Koirat.com

Mun mielestä yhdistyksen sivuilla on suoraan sanottuna surkeat kuvaukset autoimmuuni sairauksista. Ilmoitan kyllä yhdistykselle heti jos jotain selviää.

Meille sanottiin että jos Niilo joutuu kortisonia syömään, se on ns. doupingia eli mitään kisoja ei voida käydä. Harrastamista täytyy sitten pohtia uudelleen kuulemma. Mitä olin katsovinani niin aika monella koiralla oli suhteellisen huonoksi mennyt tila diagnosoimisen jälkeen. Siksi tätä Niilon jatkoakin nyt mietitään. En halua elää millään jatkoajalla ja niin ettei päästä mitään harrastamaan. Mielestäni kun tolleri ei kotikoiraksi sovi edes tälläisessä tilanteessa. Hyvinä päivinä huomaa tuon aktiivisuuden. Huonoina taas on iloinen ettei se jaksa mitään, eikä kaipaa mitään erityistä.

Esme: mä en osaa sanoa sen paremmin noista kuvauksista, kun en ole asiaan niin perehtynyt, mutta jos olen oikein käsittänyt niin oireet voivat olla kovinkn vaihtelevia, joten kaikkien kuvaaminen lienee hankalaa.

Lukuisia autoimmuunisairauksia hoidetaan kortisoonilla, mutta useat koirat pääsevät kortisoonista eroon, jolloin niillä voi vielä kisata. Näistä koirista löytyy siis tietoa yhdistyksen sivuilta vähän tutkimalla. Osalla ei tietenkään käy näin hyvä tuuri vaan tila voi huonontua äkillisestikin aina menehtymiseen saakka.

Vaikkette mitään lopullista diagnoosia saisikaan niin siltikin ilmoitus jalostustoimikunnalle olisi hyvä saada. Näin saadaan kuitenkin lisätietoa, jotta jotain ongelmaa on ollut, sekin on jo eteenpäin rodun hyväksi.

Pidetään peukkuja, jotta kortisooni antaa teille pikaisen vasteen ja saatte oikean diagnoosin pian! Jaksamista!

Joo siis kyllä minä ymmärrän että niitä on hankalaa kuvailla, moninaisia kun oirekuvat ovat. Hankala vain johdatella lääkäriä johonkin suuntaan ja mahdolliseen.... Niilolle ei kortisoni sovi ilmeisesti ollenkaan eli se ei meille apua tuo.

Nyt minulle alkaa vakiintua tämä tulevan koiran rotu ja se olisi Tolleri.

Kertokaapas nyt "käyttökokemuksianne" eli millainen tämä rotu kotioloissa on ja mitä harrastatte?

Olen kyllä selannut tolleri ry:n sivut puhki ja kasvattajiinkin ollut yhteydessä. Agikisoissa yksilöitä kauampaa seurannut samoin kun näyttelyissä. Ihania koiria nämä näyttäisi olevan, siis omaan makuuni meneviä.

Niilopetteri on 9kk ja vaikeuksia on meillä kyllä riittänyt, siis kovaa sairastelua, mutta ei mitään erityisiä käytösongelmia. Meillä on joko murkkuikä myöhässä, tai sitten se on ollut toooosi huomaamaton.

Tollukkaa jaksetaan ihastella aina, ihan missä tahansa kuljetaan. Kukaan ei tunnu tuntevan rotua ollenkaan ja ihastelevat sen höpsöyttä ja älykkyyttä, sekä tietysti kompaktia kokoa ja ihanaa väriä. Ja nenää....

Meidän Niilo on ihana kotona, ei kerjää huomiota yhtään, leikkii itsekseen mutta jos menee vaikkapa lattialle niin tulee siihen aina höseltämään. Seuraa kyllä joka paikkaan ja lähtisi aina mukaan minne hyvänsä. Niilo on ollut koko pentuaikansa tosi rauhallinen, nytkin on mutta pikkuisen alkaa näkyä se sellainen tollerimainen häsläys.

Treenatessa unelma: Niilo sai ekalla kerralla pentukurssilta ylennyksen isompien ryhmään sen motivaation ja kontaktin takia. Lenkillä sitä kiinnostaa toiset koirat mutta treenatessa ei voisi vähempää kiinnostaa. Perso ruualle, kuppi tyhjenee sekunnissa, kuolaa kuin mikäkin bulldoggi :D

Karvakin on ihanan helppohoitoinen, jos irtokarvat karvanlähtöaikana ei häiritse. Peppukarvat ja häntä vaatii tarkempaa harjausta mutta muuten on helppo pitää puhtaana, kertaakaan ei ole tarvinnut pestä. Meillä turkinlaatu on kärsinyt lääkkeistä, mutta kaverin tollerilla on ainakin ihanan pehmoinen turkki 1v. ikäisenä.

Ja hoitotoimenpiteiden tekemisen helppous. Tuo on ainakin niin lupsakka että nukahtaa kynsiä tai tassukarvoja leikatessa.

Heipähei!

Olen kovasti miettinyt koiran ottoa, ja tolleri on herättänyt kiinnostusta.
Ainoa asia joka on oikeestaan vielä mieltä vaivaamassa on tollerin todelline energiamäärä? Ite tuon aikasemman koiran kanssa (saksanseisoja-staffimix) kävin sellasia 45min-60min lenkkejä, ja se riitti koiralle varsinaiseks lenkiks muiden ulkoilujen ja leikkimisen lisäks. Mitenkä tollerilla on tän asian laita?

Rehellisesti voin sanoa tällä muutaman kuukauden terveen jakson kokemuksella, että kyllähän se kai riittää, mutta silti se jaksaisi perään vaikka kolme samanlaista, eikä väsy lenkeistä muutenkaan yhtään. En halua peloitella, mutta kyllä se keksii omaa tekemistä jos omistajan keksimää puuhaa ei ole tarpeeksi tms. Tämä toko treenien jälkeen kun oli tunnin yksin kotona.

^ Eikä! Toisella on ollu tylsää!

Meillä onneksi säästyttiin suuremmilta "omilta puuhilta". Pentuajalta muistaisin pari silputtua talouspaperirullaa, ja omat lelut se kyllä tuhosi, muttei oikeastaan muuta. Nempula on ollut siinä mielessä hyvin helppo, että se on äärettömän kiltti. Sen uhmaiät on ilmenny oikeastaan vain puurokorvaisuutena. Mutta tarkkana sen kanssa on saanut olla, kyllä se on kokeillut ja testannut, että onkos se mikä eilen oli kiellettyä, vielä tänäänkin kiellettyä. Ja tollerimaiseen tapaan, heittäytyy pelleksi tilanteessa kuin tilanteessa! Fiksu se on, ja osaa hyödyntää tilaisuudet, ja näkee sekunneissa ne hetket, jotka hyödyntää omaksi edukseen. Ja saavutetuista eduista ei luovuta! Ja kaiken voi aina paikata sillä, että heittäytyy tolloksi!
Aina se on valmis lähtemään mukaan mihin vaan, pääasia että pääsee mukaan. Ja Nempu onkin kulkenut mun mukana aina, paikassa kuin paikassa ja siksi siitä on tullut melkoisen lunki ja sellanen rento jätkä. Se haluaa olla kaikessa tekemisessä osallisena, pahin painajainen Nemolle on se jos perhe tekee jotain, eikä hän saa olla osallisena.
Se on loistava lasten kanssa, vaikkei mulla omia lapsia olekaan ollut. Mutta se on ollut pennusta asti paljon tekemisissä lasten kanssa, kasvanut samaa matkaa siskon pojan kanssa, ja sille on alusta asti opetettu hyvin tarkkan, miten lasten kanssa ollaan. Ja toisaalta, lapsille on opetettu miten Nemon kanssa ollaan. Ja nyt, kun se on 2,5vuotias, niin voi ilolla seurata, miten hienosti se osaa leikkiä esim. siskoni saman ikäisen pojan kanssa. Siskon poika heittää palloa, ja vaikka pallo välillä tippusi pojan jalkoihin, niin Nemo ei ryyki päälle, vaan nätisti ottaa pallon ja nostaa sen pojalle. Se ei varasta lasten käsistä ruokaa, mutta jos saa luvan, niin nätisti ja hellästi ottaa annetut namit. Ne on niitä hetkiä, kun olen erityisen ylpeä mun karvanaamasta!

Laitetaas loppuun vielä uusin kova tolvanasta:

Täällä harrastellaan tokoa normaalisti, muuton takia on hakusessa uusi paikka tuolle harrastukselle, sekä pelastuskoiratoimintaa kerran viikossa, mutta tuo ei harrastuksena oikeen riitä, kun se oma koira tekee siellä töitä niin vähän aikaa.

Lenkkeilymääriin sanoisin, että ns. normilenkit riittää, eli meillä tehdään aamusin nopea pissalenkki, meillä paras ratkaisu, ettei kierrokset ehdi nousemaan ennen kuin joutuu jäämään yksin, koulun jälkeen usein käydään metsässä, jossa saa olla vapaana, siellä ollan 0,5-1,5 tuntia, riippuen siitä onko sille päivälle harrastuksia tai jtn muuta ohjelmaa illalle ja illalla käydään suunnilleen vartin lenkki. Käymme myös paljon muiden kanssa koiria juoksuttamassa, jolloin tuo oma koiruus ainakin juoksee enemmän kuin yksin. TOKO:llaan myöskin itseksemme, siskon avustuksella tällä hetkellä, että edistytään kanssa siinä hommassa.

Tällä hetkellä kun ei oikeasti kunnon harrastusta ole niin se näkyy kyllä yksinoloissa, keksii omaa tekemistä jonkun verran, ei mitään suurempia oo tuhonnut onneksi.

Hoitotoimenpiteet on helpot tuon kanssa, kynsienleikkuu on ainoa mikä välillä tuppaa tuottamaan päänvaivaa.

Tänä keväänä alkoi meillä myös silmä- ja korvatulehdus kierre, allergiaa epäillään ja sitä nyt selvitellään ruokavalion kanssa, muuten ollut terve.

Mitä vapaanapitoon tulee, niin se on ollut yhtä pään paukuttamista seinään, tykkää lähteä omille teilleen liiankin hanakasti Nyt sekin ongelma parantunut jonkun verran, kunhan on mukana tarpeeksi hyvät herkut ja tää mamma jaksaa olla tarpeeksi mielenkiintoinen, tosin jos ollaan kaverin kanssa lenkillä ja tuolla on kaveri, jonka kanssa juosta ja leikkiä, niin ei lähde mihinkään.

Mainio harrastuskaveri tuo on ja oppii todella nopiaan, kun vaan viitsii opettaa. Mikäli tolleria mielii harrastuskaveriksi niin kannattaa kasvattajia katsella aika kriittisin silmin.

Semmoista nyt näin nopiaan tuli mieleen tällä kertaa

Mitä siis kannattaa ottaa huomioon kasvattajaa valittaessa?

Mikäli harrastuskoiraa haet niin itse ottaisin sellaiselta kasvattajalta, jonka koiralla/koirilla on oikeasti tuloksia siellä harrastusten puolella. Etenkin jos aiot harrastaa rodunomaisia harrastuksia, vaikka ei ne tuloksetkaan aina mitään takaa, mutta väittäisin, että parantaa ainakin mahdollisuuksia saada hyvä harrastuskaveri.

Okei, kiitos. Itse en noista rodunomaisista harrastuksista niin perusta, vaikkei ne toki ihan kokonaan poissuljettujakaan ole.

Eipä täälläkään niitä rodunomaisia hommia harrasteta, mutta kyllähän se auttaa kun koira ei ole paukkuarka ja omaa hyvät hermot, voi aika lunkisti viedä koiran minne tahansa kun ei pienestä hätkähdä

Meillä kokeiltiin ampumista tuon koiran kanssa, isäpuoli mahdollisesti ottaa tuota mettään mukaan, jos tuosta siihen vaan on, eikä se ainakaan oo toivottavaa, että kun ase laukeaa, niin koira häipyy paikalta sen siliän tien Onneksi siitäkään ei oo pelkoa ja olihan se itelleki kiva "testi", tietää miten se koiraa toimii, jos tulee isoja ääniä :)

Nyt olen yhteen kasvattajaan ollut jo yhteydessä.... tosin vasta ensi keväänä tulossa pentuja jos kaikki menee hyvin, eikä mitään varmaa siis vielä todellakaan, mutta alkusysäys se on tämäkin pennun hankintaan. Eipä tarvitse enää jossitella miten pärjätään kahden pienen lapsen, aikuisen koiran ja pennelin kanssa, mutta sittenpähän sen näkee! En silti lähde soitellen sotaan ja tätä on mietitty kuitenkin tarkkaan ja toisekseen aikaa mahdollisen uuden tulokkaan tuloon vielä on joten kerkeää henkisesti valmentautua! Niin ja kun mikään ei ole vielä varmaa, saattaa nämä suunnitelmat katketa ennen kun pääsivät alkuun, mutta voi nyt ainakin mehustella asialla ja kasvattajaa käydä tapaamassa.

Toivottavasti onnistaa suunnitelmat, mainioita puupäitähän nämä on!

Saako udella kehen kasvattajaan oot ollu yhteydessä?

jonzku kirjoitti:

Toivottavasti onnistaa suunnitelmat, mainioita puupäitähän nämä on!

Saako udella kehen kasvattajaan oot ollu yhteydessä?

Laitoin yv:tä!

Joo, saa tässä tosiaan vielä monta asiaa tapahtua ennen kun pentu meille tulee mutta saa kait sitä olla ajoissa liikkeellä?

Sitähän nimenomaan kuuluu olla ajoissa

Itekkin olen, tosin toisen rodun parissa

Maanantaina kasvattajaa tapaamaan... jänskää!

Kertoilkaas mitä harrastatte koirienne kanssa ja millaisia kavereita niissä hommissa ovat? Ja siis harrastus voi olla lenkitkin.

Me harrastellaan mätsäreitä(alkuvuodesta alkaa näyttelyrumba), alkeistokoa ja kotitottistelua, pitkiä lenkkejä ja pyöräilyä, kesällä uimista ja hakua/jälkeä satunnaisesti.

Kaikessa tekemisessä tolla on ihan järkyttävä motivaatio. Aina sitä ihmettelee miten 9kk koira voi jaksaa keskittyä ja olla niin ohjaajansa perään, että treenatessa sitä ei kiinnosta mikään muu kuin mitä minä haluan sen tekevän. Hurjan hyvä nenätyöskentely tuolla on, olis kiva päästä harrastamaan mejää.. Lenkit on meillä joka päivä sen 7-10km ja se ei virtaa vähennä mutta riittää kuitenkin tuolle. Ison osan päivästä tuo on vapaana pihalla, ja nauttii siitä hirveästi.

Näyttelytouhua me opetellaan molemmat vielä, mutta tota jännittää sopivasti se touhu niin äiti on aina paras kaveri ja se ei kyllä mun luota lähtis minnekään niissä tilanteissa. Huippurotu just sen takia, että tekemisen into ei ikinä tunnu sammuvan. Ja just sen takia halusin tollerin, sopivan kokoinen, ei liian helppo eikä hankala ja jaksaa ihan mitä tahansa. Ja sopii kaikenlaiseen touhuun. Ja vielä se, että nää on niiiiin höpsöjä, sitä ei ymmärrä ennenkuin omistaa oman punanenun että mitä sanotaan "koiramaailman pelle".

Esme: mikäs sun punanenulla sitten oli/on kun on sairastellut?

Ja tajusin tässä innostuksissani että kysyinkin jo tuota harrastusjuttua aiemmin! Mutta ei se mitään kiva lukea silti ihan käyttökokemuksia tolloista!

Minulla on siis nyt labbis ja se on oikeasti joku adhd tapaus. Nykyään joo rauhoittuu jo kotonakin mutta nuorempana, voi herra jee mikä söhlä, kotonakin. Mikään ei meinaa tuota energia pommia väsyttää vaikka vankka rakenteinen onkin. Harrastuksissa kiva mutta ei muuten.
Ja tämä ihmisrakkaus. En halua toista koiraa joka rrrraaaakastaaa kaikkia KOKO ajan. Onneksi oman perheen kanssa ollessa on omissa oloissaan ja tulee paikalle vaan pyynnöstä tai jos alan pakkaamaan treenireppua. Mutta annas olla jos tänne tulee joku käymään. Kyllä se tottelee ja menee pois jaloista, mutta ei vaan pysty olemaan paikallaan 1 minuuttia kauempaa kun joku ihana "uusi" ihminen on kerrankin meillä käymässä ja vain HÄNTÄ varten!
Joten tässäkin mielessä tolleri kuulostaa hyvälle valinnalle... toki voihan tolleri ehkä oppia käytöksen labbikseltani??