Koirat.com

^Sheltistä aika usein taidetaan sanoa, että soveltuu ensimmäiseksi koiraksikin. Tosin hirmuisen vaikea suositella rotua, joka satavarmasti sopisi 12-vuotiaan käsiin. Edes sheltistä ei uskalla mennä tuollaista lupaamaan. Kai teillä kuitenkin vanhemmilla olisi päävastuu koirasta? Jos jotain ongelmia tulee, 12-vuotiaan kokemuspohjalla niitä ei välttämättä ratkota, vaikka olisi kokeneempi koiraihmisenalku kyseessä.

Paimennusvietistä sen verran, että collien käytös ei kuulosta paimennusvietiltä. Enemmänkin kuulostaa siltä, että koira on voimakkaasti laumaviettinen (ahdistuu joutuessaan eroon laumastaan) ja jossain määrin kuormittuu lapsista. Oletan lasten olevan varsin pieniä vielä pääosin, jolloin erityisesti saattavat käyttäytyä koiran silmään hallitsemattomasti. Lapset voivat olla kuormittavaa seuraa herkemmälle koiralle, jos koiralla ei ole hyvää suodatinta ääni- ja liikeärsykkeiden suhteen ja koira paineistuu. Koska koira tulisi talouteen, jossa on paljon lapsia paikalla, suosittelenkin valitsemaan kasvattajan, jonka luona koira totutetaan jo valmiiksi lapsiin hyvin.

Ns. "paimennusviettihän" on aikoinaan jalostettu saalisvietistä ja yleensä ilmenee jahtaamisena ja mahdollisesti myös näykkimisenä. Koira saattaa esim. virittyä jahtaamaan ohi ajavaa autoa tai juoksevaa lasta. Paimennusviettiä ilmenee jonkin verran, vaihtelevasti. Yleensä se taitaa olla koulutuksella hallittavissa. Meillä pikkupojan emä on voimakkaasti paimennusviettinen ja pikkupoika osoittaa myös taipumusta. Sanoisin, että sheltin kanssa on iso mahdollisuus, että tähän joutuu puuttumaan koulutuksella edes hiukan.

Rodussa esiintyy jonkin verran arkuutta. Pidättyväisyys on enemmänkin rotuominaisuus (sheltille on luontaista olla hiukan pidättyväinen vieraita kohtaan), eikä sinänsä virhe. Arkuus ja pidättyväisyys ovat eri asioita - koira voi olla luontaisesti pidättyväinen olematta arka. Sheltti on aika usein oman perheen koira, eikä niinkään välttämättä perusta vieraista - tosin myös avoimia yksilöitä tulee vastaan. Mutta jos haluaa varmasti koiran, joka on häntä heiluen nuolemassa jokaisen vastaantulijan naamaa, joku toinen rotu lienee varmempi vaihtoehto. Terveellä tavalla pidättyväinen koira käytännössä jättää vieraat huomioimatta, mutta ei arastele.

Arkuuteen voi vaikuttaa valitsemalla yhdistelmä ja kasvattaja huolellisesti. Arkuus on jossain määrin periytyvä ominaisuus. Erityisesti emään kannattaa kiinnittää huomiota ja se kannattaa tavata, sillä pennut saavat ensimmäisen käytösmallin emältä. Pentu siis kannattaa ottaa rohkeista vanhemmista. Lisäksi sosiaalistamiseen kannattaa panostaa ihmisten, koirien ja erityisesti häiriön osalta. Kasvattajia on todella paljon, yhdistelmiä laadullisesti laidasta laitaan ja kysyntää todella paljon. Kannattaa siis olla useampaan kasvattajaan yhteydessä ja kysellä yhdistelmän taustoista, kunnes löytää itseä miellyttävän luonteiden ja terveyden osalta.

Tottakai vanhemmilla on loppujen lopuksi vastuu, se on ihan selvä tilanne, ja osittain senkin takia rotuvalinta on aika tiukassa syynissä eikä mennä vaan lapsen ideoiden pohjalta. Tavallaan olosuhteet on koiralle aika loistavat, paljon ulkoilua ja seuraa päivälläkin, innostunut harrastajan alku ja koiraseuraa, mutta kyllä se asettaa omat haasteensa rodulle ja yksilölle.

Kiitos kommenteista paimennusviettiin, on totta että collie on herkempi kuin muut koiramme, ja jossain määrin samaa käytöstä ilmenee myös jos on vaan kasa aikuisia paikalla esim mökillä tms, kiertää katselemassa että kaikki on paikalla ja vie leluja heitettäväksi (tätä tekee myös lapsille, jos yksi ei enää heitä niin menee pallon kanssa seuraavalle). Mutta tämä asia pitää selkeästi ottaa siis puheeksi kasvattajien kanssa.

Pidättyväisyys ei sinänsä haittaa, ei oo tosiaan pakko juosta vanhempia vastaan mutta ei nyt toki mielellään karkuunkaan. Mutta jatketaan siis etsintää ja edelleen jos sopivia kasvattajia tulee mieleen niin let me know :)

Lifo kirjoitti:


Kiitos kommenteista paimennusviettiin, on totta että collie on herkempi kuin muut koiramme, ja jossain määrin samaa käytöstä ilmenee myös jos on vaan kasa aikuisia paikalla esim mökillä tms, kiertää katselemassa että kaikki on paikalla ja vie leluja heitettäväksi (tätä tekee myös lapsille, jos yksi ei enää heitä niin menee pallon kanssa seuraavalle). Mutta tämä asia pitää selkeästi ottaa siis puheeksi kasvattajien kanssa.

Joo, ei tuo käytös kyllä kuulosta paimennusviettiin liittyvältä. Koira kenties on vain oppinut, että ihmisiä vahtaamalla saa huomiota ja palkkautuu siitä. Pakenevan kohteen aiheuttamasta näköärsykkeestä syntyvä jahtaamistaipumus siis on paimennusvietin tyypillisin ilmentymä arkielämässä, oli sitten jahdattava kohde auto tai ihminen. Sama triggeri kuin saalisvietissä, joka siis periaatteessa on sama asia, mutta jälkimmäisessä päämääränä on saada saalis kiinni ja "tappaa".

Paimennustaipumuksessa taitaa shelteissäkin olla rodun sisällä paljon eroja ja kannattaa varautua siihen, että jonkinlaista koulutusta joutuu tekemään asian tiimoilta, mikäli jahtaa ei-toivottuja kohteita. Tosin yhtälaillahan koira lähtee jahtamaan myös saalisviettisenä (mulla esim. voimakkaasti saalisviettinen kääkkä virittyy juoksevista ihmisistä ja koirista, mutta kuumuu erityisesti pikkuelukoista, kun on muutaman sellaisen joskus listinyt, ja "pakenevasta" lelusta, kun tähän on viettiä palkkaamissyistä vahvistettu). Jahtaamistaipumushan on koulutuksessa hyvä moottori, kun vaan ohjeistaa koiraa käyttämään sitä oikeisiin asioihin.

Täällä lähestytään jo 3 kk rajapyykkiä! Pienempi pikkupoika on kulkenut isomman pikkupojan treeneissä mukana ja osaa jo muuttua mustasukkaiseksi, kun "isoveljen" kanssa puuhastelee. Agilitytreeneissä on tehnyt muutaman minuutin ajan joitain miniminijuttuja, kuten harjoitellut takaakiertoa ilman rimoja. Tällä viikolla kokeili ensimmäistä kertaa putkea. Teimme muutaman toiston suoralla, jonka jälkeen uskaltautui myös juoksemaan mutkaputken läpi, aika hc.

Ei tästä välttämättä ihan hirveätä mörssäriä kuitenkaan tule. Nyt näyttäisi kaikkien löytämieni kasvukäyrien mukaan pysyvän rotumääritelmässä. Korkeutta tällä hetkellä 28,5 cm, 3 kk kohdalla varmaan 29 cm. Jos saa toivoa, niin voisi kasvaa yli ihanteen, 39,5-40 cm korkeaksi.

Tää on kyllä jotenkin... mitensennytsanois... tosi helppo pentu. Ei stressaannu, tottelee ikäisekseen hyvin, reipas ja itsevarma. Kokeilee kyllä rajojaan, mutta luovuttaa sitten kun ei saa muutaman yrityksen jälkeen tahtoaan läpi. Osaa myös keskittyä tekemiseen ja tuntuu jo nyt tosikommalta työskentelijältä kuin "isoveljensä". Mä olen niin tottunut liikkumaan ADHD:n kanssa, joten ihan hämmentää, kun tämä ei ole sellainen. Kääkän kanssa sai repiä hiuksia tukkoina päästä tähän verrattuna, nyt lähinnä vaan muutama haiven on irronnut jossain sisäsiisteyden opettamisen failujen synnyttäminä epätoivon hetkinä. On tämä herkempi kuin toi kääkkä, se kun suurinpiirtein kohauttelee olkiaan naapurikorttelissa tapahtuvalle ydinräjähdykselle, mutta mikään herkkäsieluinen tapaus kuitenkaan ei ole kyseessä.

Ainoa asia, missä on selkeästi "isoveljeään" jäljessä, on sisäsiisteys. Näkyy siinäkin edistymisen merkkejä, kun enää ei oikeastaan tule sellaisia random ylläripissoja ja on ollut jo monia öitä kuivana, tosin ei putkeen. Kääkkä oppi niin superhyvin ja rotuepätyypillisen nopeasti, etten usko toista vastaavaa tulevan ihan heti vastaan. Kääkän kohdalla auttoi isomman pikkupojan voimakas halu olla kastelematta tassujaan - tää on enemmän sellainen "rapatessa roiskuu"-tyypin persoona.

Korvat ei tällä hetkellä ole liimassa ja eiköhän sieltä toinen taas pyri nousemaan, mutta "moi!" vaan siitä huolimatta:


Meillä ollaan säänkestäviä!

Mun pentu meni ja täytti perjantaina jo 7 kuukautta! Aika kuluu kyllä ihan supernopeasti, vastahan se kotiutui. Gisli on nyt seitsemänkuisena jotain 33-33,5 cm korkea ja painoa on huikeat 5,5 kg. Pikkukirppu. <3 Heinäkuun alussa aloitettiin treenaamaan agilityn penturyhmässä, tosin meidän treenit sisältää lähinnä suoraan putkeen menoa ja siivekkeiden läpi juoksemista. Muutaman viikon päästä mennään ekaan näyttelyyn, iik!

Onnea Gislille! Ihana pikkunen, on se vaan super nätti ja seisoo niin hienosti.

Ja toi Veeti Ei tee hyvää mun trikki kuumeelle. Meillä on muuten kanssa jotenkin hidasta toi sisäsiisteys. Just kun olin kerenny kehuumaan miehelle ettei tuo enää iltasin pissaa sisälle niin eiks hän minuutin päästä lorota siihen. Oltiin viel just oltu pissalla. Välillä tulee ihan jotain ihmeellisiä katkoksia.

Me käytiin tänään ekaa kertaa mätsäröimässä ja toihan yllätti mut ihan täysin olemalla PUN 2. Ei todellakaan ollu mitkään sijoitukset mielessä kun mentiin, kunhan yritin hakea jotain kokemusta ja katsoa miten pahasti toi väistää tuomari. Ei väistäny ollenkaan! Mut toki istuu lässähti siihen pöydälle Toinen mikä meni aikalailla vielä harjoitteluks oli seisominen. Ihmeellinen tarve nuuskia maata ja hyökätä naapureitten kimppuun just sillon kun tuomari töllöttää.

Mut tosi tyytyväinen silti, nyt vaan lisää mätsäreitä ja harjoitusta, ni ehkä se siitä pikkuhiljaa.

Hihii nyt uskaltaudun minäkin viimein liittymään keskusteluun! Shelttipentu kotiutuu vajaa kahden viikon päästä ja into piukeana olenkin viime kuukausien ajan lueskellut tätä shelttikeskustelua. Täyty kyllä sanoa, että ihan hurjan suloisia tapauksia kaikilla!

Rotu on itselleni uusi, aikaisempaa kokemusta on lähinnä cavaliereista ja villakoirista sekä yhden holskun verran. Kyseessä myös eka ikioma koira, joten innostuksen lisäksi kieltämättä hieman hirvittää...

Paljosta on täälläkin jo keskusteltu (siksikin oli nyt pakko kirjoitella ja ilmoittautua kun olen kuitenkin täällä stalkkerimaisesti monen vuoden takaisia keskusteluja lueskellut läpi, heh), mutta millaisia kokemuksia teillä on shelttien yksinolon opettelusta? Viikon verran sain mammalomaa pennun tuloa varten, jonka jälkeen se joutuu kuitenkin olemaan yksin työpäivän ajan ja se vähän mietityttää.

^^Onnea Miikolle hienosta menestyksestä! Siitä se lähtee! Minäkin kävin aikoinaan ahkerasti kääkän kanssa mätsäreissä ja sitten jonkun pari vuotta satunnaisesti näyttelyissä. Kyllästyin sitten siihen, kun koira on ihan nätti (ROP, PU-sijoituksia), mutta muutamilla virheillä, ja kääkissä (kuten shelteissä) kilpailu on kovaa ja yleensä aina sieltä kehästä joku vielä nätimpi SERT-tykki löytyi. Olisi pitänyt käydä vähän turhan monessa näyttelyssä, että sen olisi saanut valioksi asti leivottua ja siihen ei oma kiinnostus jaksanut riittää, erityisesti rahankäytön osalta - kallis harrastus kuitenkin kyseessä ja menestystä ei tule näissä massaroduissa mitenkään automaatiolla ennemmin tai myöhemmin.

Junnun kanssa pitäisi kanssa varmaan parissa virallisessa joskus käydä kääntymässä. Tuo on vielä niin vaiheessa, että vaikea sanoa, että tuleeko siitä koiraa, jota kannattaa käyttää aktiivisemmin näyttelyissä. Shelteillä kun niin moni asia vaikuttaa "näyttelykelpoisuuteen". Ainakin se harrastus-H olisi kiva käydä hakemassa.

timbuktu kirjoitti:


Paljosta on täälläkin jo keskusteltu (siksikin oli nyt pakko kirjoitella ja ilmoittautua kun olen kuitenkin täällä stalkkerimaisesti monen vuoden takaisia keskusteluja lueskellut läpi, heh), mutta millaisia kokemuksia teillä on shelttien yksinolon opettelusta? Viikon verran sain mammalomaa pennun tuloa varten, jonka jälkeen se joutuu kuitenkin olemaan yksin työpäivän ajan ja se vähän mietityttää.

Onnea pennusta!

Itsellä oli reilu kaksi viikkoa aikaa yksinolokoulutukseen. Meillä ainakin junnu ei ole kovin läheisriippuvaista sorttia ja jäi alusta alkaen aika hyvin yksin. On nukkunut yönsä samassa huoneessa kuin missä on myös työpäivien ajan. Tosin työpäivien aikana on toinen koira seurana ja öisin toinen koira nukkuu eri huoneessa. On harjoitellut yksinoloa päivisin myös ihan yksinyksin, että osaisi tämänkin. Joskus käyn työpäivien aikana käyttämässä koirat, joskus en. Pari päivää sitten naapurit sanoivat, että onpa mukavan hiljaisia koiranaapureita heillä, kun ei ikinä kuulu mitään ääniä, joten ilmeisesti hyvin päivät menevät. Kotiutuessani vastaan kömpii unista sakkia.

Viikko riittää kyllä, kannattaa vain aloittaa harjoitteet jo heti koiran kotiutumista seuraavana päivänä. Olisi hyvä, jos tämän viikon aikana koira tottuisi siihen, että menet ja tulet ihan randomisti. Taipumus eroahdistukseen on myös jossain määrin yksilöllistä, toisilla voi mennä pidempään, että osaavat jäädä pitkäksi aikaa yksin ja viikko voi mennä vähän turhan noepasti. Onneksi kuitenkin valtaosa koirista oppii nopeasti.

Kiitoksia sliippi Mulla ei ole mitään odotuksia menestymisen suhteen. En odota oikeastaan mitään, kun noita shelttejä tosiaan aikamoiset määrät näyttelyissä. Käydään tuon ipanan kanssa tasan sen aikaa kun se on meistä kummastakin kivaa ( ja rahat riittää ) ja sit kun ei enää toimi niin lopetetaan. Mulle näyttelyissä käyminen tulis vaan olemaan harrastus...mut siinä että edes päästään sinne saakka , on vielä aikamoinen matka. Mä vaan tykkään kun on jotain mihin treenailla, vaikkei menestystä tuliskaan.

Ja onnea täältäkin timbuktulle pennusta!

Mulla oli tasan kaks päivää aikaa kotiuttaa pentu, ennenkuin se jäi kahdeksaksi tunniksi yksin. Tehtiin paljon yksinolo harjoituksia noiden kahden päivän aikana ja sen jälkeen toivoin sormet ristissä että pentu ei ihan kauheasti huutaisi. Eikä se onneks huutanutkaan, tein galluppia naapureille. Joten meillä meni siis tosi nopeasti hyvin, vaikka olin maalannu kaikenlaisia kauhukuvia kun sopeutusaika oli noin lyhyt ja päivät heti tosi pitkiä.

^Ei ollut tarkoitus kuulostaa siltä, että "ei sieltä menestystä kenellekään tule, ihan turhaa hommaa ja rahat menee hukkaan". Itse olen vähän tulosorientoitunut persoona, niin en oikein osannut näyttelyitä vaan harrastella Väinön kanssa, kun ei ne määrätyt koiran virheet kuitenkaan korjaannu ja havaitsin, että SERTit on ainakin meidän osalta kiven alla. Voihan Miikosta tulla vaikka shelttikehien seuraava SERT-imuri, mistäs sen tietää, ennen kuin menee - ainakin kuvien perusteella minun silmääni näpsäkän näköinen poika.

Oletteko jotain muuta harrastusta miettineet pikkupojan kanssa, kuin näyttelyt? Agilityä on täällä meidän osaltamme tullut sivuttua, mutta lähdetään varmaan syksyllä myös tokon viikkotreeneihin. Elättelen toiveita, että jos koiralle saisi elämän aikana vaikka TK1 koularin tai jotain, eli ihan massiiviset tavoitteet. Väinön tokoura ei ollut mikään henkeäsalpaava menestystarina, kun ei ikinä edes päästy kokeeseen, mutta tällä nuoremmalla tuntuu olevan pykälää isompi rusina päässä, että ehkä sillä voisi maltti riittää siihenkin lajiin. Katsotaan nyt ainakin, että miltä se lähtee tuntumaan.

Vähän on itselläkin alkanut mietityttämään, että pitäiskö sitä itsekin ottaa seuraavaksi koiraksi sheltti. Ensi vuonna pitäisi taas pentua alkaa hommaamaan, ja ykkösvaihtoehtona on aussie, mutta nyt kun Nuutti oli kylässä niin alkoi mietityttämään että mitä jos sitä löytäisikin hyvän sheltin. Vähän tuntuu kuitenkin riskipeliltä ottaa sheltistä tokokoira, kun mahdollisuus toimintakyvyttömään huonohermoiseen koiraan on kuitenkin huomattavasti korkeampi mitä aussiessa. Ja jos nyt otan sheltin, niin aussieta en saa sitten moneen vuoteen. Vaikeaa on.

Mutta meillä oli Nuutin kanssa tosi kiva kesäloma. Nuutti pääsi harrastelemaan ja reissaamaan mun kanssa, ja oli aika reipas koko ajan. Tykkään tosi paljon treenata Nuutin kanssa, ja se on nopea oppimaan. Ruudun eteenmenotkin alkoi sujumaan tosi nopeasti, ja vireen kanssa ei kyllä ole mitään ongelmaa. Harmittaa ettei sen pää kestä, koska sillon kun treenataan kahdestaan tai pienellä porukalla se on ihan huippu. Nyt Nuutti on jo palannut hoitopaikkaansa, kun mulla alkoi alkukuusta työt. Jospa sen taas ottaisi kaupunkiin seuraavan kerran, kun on enemmän vapaata.

Nuuttihan myös poseerasi uusimmassa Koiramme-lehdessä:

Joo siis sliippi ei ollu mitenkään sun tekstiin suunnattu toi mun näyttelymenestys pohdinta Mut joo oon samaa mieltä, et kyl mäkin jotain menestymistä kaipaan. Jos koko ajan tuppaaa jotain T : tä ja H : ta ni voi alkaa jossain kohtaa kiinnostuminen lopahtamaan. Kyllä se vähän puhtia antaa, jos ees välillä niitä SA : ta pääsee havittelemaan. Kyllä mäkin senverran kilpailuhenkinen kuitenkin olen et mieluummin menestyminen kuin jatkuva ekana kehästä ulos lentäminen, mut ei jaksa lähteä sille linjalle et yrmistelee kulmien alta kun naapuri pärjää. Siinä kohtaa täytyy vaihtaa alaa.

JA Miiko kiittää, kyllä mustakin tossa VOIS olla jonkunmoista ainesta, vaikken nyt niin sillä silmällä osaakkaan katsoa ( ja oma on oma- lasit ). Mut meillä noita hommia saa vielä tehdä tuon pääkopan kanssa jonkun verran, mutta onneks ollaan menty paljon eteenpäin. Masentaisi jos oltaisiin lähtöpisteessä.

Toko on ehkä sellanen juttu mitä vois jossain määrin treenaillakin, mutta en usko että siitä kuitenkaan saatais meille mitään tavoitteellista harrastusta. Mun ei vaan kärsivällisyys riitä siihen, vaikka toko on aina ollu sellanen mitä muiden tekemänä ihailen. Kuitenkin jotain ois kiva sieltäkin nappailla. Agility ei taas oo koskaan kiinnostanut mua yhtään, vaikka luulen et se just saattais olla Miikon laji. Sillä on jotenkin super paljon luontaista taipumusta juostessa tehdä käännöksiä, väistöjä ja se tykkää hypätä esteitä ja mennä kaiken alitse yms. Harmi kun mä en koe siihen mitään kiinnostusta.

^Tuskin Miikosta mitään T:n tai H:n koiraa tulee, en kyllä millään usko. H vaatisi jotain tosi selkeitä virheitä ja T:llä täytyy yleensä olla jo puutteellinen rotutyyppi. EH:takin saa vielä aika selkeillä virheillä monelta tuomarilta (ainakin kääkissä, en usko, että tämä hirveästi eroaisi shelteissä). Sitten liikutaankin jo pienemmissä eroissa, että onko koira EH:n, ERI:n vai ERI:n ja SA:n arvoinen.

Jotenkin sain päähäni, että rally-toko voisi ehkä sopia teille. Oletko sitä pohtinut? Se olisi ehkä vähän vähemmän tiukkapipoista touhua ja vaihtelevampaa. Ja voihan sitä agilityä lähteä kokeilemaan vaikka muutaman kerran pentukurssille sen suuremmin lajiin sitoutumatta, ihan vaan fiilistelymielessä. Joskus voi itsekin yllättyä. Mä olen kokeillut kääkän kanssa näiden em. lisäksi myös flyballia (huonolla menestyksellä) ja jäljestystä (äärettömän huonolla menestyksellä), ihan vaan puhtaasti kokeilumielessä. Nämä lajit jäivät siihen, mutta tulipa kokeiltua, ja sitä kautta parempi käsitys lajin soveltuvuudesta itselle ja koiralle.

Ja truu harrastuskoirallahan pitää ehdottomasti olla edes yksi H, vai mites se nyt meni? ;) Mun vanhempi sheltti on kyllä ERInomaisen arvoinen (vähän reiluhko nartuksi, kun kokoa on about 37,5 cm,rakenteeltaan se on tosi kiva), mutta kävipä se pari vuotta sitten hakemassa sen harrastushoon, kun tuomarin mielestä koirassa oli kaikki pielessä. Onneks tää ei oo niin vakavaa!

Gislin kanssa päälajina tulee toivottavasti olemaan agility, sen kohtalo selviää sit luustokuvien jälkeen. Pentujuttuja toki tehdään jo nyt, mutta kaikki rankempi saa odottaa vuodenvaihteeseen. Siinä sivussa oon suunnitellut uraa tokon ja rallytokon parissa, tavoitteena toki vaatimattomasti valioitua kaikissa kolmessa lajissa. Saa nähdä miten käy. Näyttelyissä käydään silloin kun muut menot ja rahatilanne sen sallii, en oo itse mikään superinnokas näyttelyihminen.

Pentukoira käväisi keskiviikkona mätsärissä ollen jopa SIN2! Pöydällä väisti vähän tuomaria, joten siksi sininen, mutta pikkusopuli esiintyi kyllä huikean hienosti noin muuten. Se on hassua miten se kehänauhojen sisällä muuttuu ihan erilaiseksi, kehän ulkopuolella se ois menossa moikkaamaan vähän kaikkia ja on oma sosiaalinen itsensä, mut kehässä lääppiminen on äääälllöä. Ei se lääppimistä rakasta hirveästi muutenkaan, mutta tutustuu iloisesti vieraisiinkin ja antaa kyllä koskea nätisti. Treeniä treeniä, onneks on tulossa noin miljoona mätsäriä ennen meidän virallista kehäkoitosta.

^Myrn on kyllä tosi nätti, minunkin silmäni tykkää. Väinöltä puuttuu se harrastus-H - onkohan siinä suurin syy siihen, ettei se ole ikinä valioitumassa missään... Kyllä pikkupojallekin olisi sen H:n voinut hakea jostain, luulen mä. Paria tuomaria välttelin siitä syystä, että tiesin heidän tykkäävän hyvin erityyppisestä kääkästä kuin mitä Väinö on. Näiltä olisi hyvinkin voinut pukata sitä H:ta. Väinö taisi myös jossain pentuluokan näyttelyssä käydä tuomarilla, jonka mielestä koirassa oli se ihan kaikki pielessä. Tämän takia ei tullut vietyä aikuisenakaan.

Shelteillä taitaa vielä turkkikin vaikuttaa sihen, että mitä tulee. Että jos kaikki karvat sattuu tiputtamaan just ennen näyttelyä, niin ei voi hirveästi menestystä odottaa. Jännää muutenkin toi turkin kanssa puljaaminen näin sellaiseen rotuun tottuneelle, jossa koira on koko ajan täydellisessä näyttelykunnossa. Odotan jo innolla sitä, kun koiran siistiminen menee täydellisesti pieleen just ennen näyttelyä. Itsehän meinaan tietty siis opetella trimmausmestariksi tässä samalla vaikka lähtökohtaisesti mitään ymmärrystä aiheesta ei ole.

Veeti taitaa edelleenkin olla sellaisilla kasvukäyrillä, ettei se ainakaan pieneksi ole jäämässä, päinvastoin. Joten tässä yksi ainakin meidän kohdallamme potentiaalinen näyttelymenestyksen laimentaja. Nyt reilu 3 kk iässä 30 cm löytyy säkäkorkeutta, että aika varmasti medi tulossa. En usko, että maksiksi asti törähtäisi, luustoa kun katsoo, ja suht maltillista on kasvu ainakin tällä hetkellä. Agilityä silmälläpitäen (mikäli sitä päästään kunnolla harrastamaan) pienestä ylikokoisuudesta rotumääritelmän suhteen ei ole lainkaan haittaa.

Veeti muuten alkaa olla talouden korkein koira! Isoveljellä tosin on massaa 1,3 kg enemmän, joten melkoinen ruipelo karvan alla on vielä kyseessä, vaikka säkäkorkeuden puolesta menee ihan näillä näppäimillä ohitse.

Onnea Gislille mätsärimenestyksestä! Gisli taitaa olla jäämässä isoksi miniksi, mikä on ihan loistavaa agilityn kannalta.

Minkälaisia näyttelyhihnoja käytätte shelteillenne? Snake + hihna? Minun täytyisi hankkia pienemmälle pikkupojalle oma niin pääsisi vähän harjoittelemaan - ei taida oikein Väinön vanha hihna soveltua, kun on sitä korkealle niskaan kiinnitettävää mallia.

^ Joo, kaikki raajat on ristissä et jäisi miniksi, tällä hetkellä näyttää ainakin ihan hyvältä. Emänsä on 33,5 cm korkea ja kaikki puolisiskot (sekä pentuesisaret tällä hetkellä myös) kans minejä, joten luultavasti Gislikin jää kirpuksi. 7 kk mitat oli n. 33,5 cm ja 5,5 kg, mut en ihan luota mun grillitikku + mittanauha -systeemiin.

Meillä on käytössä juurikin snake + valkoinen nylonhihna. Ollaan todettu se hyvin toimivaksi yhdistelmäksi.

Oi, onpa täällä aktiivista keskustelua! Kiva lueskella, kun on itse ollut koocee-pimennossa monta kuukautta



Mitäs meille kuuluu. No hyvää. Ollaan tokoiltu koko kesä enemmän ja vähemmän ahkerasti; nyt on Noppa koevalmis mutta omistaja ei Haluisin kovasti käydä treenaamassa omaa pääkoppaa joissain möllikisoissa, mutta kun niitä järjestetään niin hitsin harvoin...

Saanko esitellä, tuore TK2 Amor'jade Dark Drama Queen! <3 Käytiin hellepäivän kunniaksi tokokokeessa ja kotiintuomisina AVO1 270,5p sekä koulari, ihan huikeeta. Oma pää ei meinannut kestää jännitystä, sössin nimittäin kaukojen lopun kun menin sekaisin puolista (en ees ajatellut et tää ois mahdollista, mut näköjään :DD ) ja Myrn pärisi vähän turhankin paljon, joten tuomari rokotti ääntelystä ihan oikeutetusti. Mut pääasia, et koulari tuli ja nyt voidaan jäädä treenaamaan kohti voittajaa ja evl:ää!

Oi! Onnea hurjasti Myrnille ja vastakohdalle!

Me käytiin toisen kerran mätsäreissä ja niin mähän tosiaan ajattelin että toi väistää tuomaria. No joo tyyppi alko hyyppimään tuomaria päin kun tämä lähestyi. Et sillälailla! Eli kai me ruvetaan nyt sitten harjoittelemaan et jos seisotaan niin sit ihan vaan seisotaan vaikka makkarapaketti kävelisi ohi .

^^Hurjasti onnea! Minulta kyllä vilpitön hatunnosto kaikille Tokon koulareille.