Koirat.com

Heippa,

Tällä hetkellä olo on todella neuvoton, joten toivon saavani vertaisapua.

Meillä on ihana kuusi kuinen westie, joka on oikein suloinen tapaus ja oikein mallikas oppilas. Kaikki käskyt on pääsääntöisesti mennyt perille paitsi hyvä hihnakäytös. Olemme pitäneet koiraa paljon vapaana ja uskommekin tässä opetuksemme menneen pieleen.

Nyt lenkkeilly alkaa käymään hermoille, sillä koira ei suostu ottamaan lenkillä lainkaan kontakia saati sitten ainuttakaan askelta siihen suuntaan kuin haluaisimme, joko istutaan tai mennään nenän osoittamaan suuntaan. Mikä neuvoksi?

Olemme aloittaneet kontaktin harjoittelun alusta, mutta mitä muuta voisimme tehdä? Millä muilla tavoin saisimme koiran katseen vangittua muita ihmisiä / koiria ohittaessa, tai ihan vain nurmikkoa haistellessa. Aloitimme hihnakäytöskoulunkin, mutta kaipaisin lisää eväitä nimenomaan kontaktin nappaamiseen.

Kiitos tuhannesti.

Minä keskittyisin nyt hihnakävelyyn jos se on vaikeaa. En palkkaisi namilla kävelyä, vaan opettaisin, että kun mennään niin mennään.
Vihjesana voisi olla käytössä niin pentu oppisi milloin todella mennään eteenpäin.

Eli kun pentu istuu ja ihmettelee ja teidän mielestä pitäisi kulkea eteenpäin niin esim. sana "mennään" ja sitten mennään vaikka pentu ei heti tulisikaan perässä. Hihna kiristyy mutta meno jatkuu. Ja kun pentu kävelee mukana niin hillitty kehu ( ei nameja). Pentu ei kuristu.

Mun mielestä siinä mennään vikaan, jos ajatellaan, että minähän en ala lenkillä namittamaan, lenkkeily kuuluu arkeen ja siitä ei neuvotella. Samaan aikaan koiralle koulutetaan muita temppuja nameilla vahvistamalla. Hihnassa seuraaminen on ihan yhtälailla temppu kuin istuminen tai maahan meno, siihen täytyy vain rakentaa pidempää kestoa, mitä muilta "kotitempuilta" yleensä vaaditaan. Hihnasta koira ymmärtää luonnostaan yhtä vähän kuin kahvinkeittimestä, eikä sen käyttäminen vetonaruna ole mielestäni lainkaan järkevää. Tavoite olisi kuitenkin koira, joka lähtisi oma-aloitteisesti seuraamaan, ei hihnasta nykäisemällä.

Saat varmasti sieltä hihnakoulutuskurssilta paremmin apuja, on aina vaikea kirjallisesti lähteä selvittämään. Varaudu kuitenkin siihen, että hihnakoulutus vaatii paljon aikaa ja paljon toistoja. Tuo johtajuus ajattelu on minusta vain huono oikotie, ja aiheuttaa jatkossa harmia, kun koira ei olekaan oma-aloitteinen ja kontaktialtis.

Itse olen kouluttanut koirani hihnaan sillä periaatteella, että kireyttä ei saisi syntyä. Aluksi se siis ulkoili pitkässä liinassa. Vasemmalta sivultani sai paaaaaljon nameja (melkein kaikki koiran ruoka meni jossain vaiheessa lenkeillä) ja naksuttimella poimin koiran oma-aloitteisia kontakteja sivulla kulkiessa. Alussa harjoiteltiin vain omassa pihassa lyhyitä pätkiä, käännöksiä, pysähdyksiä, kokoajan runsaasti palkiten. Sitten mentiin ihan pienissä pätkissä kaduille, sen verran kuin keskittyminen riitti. Mulla on ollut aina käytössä "vapaa!" sana, jolla vapautan koiran esim. nuuhkuttelemaan. Minusta on ollut hyvä, että on selvä raja, milloin koira saa nuuhkia ja milloin ei. Olen nähnyt hyväksi käytännöksi myös sen, että meillä on sellaisena "ei niin tiukkana" kutsuna "tule!", jota voi hokea ja jonka avulla voi houkutella jatkamaan matkaa. Sitten taas "tänne" on ehdoton, siinä on tiukat kriteerit ja sitä pyydän sellaisissa tilanteissa, joissa tarvitsen ihan oikeasti nopean luoksetulon. Käskysanojen kanssa täytyy olla tarkkana, ettei niitä hoe turhaan, silloin ne menettävät merkityksensä.

Pienen westien palkitseminen nameilla voi olla haastavaa kun palkkio pitää tulla samalla hetkellä kun hyvä käytös tapahtuu.
"Mennään" voi olla iloinen ja innokas sana niin että pentu tajuaa, että jotain kivaa tapahtuu. Muutama paikallaan juostu askel ihmiseltä voi saada pennun huomion ja lenkki jatkuu. Iloisuus , innokkuus , höpöttely ja kehuminen saa pennun liikkeelle siinä missä namitkin.

Minun molemmat koirat olivat kovia haistelemaan ja merkkaamaan, enkä voinut aina pysähtyä. Kun en aina halunnut nykäistä hihnasta niin lauloin jotain ja vanhempi koira AINA ilahtui siitä ja nuorempi koirakin ilahtui kun kaverikin ja niin sain kulkea tovin innokkaiden koirien kanssa , kunnes tuli vastustamaton haju vastaan...

Kyllä, pienen koiran hihnakoulutus on minustakin hieman haastavampaa kuin isomman, jota voi kävellessä palkita nameilla juuri oikeasta paikasta juuri oikeaan hetkeen, yhtään kumartelematta. Mä olen kuitenkin oman russelini saanut aivan mainiosti koulutettua namien ja naksuttimen avulla, se vaan vaatii hieman sitä kumartelua. Olen todennut, että namin on paras tulla kädestä. Maahan heitetty nami hukkuu helposti ja sen etsimiseen menee liian kauan aikaa. Mulla kesti jonkin aikaa saada hyvä tekniikka hiottua. Aluksi pidin hihnaa vasemmassa kädessä ja palkitsin oikealla kädellä vasemmalla tulevaa koiraa. Toko treeneissä huomattiin kuitenkin, että seuruu asento kärsi palkan väärästä tulosuunnasta (koira tuli liian eteen seuruu asennossa, "kärkkymään" namia), jonka jälkeen vaihdoin niin, että hihna on oikeassa kädessä ja palkka tuli vasemmasta. Eli namipussi vasempaan vyölenkkiin ja hihna oikeaan käteen.

Naksuttimella saadaan juurikin sitä oikea-aikaisuutta. Jos sen käyttö ei ole tuttua niin siihen täytyy ensin tutustua huolella, mistä on kyse, ja se pitää ehdollistaa ensin sisätreeneissä. Naksu on ollut meidän terrierille aivan älyttömän hyvä, se kun on muutenkin niin terävä ja nopea, niin se naksutin saa ikään kuin sellaisen boostin aikaan esim. ohitustilanteissa. Ohituksiin olen rakentanut alusta asti tavan, että heti kun toinen koira tulee näköpiiriin, alan poimia kontakteja naksuttimella. Eli siis kuljen vain hiljaa ja heti kun koira vilkaisee minua, se saa naksun ja namin. Jos käy niin, että se jää tuijottamaan liian pitkäksi aikaa toista koiraa, on käytössä jätä -käsky. Luopumista on hyvä harjoitella monenlaisista asioista ja kun luopuminen on kunnossa, sitä on helppoa käyttää myös muiden koirien kanssa.

Joskus vaikeimpien ohitustreenien aikaan oli todella merkityksellistä, mitkä namit mulla oli mukana. Tuo on perso kaikelle ruualle, mutta on ihan eri asia, onko mulla raksuja vai keitettyä porsaan sydäntä tai muita lihanameja. Yksi hyvä namitusvinkki ohituksiin on kaikki tuubissa olevat tahnat, tonnikalatahna, maksapasteija... Tuubilla voi ohjata koiraa tiensivuun ja pysymään namissa kiinni niin kauan, että toinen koira menee ohi.

Motivointi on tietysti koirakohtaista, mikä toimii. Ei kaikilla toimi namit, vaan ehkä lelu, kehut, rapsutukset. Meidän tuo russeli on niin älyttömän sosiaalinen, että se kävisi moikkaamassa joka ikisen vastaantulijan jos pääsisi. Palkitsen sitä joskus hyvistä ohituksista niin, että kumarrun itse sen pusuteltavaksi, se on nimittäin sille aivan paras juttu päästä nuolemaan napaa ja tulla syliin rapsuteltavaksi. Siihen kuuluu myös "jeee, hieno, taitava poika" lirkuttelut.

Tämä kaikki koulutustekniikka on melkoista säätöä, ja muitakin tapoja olen olemassa kuin naksuttimen ja namien kanssa kyykkiminen. Ja tässä aloittajan tapauksessa ikä vaikuttaa myös paljon. Tuolla ulkona on vaan NIIn paljon nyt keväällä kaikkea uutta ja jännää. Mun mielestä olisi kuitenkin tärkeää määritellä itselleen, mitä haluaa koiralta hihnalenkeillä ja miten siihen päästään. Sen jälkeen koulutustavoissa on pysyttävä johdonmukaisena ja teini-iän myrksyissäkään ei saa antaa periksi. Johdonmukainen harjoittelu kantaa hedelmää kyllä lopulta. Loppujen lopuksihan on vain tehtävä oikea käytös koiralle kannattavaksi ja väärä käytös kannattamattomaksi.