Koirat.com

Ei ole itse koiraa mutta haaveilen että sellaisen vielä jonain päivänä ottaisi. Rotu voisi olla kääpiösnautseri, mutta vähän mietityttää se turkin hoito. Ja lisäksi, haukkuuko se paljon? (tai snautserit yleensäkin)

Osaisko joku kertoa suursnautserin terveystilanteesta, onko mimmonen?

Joku tuossa kyseli kääpiösnautserin turkinhoidosta. Käppänät siis nypitään 2kertaa vuodessa ja tarkoituksena on poistaa kuollut karva. Korvat, peräpeili ja kaula ajellaan koneella siistiksi ja posket myös. Meidän Luka ei ainankaan hauku, ellei sitten naapurin kissat tule näköetäisyydelle. Isoille mustille koirille on alkanut haukkumaan sen jälkeen kun meidän musta labbis kuoli Jos jostain piilosta hyppää ihminen niin silloinkin haukahtaa, mutta kun kieltää niin lopettaa.

Sitten vähän omaa juttua. Luka on saatu trimmattua jo aikapäivät sitten, laiskuus vain iski niin unohtui tänne kirjoiteltua. Kasvattajalta saatiin vinkkejä ja hankittiinkin trimmikivi niin johan alko karva irtoomaan kunnolla Loput karvat ajettiin koneella. Nyt on ihanan lyhyt ja karkea karva Alla kaksi hassun hauskaa kuvaa.

Luka toivottelee hyvää kesän alkua kaikille

Millainen terveystilanne ja ns. keski-ikä on keskareilla? Kakkoskoiraa olen miettinyt, ja kun kerran tuon oman snautserimixin kanssa pärjään hyvin ja partasuista tykkään, niin snautseriin olen siis päätynyt. :)

Snautserithan ovat kuitenkin loppujen lopuksi hyvin terve rotu, ainakaan meidän koiran kanssa ei yhtä isoa ongelmaa lukuunottamatta ole ollut mitään ongelmia minkään kanssa. Ihana koira ja ihana rotu, parempaa en tiedä (vaikka onkin nyt toisen rodun edustaja tulossa taloon)! Viimeiseksi snautseriksi meidän Guru ei tosiaan ole jäämässä.

Mutta tosiaan, tuo meidän iso ongelma. Levyepiteelikarsinooma, eli pahalaatuinen kasvain. Esiintyy erityisesti mustilla snautsereilla. En nyt ala koko tapahtumaketjua kirjoittamaan tähän, täällä lukee koko tarina. Oli kyllä hurjan raskas talvi, kuten kaikki varmasti osaa kuvitella. En kuitenkaan usko, että ihan kamalan yleinen on. Gurun kasvattaja on ollut snautsereiden kanssa tekemisissä kymmenen vuotta ja reilukin ja hänelle on tullut Gurun tapaus mukaan laskettuna neljä vastaavaa tapausta. Ja kaikkiin on liittynyt Gurun emä joko emänä tai sitten mummona.

Ja ihan kaikille, jos snautserinne alkaa ontumaan yhtäkkiä ilman hyvää syytä ja aristaa jotain tassua ja röntgenkuvissa näkyy tavallaan poikkimennyt varvas, mutta loppuosa puuttuu tai jotain "usvamaista" juttua, voi ongelma nimenomaa tämä. Meillä eläinlääkäri vain ilmoitti, että tällaiset on yleisiä koirilla ja amputoidaan varvas niin, että antura jätettiin.

Ja tämähän ei auta tähän ongelmaan. Kasvain nimittäin on pehmytkudoksessa ja tuollainen amputointi ei riitä. Onneksi tämä kasvaintyyppi vain harvoin lähettää etäpesäkkeitä ja pelkkä kokonaisen varpaan amputointi pitäisi riittää. Jos olisin hoksannut saman tien ottaa kasvattajaan yhteyttä, olisi hän osannut sanoa samantien mikä on vialla ja olisimme säästäneet suurinpiirtein 700 euroa ja viisi hyvin pitkää kuukautta hyvin kipeää koiraa. Jos siis vastaavaa ilmestyy, muistakaa mainita tästä vaihtoehdosta!

Meillä on Gurun kanssa mennyt hienosti tämän leikkauksen jälkeen. Koira on todella terve ja ihastuttava itsensä. Se on saanut massaa vähän lisää, se nimittäin laihtui tuona aikana melko paljon. Se oli oikeasti raukka todella kipeä silloin, vasta nyt huomaa kuinka suuri ero se on. Onneksi tämä kasvaintyyppi ei mitenkään maatakaatava ole. Jostain luin, että viereisiin varpaisiin saattaa tulla hieman rasittumaa (jos on siis jompikumpi keskimmäisistä varpaista, reunimmaisilla varpailla ole niin väliä), mutta tosiaan hyvin vähänlaisesti. Vinttikoirilla ilmeisesti myös varpaiden amputointi yleistä ja on koiria, jotka juoksevat puuttuvista varpaista huolimatta ihan radoilla ja kunnolla. Suursnautsereille tätä leikkausta ei kuitenkaan olisi lähdetty edes tekemään, se olisi liian iso rasite. Mutta keskikokoisen snautserin massa ei nyt niin iso ole kuitenkaan, ettei tuota kestäisi.

Voi luoja kun kirjoittelen aina näitä romaaneja ;-)

http://www.ssnk.fi/snaku_db/tilasto.html

Ja tuosta näkyy keski-ikää. Tuo ei kuitenkaan ihan täysin pätevä ole, sillä siihen on laskettu myös tapaturmat ja vastaavat, eli siinä ei oikein kunnolla näe koiran luonnollisen kuoleman keski-ikää.

Kun katselin talvella minkä ikäiseksi snautserit ovat yleensä eläneet ja iät olivat kyllä korkeita. Olisiko yksikin elänyt parhaillaan jopa 17-18 vuotiaaksi! Meidän Guru on nyt kuuden vanha, mutta sitä ikää ei siitä huomaa yhtään. Tässä eräs päivä olin koirapuistossa ja juttelin yhden vanhan miehen kanssa, joka vaikutti tietävän koirista hyvinkin paljon. Veikkasi meidän nuorukaista kaksivuotiaaksi :-D

Voi Gurua ja teidän perhettä, onneksi kaikki on mennyt leikkauksen jälkeen hienosti

Voi että kun haluttais saada pentu Lukalle kaveriks.. Asiaa ei tietenkään auta yhtään se, että Lukan kasvattajalla on nyt pentuja tulossa ! Pitänee vuoden tai pari odotella. En kyllä välttämättä haluaisi kääpiösnautseria, kun ei ole mitenkään säkähdyttänyt rotu kunnolla, mitä nyt tuolla tarkoitan. Suurnsautseri kiinnostaisi, mutta trimmaaminen taas ei Tuntuu että tuon pienenkin trimmaamisessa on tarpeeksi hommaa



Pieni Lukahan se siinä.. Kyllähän toinen tuommoinen (tai sitten kokoa isompi snautseri) menisi ihan hyvin..

Haaveena olisi suursnautseri, mutta mietityttää irtipito, kun paimeniin on totuttu. Kuinka hyvin siis snautserinne pysyvät irti? Kuinka kauas menevät? Lähtevätkö näköhavainnolla jäniksen perään, entä hajujen? Kiitos jos joku jaksaa vastata:)

Heipä hei! Me ollaa avokin kanssa harkittu koiran ottoa, ja snautseri on herättäny myös kiinnostusta :) Mietin, että kuinka vaativa koira snautseri on?
Mulla on ennestään staffi-saksanseisoja sekotus, jonka kanssa on saatu vetäää aika taisteluita, mutta ihan kunnon kansalaine siitä on tullu, nii mietin että olisko musta toisen partasuun kasvattajaks.. Mun normaali päivä lenkki on n.45-60min, ja lähellä on paljon peltoa missä käyn koiraa juoksuttamassa sekä koirapuisto löytyy, että remmilenkkien lisäks on tarjolla paljon vapaana juoksua, eli kuullostaako toi snautserille riiittäväksi liikuntamääräksi? Agilityä olis kanssa ehkä tarkotus harrastaa.
Sitte toinen kysymys koskee niiden suojelu/vahtiviettiä, kuinka kovana se ilmenee ja miten?

Kiitos jos viitsitte vastata ! :)

Hiukan vanhoja kysymyksiä, mutta vastaillaan silti :P

chilipippuri, Oma riisenini on todella helppo ja huoleton pitää vapaana. Se ei lähde kauas ja saa melkein paniikin, jos erehtyy menemään niin kauas, ettei enää mammaa olekkaan näköpiirissä. Kovaa vauhtia sitä esim metsässä juostaan takaisin moikkaamaan mammaa "ai tänne sä jäitki!". Ala-aste ikäisenä hoidin riiseni urosta muutamaan otteeseen, äidin tutun koiraa. Kys koira oli aivan samallainen irti ollessaan kuin meidän teini on nykyään.

Jätkä lähtee kyllä liikkuvan perään, jänisten, lintujen, oravien jne. Pakoon juokseva/lentävä eläin laukaisee sillä kyllä saalistusvietin, muttei se pitkään jaksa jahdata ellei saa tarpeeksi pientä välimatkaa pidettyä siihen jahdattavaan, jota ei ole tähän päivään mennessä tapahtunut ja tuo sentään pinkoo menemään melkoista vauhtia.

Ottaa myös hajut herkästi. Meillä myös treenataan jälkeä, joten en tiedä miten se vaikuttaa. Meillä jäljestetään innoissan joka mettäily lenkillä, mutta ei sitä jälkeäkään vedetä kauas mikäli mamma ei sieltä perässä tule. Jossain kohtaa siis herää siitä hajusta tarkastamaan, että se emäntä myös tulee perässä ja jos ei tai on jäänyt kauas se jälki jätetään siihen. Mamma on paljon kivempi ku mitkään jäljet ;D (Ainakin vielä)

Toisten koirien kanssa sitten taas lähtee kauemmaksikin, mikäli muut lähtee. Yleensä on kuitenkin se ensimmäinen mamman helmoihin juoksia, jos muiden lenkki venähtää liian pitkäksi :D

Luokittelisin siis riisenin olevan hyvinkin mukava rotu vapaana pidettäväksi. Itselläni ainakin ihan mieli lepää tuon kanssa mettäillessä, kun tottunut tuon noutajan kanssa menemään, jonka kanssa saa olla jatkuvasti varpaillaan, jotta pysyisi aina "askeleen edellä" sitä koiraa.

Arica, Eri rotujen haastavuus riippuu niin sinusta itsestäsi. Jonkun mielestä haastava rotu on toisen mielestä helppo ja toisin päin. Se kun riippuu niin paljon itsestä, koulutus metodeista, energian purkaus tavoista jne jne jne... Olisikin niin musta-valkoista, että pystyisi jollekin suoraan sanomaan jonkin rodun olevan helppo/vaikea. Ja tähän kaikkeen muuhun soppaan vielä yksilölliset erot niin avot!

Mun mielestä kuitenkin tuo ulkoilu määrä on ihan jees snautserille, mutta jotain muutakin aktiviteettia suosittelen siihen lisäksi. Nimenomaan sen pään käyttämistä. Agility on hyvä harrastus ja siinä saa koira niin fyysistä kuin psyykkistäkin väsytystä. Joku takapisa tokoilukin on yksi kelpo vaihtoehto sen pään väsyttämiseksi. Käsittääkseni snautseritkin ovat kuitenkin erittäin energisia kavereita ja jos yhtään näihin isompiin sukulaisiinsa tulleet niin aika raivostuttavia tylsistyttyään.

En kuitenkaan tämän tekstisi perusteella näkisi snautserin hankkimista minään ongelmana. Huomaathan kuitenkin, että snautseri on _trimmattava_ rotu. Näitte ulkonäkö räjähtää käsiin melkolailla nopeesti. Meillä esmerkiks risuparran kuontalo siistittiin viime kuussa ja jo se on sen näkönen, ettei siihen olis puoleen vuoteen saksia iskettu...

Voi ei mikä ylisöpö Luka pentuna

Itsellä oli keskikokoinen snautseri, joka kuoli muutama vuosi sitten. Maailman paras koira, tekisi mieli ottaa nykyiselle koiralle kaveriksi partaveikko :)

Lisäisin teille myös sen, että paljon on myös kiinni sen ko. koiran luonteesta ja siitä miten asioihin itse suhtautuu..

Itseltä löytyy kohta 5 vuotias kääpiösnautseri narttu sekä kohta 2 vuotias bordercollie narttu.
Molemmat on pääasiassa ainakin tällä hetkellä helppoja pitää irti. Bortsu taas meillä on se, joka voi lähteä juoksija ym. nopeasti liikkuvan perään.
Käppänällä on luontaista taipumusta haukkumiseen ja meidän käppänän nuorena saamat huonot kokemukset vaikuttaa hiukan edelleen.

Meillä tietyt tilanteet milloin voi päästää koirat irti. Itse olen onnistunut aksahallille saamaan hyvin käyttäytyvät koirat lenkeillä, mutta kotiympäristö en uskaltaisi pitää jatkuvasti irti.

Itse jossain vaiheessa haaveilin snautserista ja suursnautserista, mutta meidän laji aksa ei silloin oikein sopinut kuvaan koirien kanssa joita rodusta olin nähnyt.

Suosittelen ottamaan yhteyttä kasvattajiin ja sitä kautta myöskin muodostaa kuvaa rodusta.

Vaikka meillä onkin toinen ja kolmas koira paimen, niin varmasti meille vielä joskus tulee jonkun kokoinen snautseri.

Pistänpä tänne saman kysymyksen kun collie-ketjuun, kun näiden kahden rodun kanssa tasapainottelen haaveiluissani.
Mitkä asiat olette kokeneet kaikkein haastavimmiksi snautserin kasvattamisessa? Mihin asioihin snautserin omistajan olisi hyvä kiinnittää erityistä huomiota?

Morre kirjoitti:

Pistänpä tänne saman kysymyksen kun collie-ketjuun, kun näiden kahden rodun kanssa tasapainottelen haaveiluissani.
Mitkä asiat olette kokeneet kaikkein haastavimmiksi snautserin kasvattamisessa? Mihin asioihin snautserin omistajan olisi hyvä kiinnittää erityistä huomiota?

Jos tykkäät treenata koiran kanssa ja et halua "mennä sieltä mistä aita on matalin", snautseri on oiva valinta.

Ensimmäinen kouluttamani koira on snautseri ja eipä olisi paljoa parempaa opettajaa voinut kohdalle osua. Siinä missä paimenelle riittää motivointi-keinoksi pallon heittäminen, joutuu snautserin kanssa kokeilemaan useita eri tapoja saada se koiran mielenkiinto pysymään yllä. Ja jos se hyvä keino löytyy, ei sitäkään pidä jankata liian pitkään kun nämä kyllästyvät suhteellisen nopeasti toistoihin.
Toki voi käydä hyvä tsägä ja löytää superinnokkaan snausserin, esim. nuorempi snakuni on ruoan perään tosi perso ajasta riippumatta ja jaksaa työskennellä pitempään kuin tuo vanhempi. Vanhempi oli pentuna tosi nirso ja lelut eivät olis voineet vähempää kiinnostaa, mutta ajan myötä se on oppinut leikkimään ja palkaksi kelpaa ruoka kuin ruoka. Ilmaiseksi ei snautserin kanssa saa oikeen mitään, vaan kelvon koirakansalaisen aikaansaamiseksi täytyy tehdä jonkin verran töitä.

Jos nyt olisin snautseria hankkimassa, kiinnittäisin huomiota toki vanhempien terveyteen, myös luonteisiin/hermoihin erityisesti. Snautseri on vahtiva rotu, mutta joillakin se vahtiminen menee välillä vähän överiksi. Omista tuo vanhempi on pikkasen huonompihermoisempi mitä vieraiden ihmisten sietämiseen tulee, sillä kotiin saapuvat tuntemattomat joutuvat kuuntelemaan haukkumista turhankin pitkään. Vanhemmiten koira on rauhoittunut, mutta hiljempaakin voisi olla. Epävarmuuttahan se on kun pitää turhanpäiten ihmisille länkyttää, tämä onneksi on ihmiskohtaista eikä kaikki joudu räksytyksen kohteeksi.
Aggressiivisia snautserini eivät ole missään tilanteessa, tulevat toimeen kaiken ikäisten&kokoisten koirien kanssa, mitä nyt vanhempi tykkää pomottaa silmille hyppiviä ipanoita tai poistuu tilanteesta kokonaan.

Snautserit ovat siitä mahtavia koiria, että kun niille saa jotain opetettua oikein, se onnistumisen tunne on valtava. Ja kun snaku jotain oppii, se myös tekee sen jatkossa niin kuin on opetettu. Nämä partanaamat myös kiintyvät isäntäväkeensä todella syvästi ja sen ilmaisevatkin joka päivä snautserimaisella innollaan.

Kysyhän ihmeessä lisää jos mielit, tässä nyt jotain mitä keksin vastata!

Kiitos stressu!

Kärsivällisyyttä kyllä riittää ja olen kuulut, ettei huumorintajustakaan olisi haittaa Snautserin kohdalla eniten mietin sitä, että miten muulla perheellä riittää rahkeet toimia sen kanssa. Jos on pompottamiseen taipuva koira, niin osaavatko muut (etenkin lapsi) näyttää pyrkyrille kaapin paikan.

Tuohon motivointikekseliäisyyteen onkin hyvä varautua!

Mulla on vasta pienenpieni snakusteritypykkä kätösissäni, joten omakohtaista kokemusta mulla ei ole kerrottavana vielä kovinkaan paljon - muuta kuin että pentu on aivan ihana pissimaakari Sen sijaan sen käsityksen, mitä oon snautsereista saanut, on aika paljon samankaltainen kuin mitä stressu just puhui. Koska kyseessä on pääasiassa seurakoirarotu, voi harrastuksia ajatellen hyvän snautserin saaminen olla aika haasteellista. Moottoria kun ei välttämättä ole kaikilla kaikenmoisiin harrastuksiin, mutta sellainen harrastelu varmastikin onnistuu, kunhan tosiaan kikkailee ja löytää sen oikean motivointikeinon omalle koiralleen. Mun snakuni on tarkoituksella otettu pentueesta, jossa vanhemmat on toiminut harrastuksissa mainiosti, ja aika näyttää, miten koira mulla toimii harrastuskoirana. Mua itseäni viehätti snautsereissa se ei-paimenmaisuus - mä jollain tavalla kun vierastan hieman paimenia.
Snautserin kanssa kaiketi saa olla myös aika jämäkkä sen peruskoulutuksen osalta, mutta miksei se kaapin paikan näyttäminen onnistu lapseltakin, riippuu tosi paljon lapsesta ja myös koirasta ja siitä, millä tavalla sitä kaapin paikkaa näyttää.
Vaikka arkojakin snautsereita kuulemma nykyään näkee, on mun käsittääkseni snautsereilla nuo palikat aika hyvin päässä paikallaan.
Yksi mitä ainakin oman koirani kasvattaja mainitsi, oli se, että haasteita voi tulla joidenkin snautsereiden itsenäisyyden kanssa ja sitä kautta esimerkiksi vapaana lenkkeilyn kanssa. Siihen vapaana lenkkeilyyn, luoksetuloon ja muuhun aiheeseen liittyvään kantsii panostaa pennusta pitäen ja kunnolla.

Mites snautserit pärjää yksikseen? Tuleeko eroahdistusta helposti vai pärjäävätkö hyvin sen 6 (toisinaan 8) tuntia yksinään? Tääkin on tosin koirakohtaista mutta millasia kokemuksia teillä on?

Ihan koira- ja omistajakohtaista, sanoisin mä. Pääasiassahan snakut on aika itsenäisiä koiria, mutta riippuu tosiaan ihan koirasta ja yksinolon harjoittelusta/muusta tuo miten ovat yksin. Tiedän yhden, jolla on ongelmia yksinolon kanssa, mutta epäilisin, että suurin syy yksinolo-ongelmille on hihnan päässä ja siinä, ettei nyhverömmän pennun itsenäisyyttä ole vahvistettu oikeastaan juuri lainkaan.

Muoks. Laitetaan nyt vielä omia kokemuksia: oma pentu on ollut mallikkaasti yksinään tänne tulon jälkeen vaihtelevia aikoja. Fanittaa kauheasti vanhempaa koiraa ja alkuunsa yksinolot ilman uutta bestistä oli vähän ikäviä, mutta tottui tosi nopeasti olemaan ihan yksin yksin myös.

^Kiitos vastauksesta! Juu kyllähän se enimmäkseen on ihan koirasta ja omistajasta kiinni miten se koira yksinään pärjää