Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Maanantaina, 16.10.2017 klo 09:35

2-vuotias leikattu uros alkanut murista käskettäessä ja toisille koirille

Lissuu

Lissuu
Viestimäärä: 1

2-VUOTIAS LEIKATTU UROS ALKANUT MURISTA KäSK... - Maanantaina, 16.10.2017 klo 09:35  
+
0
Heippa,

Minulla on reilu 2-vuotias keväällä leikattu uroskoira. Koirani on muuten hyvin kiltti ja tottelevainen, mutta on viime aikoina ruvennut murisemaan toisille koirille. Aina ei murise, mutta en voi olla varma koska murina alkaa ja koska ei. Murisee välillä myös nartuille ja jopa pennulle. Murina alkaa etenkin, jos kiinnitän toiseen koiraan huomiota (on mustasukkainen). Tutuille koirille ei murise oli ikä tai sukupuoli mikä hyvänsä. Olen hankkinut koiran yksin.

Lisäksi koirani välillä osoittaa mieltään murisemalla. Jos esimerkiksi komennan koirani alas sohvalta, se saattaa murista mutta tottelee silti. On siis hyvinkin tottelevainen koira ja muuten äärimmäisen kiltti, mutta tämä alkanut murina ja komentaminen pitäisi nyt saada kitkettyä pois, ennen kuin jotakin sattuu :(

Koirani ei ole myöskään tottunut lapsiin ja murisee välillä niillekkin. Purrut ei ole koskaan. Yritän kovasti totuttaa koiraa lapsiin.. Välillä sujuu, mutta etenkin väsyneenä saattaa murista.. Antaa kuitenkin lapsien koskea ja tottelee, mikäli lapsi käskee istumaan/maahan jne.

Osaisiko joku sanoa, että mistä tässä on kyse? Yrittääkö koira pomottaa minua? Kuinka saisin kitkettyä pois tätä epätoivottua käytöstä?

Mietin itse, että koirani on ollut paljon tekemisissä pentujen kanssa, että onko hän tottunut nyt "lauman johtaja" asemaan ja yrittää siksi pomottaa muita ja myös minua.. ? Teenkö jotain väärin?

Kiitos jo etukäteen! :)

Lusu

Lusu
Viestimäärä: 257

VS: 2-VUOTIAS LEIKATTU UROS ALKANUT MURISTA KäSK... - Torstaina, 19.10.2017 klo 19:45  
+
0
Hei Lissu
Minkärotuinen koirasi on?
Suosittelisin jotain hyvä koirankouluttajaa, joka näkisi sinut ja koiraisi.
Kuulostaisi siltä, että sinun ja koirasi välisessä arvoasetelmassa olisi korjattavaa.
Jos haluat voin yv:nä suositella sinulle hyvää kouluttajaa

SimoHei

SimoHei
Viestimäärä: 15

VS: 2-VUOTIAS LEIKATTU UROS ALKANUT MURISTA KäSK... - Sunnuntaina, 12.11.2017 klo 13:24  
+
0
http://www.elaintenkouluttajat.com/kouluttajat/

Täältä löytyy kattava lista kouluttajista ympäri Suomen.

SimoHei

SimoHei
Viestimäärä: 15

VS: 2-VUOTIAS LEIKATTU UROS ALKANUT MURISTA KäSK... - Sunnuntaina, 12.11.2017 klo 13:24  
+
0
http://www.elaintenkouluttajat.com/kouluttajat/

Täältä löytyy kattava lista kouluttajista ympäri Suomen.
(Viestiä on muokattu sunnuntaina, 12.11.2017 klo 13:25)

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28097
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6266
Viestejä yhteensä545431
Uudet käyttäjät tänään2
Viestiketjuja aloitettu tänään2
Viestejä kirjoitettu tänään9
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265761
(Tilastot päivitetty viimeksi 28.03.2024 klo 22:00)