Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Sunnuntaina, 26.06.2016 klo 21:37

Aikuinen sijoitusuros tulee taloon

Whispiera

Whispiera
Viestimäärä: 1

AIKUINEN SIJOITUSUROS TULEE TALOON - Sunnuntaina, 26.06.2016 klo 21:37  
+
0
Hei!

Olen yksineläjä ja nyt viimeisen lomaviikkoni kohokohta tulee olemaan sijoitusuroksen hakeminen kotia. Olen nyt vain etukäteen hermoillut kaikki katastrofikategoriat, pessimisti kun ei pety. Kai. :) Kuitenkin koiruudella on edessä minun työviikon alkaminen ja jännittää niin vietävästi.

Jokatapauksessa. Kyseessä on ~2vuotias kiinanharjakoira. Koira on elänyt ongelmitta laumassa omakotitalossa, ja eroahdistusta ei ole (yllättäen) ilmennyt, kun on lauma ollut läsnä. Olemme kuitenkin sopineet kasvattajan kanssa koeajan, koska tulee pojalle isot muutokset: kerrostalo ja ei koirakavereita.

Olen lueskellut erilaisia oppaita, mutta kaikki on suunnattu pennuille. Onko toimintamenetelmät kuitenkin samankaltaiset? Aiempaa koirakokemusta itseltäni löytyy kyllä, mutta kaikki ovat olleet pentuja alkupisteessä, niin hieman jännittää tällainen uudenlainen kuvio.

Olisiko antaa hyviä vinkkejä kuinka toimia heti kättelyssä kotiin saavuttuamme? Asun yksiössä, ja varsinaisia ovia ei ole kuin rappuun ja vessaan. Olen miettinyt olohuoneen rajaamista koiraportilla, jotta koira ei pääsisi eteiseen/keittiöön. Toisaalta onko tällainen tarpeellista 31m yksiössä? Haluan nyt välttää kaikki virheet ja tehdä muutokset koiran ehdoin lempeästi.

Kiitoksia jo etukäteen! :)
(Viestiä on muokattu sunnuntaina, 26.06.2016 klo 21:38)

Saarameow

Saarameow
Viestimäärä: 1296

VS: AIKUINEN SIJOITUSUROS TULEE TALOON - Maanantaina, 27.06.2016 klo 14:26  
+
0
Varmasti paljolti itse koiran luonne ja sopeutumiskyky vaikuttaa nyt tähän tilanteeseen. Tuohan on selvää, että muutos on iso. Isoin muutos tuossa on se, että sen on totuttava "pärjäämään" yksin. Tässä punnitaan nyt se koiran oma luonne.

Ilman hankaluuksia varmasti ei alussa pääse. Tai näin epäilen (pessimisti ei pety :wink:).
En usko, että tuo tilan rajaaminen noinkaan pienessä talossa on huono idea. Kaverini koirilla esim eroahdistuksesta johtuvaan haukkumiseen auttoi se, etteivät pääseet ulko-ovelle "komentamaan". Myös tietynlainen oman paikan oppiminen auttaa, esim häkki.
Varmastikin perusperiaatteet ovat aivan samoja kun pennullakin. Tietenkin näissä kannattaa kumminkin huomioida se tämän koiran tausta. Vaikka sinulla on viikko vapaata, niin yksinoloharjoitukset kannattaa alottaa heti parin päivän kuluessa. Pieniä määriä useita kertoja päivässä. Samalla luot itse sitä suhdetta koiran kanssa, jotta se alkaa kiintymään suhun ja luottaan suhun.

Toivotaan, että kaikki menee hyvin :peukku:
corgi Una 140610
shelam Atlas 190113
auspai Ares 040314

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28165
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6323
Viestejä yhteensä545659
Uudet käyttäjät tänään4
Viestiketjuja aloitettu tänään2
Viestejä kirjoitettu tänään8
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265827
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.04.2024 klo 22:30)