Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Sunnuntaina, 30.08.2015 klo 08:45

7 kk koiran huono sopeutuminen uuteen kotiin

jasseli

jasseli
Viestimäärä: 6

7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Sunnuntaina, 30.08.2015 klo 08:45  
+
0
Meille tuli viikko sitten 7-kuukautinen cairniuros sijoitukseen. Ollut koko ikänsä kasvattajalla. Tahdoin reipasluonteisen pennun, joka tottuisi lapsiperheen menoon ja jonka kanssa voisi harrastaa. Kasvattaja vakuutti, että tämä pentu olisi sellainen, vaikka olikin oman laumansa alistuvin yksilö. Kun kävimme koiraa katsomassa, niin se temmelsi oman laumansa mukana, eikä vaikuttanut erityisen pelokkaalta. Koiran piti olla hyvin sosiaalistettu ja sisäsiisti.

Toimme koiran kotiin ja se paineli samantien vessaan ja oli siellä koko illan. Ei nuuhkinut ja tutkinut paikkoja ollenkaan. Annoimme sen olla rauhassa. Seuraavien päivien kuluessa kävi ilmi, että koira on hyvin arka ja stressaantuu pahasti lapsiperheen elämänmenosta. Vielä viikon jälkeenkin se on apaattinen, ei leiki eikä syö kunnolla. Säikähtää jatkuvasti kodin ääniä ja lasten touhuja. Koiran on annettu olla rauhassa ja sille on varattu oma tila, jonne lapsilla ei ole asiaa.

Koira on leimaantunut minuun mutta kenenkään muiden kanssa sillä ei ole kiinnostusta seurustella. Ei edes huoli makupaloja. On myös nyt alkanut tekemään tarpeitaan sisälle, jos minä menen vaikka vessaan ja laitan oven kiinni. Ei kestä olla erossa yhtään, vaikka muu kotiväki olisi paikalla. Ulkona ei suostu liikkumaan hihnassa ollenkaan, mutta vapaana pihassa menee ok.

Mitä tässä tilanteessa voisi tehdä? Toki koira tarvitsee vielä aikaa tottua uuteen ympäristöön, mutta pieni epätoivo alkaa hiipimään mieleen, kun koira selkeästi on koko ajan hurjan stressaantunut. Ehkä koiran olisi parasta palautua omaan kotiinsa, mutta todella harmittaa, jos kasvattaja ei palauta vakuusmaksua. Ilmeisesti hänen ei ole pakko näin tehdä. Harmillinen tilanne kaikkien kannalta.

magik

magik
Viestimäärä: 3965

VS: 7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Tiistaina, 01.09.2015 klo 11:50  
+
0
Onpa harmillinen tilanne. Antaisin vielä aikaa koiralle kotiutua ainakin pari viikkoa,ehkä se tottuu pikkuhiljaa teidänkin menoon.Viikko on kuitenkin lyhyt aika :) Eli aikaa vaatii. Kuulostaa että olette tehnyt ihan oikein sen koiran kanssa että olette antaneet omaa tilaa jne. Juttele kasvattajan kanssa! Ja mun mielestä reilu kasvattaja palauttaa tämmöisessä tilanteessa vakuusrahat jos toi koira ei nyt kotiudu teille. Mutta sitähä ei voi taata tietty millainen ihminen se kasvattaja on.
*2x serobi-uros ja narttu. Synt. 09/2012
*Kääpiövillakoira mix narttu. Synt. 05/2018
(Viestiä on muokattu tiistaina, 01.09.2015 klo 11:54)

jasseli

jasseli
Viestimäärä: 6

VS: 7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Tiistaina, 01.09.2015 klo 14:36  
+
0
Kiitos vastauksestasi. Toivotaan tosiaan, että aika auttaa ja koira sopeutuu. Pientä parannusta on ollut havaittavissa, kun ei ole ihan niin säikky enää. Mutta apaattinen on. Ei uskoisi, että kyseessä on pentukoira, kun ei tee sisällä juuri mitään muuta kuin makaa. Ja pieneksi ongelmaksi alkaa muotoutua se, että isäntä ei voi ulkoiluttaa koiraa, kun koira ei hänen kanssaan suostu ulos lähtemään. Eikä tee tarpeitaan ainakaan, jos yhtään jännittää. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa koiraa olisi myös vietävä hoitoon, mutta miten ikinä tottuu olemaan hoidossa, jos sopeutuminen ottaa näin koville.

Kasvattajan kanssa on juteltu ja hän vaikuttaa ihan asialliselta. Annetaan nyt kuitenkin vielä ajan kulua ja toivotaan parasta. Koira itsessään on superkiltti ja ihana.

hypophrenia

hypophrenia
Viestimäärä: 1231

VS: 7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Torstaina, 03.09.2015 klo 11:33  
+
0
Voisikohan feromonituotteista eli Adaptil-pannasta tai -haihduttimesta olla apua koiran sopeutumiseen? Kannattaa ainakin kokeilla, jos se auttaisi koiraa reipastumaan. On kuitenkin iso muutos ollut ja vielä murkkuiän kynnyksellä olevalle koiralle, joskin sopeutuminen vie koiralta kuin koiralta aikaa.
"Tomorrow - a mystical land where 99% of all human productivity, motivation and achievement is stored."
(Viestiä on muokattu torstaina, 03.09.2015 klo 11:34)

jasseli

jasseli
Viestimäärä: 6

VS: 7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Torstaina, 03.09.2015 klo 14:26  
+
0
Kiitos vinkistä. Omalta kylältä ei löydy noita, mutta pitääpä katsoa netistä tai matkustaa lähimpään isompaan cityyn ostoksille.

magik

magik
Viestimäärä: 3965

VS: 7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Perjantaina, 11.09.2015 klo 16:29  
+
0
Onko mennyt jo parempaan suuntaan?
*2x serobi-uros ja narttu. Synt. 09/2012
*Kääpiövillakoira mix narttu. Synt. 05/2018

jasseli

jasseli
Viestimäärä: 6

VS: 7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Lauantaina, 12.09.2015 klo 10:24  
+
0
Kiitos kysymästä, vähän paremmin on mennyt. Mutta hidasta on sopeutuminen ja luottamuksen syntyminen. Pikkuhiljaa olisi kyllä kiva päästä normaaliin arkeen kiinni, kun kotoa kun ei pääse lähtemään oikein mihinkään eikä vieraitakaan ole voinut juurikaan tulla käymään, kun siinä on taas uusi stressinaihe. Koiraa ei myöskään voi ottaa autoon mukaan, jos lähtisi kauppareissulle tms. Raasu tärisee ihan holtittomasti, jos auton kyytiin joutuu.

Positiivista on se, että oman väen kesken ollaan jo vähän rennommin, eikä lasten touhut enää niin paljon hirvitä. Edelleen mietityttää silti, että mitä tästä tulee... koiraan olemme jo kiintyneet ja suru tulisi, jos siitä joutuisimme luopumaan. Toisaalta näen, että työtä koiran kanssa joutuu tekemään ja mietin, olisiko hänen parempi olla rauhallisemmassa ympäristössä ja perheeessä, jossa ei olisi aivan pieniä lapsia. En tiedä.

magik

magik
Viestimäärä: 3965

VS: 7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Maanantaina, 21.09.2015 klo 13:34  
+
0
Aijaa harmi. On kyllä huonot hermot jos on vieläkin arka eikä oikein sopeudu =/. Jos ei ole reipas vieläkään niin kyllä mä ainakin mietteisin palautamista...
*2x serobi-uros ja narttu. Synt. 09/2012
*Kääpiövillakoira mix narttu. Synt. 05/2018

kakskoiraa

kakskoiraa
Viestimäärä: 12

VS: 7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Maanantaina, 21.09.2015 klo 19:47  
+
0
Minun vanhempi koira oli 9 kk tullessaan kasvattajalta. Piti olla hyvin sosiaalinen ja rohkea, kun näyttelykoiraa kasvatettiin ja toivottiin. Näyttelyihin ja jalostukseen koira ei kuitenkaan soveltunut, joten kasvattaja myi koiran minulle.

Koira pelkäsi tullessaan aivan kaikkea... valoja, ihmisiä, autoja, pimeyttä, ääniä. Ei uskaltanut ulkona tehdä hätäänsä eikä sisällä juurikaan liikkua tai leikkiä. Pikkuhiljaa (ainakin 2 vkoa) totultiin ulkoiluun, tehtiin joka päivä sama 50 m lenkki. Annoin paljon aikaa kotiutumiseen ja rohkaisin kovasti. Minulla oli silloin mahdollisuus olla pitempi aika kotona koiran seurana ja luulen, että sillä oli suuri merkitys nykytilanteelle. Koirasta kasvoi rohkea ja rauhallinen, eikä enää säikähdä esim. pyöräilijöitä. Ihmisiä kohtaan oli edelleen valikoiva, mutta sekin muuttui kun pesueeseen tuli toinen koirakaveri :) Mutta se on toinen tarina.

Jos koira olisi sosiaalistettu (kuten kerrottiin), olisi yhteinen alkutaival ollut paljon helpompi. Meille kummallekin.
Onnea on kaks huiskahäntää :)

jasseli

jasseli
Viestimäärä: 6

VS: 7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Torstaina, 24.09.2015 klo 11:48  
+
0
Kiva kuulla, että teillä on alun sopeutumisvaikeuksien jälkeen lähtenyt sujumaan. :) Onko teillä ollut vaikea saavuttaa koiran luottamusta vai kohdistuuko valikoivuus lähinnä vieraisiin ihmisiin? Meillä koira ei edelleenkään luota mun mieheen, vaikka on tehty luottamusta lisääviä harjoituksia. Lasten kanssa tulee jo ihan kivasti juttuun. Stressaantuu kyllä, jos lapset ovat liian riehakkaita. Vieraisiin suhtautuu siten, että käy varovasti häntä koipien välissä haistamassa ja sitten menee omiin oloihinsa. Ei hauku yleensä ollenkaan. Ei halua vierailta rapsutuksia tai hae kontaktia, vaan haluaa olla rauhassa. Ei ole aggressiivinen, vaan kiltti ja alistuva, mutta ahdistuu selvästi heti, jos vieraita on kylässä.

Meidän koira on kyllä tottunut kaupungin ääniin, että autot ja pyörät ei sinällään aivan älyttömästi pelota. Paitsi auton kyydissä oleminen... Sen sijaan pimeys, maaseudun äänet, kaikki vähänkään vieraat ihmiset ja kaikki toiset koirat pelottaa. Ja ylipäätään se, että ei ole sitä koirakaveria tukena, on ollut koiralle tosi haastava paikka. Hihnassa suostuu nyt sentäs jo vähän kävelyllekin lähtemään, kun siinäkin on vissiin se, ettei ole tottunut olemaan ainoa koira lenkillä. Minä olen kotona lasten kanssa, joten yksin emme ole joutuneet koiraa jättämään ja aikaa sille on koitettu antaa.

kakskoiraa

kakskoiraa
Viestimäärä: 12

VS: 7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Perjantaina, 25.09.2015 klo 18:53  
+
0
^ Koiran luottamus kasvoi ajan kanssa omaan pesueeseen, siis exään ja minuun. Lapsia minulla ei ole. Meidän lisäksi koira ystävystyi yhteen vieraaseen (koira)ihmiseen, mutta kaikki muut ihmiset kiersi mahdollisimman kaukaa. Ei auttanut leikittäminen tai edes herkut, ei vaan antanut kenenkään silittää tai käynyt haistelemassa/tutustumassa. Suorastaan pelkäsi varsinkin pieniä lapsia. Toisen koiran tullessa tilanne muuttui täysin :) Nuorempi rakasti ihmisiä ja rapsutuksia ja varsinkin lapsia. Vanhempikin koira huomasi, ettei mitään pelättävää ole. Olemalla reipas, pääsee syliin ja saa huomiota ja sehän on aika nastaa!

Kirjoitit, että koira ahdistuu kylässä olevista vieraista. Tähän kannattaa kiinnittää huomiota. Ahdistuessaan ta stressatessa koira saattaa jopa purra. Näin kävi meille, kun olimme kyläilemässä lapsiperheessä. Oli hälinää ja vilinää, koira ei ollut tottunut lapsiin ja omistajakaan ei lukenut ns. koiraa. Niin siinä kävi, että koira näykkäsi kummipoikaa peffasta. Onneksi on pieni koira ja jälki oli juuri ja juuri nähtävissä, ei siis fyysisiä vammoja. Mutta silti! Säikähdin kovasti ja päätin, että aina kun huomaan koiran stressaavan, yritän jollakin tapaa rauhoittaa tilanteen esim. poistumalla tilanteesta tai koiralle muu rauhallinen paikka.

Teille toivotan tsemppiä ja hyviä hermoja, niitä me koranomistajat tarvitaan aina! :)
Onnea on kaks huiskahäntää :)

Lupsakka

Lupsakka
Viestimäärä: 16

VS: 7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Tiistaina, 29.09.2015 klo 16:56  
+
0
Minä ostin vuosi sitten puolivuotiaan mäyräkoiranpennun Venäjältä näkemättä koiraa, tai kasvattajaa etukäteen. Sijoitin koiran perheeseen, jossa ennestään kyseisen rodun edustaja ja neljä isoa koiraa, sekä kolme lasta. Lapsia koira aluksi hieman vierasti, mutta tottui nopeasti. Sopeutuminen uuteen kotiin, uusiin ihmisiin tapahtui ällistyttävän nopeasti. Lisäksi koira oli sisäsiisti.

Tähän verrattuna teidän pentunne taitaa olla normaalia herkempi, eikä ehkä ollut niin sosiaalistettu, kuin kasvattaja antoi ymmärtää. Toivotaan kuitenkin, että aika ja kärsivällisyys auttavat asiassa. Ymmärrän kuitenkin, että pentu teettää normaalia enemmän työtä, kuin nopeammin sopeutuva tapaus. Tsemppiä teille.
(Viestiä on muokattu tiistaina, 29.09.2015 klo 18:18)

jasseli

jasseli
Viestimäärä: 6

VS: 7 KK KOIRAN HUONO SOPEUTUMINEN UUTEEN KOTIIN - Keskiviikkona, 30.09.2015 klo 09:35  
+
0
Kiitos kovasti tsemppauksista. :)

Meillä kävi ihan koulutettu koirankouluttaja antamassa vinkkejä, joilla koiran stressitasoa saadaan alennettua ja neuvomassa harjoituksia, joilla voidaan kasvattaa luottamusta omiin perheenjäseniin. Harjoituksista on ollut apua ja koira on kyllä reipastunut jonkin verran. Isommat lapset hyväksyy jo, mutta nuorinta (2-vuotias) arastelee. Väistää yleensä kiltisti, mutta tilanteita on tullut, joissa koira on kokenut olevansa uhattuna ja on yrittänyt näykätä. Olen nähnyt tilanteet ja napannut lapsen pois. Päivittäin tätä ei tapahdu, mutta tarkkana täytyy olla. Jos koira on syystä tai toisesta yhtään stressaantuneempi, niin luonnollisesti silloin on myös arvaamattomampi. Käytimme koiraa varmuuden vuoksi eläinlääkärillä, ettei käytös vaan johtuisi kivusta tai piilevästä sairaudesta. Fyysistä vikaa ei löytynyt, mutta koira yritti näykätä eläinlääkäriä, kun hän kumartui koiraa tunnustelemaan. Kuonokopan kanssa sitten sujui tutkimukset ja paha mieli jäi sekä omistajalle että koiralle.

Lenkille lähtee jo ihan kivasti ja hihnakäyttäytyminen on hyvää. Vastaantulevista ihmisistä tai koirista ei välitä mitään, jos emme pysähdy juttelemaan. Jos pysähdymme, niin koira menee selkäni taakse piiloon ja saattaa hiljaa murista tai haukahdella. Kotiin tuleville vieraille on myös nyt alkanut murahdella, mutta yleensä rauhoittuu sitten. Ei kyllä halua, että vieraat lähestyy ja vieraiden läsnäolo saa koiran helposti ahdistuneeksi, mikä ilmenee mm. jatkuvana läähätyksenä. Olemme nyt yrittäneet opettaa koiraa olemaan omassa rauhassa makuuhuoneessa, jotta hänet voisi viedä sinne vaikka luuta syömään, kun on vieraita.

Toivotaan, että lähtisi yhteiselo sujumaan. Koirassa on paljon positiivisiakin puolia, kunhan tuo varautuneisuus ja epäluuloisuus ei muodostuisi liian suureksi ongelmaksi. Ei lähde pihasta yhtään mihinkään, ei juurikaan hauku ja on todella rauhallinen ja kiltti oman perheen kesken. Ei puolusta tavaroitaan tai ruokiaan tms. ollenkaan. Meillä ei kuitenkaan ole kovin paljon koirakokemusta, niin vähän haastavalta on välillä tuntunut.

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28098
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6266
Viestejä yhteensä545432
Uudet käyttäjät tänään1
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään1
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265761
(Tilastot päivitetty viimeksi 29.03.2024 klo 13:30)