8v tarhakoiran kotikoiraksi oppiminen?
naukunen

Viestimäärä: 5081

Ebeli

Viestimäärä: 1299
Tipsu2

Viestimäärä: 10
Meillä on tietty rauhallinen pikkulenkki missä käydään tarpeittenteko "lenkillä" eikä ongelmia esiinny. Pidemmilläkin lenkeillä tuonne kauemmas tarpeet kyllä tehdään, siinä ei mitään. Mutta sisällä tehdään niitä liruja edelleen. Pahimmat päivät ovat olleet, että sen seitsemän kertaa olen luutun kanssa peseskellyt. Nämä juuri niitä päiviä kun ollaan käyty kyläilemässä tai meillä on käynyt vieras/vieraita. Voi kestää päivän kaksi tätä ja sitten vähenee "normaaliin".
Olen alkanut tulla tulokseen, että typsy protestoi kanssani sisällä olemista. Pitäneekö minua syypäänä siihen ettei saa olla entisessä kotona.
Pidätyskyvynkään puutteesta ei ole kyse sillä olen kokeillut myös sen, että nukkunut yön boxissaan ovi kiinni. Kuivana on pysynyt yön yli. Jos ei sitten ole lipsutellut tuotoksiaan?
Tämä alkaa jo tuntua toivottomalta. En ole koiraa ottanut sillä mielellä jotta pitäisin sitä sisällä boxissa tai joutuisin rajoittamaan ystävien/perheen käyntiä luonani. Tämä ei ole enää sitä parin ekapäivän pikku merkkailua joka mielestäni on kait aika normaalia.
Rinsessa on Saksan kääpiöpystykorva Kleinspitz. Kooltaan tosi pieni sellainen. Siinä Pommin rajamailla....
P.S. voihan ajatella että mie aiheutin Rinsessalle trauman kun erotin sen tutuista ympyröistä. Mutta tuo ei ole kylläkään enää pelkoa.. paremminkin v..tuilua mulle päin. Nauraa päin naamaa häntä keikkuen....
n4103xxl

Viestimäärä: 35
Tipsu2

Viestimäärä: 10
eetla kirjoitti:
Mulla on itsellä kaksi kääpiökoiraa, lähipiirissä useampia. Ei ne sen kummemmin traumatisoidu kun muutkaan. Nokkiinsa ottavat ja ovat hankalempia pikemminkin, ehkä niitä tulee hyysättyäkin toisella tavalla mitä isompaa. Rodusta se saattaa olla kiinni, itse en kyllä ottaisi koiraa joka traumatisoituu helposti.
Siis juuri tuota nokkiintuu sanaa olen hakenut.

Tipsu2

Viestimäärä: 10
n4103xxl kirjoitti:
Kleinzpits tämä munkin koiruus on. Kuinkahan kauan se rinsessa on sulla ollu jo?? Mun 5v on ollu 4,5kk mulla, ja nyt alkaa vasta pikkuhiljaa tottua kerrostalo elämiseen.
Kohta tulee 4kk olleeksi.
Tässä kummiskin silleen tuttua, että pääsee suoraan ovesta ulos eikä naapureista kuulu yhtään mitään (hyvin rakennnettu talo)
Ulkona menee mukavasti ja oppiikin mielestäni suht nopeasti. Opin päässä pitäminen pahimpina protesti päivinä on niin ja näin. Mutta toimii kyllä kun muistuttelen.
Tuo nokkiintumis- sana kuvaa aikasen hyvin meidän tilanteita.....
Mondial

Viestimäärä: 1013
Jotain negatiivisa tunteita siellä voi olla taustalla, jos ei ole kyse pidätysvaikeuksista. Eli pelkoa, stressiä, ahdistusta. Varsinkin jos sitä tapahtuu kun on ollut erilainen päivä, just vieraita kylässä.
Saisko niistä vierailuista koiralle kaikin tavoin stressittömämpiä? Antaako vieraat liikaakin huomiota? Saako koira olla rauhassa? Vai vetäytyykö omiin oloihin, eikä halua ottaa kontaktia? Vai hakeeko se itse sitten vierailta hullusti huomiota, ja jos ei saa, niin käy kusemassa johonkin (näkyvästi, vai piiloon)?
Ei varmasti koira syytä sinua mistään, älä sellasta huoli. Muutenkin ei kannata liikaa ottaa itseensä, taikka peilata niitä omia tunteita koiraan.
Häkittäminen voi tuntua ikävältä, mutta sehän on vaan yks koulutuksen apuväline, jota voi käyttää aluksi. Ei siitä voi rakentaa mitään pysyvää ratkasua, mutta en hylkäis sitä ideaa kuitenkaan. Koiraa vois häkittää vaikka viikon kaikki yksinolot (paitsi jos on pitkiä, monen tunnin jaksoja) ja muuten sitte silmä kovana tarkkailee ettei tuu pissat sisään. Ja paljon lenkkejä.
Tipsu2

Viestimäärä: 10
Mondial kirjoitti:
En kyllä todellakaan voi uskoa, että koira vittuilee ja nauraa päin naamaa ja huvittuneena tekee kostokusia. Noi on kaikki omistajan omien fiilisten värittämää tulkintaa.
Jotain negatiivisa tunteita siellä voi olla taustalla, jos ei ole kyse pidätysvaikeuksista. Eli pelkoa, stressiä, ahdistusta. Varsinkin jos sitä tapahtuu kun on ollut erilainen päivä, just vieraita kylässä.
Saisko niistä vierailuista koiralle kaikin tavoin stressittömämpiä? Antaako vieraat liikaakin huomiota? Saako koira olla rauhassa? Vai vetäytyykö omiin oloihin, eikä halua ottaa kontaktia? Vai hakeeko se itse sitten vierailta hullusti huomiota, ja jos ei saa, niin käy kusemassa johonkin (näkyvästi, vai piiloon)?
Ei varmasti koira syytä sinua mistään, älä sellasta huoli. Muutenkin ei kannata liikaa ottaa itseensä, taikka peilata niitä omia tunteita koiraan.
Häkittäminen voi tuntua ikävältä, mutta sehän on vaan yks koulutuksen apuväline, jota voi käyttää aluksi. Ei siitä voi rakentaa mitään pysyvää ratkasua, mutta en hylkäis sitä ideaa kuitenkaan. Koiraa vois häkittää vaikka viikon kaikki yksinolot (paitsi jos on pitkiä, monen tunnin jaksoja) ja muuten sitte silmä kovana tarkkailee ettei tuu pissat sisään. Ja paljon lenkkejä.
Tulkintaa, ehkä..... Eikö koira osaa sinun mielestäsi osoittaa mieltään?
Sitäpaitsi niin kyllä koirakin lukee ihmisensä tunnetiloja.
Rinsessa tekee sekä että, ihan tuossa silmien edessä tai toisessa huoneessa jos siellä sattuu olemaan. Ei sitä hetkauta eikä hävetä.
Kun ystäviä tulee ja koiruus alkaa höslöttämään tervehdyksiään niin siihen ei kiinnitetä huomiota. Vasta sitten kun ihmiset ovat ulkovarusteensa riisuneet ja istuneet ym, ja koiran höslötys ohi niin sitä tervehditään ja rapsutellaan. Eikä missään vaiheessa anneta mennä hyppimiseen ym villiintymiseen asti. Ja jos uusi tuttavuus tulee, alku aivan samoin. Jos koira pysyttelee kauempana niin sitä ei edes vaadita luokse vaan se saa tulla tutustumaan omaan tahtiinsa jos ja kun haluaa. Sen boxi on paikka jonne se saa mennä halutessaan ja kukaan ei mene sinne lääppimään. Paitsi minä silloin kun haen/pyydän sen ulkoilua varten. Jos porukkaa viipyy pitenpään niin silloin käytän normaaliin tapaan ulkona ihan kaikessa rauhassa.
Ehkä minä sitten olen sokea enkä huomaa sen stressaantuvan ystävien käynneistä. Päin vastoin, olen uskonut sen nauttivan, kun katselen sen liikkumista ja olemista. Aivan samoin kuin edellisetkin koirat joita minulla on ollut. Koirien elekieli kun on aika selkokielistä eikä siinä ole rotukohtaisia eroja käsittääkseni.
Sanonpa vielä senkin , etteivät ystäväni kuten en itsekään ole ihan nuorimpia villikoita

Mondial

Viestimäärä: 1013
Mutta jos se pissailee siis niinä päivinä kun olette käymeet kylässä, tai teillä on vieraita, niin mikä siinä saa sen protestikusemaan? Se että sitä ei sen mielestä huomioida tarpeeksi? Vai liekö joku reviirijuttu?
Vaikea lähteä miettimään mikä ois hyvä ratkaisu, ennenkuin ongelman syytä on selvitelty. En mä mitenkään vängätäkseni kysele, vaan oikeesti oon kiinnostunut miksi se koira toimii niinkuin toimii. Mun mielestä se usein harhauttaa oikeesta ongelmasta, kun aletaan puhua että "koira kostaa" jotakin. Esim että se ei pitäisi susta, koska olet vienyt sen pois aiemmasta kodista ja nyt siksi kostaa pissailemalla.
Ja muutenkin oman kodin sotkeminen virtsalla ei ole mitään kevyttä hekottelupuuhaa koiralta, ei mun mielestä. Näkisin enemmän että siihen liittyy ahdistusta, epävarmuutta tai stressiä. Esim epävarmuutta siitä miten asiat huushollissa toimii ja kuka niistä päättää (vaikka en olekaan kovin kummonen johtajuusoppien seuraaja, niin on niissäkin pointtinsa).
Hmm.. jos kokeilisitte niin, että koira ei itse moikkaile vieraita lainkaan. Sen pitää odottaa rauhassa ja kutsusta se tulee luokse - hetkeksi (tyyliin käden nuuhkasu, pikku kehu ja koira pois). Sitten se lähetetään taas omalle paikalle, jossa sen tulee olla vierailun ajan rauhassa. Onhan se vähän käskytystä, mutta sillon koko vierailutilanne olis sun hallinnassa, eikä tapahtuis tasan mitään ilman lupaa. Ei tule edes tilaisuutta mennä pissaamaan mihinkään.
Vai alkaako se pissaralli vasta vieraiden lähdettyä?
Koetan tässä nyt vaan löytää sitä yhteyttä, mikä on vierailijoiden ja sisäänkuseskelun välillä.
Ja tohon kysymykseen, että eikö koira mun mielestä osaa osoittaa mieltään.. siis periaatteessahan joka ikinen asia mitä se ikinä tekee, voidaan tulkita "mielenilmaisuksi". Oma nukkuu nyt jaloissa - ilmaisee väsymystä. Pomppii lenkillä - ilmaisee intoa lumesta. No tää nyt oli tahallaan vähän saivartelua ;) Että totta kai koiralla on mieli ja sen juuri tämän hetken välittömät halut ja pelot ja muut näkyy. Mutta en usko, että se hautoo kostoa ja käsittää pitkiä syy-seuraus suhteita. En usko että se on pahantahtoinen koskaan, vaan kaikella toiminnalla on joku välitön syy, ei sellanen järkeilty ja pohdittu, ihmismäinen syy.
Tipsu2

Viestimäärä: 10
Mondial kirjoitti:
^

En minäkään toki mieti, että koiruus hautoisi kostoa tai pahaa mieltään. Se tekee juuri ja siinä missä kulloinkin tilanne on.
Meillä pomo olen minä. Uskon ainakin niin :). Siihen joutuu neiti taipumaan Ihan se pompottas poistiekseen jos antaisi. Ja saahan se tavallaan, kun siivoan sen jälkiä päivät päästään.
Pissailua tapahtuu kyllä ihan silloinkin, kun kaikki on kotona normaalia ja rauhallista. Vaikka sitä enemmän esiintyykin vieraiden jälkeen. Merkkaa vieraitten hajut omiensa alle? Saattaahan se olla myös etten sen mielestä lelluttele sitä tarpeeksi. Milläs sen sitten saa karsittua pois? Sen lelluttelun saamis hinku on loputon. Nimittäin, kun mietin tuossa sen entistä elämää niin sen ihmiskontaktit ovat olleet (ruokinta- ulkoilemaan- tai sisälle vientitilanteita lukuunottamatta) sitä, että se on ollut sitten täysillä hoidon, puunauksen ja lellutuksen keskipisteenä. eikä ne ole kestäneet kerrallaan muutamaa tuntia pitempään. Oiskohan se siinä? Että se odottaa sitä samaa vaikka se onkin nyt 24/7 minun kanssani. Pitäisiköhän häkittämälllä alkaa säännöstelemään?
n4103xxl

Viestimäärä: 35
Tipsu2

Viestimäärä: 10
n4103xxl kirjoitti:
Mitenkäs teillä menee rinsessan kanssa??
Täällä menee vaihtelevasti. Nyt olen "häkittänyt" ja aivan kuin jotain helpotusta olisi ollut tapahtumassa. Rinsessa tuntuu jopa viihtyvänkin häkissään. Eli hankin semmoisen isomman sisähäkin eikä enää pelkkä boxi. Eikä irtioloa enää yhtään valvomatta. Kun Rinsessa on vapaalla niin pyrin keskittymään siihen ja vähitellen olen pidentänyt aikaa jolloin keskityn muuhun. Toisinaan menee paremmin välillä vähän (paljon) huonommin. Mutta aina irtiollessaan samaan huoneeseen pitää päästä. Ihan joka paikkaan. Koittaa jopa lukea etukäteen minne menen ja puhaltaa sinne. Ja sitä vauhtia, jos olenkin mennyt jonnekin aivan muualle. Viittä vaille paniikin omainen läähätys päällä.
Mutta tässä on "ilmestynyt" uusi osatekijä eikä ole Rinsessan puolelta yhtään hyväksytty. Meininki on entinen silloin ja hampaat tiksahtelee (uutta tämä) housunlahkeen tai ranteen/sormien tuntumassa tai minne hyvänsä yltääkin, jos vahingossa jompikumpi osuu toisen reitille.
Menee pian hermot ja menee luotto. Sekä koiraan että itseeni.

n4103xxl

Viestimäärä: 35
Olen suorastaan kade, kun sun koiras seuraa sua joka paikkaan, mun koiruus vaan makaa sohvalla, eikä poistu siitä jos ei ole ihan pakko. :(
Kyllä se siitä, pikkuhiljaa etiäpäin

Tipsu2

Viestimäärä: 10
n4103xxl kirjoitti:
Teillä varmaan vähän luottamus pulaa vielä, puolin ja toisin, kun rinsessa on ollu kitenkin suht vähän aikaa luonasi, vaatii vanhemmalla koiralla aikaa sopeutumiseen. Mutta hyvältähän tuo kuullostaa, jos sisälle merkkaaminen on jo vähentyny :)
Olen suorastaan kade, kun sun koiras seuraa sua joka paikkaan, mun koiruus vaan makaa sohvalla, eikä poistu siitä jos ei ole ihan pakko. :(
Kyllä se siitä, pikkuhiljaa etiäpäin
Huolestuttaa vain tuo uusi piirre miesystävääni kohtaan....

n4103xxl

Viestimäärä: 35
Tää mun koira tässä yhteen väliin muris, jos vieras meni silittämään, etenkin jos minä olin lähellä, nyt ei enää, se oli ohimenevä vaihe, ja loppu kun ilmeisesti ymmärs, ettei kukaan tee pahaa, sille eikä mulle.
Se on se luottamus, ennenkun se kasvaa teidän välillä, ni kärsivällisyyttä tarvitaan paljon.
Tipsu2

Viestimäärä: 10
n4103xxl kirjoitti:
Toi pitäis tietysti nyt heti saada karsittua pois, siinä minä en osaa oikein neuvoa, kun en ole tilannetta nähnyt/mukana ollu, kieltäminenhän se, jos koira sen ymmärtää, mutta kun se muutenkin kuullostaa hyvin epävarmalta, elämässä tapahtunu paljon muutoksia jne.
Tää mun koira tässä yhteen väliin muris, jos vieras meni silittämään, etenkin jos minä olin lähellä, nyt ei enää, se oli ohimenevä vaihe, ja loppu kun ilmeisesti ymmärs, ettei kukaan tee pahaa, sille eikä mulle.
Se on se luottamus, ennenkun se kasvaa teidän välillä, ni kärsivällisyyttä tarvitaan paljon.
Minä tein aika radikaalin tempun. Lähdin kotoa ja olin poissa muutaman päivän. En voinut ottaa koiraa reissuun tällä kertaa ja Rinsessa oli sen ajan miesystäväni kanssa kahden kotona ja kolmantena päivänä neiti oli asettunut eli hyväksyy nyt hänetkin samaan huusholliin.....:) Merkkailu oli ollut alkuun aika rankkaa mutta vähentyi kolmantena päivänä siihen ns. normaaliin sekin. Pikkuisten lasten kanssa samaa temppua ei voi kokeilla mutta katsotaan kuinka käy kun ovat nyt tulossa käymään. En paineita aio ottaa sillä häkki on ihan käyttökelpoinen turvapaikka ihan kenen kannalta hyvänsä.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28951 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 7365 |
Viestejä yhteensä | 548693 |
Uudet käyttäjät tänään | 1 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 3 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 4 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 266248 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 21.04.2025 klo 08:00) |