Koirat.com

En tiedä kuuluuko tällekään palstalle tämä kysymys, mutta kysyin vahingossa päivällä tuola "pentu tulee taloon" osiossa, kyseessä on siis aikuinen koira.
Eli otin reilu 3kk sitten siotukseen 5v kleinspitz nartun. Koira on asunu kennelissä tähän asti, ja sillä on tarhassaan ollu koira kaveri.
Alkuun koiruus jonkunverran seuraili minua täälä kotona, mut sit säikähti muutaman kerran jotain, ja on nyt sit majottunu sohvalle täysin. Ei liiku siitä mihinkään, paitsi tietysti kun vien ulos, laitan valjaat ja taluttimen, sit lähtee hyvin vastentahtosen olosesti liikkeelle, paitsi kun pääsee eteiseen ni on jo ihan menossa ulos. Mut, kun tullaan ulkoa, päästän eteisessä valjaista ni kipittää sohvalle taas. Ei mitään uteliaisuutta ruokaan tai mihinkään muuhunkaan, niinkun koiralla yleensä on. Herkkuja ottaa lattialta, joskus, ei aina sitäkään. Syömässä käy iltasin, kun talo on hiljentyny, asun siis kerrostalossa. Ruuat siirsin olohuoneeseen, koska lakkas syömästä keittiössä, ja ennenkaikkea juomasta. Olen itsekin kasvattanu joskus aikoinaan koiria, eli jotain niistä tiedän, mutten ole koskaan näin innottomaan koiraan törmänny. Vieraisiin suhtautuu... sietäen, muttei mene luokse. Jos minä olen vieressä murisee vieraille, jos olen pois, ni sit sietää, muttei mitenkään osota kiinnostusta. Tämä käytös siis sisällä, ulkona on reipas, vaikka vieraita ja muita koiria pelkääkin, mut muuten käyttäytyy kun eri koira.
Oliskohan kellään mitään neuvoja, miten motivoisin koiran tajuamaan, että täälä saa ja on jopa suotavaa liikkua, koko asunnossa.
Nii, kannan välillä keittiöön, laitan olkkarin oven kiinni, annan herkkuja ja juttelen, mut kun olkkarin oven avaa, sohvaperuna löytää hetkessä paikkansa taas.

Sirpa

Hmm... ilmeisesti täälä ei saa tähän vastausta :(

Mitähän tuohon sanois? 5 vuotta koira asunut kennelissä sitten muuttaa kerrostaloon. Aikamoinen elämänmuutos. Onko ollut aikaisemmin yhtään sisätiloissa? Onko lattiat liukkaat esim laminaattia?

belgilö kirjoitti:

Mitähän tuohon sanois? 5 vuotta koira asunut kennelissä sitten muuttaa kerrostaloon. Aikamoinen elämänmuutos. Onko ollut aikaisemmin yhtään sisätiloissa? Onko lattiat liukkaat esim laminaattia?

Pentuna ollu sisällä kasvattajalla. Kerran käyny näyttelyssä. Mulla ei ole liukkaat lattiat, ja sohvankin vieressä on matto, eli ei liukastele siitäkään pois tullessaan. Selkeästi arastelee ääniä mitä kerrostalossa kuuluu. Toisaalla sain kommentin, että heillä oli otettu 6v kääpiökoira kennelistä, ja oli vieny 5kk ennenkun tottu talon elämään, siihenasti asu keittiön pöydän alla, ja kulki seinänvieriä pitkin. Eli mä taidan vaan olla kärsimätön, tässähän on menny vasta 3kk... ehkä koiruus vielä tottuu, joku kaunis päivä, kerrostalon ääniin, ei tuo nyt enää sätkyä saa, oudoistakaan äänistä :)

Onko koira edes jonkin vertaa vastaanottavainen? Siis meinaan, hakeeko joissakin tilanteissa oma-aloitteisesti kontaktia sinuun? Jos ei ole aivan kauhusta jäykkänä, voisi koikeilla naksutinta eri tilanteissa, esim juurikin eri ääniin ym. muihin arkipäiväisiin juttuihin. Opeta ensin koiralle että naksutin on kaiken kivan alku, vaikka ulkona jos koira on sielä vastaanottavaisempi. Sovella sitä sitten sisätiloissa esim. kun koira kuulee ääniä rapusta.
Jos koira ei ota oma-aloitteisesti yhtään kontaktia ja on muutenkin p*skanjäykkänä, on vaan odotettava että se tottuu uuteen elämäänsä. Onhan tuo ero entiseen kenneli-elämään ja arkipäivän keskellä olemista melkoinen.

raggetti kirjoitti:

Onko koira edes jonkin vertaa vastaanottavainen? Siis meinaan, hakeeko joissakin tilanteissa oma-aloitteisesti kontaktia sinuun? Jos ei ole aivan kauhusta jäykkänä, voisi koikeilla naksutinta eri tilanteissa, esim juurikin eri ääniin ym. muihin arkipäiväisiin juttuihin. Opeta ensin koiralle että naksutin on kaiken kivan alku, vaikka ulkona jos koira on sielä vastaanottavaisempi. Sovella sitä sitten sisätiloissa esim. kun koira kuulee ääniä rapusta.
Jos koira ei ota oma-aloitteisesti yhtään kontaktia ja on muutenkin p*skanjäykkänä, on vaan odotettava että se tottuu uuteen elämäänsä. Onhan tuo ero entiseen kenneli-elämään ja arkipäivän keskellä olemista melkoinen.

Kun menen sohvalle, ni koira tulee kyllä kylkeen kyhnäämään, ja rapsutuksia kerjäämään, ja sohvalla tulee pyydettäessä luokse kyllä. Mut jos istun vaikka metrin päässä tuolilla, ja kutsun, herkkujenkaan kanssa, ni kääntää päänsä pois, eikä osota kiinnostusta. Kun kannan sen keittiöön, ni ottaa kyllä herkkuja kädestä, ja pyörii kokoajan jaloissa, heti kun avaan olkkarin oven menee sohvalle äkkiä. Selkeesti hakee musta kyllä turvaa ulkona tms tilanteissa. Kuljetan ulkona fleksissä, tulee kyllä luo, jos pysähdyn, en ole kokeillu herkkuja ulkona, yleensä on niin jännittyny etten usko kelpaavan, mut täytyy kokeilla. Nyt sillä on juoksu, ni täytyy varmaan vähän venailla, että menee juoksu ohi.
On koiruus nyt jo tossa sohvalla rento, nytkin nukkuu kaikessa rauhassa :)

n4103xxl kirjoitti:

Hmm... ilmeisesti täälä ei saa tähän vastausta :(

Mitä järkeä on monistaa samaa kysymystä useille palstoille? Onko tässä kyse jostain "toisen mielipiteen" hakemisesta?

Aberkios kirjoitti:

[quote=n4103xxl]Hmm... ilmeisesti täälä ei saa tähän vastausta :(

Mitä järkeä on monistaa samaa kysymystä useille palstoille? Onko tässä kyse jostain "toisen mielipiteen" hakemisesta?[/quote]
No kuule, ei ollu, vaan en saanu täältä vastausta, joten kysyin muualtakin. Sorry jos sua häiritsee, että ihmiset kysyy jostain muualtakin neuvoa.
Eiks sitä nyt ole kuitenkin tarkotus jakaa neuvoja/kokemuksia koirien parhaaks, oli kyse sitten mistä palstasta tahansa.

Ihan mielenkiinnosta, miksi otit koiran tuollaisista oloista ja vielä sijoitukseen, etenkin kun koiralla on jo jonkinverran ikääkin?

Varsinaiseen ongelmaan: Jos koira vain suinkin syö, niin siirtyisin antamaan kaiken ruuan palkkiona aktiivisuudesta. Apuna oikean toiminnan merkkaamiseen voi käyttää naksutinta, niin kuin joku jo ehdottikin, jos koira ei pelkää sitä (testaa ensin!) tai kehusanaa. Ruuaksi aluksi jotain tosi herkullista esim. jauhelihasta itse tehtyjä nameja. Josta pikkuhiljaa siirrytään normaaliin ruokavalioon. Aikuiselle koiralle tuskin on haittaa, jos ruokavalio on hetkellisesti hieman yksipuolinen.
Harjoittelu kannattaa aloittaa sieltä, missä koira on kaikkein rennoin, eli vaikka sieltä sohvalta ja sitten pikkuhiljaa laajentaa piiriä. esim. kosketuskepi opettaminen voisi olla näppärä apu, jolloin palkittava toiminto (siis kepin koskettaminen) on varsin yksinkertainen itsessään ja sitä sitten yleistetään pikkuhiljaa uusiin ympäristöihin aloittaen sieltä sohvalta, sitten sohvan lähellä, muualla eri kohdissa olohuonetta, muissa huoneissa, rappukäytävässä ja lopulta myös ulkona eri paikoissa. Ja lisäksi tosiaan palkitsisin kaikesta pienestäkin toiminnasta, jota koira suuntaa sohvan ulkopuoliseen elämään.

Vuorisumu kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, miksi otit koiran tuollaisista oloista ja vielä sijoitukseen, etenkin kun koiralla on jo jonkinverran ikääkin?

No, ei koira missään huonoissa oloissa ollut, kennel on iso ja ihan arvostettu, joskus 15v sitten, kun itsekin koiria kasvatin, olin tämän kasvattajan kanssa yhteistyössä jonkunverran. Ja otin tämän koiran koska A) halusin seurakseni koiran, että tulee liikuttua itse enemmän, ja on sitä seuraa. B) olen aina ollut koira ihminen, niinkun yllä käy ilmi, niitä itsekin kasvattanut. C) Olen eläkkeellä, joten minulla ei ollut varaa maksaa noita silmittömiä summia, mitä pennuista nykysin pyydetään, ja ehdottomasti halusin pienen koiran. D) Tällä kasvattajalla sattu olemaan tämä koira, josta oli siotukseen valmis luopumaan, ja minulla ei ole mitään siotuskoiraa vastaan, etenkin kun tunnen kasvattajan ennestään. E) Kleinspitzit on aikas terve rotu, ja elää vanhoikskin, joten ikä ei ollu ongelma, muun rotusta en olis tossa iässä ehkä ottanut.
Mutta mutta, pikkuhiljaa mennään eteenpäin, koiruus syö kyllä, nyt viimesen viikon aikana jo uskaltaa mennä illalla syömään, kun itse vielä katson telkkaa, ja käy jopa päiväsaikaankin juomassa, jos on jano, nääkin on jo isoja edistysaskelia. Keittiöön vein sen äsken, ja touhuilin sielä ruuantekemisen kanssa, annoin välillä herkkupalan, jopa rentoutu niinpaljon keittiössä, että kävi välillä maatekin :) Mut heti jos alan vaatia jotain ruuan eteen, ni menee ikäänkun lukkoon, ja kääntää päänsä pois, herkku lakkaa kiinnostamasta. Ostin aktivointi lelun, niinkauan kun saa herkun siitä helposti, se kiinnostaa, mut sit kiinnostus loppuu, jos täytyis tehdä jotain sen eteen.
No, nyt on alkanu, johtuisko juoksusta, yks karvalelu kiinnostaa, välillä hetken sitä pureksii.
On tässä paljon kehitystä tapahtunu parempaan suuntaan, mutta niinkun sanoit, koiruus ei ole enää nuori ja utelias, ni kaikki tuntuu vaan vaativan enemmän aikaa.
Se vois olla hyvä, jos olis joku pieni koira, joka välillä kävis kyläilemässä, tämäkin vois innostua touhuilemaan sisällä, mut ei satu sellasta olemaan.

^Hienoa, että edistystä on jo tullut.

Itse olen sitä mieltä, että kennelin suuruus on usein enemmän miinus kuin plussa, mikä tulee ilmi sinunkin koirasi kohdalla. Jos koira uudessa paikassa linnoittautuu ensimmäiseksi kolmeksi kuukaudeksi sohvalle, kertoo se joko siitä, että koiralla on joko erittäin puutteellinen hermorakenne (-> ei siis missään nimessä jalostuskäyttöön, eikä siten myöskään sijoitukseen sopiva koira) tai koira on erittäin puutteellisesti sosiaalistettu, mikä ei todellakaan anna kuvaan hyvästä koiranpidosta. Tai sitten nuo molemmat. Koirien pitämisessä tarhoissa ei sinänsä ole mitään pahaa, jos huolehditaan sekä koirien fyysiestä että psyykkisestä terveydestä. Tässä tilanteessa jälkimmäinen osuus on ehkä ollut enempi-vähempi puutteellista.
Kleinspitsit taitavat kuitenkin perusluonteeltaan olla varsin reippaita ja vilkkaitai, joten senkään puolesta koiran käytös ei kuulosta rodunomaiselta (->koira ei sovellu jalostuskäyttöön).

Vuorisumu kirjoitti:

^Hienoa, että edistystä on jo tullut.

Sen myönnän, että koiraa ei ole sosiaalistettu, mikä on kyllä mielestäni ymmärrettävää sinänsä, kennel siaitsee maalla, enkä ysko, vaikka siellä on työntekiöitäkin, jokaiseen yksilöön ajan riittävän kumminkaan täyspainosesti.
Kleinspitzit on joo vilkkaita koiria, ja omistajaansa kiintyviä, niin tämäkin, ulkona kyllä virtaa tuntuu riittävän, jos ei ole muita ihmisiä/koiria lähellä. Harmittelen kovasti, ettei täälä ole koirapuistoa, missä voisin kokeilla koiran pitämistä vapaana, koska on kuitenkin niin minuun kiintynyt jo, että ei paljon jaloista lähde, kun ollaan kylässäkin käyty, istuu tai makaa jalkojeni juuressa.
Eiköhän tuo tuosta pikkuhiljaa, siirsin ruoka ja vesikupinkin tänään kauemmas, ja kävi kyllä juomassa iltapäivä lenkin jälkeen.
Tässä varmaan on sekin ongelma, että kennelissä koiralla oli aina koirakavereita, eli on erotettu laumastaan, sekin hämmentää, ja ikävöikin kavereitaan.

Koiralla on tapahtunut elämässään suuri muutos. Sen entiset asuinolot ovat päinvastaiset nykyisiin verrattuna. Ei siis mikään ihme, ettei koira käyttäydy rodulleen tyypillisesti. Ei se tarkoita, että heti kun koira muuttaa se on ensi minuuteista lähtien rodunomainen. Koira vaatii sopeutumisaikaa enemmän tai vähemmän, mielestäni inhimillinen aika on puolisen vuotta. Jos koirassa ei tapahdu tässä ajassa muutosta on jotakin vialla.

Kyseessä on koira, jonka elämä on muuttunut täysin. Koira on ottanut sohvan turvapaikakseen, koska se näkee korkeammalta enemmän. Voi viedä aikaa ennenkuin koira on oma itsensä eikä tarkoita, että jos sijoitukseen annettu koira ei ole sopeutumisjaksossa rodunomainen ettei se olisi sopeutumisen jälkeen rodunomainen. En myöskään ymmärrä miksi sijoituskoiraa ei saisi ottaa jos hyvä ja tuttu kasvattaja sellaista tarjoaa.

Itse en menisi koiraa pakottamaan vaan antaisin sen edetä omaa tahtiaan. Kun koira alkaa olla rentoutunut, voi siltä alkaa vaatia pieniä asioita kerrallaan. Esimerkiksi istumisen pyytäminen ennen rapsutuksia tai ruokaa voisi olla hyvä aloituspiste. Jos koira sulkeutuu uudestaan kuoreensa se ei ole vielä valmis.

Kysympähän teiltä vaan naksuttimen ja kosketuskepin käyttäjät että mitä hyötyä niistä on jos niitä ei voi käyttää? Et sinä naksuttimella voi palkata koiraa jos se ei tee haluamaasi asiaa. Kosketuskeppiä et voi käyttää jos koira ei ole vastaanottavainen keppiä kohtaan.

Ensitöikseen minä vaihtaisin flexin hihnaan. Hihna luo alitajuista turvallisuudentunnetta koiralle ja omistajalle. Myöskin sopeutumisvaiheessa hihna voi auttaa koiraa hahmottamaan rajoja, tutustumaan ihmiseen ja kuuntelemaan ihmistä, kun se ei pääse juoksemaan vapaasti viiden metrin säteellä joka suuntaan. Myöskään hihna ei painosta koiraa samalla tavalla kuin flexi, jolloin eräänlainen ''lukitus'' saadaan vapautettua. Kun koira on rentoutunut ulkona ja on vastaanotavainen omistajan käskyjä ja kehuja kohtaan voidaa siirtyä takaisin flexiin. Tosin hihna-flexi on omistajan oma päätös enkä minä tai kukaan muukaan pysty siihen vaikuttamaan. Ainoa perusedellytys on se, ettei väline vahingoita ketään ja omistaja pystyy hallitsemaan koiransa.

Strikku kirjoitti:



Ensitöikseen minä vaihtaisin flexin hihnaan. Hihna luo alitajuista turvallisuudentunnetta koiralle ja omistajalle. Myöskin sopeutumisvaiheessa hihna voi auttaa koiraa hahmottamaan rajoja, tutustumaan ihmiseen ja kuuntelemaan ihmistä, kun se ei pääse juoksemaan vapaasti viiden metrin säteellä joka suuntaan. Myöskään hihna ei painosta koiraa samalla tavalla kuin flexi, jolloin eräänlainen ''lukitus'' saadaan vapautettua. Kun koira on rentoutunut ulkona ja on vastaanotavainen omistajan käskyjä ja kehuja kohtaan voidaa siirtyä takaisin flexiin. Tosin hihna-flexi on omistajan oma päätös enkä minä tai kukaan muukaan pysty siihen vaikuttamaan. Ainoa perusedellytys on se, ettei väline vahingoita ketään ja omistaja pystyy hallitsemaan koiransa.

Mä käytän flexiä siks, koska en itse pysty esim juoksemaan, jalkojeni takia, koira saa paremmin liikuntaa näin. Koira tulee kyllä luokse flexin kanssakin, vaikka menee sen 5m edellä, kun pysähdyn ja pyydän, tulee luokse, otan sen aina viereen rauhottumaan, jos vaikka pelästyy, tai muuta hämmentävää on liikkeellä, kävelysauvvoja, lasten rattaita yms.
Joo, noita herkkuja ja naksuttimia yms, ei voi vielä käyttää, kun se ei todellakaan ole vastaanottavainen. Mut iso edistysaskel oli keittiössä, kun menee jo makuulleen pöydänalle, ja ottaa herkut kädestä ongelmitta. Myöskin sohvalla on yks lelu, mistä on nyt ihan viime päivinä kiinnostunu, pureskelee sitä, ja jos nostan sen sohvan selkänojalle pois edestä, ni ottaa sen sieltä takas viereensä. Eli tollasia ihan selkeitä edistys askelia :) Pienillä askelilla, kyllä se tästä joku päivä vielä "oikeeks koiraks" muuttuu :)

Pienetkin edistysaskeleet ovat edistystä. Anteeksi, jos et tajunnut viestini pointtia, sanoinhan, että minä vaihtaisin, sinä olet sinä ja saat päättää itse mitä hihnaa käytät, kunhan pystyt koirasi siinä hallitsemaan.

Ei minun mielestäni ole ihan normaalia, että puoli vuotta menee ennen kuin koira uskaltautuu sohvalta pois. Tuo 3kk on jo aika pitkä aika, kun edistyminen on ollut pientä. Toki muutos on iso, mutta esim. en voisi kuvitella oman koirani käyttäytyvän noin, vaikka ison muutoksen eteen joutuisikin.

Vertailukohtana kuitenkin, mummoni otti aikoinaan koiran, ja myöhemmin paljastui, että tuli valkealan pentutehtaasta. Koira oli pelokas aika pitkään. Kun vieraita tuli, koira luikki pitkin seiniä ja sohvan taustoja eikä todellakaan tullut kenenkään luokse. Tosin omalla porukalla liikkui ihan normaalisti. Myöhemmin koiralta löytyi katkennut kylkiluu. Huonoista oloista tuli siis koira ja ilmiselvästi oli pahoinpidelty. Silti selvisi kokemuksestaan ja muutoksesta hyvin ja nykyään ei pelkää vieraita. Eikä sopeutumiseen puolta vuotta mennyt, muutama kuukausi kylläkin.

Paljon vaan palkkausta ja totuttelemista uuteen tilanteeseen. Toivottavasti kaikki järjestyy. :)

No, sun koirasi on varmaankin pennusta asti eläny ihan perheessä, että sinänsä huono verrata.
En olis alkanu täälä asiasta kyselemään, jos en itsekin olis huolissani, mutta mä nyt luulen, että isoin ongelma on just se että ei ole sitä koira kaveria, kun on tottunu siihen että on kamu aina, eli on erotettu laumasta, ni ei oikein tiedä, miten kuuluis toimia.
No, on tässä nyt kuitenkin tosiaan sitä edistystä jonkunverran ollu, käy esim juomassa päiväsaikaankin, ja syömässä kun ruuan laitan. Rohkasua vaatii välillä, eli että nostan sohvalta lattialle, ni sit menee juomaan, välillä menee itsekin, jotenkin vaan näyttää monesti että sohvalta matolle hyppääminen on kynnys kysymys.
Mut jos nyt ajattelee vaikka pölynimuria, jota arka koira yleensä pelkää kamalasti, ni ekalla kerralla koira yritti kyllä syöksyä sohvan taakse, mut otin sit syliin, ja imuroin koira sylissä, sen jälkeen ei ole ollu ongelmia, sohvaakin imuroidessa, siirtyy vaan sohvan päästä toiseen.
Mut, tosiaan tuntuu, että olis aita sohvan ympärillä, että koira olis jotenkin ymmärtäny, ettei siitä saa mennä pois :( kehun kyllä, kun menee syömään tms. Syö jo suht rauhalisesti, toki nostaa pään kupista, jos kuulee ääniä, ja vilkasee eteiseenpäin, jos kuuluu isompi ääni, ni kipittää takas sohvalle. Olen huomannu, että kun menen sänkyyn, jos käy juomassa tms, ni saattaa jäädä nuuhkimaan olkkarissa. Ei ole enää ollenkaan niin pelokas kun alussa oli. Siitä kun koiruus on ollu mulla, tulee ylihuomenna 3kk, sanoin näköjään alotuksessa ajan väärin, sorry.

Ebeli kirjoitti:

Ei minun mielestäni ole ihan normaalia, että puoli vuotta menee ennen kuin koira uskaltautuu sohvalta pois. Tuo 3kk on jo aika pitkä aika, kun edistyminen on ollut pientä. Toki muutos on iso, mutta esim. en voisi kuvitella oman koirani käyttäytyvän noin, vaikka ison muutoksen eteen joutuisikin.

Vertailukohtana kuitenkin, mummoni otti aikoinaan koiran, ja myöhemmin paljastui, että tuli valkealan pentutehtaasta. Koira oli pelokas aika pitkään. Kun vieraita tuli, koira luikki pitkin seiniä ja sohvan taustoja eikä todellakaan tullut kenenkään luokse. Tosin omalla porukalla liikkui ihan normaalisti. Myöhemmin koiralta löytyi katkennut kylkiluu. Huonoista oloista tuli siis koira ja ilmiselvästi oli pahoinpidelty. Silti selvisi kokemuksestaan ja muutoksesta hyvin ja nykyään ei pelkää vieraita. Eikä sopeutumiseen puolta vuotta mennyt, muutama kuukausi kylläkin.

Paljon vaan palkkausta ja totuttelemista uuteen tilanteeseen. Toivottavasti kaikki järjestyy. :)

Mielestäni on normaalia, että suuren elämänmuutoksen aikaan koira käyttäytyy hieman eri tavalla kuin ennen. Miltä susta tuntuis jos ensiks asuisit täällä Suomessa, kaukasessa Suomessa ja sit muuttasit New Yorkiin? Etkö muka olis yhtään ihmeissäs tai mitään?
Entä jos 5 vuotta koira asuu tarhassa koirakavereidensa kanssa, tuskin koskaan on erossa muista koirista ja sitten yht'äkkiä koira muuttaakin ainoaksi sisäkoiraksi keskelle kaupunkia kerrostaloon seurakoiraksi? Eikö muka ole normaalia, että jos koiran elämä muuttuu kertaheitolla sellaiseksi, josta sillä ei ennen ehkä ollut edes tietoa etteikö se olisi aluksi epäileväinen.

Mielestäni Ebeli vertauskuvasi oli huono. Tottakai et voisi omasi kuvitella käyttäytyvän noin - onhan kyseessä oma, todennäköisesti koko elämänsä perhekoirana asunut lemmikki. Mitäs jos sinun lemmikkikoirasi jouduttaisiin myymään ja se joutuisi tarhakoiraksi pihan perälle, johon sille kerran päivässä tuotaisiin ruoka ja vesi. Eikö koirasi olisi hämmentynyt?

Myöskään mummosi koira oli huono esimerkki, sanoihan N4103XXL, että on ottanut koiran ENNESTÄÄN TUTULTA, LUOTETTAVALTA KASVATTAJALTA. Jos koiran omistaja kokee paikan luotettavaksi niin miksi ei? Vähätkö mua kiinnostaa, mistä kukin lemmikkinsä hankkii (enkä usko, että ketään kiinnostaa mistä minä eläimeni hankin) kunhan eläimet hankitaan laillisesti sellaiselta henkilöltä joka toimii laillisesti.

^ Mutta yhtäkaikki mummoni koira tuli myös hyvin erilaisista oloista, mahdollisesti jopa pahemmista, ja sekin selvisi ja toipui. Mielestäni ESIMERKKI (ei vertauskuva) oli siis aivan kelvollinen. Oma koirani tottakai on kasvanut perheessä, mutta silti se on sen luontoinen, että palautuu nopeasti ja tottuu uusiin asioihin hetkessä ja luultavammin selviäisi tällaisesta isosta muutoksesta nopeammin kuin arempi koira. Se vaan on faktaa, pitää osata ajatella vähemmän mustavalkoisesti, ennen kuin tulee lyttäämään. Tottakai se olisi hyvin hämmentynyt ison muutoksen edessä, mutta tuollaisiin hyviin oloihin joutuessa sillä ei tosiaan menisi puolta vuotta toipua. Ja esimerkkisi tarhanperälle joutumisesta on itse asiassa huono, tässäkin tapauksessa koiran olot paranivat, joten sitä ei voi verrata tapaukseen jossa olot huononevat.

Tottakai olisi kuka tahansa koira tuollaisessa tilanteessa ihmeissään, pointtini oli se, että strikkun mainitsema puoli vuotta on mun mielestä pitkä aika luikkia sohvan takana ja pelätä kaikkea, kun tosiaan siitä moni koira pääsee yli paljon nopeammin.

Ebeli kirjoitti:

^ Mutta yhtäkaikki mummoni koira tuli myös hyvin erilaisista oloista, mahdollisesti jopa pahemmista, ja sekin selvisi ja toipui. Mielestäni ESIMERKKI (ei vertauskuva) oli siis aivan kelvollinen. Oma koirani tottakai on kasvanut perheessä, mutta silti se on sen luontoinen, että palautuu nopeasti ja tottuu uusiin asioihin hetkessä ja luultavammin selviäisi tällaisesta isosta muutoksesta nopeammin kuin arempi koira. Se vaan on faktaa, pitää osata ajatella vähemmän mustavalkoisesti, ennen kuin tulee lyttäämään. Tottakai se olisi hyvin hämmentynyt ison muutoksen edessä, mutta tuollaisiin hyviin oloihin joutuessa sillä ei tosiaan menisi puolta vuotta toipua. Ja esimerkkisi tarhanperälle joutumisesta on itse asiassa huono, tässäkin tapauksessa koiran olot paranivat, joten sitä ei voi verrata tapaukseen jossa olot huononevat.

Tottakai olisi kuka tahansa koira tuollaisessa tilanteessa ihmeissään, pointtini oli se, että strikkun mainitsema puoli vuotta on mun mielestä pitkä aika luikkia sohvan takana ja pelätä kaikkea, kun tosiaan siitä moni koira pääsee yli paljon nopeammin.

Tässä ei ollut tarkoitus parantaa (tarhan perälle joutuminen) oloja, vaan tehdä ne päinvastaiseksi sille, mitä ne ovat nyt.

Koirat ovat yksilöitä, siksi on kamalan vaikeaa sanoa yksittäisen yksilön tarpeista, uskon kuitenkin vakavasti, että se puoli vuotta on kriittinem raja. Joillakin menee vähemmän, joillakin enemmän aikaa. Vasta sitten on aika huolestua, kun mitään edistystä ei tapahdu.

Asiassa ei ollut kyse huonoista oloista, vaan siitä, että koiran elämä muuttui sellaiseksi, joista se ei ole ikinä tiennytkään. Mummosi koira saattoi tulla huonommista oloista, mutta ehkäpä sen elämässä ei tapahtunut niin suurta muutosta. N4103XXL:n koira esimerkiksi menetti useat koirat, joiden kanssa se oli elänyt koko elämänsä kunnes siitä tuli ainoa koira. Mummosi koira saattoi olla edellisessäkin kodissaan ainoa koira, jolloin sillä ei tapahtunut niin suurta elämänmuutosta. Miltä ittestäs tuntus jos oisit suurperheen lapsi ja sit sut sijoitettas ainokaiseksi. Oisikko heti ihan normaali?

P.S. Kirjoita ihan suomenkieltä poistamalla kaksoiskonsonantin toinen konsonantti sijamuotoja käytettäessä tai käytä kaksoispistettä (Strikun, Strikku:n ei Strikkun). Minä en ainakaan pistä pahakseni, jos taivutat nimimerkkiäni äidinkielellisesti oikein.