeni, se, joka aina laittaa hymyilemään. Parhaan kaverin, jota kuljetella mukana ja jonka kanssa olla "Ihan best tiimi". :hymy:

Haluan koiran. Mietin joskus huskyja ja kaikenmaailman ihania alkuperäisrotuja, mutta olen luovuttanut ajatuksen suhteen. En osta laikaa - koska en metsästä. En osta huskya, koska olen nähnyt ne Lapin luonnossa, ja ne on luotu vetämään. Ainoa, johon mielestäni minulla olisi mahdollisuus Lapin alkukantaisroduista, on Lapinporokoira.

Asun siis kerrostalokaksiossa (voi olla, että muutan jossain vaiheessa JOS saan opiskelupaikan). Harrastan lenkkeilyä, kuntosalia ja ratsastusta. Tämän hetkinen työni sisältää 8 tuntisia työpäiviä ma-pe. Viikonloppuisin käyn paljon maaseudulla. Koiran suhteen minulla ei ole pakkotavotteita "pakko harrastaa agilitya, tokoa", tms. Mutta rakastan urheilua ja haluan jatkuvasti oppia urheilemaan lisää ja lisää :cool:
Olen tottunut hoitamaan eläimiä, joten minua ei haittaa harjaaminen, (rapsuttaminen :nauru:) ja muu huomion antaminen ja vastuu. En ole koskaan omistanut varsinaista omaa koiraa, vaan ne ovat olleet vanhempieni koiria, joita olen joskus lapsena ja teininä lenkkeilyttänyt jne. Uskon silti, että nauttisin koiran tuomasta vauhdista ja yleensä siitä, että siitä saa kamun (on minulla ihmisystäviäkin, mutta eläinystävät on vielä ihan eri juttu :nauru:)

Mitä mieltä ootte. Oonko nyt valmis siihen koiraan? En halua enää miettiä, että entä jos lähden vaihtoon. Jos en ikinä lähdekään, olen menettänyt vuosia, kun olisin voinut painella menemään koiran kanssa. Jos ajattelen elämän ilman koiraa, ettei sitä tule vuosiin, tuntuu, että alkaa heti masentaa. Nyt olen innosta soikeana, kun mietin koiran elämääni. Ja siis tod.näk en lähde ulkomaille asumaan, max. lomareissuille. Kyllä Suomessa on hyvä asua ja elää :nauru: Voin nähdä ulkomaita muutoinkin. Opiskelemaan jos pääsen niin koira vaan lähtee messiin.

Sopisiko Lapinporokoira mun elämänrytmiin ja mulle?

T.Puppy91

Porotus_82

Porotus_82
Viestimäärä: 216

VS: LAPINPOROKOIRAT - Tiistaina, 23.09.2014 klo 14:51  
+
0
Liikkuvalle ja ulkoilevalle toiminnalliselle ihmiselle lapinporokoira sopii ihan hyvin. Voisit hyvin käydä vaikka lähellä asuvien kasvattajien luona juttelemassa pelkästään porokoirista, ja käydä katsomassa niitä ja niiden olemista, niin tulee ehkä varmemmaksi haluatko porokoiran tai jonkun muun koiran. Lappalaiskoirat.fi sivulta löytyy kasvattajia, ja fb-ryhmä lapinporokoirille, jossa voi käydä fiilistelemässä porokoiria.
Lapinporokoirauros Pyry 03/2011
Lapinporokoirauros Halti 08/2014

- Porokoiran silmissä voi nähdä revontulien leiskun ja hönkäyksissä kuulla shamaanien noitarummut -

Puppy91

Puppy91
Viestimäärä: 59

VS: LAPINPOROKOIRAT - Keskiviikkona, 12.11.2014 klo 16:11  
+
0
Oma lapinporokoira saapuu joulun tienoilla :love:

Sarahia

Sarahia
Viestimäärä: 4470

VS: LAPINPOROKOIRAT - Keskiviikkona, 12.11.2014 klo 17:24  
+
0
^Onnea pennusta! :hymy: Mistäs tulee?

Mulla on toiveissa, josko ensikeväänä olisi pitkästä aikaa kotona pentusia kun on Nuoska suunnitelmissa pennuttaa

Hitunen

Hitunen
Viestimäärä: 2

VS: LAPINPOROKOIRAT - Torstaina, 15.10.2015 klo 17:04  
+
0
Tuli ensimmäinen viesti väärään paikkaan, joten yritämmä uudemman kerran (nyt toivottavasti oikeassa paikassa).:shifty:

Elikkäs minkälaisia koppeja teidän lpk:lla on? Lämpöeristettyjä/eteisellä/perus lautamökki/hirsihuvila?

Olisi tarkoitus väsätä tuonne pihalle asumus, jossa koiruus voisi majailla työpäivän ajan. Sais haistella tuulia ja katella metsän elämää, tartteis aina neljän seinän sisällä kyykkiä (tai onhan kopissakin neljä seinää, mutta kuitenkin.. :roll:)

Sarahia

Sarahia
Viestimäärä: 4470

VS: LAPINPOROKOIRAT - Torstaina, 15.10.2015 klo 17:08  
+
0
Ainiin, unohtunut kirjoitella tänne. Meillehän tosiaan tuli tuossa elokuussa kakarakoira taloon poikien "iloksi" :nauru:
Pentu sai nimekseen Säkä ja on kyllä ollut varsin kiva kakara! :hymy: Ihana kyllä, kun on pitkästä aikaa oma pentu talossa!

Laitetaas pari kuvaakin.
7vkoa ja risat


8vkoa


15vkoa



Sarahia

Sarahia
Viestimäärä: 4470

VS: LAPINPOROKOIRAT - Keskiviikkona, 22.06.2016 klo 17:16  
+
0
Kah, näköjään on edellinenkin viesti aika pitkän ajan takaa mun :nauru:
No, nostetaas :hymy:
Säkätti täytti eilen vuoden. Siitä on kyllä kasvanut ihan tosi kiva koira! Pelittää reeneissä kivasti, intoa on vaikka muille jakaa. Leikkii hyvin ja innokkaasti ja palkkautuu sekä namein, että lelulla. On ollut kotosalla ja arjessa erittäin helppo. Suhtautuu ystävällisesti ja kiinnostuneesti kaikkeen. Tykkään, kovasti! :hymy: Pääasiallisesti reenaillaan koiratanssia sekä agilityn alkeita.

Kuvat ei ole mitään huippuluokkaa, mutta laitetaas jotain 1v-kuvaakin.



Porotus_82

Porotus_82
Viestimäärä: 216

VS: LAPINPOROKOIRAT - Lauantaina, 23.07.2016 klo 14:27  
+
0
Mun pikku-Halti täyttää tasan kuukauden päästä 2v, ja se on oikeasti nyt kesän aikana osoittanut aikuistumisen merkkejä. Se on ollut tosi pentumainen pitkään, ja ajattelin että ei se varmaan aikuistu koskaan, mutta never say never.

Muuten Halti on kyllä tosi ihana porokoira, aina energiaa ja aina valmis kuin partiolainen (näin itse asiassa yksi kouluttajani tokaisi kerran).

Edelleen onneksi pojat tulee toimeen, eikä yhtäkään riitaa ole tullut, mitä nyt pieniä kähinöitä välillä jostain puupalasta, mutta ehtivät lopettaa yleensä ennen kuin itse edes ehdin reagoimaan.

Haltin kanssa suunnittelen aloittavani agilityuraa tässä syksyllä, vielä on vähän esteitä pienesti kesken (A-este), ja epiksiä käymättä. Nyt ollaan n. kuukauden treenitauolla, ja fyssarillakin pitäisi koirat käyttää.

Pyryn kanssa voitaisiin taas jatkaa kisailemista siinä syys-lokakuussa kun alkaa viilenemään. Se kyllä muutenkin loistaa aina hallikisoissa, ulkona ottaa aina niin paljon häiriötä. Ja ehkä jopa osallistutaan lappalaiskoirien agilityn mestaruuskisoihin.
Lapinporokoirauros Pyry 03/2011
Lapinporokoirauros Halti 08/2014

- Porokoiran silmissä voi nähdä revontulien leiskun ja hönkäyksissä kuulla shamaanien noitarummut -

ajahka

ajahka
Viestimäärä: 15

VS: LAPINPOROKOIRAT - Perjantaina, 31.03.2017 klo 21:42  
+
0
Tämä topic on ollut pitkään hiljainen, mutta nyt kun pentukuume on noussut suorastaan kiehuviin lukemiin tungen kysymyksiä tännekin! :nauru:

-Toimiiko porokoira kaupungissa ja/tai kerrostalossa? Netistä lukaisin nopeasti, ja ristiriitaisuutta on tämänkin rodun kohdalla. Toiset sanovat sen olevan niin äänekäs ettei missään nimessä, toiset sanovat etteivät ole itse ainakaan kokeneet mitään ongelmia.
-Kuinka hyvin se soveltuu ensimmäiseksi koiraksi - kotiin jossa aikaa kyllä riittää koiralle ja ulkona ollaan, muttei kokemusta omasta koirasta? En myöskään halua pakottaa koiraa mihinkään muottiin, mutta harrastuksista (rally)tokoa ja agilityä haluaisin kokeilla.

Stressaan ehken liikaa sitä, "pilaanko" pennun jotenkin, ja sitten stressaan pilaisinko pennun pelkäämällä sen pilaamista, jne... :kieli: Pitännee etsiä täältä Savon alueelta kasvattajia ja käydä ihan vilkaisemassa - vinkatkaa toki jos tulee mieleen!
Korpimetsän kuiskinnasta, maasta mustien muistojen
pimeydestä pihkaisesta, tuoksusta tunturin tuulen
löysin sinut ja vapauden.


9.3.2017 ??

  Siirry sivulle: 1 ... 13 14 15
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28097
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6266
Viestejä yhteensä545429
Uudet käyttäjät tänään2
Viestiketjuja aloitettu tänään2
Viestejä kirjoitettu tänään7
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265759
(Tilastot päivitetty viimeksi 28.03.2024 klo 16:45)