Koirat.com

Meillä trimmaussetti koostuu kissalle alunperin ostetusta karstasta, ja kanin vanhoista kynsisaksista... Sitten kun turkkia tulee sen verran että tarvii kunnola harjata niin ostan harjankin. Nyt jos on tullut takkuja (lähinnä pyllykarvoihin) olen ottanut tuolla karstalla.

Meillä oli eilen taas pentukerho ja Lillipä löysi ystävän samanikäisestä Toivo-sheltistä, jolla oli hellyttävä alapurenta. <3 Siinä kävi just niin, että kun viime kerralla Lilli ujosteli kauheasti niin tällä kertaa oli ihan kunnolla menossa mukana! Olin niin mielissään! Tai no jos meno yltyi tosi hurjaksi, niin sitten meni syrjemmälle tarkkailemaan mutta ei ollut enää pelokkaana mamman sylivauuvana. Ja Toivo oli tosiaan suosikkikamu, ne ei ois millään meinannu lopettaa leikkejä kun tuli aika lähteä.

muoks. Ainiin, punnitsin Lillin ja se painoi 4,8 kiloa.

Täytyy sanoa, että itse käytän mieluiten metalli kampaa noitten turkin setvimiseen. Toinen tiheämpi ja toinen harvempi. Roger Paran harja on mullakin, mutta sille on käyttöä enimmäkseen sillon, kun Melli on bikineissä. Harja tuntuu hellävaraisemmalta melkein kaljulle koiralle kuin kampa. Paksussa turkissa taas saa harjalla tehdä tosissaan hommia, että pääsee ihan pohjaan asti.

Kiitoksia vastauksista.. Täytyy tehdä noista sitten omanlainen cockaili.. :D

En oikeesti ala näitä pakkasia, ei VIELÄKÄÄN päästä treeneihin. Kevät, tule jo!

Haluaisin tietää että minkä verran sheltti-ihmisillä on kokemusta esim. haun tai jäljen harrastamisesta. Rodullahan ei ole oikeuksia kisata, mutta voihan sitä toki harrastaa!! :)

Entä miks ootte päätynyt juuri sheltiin, ja oliko joku muu rotu vaihtoehtona? Onko päätös ollut oikea?

Ja yv:llä voi laittaa niitä kasvattaja vinkkejä, erityisesti sellaisia kenneleitä missä olisi harrastamis taustaa...

On mukava että täällä on porukkaa jotka jaksaa vastata mun kysymyksiin! n___n

Onnittelut Lillille uudesta taidosta! Ja siitä, että pentukerhossa meni tällä kertaa paremmin.

Paranemisia Sumppisuun koirille! Joko ne voi paremmin?

Hassu Nemi! Mekin tehtiin tota Alissan kanssa kesällä ulkona ja lopulta Alissakin tajus, että kuono pitää oikeesti upottaa veteen, jotta sen herkun saa. Ensin sekin koitti vaan tota lipitys-tekniikkaa, mitä Suzunan Siru käyttää.

Turkinhoitovälineistä... Mulla on käytössä kaksipuoleinen metallikampa, antistaattinen Roger Para-harja, sumutinpullo (joka tosin on nyt rikki...) ja ohennusakset. Noilla ollaan pärjätty ja mä oon kyl tykänny paljon Roger Parasta. Harjaan sillä turkin läpi ja kammalla sitten takkusemmat paikat eli korvantaustat, kauluksen, tassukarvat ja peppu- sekä häntäkarvat.

Myykin, mulla on kokemusta makkarajäljestä ja Alissa tykkää ainakin hurjasti jäljestää! Pentukurssilla me tehtiin jälkiä ja sitten oon kotioloissa tallannu muutamia. Jäljestys ja haku sopii varmasti lähes kaikille roduille, vaikka ei kisaamaan pääsisikään.

Mä en oikeen muista, miks päädyin just shelttiin. Haaveilin omasta koirasta niin kauan ja rotutoiveet ehti muuttua monen monta kertaa. Joskus ala-asteella ihastuin ikihyviksi bordercollieen ja haaveilin sellasesta pitkään. Jossain vaiheessa sit tajusin, että bordercollie on ehkä hiukan liian haastava ekaksi omaksi koiraksi, joten luultavasti sitten rupesin etsimään helpompaa koiraa ja koska paimenkoirat kiehto mua, niin löysin sheltin. Muistan kyllä sen, että shelttikin oli haaveissa pitkään ja mitä enemmän luin rodusta sitä omammalta se tuntu. Sheltin luonne tuntu passelilta, samoin koko ja ulkonäkö. Mua miellytti se, että sheltit on niin persoonallisia ja älykkäitä koiria. Lisäksi plussaa oli se, että sheltti on suhteellisen terve rotu ja sen keskimääränen elinikä on noin 12-14 vuotta, mut 15-17-vuotiaat sheltitkään ei oo harvinaisuuksia. Jostain syystä toi elinikä paino mun vaakakupissa paljon, ehkä se johtu siitä, että aloin uudesta koirasta kuumeilun tosissani vasta, kun perheen Mona-tipsusta aika jätti ja tuntu, et haluun koiran, joka mahollisimman suurella todennäkösyydellä saa elää pitkään ja terveenä. Sheltin ottoa en oo katunu yhtään ja nyt kuumeilen jo toista.

Miksi sheltti? Minulle päätös oli aika helppo, koska meidän perheessä oli aikanaan yksi rodun edustaja joka oli periaatteessa minun oma ensimmäinen koira. Muitakin vaihtoehtoja tuli mietittyä mutta sheltti vain oli ja pysyi suosikkina. Sheltissä minua kiehtoi sen monipuolisuus harrastusmielessä. Meidän edesmenneellä sheltillä todettiin paha polviluksaatio eikä sen kanssa voinut kunnolla tehdä oikein mitään. Sen loistava luonne oli kuitenkin tehnyt vaikutuksen ja toinen sheltti piti saada ennemmin tai myöhemmin. Olen ollut tyytyväinen valintaan! Sheltit on parhaimmillaan mahtavia koiria.

Myykin kirjoitti:

Haluaisin tietää että minkä verran sheltti-ihmisillä on kokemusta esim. haun tai jäljen harrastamisesta. Rodullahan ei ole oikeuksia kisata, mutta voihan sitä toki harrastaa!! :)

Pellen kanssa en ole kumpaakaan harrastanut, mutta sheltti sopii varmasti näihin(kin) lajeihin hyvin. Jos nyt rotuun päädytte niin kannattaa pentua valitessa katsella vähän sillä silmällä mihin harrastuksiin sitä ollaan ottamassa. Haku vaatii koiralta halua mennä vieraan ihmisen luokse epäilemättä ja pelottomasti, eli pennun tulee olla mahdollisimman avoin, ehkä se pentueen "tyranni" joka tuuppaa muut pois tieltä ja kömpii ihmisen syliin ensimmäisenä. Mitä sisukkaampi niin sen potentiaalisempi minun mielestäni näihin "itsenäisiin" lajeihin. Mitäänhän ei toki voi etukäteen tietää varmaksi ja myös kasvatuksella on suuri merkitys. Shelttien perusominaisuutena on yleensä pysyä ohjaajan lähellä, joten kasvatusvaiheessa pitäisi kiinnittää huomiota koiran itsenäistämiseen ja antaa pennulle mahdollisimman paljon sellaisia tehtäviä/temppuja joissa sen täytyy olla oma-aloitteinen.

Jos nuo haku ja jälki kovastikin kiinnostaa niin toki kannattaa miettiä niitä pk-oikeudellisiakin rotuja. Kisakärpänen puree erittäin salakavalasti.

Meidän "turkinhoitosetti" käsittää pyöriväpiikkisen "haravan" ja kamman Niin ja on mulla se roger parakin, olen ostanut sellaisen joskus ajat sitten tarjouksesta itselleni, silloin sitä ei ollut kai edes löydetty vielä koiraväen keskuudessa. En ole tosin sitä käyttänyt sen paremmin itselläni kuin koirallakaan.

Päädyin shelttiin koska halusin koiran, jonka kanssa olisi helppoa ja mukavaa harrastaa agilitya, se kun ei ollut sitä meidän russelin kanssa Olisin halunnut aussien mutta mies antoi luvan PIENEEN koiraan joten hankin sitten pienen sheltin Muita rotuvaihtoehtoja ei oikeastaan silloin ollut koska halusin päästä "helpolla" (meillä on kaksi koiraa, kaksi kissaa, marsuja, hevonen, kaksi pientä lasta ja sitten pitäisi käydä töissä ja suorittaa vähän opintojakin, joten en halunnut sellaista koiraa jonka yhteiskuntakelpoiseksi kouluttamiseen voisi odottaa joutuvansa käyttämään hirmuisesti aikaa ja energiaa. Noin muuten olen kyllä kiinnostunut monesta muustakin rodusta ja jahka seuraavan koiran ollessa ajankohtainen elämäntilanne on vähän rauhallisempi, on potentiaalisia rotuvaihtoehtojakin ehkä enemmän. Tosin ei sillä että olisin mitenkään tyytymätön shelttiin, ja seuraava koira voi hyvin olla samaa rotua, ne vain tuntuvat nykyään, noh... liian pieniltä ). Jonkin verran vakavammin taisin tosin miettiä ainakin kääpiöpinseriä ja perhoskoiraa.

Eilen BH-treeneissä harjoiteltiin ensimmäisen kerran sitä paikallamakuuta ihan oikeasti, eli niin että ohjaaja oli pois näkyvistä ja muut suorittivat samaan aikaan muita asioita. Mun koira pysyi koko ajan maassa Ei se edes aikonut nousta kertaakaan, mitä nyt vähän vaihtoi asentoa mutta se ei nyt ole kuitenkaan niin vakavaa. En tavoittele mitään täydellistä suoritusta vaan ainoastaan läpipääsyä

Tämän koiran kanssa ainoa ongelma on oikeastaan se, että se osaa niin äärettömän hyvin lukea ihmistä, eli itse asiassa se ainoa ongelma olen minä Siellä kokeessa aikanaan olen varmaa ihan hermona, joten saa nähdä suorittaako koira yhtään ainoaa liikettä... Ja näissä tottelevaisuusjutuissa on se ongelma että en oikein jaksa sellaista pilkunviilausta ja vaikka kuinka koitan motivoida itseäni ja esittää innostunutta, koira huomaa heti kun mua alkaa tympiä ja sitten se alkaa huidella evvk-periaatteella.

Huomenna meillä olisi vihdoin agitreenit, nyt on sairasteltu tarpeeksi!

Mulla ei ollut oikeastaan mitään hajua rodusta, kun aloin koiraa etsimään. Tärkein kriteeri oli 'pieni koira', joka ei revi kumoon, vaikka innostuisi, nimimerkillä 'kokemusta on' ;) Satuin löytämään kotikylästä shelttikasvattajan ja olin ihan myyty, kun kävin katsomassa. Olin katsellut netissä shipperkejä ja saksalaisia pystykorvia, mutta ne unohtui, kun sheltti löytyi.

On muuten olo sellanen kuin olis niellyt pari kaktusta tai siiliä ja vaeltanut yön saharassa tai muualla missä ei ole vettä. No enpähän olekaan ollut kipeenä pariin vuoteen, että kai se oli aikakin.

Vesiputkikin oli mennä jäähän, nyt kun pakkaset lauhtu ja tietty just kun olin vaahdottanut tukkani. Onneks selvisin säikähdyksellä ja vettä nirutti sen verran, että sain huuhdottua ja sitten alkoikin taas tulla vettä normisti.

Myykin, mulla sheltti oli oikeastaan ainoana rotuvaihtoehtona. Pienenä jo ihastuin rodun ulkonäköön, ja ajattelin että jos joskus hankin koiran niin se on sitten tuollainen. Vuosi sitten kun aloin tosissani miettimään koiran ottamista, aloin lukea eri roduista, ja ilahduin, kun huomasin, että se lapsuuden unelmarotu sopi täydellisesti mun kriteereihin! Miellyttämishalu ja nopea oppiminen painaa vaakakupissa paljon. Ja se, ettei koulutuksessa tarvi (=saa) käyttää pakotteita. Hevosten kanssa kun on aina ollut tekemisissä, niin herkän koiran kanssa on luonteva olla. Sitä vähän niinkuin automaattisesti kiinnittää huomiota omaan olemukseen, siihen miltä näyttää koiran silmissä, ja osoittaa koko ajan että uusissakaan tilanteissa ei oo mitään hätää.

Löysimpä muuten aika pessimistisen kirjoituksen sheltin luonteesta, oletteko lukeneet? Shetlanninlammaskoiran kadotettu luonne
Itse olen loppujenlopuksi nähnyt niin vähän shelttejä, etten voi sanoa tuohon mitään, mutta luulisi ettei nuo luonteet nyt ihan noin retuperällä ole?

^Mä oon lukenut tuon muutamaankin otteeseen ja kyllähän toi antaa aika kurjan kuvan shelttien luonteista. Ongelmia toki on luonteen kanssa, sitä ei voi kiistää, mutta jotenkin tuntuu, että toi kirjotus on kovin kärjistäen kirjoitettu. Se on kyllä totta, että shelttien luonteet eroaa toisistaan paljon ja rotumääritelmän kuvaus luonteesta on aika lyhyt. Ja sekin on totta, että sosiaaliset sheltit, joita nykyään tapaa usein, eivät oikeasti ole rotumääritelmän mukaisia. Ihmiset tuntuu kuitenkin arvostavan enemmän avointa koiraa kuin pidättyväistä (ja siis oikeasti pidättyväistä, ei arkaa, täytyy heti täsmentää ennen kuin joku tulee napisemaan sanavalinnasta ). Täytyy vaan toivoa, että nykypäivän kasvattajat tajuais ottaa luonteen tärkeimmäksi kriteeriksi terveyden ohella jalostusvalinnoissaan.

Mä en tuota nyt kovin tarkkaan lukenut. Harmi, kun tuossa ei pikaisella silmäyksellä käy ilmi onko kirjoittajalla shelttiä. Väitän, että tuohon kirjoitukseen on paljon kärjistetty. Mä nimittäin olen nähnyt erittäin hyviä shelttejä ja mitä olen kokeneiden kasvattajien kanssa puhunut, on luonneasioissa menty eteenpäin. Toki on näitä kasvattajia, jotka vain keskittyvät ulkonäköön ja unohtavat kaiken muun. Silti, itse haaveilen ja unelmoin siitä, että pentujen rekisteröinnin ehdoksi (tai edes mva-tittelin ehdoksi) läpäisty luonnetesti tai mh-kuvaus. Näin ei kuitenkaan varmana koskaan tule olemaan.

Mä olen itsekseni miettinyt ja kavereiden kanssa puhunut, että sheltin rotumääritelmän ongelmakohta luonteen osalta on tuo pidättyväinen-sana. Mitä se tarkoittaa? Kuten Tutuli tuossa jo sanoi, niin osa sotkee, vahingossa tai tahallaan, sen arkuuteen. Naamioidaan koiran arkuus pidättyväisyys-termin taa. Pidättyväinenhän ei ole arka. Minulle pidättyväinen on koira, joka antaa vieraan ihmisen rapsutella, mutta ei hakeudu itse vieraan luo: vieras ihminen ei voi vähempää kiinnostaa. Myös pidäyttäväinen koira - minulle - on koira, joka menee vieraan luo, on hetken rapsuteltavana ja sen jälkeen palaa omistajan luo. Sitä ei vain kiinnosta se toinen ihminen.

Kyllä mä itse mielummin otan sosiaalisen sheltin, joka rakastaa ihmisiä ja teen työtä sen kanssa kuin oikeasti aran. Helpoimmalla pääsisi, jos rotumääritelmästä poistettaisiin tuo pidättyväinen sana ja korvattaisiin se sosiaalisella ja avoimella. Eihän se olisi sellainen kuin sheltin "pitäisi" olla, mutta on kuitenkin paljon parempi vaihtoehto kuin arkuus.

^Kyllä musta jotenkin tuntuu, että kirjottajalla on sheltti, en jotenkin usko, että hän olisi muuten jaksanut noin perusteellisesti ruotia sheltin luonnetta. Ehkäpä heillä on perheessä (kirjottajahan on lukiolainen) sheltti, joka on esim. arka ja siksi häntä kiinnostaa kyseinen aihe.

Rommitus, millanen Rommi on luonteeltaan? Se on vissiin aika sosiaalinen? Millasia muitten sheltit on, erityisesti pidättyväisyys-asteikolla?

Mä muistan elävästi, kun menin ekaa kertaa kattomaan Alissaa ja sen siskoja kasvattajan luo. Alissan äiti tuli mua moikkaamaan, heilutti hiukan häntää ja jäi siihen viereen rapsuteltavaksi. Sitten päästettiin heidän bordercollie portin takaa vapaaksi ja se ryntäsi suoraan mun syliin ja nuoli naaman märäksi. Jotenkin tossa tilanteessa huomasi niin selvästi sen pidättyväisen ja todella sosiaalisen koiran eron. Alissa on vieraiden kanssa samanlainen kuin äitinsä, ehkä sana hillitty kuvais sitä parhaiten. Se tykkää kyllä olla siliteltävänä, mutta ei oo sellanen noutajamainen "hei, hei mä oon täällä!"-koira, vaan tekee itteään tykö aika hienovaraisesti. Joskus Alissakin innostuu pusuttelemaan vieraita ihmisiä, kuten agilityn pääsykokeissa yhtä tuomaria tai viime maanantaina agissa yhtä kurssikaveria. Riippuu paljon ihmisestä, Alissa vierastaa välillä hiukan miehiä ja naisten luo se menee paljon rennommin, mutta arka se ei ole kyllä. Sen oon huomannu, että jos joku lenkillä pysähtyy ja haluais Alissaa silittää, niin se ei onnistu. Ilmeisesti tilanne, jossa Alissa on hihnassa ja ihminen tulee käsi ojossa kohti, on liian painostava.

Pidättyväisyys on kyllä varmasti sellanen juttu, jonka taakse jopa monet kasvattajat kätkee arkuuden ja ehkä katsoo sitä hiukan läpi sormien, kun "nää sheltit nyt vaan on tämmösiä". Täällä meilläpäin asuu yks shelttikaksikko, ja ne on todella arkoja. Kaiken lisäks ne on äiti ja tytär. Arkuushan perityy todella voimakkaasti, mutta monilla shelteillä myös puutteellinen sosiaalistaminen saa aikaan arkuutta.

Sitten, kun mä alan ettiä uutta pentua, niin aion kyllä tentata kasvattajia aika tarkkaan luonneasioista. Eli millasta luonnetta he sheltillä arvostaa, millasia kasvattajan koirat on ja mitä mieltä hän on shelttien luonteista.

Ai niin Rommitus, mun pitikin kysyä sulta, että voisitko lähettää mullekkin yv:nä listan sun mielestä hyvistä shelttikasvattajista? Oon tehny itelleni listaa potentiaalisista kasvattajista, ihan näin tulevaisuutta ajatellen.

Huh, tulipa tekstiä!

Tutuli kirjoitti:

Sen oon huomannu, että jos joku lenkillä pysähtyy ja haluais Alissaa silittää, niin se ei onnistu. Ilmeisesti tilanne, jossa Alissa on hihnassa ja ihminen tulee käsi ojossa kohti, on liian painostava.

Lillistähän ei voi vielä sanoa mitään perustavanlaatuista, kun se on niin vauva vielä, mutta se on kyllä aina ihan täpinöissään, jos joku vastaantulija haluaa tervehtiä. "epäilyttävän" näköisille vastaantulijoille se sitten haukahtelee, mutta on taas mielissään, jos pääsee tutustumaan. Joitakin tuttuja se väistää, sellaisia, jotka on vaan suorilta napannut sen syliin heti.

Tutuli kirjoitti:


Mä muistan elävästi, kun menin ekaa kertaa kattomaan Alissaa ja sen siskoja kasvattajan luo. Alissan äiti tuli mua moikkaamaan, heilutti hiukan häntää ja jäi siihen viereen rapsuteltavaksi. Sitten päästettiin heidän bordercollie portin takaa vapaaksi ja se ryntäsi suoraan mun syliin ja nuoli naaman märäksi. Jotenkin tossa tilanteessa huomasi niin selvästi sen pidättyväisen ja todella sosiaalisen koiran eron.

Lillin äiti Sofi on kyllä just tollanen, niinkuin tuo kuvaamasi bortsu, aina kun onlen käynyt siellä kylässä. Ei meinannu pentuja päästä paijaamaan ollenkaan, kun Sofi vaan tunkeutu syliin koko ajan. Toivottavasti periytyy.

Olishan se koiranomistajien kannalta kätevää, jos tuota rotumääritelmää muutettaisiin niin, että avoimuutta suosittaisiin. Mieluummin pusuttelija kuin arkajalka, kun tuo pidättyväisyys näyttää olevan noin monimutkaisesti määriteltävissä.

Katselin muuten vanhoista ketjuista kuvia, joissa oli Alissa pentuna, (huom, elämän puute) ja näen hirveästi samaa Lillissä. Voi olla, että tulee aika saman näköinen. Jotenkin Lillin naama alkaa näyttää jo aika aikuismaiselta pikkuhiljaa. Tässä esimerkki:

Lilli 14.2.2011
Mutta sitten taas:

Lilli 6.2.2011(aiemmin otettu mutta kuitenkin)
On se niin vauva. <3

Rose;

Lillin pää todella näyttää hyvin aikuismaiselta, paitsi sitten kun pieni reporankana nukkuu.

Olen samaa mieltä, että rotumääritelmä vaatisi uudistuksia... monelta osin. Olin viime tällä viikolla kylässä tätini luona ja hänellä on kaksi shipperke narttua äiti ja tytär. En ole ko. rodun luonteisiin pahemmin tutustunut, mutta yksilöt mitä olen tavannut ovat olleet hyvin avoimia... mutta sitten se kääntöpuoli avoimuudessa; Nämä tytöt hyppäävät/änkevät heti syliin, kun istahdat oli kyseessä sitten kuka tahanksa.

Vaikka nämä sipukat ovatkin pieniä ja kilttejä en tykkää siitä, että syliini vain pyllähdetään istumaan ilman mitään etukäteis rapsutuksien hakemista. Joten siinä mielessä pidän (pidättyväisistä) shelteistä. Kyllähän tuo meidänkin pentu tunkee syliin pusuteltavaksi, mutta nämä mustat kun vaan tulevat ja istuvat persiinsä kanssa syliin eivätkä edes hievahda pois.

Muistelta vain jokusen kuukauden takaa:

Mun vauva <3



Ja nyt tällainen on vienyt mun vauvan pois!!

Tutuli kirjoitti:


Rommitus, millanen Rommi on luonteeltaan? Se on vissiin aika sosiaalinen? Millasia muitten sheltit on, erityisesti pidättyväisyys-asteikolla?

Tutuli, mä pistän sulle tässä piakoin sen listan. Tosiaan, nää on ihan mun omia henkilökohtaisia mielipiteitä, kaikkia kasvattajia en niinkään tunne, mutta olen nähnyt heidän kasvattejaan livenä ja pitänyt kovasti.

Rommi olisi tarkoitus tänä vuonna luonnetestata, haluan nähdä kuinka hyvin olen sitä osannut lukea. Rommi on hyvin sosiaalinen, on ollut aina. Toki nyt on tullut sellaista pientä pidättyväisyyttä, ei se enää jää välttis vieraan rapsuttelijan luo pitkäksi aikaa. Pentunahan ihmisten ohittaminen oli hankalaa, kun jokaisen luo olisi pitänyt päästä paijattavaksi ja rapsuteltavaksi. Saattaa se vielä nykyäänkin tehdä sitä, että ohittavan ihmisen perään kääntyy ja yrittää tökkäistä kuonollaan. Tutut ihmiset (eli kaikki, jotka on nähnyt sen yhden kerran aiemminkin..) sitten saavat innokkaan sheltanninpommin syliinsä: Rommi tulee viereen, nousee vasten, pesee kasvot ja korvat, jos vain antaa. Joku voisi sanoa, että Rommi olisi jopa vähän mielistelevä, omasta mielestäni se ei sitä kuitenkaan ole.

Mä pidän Rommia sheltiksi suhteellisen kovana. Esim. eilen iltakävelyllä Rommi käveli maassa olleen ison mainospahvin päältä ja se luisti vähän jalan alta, niin että Rommi horjahti. No ei mitään, saman tien vain uudestaan pahvin päältä kävelemään. Ei siis alusta-arkuutta. Yhtälailla Rommi palautuu nopeasti säikähdyksistä ja menee itse katsomaan. Ja yrittää nostaa jalkaa pelottavan asian päälle.. Kovuudesta kertoo myös se, että pari kertaa olen joutunut fyysisesti puuttumaan Rommin käytökseen (tappelunpoikasta urosten kesken) eikä tuo ole ollut moksiskaan siitä ts. ei ole alkanut minua aristella.

Vilkashan tuo on, ehkä vähän liiankin vilkas. Siinä mielessä, että tuntuu näkevän ja kuulevan kaiken. Ei onneksi stressaa mistään, mutta reagoi yleensä, esim. tuhahtamalla. Terävä, siis reagoi aggressiivisuudella, ei ole. Nopea ja vilkas kyllä, luulen, että luonnetestissä tämä tulee näkymään ja siitä tulee kommenttia.

Mitäs muuta? Kerta kaikkiaan minulle sopiva koira =) Toivottavasti nyt luonnetestiin päästään, yritys on kyllä kova.

Mulle sheltti kolahti ihan ulkonäöllisesti. Ennen kun mitään oltiin pätetty, että koira otettiin niin näin vaan kadulla sheltin, rakastuin ulkonäköön ja sen jälkeen katsoin vain shelttejä aloin tietysti lukemaan rodusta paljon ja kaikki vaan natsasi. Sitten se jäi päälle ja kun koiran ottoa alettiin suunnittelemaan niin ei tullut mieleenkään muuta rotua.

Ja täältä meiltä löytyy ainakin yltiösosiaalinen, ihmisiä rakastava 10 kuukautinen shelttityttö. Viivin kohokohta lenkillä on aina kun ihminen tulee vastaan niin hyvä kun ei jokasen syliin ole hyppäämässä. Se nauttii niin paljon kun se saa ihmisiltä huomiota. Viivin äiti oli ihan samanlainen aina kun nähtiin se, isää en ole luonnossa nähnyt.

Täällä ei muuten ekoja juoksuja ole vielä näkynyt vai voiko olla, että ne on ollu näkymättömästi jossain vaiheessa?

Kyllä noi tuollaiset näkymättömät juoksut ovat mahdollisia, mutta todennäköisempänä pidän sitä vaihtoehtoa, että Viivillä ei vaan ole ollut ensimmäisiä juoksuja. Tiedänpä shelttinartun, joka juoksi ensimmäisen kerran vasta puolentoista vuoden iässä. Siinä oli toki se, että se oli narttulauman pahnanpohjimmainen, mutta myös sen rytmi on pitkä.

Musta tuntuu että tätä luonneasiaa on jo täälläkin jauhettu ihan kyllästymiseen asti

En varmasti ole mikään shelttiasiantuntija tai etenkään suomalaisten shelttien tuntija, mutta itse en yhäkään ole tavannut aionoatakaan arkaa shelttiä. Olen nähnyt epävarmoja shelttejä, niitä pidättyväisiä sekä avoimia. Arkoja on ihan varmasti olemassa, mutta rodun yleisyyteen nähden se arkuus ei nyt ainakaan mun nähdäkseni ole mikään hirveän suuri ongelma. Olen tavannut useita arkoja dobermanneja, belgianpaimenkoiria ja collieita, mitä nyt ensimmäisenä tulee mieleen. Ja näitä koiria tunnen kuitenkin lukumäärällisesti vähemmän kuin shelttejä, plus että Suomessa niitä myös tosiasiassa on paljon vähemmän kuin shelttejä.

Tuo kirjoitus taisi olla siis jonkun lukiolaisen koulutehtävä, siinä olennaisin asia ei ehkä alunperin ollut sisältö... En nyt pitäisi sitä minään asiantuntijalausuntona.

Pidättyväisyys on ihan olennainen osa monien paimenkoirien luonnetta, koska niiden pitää pystyä keskittymään ohjaajaan ja tehtäväänsä. Quincy ei ole pidättyväinen, mutta en sanoisi sitä myöskään sillä tavalla avoimeksi kuin muunrotuiset avoimet koirat ovat. Quincy rakastaa yhtä ainoaa ihmistä lukuunottamatta jokaista, ja ryntää epäröimättä ihan kenen tahansa syliin, mutta mun mielestä se käytös on enemmän sellaista paineen purkamista kuin varsinaisesti sitä, että se suunnattomasti nauttisi ihmisten huomiosta. Tuon käytöksen se on arvatenkin oppinut ihan suoraan emältään, joka tervehti kaikki vieraat ihan samalla tavalla. Esim. meidän terrieri on ihan "oikeasti" avoin koira, sellainen joka lähtee ihan kenen tahansa matkaan niin että sitä pitää suorastaan vahtia. Kyllä Quincykin lähtee jos on pakko, mutta se on kuitenkin ensisijaisesti mun ja muiden meidän perheen jäsenten koira, ei kenen tahansa.

Shelttien "luonneongelmissa" aika suuri tekijä on varmaan kuitenkin myös se, että sheltti hankitaan usein ensimmäiseksi koiraksi eikä ensimmäisen koiran omistaja voikaan osata aina lukea koiraa ja tietää millaista ohjausta se tarvitsee, vaikka olisi lukenut kuinka paljon kirjoja. Monista roduista sanotaan että ne "eivät sovellu ensikoiraksi" koska ne ovat itsevarmoja ja niiden kanssa oleellista on, että sitä itseluottamusta ei liikaa vahvista, sheltillä ja kaikilla muilla samantapaisilla roduilla taas sitä itseluottamusta pitäisi huomata vahvistaa oikeilla hetkillä. Ei sitä opi kuin kokemuksen kautta. Monesta muusta rodusta voi kokemattoman omistajan käsissä tulla remmirähjä ja perhettä tyrannisoiva pikkupiru (näin kävi esim. meidän ensimmäisen koiran kanssa... ), sheltistä tulee sitten helposti pelokas arkajalka. Ei se ole rodun vika tai mikään virhe, niin nyt vain käy. Ja monet eivät varmaan myöskään tarjoa sheltille tarpeeksi liikuntaa ja tekemistä, kun se on sellainen helppo pieni koira, eikä toisaalta yleensä kehitä mitään vakavia käytöshäiriöitä vaikka olisikin turhautunut ja tylsistynyt. Ei voida vaatia että jokaisen koiranomistajan on oltava kaikkitietävä asiantuntija ennen kuin saa hankkia sitä omaa koiraa, joskus on opittava.

En myöskään oikein ymmärrä miksi se shelttien "arkuus" on niin hirveä ongelma niille, joilla ei ole koskaan ollut shelttiä ja jotka eivät koskaan sellaista aio hankkia? Mulla on tuttavapiirissä pari varsin arkaa koiraa (ei shelttejä toinen on pyreneittenpaimenkoira ja toinen on sellainen saksanpaimenkoiran esi-isä, schafspudel) mutta ei se ole mikään ongelma ainakaan mulle, eikä tietääkseni myöskään niiden koirien omistajille, koska ne asuvat sellaisissa olosuhteissa missä tästä ei ole haittaa. Eri asia tietenkin jos koira asuisi jossain kaupungin keskustassa ja pelkäisi suunattomasti ihmisiä ja liikennettä.

Tulipa vuodatus Me oltiin tänään mini-agitreeneissä, vähän lyhennetty malli koska samaan aikaan treenasi pari muutakin ryhmää, mutta oli ihan kiva aloittaa taas tauon jälkeen vähän kevyemmin. Tehtiin ihan helppoja juttuja ja koiralla ainakin oli hauskaa

Eevus meidän sheltti on nyt 1v 8kk eikä juoksuja oo näkyny Kysyin sitä ell.lääkäriltä mutta sekin sanoi että jos niitä ei tuu, niitä ei tuu.. Monet vaan sanoo että nartut rauhottuis ekoista juoksuista, joten siinä mieles olisin ne voinu ottaa Meillä asuu FullADHD!

Ite ihastuin sukulaisten shelttiin jo muksuna. Se on siitä lähtien ollut mielessä ja se piti saada, muuta ei oo ees harkittu

Meillä asuu sosiaalinen sheltti, mutta tuntuu että ihmisillä on tuo peruskäsitys että sheltit on arkoja/pidättyväisiä. Salillakin yks nainen heti kommentoi kun sanoin minkä rotunen koira meillä on, että 'Eikö ne oo tosi arkoja? Meki sitä mietittiin mutta ei haluttu arkaa koiraa..' Just